Kuukausittainen arkisto:elokuu 2009

Hermopeliä loppuun asti

MM-rallia on tänä vuonna jäljellä enää kolme osakilpailua. Mikko Hirvonen on kolmen MM-pisteen johdossa ja seuraavaksi ajetaan Australiassa. Tämä on toinen niistä ralleista, jonka Mikko voi voittaa helposti. Tässä rallissa hän voi myös hävitä kaiken. Keskeytys nyt olisi kuolonisku MM-haaveelle. Katsotaanpa kuitenkin etuja Mikon hyväksi. Ensinnäkin tekniikka on pettänyt Mikon tänä vuonna vain kerran. Tämä tapahtui Argentiinassa, kun vesipumppu hajosi. Sen sijaan Loebillä on ollut pientä teknistä vikaa loppukaudesta esimerkiksi jarrujen kanssa. Toiseksi Mikko ei ole tehnyt ajovirheitä vielä tänä vuonna. Loeb sen sijaan on ehtinyt jo liittyä kattokerhoon ja kantoja on löytynyt oikein urakalla. Mikon ensimmäinen MM-rallin osakilpailuvoitto tuli … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Jari-Matti Latvala, Mikko Hirvonen, Sebastien Loeb | 9 kommenttia

Korvaajan korvaaja

On se niin hauskaa. Ensin ihmetellään, että kuka tulee tuuraamaan Felipe Massaa. Huhut vellovat lähes jokaisen kynnelle kykenevän kuskin ympärillä. Asiasta jopa äänestetään ja hyvä ettei olla laittamassa vetoomusta Ferrarille Suomesta käsin, että meidän mielestä Kimin tallikaveri pitäisi olla tämä tai tämä kaveri. Loogisin vaihtoehtohan olisi ollut Ferrarin testikuski Mark Gene, mutta tähän ratkaisuun ei päädytty. Vaan — estradille astuukin vanha kehäkettu Michael Schumacher. Nyt se vasta sirkus alkaakin. Nyt pitää kysyä koko F1-sirkuksen mielipide siitä, kuinka Schumi tulee pärjäämään ja onko hänestä mitään vastusta Kimi Räikköselle jne jne. Mediapaletti pyörii tämän asian ympärillä 24/7 kuin pieru nahkahousuissa. Kunnes jälleen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin F1, Kimi Räikkönen, Michael Schumacher | 32 kommenttia

Haukansilmällä katsottuna

Sunnuntaina Mikko Hirvonen laittoi monta omaa ennätystään rikki. Ensinnäkin hänestä tuli Suomen MM-rallin voittaja, mikä on niin monen suomalaisen rallikuljettajan unelma. Toiseksi hän voitti nyt kymmenennen osakilpailunsa, Jarmo Lehtistä lainatakseni hän pääsi ”kymppikerhoon”. Kolmanneksi hän ei ole koskaan aikaisemmin voittanut kolmea MM-rallia peräkkäin. Jari-Matti Latvala teki myös oman ennätyksensä, koska aikaisemmin hänen paras tuloksensa Jyväskylästä oli 14. sija. Nyt hän pääsi tuulettamaan podiumille Mikon ja Sebastien Loebin kanssa. Latvala taitaa olla se seuraava Jyväskylän voittaja. Vauhtia löytyy, mutta kaikki tietävät, mihin se on tähän mennessä päättynyt. Jari-Matti on kuitenkin löytänyt oikean värin laseihinsa ja tulosta on jälleen odotettavissa. Ford on … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Jari-Matti Latvala, Markko Märtin, Mikko Hirvonen, ralli | 21 kommenttia