Aihearkisto: Tunturiralli

13 auton voimin

Kauden avausosakilpailuun starttaa 13 uuden sukupolven WRC-autoa. Uusien sääntöjen myötä autot ovat hieman halventuneet ja ne ovat yksinkertaisempia käyttää. Tämä taas palvelee yksityiskuskeja sekä uusia tulokastalleja. WRC-autojen hintojen piti pudota reilusti, mutta FIA:n haluama uusi moottori tuo tiimeille paljon lisäkustannuksia. Nämä ”back to basics” -autot ovat nyt noin 25% halvempia kuin vanhat WRC-autot. Ford-tiimi tuntuu olevan hyvässä vireessä ennen Ruotsin osakilpailua, vaikka Jari-Matti Latvala romuttikin yhden auton testeissä. Tunturi jäi tiimiltä väliin, mutta he pystyivät kuitenkin testaamaan vielä neljä päivää lisää, mistä oli kuuleman mukaan paljon hyötyä. Toki moni olisi halunnut nähdä uuden Ford Fiesta RS WRC:n ensiesiintymisen Rovaniemellä, mutta … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kimi Räikkönen, ralli, ralliuudistukset, Ruotsin MM-ralli, Tunturiralli, uuden sukupolven WRC-auto | 8 kommenttia

Iceman = Niceman

Ilman eilisen kakkos ek:n lipsahdusta, Kimi olisi tullut toiseksi Tunturirallissa. Jossittelu on mukavaa. Ja mukavaa oli myös Räikkösellä. Huolloissa Kimi pyöri autonsa ympärillä haukkana. Hän oli hyvin kiinnostunut siitä, mitä muutoksia autoon tehdään ja vietti paljon aikaa inssinsä kanssa. Kimin inssi Cedric Mazenq kehui miestä kovasti tämän herkästä tuntemuksesta autoonsa ja hyvästä feedbackista. He kuulemma tarjosivat Kimille monia erilaisia säätöjä viikonlopun aikana mistä valita se itselleen parhaiten sopiva. Fakta on se, että Kimi on nyt ajanut tasan viisi rallia. Hän jäi noin sekunnin per kilometri Dani Sordolle. Eli ei todellaan huono aloitus WRC-kuljettajana. Autokaan ei ollut vielä aivan Kimin mieleinen, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kimi Räikkönen, Tunturiralli | 31 kommenttia

Ralli-Räikkösen esiinmarssi

Tänään Kimi astui ensimmäistä kertaa parrasvaloihin WRC-kuljettajan roolissa. Red Bull-lippiksessä ja hupparissa Kimi oli aika velmun näköinen. Hän oli myös paljon hymyilevämpi kuin aikaisemmin ja kuulin muistaakseni 10 minuutin haastattelussani kerran ”en mä tiedä” -vastauksen. Muuttunut mies, pitää todeta, ja hyvään suuntaan. Sitten siihen ajamiseen. Täällä Tunturissa Kimi hakee kokemusta ja luottoa autoonsa Ruotsia varten. Olosuhteet ovat vaikeat. Pakkasta -20 ja kylmä tuuli kaupan päälle. Reitille ei ole hirveästi lunta, joten penkkoihin ei kannata paljoa nojailla. Kimi kertoi lumen olevan vaikein elementti hänelle ajaa. Kaikilla on oma näkemyksensä siitä, kuinka Kimble tulee pärjäämään. Tässä oma veikkaukseni: Tunturissa hän on toinen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kimi Räikkönen, Tunturiralli | 26 kommenttia

Ralli vs. Formula

Irlannin asfalttiteillä testaavat tällä viikolla Mikko Hirvonen ja Jari-Matti Latvala. Hirvosen mukaan kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, ja ensimmäisestä rallista voidaan odottaa ainakin palkintopallisijoitusta. Itselläni on paha tunne Irlannin avausosakilpailusta. Luulenpa, että Sebastien Loeb menee Irlannissa jälleen menojaan, ja Daniel Sordo pystyy kasvattamaan entisestään omaa vauhtiaan. Mitä tulee suomalaisten panostukseen, Hirvonen ajaa jälleen tasaisen ajon ja pitää vain toivoa, että Latvala pysyy ojien välissä. Olisi kuitenkin hyvä lajin kannalta, jos Loeb ei voittaisi heti kättelyssä ensimmäistä osakilpailua, vaan jäisi esimerkiksi ajamalla toiseksi tai kolmanneksi. Niin ei taida käydä. Sebastien Loeb taitaa asfalttiajon niksit äärimmäisen hyvin ja hänellä on viiden maailmanmestaruuden … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin F1, Heikki Kovalainen, Jari-Matti Latvala, Jevgeni Novikov, Kimi Räikkönen, ralli, Sebastien Loeb, Sebastien Ogier, Tunturiralli | 43 kommenttia

Pakko päästä ajamaan!

Arvausleikki! Kuka minä olen? Voitin pari maailmanmestaruutta, ilmoitin lopettavani sillä tie on nyt käyty loppuun ja jään eläkkeelle ajohommista. Noh, tähän kuvaukseen sopii montakin eri kuljettajaa, mutta itselläni on nyt mielessä Mika Häkkinen ja Marcus Grönholm. Mika ajaa Tunturissa koska “on pakko päästä ajamaan”! Hieno homma. Mikahan siirtyi formula ykkösistä tosimiesten jäähdyttelyluokkaan eli DTM:ään, jossa voittajat sovitaan jo ennen kauden alkua. Nyt Mika haluaa lähteä väistelemään poroja napapiirille ralliautolla, koska muita ajopaikkoja ei taida olla. Tuskin Mika tuosta viikonlopusta rahallisesti paljoa kostuu. Marcus tuli pitkiin täihin kotona ja halusi takaisin maailmalle. Subarun kanssa tie nousi pystyyn, joten kannattaisiko Marcuksen siirtyä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Jevgeni Novikov, Marcus Grönholm, Mika Häkkinen, ralli, Sebastien Ogier, Tunturiralli | 18 kommenttia