On se niin hauskaa. Ensin ihmetellään, että kuka tulee tuuraamaan Felipe Massaa. Huhut vellovat lähes jokaisen kynnelle kykenevän kuskin ympärillä. Asiasta jopa äänestetään ja hyvä ettei olla laittamassa vetoomusta Ferrarille Suomesta käsin, että meidän mielestä Kimin tallikaveri pitäisi olla tämä tai tämä kaveri. Loogisin vaihtoehtohan olisi ollut Ferrarin testikuski Mark Gene, mutta tähän ratkaisuun ei päädytty.
Vaan -- estradille astuukin vanha kehäkettu Michael Schumacher. Nyt se vasta sirkus alkaakin. Nyt pitää kysyä koko F1-sirkuksen mielipide siitä, kuinka Schumi tulee pärjäämään ja onko hänestä mitään vastusta Kimi
Räikköselle jne jne. Mediapaletti pyörii tämän asian ympärillä 24/7 kuin pieru nahkahousuissa.
Kunnes jälleen pamahtaa: Schumi ei ajakaan. Koko herkku viedään meiltä kuin pikkupojalta tikkari suusta ja korvaajan korvaajaksi nousee Luca Badoer. Tämä kaveri ei herätä mitään tunteita. Kaveri näyttää vähän samalta kuin Kimi, paitsi että sillä on tumma tukka ja se hymyilee. Badoer on ajanut viimeksi kilpaa liki kymmenen vuotta sitten, joten voidaan vaikka lyödä vetoa siitä, kuinka monta mutkaa hän selvittää startin jälkeen.
Schumin kohdalla voidaan nopeasti vetää sellainen johtopäätös, että hän janoaa julkisuutta. Nyt voidaan hyvin käyttää vanhaa sanontaa, että nuolaistiin ennen kuin tipahti. Jos Schumin paluu oltaisiin tehty
tosissaan, olisi ensin tutkittu niskavamma huolellisesti. Sen jälkeen oltaisiin tehty vasta päätös ja ilmoitus paluusta, mikäli hän olisi voinut ajaa. Nyt mentiin peppu edellä puuhun, mutta saipahan Schumi aika lailla palstatilaa tällä tempulla. Toinen vaihtoehto on, että saksalaista alkoi itseäänkin jännittää se, pärjääkö hän enää nuorten joukossa. Ferrari ei ole enää yhtä ylivoimainen ja hänellä on pitkä ajotauko takana. Kuka haluaisi lähteä pilaamaan omaa jumalaista mainettaan ajamalla sijoista 5-7?
Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ei Badoerin paikka ole vielä kirkossa kuulutettu. Seuraavaan osakilpailuun on vielä aikaa puolitoista viikkoa, joten mitä vain voi tapahtua. F1-maailma on siitä ihmeellinen, ettei spekulaation määrällä ole mitään rajaa ja kaikki asiat kelpaavat uutiseksi: Kimi Räikkönen käänsi yöllä selkää!


Uskottavuus kärsii. Monet osti lipun Valenciaan nähdäkseen Schumin paluun. Ferrari on hukannut pelisilmänsä valinnoissaan.
Gené olisi ollut valinnoista luonnollisin. Schumacherin on täytynyt tietää, että niska ei välttämättä kestä, sillä hänhän koki vuosikaudet konkreettisesti, mitä g-voimien kestämiseksi vaaditaan.
Weber oli jo kuulemma lopettanut paluukrääsän tuotannon, mikä oli varmin merkki siitä, että homma oli menossa puihin.
Ferrari ei voi valita toiseen autoon jotakin uutta kykyä, entä jos uusi kuski onkin Räikköstä nopeampi?
Badoerin ja Genen taidot riittävät varmasti pisteille ajamiseen, jos loppukauden radoilla Ferrarilla siihen pystyy muutenkaan. Genen nimi on myös esiintynyt uusien tallien kuskivaihtoehtona, Ferrari tekee itselleen vahinkoa jos antaa Genen kerätä kisakokemusta nykyautoilla.
Erinomainen blogi! Hymy oli herkässä tätä lukiessa. Toivottavasti muutkin – suomalaiset varsinkin – piikittelevät Schumia ja Ferraria oikein kunnolla! Kimi on saanut niin paljon “lunta tupaan”, että kyllä nyt tuntuu hyvältä.
On tosiaan totta, että kaikki asiat kelpaavat uutiseksi. Ja tämä MTV3:n sivusto on asiasta malliesimerkki. Kun Montoya kertoo Twitterissä, että vanha työnantaja oli soitellut hänelle, täällä uutisoidaan asia antaen ymmärtää, että Williams on rekrytointipuuhissa. Vastaavanlaisia hullunkurisuuksi on sivuillanne lähes päivittäin.
Heittäkää tuo bloggaaja jo pois, jos kerran ei tajua mistään mitään ja kirjoittelee sinivalkoisin värein vähän liiankin selvästi
“Kuka haluaisi lähteä pilaamaan omaa jumalaista mainettaan ajamalla sijoista 5-7?”
Ja Kimilläkin olisi paljon pelissä. Joko olisi päihittänyt vanhan mestarin tai “Jäämies” maine sulaa ja Kimin taitoja varmasti kyseenalaistettaisiin jos häviäisi. Tietenkin MTV3:sen toimittajat ovat nokkelia keksimään jotain positiivista, että hävisi maailman parhaalle F1 kuskille.
Eli tyhjän puhumista varmasti riittää.
Sarjan paras kuski Kimille tallikaveriksi eli Alonso.
Nähtäisiin me Suomalaisetkin missä Kimi oikeasti menee verrattuna todelliseen kuskiin. Kiistämätön tosiasia on se, että sarjassa on kolme kuskia ylitse muiden : Fernando Alonso, Lewis Hamilton ja Sebastian Vettel. Ferrarin tasaväkinen parivaljakko Räikkönen/Massa on pärjännyt lähinnä ylivertaisella autolla ja tallilla.
Eihän tässä Schumin palstanäkyvyydestä ole kyse! Vaan F1:en. Hyvin tavallinen menetelmä tässä lajissa; ensin päästetään irti uutispommi, ja kun siitä viikon parin jälkeen suurin mediarummutus hälvenee, laitetaan perään niinkin yksinkertainen toinen uutispommi heti perään, kuin että EI SITTENKÄÄN! Ja sama rumba alusta. Näin markkinointisuunnittelijan silmin, tää on vain keino tuplata medianäkyvyys.
Schumihan olisi hävinnyt Kimille ja jäänyt lopulta häviäjäksi tarinassa. Niin komeasti kun uransa viimeiset kierrokset käytti Kimin jahtaamiseen Brasiliassa ja lopulta ohittamiseen tuossa ensimmäisen mutkayhdistelmän wheel-to-wheel tilanteessa. Täydellinen tapa lähteä. Miksi pyyhkiä koko homma pois menemällä sätkimään tositoimintaan mukaan?
Kyllä Schumi olisi mielellään vielä kerran ajanut noita autoja, mutta kaipa terveys kärsi.
Luca Badoer tulee siis kisaamaan. USKOMATONTA. Italialaista ylitunteilua: kaverille annetaan kisakuskin paikka jonain epämääräisenä tunteiden osoituksena koska on tehnyt tallille töitä vuosikaudet. En voi uskoa mitä kuulen. Mahtaa Mark Geneä ketuttaa tilanne ja lujaa! Kuvitelkaa sitä mustasukkaisuuden määrää.
Hyihyi. Puppua toimintaa. Ei näin!
“…spekulaation määrällä ole mitään rajaa ja kaikki asiat kelpaavat uutiseksi: Kimi Räikkönen käänsi yöllä selkää!”
Miten selkää käännetään???
Eikös kylkeä käännetä nukkuessa, se ja se käänsi kylkeä ja jatkoi nukkumistaan.
Jotenkin pidin Schumacherin paluu uutisia omituisina. Schumacher ei kuitenkaan ole ajanut tämän vuoden autolla lainkaan eikä saanut siihen nytkään tilaisuutta. Vaikka millainen ihmemies olisi, niin kyllä semmoinenkin pienen harjoittelun tarvitsee.
Toisaalta en kyllä mitenkään voinut nähdä Schumacheria edes samalla kartalla Räikkösen kanssa. Ensinnäkään Schumacher ei koskaan urallaan ajanut todella nopean tallikaverin kanssa. Toisekseen hän oli aina selvässä ykköskuljettajan asemassa. Nyt Räikköseltä olisi turpaan tullut varmasti. Yksi kaksi kisaa olisi tietenkin mennyt, mutta jos Schumacher olisi koko loppukauden ajanut ja ottanut säännöllisesti takkiin, niin mainehan siinä olisi mennyt. Kovin sopivastihan Schumi lopetti, kun Räikkönen tuli talliin.
Totta joka kirjain. Perse edellä latvaan kavuttiin ja tuli kuten Latvalalle usein, ojassa rämmitään ellei vieläkin syvemmällä – rotkossa. RG. kirjoitit kyllä juuri näin kun on ja kuinka media menee mukaan – toki – julkisen julkisuus on medialle kans rahaa.. PRKL… on varmaan meitäkin, jotka odottivat sitä lääkärin päätöstä, tosin, paskaakaan mä Sumista, ei sillä ole F1 arvoa, se on historiaa jos 2007 autotkin ovat jo historiikki sarjaan kuuluvia. Mitäs vielä, “money talks, shit walks”.
badoer tulee ja näyttää kaikille epäiliölle että kyl se osaa ajaa räkä räikkönen jää taas jälleen kakkoseksi:)
Käänsi selkää? Kyljen kääntämisestä olen kuullut, mutta että selän…
Uutisköyhänä aikana suodattimet taitavat olla pois päältä kokonaan ja hevosmiesten tietotoimisto saa tilansa. Spekulaation (tai oikeammin juorun) ja uutisen välinen ero kapenee. Tähän väliin tarvitaan sitä toimittajan ammattitaitoa.
Ja kyllähän Räikkösen ajo puskiin Jyskälässä osoitti sen, että ei se Ferrari-tallin kuskien riskienhallinta ollut ollenkaan hanskassa. Toinen makaa naama lytyssä jo valmiiksi ja toisen annetaan ottaa lomalla aikamoisia riskejä. Vai osoittiko se sitä, että Ferrarille on ihan se ja sama, kuka niitä formuloita ajaa, kunhan on näkyvyyttä.
Loistavasti ajettu Kimiltä tääl Jyväskylässä ennen ulosajoa. Näyttävästi kyl ajoi sinne pusikkoon, oisin vaan toivonut että maaliin ois tullu, niin omassa ryhmässä sijoitus olisi ollut kimin ralli kokemuksella loistava!
Sit toi formula uutinen että Schumi ei ajakaan, niin aika pettymys. Ois ollu kiva nähdä Kimin ja Michaelin erot. En tiiä sitten oliko ferrarilta pr- temppu mutta moni pettyi. Ja sit vielä rattiin 2 testikuski, jolla viimeks kisa kokemusta minardilla n. 10v sitten. Badoerin tilalle ois ehdottomasti pitänyt ottaa Marc Gene tai sitten joku muu heppu jolla ratti taittuu hyvin. Mutta Kimi sai, uskon ainakin, valtavasti itseluottamusta rallikokeilusta, pääs pitää vähän hauskaa ja nähtiinkin iloinen ja positiivinen ja jutteleva mies. Toista se on kun formuloissa tallipäällikkö sanoo mitä voit puhua tai mitä et lehdistölle. Ja vielä loppuun: Anette Latva-Piikkilä on aivan mahtava ralli-juontaja ja vielä uskomattoman kaunis. Tietää autourheilustakin paljon, sillä itse harrastanut sitä. Joten kiitos Anette ja jatka samaan malliin.
T. Lauri.P, Autourheilu fani
Satojen miljoonien budjetilla vedellään kuskin nimiä ihan hatusta ? Todella outoa.Vaikka aktiivisesti seuraankin formula tapahtumia niin pakko todeta homman alkavan muistuttaa enemmän saippusarjaa kuin autourheilun kuninkuusluokkaa (siis kaikki tupladiffuusorien ja tämän viimeisimmän välillä ollut hässäkkä).
mitä “selän kääntäminen” tarkoittaa.
Te miehet käännätte selkänne naisillenne
rakastelun jälkeen
Voisiko olla niin, että Ferrarilla huomattiin Kimin häviävän Schumille 100-0. Mainehan siinä suurella tallilla menisi kun ovat palkanneet tuollaisen etanan ja jotain piti tehdä nopeasti kasvojen pelastamiseksi. Keksivät Schumin niskakivut ja palkkasivat muutamaa pykälää hitaamman Badoerin tilalle jotta Kimi näyttäisi edes vähän kilpakuljettajalta.
JJ:lle kävi ohraisesti niskaleikkauksen jälkeen kun niska ei kestänytkään ajamista, Schumille olisi käynyt samoin. Tai sitten Schumille olisi käynyt todella huonosti.
Me miehet ollaan kummallisia optimisteja kun ei uskota lääkärin sanaa.
Tietysti koko hässäkkä on vain pr-juttu. Sillä saatiin taas ihmisten mielenkiinto kääntymään F1 suuntaan. Peruutusilmoituksen jälkeen taas spekulointi jatkuu ja jutun aiheita riittää. Näinhän se menee, vai mitä? Ei kai Schumikaan niin tyhmä ole, että ottaisi niin suuren riskin mennäkseen häviämään kisoja tai vaikka vain tallikaverille ja tahrimalla näin voittajan maineensa. Niskavamma on nyt vain “laillinen” takaportti perääntyä.
Olisi tietysti ollut mielenkiintoista nähdä Schumin ja Kimin välinen kisa. Mielestäni tuo olisi tuonut sitä lisämotivaatiota Kimille ajaa oikeasti kilpaa. Tätähän olemme kaivanneet, mutta vain satunnaisti nähneet tällä ja viime kaudella. Toinen asia taas olisi ollut, kumman Ferrari olisi halunnut voittavan.
Jee Jeen niska saatiin kuntoon kyllä, mutta mies itse ei kestänyt enään kilvan ajoa vakavan onnettomuuden jälkeen. Vasta pari vuotta tapauksen jälkeen alkoi taas vauhtia löytyä, mutta se oli myöhäistä jo f1:iä ajatellen.
Tää Schumi-hössötys on ollut ihan vaan mainoskikka! Niinkuin Anette kirjoitti, kyllä tosiaan niska olisi tarkoin tutkittu ennenkuin Schumin paluusta oltaisiin oikeasti kirjoitettu!! Kyllä Schumin kannattaa jatkaa rauhassa eläkepäivien viettoaan, Kimin varjoon hän kuitenkin olisi jäänyt!! Massan korvaajaksi olisin minäkin ilman muuta odottanut Geneä, mutta niinpä ei käynytkään! Badoerille tämä tietty on uransa huipentuma!
Voisiko joku ystävällisesti selittää pappa di Montezemololle, että aprillipäivä meni jo.
Shumin paluu oli mediatemppu, se on aivan selvää. Jos Shumi olisi kieltäytynyt heti kuskin paikasta, olisi media ja kaikki muutkin teilanneet hänet pelkuriksi, sen takia hän ilmoitti palaavansa radalla jos niska vain kestää. Ei Shumi olis uskaltanut edes oikeasti kohdata Räikköstä. Siinä sai Shumi ja Ferrari loistavasti julkisuutta, se oli ainoa tarkoitus.
Mitä kuljettajavalintoihin muuten tulee, niin ehkäpä se on niin että kuka sinne oikeasti uskaltaa mennä ajamaan. Geneltä odotettaisiin jo paljon heti kotikisassaan, siellä ei kärsisi mistään häntäpään paikoista taistella, muuten menisi hyvin äkkiä maine. Kun taas Badoer, jolta kukaan ei odota mitään, ei haittaa vaikka ajaa viimeiseksi, mutta jos yltää vaikka kymmenen sakkiin niin se onkin jo kova juttu, Badoerilla on vain voitettavaa.
Häkkinen melkein kuoli f1:n ratissa ja palasi ajamaan, Shumi itkee jostain niskavaivasta, tuskin sillä edes mitään on.
OIKEESTI!
Vain suomalaisella formulasivustolla on mahdollista, että porukka KEHTAA VÄITTÄÄ että Schumacherin vetäytyminen johtuisi siitä, että kaveri ei uskaltanut kisata Kimiä vastaan… Korostan etten ole Schumacherin suuri fani, mutta onhan tämä nyt NAURETTAVAA!!! LOL
:D
Muualla maailmassa harmitellaan kun kaikkien aikojen suurin ei palannutkaan, ja spekuloidaan että tämä olisi voinut saada Kimiinkin jotain eloa… Siellä mietittiin että voittaako mies, ei sitä että pärjääkö se Kimille, koska sehän on aika itsestään selvää.
Jokainen joka Formuloista YHTÄÄN MITÄÄN TIETÄÄ, ymmärtänee, että “Schumin” ylivoima ei perustunut hänen ykköskuskin asemaansa. Ok, supernopeaa tallikaveria sillä ei ikinä ole ollut, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että hän itse oli supersupernopea. Luuletteko te tosiaan, että Ferraritalli olisi palkannut jonkun keskinkertaisen nopean kuskin talliinsa, ja tehnyt hänestä väkisin voittajan…. Heh
) Jos kimi olisi yhtä ylivertaisen nopea Massaan nähden, kuin mitä Schumacher oli, hänestä olisi tehty ykköskuski ihan yhtälailla! Ei ne silloin antaisi kahden kuskin syödä toisiltaan pisteitä, mutta näinkin tasaväkisille kuskeille ykkös-kakkos-asetelma olisi ollut epäreilu. Onhan Brawnkin sanonut, että kyllä talli joka kaudella katsoi muutaman ensimmäisen kilpailun, ennenkuin päättivät asettaa Schumacherin ykköskuskin asemaan. Toki hän henkisesti oli sitä kokoajan, kukapa moninkertainen maailmanmestari ei sitä olisi….
Ottakaahan ne sinivalkoiset lasit pois päästänne
Edelliselle kirjoittajalle;
miksi ne sinivalkoiset lasit pitäs ottaa pois päästä.
Ketä ne mun silmillä häiritsee. No Sua, mut ole kiltti ja
tee asialle jotain
Ihme juttu: oli kuulemma tulossa takaisin, mutta lääkäri sanoi tiedotustilaisuudessa, että ei tiedä, tuleeko koskaan täysin kuntoon. Mistäs tämä nyt tässä vaiheessa yllättäen ilmaantui? Olisi luullut olevan lääkärillä tiedossa jo ennen tiedostustilaisuuttakin.
David Coulthard olisi sopiva 2.kuski Massan korvaajaksi!!!…
Muistellaanpa mitä David sai aikaan Williamsilla ja McLarenilla, niin miksi ei myös Ferrarilla???!!!…
Jännää, että David ajoi aika hyvin McLarenilla, mutta ei saantu tiimistä testikuskin paikkaa!!!…
Eccelstone on palkannu maailman parhaat inssit suunnittelemaan ja rakentamaan uuden niskatuen, koska kuskien turvallisuus on tärkeintä. Mutta, sehän voisi auttaa myös Shumia.
Kuulin myös, että fudikseen lopettanut Maldini ajaa siviilissä Ferraria, miksei myös voisi kokeilla kisoissa.
Kimi taas siirtyy ajamaan rallia MINILLÄ. Koska, Kimi saa siitä niin vi…ti rahaa, ettei se välitä, millä pelillä se ajaa!
Ja lopuksi katkeroitunut Nelsinho paljastaa mehevimmät juorut ja huhut, joka kaataa koko lajin ja näin nascar ja ovaaliradat valtaavat euroopan autourheilun.
Huh huh huhuu!!!!
moi hirvonen voittaa