Ilman eilisen kakkos ek:n lipsahdusta, Kimi olisi tullut toiseksi Tunturirallissa.
Jossittelu on mukavaa. Ja mukavaa oli myös Räikkösellä. Huolloissa
Kimi pyöri autonsa ympärillä haukkana. Hän oli hyvin kiinnostunut siitä, mitä muutoksia autoon tehdään ja vietti paljon aikaa inssinsä kanssa.
Kimin inssi Cedric Mazenq kehui miestä kovasti tämän herkästä tuntemuksesta autoonsa ja hyvästä feedbackista. He kuulemma tarjosivat Kimille monia erilaisia säätöjä viikonlopun aikana mistä valita se itselleen parhaiten sopiva.
Fakta on se, että Kimi on nyt ajanut tasan viisi rallia. Hän jäi noin
sekunnin per kilometri Dani Sordolle. Eli ei todellaan huono aloitus
WRC-kuljettajana. Autokaan ei ollut vielä aivan Kimin mieleinen, joten sen
suhteen vauhdin nousemista on luvassa. Kimi on siis kehityskelpoinen
kuski.
Täällä Rovaniemellä on nyt paljon Kimi faneja. Kimi otti yleisönsä
podiumilla ja sai raikuvat aplodit faneiltaan.
Saako Iceman uuden nimen kauden edetessä?


On se noinkin, mutta muualla kuin tässä rallissa Sordo voittaisi enemmän. Antaa ajan tehdä tehtävänsä ja katsotaan kauden lopussa mikä vauhti. Voi olla, että sitten Kimi menee jo tosi kovaa.
Ei se nyt Sordollakaan ollut auto tappoiskussa, eikä varsinkaan alusta se mieleisin.
Tuolla vauhdilla Kimi tulee jäämään MM-sarjan ykkösnimille n. yli 10min. per ralli. Nopeako? No ei.
Todella mahtavaa seurata Kimin kehitystä.Lisää kilometrejä niin varmuus ja vauhti kasvaa.
Ei huonosti Kimiltä ollenkaan, joten onnea vaan tuleviin kisoihin!
Hey man eiku girl!
Muistaakseni Heikki Kovalainen oli “Niceman” ja Kimi “Iceman”, Matti Nykänen on nykyään “Ticeman” = kappalemies ja Kimi ehkä “Diceman” = arpapelimies/noppamies, mutta täytyy olla myös poppamies (shaman) jos aikoo Ruotissa Podiumille, (tosin rattimies myös on = the wheelman).
jaahas, alkanu vanha suola janottaa
Kimin olemuksesta uhkuu tosiaankin ihan toinen Kimi, rennompi, puheliaampi ja hymyilevämpi Kimi. Rennompi tunnelma muutenkin koko rallitouhussa, joka näyttää sopivan Kimille! Innolla odotan Ruotsin rallia!
Ihan okej ralli Kimiltä, hattua vois nostaa myös ne jotka morkkaavat ( kateelliset) häntä, miksi pitää olla kateellinen jos on tienannut palikkaa ammatillaan, kukaan ei ole seppä syntyissään ja se oli vasta Kimin viides ralli, eli meni ihan ok. Nyt odotellaan Ruotsin rallia mielenkiinnolla, lunta tulee lisää nyt täällä Ruotsin puolella. Entisenä Mikon naapurina toivon Hänelle onnea matkaan ja Kimille myös
Ottaen huomioon, että tämä oli Kimin eka ralli WRC-autolla ja koko elämänsä 5. ralli niin on se erittäin hieno suoritus, jos jää vain noin sekunnin per kilsa Sordolle, joka on jo vuosia ajanut Citroenilla ja tuhansia ja taas tuhansia kilometrejä ja pitkälle toistakymmentä vuotta enemmän rallia. Lisäks Kimi sanoi itsekin tietävänsä mistä ero johtui eikä auto ollut vielä niin hyvä hänelle kuin pystyy olemaan niin erittäin hienoltahan tämä näyttää.
On turha kenenkään paljon hehkutella näillä Kimi jutuilla puoleen tai toiseen. Pärjää Kimi tai ei, niin se on sille itelleen aivan sama. Tänäkin vuonna se saa palkkaa Ferrarilta enemmän kuin on Citikan kakkostallin budjetti. Kimi tuo rahaa Citikalle enemmän kuin kuluttaa, on siis turhaa kysellä tallipomoilta ovatko he tyytyväisiä Kimin panokseen jossain merkityksettömässä SM- rallissa. Aivan varma on myös, että tulokset paranee kun pito paranee, ja harrastuksesta tulee tosi koitos. Kotimaan WRC-miehiä ei saada edes samoille minuuteille näissä suorituksissa, joten antakaa pojan harrastaa ja sponsoroida köyhtynyttä WRC-sarjaa.
todellakin mahtavaa ,että saatiin nimi miehiä tänne napapiirille rallaamaan.unohtamatta sitä suurta rallifaneja,jotka uhmasivat pakkasta ja tuulta.toivotan kimille ja hänen tausta joukoille voimia tulevaan kauteen.voi olla kivinen kausi oppiessa uutta.
Missä oikeinkirjoitus?
Kimi-faneja! EI KIMI FANEJA!
Jep. Suomessa ei saa sanoa hyvaa sanaa kenestakaan ja kehua voi vain taydellisia – jos heitakaan. Ainoastaan ylijumalainen taydellisyys kelpaa suomen kansalle, ja senhan vuoksi sellaiset ihmemiehet kuin M. Schumacher ja S. Loeb ovat aina taman saman narisijaporukan hampaissa. Joku vika naiden megaukkojen tekemisista loytyy AINA. Sama koskee Kimia, jonka pitaisi olla joku ihme poppamies ja taistella voitosta huippumiesten kanssa viimeiseen erikoiskokeeseen asti ekoissa ralleissaan kun nuotitus on uutta, auto on uusi, kaikki on uutta. Suhteellisuudentaju puuttuu kokonaan. Kylla jos ollaan realisteja, ja verrataan tiettyjen muiden rallia harrastavien ratakuskien ajoon, Kimi on heti nopea. Ei tietenkaan parjaa jollekin Loebille tai Sordolle mutta eihan kukaan sellaista odota – jos aivokuoressa on edes pienta toimintaa. Mutta joo, aiheesta “keskustelun” voinee lopettaa koska suomen maan palstat ratkeaa liitoksistaan ne tayttavan paskan voimasta, eika sita mikaan jarjellinen ajatustoiminta voi muuttaa. Narisijat hajotkoot latoihinsa, antaa toisten nauttia ajamisesta ja tietaa etta osaavat jotain mita suomen kansan syvat inisijarivit eivat todellakaan osaa tai ymmarra.
luin räikkösen jäämies kirjasta että anetella ja kimillä oli juttua kun kimi ajoi kartikia,samoin anette ajoi
Salon mukaan Räikkösen olisi pitänyt voittaa Sordo. Uutinen löytyy vieläkin etusivulta.
Onko Salo ihan tilanteen tasalla kun tuollaista soopaa laukoo?
Anette on kyllä aivan uskomaton nainen. Loistava ajotaito ja mikä ulkonäkö…täyden kympin nainen.
Ei voi sanoa kuin Hyvä Kimi hyvää työtä lipsahduksesta huolimatta,lahopää latvala on vastaan tulija mm-sarjassa ja moni muukin, ja kyllä kommentit saa aina muistamaan että mikään muu ei ole niin kateellinen kuin suomalainen mies.
Juuri tässä blogissa ei ollut mitään luettavaa – kommenteissakin vähän.
J_R: Noistakin vain yksi oli “kateellinen” ehkä, valtaosa lopuista positiivisia.
Viittaukset blogin kirjoittajaan herättävät kyllä kysymyksiä…
Ei se nyt Sordollakaan ollut auto tappoiskussa, eikä varsinkaan alusta se mieleisin.
Tuolla vauhdilla Kimi tulee jäämään MM-sarjan ykkösnimille n. yli 10min. per ralli. Nopeako? No ei.
Paljon jäisit itse viiden rallin kokemuksella ? Antaa Kimin ajaa, kehitys on ollut nyt jo huimaa, taitava rattimies. Tuskin kukaan odottaa ensimmäiseltä kaudelta voittoja tai mitään muutakaan yliluonnollista, ero lajien välillä on kuitenkin huima.
Lisäksi Kimi on multimiljonääri, antaa kaverin leikkiä, varsinkin kun siitä vielä maksetaan lisää ! Itse en ainakaan valittaisi siitä onko Räikkönen nopea vai ei, ei tietenkään ole verrattuna Loebiin tai Hirvoseen, mutta kuuluuko ollakaan? Kimi ajaa Citroenin junioriteamissa, tarkoitus ei ole voittaa Loebia eikä Hirvostakaan. Verrataanpa sitä aikaeroa niihin joihin sitä kuuluu, ei edes Sordoon, Latvalaan tai Solbergiin. Eikä edes Ogieriin. Kokemus on kuitenkin rallissa tärkeintä, ja sitä näillä kavereilla sitä on.
Kimi tulee ajamaan sijoista 10 joukossa joka rallissa. Yksi podiumpaikka irtoaa muiden keskeytysten ansiosta, mutta ei sen kummempaa. Eikä tarvitsekaan. Kimiltä oli huikean rohkea veto siirtyä ralliin. JA tämä tekee Rallille erittäin hyvää. Ehkä tästä alkaa elpyminen ja palataan 80-90 luvun vaihteiden kultavuosiin.
Hyvä Kimi vaikka lipsahtikin penkalle no ei sitte Ruotsissa. Kyllä todellinen ero nähdään Loebin aikoihin vertaamalla ja muitakin kovia WRC- autoja siellä FORDin kapiineissakin 3 kovaa luuta podiumille tiukka taistelu. Veikataan Kimi 7 jos ei tee lumitöitä. Ero n2sek/km kärkeen.
En käsitä tuota Kimin kehumista, enkä nyt puhu ajotaidoista. Minulta ei ole unohtunut koko Kimin formulauran julkisuuskuva eikä ralliura ole näyttänyt yhtään paremmalta, päinvastoin. Esimerkiksi 2009 Tunturissa Kimi jättäytyi aina 2km korpeen AT:lta toisin kuin kaikki muut jotta hänen ei tarvitse antaa nimmareita tai haastatteluja. Kimi halveksuu yleisöä, hän ei halua olla missään tekemisissä fanien kanssa, ei edes pikkupoikien jotka ihailevat häntä, kaikki julkisuus on hänelle äärimmäisen vastenmielistä. Minulle hän on vaan yksi multimiljonääri joka turistoi ralliympyröissä. Toivottavasti pääsemme Kimistä eroon pian koska fanien kunnioitusta hän ei ansaitse.
Kateellisuuden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, ihailen suuresti sellaisia miljonäärejä kuten Häkkistä, Grönholmia, Mäkistä ym. jotka ovat paitsi myös kivenkovia kuskeja myös AINA jaksaneet muistaa faneja. Kimi ei IKINÄ tee mitään fanien eteen muuten kuin pakosta ja se pakko myös hänen eleissään näkyy. Sellaista miestä ei ralli tarvitse. Vastenmielinen diivailija.
Ennen Ruotsin rallin alkua Anette sanoi, että Suomi voisi saada jopa kolmoisvoiton. Olen jo pitkään ihmetellyt MTV3:n urheilutoimituksen linjaa, onko se henkuttamista vai journalismia. Enemmän se on hehkuttamista, mutta sen pitäisi olla journalismia. Eli, kerrotko Anette, ketkä nämä sinun mielessäsi olleet kolmoisvoiton ajurit olisivat olleet? Epäilen, että yhdeksi kaavailit mielessäsi Räikköstä, mutta mihin ihmeen analyysiin se voisi perustua. Räikkönen ei ole missään nimessä tasolla, että hän voisi päästä palkintopallille. Eli, onko toimituksessa enää oikeaa asiantuntemusta vai pelkkää asioiden suurentelua? Entä onko paha kysymys, jos kysyn, että millainen sopimus MTV3:lla on formulan ja rallin kanssa, lajien journalistinen käsittely vai lajien kaikinpuolinen mainostaminen?
älkää haastatelko tai kertoko kimistä, please. oksettaa koko iceman jo kylliksi. menee kiinnostus ralleja kohtaan. formuloihin saatiin vihdoin kunnon kerma täysjärkisiä (2010).
No. Jokaisella on omat mielipiteensä, mutta annetaan hevosen miettiä sillä on isompi pää.
JK: Tämä ei ole tarkoitettu provoksi. Nyt olisin kuitenkin itse sitä mieltä että näyttää siltä, että kannattaa lyödä vetoa, eikä hepoa.
Hyvä kirjoitus Anette!
Kuinkas Ruotsin reissu meni ja onko siitä tulossa juttua?
Ei mulla nyt tähän kummempia kommentteja, mutta halusin vaan sanoa sulle Anette, että olet kaunis
Niin, niin. Selityksia ja astian makua. Olisi toisena, ellei olisi ajanut ulos?? Ei voi olla varma lopputuloksesta, koska Kimi ajoi ulos. Kimi jäi noin
sekunnin per kilometri Dani Sordolle. Elikä valovuoden. Jos tosissaan ajaa, ei siinä tarvita selittelyitä. Kun runttaa kaasupolkimen lattiaan, on se sielä oltava koko rallin ajan.
Nyt tietysti spekuloidaan sillä, että Kimin ajotaito on vasta kehittymässä. Sekin voi olla totta, mutta mielestäni Kimin suoritukset ovat odotuksiin nähden olleet hieman heikohkot. Eli joko heiko tulos, tai auto Pöpelikössä, tai kone rikki. Miten Kimi voisi parantaa suoritustaan, onkin erittäin hyvä kysymys.
Toivoisin kuitenkin Suomalaiselle sijoituksia. Mutta saavuttaako Hän niitä? jää nähtäväksi.
Niin, niin. Selityksia ja astian makua. Olisi toisena, ellei olisi ajanut ulos?? Ei voi olla varma lopputuloksesta, koska Kimi ajoi ulos. Kimi jäi noin
sekunnin per kilometri Dani Sordolle. Elikä valovuoden. Jos tosissaan ajaa, ei siinä tarvita selittelyitä. Kun runttaa kaasupolkimen lattiaan, on se sielä oltava koko rallin ajan.
Nyt tietysti spekuloidaan sillä, että Kimin ajotaito on vasta kehittymässä. Sekin voi olla totta, mutta mielestäni Kimin suoritukset ovat odotuksiin nähden olleet hieman heikohkot. Eli joko heiko tulos, tai auto Pöpelikössä, tai kone rikki. Miten Kimi voisi parantaa suoritustaan, onkin erittäin hyvä kysymys.
Toivoisin kuitenkin Suomalaiselle sijoituksia. Mutta saavuttaako Hän niitä? jää nähtäväksi.
täällä sitä vaan tunturirallia kommentoidaan vaikka ruotsi ja meksiko on ajettu jo ajat sitten, parin viikon päästä ollaan jo jordaniassa… tarvitaanko mtv3:n nettisivuille lisää toimittajia.
Joo, antakaa huulten heiluttajat Kimin ajella ja tehdä ihan mitä lystää!
On sitä tällä pallolla rikollisempiakin verirahojen tienaajia.
Hyvä Kimi, syöttöö vaan.
Kimille!
Olen 86 v elokuvaohjaaja, tehnyt mm. Komisario Palmut. Olen seurannut Kimiä kaikki vuodet. Hän on paitsi hyvä kuski, verraton persoonallisuus. Olkoon Alonso sujuva puhuja, Kimi on peroonana kiinnostavampi. Kun hän nyt kertoo nauttivansa olostaan, kun ennättää istua terassilla ja nauttia paikallisesta kulttuurista, sen hänelle suo. Ja senkin, että rallimaailma on rennompi ja ystävällisempi. Mutta tämä on mielipiteeni: palaa hyvä mies ensi vuonna F 1:iin, se on tärkeätä Suomen kansalle. Pari vuotta riittää. Sinua kansa haluaa, ei sille riitä Heikki, Nicosta puhumattakaan. Terveiseni Kimille, toivottavasti menevät perille.
Matti Kassila