Mikko Hirvosen suoritus tällä kaudella oli täysi kymppi, kuten Malcolm Wilsonkin totesi. Mikko ei sortunut yhteenkään virheeseen koko kauden aikana, toisin kuin kuusinkertainen maailmanmestari.
Mikon kohdalla tuntuu siltä, että hän sai koko kauden taistella yksin mestaruuden puolesta. Tiimikaverista oli hyvin vähän apua, eikä Malcolm tehnyt niitä ratkaisevia taktikointipäätöksiä Mikon puolesta, joilla taas Citroen voitti mestaruutensa. Loebilla oli takanaan koko tiimin sekä kakkoskuskin tuki. Ranskalaistoimittajat nimesivätkin Jari-Matti Latvalan Citroenin parhaaksi kakkoskuskiksi!
Mitä tapahtui Walesissa lauantaina, kuka sen tietää? Ensin Mikko valitteli auton säätöjä, sitten vaihteita ja lopuksi vetoakselia. Manageri Timo Jouhki oli sitä mieltä, että Mikon hitauden syy oli jousitus. Kun Loeb päätti vetää eron Mikkoon lauantain toisella ek:lla ja Mikko näki splittiajoista tilanteen, hän taisi hieman panikoida. Seuraavalla pätkällä hän varmasti mietti koko ajon ajan, missä on autossa vika, eikä ajo enää ollut niin rentoa ja nopeaa. Sunnuntaina Mikko itse myönsi ettei autossa ollut vikaa, hän ei ollut tarpeeksi nopea.
Ensi vuonna Mikko on taas nopeampi ja vaarallisempi. Saa nähdä, minkälaisia päätöksiä tiimissä tehdään mestaruuksien eteen ja aikooko Wilson nimetä heti kauden aluksi ykkös- ja kakkoskuskin. Toivottavasti näin käy, jotta Latvala voi ajaa vielä ilman paineita ja kerätä sitä kauan kaivattua varmuutta.
Formula ykkösissä ajettu SM-sarja taitaa siirtyä ensi vuodeksi nyt rallin puolelle. Huhujen mukaan Marcus Grönholm haluaisi ajaa kuusi rallia ja Kimi Räikkönen kolme. Tällä hetkellä suomalaiskuskeja vietäisiin Petter Solbergin tiimiin, mikä ei varmasti olisi huono vaihtoehto.
Ketä muita olisi tulossa WRC-sarjaan, saa nähdä.
Jos joku on varmaa niin se, että ensi vuonna ei punainen väri enää juhli!


“Jos joku on varmaa niin se, että ensi vuonna ei punainen väri enää juhli!”
Onkos Citroään vaihtamassa pääsponsoria, vai miksi tuo asia niin varma on?
Mikko on täysi kymppi! Ensi vuonna Mikko näyttää kuka on kuka!
Ei se Mikon suoritus kyllä täys kymppi ollut vaikka paras kausi Mikolta olikin. En oikein ymmärrä tätä “yksin mestaruuden puolesta kamppailua”. Yksinhän siitä (henkilökohtaisesta) mestaruudesta (kartturin kanssa toki!) taistellaankin! Tommi ajoi aikoinaan maailmanmestariksi huomattavasti hitaammista tallikavereista huolimatta. Ei siihen mestaruuteen tiimikaverin apua tarvita, tärkeintä on olla nopein mies ja tehdä se vielä varmasti.
Toivon todella, että Malcolm jatkaa taktiikkaansa olla nimeämättä ykkös- ja kakkoskuljettajia tallin sisällä ja antaa alkukauden tapahtumien päättää voimasuhteet tallissa. Onneksi Jouhkin mukaan Malcolm tulenee näin myös ensi kaudella tekemään. On ollut oikea suru katsoa Latvalaa loppukaudesta kun mieheltä oli voitoista ajaminen kielletty. Missä muussa urheilulajissa kielletään kilpailijaa kamppailemasta voitoista?! Pahimmillaan tämä tilanne johtaa pitkitettynä ns. “kakkoskuskisyndroomaan”, eli paras vauhti, se “final push” häviää varman ajon alle ja sitä on todella vaikea sieltä kaivaa takaisin esiin. Samalla myös kuljettajan vauhdillinen kehitys junnaa täysin paikallaan – jopa useita vuosia. Hirvonenhan on esimerkkitapaus tästä, mies on nyt heitetty mestaruustaisteluun, kun koko ura tätä ennen on ollut tiimipelaamista ja “varmojen pisteiden kotiintuontia”. Varmuus on käsittämätöntä luokkaa, mutta vauhdissa ja etenkin riskinotossa on vielä paljon parannettavaa. Tosin Mikon kohdalla tilanne ei ole toivoton, koska Mikko sai aina Marcuksen aisaparina Fordilla ajaa perjantain niin lujaa kuin kykeni.
Loeb taitaa ollakin paljon hitaampi kun Tommi kun ei yksin pysty voittaan mestaruuksia….
No ensi vuoden MM tittelin voi jakaa suoraan Loebille,
4 asfalttirallia tekee sen että miehen voittaminen on käytännössä mahdotonta kun mies ei ole hidas sorallakaan.
Jotain sääntömuutoksia sarjaan nyt kaivataan, miekkonen on voittanut 6 MM putkeen, alkaa jo haukotuttamaan.
Miten olisi lisäpainot aina kisan voittaja autoon DTM:n tapaan?
“Mikko ei sortunut yhteenkään virheeseen koko kauden aikana”
-osuit naulan kantaan, juuri näin kävi. MUTTA tosiasia on kuitenkin se, että jos haluaa ajaa aivan äärirajoilla pitää ottaa riskiä ajamisessa. Mikko on varma ja nopea, mutta tietty äärinmäinen riskinottokyky puttuu. Ehkäpä Mikko viisastui tästä tappiosta ja osaa kaivaa ne muutamat sekunnin kymmenykset sieltä ensivuodeksi.
kyllä kakkos kuski voi auttaa todella paljon. Jos Latvala ei olisi yleisö ek:lla keskeyttänyt, voisi mestaruus olla Mikolla. Jos citikka ei olisi ottanut tahallisia aikasakkoja, voisi tilanne taas olla toinen. Mestaruudet kyllä voitetaan ajamalla, mutta hyvä tiimi ja kakkoskuski voi olla se ratkaiseva vipuvoima tasaisessa taistossa.
“Jos Latvala ei olisi yleisö ek:lla keskeyttänyt, voisi mestaruus olla Mikolla. ”
Eikös Latvala olisi ollu 2:n tuolloin? Ja Loeb sijoittui lopulta sijalle 7? Onko piste-ero sijoilla 7 ja 8 2 pistettä? 1 pistehän ei olisi riittänyt. Olisivat olleet tasapisteissä=Loeb mestari voittomäärällä.
Eli tuo kolari ei vaikuttanut ellei Loeb sentakia saanut 2 pistettä enemmän.
Joo-o…
Se mitä ralli todella kaipaa, on tollasten helvetin taktikointien kieltäminen/rajoittaminen. Eihän tässä ole katsojankaan kannalta mitään järkeä, kun ukkoja seisotetaan keskellä ERIKOISKOETTA!! toisia minuutteja (jotta tallikaveri kerkiää ohitse), toisia joitakin sekunteja, että saadaan parempi lähtöasema. Tai sitten otetaan tahallisia aikasakkoja kilpailussa jossa kuitenkin ajetaan kelloa vastaan…
Vammasta puuhaa…
Käännetty lähtöjärjestys kärkikymmenikölle ja sillä selvä. Tallimääräykset tungetaan sinne missä aurinko ei paista.
Jälkeenpäin on aina hyvä ja ehkä turhaakin jossitella, mutta kyllä Fordilla touhu näytti siltä, että leuka pystyssä kaaduttiin sekä tallimestaruuden että kuljettajamestaruuden taistossa. Ford tallin johto halusi kilpailla kunniallisen tiimin tittelistä ilman suurempia talli ja kuljettajamääräyksiä. Ja kuinkas kävikään. Sitikka vei molemmat tittelit nenän edestä sääntöjen sallimissa taktikoinnin puitteissa. Ja se vaan osoittaa sen, että patonkitallissa ajatellaan joka hetki toimintamalleja pistesaaliin maksimoimiseksi.
Fordilla kannattais oikeasti miettiä, kummasta sitä hyötyy enemmän taloudellisesti ja brändin imagoa nostattavasti; voittamalla mestaruuksia vaiko sokeasti luottaa siihen, että yksi kuljettaja (Mikko) pystyisi realistisesti ilman tiimin taktikointia taistelemaan patonkien tuulimyllyjä vastaan.
Mutta ainakin Mikko taisteli niin perkuleesti sitikoita vastaan, ettei oo koskaan nähty. Tsemppiä Mikolle ensikauteen ja toivottavasti Mikon talli ottaa jotain opikseen tästä kaudesta tai muuten sama nöyryytys jatkuu…
Loeb voitti 8 rallia, joista menetti yhden oman tallin luokitusmokan takia. Hirvonen voitti 4 rallia joista yksi tuli aiemmin mainitusta syystä. Ratkaisukisassa oltiin soralla ja Loeb voitti, joten aika sinivalkoiset linssit pitää olla jos pitää kovin vääränä mestaruuden osoitetta.
Tommi Mäkisen aikojen pistejaolla Loeb olisi muuten voittanut isomalla erolla. Nykyinen pistejako tasoitti sarjaa kuudella pojolla.
Harmittaa kypällä, että Mikko hävisi mm-tittelin. Olen samaa mieltä siitä, että Fordin tulisi nyt laittaa Mikko kauden alusta selvään ykköskuskin asemaan!
Kimin toivon jatkavan formuloissa vielä kauden tai kaksi. Olisi suuri pettymys, jos sarjan nopein ja paras kuski siirtyisi kokonaan rallin pariin. Mutta muutamassa rallissa formuloiden ohessa hänet kuitenkin olisi taas mielenkiintoista nähdä!
Ja se on totta, että punainen väri ei juhli rallissa eikä formuloissa ensi vuonna!! :O
Totuus on kuitenkin se että Loeb on huomattavasti nopeampi kuljettaja. Hän vain menetti kauden aikana niin paljon pisteitä että syntyi illuusio tasaisesta taistelusta.
Yhdyn edelliseen puhujaan ; ) Loeb on nopeampi. Tavis rallikansa kertoo reitin varrelta maailmalta, että Mikko kulkee nokka pystyssä, eikä alennu noteeraamaan tavis rallikanssa. Ylpee mulkku, sanovat.
Samaa mieltä parin edellisen kanssa. Vaikka Mikko todennäköisesti onkin ensi kaudella taas pykälän verran nopeampi ja parempi kuljettaja kuin aiemmin, niin maailmanmestaruutta ei todellakaan voida pitää itsestäänselvyytenä.
Loeb ja Sitikka tekivät tällä kaudella poikkuksellisen paljon virheitä. Jos Loeb onnistuu jättämään ensi kaudeksi taas virheet pois, niin ei Mikolla välttämättä ole mitään mahdollisuuksia MM-taistelussa. Tämäkin kausi olisi mennyt ranskalaisen nimiin ihan 100-0 ilman toukokuussa alkanutta pitkää huonoa jaksoa.
voi lässynlää teitä kateellisia…nyt on mikko jo ylpeäkin
kyllähän mikolla on senverran aihetta kulkea nokka pystyssä että meistä ei taida kukaan ajaa ihan yhtä kovaa?
“Saa nähdä, minkälaisia päätöksiä tiimissä tehdään mestaruuksien eteen ja aikooko Wilson nimetä heti kauden aluksi ykkös- ja kakkoskuskin. Toivottavasti näin käy, jotta Latvala voi ajaa vielä ilman paineita ja kerätä sitä kauan kaivattua varmuutta.”
Samaa mieltä. Latvalasta täytyy tehdä ykköskuski.
” Mikäs sitikan sponssin ja/tai värin vaihdon aihettaa ???! ”
Taas nähtiin mist kana pissii ja onnex Loeb vei ja muut vikisi…
Saa nähdä saako ens vuonnaki ajel pintakaasull, pyhäpäivä
ajeluin voitost voittoon = Mestaruuteen.
Hauskaa, muuten kattoo Loebin haastatteluja, kun se ihan pokeri naamal
vaNnoo ja vakuuttelee et ol kaik’ pelis, HEH ja viel HEH !!!
Loeb on hitaampi kuljettaja soralla. Tämä on fakta ja nähtävissä tv-kuvasta jollei ole täysin puusilmä. Loebiä tylsempää kuskia ei ole MM-sarjassa nähty.
Loeb on nyt.. hetkinen… 7 kertainen mestari, Mikko pelkkiä puheita mestaruudesta.
Ja fakta on myös se, että ensi kaudesta kukaan ei voi sanoa yhtn mitn, joten ‘väri punaisen’ voittokulku on pelkkää paskanjauhantaa tyhjän takia.
En viitsi tässä enempää nöyryyttää teitä puusilmäisiä Mikko ultrafanaatikkoja. Itkekää itsenne uneen.
Miksi Anette suitsuttaa niin paljon Mikkoa?.
Suomalaiset ovat olleet helisemässä Bussen lopettamisen jälkeen.
Ennen kautta 2009 Mikko vaikutti raakileelta. Voisiko Busse ja Tommi Mäkinen toimia Mikon MENTOREINA, että hän saisi ajettua monta hyvää kautta ja jatkaisi kaudella 2010 siitä mihin jäi tällä kaudella???!!!…
Luulin, että Bussen lopettamisen jälkeen Mikko olisi ollut heti valmis, mutta hänelle on näköjään ollut aika lailla kasvukipuja urallaan.
Loeb on rallin Michael Schumacher hän on oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja Bussen lopettamisen jälkeen hänelle ei ole ollut hirveästi vastusta ennen kautta 2009.