Naisten keihäänheitto pesi nyt Daegussa kirkkaasti miesten keihäänheiton. Naiset heittivät melkein maailmanennätyksen, kun taas miehet jäivät siitä aika hiton paljon. Voi sanoa huoletta, että naisten keihään taso on noussut ja miesten laskenut. Naisten keihäs on vieläpä huomattavasti herkempi kaikennäköisille virheille kuin miesten keihäs. Kun senkin ottaa huomioon, niin pitäisin huomattavasti parempana naisten kisan tulostasoa.
Molemmissa kisoissa näkyi se, että ne, jotka osasivat heittää teknisesti oikein, puhutaan kolmesta viimeisestä askeleesta, myös pärjäsivät. Mitalisijat menivät sillä tavalla oikeille kavereille, että ne olivat ainoita, jotka osasivat heittää. Muilla oli teknisesti sen näköisiä heittoja, ettei kauheita olisi voinut edes odotella.
Miesten kisa oli aikalailla mitäänsanomaton. Oikeastaan yhden kierroksen aikana tapahtui jotain ja sen jälkeen ei yhtään mitään. Thorkildsenilla näytti olevan sama homma kuin karsinnassa. Hän ei tuonut vasenta jalkaansa maahan normaalisti. Varmaan hänellä on jotain ongelmia siellä, ettei se lopun ihmeellinen tepastelu ollutkaan alustasta johtuvaa. Olen huikan pettynyt hänen suoritukseensa, ettei resurssia ollut tuon parempaan, jos on pieni vamma. De Zordo muljautti toisessa heitossaan tukijalan nilkan ympäri, kävi teippauttamassa sen välillä ja näytti siltä, että pojalla olisi ollut varaa vastata, vaikka Thorkildsen olisi heittänyt vaikka minne.
Ruuskasen tulos oli aikalailla odotettu. Yleensä arvokisojen tulos on plus miinus kaksi metriä se tulos, jonka on koko kesän ajan heittänyt. Kaivattua venymistä ei sieltä tullut. Ruuskasen toisessa ja kolmannessa heitossa olin näkevinäni sitä, että hän yrittää heittää niin sanotusti oikein, muttei ole vielä valmis siihen. Luulen, että Aki Parviainen, ja Antti itsekin, tietää, mitä pitäisi tehdä, mutta he eivät ole yhden kesän aikana kerinneet saamaan heittoa vielä sellaiseksi, mitä tavoittelevat.
Voisin heittää sellaisen ajatuksen, että jos Urheiluliitto haluaa tehdä pikaisen ja radikaalin ratkaisun suomalaiseen keihäänheittoon ajatellen omia Helsingin EM-kisoja, joihin on aikaa kymmenisen kuukautta, niin pistäisin vakavasti harkintaan Kari Ihalaisen kutsumisen Koreasta takaisin Suomeen. Hänellä on kokemusta ja näyttöjä. Hänen aikanaan taso oli kova nuorissa ja aikuisissa. Hänet pitäisi saada takaisin remmiin ja antaa riittävästi resursseja ja vapaat kädet tehdä hommaa.
Minulla on tällä hetkellä sellainen tuntuma Suomen yleisurheilusta, että selvä linja puuttuu valmennuksesta. Ainakaan minulle se ei ole selvinnyt.


Ihalainen kehiin.
Korealaisten heittäjien tulokset eivät olleet nekään kovin kummoisia nyt mutta ed. kesänä Suomessa nähdyt naisheittäjät esittivät niin suoraviivaisen puhdasta heittämistä että
ei suomalaisilta ole nähty.
Toinen parannus olisi edesauttaa valmentaja-valmennettava parien vapaampaa muodostumista jo nuorella iällä.
Nyt kaikki pannaan samaan muottiin ja kunkin henkilökohtaiset vahvuudet jäävät hyödyntämättä.
Kolmas parannus olisi sen huomioiminen nuorisslla, että keihäänheitto vaatii muutakin kuin nopeaa kättä.
Nämä nopekätiset pärjäävät junioreina ja pääsevät “hyvään seuraan”. Vanhenmmmiten heillä taas on paljon käsi- ja tekniikkaongelmia isoissa kisoissa.
Myös minä olen täällä jo aikaisemmin kaipaillut Kari Ihalaista Suomeen valmentamaan. Hänellä on Etelä-Koreassa luultavasti niin hyvä palkka, ettei hänen kannata tänne tulla talkoisiin. Toinen suosikkini on Leo Pusa, mutta hän ei varmaan enää lähde näihin hommiin. Näyttöjä olisi.
Jos valmentajaa vaihdetaan, kuten pitäisi, niin näitä nykyisiä lajipäälliköitä, lajijohtajia, päävalmentajia ja apuvalmentajia ei saa jättää siihen uuden valmentajan jalkoihin pyörimään ja neuvoja jakelemaan. Heillä on ollut omat mahdollisuutensa näyttää mihin pystyvät. Tulokset tiedämme. Uudelle valmentajalle, olkoon hän kuka tahansa, pitää taata täydellinen työrauha, kuten Norjassa ja Saksassa.
Tämä ei nyt suoranaisesti liity valmentajakysymykseen, mutta kirjoitan kuitenkin. Olen tulkinnut haastatteluista, että tähän mennessä Pitkämäki ja Mannio ovat sanoneet tämän kauden olevan tässä. Nyt Lehtola ilmoittaa jäävänsä protestiksi pois Ruotsi-ottelusta. Lisäksi vielä Ruuskanen valittaa kylkeään ja puhuu tutkimuksiin menemisestä.
Mitä Mäkelä ja Kangas tähän sanovat? Minä sanoisin, että jos Suomi-paita ei kiinnosta, niin valmennusrahaa ei kolahda tilille. Siitä lohkaistaan iso siivu pois. Syy: tekemättömästä työstä ei makseta palkkaa.
Tulevaisuudessa pitää nimenomaan keskittyä suomalaisten heittäjien valmennuksessa tuohon heittojen puhtauteen ja tekniseen varmuuteen, mitä Ihalainen nyt lienee saanut Korean heittäjiin, vaikkei potentiaali kyseisillä heittäjillä ole lähelläkään suomalaisten tasoa.
Kun nyt katsoo esimerkiksi suomalaisten heittämistä, miltei jokainen heitto näyttää selkeästi erilaiselta, ja tämä puolestaan kertoo teknisestä epävarmuudesta. Milloin kaatuillaan heiton perään, milloin pysytään pystyssä… Mallia vaikkapa eräältä nimeltä mainitsemattomasta norjalaisheittäjästä, jonka tekninen varmuus on yleisesti ottaen keihäänheiton parhaimmistoa, joskin tänään sattui työtapaturma
Liekö nilkan teippauksen takana ollut tänään taustalla jonkinlainen vamma?
Lehtolan Ruotsi-ottelun protesti on naurettava. Uhoaa vaikka on heittänyt kerran eläessään yli 80 metriä. Nyt olisi hyvä tilaisuus näytää mihin pystyy.
Itse hyväksyn tuon lehtolan ratkaisun täysin. Onhan hän nyt virallisestikin luokiteltu varamieheksi, joten nämä daegun “keihästoivot” kisoihin vaan häpäisemään itsensä taas.
Turha selitellä millään kylkikivuilla ja viruksilla sun muilla tarinoilla.Ja mitä “kylkivaivainen” mies ylipäätänsä tekee mm-kisoissa? Ja pakko oli vielä päästä sinne väkisin, vaikka olisi ollut terve mieskin tarjolla!
Nyt lehtolaa moititaan diivaksi mtv:n kommenteissa tämän kieltäytymisen johdosta. Eiköhän se diiva löydy tuolta mm-kisojen 9.sijalta.
Ihalainen,Kinnunen,Räty se on siinä herraavarjele mitä sieltä tulee sanois mertsikin
Jos keihäänheittäjistä Pitkämäki sanoo,ettei hänellä ole resusseja lähteä matkalle, niin miksi sinne lähetetään semmemmoisa miehiä,joilla ei ole mitään mahdollisuuksia edes pärjätä.Pitkämäen tilalle olisi pitänyt tosiaan antaa mahdollisuus Lehtolalle. Pitkämäkihän Itse sanoi,ettei ole valmis lähtemään kisoihin. Urheilujohto pakotti hänet lähtemään.Tässä tapauksessa pitäisi katsoa peiliin ja urheilujohtoia vaihtaa. Olisiko valmennuksessa jotain vikaa. SUOMI EI TÄLLÄ VALMENNUKSELLA SAA IKINÄ MITÄÄN MITALIA. USKOKAA NYT HYVÄN SÄÄN AIKANA. Mäkelä sais lähteä heti, kun ei tajua mistään mitään ja samantien tämä Pihlakoski. EI Näillä miehillä tee yhtään mitään, kun ei tiedä mitään edes mitalisaavutuksista.
Kari vaan remmiin, mutta tarkkana ettei mennä voimalinjalle. Ihalainen on kuitenkin ollut pinnalla “voimaheittäjien” aikakaudella Suomessa, keppi kyllä lensi, mutta ukotkin oli aina telakalla, kuten mm. hänen henk.koht. valmennettava Matti Närhi eikä se Kimmolta ja Sepoltakaan aina lentänyt ja olihan nuokin ruoskat joskus Oravan ja Tulikouran pakeilla. Tekniikan ehdoilla, joka äijään saadaan kyllä tarvittava määrä ruutia heittämään 85+
Onhan se vaan äijät niin, että nykyiseen systeemiin on saavata muutos. Oli suorastaan selkäpiirtä kylmäävää TAAS kuulla että Makelällä on pöydällään jo uudet suunnitelmat miten kelkka käännetään…Samaa mössöä koko ajan. Ja Pihlakoski puhuu kv valmennusavusta suojatakseen vain itseään. Antti ja Jarmo pelaavat häikäilemättömästi aikaa päästäkseen paremmille palleille. En varmasti osta yhtään Em kisalippua jos nykyiset kasvot jatkavat Liiton johdossa. samoin SUL:n hallitusväki vaihtoon..Liittovaltuuston on vihdoin herättävä. Yleisurheilijat eivät tarvitse näitä kumileimasin-ukkoja ja -akkoja vaan tulisieluisia yleisurheilumiehiä erilaisilla osaamisilla varustettuina pyörittämään toimintoja joka niemessä ja notkossa. Liiton johtoon myös vihdoin ammattimiehia, Hakasia, Härkösiä,Siitosia, Raseja, Meroja,Åhströmejä, Saareloita ja sen sellaisia, joilla on näyttöjä ja aitoa osaamista. Nyt liiton johdossa on aivan käsittämättömän tyhjänpäiväisiä tyypejä.Näillä puhkaistaisiin jo iso osa yleisurheilun mätäpaiseista
Olen tuntenut molemmat, sekä Hannu Kankaan, että Kari Ihalaisen 80-luvulta saakka. Molemmat ovat omalla tavallaan erittäin hyviä lajivalmentajia. Jos nyt Kankaan Hannu on pakko hyllyttää, olisi paras vaihtoehto tilalle ehdottomasti Kari Ihalainen. Yhtä tehokasta ja pidettyä valmentajaa ei Suomen rajojen sisällä ole syntynyt. Eipä taida koko maailmastakaan löytyä toista ihmistä joka on elänyt keihäänheitolle aamusta iltaan yli kolmekymmentä vuotta. Suomalaisen keihäänheiton arvokisamitalisaldokin on Ihalaisen valmentajakaudelta melkoinen. Eli yksi ääni lisää Ihalaisen puolesta!
Suomen yleisurheilussa on sellainen perusongelma, että ollaan valmiita laittamaan rahaa urheilijoihin kun ne yrittää huipulle. Kun joku on sinne saatu ja pitäisi saada rahaa hyvään valmentajaan, joka pitäisi urheilijan huipulla, rahahanat lyödään kiinni. Yleisurheilusta sanotaan, että se on halpa harrastus, kun ei tarvita kuin lenkkarit. Huipulla se on vähän toista, kun talvella pitäisi leireillä pari kuukautta etelässä oman valmentajan kanssa.
Seppo puhuu kolmesta viimeisestä askeleesta. Meillä on kuitenkin monta hyvää heittäjää toipilaana käsivamman takia ja monelta nuo yläraajavammat ovat lopettaneet koko uran. Jotakin tekniikassa on sielläkin pielessä. Vai näkyykö se tukijalka ongelma vääränlaisena vetona?
Jos päitä aletaan vaatia huonon keihäsmenestyksen vuoksi vadille, muistakaa että SUOMESSA ON KAKSI KEIHÄÄNHEITON LAJIVALMENTAJAA!! Jos Kangasta aletaan kampeamaan sivuun, mikä on toisen keihäänheiton lajivalmentajan Kimmo Kinnusen tilanne? Pääseekö hän kuin koira veräjästä!!???? Miehestä kirjoitettiin pari vuotta sitten isoja otsikoita, “Kimmo Kinnusesta keihäänheiton lajivalmentaja”, mutta mikä onkaan tulos? Palkkalistoilla mies on, mutta mediassa ei häntä näy, eikä tuloksiakaan ole näkyvissä? Ei tainnut moinen palkkaus kannattaa? Kanavoikaa rahat oikein!!!
Hyvä Seppo, juuri tuollaista muutosta Suomessa nyt kaivataan. Kolme edellistä arvokisaa on mennyt pahasti penkin alle, vaikka kaudella on heitetty maailman luokan tuloksia. Nyt tarvitaan uusia tuulia ja uusia miehiä keihäsmiesten tueksi. Mutta kuitenkin niin, että yhden kärjen taktiikan sijaan pitäisi mennä useammalla eri taktiikalla. Siihen suomessa on mahdollisuudet. Tekniikoita on erilaisia ja toisille sopii toisenlaiset paremmin kuin toisille. Jos Pitkämäki heittää “syöksymällä” yli 90 metriä, niin antaa heittää mutta sama syöksyminen ei toimi läheskään kaikille.
Eikös media ja oikeusturvalautakunta pitäisi ottaa vastuu nuorten valmentamisesta. Yksilö lajien urheilijat ovat kotipiirinsä tukijoiden kannusteen varassa.
2011 ei tullut keihäsmenestystä arvokisoista. Kaikki ihmettelevät mitä on tapahtunut??? Kuka on syyllinen??? Tässäpä muutamia vinkkejä:
Tero Järvenpää, PB 86.68, takana tuore olkapääleikkaus
Teemu Wirkkala, PB 87.23, oli juuri kyynärpääleikkauksessa
Lassi Etelätalo, PB 84.41, takana tuore tyräleikkaus
Antti Ruuskanen,PB 87.33, kärsinyt jo vuosia samasta tekniikkaongelmasta, jossa heitto “sortuu” lopussa, ja keihäs painuu liian matalalle lentoradalle. Ongelmaa on ollut selvittelemässä koko maan valmennuskerma tuloksetta. Heiton lähtönopeudet riitäisivät lähes 90 metrisiin heittoihin, mutta matalemmalla lentoradalla ne tuottavat 78-82 metrin kaaria.
Ari Mannio, PB 85.70, oli ensimmäisissä arvokisoissa tuloksena reilu 80 metrinen karsintaheitto. Jäi 5 metriä maksimitasostaan, aivan kuten mm. Andreas Thorkildsen. Ehkäpä Arin kohdalla voidaan laittaa kokemattomuuden piikkiin.
Sampo Lehtola, PB 83.77, olisi kovassa nosteessa, muttei päässyt Daegussa viivalle näyttämään kykyjään!
Tero Pitkämäki, PB 91.53, on omintakeisen tekniikansa ollessa kohdallaan Andreas Thorkildsenin tasoinen huippuheittäjä. Teron tekniikan ovat sotkeneet maamme valmennuskerma, jotka ovat väkisin työntäneet lusikkansa Hannu Kankaan soppaan! Teroa yritetään saada heittämään kuten Kinnunen, Nevala ja Räty aikanan heitti. “Ei saisi kaatua??!!!” “Teron tekniikka on kuin langalla taiteilua!” MITÄ SITTEN JOS TUKIJALKA VÄISTÄÄ VASEMMALLE JA TERO SYÖKSYY VETOVAIHEEN AIKANA RÄHMÄLLEEN HEITON PERÄÄN?????? Muistelkaa muutama vuosi taakse päin! MONTAKO KERTAA TÄLLÄ TEKNIIKALLA HEITETTIIN KULTAISESSA LIIGASSA TULOS JOLLA OLISI VOITETTU DAEGUSSA MAAILMANMESTARUUS????!!! KUKA MUU SUOMALAINEN ON MENESTYNYT KULTAISEN LIIGAN KISOISSA YHTÄ HYVIN KUIN TERO? TERON TUKIJALKA TULEE KOVASTA VAUHDISTA NOPEASTI MAAHAN JA VETOMATKA ON TÄMÄN JÄLKEEN PIDEMPI KUIN MUILLA! EIKÖ SE RIITÄ??? Me suomalaiset käytämme turhaa enegiaa kitkäeksemme pois tuon kaatumisen Teron heitosta, kun ulkomailla pohditaan miten Tero sen oikein tekee? Mm. Kanadan, Ruotsin ja Ukrainan heittäjät ovat jo päässeet jäljille?!
Edellisestä voitte päätellä, ettei Hannu Kankaassa ole valmentajana mitään vikaa. Hän on erittäin hyvä lajivalmentaja, ja hoitanut asiansa paremmin kuin kukaan muu osaisi! Yleisurheilijan menestyksen tai menestymättömyyden takana on henkilökohtainen valmentaja. Jos tulosta ei tule tai paikat hajoavat, täytyy pysähtyä mietimään mitä olisi tehtävä toisin. Seppokin varmaan tietää Oonaa valmentaessaan ettei se valmentaminen mitään helppoa ole. Maailman huippu kun naisissa menee jo 70 metrin paremmalla puolen, ja me 15 metriä perässä! Eli täytyy olla malttia tehdä työtä! Ehkäpä meidän vuoro menestyä tulee taas joskus!
P.S. Jos Seppo tai joku tietää kokemuksesta, miten keihäänheitossa selviää ilman vammoja, niin kirjoitelkaapa vinkkejä tälle palstalle.
Samaa mieltä Eemelin kans,että jos maajoukkue ei kiinnosta ,ei sitten parane ruinata ,jos ei raahaa ole kaikkeen tarpeeks..
hoida ny seppo ensin oma suojattisi Oona sormunen kuntoon, niin puutu sitten vasta keihäsmiesten valmennukseen..pliis seppo??
Jos ei Ihalaista, niin sitten Saksan tai Tsekin suuntaan pitäisi kääntää katseita.
Jaakko sanoo:Opettakaa keihäänheittäjämme pysymään pystyssä heiton loppuun asti.
Nykyiset heittäytymiset vievät heitosta useita metrejä!
Katsokaa vaikka kuinka aikaisin keihäs lähtee kädestä verrattuna pystyssä pysyviin heittäjiin!
Ruuskasen heitossa on sama virhe kuin vuosi sitten. Se on, että se jalka joka tulee ristiaskelhypähdyksen jälkeen ensin alustaan niin jalkaterä osoittaa suoraan sivulle tai taaksepäin. Tällöin vetovaihe hidastuu ja tuen päälle ei enää ehdi. Tulee kaksi erisuuntaista voimaa ja lantio pitäisi saada käännetyksi eteen mutta se ei onnistu heittosuuntaan, koska jalkaterä ei osoita heittosuuntaan.Heitto painuu kasaan ilman pönkkää käsivedoksi minkä Ruuskanen itsekkin sanoi.Tällöin heitto jää matalaksi, koska tukinostetta ei ole keihään saattamiseksi korkeammalle.Jalat tulevat vaiheittain vetovaiheessa alustaan jolloin ajoitus ei onnistu ja voima katoaa.
Olen monesti ihmetellyt miksi Seppo ei kritisoi naisten keihään tasoa..voisiko olla syynä ,et oma valmennettava heittää siellä.?Mielestäni enemmän huolestuttavaa on nais keihääntaso 58m on vissiin kärkiheitto,kun parhaat heittää 72m 14m EROA!!!!! miehillä 6m ja kauhea kritiikki päällä.
kyllä se Ihalainen voisi saada Utriaisen,Sormusen ja kumppaneidenkin keihääseen lisää metrejä.
Ihalainen on näyttönsä antanut ja vieläpä erinomaiset sellaiset, Kari takaisin ja heti! Teki Breaux Greeristäkin +90m:n miehen.
Ota Juha huomioon, että Sormunen ja Utriainen ovat vasta junioreita ja lisäksi kumpikin on saavuttanut arvokisamitalin. Heissä on tulevaisuutta. Miesheittäjät ovat kohta kolmekymppisiä ja tippuneet kansainvälisestä vauhdista. Toivotaan että Mannio, Etelätalo ja Lehtola kehittyvät arvokisamitalisteiksi, muut voidaan jo unohtaa. Ja ehdottomasti Ihalainen kehiin, loppuu tuo ns. sisäpiirin kähmintä.
Onhan tää räty jo niin nähty heppu, hyvä arvostelemaan muita mutta tosipuheissaa oma valmennettava räpeltää pitkin mantuja. Kun kangas valittiin lajipäälliköksi nii Pitkämäen ura lähti laskuun. Eli Kangas takaisin vaa pelkästään Pitkämäen valmentajaksi niin tulosta tulee!
Sepon ajatus on pohtimisen arvoinen. Se ei ole radikaali, vaan järkevä. Radikaalia olisi palkata Jorma Uotinen keihäänheittäjien valmentajaksi.
Olisi myös aiheellista pohtia, miksi suomalaiset keihäänheittäjät ovat niin vammaherkkiä? Jokainen huippumme on lopettanut vammoihin: Seppo itse, Ingberg ja Parviainen. Järvenpää ja Wirkkalakin alkavat olla pois pelistä aivan liian nuorina.
Olisikin mielenkiintoista kuulla Sepon seuraavassa blogissa kommentti Steve Backleyn haastatteluun, missä hän sanoi suomalaisten keskittyvän harjoittelussa liiaksi voimaan, joka rikkoo paikat.
Backleyn mielestä keihäänheitto on enemmän tekniikkalaji voimaakaan unohtamatta. Seposta hän kommentoi hauskasti, että jos keppi ei lentänyt, niin Seppo laittoi sen voimillaan väkisin lentämään pitkälle.
Samoin takavuosien mestariheittäjä Janis Lusis totesi joskus aikoinaan, että oikea tekniikka säästää vammoilta. Lusistahan ei koskaan tarvinnut leikata.
Kun taas suomalaisia katsoo, niin kovasta vauhdista turvalleen kaatuminen ei voi olla terveellistä varsinkin, jos sitä tekee vuodesta toiseen. Ilmankos Ruuskasella on ollut kylki sökönä koko kauden ja Pitkämäelläkin kankkusvaivoja.
Kyllähän oikea suunta valmennuksen päivitykseen on ulkomaat. Nykypäivän suomalainen valmennus ja valmentajat ovat kymmenen vuotta jäljessä maailmalla vallitsevasta valmennuksesta. Rätykin puhkuu kolmesta viimeisestä askeleesta. Olisit hyvä ihminen ottanut nauhalle hyvää kuvaa heittäjien toimista kisoissa. Kun vertaa suomalaisten keihään asentoa ja jalka- ja vartalotyötä MM-kisoissa tulleisiin etuvinkkelistä otettuihin kuviin ei tarvitse olla keihäsvalmentaja huomatakseen eron ulkomaisiin huippuheittäjiin.
Sitä on suomalaisten “valmentajien” vaikea tunnustaa, että on opettanut valmennettavalleen väärän heittotavan ja se tulisi nyt muuttaa lähes täysin.
Siinä Räty on oikeassa, että heittäjät on kehittyneet, mutta Seppo ja muut suomalaiset eivät ole pysyneet kehityksen mukana. Se mikä oli hyvä tyyli viisitoista vuotta sitten ei ole lähellekkään hyvä nykyään.
“Suomen Urheiluliitto on nimennyt Kari Ihalaisen keihäänheiton lajivalmentajaksi 1.11. alkaen. Ihalainen seuraa tehtävässä Hannu Kangasta, joka on päättänyt jättää tehtävänsä SUL:n palveluksessa. “
Seppolta tuli järkevä ehdotus jonka urheiluliitto kerrankin toteutti. Onnea Ihalaiselle uudessa pestissä. Toivotaan että yhteishenki keihäsporukoihin palautuu Karin johdolla.