Aihearkisto: Sebastien Ogier

Onko Fordin jatko jo varmistumassa?

Rallin MM-sarjassa on tällä hetkellä paljon arvuutteluja ilmassa. Mitä tekee Sebastien Ogier, onko Mikko Hirvosella vielä ensi vuonna tallipaikkaa, ja jatkaako Ford vielä yhteistyötään M-Sportin kanssa? Otankin nyt hieman kantaa tähän Fordin jatkoon. Saamieni tietojen mukaan M-Sportin teknistä johtajaa Christian Loriauxia oltiin kyselty jo pidemmän aikaa Volkswagenille suunnittelemaan heidän uutta WRC Poloaan. Saksan osakilpailun aikaan Volkswagenin rallitalli kuitenkin ilmoitti palkanneensa tekniseksi johtajakseen saksalaisen Willy Rampfin, joka on myös tehnyt yhteistyötä Kimi Räikkösen kanssa jäämiehen Sauber-kaudella 2001. Nyt näyttää siltä, että Loriaux on tekemässä jatkosopimusta Malcolm Wilsonin kanssa, mikä kielii myös Fordin jatkosta M-Sportin kanssa. Se, miksi Loriaux ei halunnut vaihtaa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ford, Kimi Räikkönen, Mikko Hirvonen, Sebastien Ogier, Volkswagen | 1 kommentti

Kuljettajamarkkinoiden liikehdintä

Sebastien Loeb on nyt siis sitoutunut vuosiksi 2012-2013 Citroenille. Ranskalaisen sopimus saattaa laittaa kuljettajamarkkinoihin hieman säpinää. Ensinnäkin Sebastien Ogierilla on myös sopimus Citroenin kanssa vuoteen 2013, mutta haluaako nuorempi ranskalainen jatkaa taistelua samassa tiimissä? Ford tarjosi Ogierille sopimusta tälle kaudelle, mutta Kim Vatasen manageroima kuljettaja ei siihen tarttunut. Nyt tilanne saattaisi olla toinen. Ogier on todella nopea kuski ja tulee vielä voittamaan maailmanmestaruuden. Hän on kuumaa kamaa rallipiireissä. Suomalaiskuskeilla tilanne ei taas ole kovin hyvä. Mikko Hirvosen edellinen voitto on Ruotsista eikä vauhti ole ollut kovin mairitteleva kauden aikana. Jari-Matti Latvalan edellinen voitto on viime vuodelta Jyväskylästä. Ford ei ole … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Citroën, Ford, Jari-Matti Latvala, Mikko Hirvonen, Sebastien Loeb, Sebastien Ogier | 8 kommenttia

Narinaa Jordaniasta

Tämän vuoden Jordanian osakilpailu erosi aika lailla vuodesta 2008. En tiedä johtuiko se siitä ettei järjestelyissä enää ollut mukana suomalaisia vai mistä? Kokonaisuudessaan paikan päällä työskentely oli hankalaa. Kilpailu oli tietenkin tapahtumarikas, koska koko ajan tapahtui. Oli ulosajoja, teknisiä murheita ja taktikointia. En nyt lähde paneutumaan lauantai aamun tapahtumiin muuten kuin toteamalla, että Citroen munasi itsensä selittelemällä että Sebastien Ogierin autossa oli aamulla vika, jonka seurauksena ranskalainen myöhästyi ensimmäiseltä aikatarkastuspisteeltä. Se siitä, lukekaa Tomi Tuomisen blogi aiheesta. Päällimmäiseksi mauksi Jordaniasta jäi kauhea sähläys. Kukaan ei tiennyt mistään mitään ja koko ajan meiltä kysyttiin onko kaikki hyvin. Meillä oli homma hanskassa, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Jordania, Petter Solberg, Sebastien Loeb, Sebastien Ogier, Taktikointi | 21 kommenttia

Maailmankirjat sekaisin

Jos autourheilua seuraava henkilö olisi nähnyt tulevaisuuteen viisi vuotta sitten, olisi hän varmaan sanonut: Just joo, ihan varmaan. Kimi Räikkönen siirtyy MM-ralliin, Michael Schumacher tekee come backin Mercedeksellä, Heikki Kovalainen ajaa Lotuksella, Mikko Hirvonen hakee jälleen revanssia Loebistä, joka on kuusinkertainen rallin maailmanmestari ja Marcus Grönholm jäähdyttelee Ruotsissa Fordilla. Aina hehkutetaan sitä, kuinka ensi vuosi tulee olemaan sitä ja tätä ja niin mahtava. Se kuuluu varsinkin omaan työhöni, mutta nyt sitä tarvitsee tuskin edes tehdä. Pakka on niin sekaisin molemmissa MM-sarjoissa, etteivät edes alan asiantuntijat pysty sanomaan, mitä kaudella tullaan näkemään. Yksi asia on toki selvää; tulemme näkemään paljon pettymyksiä, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin F1, Jevgeni Novikov, Kimi Räikkönen, Marcus Grönholm, Michael Schumacher, Mikko Hirvonen, ralli, Sebastien Loeb, Sebastien Ogier, Suomen ralli | 25 kommenttia

Ralli vs. Formula

Irlannin asfalttiteillä testaavat tällä viikolla Mikko Hirvonen ja Jari-Matti Latvala. Hirvosen mukaan kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, ja ensimmäisestä rallista voidaan odottaa ainakin palkintopallisijoitusta. Itselläni on paha tunne Irlannin avausosakilpailusta. Luulenpa, että Sebastien Loeb menee Irlannissa jälleen menojaan, ja Daniel Sordo pystyy kasvattamaan entisestään omaa vauhtiaan. Mitä tulee suomalaisten panostukseen, Hirvonen ajaa jälleen tasaisen ajon ja pitää vain toivoa, että Latvala pysyy ojien välissä. Olisi kuitenkin hyvä lajin kannalta, jos Loeb ei voittaisi heti kättelyssä ensimmäistä osakilpailua, vaan jäisi esimerkiksi ajamalla toiseksi tai kolmanneksi. Niin ei taida käydä. Sebastien Loeb taitaa asfalttiajon niksit äärimmäisen hyvin ja hänellä on viiden maailmanmestaruuden … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin F1, Heikki Kovalainen, Jari-Matti Latvala, Jevgeni Novikov, Kimi Räikkönen, ralli, Sebastien Loeb, Sebastien Ogier, Tunturiralli | 43 kommenttia

Pakko päästä ajamaan!

Arvausleikki! Kuka minä olen? Voitin pari maailmanmestaruutta, ilmoitin lopettavani sillä tie on nyt käyty loppuun ja jään eläkkeelle ajohommista. Noh, tähän kuvaukseen sopii montakin eri kuljettajaa, mutta itselläni on nyt mielessä Mika Häkkinen ja Marcus Grönholm. Mika ajaa Tunturissa koska “on pakko päästä ajamaan”! Hieno homma. Mikahan siirtyi formula ykkösistä tosimiesten jäähdyttelyluokkaan eli DTM:ään, jossa voittajat sovitaan jo ennen kauden alkua. Nyt Mika haluaa lähteä väistelemään poroja napapiirille ralliautolla, koska muita ajopaikkoja ei taida olla. Tuskin Mika tuosta viikonlopusta rahallisesti paljoa kostuu. Marcus tuli pitkiin täihin kotona ja halusi takaisin maailmalle. Subarun kanssa tie nousi pystyyn, joten kannattaisiko Marcuksen siirtyä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Jevgeni Novikov, Marcus Grönholm, Mika Häkkinen, ralli, Sebastien Ogier, Tunturiralli | 18 kommenttia