Kuukausittainen arkisto:heinäkuu 2010

Perussuorittaminen näyttäytyy katastrofina

EM-kisoja seuratessa on näyttänyt siltä, että siellä on sama vanha show käynnissä taas. Kisojen alussa haastatteluissa, ennakkojutuissa ynnä muissa valmentajat, liitto, mikä tahansa aina vain keskustelevat siitä, kuinka monta mitalia on tulossa. Todellisuus on kuitenkin se sama kuin aina ennenkin. Käytännössä vain yhdessä lajissa on todellinen mahdollisuus mitaliin. Nyt realismi näkyy todella selvästi. Naisten puolella lähes kaikissa lajeissa on vain yksi osanottaja, eikä miehiäkään liiaksi ole. Tämä porukka on sitten mennyt aivan odotetulla tasollaan. Nyt on nähty normaalia perussuorittamista, jonkin verran alisuorittamista, mutta ei juurikaan venymistä. Se lopputulos sitten näyttäytyy hirvittävänä katastrofina, kun on vain yksi kilpailija. Näissäkin kisoissa esimerkiksi … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin EM-kilpailut, yleisurheilu | 20 kommenttia

Pieni EM-joukkue kauhistuttaa

Suomesta lähtee yleisurheilun EM-kilpailuihin Barcelonaan erittäin pieni joukkue. Tilastoja tästä asiasta ei minulla ole, mutta näin näppituntumalta joukkuetta voisi hyvinkin luulla ennätyksellisen pieneksi. Ainakin neljän vuoden takaisista Göteborgin kisoista ryhmän koko on tippunut 55:stä 39:ään. Miesten puolella viiteen lajiin on saatu nimettyä kolme urheilijaa. Naisten koko joukkue koostuu seitsemästä urheilijasta. Näistäkin suurin osa on vielä nuoria tyttöjä. Viime vuosien tapaan todellisia mitalikandidaatteja on tässä 39:n joukossa hyvin vähän. Näin henkeen ja vereen yleisurheiluihmisenä olen erittäin huolestunut tästä joukkueen koosta. Pienellä kauhulla ajattelen jo tulevia Lontoon olympialaisia 2012. Jos EM-kisoihin, joissa tulosrajat ovat kuitenkin verrattain alhaiset, ei löydy tämän enempää mitat … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin EM-kilpailut, yleisurheilu | 9 kommenttia

Haatainen teki hirvittävän hienon tempun

Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla tapahtui jotain sellaista, mitä miesten keihäänheitto on jo monta vuotta kaivannut. Vaikka olen itsekin Harri Haataista aiemmin morkannut ja arvostellut, niin nyt kaveri teki kyllä hirvittävän hienon tempun. Temppu oli sitä, mitä suomalainen keihäänheitto tarvitsi juuri tähän hetkeen. Minuakin hymyilytti koko pitkän ja hitaan ajomatkan kotiin, kun matkalla joku soitti ja kertoi miten kisassa kävi. Haataisen temppu oli hieno kahdella tavalla. Ensinnäkin se, että todennäköisesti porukan vanhin ja kaikista raihnaisin, kaikkein valmennusrinkien ulkopuolelta tuleva mies tuli näyttämään, miten helposti nykypäivän välineillä heitetään 85-metrinen, kun olosuhteet sattuvat kohdilleen. Tämän pitäisi herättää porukkaa siihen, että kasiviitonen ei todellakaan nykyvälineillä ole … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Harri Haatainen, keihäänheitto, Keihäskarnevaalit, yleisurheilu | 37 kommenttia