Vuosittainen arkisto: 2012

Vain ysikymppinen jäi uupumaan

Tämän kevään ensimmäisessä blogissa kirjoitin, että odotukset alkavasta urheilukesästä ovat jollain tapaa sekavat ja kaksijakoiset. Nyt kun kausi on ohi, tunnelmat ovat aika lailla samat. Pikkaisen sekavan tuntuinen ja kaksijakoinen oli tämä urheilukesä. Itse entisenä urheilijana olen sitä mieltä, että tällainen kaksien arvokisojen kesä oli epäonnistunut idea, ainakin näin olympiakisavuonna. Monien mielestä tällä oli enemmän negatiivinen vaikutus koko yleisurheilun maineelle. Monissa lajeissa EM-kisojen tulostaso ei ollut sitä luokkaa, mitä se arvokisoissa normaalisti on. Monet todelliset huippunimet jäivät pois EM-kisoista, koska he ymmärrettävästi keskittyivät vain ja ainoastaan olympiakisoihin. Tämän kääntöpuolena heikompitasoisille urheilijoille tarjottiin hopeavadilla arvokisamenestystä. Monessa lajissa kentällä olivat nuortensarjalaiset, ja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin keihäänheitto, olympialaiset, yleisurheilu | 26 kommenttia

Voidaanko jo lopettaa puhe Ruuskasen ”liian matalasta” heitosta?

Lontoon olympiafinaali oli siinä mielessä yllätyksellinen, että periaatteessa kaikki suosikit pettivät tuloksellisesti. Tshekin Vesely oli muutenkin kiikunkaakun, että joko onnistuu täysin kuten karsinnassa sattui tai sitten on toinen mahdollisuus tämä. Siinä kävi perinteinen, että vasen puoli pettää ja ei tule yhtään mitään. Suurin ihmetys minulle oli se, että mihin se Thorkildsenin heitto hävisi. Mies näytti karsinnassa aivan ylivoimaisesti varmimmalta, mutta mihin hittoon se heitto oikein katosi? Ennakkoonhan tilanne oli se, että jos Vesely, Thorkildsen tai Ukrainan poika Pianitsja epäonnistuu, niin sitten suomalaiset kärkkyvät mitalia. Nyt kaksi petti ja ukrainalaisenkin tulos jäi suht heikoksi, niin saatiin yllätysvoittaja. Se tuli ihan vaan … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Antti Ruuskanen, Ari Mannio, Lontoo 2012, Tero Pitkämäki | 56 kommenttia

Yksi tilastohirmu piti pintansa

Naisten keihään olympiafinaali meni aika lailla ennakoidulla tavalla. Spotakova oli näistä tilastohirmuista ainoa joka piti pintansa. Abakumova ja Viljoen tavallaan pettivät, ja tämä avasi mitalisaumat tilastokärjen takana kärkkyneille heittäjille. Heistä sitten sakemannit Obergföll ja Stahl nousivat palkintopallille ja kiinalainen Lu viidenneksi. Voittoon heillä ei kuitenkaan ollut saumoja, mikä sekin oli jo ennakkoon odotettavissa. Obergfölliä tituleerataan usein ikuiseksi kakkoseksi, mutta ei hänellä ollut missään vaiheessa odotettavissakaan parempaa. Hänellä oli mahdollisuudet mitaleille, jos joku tästä kärkikolmikosta pettää, ja nyt heistä petti kaksi. Siinä mielessä finaali oli hieman tympeä, että jo kolmen kierroksen jälkeen oli aika lailla selvää, kuka vie olympiakultaa.  Voittajan tulos … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin naisten keihäs, olympialaiset, yleisurheilu | 32 kommenttia

Onnenkantamoinen tuli jo karsinnassa

Keihään olympiakarsinnan ensimmäisen ryhmän jälkeen tuntui siltä, että nyt on yksi maailman huonoimmista karsinnoista. Toinen ryhmä tietysti vähän piristi sitä. Tuolla tekniikalla, millä pojat tällä hetkellä heittelevät, ei ole tuon ihmeempää odotettavissa. Tämä vahvisti sen, että miesten keihäänheitto on maailmalla tosiaan sillä tasolla, mitä tilastot näyttävät. Karsinnan perusteella Thorkildsen, Vesely ja Pjatnytsya ovat tällä hetkellä teknisesti omaa luokkaansa. Suomalaiset tulevat siinä seuraavassa ryhmässä kärkkymässä, josko joku tuosta kärkijoukosta epäonnistuisi, tai itselle sattuisi finaalissa se onnenkantamoinen, jolla nousisi palkintopallille asti. Erityisesti Thorkildsen vaikuttaa todella vahvalta. Hän teki karsinnassa sen mitä vaadittiin. Ensimmäisessä heitossa rata vähän yllätti, mutta ammattimies teki toiseen tarvittavat … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Antti Ruuskanen, Ari Mannio, arvokisat, keihäänheitto, olympialaiset, Tero Pitkämäki, yleisurheilu | 102 kommenttia

Yhden yllätyksen karsinta

Naisten keihään karsinta oli aika lailla täysin odotetun kaltainen. Ainoa iso yllätys oli Rebrykin karsiutuminen. Näissä kisoissa heittolajeissa voi näköjään odottaa koviakin tuloksia. Esimerkiksi naisten kiekossa ja nyt keihään karsinnassa, että kentällä on todella kovat tuulet. Jopa juoksuradalla, joka on olevinaan suojattu että maailmanennätyksen tullessa pysyisi tuulet sallituissa rajoissa, on nähty 0,8-1,8 metriä sekunnissa myötätuulta. Tästä voi päätellä, että avoimella keskikentällä tuulet ovat todella kovat. Keihäänheitossa, erityisesti miesten osalta tämä laittaa pakan uusiksi. Nyt näillä kovilla myötätuulileijuttajilla on todella kova etu. Pitkämäki on yksi, joka voi näistä olosuhteista hyötyä. Karsinnan kärkiheitoista näki jo tv-kuvasta keihään lentokaaresta ja asennosta missä se … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin naisten keihäs, olympialaiset, yleisurheilu | 15 kommenttia

Koska kisat alkavat?

Lontoossa on käyty olympian kilpailuja kohta viikon verran, mutta jotenkin tähän mennessä on jäänyt sellainen vaikutelma, että kisat eivät ole oikeasti vielä alkaneetkaan. Jotain urheilulähetyksiä tuolta tulee, mutta oikeaan olympiatunnelmaan ei ole valitettavasti päässyt.  Tv-luvan lunastaneiden on turha tälläkin kertaa haaveilla, että näkisi muutakin kuin uintia, purjehdusta, polkupyöräilyä tai jotakin pallopelejä. Jos Ylen kanavilta näkyisi vaikka judoa, painonnostoa tai nyrkkeilyä, niin ehkä näilläkin nurkilla olisi jo päässyt kisatunnelmaan. Ne ovat sen verran raakoja lajeja, että niitä arvostaa ihan eri tavalla, kuin katsoa koko päivän, kuinka joku istuu jollassa tai ajaa polkupyörällä. Ylipäätään tuntuu siltä, että olympialaisissa on nykyään aivan liian … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin olympialaiset, yleisurheilu | 63 kommenttia

Todelliset urheilijat esiin

Viimeistään olympialaisissa niin sanotut todelliset urheilijat erottuvat muista. Tällaisia urheilijoita ovat ne, jotka joko pitkin kesää pystyvät tasaisesti nousemaan omalle tasolleen tai viimeistään tekemään sen olympiakisoissa. Nykypäivänä tuntuu olevan enemmän ja enemmän pelkästään niin sanottuja urheilijoita, jotka esim. keihäänheitossa kerran kesässä räväyttävät valtavaan myötätuuleen jonkun hirvittävän tuloksen, ja sen turvin sitten matkustavat arvokisoihin nimikkeellä ”urheilija”. Totta kai arvokisoihinkin silloin tällöin mahtuu onnenkantamoisia mukaan. Että joku yhtenä vuotena jossain arvokisoissa tekee erittäin kovan tuloksen, ja sitä ennen eikä koskaan sen jälkeen tule yhtään mitään. Harvinaisuuksia ne kuitenkin ovat. Nyt olympialaisiin valituille urheilijoille kisat ovat myös oman tason mittari. Että löytyykö urheilijalta … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin arvokisat, keihäänheitto, olympialaiset, yleisurheilu | 18 kommenttia

Euroopan ylivalta katkolla

Olympialaisten lähestyessä tilanne miesten keihäässä on aika lailla outo ja ihmeellinen. Yhdet arvokisat on jo takana ja edessä seuraavat. jotka ovat olevinaan urheilijalle päätavoite urallaan. Koko kevätkauden tuloksia katsoessa on pakko edelleen ihmetellä, miten voi tulostaso olla noin heikko ja ailahteleva koko porukalla? Sellaista tasaisen varmaa heittäjää ei tunnu löytyvän mistään. Mieleen nousee kysymys, onko niin sanottu Euroopan ylivalta miesten keihäässä katkolla? Viime vuosina MM-kisoissa palkintopallilla on yleensä nähty yksi tai välillä kaksikin Euroopan ulkopuolelta tulevaa heittäjää. Olympialaisissa sen sijaan mitalit ovat pysyneet Euroopassa viimeiset 40 vuotta. Mutta miten nyt,  Norja, Suomi, Tshekki, Saksa? Mistään ei ole tullut vielä oikein … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin keihäänheitto, naisten keihäs, olympialaiset, yleisurheilu | 28 kommenttia

Alustasta valittaminen ammattitaidon puutetta

Lapinlahden eliittikisojen keihäskilpailu oli hämmästyttävän heikkotasoinen. Vieläkin ihmettelen, miten kaverit voivat olla tuossa kunnossa tässä vaiheessa kautta. Olisin odottanut, että sieltä olisi tullut joitain metrejä enemmän, koska olosuhteetkin olivat ihan kelvolliset. Useammatkin olivat valitelleet, että Lapinlahden alusta oli liian pehmeä. Se kertoo minulle pari asiaa. Ensinnäkin se, että pojat ovat tottuneet harjoittelemaan vain ja ainoastaan kovalla mondolla. Toiseksi alustasta valittaminen osoittaa, että heidän jaloistaan puuttuvat teho ja voima. Silloin kun miehet olivat rautaa ja laivat puuta, minunkin ikäpolveni harjoitteli kotiolosuhteissa suurimmaksi osaksi hiekkakentällä tai sen päällä olevalla kumimatolla, joka oli pehmyt mutta pitävä. Lopputulos oli se, että kun keväällä lähdettiin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin arvokisat, Eliittikisat, keihäänheitto, olympialaiset, yleisurheilu | 54 kommenttia

Vanha silmä kertoo vielä jotakin

Täytyy ihan ensimmäiseksi sanoa, että ennen naisten keihään ensimmäisen ryhmän karsintaa sanoin Auviselle ja Ihalaiselle, että Rebryk nimittäin voittaa nämä kisat. Ei ollut yhtään heittoa vielä heitetty karsinnassakaan. Näytti pitävän paikkansa. Oikeastaan olen iloinen, että piti paikkansa. Vielä vanha silmä jotakin kertoo! Olen Rebrykin kahtena tai kolmena vuotena nähnyt. Taitaa olla Oonan kanssa samanikäinen. Hän on 17-vuotiaasta kahta vahinkoa lukuun ottamatta hallinnut täysin suvereenisti koko ikäluokkaa. Melkein joka sarjaan hän on tehnyt maailmanennätyksen ja vielä arvokisoissa. 19-vuotiaissa hän teki ME:ksi 63,01. Niillä kahdella kerralla, kun Rebryk ei voittanut junioreissa arvokisoissa, hän on kärsinyt epäoikeutta. Muistaakseni Liettuassa maan oma tyttö pääsi … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin arvokisat, EM-kilpailut, keihäänheitto, naisten keihäs, olympialaiset | 21 kommenttia