Haukansilmällä katsottuna

Sunnuntaina Mikko Hirvonen laittoi monta omaa ennätystään rikki.
Ensinnäkin hänestä tuli Suomen MM-rallin voittaja, mikä on niin monen
suomalaisen rallikuljettajan unelma. Toiseksi hän voitti nyt kymmenennen
osakilpailunsa, Jarmo Lehtistä lainatakseni hän pääsi ”kymppikerhoon”.
Kolmanneksi hän ei ole koskaan aikaisemmin voittanut kolmea MM-rallia
peräkkäin.

Jari-Matti Latvala teki myös oman ennätyksensä, koska aikaisemmin hänen
paras tuloksensa Jyväskylästä oli 14. sija. Nyt hän pääsi tuulettamaan
podiumille Mikon ja Sebastien Loebin kanssa. Latvala taitaa olla se seuraava
Jyväskylän voittaja. Vauhtia löytyy, mutta kaikki tietävät, mihin se on
tähän mennessä päättynyt. Jari-Matti on kuitenkin löytänyt oikean värin
laseihinsa ja tulosta on jälleen odotettavissa.

Ford on voittanut nyt neljä rallia peräkkäin. Se on huikea parannus
alkukauteen, jolloin kaikki uskoivat Citroenin olevan ylivoimainen läpi
koko kauden. Nyt ranskalaiset kulkevat hissukseen Fordin ympärillä
kokooma-alueella ja ihmettelevät, mikä heidän kikottimessaan on vikana. Loeb
taitaa myös tällä saraa pohtia, kuinka p**ka heidän sitikkansa on. Toki
hänkin on tehnyt virheitä, mutta yleensä niitä tuleekin kun yrittää
liikaa.

Fordin voittoputki alkoi Sardiniasta. Latvala juhli silloin korkeimmalla
korokkeella, mutta tärkeintä on se mitä tapahtui ennen tätä.
Markko Märtin nimittäin testasi Fordia heidän Sardiniaa edeltävissä
testeissään.

Mikko ajoi normaalin määrän testiä, mutta Markko vei Latvalan ajopäivät.
Tulosta alkoi kuitenkin heti syntyä Fordilla. Voidaanko Mikon ja
Jari-Matin voitoista kiittää Markkoa? Tullaanko Markkoa näkemään enemmänkin Fordin ratissa tai jopa itse ralleissa? Mikko ja Jari-Matti myönsivät, että
Märtinin mukaan tulo oli hyvä asia. Ja totta vieköön se on, kun katsoo
tulosluetteloa. Märtin voidaan kohta julistaa puoliksi suomalaiseksi,
koska hän auttaa meidän omia poikia. Ja pienellä hymyllä Märtin voitaisiin
saada puhumaan jälleen suomea.

Ja pieneksi loppuhuojennukseksi, kuten eräs suomenruotsalainen kuljettaja
loppukevennyksen suomensi, voin kertoa, että kulli tarkoittaa viroksi
haukkaa. Tämän vuoksi eräs virolaiskuski ajaakin suomessa nimellä
Haukka, Raimo Haukka.

Aihe(et): Jari-Matti Latvala, Markko Märtin, Mikko Hirvonen, ralli. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

21 vastausta kohteessa Haukansilmällä katsottuna

  1. VOI JORMA sanoo:

    Miten Märtinin testaaminen vaikuttaisi noin foordin tulokseen? Enpä uso, kyllä se on sama kuka siellä testejä teköö. Pojat ne voitot ajoi, ei markkko.

  2. Janne sanoo:

    Hienoa tekstiä taas, sai hymyn naamalle! Kyllä se Hirvonen vielä MM:n vie!

  3. Timo sanoo:

    hihihii… Positiivista infoa!

  4. Tommi sanoo:

    kyllä se citikka on parempi auto sitten kun mennään taas tuonne missä on paljon pehmeempää hiekkaa ja soraa.. lähtee ku tykin suusta fordeihi nähden aina mutkissa. suomessa on niin kova tienpinta sorallakin että mennään kovaa joka tapauksessa autosta riippumatta.. tulihan se marcuskin aina 307:lla voittoon ja sillä autolla pahemmin muualla voitettu kuin suomessa

    kyllä suomalainen aina hanskalla paikkaa suomessa sen minkä autolla hävitään

  5. Tepi sanoo:

    En usko, että Markkon testit olisivat oikeasti mitään radikaalia parannusta tuoneet autoon. Mikko ja Jari-Matti ainakin itse ovat sitä mieltä, että ainoastaan itseluottamus parani mielettömästi, kun kuulivat kokeneen kuskin sanoneen, että auto on hyvä ja sen suhteen ollaan menty oikeaan suuntaan. Tämän kauden perusteella voikin päätellä, että itseluottamus on ralliautoilijalle elinehto, mikäli meinaa taistella rallien voitosta. Tuon Märtinin testin jälkeen on Hirvonen ollut joka rallissa Loebia nopeampi, kun taas Seb oli joka rallissa nopeampi ennen sitä. Uskomaton muutos. Nyt Loeb joutuu jäljellä olevissa soraralleissa ylittämään itsensä, mikäli aikoo Hirvosen kyydissä kestää. Se taas tietää suuria riskejä ja jos sekään ei riitä, niin on Loeb kovassa paikassa. Kuinka pää kestää, jos nappisuorituksen jälkeen toinen vaan on nopeampi? Sellaisen tilanteen eteen ei mestari ole urallaan aiemmin joutunut.

    Itseluottamuksen merkitys näkyy selvästi myös Jari-Matin ajamisessa. Uskomattoman kovat paineet ennen Jyväskylää vetivät Töysäläisen täysin kipsiin. Mies valitteli perjantaina, että ei pysty ajamaan yhtään, kun kokoajan kummittelee puolalainen apina niskassa. Siitä sitten pikkuhiljaa vauti parani ja lauantain vatsaongelmien jälkeen ukko ajeli jo Hirvosen vauhtia. Kaikenkaikkiaan Jari-Matti klaarasi tilanteen erinomaisen hyvin. Itse ainakin olin todella positiivisesti yllättynyt, että se kesti paineen noin hyvin.

  6. Schumi sanoo:

    Tommille… Kyllähän Bosse voitti joo Suurajoissa pösöllä vaikkei muualla pärjännyt, mutta nyt ei ole samanlainen tilanne, sillä jos et tiennyt niin tämä oli Hirvosen kolmas voitto putkeen jo tällä kaudella…

  7. Jarrumies sanoo:

    Josain se Lööppi ehti jo sanoa, että Sitikka kulkee saman ku vuosi sitten, mutta Voorti selvästi paremmin. Eli kyllä ne Markkon avulla keksi jotain uutta siihen. Mun mielestä Hirvonen on tommonen hitaasti kiiruhtaja, “ens kerralla vähä lujempaa” että ehkä miehestäkin on taas lisää vauhtia irronnu vuoden takaiseen verrattuna. Latvalan kommentit muutamien viime kisojen muutamien pätkien jälkeen tyyliin ” miten se Hirvonen tän noin p***eleesti meni” viittaa tähän.

  8. Tomi sanoo:

    Hyvä analyysi Anette, saattaa hyvinkin olla että Markolta on tullu ideoita, tulee mieleen ajat kun se oli kuskina Foordilla, kun Colin ja Carlos sai kenkää ja Markko testivastuuta Foordiin tuli silloin myös kulkua.
    Loppukevennys oli aika rankka myös, näin haukansilmällä katsottuna.

    Tomi :)

  9. Juke sanoo:

    Kyllä on nähty edelliskausilla, että Lööppi osaa ajaa lujaa, mutta niin kuin hän itse sanoi, on sitikan kehitys tökkinyt tällä kaudella; sormi on mennyt suuhun, -ei haukka, vai mitä, Anette:)

    Mutta, Anette, tällä kirjoituksella käänsit haukankatseesi aivan toiseen suuntaan suhteessa Markko Märtiiniin kuin oli blogissasi “Miksi ja miten tästä eteenpäin”. -Jopa kyseenalaistit virolaisen osaamisen vertaamalla häntä Bosseen. Joskus on niin autourheilussa, kuin on urheilussa yleensäkin, siis missä tahansa lajissa, että entinen urhelija onkin parempi valmentajana kuin on ollut urhelijana. Siis tarkoitan, että valmentaminen saattaa sopia henkilön luonteeseen paremmin. Näin ehkä Markkon kohdalla on käynyt. Ehkä hän on pystynyt antamaan hyvät ja selkeät sekä ennenkaikkea oikeat ohjeet auton säätöihin ja muihin parannettaviin seikkoihin, kun oma kilpasuoritus ei ole paineita tuomassa itselle. -Sen sijaan paineita voi tuoda toimittajien hiemankin perusteettomat spekulaatiot haukansilmillä tehtynä. Onneksi Markko ei kai nyt sentään sujuvasti osaa lukea suomea. -Tai sitten hän sai kimmokkeen hyvään tekemiseen kyseenalaistavasta blogistasi. Ihmisen kasvatuksesta ja luonteesta se on kiinni, miten asioihin suhtautuu.

  10. Hannu sanoo:

    Tuli taas katseltua viikonloppuna rallilähetyksiä, jos ei nyt ihan haukansilmällä, niin ainakin varsin tarkasti.
    Päällimmäiseksi jäi 2 asiaa: Ensinnäkin Anette; sä olet ihana, sulla on todella kaunis hymy! Ja toiseksi; kyllä Mikossa taitaa mestriainesta olla!
    Eli summa summarum: viikonlopusta jäi varsin positiivinen kuva :)

  11. Ville sanoo:

    Jarrumies:
    ” Josain se Lööppi ehti jo sanoa, että Sitikka kulkee saman ku vuosi sitten, mutta Voorti selvästi paremmin. Eli kyllä ne Markkon avulla keksi jotain uutta siihen. Mun mielestä Hirvonen on tommonen hitaasti kiiruhtaja, “ens kerralla vähä lujempaa” että ehkä miehestäkin on taas lisää vauhtia irronnu vuoden takaiseen verrattuna. Latvalan kommentit muutamien viime kisojen muutamien pätkien jälkeen tyyliin ” miten se Hirvonen tän noin p***eleesti meni” viittaa tähän. ”

    Muistanko aivan väärin, että aikalailla samoihin aikoihin olis voorti saanut myös autoonsa uutta palikkaa..? Voin olla väärässä, mutta tällainen mututuntuma on.. Yhtään vähättelemättä Märtinin tietotaitoa veikkaisin kuitenkin, ettei se nyt niin ratkaiseva lisä vauhtiin ollut. Suurimpana syynä uskoisin olevan Mikon roiman itseluottamuksen kasvun ja Sebastienin aikaisemmat ulosajot. Lauantaina kun ero kasvoi yli 10 sekuntiin, oli Loeb jo aivan luovuttaneen kuuloinen. Ei tainnut uskaltaa “puskea tarpeeksi syvältä”. Mikko taas näytti epäileville tuomaille, että kyllä sitä vauhtia löytyy! Saattaapa olla, että tänä vuonna kruunataan uusi mies maailmanmestariksi.

    Hyvä Mikko!

    Mitä Latvalaan tulee, niin nyt hän ajoi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan “järkevän rallin”. Nuori ja (yli)innokas JM kun ei näytä ymmärtävän, että rallissa pitää ajaa kovaa 3-4 päivää. Ei riitä, että pysyy ylikovaa ajamalla 1½ päivää tiellä. Kun ei vielä “hallittu vauhti” riitä ajamaan voitosta niin pitää taistella Sordoa vastaan. Auttaa edes sillä keinoin Fordin tallimestaruutta.. Mies kun kuitenkin on tallin nokkimisjärjestyksessä numero 2. Sanokoon kukin mitä tahansa..

  12. Mika H. sanoo:

    HALOO ihmiset, puhutaan välillä asiaa. Tottakai kuski sen voiton ajaa, mutta se on täysin mahdotonta ilman hyvää ja hyvässä säädössä olevaa autoa. Onhan se nähty jo F1:sä kuinka paljon auton säädöt vaikuttavat ajettavuuteen, joten Markon (Märtinin) tulo testitiimiin on varmasti tuonut uutta näkemystä säätöihin, ja sitäkautta auttanut tiimiä. Uusi kuljettaja voi löytää aina uusia asioita autosta ja tuoda sen “piilossa oleva” potentiaali esiin.

    Viime vuonna Hirvosen ja Loebin ero oli luokkaa 0,1 s/km (koko kauden kaikki ek:t laskettuna yhteen) eli hyvin marginaalinen, ja varmasti hyvillä säädöillä tehdään paljon suurempikin ero.

    Hirvonen ja Latvala ovat kuljettajina kykynsä näyttäneet jo aikoja sitten, molemmilla on varmasti taitoa ja halua voittaa maailmanmestaruus, kyse on vain siitä sattuuko kaikki “loksahtamaan kohdalleen”, ja siihen tarvitaan hyvä auto. Hirvosen kohdalla kuluva vuosi näyttää erittäin lupaavalta, ja toivon todella, että Mikko katkaisee Loebin MM-putken. Latvalalla on vielä aikaa ottaa omansa, kunhan saa vähän lisää luotettavuutta ajamiseen, niin kukaan ei pärjää Jari-Matille. Muistakaa, nopeasta kuljettajasta on paljon helpompi saadaan luotettava, kun luotettavasta riittävän nopea.

  13. Markus sanoo:

    Markko märtin on minun tietojeni mukaan ollut tasan se yhden päivän testeissä.. Esim suomessa ei ole ajanut metriäkään.. ja jos ajatellaan auton säätöeroja kreikan ja suomen välillä, niin ei niissä ihan hirveesti samaa ole.. Eli eiköhän se syy menestykseen löydy kypärän sisältä. Mikolla huikea itseluottamus ja Loebillä päinvastoin..
    Latvala ajoi järkevän kisan ja selvis melkein virheettä maaliin.. Hirvee pulla kävi kun pikku nojailu penkkaan pelasti. metrinen oja tien poskeen ja nutullaan ois oltu taas. Joo nopeesta voi saada luotettavan, mut sillon sitä nopeutta pitää pudottaa.. Ja sillon se ei enää mikolle, loebille ja väittäsin että sordollekkaan kerkiä.. Ajaahan novikovikin kovaa toisinaan.. Puskakin soi toisinaan.. :)

  14. Jääkissa sanoo:

    Upea suoritus Hirvoselta, vaikka Loeb kärkkyi välillä hyvinkin lähellä! Ja Latvalan kolmas sija kruunasi Suomi-rallin! Itse katsoin rallia tällä kertaa pikemminkin formulasilmällä :-O ja Kimin suoritus sorarallissa olikin ekakertalaiselle hieno! Harmitti kypällä ulosajonsa! Näyttää muuten tällä hetkellä olevan varsinainen rallibuumi F1-kuskien keskuudessa. Kimin lisäksihän rallia ajaa tai seuraa ainakin Kubica, Vettel ja Webber!
    Aika miesvoittoisia nämä kommentit täällä, joten toivottavasti muutkin naiset innostuvat kommentoimaan Anetten blogeja!

  15. HUPS sanoo:

    hirvonen oli kova!!! ja nyt kun mediassa ja muualla on hehkutettu latvalan
    ajoa maasta galaksiin kun tuli kolmanneks(myös hän itse) et nyt on itseluottamus kohdallaan ja kaikki upeesti ni samoja juttuja kuultiin jm:n
    voitonkin jälkeen ja ei kauaa kun taas sattu leukaan. et ehkei taas innostuta liikoja. peukkuja silti.

  16. Spurtti sanoo:

    Molemmissa pääsarjoissa – formuloissa ja rallissa – on tällä hetkellä todella vähän aitoja autotehdastalleja ja ensi vuonna vielä vähemmän. Ollaanko siirtymässä yksityistallien aikakaudelle ainakin toistaiseksi? Sitikka näyttää ainoana tuovan uuden mallin jossain vaiheessa ralliin. Muista ei puhettakaan. Eli jos katsoo haukansilmällä vähän kauempaa niin ei kovin hyvältä näytä Fordin osalta.

  17. Markus sanoo:

    Spurtti- Tietääkseni Fordin s2000 fiesta on jo rakenteilla, tai ainakin piirrustuspöydällä. 2011 k.o autolla kisataan täyttä häkää.. Lisäksi uskon että muitakin valmistajia sarjaan liittyy. ainakin tekniikka-sääntöjä mietittäessä auton valmistajia on ollut kuultavana 6kpl. Eli eiköhän niitä sieltä tule.

  18. Spurtti sanoo:

    Juu, uuteen S2000-sarjaan on tulossa ehkä jotain. Noilla Fordin Fiesta-projekteilla on ollut taipumus aina venyä. Muitakin valmistajia on konseptiautoilla liikkeellä: Fiat, Peugeot, Toyota, VW, Opel…

  19. Lalliautoilu sanoo:

    ONKO BUSSE PALAAMASSA RALLIKUSKIKSI???!!!…

    SILLÄ NÄYTTÄISI, ETTÄ VASTA KAUDELLA 2009 NYKYISET SUOMALAISKULJETTAJAT OVAT OPPINEET AJAMAAN RALLIA ILMAN AILAHTELUA!!!…

  20. ehee... sanoo:

    ….anette,taas on lämmin kisapaikka,eli bikiinit päälle yksi hot- sexy lähettys altaareunalta :) )

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>