Kiitti Kimi!

MTV3 oli ensimmäinen media, joka julkaisi uutisen Kimi Räikkösen
siirtymisestä formula ykkösistä MM-ralliin. Elettiin 2009 vuoden loppua.
Arvuuttelut Kimin menestyksestä alkoivat, toiset uskoivat hänen jopa
voittavan ralleja, toiset olivat realistisempia ja toivoivat hänelle
sijoituksia kymmenen sakkiin.

Kaikki varmasti muistavat Kimin ensimmäisen MM-rallin Ruotsissa 2010? Kimi
oli tuolloin Citroenin junior-tallin kuljettaja.  Ensimmäistä kertaa
pääsimme kaikki todistamaan, kun Jäämies teki lumitöitä. Auto lipesi
penkkaan perjantaina ja Räikkönen lapioi autoaan lumipenkasta 25 minuutin
ajan iso pipo silmillä, hikeä valuen, maailman pienimmällä muovisella
lumilapiolla. Iceman oli sunnuntaina kisan päätteeksi sijalla 30.  ja eroa
kärkeen oli rapiat 37 minuuttia.

Samana vuonna Kimi ajoi MM-ralliuransa toistaiseksi parhaimman tuloksensa.
Turkin osakilpailussa Räikkönen oli viides ja kehuja sateli. Rallin
päätteeksi Jäämies hyppäsi yksityiskoneeseensa ja hurautti Sveitsiin. Me
muut jäimme Turkkiin jumiin Islannin tulivuoren purkauksen takia.
Kotiinpaluu kesti toisilla 67 tuntia, toisilla vielä pidempään. Tämän
takia kaikilla pitäisi olla oma suihkari.

Se mitä Kimi varmasti rallissa arvosti, oli hänelle suotu yksityisyys.
Toimittajat/media ei juossut hänen perässään, vaan hänet jätettiin
rauhaan. Jos Kimi ei näyttänyt olevan juttutuulella, sai hän jäädä yksin
tiiminsä kanssa. Moni ulkomaalainen toimittaja tuli meiltä kysymään Kimin
vastaukset haastattelun jälkeen. Joskus  Jäämies suli ja väläytti meille
hauskan hymynsä, jolloin ulkomaalaiset ajattelivat hänen letkauttaneen
jotakin hauskaa. Yleensä Kimi taisi vain nauraa toimittajalle.

Fanit eivät koskaan jättäneet Kimiä, vaikka hän tekikin tässä välissä
uuden aluevaltauksen rallimaailmaan. Kimin pilttuun edessä oli aina iso
ryhmä ulkomaalaisia Kimi-plakaatteineen ja huutoineen. Yllättävän hyvin
esimerkiksi Japanilaiset osaavat lausua Räikkösen koko nimen.

Kimin ensimmäiseen WRC-vuoteen mahtui paljon ulosajoja. En nyt tasan
muista mistä osakilpailusta oli kyse, mutta metsähallitus kutsui taas
Kimiä ja laskeutumisen päätteeksi Kimiltä  pääsi suomalainen sanonta
suustaan: Voi vittujen kevät! North One Sports omistaa rallin
promootio-oikeudet ja he kuvaavat sekä tekevät WRC:n koostelähetyksiä. He
pyysivät meitä vilkaisemaan Kimin omboard eli sisäkameran materiaalia
ulosajosta ja toivoivat meidän kääntävän Räikkösen lauseen auton
pysähdyttyä voltin jälkeen.  Tässä recap keskustelusta:

Anette: Öö it´s kinda hard to translate this…
North One Sportin toimittaja: Well try, we need to know what he says.
Anette: OK, straight translate would be: Spring time of the pussies
North One Sportin toimittaja: Really? What the hell does it mean??? U
finns are weird, we will not use that omboard piece.

Toinen harmittava ulosajo Kimille sattui 2010 Espanjassa, josta muodostui
hänelle uran lyhyin ralli. Jäämies tööttäsi autonsa ulos jo
testierikoiskokeella. Auton turvakaari kääntyi ja leikki jäi kesken. Tänä
vuonna Katalonian rallin testierikoiskokeen jälkeen hän ei halunnut antaa
kenellekään haastattelua. Me suomalaistoimittajat ihmettelimme mistä oli
kyse? Rallin jälkeen kysyin Kimiltä, miksei hän suostunut
haastateltavaksi? Kimi kertoi hänellä vain olleen huono päivä. Hän ei
halunnut puhua meille mitään, koska olisi sanonut jotakin tyhmää. Aivan,
kyllä maailmanmestarillekin mahtuu elämään huonoja päiviä. Tämä oli
Kimiltä rehellisyyttä mitä itse arvostan.

Kaiken kaikkiaan oli mahtavaa nähdä Kimi Räikkönen rallin parissa. Laitoin
hänelle tiistaina onnittelut tekstiviestinä, kun hänen Lotus
Renault-sopimuksensa tuli julki. Normaalisti hän ei vastaa viesteihini,
mutta nyt hän vastasi: Kiitti.

Jäämies on siis innoissaan paluustaan formuloihin! Nähdään Kimi ensi
vuonna kuninkuusluokan kisoissa!

Tallennettu kategorioihin F1, Kimi Räikkönen, ralli | 13 kommenttia

Onko Fordin jatko jo varmistumassa?

Rallin MM-sarjassa on tällä hetkellä paljon arvuutteluja ilmassa. Mitä
tekee Sebastien Ogier, onko Mikko Hirvosella vielä ensi vuonna tallipaikkaa, ja jatkaako Ford vielä yhteistyötään M-Sportin kanssa? Otankin nyt hieman kantaa tähän Fordin jatkoon.

Saamieni tietojen mukaan M-Sportin teknistä johtajaa Christian Loriauxia
oltiin kyselty jo pidemmän aikaa Volkswagenille suunnittelemaan heidän
uutta WRC Poloaan. Saksan osakilpailun aikaan Volkswagenin rallitalli
kuitenkin ilmoitti palkanneensa tekniseksi johtajakseen saksalaisen Willy
Rampfin, joka on myös tehnyt yhteistyötä Kimi Räikkösen kanssa jäämiehen Sauber-kaudella 2001.

Nyt näyttää siltä, että Loriaux on tekemässä jatkosopimusta Malcolm
Wilsonin kanssa, mikä kielii myös Fordin jatkosta M-Sportin kanssa. Se, miksi Loriaux ei halunnut vaihtaa tallia, ei ole tiedossani. En usko belgialaisen teknisen johtajan jääneen ns. uppoavaan laivaan M-Sportille, jos tiedossa ei olisi ollut jatkoa rallin MM-sarjassa.

Loriaux on työskennellyt M-Sportin palveluksessa vuodesta 2002 lähtien
teknisenä johtaja. Tätä ennen hän teki töitä Prodrivelle.

Tallennettu kategorioihin Ford, Kimi Räikkönen, Mikko Hirvonen, Sebastien Ogier, Volkswagen | 1 kommentti

Kuljettajamarkkinoiden liikehdintä

Sebastien Loeb on nyt siis sitoutunut vuosiksi 2012-2013 Citroenille. Ranskalaisen sopimus saattaa laittaa kuljettajamarkkinoihin hieman säpinää. Ensinnäkin Sebastien Ogierilla on myös sopimus Citroenin kanssa
vuoteen 2013, mutta haluaako nuorempi ranskalainen jatkaa taistelua samassa tiimissä?

Ford tarjosi Ogierille sopimusta tälle kaudelle, mutta Kim Vatasen manageroima kuljettaja ei siihen tarttunut. Nyt tilanne saattaisi olla toinen. Ogier on todella nopea kuski ja tulee vielä voittamaan maailmanmestaruuden. Hän on kuumaa kamaa rallipiireissä.

Suomalaiskuskeilla tilanne ei taas ole kovin hyvä. Mikko Hirvosen edellinen voitto on Ruotsista eikä vauhti ole ollut kovin mairitteleva kauden aikana. Jari-Matti Latvalan edellinen voitto on viime vuodelta Jyväskylästä. Ford ei ole vielä tehnyt sopimusta M-Sportin kanssa, joten yksi vaihtoehto voi olla Ogierin siirtyminen sinisen ovaalin tiimiin Ford-tehtaan niin vaatiessa.

Tuntien myös Kim Vatasen, tämän päässä liikkuu varmasti monia vaihtoehtoja ja yksi niistä saattaa olla Volkswagen. Tämä tosin tarkoittaisi yhtä välivuotta kilpailemisesta, joten sinänsä se ei ole paras vaihtoehto nuorelle kuskille.

Jos Ogier vaihtaisi Citroenilta muualle, vapautuisi sitikalta kuskipaikka, jolle varmasti olisi enemmän kuin tunkua. Katsotaan mitä tapahtuu. Joka tapauksessa uutisia pitäisi alkaa tippua, kun kausi jo lähenee pikku hiljaa loppuaan.

Tallennettu kategorioihin Citroën, Ford, Jari-Matti Latvala, Mikko Hirvonen, Sebastien Loeb, Sebastien Ogier | 8 kommenttia

Ajamista vaille valmis

Kaksi yötä ja kauden kahdeksas osakilpailu, odotettu Suomen MM-ralli, pääsee
vauhtiin. Tiimit kävivät ajamassa omat testinsä menneillä viikoilla ja
fiilis tuntui olevan joka kuskilla hyvä. Isojen tiimien kuskeista kaksi
lipesi metsähallituksen puolelle jo testeissä, joten se kertoo, kuinka
vaikeita Keski-Suomen tiet ovat kuskeille. Kun vauhti on kova, ulosajot
eivät yleensä ole kovin pieniä.

Huoltoparkki sijaitsee taas tuttuun tapaan Paviljongilla ja tänä vuonna
siellä kannattaa ehdottomasti vierailla jo myös Fordin motorhomen tähden.
Englantilaistiimi esittelee nimittäin Jyväskylässä heidän uuden, kuuleman
mukaan talon kokoisen motorhomensa, joka vetää vertoja formula ykkösten
varikkopilttuisiin.

Perjantaina rallikaravaani siirtyy Päijät- ja Kanta-Hämeeseen, päivähuolto
tehdään Lahdessa. Perjantain EK:t ovat tuttuja kansallisille kuskeille,
koska pätkiä on tahkottu myös SM-ralleissa. Kannattaa seurata, miten
esimerkiksi Jari Ketomaa ja Matti Rantanen päästelevät näillä
erikoiskokeilla MM-sarjan huippukuskeja vastaan. Ketomaalla on allaan
samanlainen auto kuin Hirvosella ja Latvalalla, Rantanen luottaa Minin
voimaan ja saa hyvää vauhtivertailua Meekeen ja Sordoon.

Markku Alén sanoi wrc.comin sivuilla, että on katastrofi, jos ei
suomalainen voita Suomen osakilpailua. Noh, itse toki toivon, että
saataisiin pidettyä perinteitä yllä suomalaisvoittajan juhliessa, mutta ei
sitä katastrofiksi voisi kutsua, jos voitto muualle lipeäisikin. Kyllä
Mikko ja Jari-Matti tekevät varmasti kaikkensa kotiyleisön edessä, joten
se on ainoa asia, johon itse luotan.

Huomenna koko Maikkarin ralli-tiimi siirtyy Jyväskylään ja ensimmäiset
lähetykset tulevat jo illalla, kuten myös Red Bull Show Run -ohjelma
Espalta. Oli muuten erittäin hyvä tapahtuma ja mikä parasta: niin yleisö
kuin myös Kimi ja Loeb nauttivat pyörityksistä. Ranskalaiskuskin naama venyi
melkoiseen hymyyn, kun hän kuuli katsojien kutsuvan häntä nimellä Lööppi.
Jos tuota nimeä vielä vähän hioisi, niin tehtäisiin hänestä Lööppinen,
kaverilla kun tuota vauhtia on veressä kuin härmäläisillä konsanaan.

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 2 kommenttia

Volkkarin kuljettajalupaukset

Volkswagen Motorsportin johtaja Kris Nissen kertoi Sardinian MM-rallin yhteydessä pidetyssä tiedotustilaisuudessa tiimin hakevan kahta nopeaa
kuljettajaa. Kuskien pitäisi pystyä kehittämään Polo R WRC:stä voittajapeli. Tanskalainen kertoi myös ettei saksalainen kuski olisi pahitteeksi tiimille.

40-vuotias Nasser Al-Attiyah lipsautti tänään wrc.comin radiohaastattelussa tehneensä jo sopimuksen Volkswagenin kanssa. Qatarilaiskuski voitti viimeksi ajetun Dakar-rallin ja ajaa tänä vuonna Super 2000-luokan maailmanmestaruudesta Ford Fiestalla.

Toinen kuskipaikka Volkkarille on siis vielä vapaana. Kuskin paikalle on istutettu jo monia eri miehiä. Viimeisimpien huhujen mukaan istuimessa olisi vahvimmin kiinni 36-vuotias Petter Solberg.

Petteri maksaa vuodessa kolme miljoonaa euroa tiiminsä pyörittämisestä. Ja jos tämän vuoden vauhtia katsotaan, Citroen ei anna hänen voittaa oman tiiminsä nimissä. Vauhti katoaa aina sopivasti viimeisille päiville. Nämä kaksi syytä ajavat Petteriä varmasti saksalaismerkin tykö. Sisäpiiritietojen mukaan Petterin neuvottelee kovaa vauhtia paikastaan. Volkkari haluaisi hänen vain saavan vielä muutaman hyvän tuloksen aikaan, jotta sopimus syntyisi.

Petterin insinööri Francois-Xavier Demaison on jo Volkkarilla töissä ja tämä Kreikan osakilpailu on hänelle viimeinen ralli Petterin leivissä. Solbergin tiimistä on kuuleman mukaan kosiskeltu muitakin työntekijöitä volkkarin tiimiin töihin.

Jos ja kun Petteri Volkswagenille menee, tekee hän luultavasti kolmen vuoden sopimuksen. Ensivuosi olisi testiä ja auton kehitystä, vuodet 2013-2014 täyttä kilvanajoa.

Harmi, jos nuoremmille kuskeille ei anneta mahdollisuutta Volkkarilla. Esimerkiksi Sebastien Loeb on Petterin ikäinen mies ja hänen uskotaan jo siirtyvän varhaiseläkkeelle ajohommista. Riittääkö Petterillä menohaluja/taitoja vielä nelikymppisenä, jotta Volkkarin toivomia mestaruuksia tulisi.

Tämä kaikki on vielä spekulaatiota, mutta eiköhän ne sopimukset tule lähiaikoina julki. Viimeistään kauden loputtua.

Tallennettu kategorioihin Petter Solberg, Volkswagen | 5 kommenttia

Nopein voittakoon

Sebastien Ogier harmitteli meille voittonsa jälkeen sitä, ettei suomalainen voittanutkaan. Minulle on aivan sama kuka voittaa, kunhan hän on nopein. Ja ralli on siitä hauska laji, että yleensä siinä nopein voittaakin. Tarina on toinen ratapuolella, jossa yleensä kisan voittaja ei aja kilpailun nopeinta kierrosta. Katsokaapa vaikka formuloita, sen tuloksia ja kenelle nopeimmat kierrokset nimetään.

Jordanian osakilpailu ajettiin nyt ehkä viimeistä kertaa. Seuraava Lähi-idän ralli suoritetaan ensivuonna Abu Dhabissa. Jos järjestelyt ja koko ralli viedään läpi kunnialla, kilpailu varmasti korvaa Jordanian osakilpailun tulevaisuudessa.

Mitä tulee Jordanian rallin järjestelyihin… en oikein tiedä mistä aloittaa. Huomasin juuri, että olin jo viime vuonna blogissani manannut rallin huonoja järjestelyjä, eikä taso todellakaan parantunut tälle vuodelle. Jo pelkästään se fakta, että kilpailukeskuksessa siivoojat varastavat median tavaroita lähes nenän edestä, on ainakin suomalaisittain käsittämätöntä.

Jari-Matti Latvala teki Jordaniassa miehen työn. Milloin viimeksi muistatte kuljettajan nousseen ajamalla viimeisenä päivänä 33 sekunnin takaa-ajo asemista kärkeen? Voittovauhti ei sitten kestänyt aivan maaliin
asti, mutta Latvala antoi meille koko rahan edestä viihdettä, tunteita ja draamaa. Jos muistelette tuurinpoikaa pari vuotta taaksepäin, olisi hän tuolloin varmasti pyrskähtänyt itkuun samassa tilanteessa, mikä tänään
nähtiin. Nyt Latvala on kasvanut mieheksi ja uho on kova. Latvala sanoi rallin päätteeksi voittavansa seuraavassa osakilpailussa Sardiniassa. Oikeanlainen uho on voittajan merkki.

Mikko Hirvoselta tuo uho on taas hävinnyt. Koskaan ei pitäisi luovuttaa, koska kärjessä voi aina tapahtua mitä vain. Mikko oli niin maansa myynyt perjantaina, että me koitimme jopa kameramiehemme kanssa hieman nostaa
tunnelmaa. Mikko meni pää painuksissa ja tiimi ihmetteli mistä kiikastaa. Missä on se tasaisen nopea Mikko minkä me tunnemme? Portugalissa hänellä oli tappajameininki, mutta Jordaniassa tuo meininki oli tainnut jäädä
Petraan. Toivottavasti tämä suuri Indiana Jones -fani löytää taas itsensä. Rallimaailma on raaka. Täällä yleensä kaveria autetaan vain alamäessä, joten kaikki on itsestään kiinni.

Tallennettu kategorioihin Jordania, ralli | 5 kommenttia

Tiimien erilaiset ongelmat

Ford on keskittynyt tiukasti uuden Ford Fiesta RS WRC:n
kehittämiseen tänä vuonna. Nyt täällä Portugalissa heillä oli luvattoman paljon
tekniikkamurheita, samoja vikoja molemmissa autoissa. Olivatko osat
maanantai-versioita vai eivätkö ne kestä kovaa kulutusta edes kahden
rallin vertaa? Fordilla on kolme viikkoa aikaa perehtyä ongelmiinsa jos ja
kun Jordanian osakilpailu ajetaan. Rallin järjestämisestä pitäisi tulla FIA:lta
päätös alkavan viikon alussa. Hirvonen vihjasi Portugalin rallin päätteeksi, että
heidän koko testiaikataulunsa tulee muuttumaan tämän viikonlopun takia.
Alkuperäinen viiden päivän testirupeama ennen seuraavaa osakilpailua tulee
venymään muutamalla päivällä.

Citroen-tiimissä taistellaan sen sijaan toisenlaisten asioiden kanssa,
nimittäin tiimin sisäisen dynamiikan. Sebastien Loeb nyt on uudessa
tilanteessa, kun tallikaveri ei tyydy kakkosviulun soittajaksi. Sebastien
Ogierilla on ennen näkemätön tahto voittaa eikä hän kuvia kunnioita. Olisi
mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa, kun Citroenin
tallipäällikkö koittaa pitää molemmat kuljettajat tyytyväisinä. S’il vous
plaît ei taida kuulua tällä hetkellä Ogierin tai Loebin sanavarastoon kun
miehet taistelevat toisiaan vastaan. Citroenilla menee paljon energiaa
pelkästään näiden kahden kuuma-Kallen välien selvittelyyn.

Citroen hyötyi tässä rallissa Fordin teknisistä murheista ja Ford taas
hyötyi jo Meksikossa Loebin ja Ogierin välisestä kamppailusta. Saa nähdä
kuinka asiat kehittyvät tämän kauden aikana. MM-pisteiden valossa tilanne
on kutkuttava, tilanne kärjen osalta sen kuin tiivistyy. Ja mikä parasta
kolmessa ensimmäisessä rallissa on nyt nähty kolme eri voittajaa!

Tallennettu kategorioihin Citroën, Ford, portugalin ralli | 1 kommentti

Tiimien erilaiset ongelmat

Ford on tiukasti keskittynyt tänä vuonna uuden Ford Fiesta RS WRC:n kehittämiseen. Nyt täällä Portugalissa heillä oli luvattoman paljon tekniikkamurheita, samoja vikoja molemmissa autoissa. Olivatko osat maanantai-versioita vai eivätkö osat kestä kovaa kulutusta edes kahden rallin verran? Fordilla on kolme viikkoa aikaa perehtyä ongelmiinsa jos ja kun Jordanian osakilpailu ajetaan. Tästä rallista pitäisi tulla FIA:lta päätös alkavan viikon alussa.

Hirvonen vihjasi rallin päätteeksi, että heidän koko testiaikataulunsa tulee muuttumaan, tämän viikonlopun takia. Alkuperäinen viiden päivän testirupeama ennen seuraavaa osakilpailua tulee venymään muutamalla päivällä.

Citroen tiimissä taistellaan sen sijaan toisenlaisten asioiden kanssa, nimittäin tiimin sisäisen dynamiikan. Sebastien Loeb nyt on uudessa tilanteessa, kun tallikaveri ei tyydy kakkosviulun soittajaksi. Sebastien Ogierilla on ennen näkemätön tahto voittaa eikä hän kuvia kunnioita.

Olisi mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa, kun Citroenin tallipäällikkö koittaa pitää molemmat kuljettajat tyytyväisinä. S’il vous plaît ei taida kuulua tällä hetkellä Ogierin tai Loebin sanavarastoon kun miehet taistelevat toisiaan vastaan. Citroenilla menee paljon energiaa pelkästään näiden kahden kuuma-Kallen välien selvittelyyn.

Citroen hyötyi tässä rallissa Fordin teknisistä murheista ja Ford taas hyötyi jo Meksikossa Loebin ja Ogierin välisestä kamppailusta. Saa nähdä kuinka asiat kehittyvät tämän kauden aikana. MM-pisteiden valossa tilanne on kutkuttava, tilanne kärjen osalta sen kuin tiivistyy. Ja mikä parasta kolmessa ensimmäisessä rallissa on nyt nähty kolme eri voittajaa!

Tallennettu kategorioihin Citroën, Ford, Jordania | Avainsanoina | Jätä kommentti

Mennäkö vai ei?

Tänään perjantaina FIA:n MM-rallikomission puheenjohtaja Jarmo Mahonen
tapaa klo 19.00 paikallista aikaa Citroenin ja Fordin edustajat.
Tapaamisen aiheena on Jordanian MM-ralli. Tiimien rekkojen olisi määrä
lähteä täältä Portugalista maanantaina ajamaan suoraan Jordaniaan ja
heidän on ajettava sinne Syyrian kautta. Syyrian levottomuudet ovat
saaneet Citroenin varpailleen ja he ovatkin sitä mieltä, että ralli
pitäisi siirtää myöhemmäksi ajankohdaksi, jotta rekkojen olisi turvallista
matkata maan läpi. Ford on tehnyt omat tutkimuksensa
turvallisuusnäkökulmasta ja Fordin Euroopan moottoriurheilupäällikkö
Gerard Quinn kertoi minulle juuri äsken etteivät he näe mitään syytä olla
menemättä Jordaniaan Syyrian kautta.

Viimeisimmät uutiset tukevat Citroenin kantaa, koska Syyriassa on kuollut
pelkästään tämän viikon aikana yli 40 ihmistä ja maassa voi
asiantuntijoiden mukaan syttyä jopa sisällissota. Jordanian MM-ralli
ajetaan Kuolleen meren rannalla ja sen vastarannalla on Israel. Israelin
ja Palestiinalaisten jatkuvat yhteenotot saattavat myös vaikuttaa FIA:n
päätökseen. Yhden MM-rallin ajaminen tai ajamatta jääminen on todella
pieni huoli tässä maailmassa näiden asioiden varjossa.

Tallennettu kategorioihin Jordania | 3 kommenttia

13 auton voimin

Kauden avausosakilpailuun starttaa 13 uuden sukupolven WRC-autoa. Uusien
sääntöjen myötä autot ovat hieman halventuneet ja ne ovat
yksinkertaisempia käyttää. Tämä taas palvelee yksityiskuskeja sekä uusia
tulokastalleja. WRC-autojen hintojen piti pudota reilusti, mutta FIA:n
haluama uusi moottori tuo tiimeille paljon lisäkustannuksia. Nämä ”back to
basics” -autot ovat nyt noin 25% halvempia kuin vanhat WRC-autot.

Ford-tiimi tuntuu olevan hyvässä vireessä ennen Ruotsin osakilpailua,
vaikka Jari-Matti Latvala romuttikin yhden auton testeissä. Tunturi jäi
tiimiltä väliin, mutta he pystyivät kuitenkin testaamaan vielä neljä
päivää lisää, mistä oli kuuleman mukaan paljon hyötyä. Toki moni olisi
halunnut nähdä uuden Ford Fiesta RS WRC:n ensiesiintymisen Rovaniemellä,
mutta nyt pitää mennä naapurin puolelle katsomaan kuinka Suomi-pojat
kepittävät uutta WRC:tä.

Jäämies Kimi Räikkönen on satsannut omaan tiimiinsä sekä rallipuolella
että motocrossissa. Toivottavasti Kimi on saanut hyvän paketin kasaan
tälle vuodelle ja testikilometrejä olisi riittävästi alla. Viime vuonna
Kimi ajoi Turkin osakilpailussa viidenneksi. Toivotaan että tänä vuonna
hän ehtisi jo palkintopallille. Ei ole varmasti helppoa startata kauteen
kun oma isä menehtyi ennen joulua.

Kimi sekä Petter Solberg ilmoittautuivat viime hetkellä Ruotsin ralliin.
En tiedä, miksi Kimin osalta ilmoittautuminen venyi niin myöhään, mutta
Petterin osalta uuden auton saaminen varmistui vain tuntia ennen kuin
ilmoittautuminen meni umpeen. Uusien autojen saaminen ei taida olla
helppoa. Ford on ilmoittanut rakentavansa 10 uutta WRC-autoa, Englannissa
siis pitää kiirettä.

Mahtavaa että Petteri sai lopulta pakettinsa kasaan. Ruotsin osakilpailu
on norjalaiselle tärkeä ralli, sillä voidaan puhua kotikisasta. Petterin
yhteistyökumppanit tulevat Ruotsista sekä Norjasta. Ainoa miinuspuoli on
testien vähyys. Citroenin sekä Fordin kuljettajat ovat testanneet uutta
autoa joka alustalla, Petteri testasi yhden päivän lumella. Olin jo
kirjoittamassa, ettei Petteriltä voida odottaa kovin paljoa Ruotsista,
mutta tulin toisiin aatoksiin. Petteri näytti viime kaudella kuuluvansa
edelleen vahvasti sorateiden kuninkaiden joukkoon. Nyt alla on uusi auto,
mutta uskon tämän konkarin onnistuvan yllättämään meidät jossain kohtaa.

Jean Todt on tulossa Ruotsiin vierailulle. Vuonna -73 Todt oli toinen
Monte Carlo -rallissa hänen lukiessaan nuotteja Ove Anderssonille. FIA:n
presidentti tuntuu nauttivan rallista ja sen kuhinasta, koska hänet näkee
niin usein paikan päällä.

Pitkä tauko on nyt takana ja olen henkilökohtaisesti erittäin innoissani
tulevasta kaudesta. Tämä on minulle neljäs vuosi kun kierrän MM-ralleja ja
tämä vuosi on uuden aikakauden alku. Jos tulette ralleihin paikan päälle,
muistakaa huikata tai vetää hihasta niin vaihdetaan viimeisimmät
rallikuulumiset!

Whistler 4.2.2011

Tallennettu kategorioihin Kimi Räikkönen, ralli, ralliuudistukset, Ruotsin MM-ralli, Tunturiralli, uuden sukupolven WRC-auto | 8 kommenttia