Petter Solberg ilmoitti tänään ajavansa kauden viimeiset osakilpailut Espanjan ja Walesin Citroenin C4-autolla. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: Fordin tämän vuoden malli samalla setillä, jolla Mikko ja Jari-Matti ajavat tai sitten Citroenin C4-malli viime vuoden spekseillä.
Vaaka kääntyi lopulta Citroenin puoleen, mutta miksi? M-Sport olisi varmasti myynyt Fordin halvemmalla kuin Citroen oman autonsa Petterille. Ranskalaistiimihän ei ikinä myy autojaan ulos, koska haluavat säilyttää salaisuutensa tarkasti itsellään. Nyt Citroen teki kuitenkin poikkeuksen ja voisi ehkä jopa ajatella että norjalainen sai autonsa ilmaiseksi?
Citroenin tiedetään tekevän kaikkensa, jotta he voittaisivat maailmanmestaruuden. Nyt he saavat yhden uuden sätkynuken, jonka voi ängetä Mikon ja Loebin väliin seuraavassa kahdessa kilpailussa. Näin he vain kasvattavat Loebin mahdollisuuksia voittaa kuudes maailmanmestaruus.
Citroenin tiedottaja kertoi juuri tulleen tiedon jälkeen, että Kataloniassa Petterillä tulee olemaan Citroenin omat inssit. He opettaisivat Solbergin tiimin Sitikan saloihin ja jo Walesissa he tietäisivät miten säätää autoa. Citroenin pääsuunnittelija Xavier Mestelan-Pinon ei halua auton salojen päätyvän vääriin käsiin. Luulenpa että inssit tulevat plommaamaan kaiken mahdollisen eikä niitä pääse sorkkimaan kukaan muu kuin oma henkilökunta.
Kaikki tietävät Petter Solbergin energisyyden ja tavan käsitellä asioita. Jotenkin on sellainen kutina, että kipinät tulevat lentämään Norjan ja Ranskan välillä. Kaikki ei varmasti tule menemään käsikirjoituksen mukaan.


On kyllä ilo kuulla että Solberg sai kunnon auton alle, nyt odotellaan vaan niitä kärkisijoja.
Totta, on nimittäin olemassa hyviä työantajia, huonoja työnantajia ja sitten vielä ranskalaisia työnantajia…
Suurimpana syynä Citroenin valintaan pidän isoveljen, eli Henningin, mielipiteitä. Kaikki tietävät, että Henning ei ole ollut sataprosenttisen tyytyväinen Fordin asiakasautoon eikä varsinkaan minimaalisiin testausmääriin. Suomessa Henning jätti testit kokonaan ajamatta, koska ei saanut kokonaista päivää testiaikaa. Ja emmeköhän me kaikki ole nähneet sen videon Norjan rallin torstailta, jossa Henning ja mekaanikot ajautuvat suukopuun, motorhomen ovet paukkuvat ja yleensä niin iloinen mies on hurjana. “Who is f*cking with my car?!”
Jostain kumman syystä en myöskään pidä Petteriä kovin suurena uhkana. Subarun huonot vuodet vaikuttivat entiseen mestariin syvästi. Petter on itse sanonut, ettei “se” (ajotaito) mihinkään voi hukkua – ehkei voikaan, mutta nykyautot ovat jo paljon erilaisempia kuin vuonna 2003.
Toivottavasti ranskalaisten toimintatavat ja norjalainen mentaliteetti joutuvat törmäyskurssille ja Petter nähdään kaudella 2010 Fordin ratissa – ne sopimukset kun kirjoitetaan vasta tämän kauden päätyttyä.
kyllä olis fordi tarvinnut petteriä hirvosen ja loebin väliin enemmänki kuin toistepäin.. ja mitä tulee henningin sanomisiin fordista..
otetaas huomioon että solberg ja wilson ajavat stobartin kalustolla ja välillä on ajanut kolmas kuskikin.. jokainen kuljettava vaatii näistä B-talleille(lue: kakkostiimeille) annetuista vähäisistä testipäivistä osansa.. ihan samaa jari-matti latvala sanoi ajaessaa stobartilla että ei oo tuntumaa ku ei saa testattua.. mutta mies ajoi silti englannissa 4:ksi ja muita hienoja sijoja.. henning on kuin haamu siitä entisestä ittestään.
mutta katsotaan nyt miten ranskalais-norjalais yhteistyö toimii vai toimiiko ollenkaan… epäilen kyllä jälkimmäistä.. ranskalaiset kun eivät tunnu haluavan heidän autoonsa kukaan muu koskevan ja siinähä petterillä on iso ongelma.
Ei hätää, Sohlberi on vanha ja kankea. Ei missään tapauksessa pysty hätyyttelemään kärkeä. Ajelee lähinnä sijoituksista 6-12. Olis pysynyt eläkkeellä, taas nähdään sarjassamme “nolot paluumuuttajat” uusin jakso.
tai sitten Petter tekee kahdessa kisassa juuri niin kuin Citikka haluaa ja pelaa itselleen ensi vuodeksi Citikalta kunnon autoa…hankala tilanne Fordille, koska sillä ei ole kuin Latvala Hirvosta tukemassa mutta Loebin tukena on Sordo, Ogier ja nyt vielä Solberg. Toivotaan, että Mikko hoitaa homman kotiin. Tänään oli taas soralla kuitenkin selkeästi Loebiä nopeampi.
On toki jotain perää siinä että petteri oli hukassa subarulla mutta toisaalta ei se prodriven panostuskaan mitään huippu luokkaa ollu joten kyllä se masentaa kuskin kuin kuskin jos tiedät ettei tällä kalustolla voi pärjätä. Aikanaanhan Petteri antoi aika kovaan kuuluvaa kritiikkiä prodrivelle kaluston kilpailukyvystä. Samaa on havaittavissa Räikkösen kommenteissa joten saapa nähdä ottaako Ferrari rakentavan kritiikin paremmin vastaan jotta “autosta tulee taas kaunis” useampaan kuin yhteen kisaan.
Itse olen ajoittain ollut huomaavinani että vanha kunnon petteri on tullut takaisin. Jos ajatellaan että ajaa jo ikä lopulla kalustolla pohjia niin kyllä siinä puhutaan ajotaidosta eikä kaluston hyvyydestä. Okei huomioitavaa on tietty riskin oton taso mutta sekin menee osittain taidon piikkiin kuka milläkin riskillä saa pidettyä auton tiellä.
Sehän on sitten selvä että ei ala Petteri pokkuroimaan sitikkaa tai jos se pitää sitten pakon edessä (sopimuksen rikkomis sakko) tehdä niin tullaan varmasti näkemään takavuosilta tuttuja pysähtymisiä kaks metriä ennen ek:n maalia.
Mahtavaa on nähdä kun Petter pääsee taas loistamaan kunnon kalustolla olkoon sitten tallimääräyksiä tahi ei niin varmasti päästään näkemään kunnon ajamista ja kärki nelikon häirintää.
Ja vielä on pakko sanoa että jos Petteristä tulee citikan politikoinnin pelinappula niin sitten on kyllä alettava keräämään kolehtia jotta Petter saa ensi kaudeksi jonkun kunnon yksityis kiesin alle jolla pystyy taistelemaan mestaruudesta. Eikä tartte olla ihan uusinta uuttakaan kunhan se on riittävän luotettava kyllä Petteri pitää huolen että vauhti riittää.
Minä uskon kyllä että Citikka yrittää saada kunnon tulosta Petterin kanssa aikaseks. Petterihän on kai käynyt tänä vuonna koeajamassa Fordin autoa myös, joten voi olla että hänellä on antaa tietoa myös siihen suuntaan.. Tiiä sitten!
Sohlberi on eilisen teeren poikkia, ei pärjää enään.
Epäilisin,että tossa koitetaan saada Petter sotkemaan mestaruustaistelua lähinnä Walesissa,mikä on ollut aina Petterin vahvimpia kisoja sarjassa,eipä olis citikalta ensimmäinen kerta(Duval 2007 Katalonia),kun koittavat tällaista,mutta onneksi päätöskisa on myös Mikolle vahva.
herra mansell taitaa olla oikein asiantuntija..
petteri on vetäny joka kisassa kuuden sakkin tolla vanhalla vehkeellä, ja nyt ihan eriluokan autolla ajelis sijoista 6-12.. Petteri hakkaa sordon 100-0 ainaki walesissä. Latvalan myös. Mikon ja lööpin vauhtiin ei ehkä ihan ehdi, mutta lähelle kyllä.. Eli Mikon kannalta harmi että valinta osui citikkaan.. Mutta toisaalta. Mikollehan riittää että voittaa lööpin..
Kuka näitä mtv3 ralliuutisia kirjoittelee? Nyt ei selviä ollenkaan miten on mahdollista taktikoida 0,1 s ero ja toisaalta miksi Hirvonen lähtee reitille ekana vaikka on vasta toisena?
Viisi kappaletta tekstiä ja kuusi eriväristä olkaimetonta toppia… Näköjään, tosiaan, on Australian illassa tullut viileä, kun täytyi jo fleece vetää ylle.
Bikini-keskustelu oli varmasti itsetuntoa nostattavaa, mutta jos ammatillista tunnustusta haluat, niin paneudu, Anette, mieluummin enemmän toimitukselliseen sisältöön kuin hellevaatetukseen.
Koska ammattitaitoa sinulta löytyy, ja ulkoisissa avuissakin sen verran, ettei niitä tarvitse korostaa.
Ei tarvitse suomalaisen rallitietäjäkansan pelätä että Petter S. kunniattomasti tekisi hallaa Mikon mömmöm haaveille… ei taaskaan asvaltti maistu suomalaisille. Niin yllättävää kuin se onkin.
Nimimerkki ‘Mansell’ jakaa asiantuntemustaan “ei hätää, Solberg on vanha ja kankea.”
Jaa? Kyllä taitaa olla Hirvonen on se joka näyttää vanhalta ja kankealta ja saa olla erittäin tyytyväinen, jos haluaa turskamaan ex mestarin pitää takanaan.
Mutta, ai niin, sehän onkin auton vika, eikä Mikon. Jessus teidän uusavuttomien pullamössöjen kanssa…
…ja on kuulemma hakenut Hirvosen poika oppia asvaltilla ajamiseen, jo muutaman vuoden Enklannista.
Ei jumalauta, kyllä mä ymmärrän että Loeb pistää Hirvosta päihin mennen tullen, mutta että vieläkin, joku vitun Sordiinokin.
Ai niin, jos nyt sattuis käymään niin, että Hirvoska voittaa mestaruuden, se vain korostaa sitä, ettei Hirvonen kestä paineita. Alkuunsakaan.
Näinhän kohkataan nyt viisinkertaisesta mestari Loebistä… tosin se näyttää seksikkäämmältä, kuin että todettaisiin Loebin kadottaneen motivaationsa kunnollisen vastuksen puuttuessa.
Eli siis, Hirvosen mestaruus todistaa hänen surkeutensa. Siis mahdollinen mestaruus – eiköhän Hirvosen ryssi autonsa johonkin walesilaiseen puroon, mestaruustoiveiden ohella…