Uskaltaako Urheiluliitto tehdä radikaalin päätöksen?

Julkaistu 3.9.2011

Naisten keihäänheitto pesi nyt Daegussa kirkkaasti miesten keihäänheiton. Naiset heittivät melkein maailmanennätyksen, kun taas miehet jäivät siitä aika hiton paljon. Voi sanoa huoletta, että naisten keihään taso on noussut ja miesten laskenut. Naisten keihäs on vieläpä huomattavasti herkempi kaikennäköisille virheille kuin miesten keihäs. Kun senkin ottaa huomioon, niin pitäisin huomattavasti parempana naisten kisan tulostasoa.

Molemmissa kisoissa näkyi se, että ne, jotka osasivat heittää teknisesti oikein, puhutaan kolmesta viimeisestä askeleesta, myös pärjäsivät. Mitalisijat menivät sillä tavalla oikeille kavereille, että ne olivat ainoita, jotka osasivat heittää. Muilla oli teknisesti sen näköisiä heittoja, ettei kauheita olisi voinut edes odotella.

Miesten kisa oli aikalailla mitäänsanomaton. Oikeastaan yhden kierroksen aikana tapahtui jotain ja sen jälkeen ei yhtään mitään. Thorkildsenilla näytti olevan sama homma kuin karsinnassa. Hän ei tuonut vasenta jalkaansa maahan normaalisti. Varmaan hänellä on jotain ongelmia siellä, ettei se lopun ihmeellinen tepastelu ollutkaan alustasta johtuvaa. Olen huikan pettynyt hänen suoritukseensa, ettei resurssia ollut tuon parempaan, jos on pieni vamma. De Zordo muljautti toisessa heitossaan tukijalan nilkan ympäri, kävi teippauttamassa sen välillä ja näytti siltä, että pojalla olisi ollut varaa vastata, vaikka Thorkildsen olisi heittänyt vaikka minne.

Ruuskasen tulos oli aikalailla odotettu. Yleensä arvokisojen tulos on plus miinus kaksi metriä se tulos, jonka on koko kesän ajan heittänyt. Kaivattua venymistä ei sieltä tullut. Ruuskasen toisessa ja kolmannessa heitossa olin näkevinäni sitä, että hän yrittää heittää niin sanotusti oikein, muttei ole vielä valmis siihen. Luulen, että Aki Parviainen, ja Antti itsekin, tietää, mitä pitäisi tehdä, mutta he eivät ole yhden kesän aikana kerinneet saamaan heittoa vielä sellaiseksi, mitä tavoittelevat.

Voisin heittää sellaisen ajatuksen, että jos Urheiluliitto haluaa tehdä pikaisen ja radikaalin ratkaisun suomalaiseen keihäänheittoon ajatellen omia Helsingin EM-kisoja, joihin on aikaa kymmenisen kuukautta, niin pistäisin vakavasti harkintaan Kari Ihalaisen kutsumisen Koreasta takaisin Suomeen. Hänellä on kokemusta ja näyttöjä. Hänen aikanaan taso oli kova nuorissa ja aikuisissa. Hänet pitäisi saada takaisin remmiin ja antaa riittävästi resursseja ja vapaat kädet tehdä hommaa.

Minulla on tällä hetkellä sellainen tuntuma Suomen yleisurheilusta, että selvä linja puuttuu valmennuksesta. Ainakaan minulle se ei ole selvinnyt.

Tallennettu kategorioihin Daegu 2011, keihäänheitto | 29 kommenttia

Miksi Pitkämäki oli joukkueessa?

Julkaistu 1.9.2011

Daegun keihäskarsinnassa heittäneistä suomalaisista ei ole paljon sanottavaa. Ruuskanen oli ehkä aavistuksen positiivinen yllätys, mutta Mannio raaka pettymys. Odotuksissani tämän piti olla Mannion vuosi ja kisa. Oletin, että hän on ylivoimaisesti varmin suomalainen ja heittää helposti 84 metriä. Toisin kävi. Pitkämäen karsiutuminen puolestaan oli ihan odotettua.

Niinpä onkin sopivaa palauttaa mieliin jännä keskustelu, joka käytiin ennen kisoja. Silloin tapeltiin Lehtolan ja Ruuskasen välisestä kisapaikasta, kun mielestäni oikeassa keskustelussa olisi mietitty kuuluuko Pitkämäki joukkueeseen vai ei.

Olen ymmärtänyt, että Pitkämäki olisi jo Lappeenrannan kisan jälkeen sanonut, että tämän kauden kisat olivat tässä. Ei kuulemma olisi ollut halukas lähtemään Daeguun, mutta kun tultiin suostuttelemaan, niin lähti.

Mitä Pitkämäen valinnalla haettiin, niin sitä voi vain ihmetellä. Raaka totuus on, että kaveri tiesi, että ei ollut siinä kunnossa, missä pitäisi olla. Ovatko sitten liiton markkinointimiehet olleet asialla vai ajateltiinko, että kun on kokenut mies, niin voisi sitä kautta löytää kuntonsa ja tapella mitalista.

Päivän tulosten myötä Lehtolan suunnalla on potutuskäyrä varmasti aivan huipussaan. Kaveri latasi Lappeenrannassa kaikkensa ja on varmasti kunnossa. Kun sitten tuolla lailla jätetään rannalle, niin luulen, että siellä pinnan alla kiehuu. Ja jos ei kiehu, niin sitten ei ole kyse urheilijasta.

Ruotsi-otteluun se tietenkin lupaa hyvää. Saattaa olla pojalta yllättävän paljon metrejä tuloillaan. Voi olla jopa ottelun kovin kaveri.

Lauantain finaalissa Ruuskasen mahdollisuudet ovat loton tasoa. Sattuuko se kerran kahdessa-kolmessa vuodessa tuleva pitkä heitto sitten lauantaille ja kisan kolmelle ensimmäiselle kierrokselle. Toivotaan tietenkin positiivista poikkeusta, mutta sanon kuitenkin, että onnettaren kanssa tässä leikitään.

Tallennettu kategorioihin Antti Ruuskanen, Ari Mannio, Daegu 2011, keihäänheitto, Sampo Lehtola, Suomi–Ruotsi-maaottelu, Tero Pitkämäki | 69 kommenttia

Protestikisat

Julkaistu 30.8.2011

Daegun MM-kisoja seuratessa silmiinpistävää on se, että nykypäivän MM-kisoissa näyttää pääsevän kaiken maailman protesteilla jatkoon. Taisi olla 1 500 metrin alkueriä, joissa kaveri töni omin päin ja kompuroi turvalleen, ja pääsi vielä protestilla jatkoon.

Huomattavin protestiratkaisu nähtiin 110 metrin aidoissa. Protestihan oli sinällään täysin ymmärrettävä, joukkueethan niitä protesteja tekevät. Protestin läpimeno ja sen lopputulos oli sentään aivan käsittämätön päätös, joka ei taivu kyllä kenenkään urheilijan oikeustajuun. Tässä tapauksessa voittaja hylättiin protestin takia, mutta tilanteessa pahiten vääryyttä kärsinyt jäi joka tapauksessa hopealle.  Kiinalainen Liu oli aivan selvässä johdossa ja olisi ollut minun mielestäni aivan selvä voittaja, jos Robles ei olisi vetänyt häntä taaksepäin. Tai sitten voittaja olisi ollut hirvittävällä loppukumarruksellaan Robles. Nyt tämän protesti hyväksymisellä saatiin kisalle aivan väärä voittaja, joten siinä mielessä tämä päätös meni väärin.

Kyllähän näitä protesteja on ennenkin tehty, mutta en jaksa muistaa, että minun aikanani loppukilpailussa tehty protesti olisi mennyt koskaan läpi. Ihmisen muisti on tunnetusti lyhyt, joten varmaan joku yksittäinen tapaus on joskus ollut, mutta ei mitään kovin suurta. Tässä tilanne on vähän sama kuin jossain formuloissa, kilpailutilanne jossa tahattomasti tapahtuu tuollaista estämistä. Se luetaan silloin kilpailutilanteeksi. Siitä on protesteja tehty, mutta hyvin harvoin ne ovat läpi menneet.

Toinen kohua herättänyt tapahtuma oli Usain Boltin varaslähtö 100 metrin finaalissa. Herää kysymys, mikä on totuus tämän varaslähdön takana? Tuollainen kaveri, joka on hallinnut lajia viime vuodet ja on tehnyt kymmeniä tuhansia lähtöjä, ei sen kunnossa ollessaan tarvitse yrittää tuollaista aavistuslähtöä, vielä noin räikeää sellaista. Minun silmääni se näytti aika lailla tahalliselta, hyvin ajoitetulta varaslähdöltä. Hyvin ajoitettu siinä mielessä, että siinä ei ollut valmiit-asennossa sellaista huojuntaa, että koko porukka komennettaisiin ylös, vaan selkeä varaslähtö. Hylkäämisen jälkeiset tapahtumat näyttivät ainakin meikäläisen silmiin todella teennäisiltä. Näytti siltä, että se kaikki seinän hakkaaminen ja käsien levittely oli täyttä näyttelyä, eikä kovin hyvää sellaista. Tv-kuvasta näytti siltä, että kaveri ei tehnyt mitään ennen kuin kamera kääntyi kohti. Herää kysymys, minkä takia Bolt sen teki? Tiesikö kaveri, että ei ole kunnossa, että ei olekaan ylivoimainen, vaan todennäköisesti oma treenikaveri vie voiton. Ja tässä kohtaa ei sitten luonto antanut periksi hävitä. Vai onko tässä taustalla joku muu syy. Jos se todella oli vahinko, niin silloin ihmettelen kyllä syvästi, miten tuon tason kaveri voi olla niin hermostunut.

Yleisön kannalta tämä uusi sääntö, että uinnin tapaan heti ensimmäisestä varaslähdöstä laitetaan kaveri pihalle, on todella piristävä. Ennen vanhaan tehtiin usein tahallinen varaslähtö, jolla yritettiin sotkea pahimman kuvioita. Tämä uusi sääntö on poistanut tämän keinon valikoimasta.  Näin kenttälajien suosijan kannalta tässä on myös se hyvä puoli, että nykyään tv:ssä näytetään pikajuoksua kaikkine vaatteiden riisumisineen puolet vähemmän ajasta.

 

Näissä kisoissa olen ollut tähän asti iloinen siitä, että joissakin lajeissa naisten puolella on nähty tason nousua. Esimerkiksi kiekossa ja kuulassa on nähty sellaisia tuloksia, joita itse näkin omina aktiiviaikoinaan. Seuraavaksi odotetaan sekä naisten että miesten keihäänheittoa. Sitä silmällä pitäen haluan varoittaa ihmisiä, jotka haluavat seurata keihäänheittoa ja noita kisoja ylipäätään.  Sama varoitus kuin viime vuonnakin. Jos haluatte oikean kuvan siitä, mitä siinä heitossa todella tapahtuu, ei kannata missään tapauksessa kuunnella sitä tv:n kommentaattoria, joka niitä heittoja arvioi. Hän ei nimittäin tiedä keihäänheitosta yhtään mitään. Muutama vuosi sitten kuubalainen heitti teknisesti täydellisiä heittoja, niin kaveri ihmetteli sitä, että ”ihmeellisesti juuri ennen heittoa pysähtyi”. Sehän on se koko heiton A ja O. Kun tukijalka tuodaan maahan ja heitetään tuen takaa, silloin se näyttää että se pysähtyy, mutta ainoastaan jalat pysähtyvät ehkä kymmenesosasekunniksi.

Tallennettu kategorioihin arvokisat, MM-kilpailut, yleisurheilu | 22 kommenttia

Takki kääntyy kuin suomalaisella poliitikolla

Julkaistu 22.8.2011

Keihäsmiesten valinnat MM-kisoihin tehtiin reilu viikko sitten, mutta kuohunta jatkuu edelleen, kun odotetaan urheilun oikeusturvalautakunnan vastausta Antti Ruuskasen tekemään valitukseen. Tässä kohtaa on pakko kysyä, onko tässä valitusprosessissa mitään järkeä? Minun käsitykseni asiasta on se, että nyt Ruuskasen taustajoukot käyvät vähän turhan kuumana.

Minun ymmärrykseni mukaan Ruuskaselle oli heti Lappeenrannan kisojen jälkeen tarjottu paikka lähteä Daeguun mukaan valmistautumisleirille ja joukkueen mukaan. Siellä olisi sitten harjoitusten perusteella katsottu tilannetta uudelleen. Antti teki tässä kohtaa miehekkään ratkaisun ja kieltäytyi tästä täysin oikein perustein, eli ei lähtenyt sotkemaan jo valittujen urheilijoiden valmistautumista kisoihin. Sen jälkeen tuntuu erikoiselta, että tästä vuorokausi eteenpäin asioidenhoitajat sun muut tekevät valituksen urheilun  oikeusturvalautakuntaan.  En tiedä koska tällainen lautakunta on perustettu, oliko sellaista edes minun aikoinani, mutta tuskin koskaan kenellekään on tullut edes mieleen valittaa, vaikka joskus aiemminkin joku on yhden pitkän heiton perusteella kisakoneesta pudonnut. Tämä saa minun mielestäni jo koomisia piirteitä, kun asianhoitajilla takki kääntyy samaa tahtia kuin suomalaisella poliitikolla: aina on puhas puoli ylöspäin. Ensin yö nukutaan ja sen jälkeen valitetaan.

Tietysti ymmärrän, että se närästää kun kaveri jää tuolla tavalla rannalle. Toisaalta mietityttää, onko huippu-urheilun ajatus kadonnut täysin näiltä taustajoukoilta? Kaveri on paukuttanut esimerkiksi Espoon Kalevan kisoissa 2009 kaatosateessa suurimman osan heitosta 84 metriin, ja nyt heittää vuoteen kaksi heittoa nippa nappa yli 82 metriä. Mitä järkeä on lähteä  kolmen viikon turistimatkalle, kun tämän kesän tulosten perusteella ei juuri muuhun ole mahdollisuutta, kuin taistella karsinnoista jatkoon selviämisestä?

Vaikuttaa myös siltä, että julkisuuteen on tullut väärää tietoa, ja valintaperusteista on joko tarkoituksella tai vahingossa puhuttu julkisuuteen ohi suun. Ei ainakaan oman valmennettavani kohdalla ole missään vaiheessa tehty minkään valtakunnan kirjallista sopimusta siitä, millä perusteilla valitaan arvokisoihin. Tuskin liitolla on monia erilaisia sopimuspohjia valmennustuista. Tuskin liittokaan olisi niin tyhmä, että laittaisi etukäteen valmennustukisopimukseen valintaperusteet. Sen mitä olen kuullut, niin kriteereissä puhutaan kansainvälisistä kilpailuista, Pihtiputaan Keihäskarnevaaleista ja Kalevan kisoista. Keskinäinen kilpailu tulee siinä kohtaa kuvaan, kun ei ole enää mitään muuta vertailukohtaa jäljellä. Nythän tässä kävi niin, että vertailtiin keskinäistä kilpailua, jossa toinen heitti kasiykkösen ja toinen melkein kasinelosen.

Haetaanko tällä koko valitusprosessilla vain turhaa julkisuutta? Ajatellaanpa asiaa näin: Jos Ruuskanen olisi heittänyt Kalevan kisojen finaalissa 82-metrisen tai Lehtola 84-metrisen, ei tällaista show’ta olisi syntynyt. Eli jos pojalla olisi tuo heitto lähtenyt viikkoa aikaisemmin, ei kukaan sanoisi yhtään mitään. Näin pienestä asiasta on loppujen lopuksi kyse.

Minun mielipiteeni on se, että valituksesta huolimatta liiton pitää olla nyt kova, ja pitää tekemistään valinnoista kiinni. Niitä ei pidä enää mistään hinnasta lähteä muuttamaan. Se pienikin mahdollisuus, että keppimiehet toisivat kisoista mitalin, sitä ei pidä missään nimessä mennä enää sotkemaan.

Tallennettu kategorioihin arvokisat, keihäänheitto, MM-kilpailut, yleisurheilu | 43 kommenttia

Turhaa porua valinnoista

Julkaistu 15.8.2011

Keihäsmiesten valinnasta Daegun MM-kisajoukkueeseen syntyi iso poru, kun Sampo Lehtola kiskaisi viimeisellä mahdollisella heitolla Antti Ruuskasen ohi kisakoneeseen. Valmentajien pettymyksen sinänsä ymmärtää, kun valinnat eivät mennee täysin ennalta sovittujen kriteerien mukaan, eli ennalta sovitut näyttökisat eivät pitäneet. Silti poru on turhaa, koska nyt vallitsevissa olosuhteissa valinnat tehtiin tismalleen oikein. Sen mitä Mäkelän perusteluja näin, niin ne olivat aika lailla samat kuin minullakin olisi ollut. On tietysti ikävää, että nuorten kisoista jo monta vuotta tuttu tapa muuttaa kesken kauden ennen kautta sovittuja näyttökisoja eli kisoja joilla on valinnoissa suurin painoarvo, on levinnyt nyt myös aikuisten sarjaan. Tällä tavalla kisoihin saadaan valittua ne ketkä sinne halutaan eikä välttämättä parhaimpia.

Joka tapauksessa oli täysin oikea ratkaisu valita kisoihin nuori kaveri, joka oikeaan aikaan esittää nousukuntoa ja parantaa ennätystään monta metriä. Ja pistää samalla muita kavereita päihin muutamia metrejä. Se on aivan turha valittaa, jos kokeneet kaverit eivät saa edes 82 metriä rikki. Koko kesä on ollut aikaa antaa näyttöjä, mutta hikisesti kerran on saatu edes kisaraja rikki. Jos nämä kaverit ovat joskus heittäneet 85–87 metriä, niin tämä vain osoittaa sen, että he eivät ole kunnossa.

Valmentajien pitäisi nyt ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tunnustaa, että nyt näkyy totaalisesti tämä Suomen keihäänheiton todella surkea ja katastrofaalinen tilanne, josta on oltu jo monta vuotta huolissaan.  Eli siellä kokeneetkin heittäjät tappelevat koko kesän siitä, saavatko edes karsintarajaa rikki. Tällaista on tapahtunut viimeksi Suomen keihäänheitossa vuonna 1986 ja 1987.  Silloinkin se johtui siitä, että puolella heittäjistä ei ollut edes oikeaa keihästä, jolla reenata ja kilpailla. Ne keihäät mitä alkuvuodesta Suomeen saatiin, olivat ties mitä sekundaa ja harjoituskeihäitä.

Jos valinnoista haluaa keskustella, minun mielestäni kannattaaa silloin mieluummin keskustella siitä, oliko Pitkämäen valinta kisoihin oikea ratkaisua.  Jos kaverin tulostaso on pudonnut 10 metriä siitä, johon hän on pystynyt joskus heittämään. Tuota tasoa oleva romahdushan osoittaa täydellisesti sen, että mies ei ole kunnossa.

Valinnat voi niputtaa niin, että Pitkämäki valittiin vanhoilla näytöillä, sillä liitto luottaa hänen kohdallaan kokemukseen. Hänellä on se kokemus, jolla pystyy sen mitalin ottamaan.  Vaikka tulostaso on mitä on, vielä eletään vähän sillä toivotaan toivotaan –linjalla, että josko se siitä onnistuisi. Se on tietysti mahdollista nykykeihäällä, että sieltä voi sellainen kasiviitonen lipsahtaa ihan koska tahansa, kun heitto sattuu edes vähän kohdalleen. Jos taso pysyy yhtä heikkona kuin se on tänä vuonna ollut, niin sillä voi hyvinkin olla mitalinsyrjässä kiinni. Mannion kohdalla taas minun näppituntumani on, että nyt voisi olla tavallaan Mannion esiintulovuosi. Jos vaan korvienväli kestää, eli hän pystyy pitämään kontrollissa heittotekniikkansa, niin nyt voisi olla Mannion vuosi. Tavallaan voi sanoa, että Manniolla on nyt eväät ja sillä nälkä. Nuori kaveri Lehtola taas otettiin mukaan, koska hän esitti hyvään aikaan nousukuntoa. Kaveri otetaan nyt ”koulutukseen”. Jos hän hoitaa MM-kisoissa leiviskänsä hyvin, eli selviää karsinnasta kunnialla ja ehkä vielä taikoo itsensä loppukilpailussa kahdeksan parhaan joukkoon,  liiton tavoitteet hänen kohdallaan täyttyvät kirkkaasti.  Samalla hän pystyy antamaan niin hyvät näytöt tulevaisuutta varteen, ja pääsee ns. ykkösvalmennusryhmään mukaan. Tämä kokoonpano on myös tällä hetkellä aivan ykköskokoonpano, eikä siinä pitäisi olla kenelläkään mitään valittamista. Valmennus- ja huoltopuolella vaan tunteet kihahtavat ohi terveen ajattelun.

Tallennettu kategorioihin arvokisat, keihäänheitto, MM-kilpailut, yleisurheilu | 40 kommenttia

Sääntöpelleilystä hurlumhei-meininkiä

Julkaistu 8.8.2011

Näin sivustakatsojan roolista seurattuna Kalevan kisoista jäi väkisin päällimmäisenä mieleen tämä sääntöpelleily. Nykyisessä mallissahan kenttälajeissa karsinnasta pääsee rajan ylittäneet tai kahdeksan parasta loppukilpailuun. Finaalissa nämä kaikki saavat sitten kuusi suoritusta. Kisassa pysyy siis mukana kuusi kierrosta, vaikka ei olisi saanut mitään tulosta aikaiseksi.

Tämä on johtanut siihen, että urheilijat tulevat tietynlaisella hurlumhei-asenteella sinne loppukilpailuun. Kaikki yrittävät jokaisella kierroksella tehdä jotakin haamuheittoa tai haamuhyppyä, joka on ehkä kerran harjoituksissa tullut tai kerran ollut lähellä tulla. Nyt kaikki suoritukset ovat epäonnistuneita, hypyt yliastuttuja jne., kun koko ajan yritetään sitä ihmesuoritusta. Kun sillä tuloksella ei ole mitään vaikutusta, joka tapauksessa on jatkossa loppuun asti. Ja tämä kaikki on iso syy siihen, että siellä Kalevan kisoissa ei myöskään nähdä niitä kovia tuloksia. Niitä ei synny sillä, että jokainen pyrkii sellaiseen ihmesuoritukseen, joka tulee ehkä kerran elämässä, 99 prosentilla sitä ei tule koskaan.

Varmasti suurin osa entisistä urheilijoista ja yleisöstäkin on minun kanssani samaa mieltä, että vanhaan systeemiin palaaminen palvelisi sekä yleisöä että huippu-urheilua. Tällöin karsintarajan ylittäneet tai 12 parasta pääsee loppukilpailuun, ja finaalin kahdeksan parasta kolmelle viimeiselle kierrokselle. Silloin nähtäisiin myös niitä tuloksia, kun kolmen ensimmäisen kierroksen aikana jokaisen on pakko tehdä niin kova tulos, että pääse mukaan kolmelle viimeiselle kierrokselle. Silloin kilpailu on niin sanotusti oikea kilpailu, jokaiseen suoritukseen on keskityttävä kunnolla ja niiden suoritusten on oltava kontrolloituja. Tällöin kilpailu myös kovenisi huomattavasti, ja kovalla kilpailulla on tapana myös synnyttää kovempia tuloksia.

Yleisönkin mielenkiinto varmasti säilyisi paremmin, ylipäätään yleisö kenties päättäisi lähteä katsomaan niitä kilpailuja sen sijaan että jää kotisohvalla juomaan kaljaa. Tai menee lähipubin terassille juomaan kaljaa. Yleisö haluaa nähdä kovan kilpailun ja mielellään myös kovia tuloksia. Jos esimerkiksi pituushyppykilpailussa ei kolmella ennakkoon kovimmalla kaverilla ole neljän kierroksen jälkeen edes tulosta, niin eiköhän siinä vaiheessa vip-vieraatkin ole jo siirtyneet kaljateltan puolelle.

Toinen erikoinen piirre Kalevan kisoissa on se, että tietyllä tavalla tilanne on kääntynyt meikäläisen aikoihin verrattuna päinvastaiseksi. Nykyään siellä on hirveä taputus ja mekkala käynnissä ennen suoritusta, mutta sen jälkeen hiirenhiljaista. Ennen oli hiljaista siihen asti kun tulos rävähti taululle, ja sen jälkeen alkoi myös meteli.

Loppuun vielä Kalevan kisojen iloisin asia. Oli todella mukavaa nähdä, että Ari Mannio oli palannut heitossaan ainoaan oikeaan suuntaan, eli takaisin vanhaan tekniikkaansa. Nyt siinä oli enää se sama vanha pieni virhe kuin ennen, mutta vähän lievempänä, eli vetohetkellä ukon vauhti ja painopiste menee vasemmalle ja keihäs lähtee oikealle. Mitään muuta ei tarvitse kuin pikkaisen kaventaa sitä eroa, ja sitten tulos on siellä yli 85 metrin koko ajan.

Tallennettu kategorioihin Ari Mannio, Kalevan kisat, keihäänheitto, yleisurheilu | 21 kommenttia

Arvoitukselliset Kalevan kisat

Julkaistu 1.8.2011

Tulevan viikonlopun Kalevan kisoista on tulossa erittäin mielenkiintoiset sekä keihäänheiton että koko yleisurheilun kannalta. Tilanne on jännittävä, kun oikeastaan kukaan ei tällä hetkellä osoita riittävää tuloskuntoa, ja toisaalta uusia MM-kisojen tulosrajojen rikkojia ei oikein ole näköpiirissä. Koko Suomen yleisurheilun mielenkiinto kohdistuu nyt Turun Kalevan kisoihin,  sillä ne ovat hyvin monissa lajeissa se vihonviimeinen näytönpaikka Daegun MM-kisoihin. Kalevan kisojen jälkeen on jäljellä enää Lappeenrannan Eliittikisat, mutta siellä on ylipäätään hyvin pieni lajivalikoima.

Miesten keihäänheitossa Kalevan kisoista odotetaan, osoittavatko ukot sellaista tulostasoa, että kannattaisi odotella mitään mitaleja tai edes loppukilpailupaikkoja. Muissa lajeissa jännitetään sitä, löytyykö vihdoin edes niitä tulosrajojen rikkojia. Tässä jännitetään sitä, saadaanko Suomesta edes mainittavaa MM-kisajoukkuetta kasaan.

Kalevan kisojen kannalta on siis tavallaan hyvä asia, että tilanne on nyt näinkin synkkä. Näiden Suomen mestaruuskisojen arvo nousee nyt useamman pykälän siitä, mitä se on usein aikaisemmin ollut. Jo omalta ajaltani muistan, että monesti Kalevan kisat olivat joskus enemmänkin pakkopullaa eikä monellakaan ollut sellaista mielenkiintoa kuin pitäisi olla, kun on kilpaillaan kuitenkin Suomen mestaruuksista. Esimerkiksi kun meillä oli Kinnusen Kimmon kanssa arvokisamitalit jo valmiiksi taskussa, niin kyllä se väistämättä laski latausta Kalevan kisoihin.

Urheiluliitossa Kalevan kisoja seurataan varmasti silmä kovana. Ne ovat monissa lajeissa viimeinen kilpailu antaa näyttöjä, mutta kisajoukkueen nimeämisen takarajaan on niiden jälkeen vielä viikon verran aikaa. Liiton valmennusjohdolla on siis jäljellä oleviin kisoihin halutessaan mahdollisuus järjestää lisänäyttömahdollisuuksia sellaisille urheilijoille, jotka ovat lähellä tulosrajaa mutta eivät sitä Kalevan kisoissa saavuta. Jos halutaan, että Suomen MM-kisajoukkue kasvaisi niihin mittoihin mitä on etukäteen julkisuudessa luvattu, niin todennäköisesti näin myös tehdään.

Miesten keihäässä kiinnostaa myös tilanne vanhojen jo MM-kisarajan ylittäneiden ja Kalevan kisoissa tulosrajan mahdollisesti ylittävien uusien heittäjien välillä. Jos kävisi niin, että siellä jotkut uudet kaverit paukuttaisivat kisarajan rikki ja jättäisivät tämän kokeneemman kaartin taakseen, oltaisiin MM-kisavalintojen suhteen todella mielenkiintoisessa tilanteessa. Silloin täytyisi miettiä, kannattaako kokeneita urheilijoita lähettää MM-kisoihin, jos nykykunto on kaukana kauden alussa asetetuista tavoitteista. Myös urheilijalle itselleen siinä olisi miettimisen paikka. Kannattaako lähteä mukaan, jos mitalitaisteluun ei ole mitään asiaa, vai antaa jollekin nuoremmalle kaverille mahdollisuus saada arvokisakokemusta? Ensi viikonlopun jälkeen tiedetään, onko näihin kysymyksiin ylipäätään tarvetta miettiä vastauksia.

Tallennettu kategorioihin arvokisat, Kalevan kisat, keihäänheitto, MM-kilpailut, yleisurheilu | 10 kommenttia

Mitä veijarit puuhaavat?

Julkaistu 26.7.2011

Jo on aikoihin eletty, kun suomalaisessa keihäänheitossa on uutinen se kun joku heittää yli MM-kisarajan. MM-kisaraja (82 metriä) on nykyvälineillä sellainen, että se pitää heittää vaikka kilpailisi joka toinen päivä.

Muistan kun keihäsmalli vaihtui vuonna 1986. Minullakaan ei ollut silloin kuin joku harjoituskeihäsversio käytössä alkukesän kisoissa. Vasta loppuvuodesta Suomeenkin saatiin uusia keihäitä. Silloin viimeksi oli sellainen tilanne, että loppukesästä taisteltiin vielä MM-kisapaikoista.

Ennen aikaan tilanne oli se, että joka vuosi sellainen vähintään viisi heittäjää ylitti MM-kisarajan. Tänä vuonna ylittäjiä on kyllä samoin viisi, mutta heistä yhden kausi on loukkaantumisen takia ohi, yksi kiskaisi kerran keväällä kasinelosen ja nyt tyrästä toipuvana viskoo 71 metrisiä, ja yksi onnistui ensimmäisen kerran heinäkuun lopussa. Kyllä tällaisella tasolla arvokisoissa menestyminen on minun mielestäni todella ohuen langan varassa. Heittäjällä pitäisi olla sellainen idioottivarma kisakunto, että joka kilpailussa irtoaa 83-metrinen, vähintään 82 metriä. Nykypäivänä kuulee usein, että puhutaan harjoitusheitoista. Että kuinka pitkälle kukakin on heittänyt harjoituksissa.  Sillä kun ei ole minkään valtakunnan merkitystä, vain kilpailuheitot lasketaan.

Kyllä tässä väkisin herää kysymys, mitä ihmettä nykypäivän urheilijat oikein tekevät? Suurin osa kavereista on nykypäivänä täyspäiväisiä urheilijoita. Jokunen opiskelija siellä on joukossa ja joku käy töissä, mutta isoin osa heittää keihästä päätyökseen. Mitä ihmettä nämä veijarit oikein puuhaavat, kun he talven harjoittelevat täysipäiväisesti ja sitten kesällä kilpailevat todella harvakseltaan?  Minun aikanani suurin osa kavereista kävi päivätöissä. Kerran vuodessa käytiin yksi leiri ulkomailla. Ne harvat joilla oli niin isot stipendit kävivät kaksi leiriä vuodessa. Koko vuosi treenattiin ja kesällä kilpailtiin sellaista parinkymmenen kisan tahtia. Kisarajan ylittäjien määrä vaihteli, mutta varmaan keskimäärin niitä oli sellainen vähintään neljä-viisi joka vuosi. Ja rajan ylittäminen ei jäänyt yhteen kertaan, joten yleensä Kalevan kisoissa ratkottiin kaksi, joskus jopa kolme arvokisapaikkaa.

Tämä keihäskarnevaalien jälkeinen hiljaisuus on tietenkin ymmärrettävää, sillä nyt valmistaudutaan Suomen mestaruuskilpailuja varten. Silloin on sitten viimeinen mahdollisuus antaa näyttönsä MM-kisapaikkaa varten. Silti hieman ihmettelen, miksi jättää näyttöjen antaminen niin viime tippaan. Jos on kärsinyt loukkaantumisista, se on tietysti ymmärrettävää.

Kaikesta tästä ihmettelystä huolimatta toivon, että Kalevan kisoissa nähdään kovatasoinen keihäskilpailu.

Tallennettu kategorioihin Kalevan kisat, keihäänheitto, MM-kilpailut, yleisurheilu | 26 kommenttia

Mitalihaaveitakaan ei tarvitse vielä romuttaa

Julkaistu 12.7.2011

Kansainvälisessä keihäänheitossa on alkanut jo omilta aktiiviajoiltani tuttu arvokisoja edeltävä niin sanottu hermosota. On muodostunut jo tavaksi, että samoihin aikoihin heinäkuun alun ja puolivälin tienoilla  yksi jos toinenkin jossain kisassa heittää maailman kärkituloksia. Minun aikoinani se meni yleensä niin, että ensin heinäkuun alussa joku saksalainen kävi heittämässä vähän alle tai vähän yli yhdeksäänkymppiin. Hetken päästä tästä oli sitten yleensä vuorossa Backley, joka kiskaisi aavistuksen pidemmälle. Ja seuraavaksi oli Zeleznyn vuoro korottaa. Nyt tämä hermopeli lähti käyntiin, kun  Makarov kävi näyttämässä Lausannessa, että keppi lentää (87,12). Thorkildsen näytti saman jo Lausannessa (88,19). Birminghamissa norjalainen sitten puolestaan näytti, että jalkavamma olikin korjaantunut.

Yleensä näitä kovia tuloksia nakutellaan heinäkuun puolivälistä elokuun alkuun. Sen jälkeen on sitten suhteellisen hiljaista. Sitten, vähän ennen arvokisoja, tulee ehkä vielä yksi tai kaksi kovaa tulosta. Tähän mennessä on nähty vasta kaksi kaveria, jotka ovat tällä kaudella tehneet sen. Se voi olla, että sieltä vielä joku tshekkipoika tai joku muu antaa elokuussa näytön muille. Tai sitten on aivan hiljaista.

Suomalaisten tilanne näyttää tällä hetkellä yllättävän huolestuttavalta, kun kukaan ei näytä pystyvän heittämään edes 80 metriä. Syitä varmaan on kymmeniä, minkä takia kepit eivät lennä. Jos siellä on kovia vammoja, nivelsidettä poikki tai jotain muuta, niin sillä noin huolestuttavan huonon tason voi ymmärtää. Tosin olen itse heittänyt käsi poikki, ja olen heittänyt niin että jalasta ovat nivelsiteet poikki ja tuonut vielä arvokisoista mitalin. Vammoillakaan ei voi kaikkea selittää. Vaikeuksien taustalla voi olla tietysti myös vammoja ja tekniikkaongelmia sekaisin.

Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että suomalaisten tilanne näyttää tällä hetkellä huolestuttavammalta kuin se todellisuudessa on. Kaikkia mitalihaaveitakaan vielä tarvitse heittää romukoppaan. Jos kyse on tekniikkavirheestä, tässä on vielä aivan riittävästi aikaa saada se tekniikka kuntoon. Heiton ja tekniikan kuntoon saaminen vie vain vähän reilut kaksi viikkoa, silloin kun urheilija ja valmentaja työparina tietävät mitä tekevät. Kolmessa viikossa se onnistuu aivan varmasti, myös pienestä vammautumisesta huolimatta. Joillain se ottaa kolme harjoitusta, joillain se ottaa 5-8 harjoitusta. Maksimissaan se on noin kolme ja puoli viikkoa. Tämä siis edellyttäen, että valmentaja ja urheilija tietävät mitä tehdä.

MM-kisojen mitalihaaveiden kannalta tilannetta helpottaa se, että maailman kärjen tasokaan ei yhtä miestä lukuun ottamatta ole häikäisevän korkealla. Tosin täytyy muistaa, että sinne kärkisakkiin ja jopa mitaleille tulee vielä jokunen heittäjä Euroopan ulkopuolelta. Joten mitaliin yltäminen vaatii kyllä sinne 85 metrin tasolle nousemista.

Tallennettu kategorioihin Jan Zelezny, keihäänheitto, Timanttiliiga, yleisurheilu | 15 kommenttia

Turhaa tuuleen huutamista

Julkaistu 4.7.2011

Pihtiputaan keihäskarnevaalien kilpailu heitettiin vastatuuleen, ja se kirvoitti jotkin tahot ihmeelliseen itkuun. Minä taas totesin kisan jälkeen asiasta kysyneelle toimittajalle, että helvetin hyvä kun kerrankin heitetään vastaiseen.

Jo useamman vuoden ajan useimmissa kisoissa keihäänheitto on jostain syystä laitettu aina myötätuuleen, mitä en ole ikinä ymmärtänyt. Minua ja muita entisiä aktiiviurheilijoita ja varmaan myös asiaan vihkiytyneitä penkkiurheilijoita tämä toisaalta huvittaa, toisaalta ottaa päähän. Pihtiputaan valitusvirren perusteella tilanne on ilmeisesti se, että kaikki nykyheittäjät maailmanhuipuista jonninjoutaviin 70 metrin tökkijöihin on opetettu heittämään vain myötätuuleen. Pihtiputaan heittäjistä suurin osa kuuluu valitettavasti tuohon jälkimmäiseen kastiin, eikä heidän kohdallaan tässä valituksessa ole järjen hiventäkään. Alle 80 metrin heitoissa on kyse 4-6 askeleen vauhdilla heitettävistä heitoista, joissa tuulen vaikutus on häviävän pieni. Asia olisi eri, jos puhuttaisiin uuden maailmanennätyksen tavoittelemisesta. Eikä vastatuuli Pihtiputaalla ollut edes kovin kova. Sitä paitsi kisan voittanut Jarkko Koski-Vähälä heitti vastatuuleen pidemmälle kuin on tehnyt vuosikausiin.

Minä totuin aikanani siihen, että keihästä heitettiin siitä missä heittopaikka kullakin stadionilla oli. Mielestäni ammattiurheilijaksi itseään kutsuvan huippuheittäjän pitää pystyä heittämään A) alustalta kuin alustalta B) tuuleen kuin tuuleen. Ainoastaan vesisade on sellainen olosuhdetekijä, joka aiheuttaa aina jonkin verran vaikeuksia kaikille. Nämä edellytykset täyttäen urheilijalle kehittyy kilpailuissa tarvittava kovuus. Toisekseen oman välineen suvereeni hallitseminen on oman ammattimaisuuden osoitus. Jos osaa heittää keihästä vain myötätuuleen, ei ole mielestäni ammattilainen sanan varsinaisessa merkityksessä. Mielestäni kaikkein kovin ammattilainen on se, joka olosuhteista riippumatta pystyy aina kovimpaan suoritukseen. Tästähän huippu-urheilussa, niin kuin minä sen ymmärrän, on loppujen lopuksi kysymys. Kuka on maailman kovin.

Tähän liittyy vielä sekin, että arvokisoissa pitää olla valmis mihin tahansa tuuliolosuhteisiin. Vaikka muissa kilpailuissa heittopaikka valittaisiinkin tuulen mukaan, ei sitä arvokisoissa välttämättä käännetäkään, vaikka tuulisikin vastaisesta suunnasta. Esimerkiksi Barcelonan kisoissa heitettiin vastatuuleen. Jos osaa heittää vain myötäiseen, niin sitten siellä arvokisoissa ollaan sijoilla ynnä muuta.

Urheilijat eivät tietenkään ole yksin syypäitä tähän tuulipelleilyyn. Totta kai myös kilpailuiden järjestäjät haluavat nähdä huipputuloksia, joita yritetään edesauttaa kääntämällä heittopaikat myötätuulen suuntaisiksi. Tässä kohtaa markkinavoimat sotivat urheilijan ammattimaisuutta vastaan, ja valitettavasti markkinavoimat näyttävät ottavan voiton. Toisaalta 100 metrin juoksua ei siirretä takasuoralle, jos pääsuoralla on vastatuuli.

Itse lopetin aikanaan käymästä Kuortaneella kilpailuissa, kun siellä alettiin joka kerta kääntää heittopaikka myötätuuleen. Kertaalleen heittopaikkaa vaihdettiin jopa verryttelyheittojen jälkeen. Aika moni muukin teki silloin aikanaan saman ratkaisun.

Tallennettu kategorioihin keihäänheitto, Keihäskarnevaalit, yleisurheilu | 18 kommenttia