Alustasta valittaminen ammattitaidon puutetta

Lapinlahden eliittikisojen keihäskilpailu oli hämmästyttävän heikkotasoinen. Vieläkin ihmettelen, miten kaverit voivat olla tuossa kunnossa tässä vaiheessa kautta. Olisin odottanut, että sieltä olisi tullut joitain metrejä enemmän, koska olosuhteetkin olivat ihan kelvolliset.

Useammatkin olivat valitelleet, että Lapinlahden alusta oli liian pehmeä. Se kertoo minulle pari asiaa. Ensinnäkin se, että pojat ovat tottuneet harjoittelemaan vain ja ainoastaan kovalla mondolla. Toiseksi alustasta valittaminen osoittaa, että heidän jaloistaan puuttuvat teho ja voima.

Silloin kun miehet olivat rautaa ja laivat puuta, minunkin ikäpolveni harjoitteli kotiolosuhteissa suurimmaksi osaksi hiekkakentällä tai sen päällä olevalla kumimatolla, joka oli pehmyt mutta pitävä. Lopputulos oli se, että kun keväällä lähdettiin kilpailemaan novotanille tai tartanille, jalat olivat niin valtavan hyvässä kunnossa, että askelmerkkiäkin joutui siirtämään kaksi-kolme metriä taaemmas. Siinä ei ehtinyt tekemään mitään, kun vauhti tuli jo niin lujasti viivalle. Minunkin jälkeeni muutamat käyttivät tätä kikkaa hankkiakseen jalkavoimaa. Onko nyt käynyt niin, että sekin on unohdettu kaikessa viisaudessa?

Kansainvälisellä tasolla mitaleista taistelevan heittäjän on pystyttävä heittämään alustalta kuin alustalta ja tuuleen kuin tuuleen. Se on lähinnä ammattitaidon puutetta, jos sitä ei hallitse. Keskellä talvea leireillä päällystyksiltä heittäminen ei ole oikotie onneen. Vauhtijuoksusta ja nimenomaan ristiaskeleista jää silloin puuttumaan voima.
Sekin on ihan kiva selitys, että keihäs lähtee kädestä poikittain. Se on samaa ammattitaidon puutetta. Minullakin on livennyt keihäs kädestä ja lentänyt puolet matkasta poikittain, mutta se lensi kuitenkin 88 ja risat. Ei minulla keihäs niin suoraan oikein ikinä lentänyt.

Tässä on kuitenkin vielä kuukausi olympiakarsintaan, ja tekniikan voi saada jopa kahdessa viikossa huomattavasti parempaan kuntoon.  Se joka tietää mitä tekee eikä tee mitään ylimääräisiä tyhmyyksiä, pystyy saamaan heittonsa siihen kuntoon, jossa sen pitää olympialaisissa olla.

Aihe(et): arvokisat, Eliittikisat, keihäänheitto, olympialaiset, yleisurheilu. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

54 vastausta kohteessa Alustasta valittaminen ammattitaidon puutetta

  1. JK2 sanoo:

    Juuri näin, juuri näin! Ei mitään lisättävää tähän blogiin.
    -Mielenkiintoinen tuo alusta-asia. -Mites, Seppo ootko/oot kai Oonan kanssa tehnyt vastaavaa alustatouhua? Pitäisi kait sellainen heittopaikka rakentaa…? Poikittaislento taitaa olla ajoitusvirheen seurausta…

  2. Ihmettelijä sanoo:

    No, mutta Blogin läjäyttäjä!

    Kunnioitan saavutuksiasi heittäjänä, mutta blogisi on turhaa p….n jauhantaa. Jos tekniikkavirheet on noin helppo korjata, miksi sitä et sitten omalla valmennettavallesi sitä tee???

  3. Risto Mäkinen sanoo:

    Räty ja Kinnunen keihään lajipäälliköiksi niin johan alkaa tapahtua ja keppi lentää…

  4. Janne sanoo:

    Taas kerran Sepolta ammattilaisen puhetta. Tätä samaa yksinkertaisuutta oot puhunut aina , ja näin asiat on! Nimimerkillä itsekkin asian kokenut. Pakkasta oli , jäisiä narutettuja rautamoukkuja heitettiin kumimatolta hankeen. juostiin hakemaan ja eikun sama uudestaan. Keväällä kun oikeelle alustalle pääsi heittämään , ei askelmerkkejä tarvittu. Tekniikka kehittyi ja vauhtia oppi ottamaan vain sen johon voimataso riitti(itselläni vauhti ei ollut kova;) Kesän mittaan vauhti hiukan kasvoi ja sitä mukaan tulokset.
    Omat tulokset nyt oli vaatimatonta näpertelyä. Mutta kuten sanonta sanoo, jokainen omalla tasollaan… jne;). Ihmettelen kyllä sitä , vaikka valmennuksessa on samat naamat kuin 25 vuotta takaperin. Miksi niin moni asia on muuttunut , otteesta/ vauhdinotosta lähtien. Perusasiat lienee samoja aina?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>