Takki kääntyy kuin suomalaisella poliitikolla

Keihäsmiesten valinnat MM-kisoihin tehtiin reilu viikko sitten, mutta kuohunta jatkuu edelleen, kun odotetaan urheilun oikeusturvalautakunnan vastausta Antti Ruuskasen tekemään valitukseen. Tässä kohtaa on pakko kysyä, onko tässä valitusprosessissa mitään järkeä? Minun käsitykseni asiasta on se, että nyt Ruuskasen taustajoukot käyvät vähän turhan kuumana.

Minun ymmärrykseni mukaan Ruuskaselle oli heti Lappeenrannan kisojen jälkeen tarjottu paikka lähteä Daeguun mukaan valmistautumisleirille ja joukkueen mukaan. Siellä olisi sitten harjoitusten perusteella katsottu tilannetta uudelleen. Antti teki tässä kohtaa miehekkään ratkaisun ja kieltäytyi tästä täysin oikein perustein, eli ei lähtenyt sotkemaan jo valittujen urheilijoiden valmistautumista kisoihin. Sen jälkeen tuntuu erikoiselta, että tästä vuorokausi eteenpäin asioidenhoitajat sun muut tekevät valituksen urheilun  oikeusturvalautakuntaan.  En tiedä koska tällainen lautakunta on perustettu, oliko sellaista edes minun aikoinani, mutta tuskin koskaan kenellekään on tullut edes mieleen valittaa, vaikka joskus aiemminkin joku on yhden pitkän heiton perusteella kisakoneesta pudonnut. Tämä saa minun mielestäni jo koomisia piirteitä, kun asianhoitajilla takki kääntyy samaa tahtia kuin suomalaisella poliitikolla: aina on puhas puoli ylöspäin. Ensin yö nukutaan ja sen jälkeen valitetaan.

Tietysti ymmärrän, että se närästää kun kaveri jää tuolla tavalla rannalle. Toisaalta mietityttää, onko huippu-urheilun ajatus kadonnut täysin näiltä taustajoukoilta? Kaveri on paukuttanut esimerkiksi Espoon Kalevan kisoissa 2009 kaatosateessa suurimman osan heitosta 84 metriin, ja nyt heittää vuoteen kaksi heittoa nippa nappa yli 82 metriä. Mitä järkeä on lähteä  kolmen viikon turistimatkalle, kun tämän kesän tulosten perusteella ei juuri muuhun ole mahdollisuutta, kuin taistella karsinnoista jatkoon selviämisestä?

Vaikuttaa myös siltä, että julkisuuteen on tullut väärää tietoa, ja valintaperusteista on joko tarkoituksella tai vahingossa puhuttu julkisuuteen ohi suun. Ei ainakaan oman valmennettavani kohdalla ole missään vaiheessa tehty minkään valtakunnan kirjallista sopimusta siitä, millä perusteilla valitaan arvokisoihin. Tuskin liitolla on monia erilaisia sopimuspohjia valmennustuista. Tuskin liittokaan olisi niin tyhmä, että laittaisi etukäteen valmennustukisopimukseen valintaperusteet. Sen mitä olen kuullut, niin kriteereissä puhutaan kansainvälisistä kilpailuista, Pihtiputaan Keihäskarnevaaleista ja Kalevan kisoista. Keskinäinen kilpailu tulee siinä kohtaa kuvaan, kun ei ole enää mitään muuta vertailukohtaa jäljellä. Nythän tässä kävi niin, että vertailtiin keskinäistä kilpailua, jossa toinen heitti kasiykkösen ja toinen melkein kasinelosen.

Haetaanko tällä koko valitusprosessilla vain turhaa julkisuutta? Ajatellaanpa asiaa näin: Jos Ruuskanen olisi heittänyt Kalevan kisojen finaalissa 82-metrisen tai Lehtola 84-metrisen, ei tällaista show’ta olisi syntynyt. Eli jos pojalla olisi tuo heitto lähtenyt viikkoa aikaisemmin, ei kukaan sanoisi yhtään mitään. Näin pienestä asiasta on loppujen lopuksi kyse.

Minun mielipiteeni on se, että valituksesta huolimatta liiton pitää olla nyt kova, ja pitää tekemistään valinnoista kiinni. Niitä ei pidä enää mistään hinnasta lähteä muuttamaan. Se pienikin mahdollisuus, että keppimiehet toisivat kisoista mitalin, sitä ei pidä missään nimessä mennä enää sotkemaan.

Aihe(et): arvokisat, keihäänheitto, MM-kilpailut, yleisurheilu. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

43 vastausta kohteessa Takki kääntyy kuin suomalaisella poliitikolla

  1. Oikein sanottu!

    Ei turistimatkalla mitään tuuri villeä! Tämä nuori poika heittää kuin miehet ja hänestä tulee seuraava suurheittäjä!
    Harmittaa nää Tero Järvempään ongelmat, siinä miehessä olis potkua! Toivoisin Terolle S- ja R-etukirjaimella varustettua valmentajaa!

  2. MÖRKÖ sanoo:

    EHEI, Seppo. Selvät sävelet oli olemassa ennen Lappeenrantaa millä perusteella kilpailijat kisoihin valitaan, MUTTA kilpailun jälkeen puolen tunnin aikana meni kaikki uusiksi. Vanhat kriteerit eivät enään päteneet, vaan Mäkelä keksi päästään uudet ja päätös runnottiin puolessa tunnissa läpi.

    Kyllähän urheilujohto jos joku on toiminut asiassa kierosti, valehdellut ja sailaillut tietoa. Nyt se vaikenee tapauksesta. Kuinka moni kenttä-urheilija enään luottaa yleisurheilujohtaja Mäkelään ja hänen hoviin?
    Luottamus on mennyt.

    On aivan sama vaikka Ruuskanen on parhaimmista vuosistaan jäljessä muutaman metrin tulostasosta, niin on muutkin Suomalaiset. Rajat pitää vetää sille tasolle millä urheilijat kilpailee eikä peilata edellisvuosien suorituksia. Sitäpaitsi Lehtolan taso on ollut huomattavasti huonompi kuin Ruuskasen. Kilpailujen voitot on Ruuskaselle tällä kaudella 5-1 ja Ruuskasella on 2 A-rajan ylitystä Lehtolan yhtä vastaan. Ruuskasen ennätys on 4-5 metriä Lehtolan ennätystä kovempi, Ruuskanen on urallaan heittänyt kymmeniä kertoja yli 80 metriä ja Lehtola yhden kerran jne. jne.

  3. Kari sanoo:

    Komppaan mörköä. Se tärkeinheitto on vielä heittämättä.
    Ruuskanen ja Lehtola pystyy kummatkin pitkiin kaariin,mutta liitto ei pidä sopimuksista kiinni. Sanon ei naamakerroin valinnoille.

  4. maribell sanoo:

    hohhoijakkaajaijakkaa.. aivan sama mistä ne muijat tykkää eine kiinnosta mua kuitenkaa yhtään. eli eiköhän vedetä neiti pitkämäki ulos kisakoneesta ja lähetetään ruuskasen häjy savolainen tilalle. onnistuessaan tuo kuitenki mitalin tullessaan.sanokaa mun sanoneen.

  5. Anssi sanoo:

    Puheenne on kuin kärpästen surinaa korvissani. Keskityn tärkeämpiin juttuihin, kuten siihen, mitä kohta söisin.

  6. moro sanoo:

    Kyllä seppo on tässä asiassa osunut naulan kantaan, ruuskasesta ei olisi mm-karsinnassa mihinkään 76m korkeintaan. Lehtola taas on nuori ja elastinen kaveri jolla kunto on koko kesän ollut nousussa, mikäli Lehtola selvittää karsinnan nousee hän todennäköisesti finaalissa mustaksi hevoseksi taistelemaan aivan kirkkaimmista sijoituksista!!

  7. aladobix sanoo:

    Enpä olisi uskonut että sinä, siis SINÄ SEPPO RÄTY olet noin rähmällään liiton miehiin päin! Kyllä on aikoihin eletty!
    Mitähän sinä ajat takaa kun nouin olet liiton miehiin päin? Valmentajan paikkaa?

    Kritisoit Ruuskasen tausta väkeä, mutta sulavasti unohdit Pitkämäen managrin joka oli mukana valitsemassa kisoihin lähtiöitä, ja tietysti oli yhteisen edun nimissä, eikö niin?

  8. juha sanoo:

    kyllä siinä on järkä lähteä 3vko turistimatkalle,jos kyse on kymmenistätuhansista euroista sponsori ja tukisopimuksiin.Ruuskasella on sata varmasti isot rahat menemässä ohi suun mikäli ei mm-kisoissa heitä..no voittihan Arsi Harjukin olympiakultaa maksalaatikkokuitteja liittoonlähettämällä,liekö vieläkään saanut niistä maksua..niin oman napansa tuijottelioita nämä mäkelät+muut liiton herrat ovat

  9. Tee sanoo:

    ameeriikan malliin karsinnat, ja niin valitus loppuu…

  10. Jani sanoo:

    Ruuskanen kyllä juu voittanut 5-1 ja kaikki voitot jollain 79-81 metrisillä heitoilla, kun siinä samassa ajassa lehtola parantanut kisa kisalta ja viimeisessä rinnalle ja ohi kirkkaasti. Niin kummankohan kunto tällä hetkellä nousu-suhdanteinen? Jääkiekon pudotuspeleissä lasketaan otteluvoitot. Keihäänheittoon ne ei kuulu. Tulos tai ulos.

  11. truth sanoo:

    Suoraan SUL:n materiaalipankista:

    Miesten keihään valinnassa huomioidaan koko kauden 2011 kilpailusuoritukset. Valinnassa arvioidaan painotetusti IAAF:n Timanttiliigan kilpailuja sekä niitä kilpailuja, joissa mahdollisimman suuri osa valintakelpoisia urheilijoita on mukana. Edellä jäljempänä mainituista kilpailuista Pihtiputaan keihäskarnevaaleille (3.7.2011) ja Turun Kalevan kisoille (6./7.8.2011) asetetaan suurin painoarvo. Käsittääkseni Ruuskanen molemmissa Lehtolan edellä!

  12. Pikku-Teemu sanoo:

    Sut pitäs, Seppo, pistää kisoihin – vanhoilla näytöillä

  13. Pekka Peltomies sanoo:

    On se aika kummallista kun Mäkelä jo valintoja perustellessaan puhuu itsensä pussiin ja Pihlakoski
    seuraavana päivänä taivastelee että tulimmepas me pitäneeksi
    liian hätäisen kokouksen.

    Aika vaikea on johtamisessa alemmaksi päästä.

  14. tomek sanoo:

    Eikö pikkuhiljaa kannattaisi lopettaa vuotuinen valintaitkeminen ja todeta, että taas tuli sanomista ja josko vaikka ensi kesänä asioista tiedotettaisiin paremmin.

    Lehtolan valinta oli oikea ja sillä selvä.

    Alla keihäänheiton kuntopuntari eli yli A-rajan heitetyt heitot 20.7.2011 jälkeen. Lehtola tässä listassa 7. ja Ruuskanenkin 10.

    Eli listan perusteella voittajasuosikkeja on yksi kappaletta ja sen jälkeen Vasiljevskis, Mannio ja de Zordo. Mustia hevosia ovat Turkin nuori Avan ja tietty vanha konkari Makarov, joka oli alkukaudella hurjassa iskussa. Karsinnassa sitten nähdään missä kunnossa kukin on.

    Tiesittekö muuten, että Makarov on heittäny JOKA KESÄ vuodesta 1994 lähtien yli 80m? Eli 18 kesää putkeen yli kasikymppisen. Hurja suoritus, mahtaakohan olla jonkinlainen ennätys..

    90.61 Andreas Thorkildsen NOR
    88.43 Andreas Thorkildsen
    85.68 Vadims Vasilevskis LAT
    85.12 Ari Mannio FIN
    84.37 Matthias de Zordo GER
    84.21 Stuart Farquhar NZL
    84.12 Andreas Thorkildsen
    83.79 Fatih Avan TUR
    83.77 Sampo Lehtola FIN
    83.44 Vítezslav Veselý CZE
    82.92 Fatih Avan
    82.48 Ari Mannio
    82.29 Antti Ruuskanen FIN
    82.26 Sergey Makarov RUS
    82.21 Antti Ruuskanen

    Manniolla ja Pitkämäellä on täydet saumat mitaleille.

  15. Esa sanoo:

    Tuntuu siltä että Räty luulee tietävänsä kaiken ja olevan kaikessa oikeassa varsinkin jälkikäteen. Jokaisessa urheilluun ja varsinkin keihäänheittoon liittyvissä asioissa toimittajat aina ensiksi kysyvät HÄNELTÄ ja saavat muka sitä ainoaa oikeaa totuutta.
    OLISI VARMAAN PREMPI JOS hÄN OLISI VÄHÄN VAROVAISEMPI KOMMENTEISSAAN SILLÄ TIETOA LÖYTYY VARMASTI MUUALTAKIN.

  16. Sarkaa riittää sanoo:

    Tänään se selviää, oliko Mäkelän ja SUL:n menettely ollut asianmukaista. Todennäköisesti on tulossa ns. nahkapäätös: ennalta sovittuja valintasääntöjä ei ole noudatettu, mutta kokonaisuutena virhe on vähäinen eikä olosuhteet huomioiden valintoja ole syytä muuttaa.

    Ruuskasen leirin lisäksi myös Mannio ja Pitkämäki ovat vahvistaneet, että kuvatut valintakriteerit ovat olemassa. Eihän naiset niitä tarvitse, kun koko maassa ei ole yhtään b-rajan heittäjää, kun miehissä a-rajan ylittäneitä on puolentusinaa.

    p.s. Seppo esiintyy yllättävän sovinnollisesti SUL:oon päin. Lieneekö keihään lajivalmentajan pesti kiikarissa?

  17. Sarkaa riittää sanoo:

    Tomekin listaan toteaisin, että mitä Pitkämki sitten tekee Daegussa? Listan perusteella kisoissa pitäisi olla Mannio, Lehtola ja Ruuskanen.

    Valitettava tosiasia Pitkämäen kohdalla on, että keppi ei lennä tänä kesänä. Ihmettä on turha odottaa.

    Enemmän olen huolissani siitä, miten Daegun reissu vaikuttaa Pitkämäen valmistautumiseen ensi kaudeksi? Kurja tulos, jos vielä vaivojakin on, ei anna hyviä lähtökohtia siihen.

    Hallitseva 10-ottelun olympiavoittaja Bryan Clay jättää vaivojen takia Daegun väliin, koska hän ei halua vaarantaa ensi kesän olympiakisoja. Viisas mies.

  18. Antti sanoo:

    Seppo, Seppo… Voi että! Kansa on aika armoton ku alat marttyyriks kieli ruskeena olemaan SUL:liin päin :(
    Miksi alat syyttelemään Antin taustajoukkoja, kun varsin hyvin itsekin tiedät ettei sieltä edes lauantaina annettu mitään kommenttia ..
    Ainoa jolla se takki on kääntynyt ja NOPEASTI, on SUL ja Mäkelä !!! ( JA näyttää Seppo tuo sinunkin takki käätyilevän ;) . )

  19. Pers Kutti sanoo:

    ”Siellä olisi sitten harjoitusten perusteella katsottu tilannetta uudelleen. ”
    Mihin tämä tieto perustuu? Vai tulkintaanko Pihlakosken lausuntoa myötäsukaan omaa etua ajatellen? Jos näin on ollut kuin Räty tässä maalaa, niin miksei tuota tietoa ei ole esitetty julkisuudessa?

    Kannattaa kuitenkin muistaa, että Ruuskasella on eväät pidempään heittoon kuin Lehtolalla jo olemassa. Lehtolan kohdalla ei voitane enää tälle kaudelle odottaa minkäänalaista tulosparannusta. Lehtolan onni Lappeenrannassa oli, että hän sai tavallaan heittää ilman paineita. Hän tuli kuitenkin olemassa olleella tuloksella täysin puskista. Ruuskanen vastaavasti tuli Lappeenrannan kisoihin ”lähes varmana” valintana, joten hän tuskin edes kisasi niin verissä päin kuin, jos olisi tiennyt Mäkelän muuttuneista kriteereistä.

    Minusta niillä tuloksilla, joita suomalaiset keihäässä ovat tehneet tälle kesälle, olisi voitu ihan hyvin pitäytyä niissä valintakriteereissä, jotka keväällä ilmoitettiin. Nyt tällä Mäkelän irtiotolla pyritään vain suurella riskillä hakemaan lottovoittoa, jottei totuus suomalaisen yleisurheilun tilasta tulisi ilmi.

    Olen pitänyt Rätyä selkärankaisena urheilijana, mutta näyttää olevan, että kun itselle on jotain parempaa tarjolla, niin muuttuu hänelläkin mielipiteet. Ilmeisesti Rädyllä on jotain Ruuskasen taustajoukkoja vastaan, kun piti jo toinen blogi kirjoittaa samasta aiheesta. Ei näitä juttuja muuten ymmärrä. Ilmeisesti syksyllä kuulemme Rädyn uudesta pestistä SUL:ssa.

  20. Lauri sanoo:

    Räty hei !
    Olisiko aika miettiä blogisi tarpeellissuuta, vaikka
    sananvaus onkin. Täyttä potaskaa. Viisas mies

  21. Spekulaatiot seis sanoo:

    Noniin, Ruuskanen heittää kisoissa sittenkin.

    Oikeus tapahtui. Ilmeisesti.

  22. Pekka Töpöhäntä sanoo:

    ””p.s. Seppo esiintyy yllättävän sovinnollisesti SUL:oon päin. Lieneekö keihään lajivalmentajan pesti kiikarissa?”"
    Ihmetystä herättää myös naisille laitettu ylimääräinen näytönpaikka! Olisiko todella vispiläkauppaa herrahississä..
    Siitähän nämä sotkut sanattomasti kertoo.

  23. MÖRKÖ sanoo:

    Oikeus tapahtui !
    Urheilun oikeusvaliokunta totesi, että Ruuskanen oli parempi kaikissa liiton asettamissa kriteereissä ja paikka kuuluu hänelle. SUL on jo aikaisemmin sanonut että se kunnioittaa tämän päivän päätöstä. Nyt vain Mäkelä lakki kouraan ja julkinen anteeksipyyntö töppäyksestä.
    Vielä ”sarkaa riittää” kommentoijalle vastaus, että PITKÄMÄELLÄ on paras tilastotulos Suomalaisista heittäjistä tälläkin kaudella. Tuo tilasto kertoi vain 20.7. jälkeen heitetyistä.

    Positiivistä asiassa on myös se, että Ruuskanen itse oli selvästi ilahtunut ja puhkui intoa lähteä kisoihin. Uskon, että Antti voi kääntää tämän tapahtuman positiivisella tavalla edukseen kisoissa. Varmasti on näyttöpaineita, mutta niitä on varmasti joka arvokisassa. Nyt kuitenkin näin hienon päätöksen jälkeen mieli on positiivinen.
    Ja Lehtolalla on vielä vuosia edessä ja eihän sitä tiedä vaikka joku nyt valitusta kolmikosta luokkaantuu vielä…

  24. topias sanoo:

    Yhdellä heitolla keihäskisa on useimmin voitettu. Siinä mielessä tilaston osoittama järjestys puolustaa Mäkelän esitystä. Utriainen , Lillak aikanaan . Sairaat saisi sairastaa kotona ,,

  25. piukka sanoo:

    noniin seppo suuri suu, tais oikeus kuitenki voittaa ja ihan oikein että ruuskanen valittiin kisoihin, lopeta sepi se herrojen …… nuoleminen.voisit ottaa taas zelsnyn kans veteraanien kisa, häviäisit taas niinkö joka kerta aikasemminki, ja menehän treenaamaan sen tyttö kaveris kans josko saisitta ruotsi ottelussa jo 56 metriä rikki.

  26. aladobix sanoo:

    Taisivat kravattikaulusystäväsi olla väärässä ja siinä sivussa myös sinä arvon SRäty

  27. aladobix sanoo:

    MÖRKÖ tuossa edellä epäili että joku voi vielä loukkaantua, eiköhän tuo Pitkämäki muka saa jonkun ihme influenssan tai jonku ihme mykoplasman ennen kisoja!

  28. Weltto sanoo:

    Kyllähän Seppo monesti asiaa puhuu ja arvostan jannua, mutta nyt ei tiedä mistä puhuu.Voisin hyvin kuvitella että Seppokin on sortunut ”kalasteluun” jutun suhteen.Onhan se nyt ihan selviö että Mäkelän ja kumppaneiden päätös oli väärin.

    Kyllä Lehtolan ja Pitkämäen valintaa pitäisi miettiä uudestaan.Pitkämäellä painavat sponsorit ja menneisyys niin ettei junä pysähdy edes keihäsvalinnoissa vaikka poika itse vetäisi hätäjarrusta.

    Lehtolan kesän meriitteinä voidaan mainita kuudes sija nuorten EM-kisoissa..Voi olla että pari vuotta treeniä kotona ja mennään kisoihin, mutta jos nyt niin sehän on väärin koko urheilijalle.Mennään nakkaamaan 73 metriä MM-kisoihin ja sitten se yleisö vasta tykkääkin..

    Koko valinta on ollut niin sekava prosessi ja urheilijat kärsineet kaikkein eniten.Eniten minua käy sääliksi Lahtolan Sampo joka on erittäin hyvä NUORI urheilija, eikä ole millään tavalla osallinen tähän pyöritykseen.Pitkämäkeä käy sääliksi kun ei mies pysty itse päättämään asioistaan..Anttia on jo pari kertaa kohdeltu kuin tiskirättiä.

    Kun pojilla on kuitenkin kyseessä ammatti ja leipä niin toivoisin oikeasti oikeuden mukaista ja rehellistä toimintaa myös liiton suunnasta.Pojilla kun ei ole ammattiliittoa takana..

    -Weltto-

  29. Jussi sanoo:

    Ei paljon lohduta tuo vaihto Ruuskaseen! Ukko nakkelee
    78-80 ja vonkuaa kisoihin, keinolla millä hyvänsä.
    Se on ohi jo karsinnoissa.
    Lehtola sen sijaan nuori nousukuntoinen tulevaisuuden
    heittäjä, jätetään kuin nalli kalliolle, toisinsanoen
    tehdään nyt karhunpalvelus suomalaiselle keihäänheitolle.
    Mannio on ainoa joka siellä VOI pärjätä, eikä kukaan muu.
    Nyt Ruuskasella ei ole muuta mahdollisuutta, kuin nakata
    väh. 85-metrinen, tai on kasvojen menettämisen paikka!
    Kyllä noita turisteja riittää varmasti muutenkin, ettei
    tarvitse enää urheilijana turistiksi ryhtyä.
    terv. Jussi

  30. Armas Aallontie sanoo:

    Nyt Lehtola voi tehdä tehdä valituksen, että häntä on kohdeltu väärin valinnoissa. Teroa ei olisi pitänyt valita ollenkaan, koska hän ei ollut mukana kahdessa tärkeimmässä valintakisassa, siis Pihtiputaalla ja Kalevan Kisoissa. Lisäksi hän on taas sairastelut, kuten myös ennen Berliinin kisojakin v. 2009.

    Jos kriteerejä todella noudatetaan, MM-kisoissa heittäisivät Mannio, Ruuskanen ja Lehtola.

  31. Joukki sanoo:

    Onpa käsittämätöntä tekstiä Rädyltä.

    Valintaperusteet kuulemma ovat epäselvät. Sitten jos joku olisi heittänyt kalevan kisoissa sitä ja tätä ja tuota.

    Jos ne valintaperusteet on liiton kirjallisesti ilmoittamat niin mitä epäselvää niissä on? Kalevan kisoissas kuka tahansa OLISI VOINUT heittää kuinka pitkälle tahansa. Lehtolakin olisi voinut heittää silloin kasinelosen tai Ruuskanen vaikka kaksisatasen.

  32. PA sanoo:

    No Seppo, kuinkas nyt suu pannaan? Ottamatta kantaa siihen kuinka hyvä Ruuskanen voisi olla, niin faktahan on se että hän on nykyiselläänkin parempi kuin Lehtola. Ainakin mitattujen suoritusten perusteella. On helppo heittää vapautuneesti, kun kisapaikka on 5 metrin päässä ennätyksestä. Ja eikös viime vuonna nähty kuinka siinä sitten käy, kun kisoihin valitaan yhden heiton perusteella. Kisoissa heitetään sitten sitä kauden keskiarvoa. Ruuskasella se on 5 metriä enemmän kuin Lehtolalla. Taitaa olla ainut syy Ruuskasen hyljeksintään heittäytyminen heiton perään.

  33. V-M Heikkinen sanoo:

    Kyllä on Sepollakin ääni muuttunut kellossa ja tainnu takkikin kääntyä! Oisko kielikin vielä vähän ruskea.
    Tuleva keihään päävämentaja ????

  34. Ecco sanoo:

    Olit Seppo täysin väärässä ja perustelusi yhtä huonoja kuin urheiluliiton valitsijoiden. Onneksi on olemassa urheilun oikeusturvalautakunta, ettei ammattiurheilijoita voi kohdella ihan miten vain. Olisikohan aika vaihtaa miehiä, Mäkelä, Pihlakoski ym. vähän asiantuntevampiin henkilöihin, jotta tällaisilta sotkuilta jatkossa vältyttäisiin.

  35. matti näsä sanoo:

    Kyllähän totuus on että pitkämäen olis sieltä pitänyt pois jäädä.

  36. valm. sanoo:

    ruuskanen heittää kisoissa alle 80m. tulev. ajatellen nuoria mukaan pitkämäki alle 80m. mannio 83- 85m väliin ja se on siinä suomelle ei yhtään mitalia koko mm,kisoista.

  37. Armas Aallontie sanoo:

    Seppo Räty, Pauli Nevala ja Jorma Kinnunen ovat Lehtolan valinnan kannalla. Nyt ovat maailmankirjat sekaisin. Ikuiset vastarannan kiisket ovat ruvenneet mielistelemään liiton herroja. Mistä nyt tuulee?

  38. Erikoista aikaa eletään sanoo:

    nyt kannattaa miettiä lautakunnan päätöstä tarkkaan…sehän tarkoittaa sitä, että SUL ei ole ylimielisyydessään noudattanut omia sääntöjään ja päätöksientekoperusteitaan. Missä tahansa organisaatossa johtaja (tässä tapauksessa pj Pihlakoski) on tästä vastuussa. Muuuuuttaa mitäs SUL:ssa tapahtuu…pistetään Mäkelän pää pölkylle ja Pihlakoski sekä traktorinpukkihallitus ”pelastaituu” sillä…kunhan Daegusta kotiin palataan niin näin tulee käymään…sori Mäkelä, sinut on jo heitetty tuleen muiden puolesta..

  39. saint sebastian sanoo:

    mahtaako pitkämäki heittää ees kisoissa on vain siellä mannekiinina, jos heittää niin uskoisin että on peitellyt jotain… mutta kaikki aikanaan veljet kaikki aikanaan….

  40. Tane sanoo:

    Ei yhdellä heitolla kisakoneeseen,ensi vuonna on Lehtolalla aikaa näyttää mistä puusta on veistetty.Ja nyt Antti näyttää epäilijöille,vai ei muka karsinnasta läpi…kyllä siinä vielä raapivat päätään…

  41. Ritva sanoo:

    Kyllähän Lehtolan valinta oli oikein. Enpäs usko että Ruuskanen ja Pitkämäki on finaalissa. Tero Järvenpää toivon että ensi vuonna on kaikki vaikeutet voitettu ja keihäs lentää.

  42. sauli sanoo:

    Mitä sillä on väliä monenako vuonna makarov on viskannut 80m.

    Montaks kisaa se on voittanut? Voihan sitä tempoa koko elämänsä 80m, mut mitä sitten.

    Ota nyt järki käteen. Vai mikä siinä makarovissa vetoaa?

  43. JohannaJosefina sanoo:

    Tuo valinta kyllä hoidettiin alunperinki väärin. Oisivat vaikka järjestäny vielä keskinäisen karsinnan tai jotain. Siinä pidemmälle heittäny ois lähteny kisoihin ja sillä selvä.

    Todella harmi Lehtolan kannalta, että valmistautuu kisoihin ja sitte sanotaanki, että et sinä heitäkään ku Antti tulee kisoihin.

    Muiden maiden joukkueissa kilpailaan sentään yhdessä muista vastaan eikä keskenään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>