Kuka käytti epoa?

Julkaistu 11.6.2011

Jari Isometsä vakuutti ns. stt-oikeudenkäynnin todistajanaitiossa, ettei ole uransa aikana käyttänyt epoa.

Päivä sen jälkeen julkisuuteen ilmestyi lääkäri, joka kertoi kirjoittaneensa Isometsälle epo-reseptejä vuosina 1998 – 2000. Seuraavana päivä apteekkari, jonka apteekista epoa oli haettu vahvisti kertomuksen.

Moni kysyy nyt, miksi Isometsä sanoi mitä sanoi oikeudessa ja miksi lääkäri tuli julkisuuteen vasta nyt, kymmenen vuotta Lahden joukkokäryn jälkeen.

Isometsän motiivin vielä jotenkuten ymmärtää, hän ei ole myöntänyt missään vaiheessa kuin hemohesin käytön, miksi hän olisi myöntänyt epon käytön nyt. Jos siis sitä oli käyttänyt.

Valan velvoittamana, sanoo moni. Niinpä.

Vieläkään ei ole todistettu, että julkisuuteen tulleen lääkärin kertomus olisi tosi. Jos se on, on pakko kysyä, miksi ihmeessä torniolainen tuli tietoineen ulos juuri nyt.

Oliko motiivi todellakin vain se, että hän kyllästyi tässä vaiheessa valehteluun, vaikka oli itse elänyt valheessa yli kymmenen vuotta?

Vai onko taustalla jotain muuta ? Oliko lääkärin ulostulo ”mittatilaustyötä”, myös tällaisen tarinan olen kuullut.

Yksi Lahdessa kärynneistä hiihtäjistä on omatoimisesti myöntänyt epon käytön. Siitä hatunnosto Mika Myllylälle. Samaan hengenvetoon on pakko kysyä, ovatko suomalaiset nyt tyytyväisiä?

Myllylä on sananmukaisesti revitty hajalle, hänen elämänsä on pieninä pirstaleina, niiden keräämiseen tarvitaan kaikki ne voimat jotka hän urheilijana hankki. Eikä se välttämättä onnistu yksin.

Syyllisyydentunne on saanut Myllylästä niin vahvan otteen, että se on vienyt otteen normaalielämästä. Jos ei Myllylä elänyt huippu-urheilijana normaalielämää, niin ei hän valitettavasti elä sitä nytkään.

Harva meistä tietää kuinka rankasti elämä on Mikaa kohdellut, toivottavasti hän selviää tuosta elämänsä kovimmasta taistelusta voittajana.

Suomalaisen hiihtourheilun doping-historian kaivaminen on suistanut liian monta urheiluihmistä elämän syrjäteille. Ainakin kaksi on menettänyt terveytensä lopullisesti, kahdella on mennyt työpaikka ja muutamaa uhkaa jopa vankilatuomio.

Alun perin kyse oli vain urheilun omien sääntöjen rikkomisesta, joista sanktiot määräytyivät urheilun omien sääntöjen mukaisesti.

Nyt kyse on jo väärästä valasta oikeudessa.

Oliko vaikeneminen ja valehtelu urheilun sisällä tapahtuneesta rikkestä todella kaiken tämän arvoista?

Tallennettu kategorioihin doping, STT | 13 kommenttia

Häpeä Bykov!

Julkaistu 8.5.2011

Jääkiekon MM-kisoissa kaukalossa on nähty paljon taitoa, mutta myös otteita, jotka sinne eivät kuulu. Törkeintä peliä, peliä, jossa vastustajaa ei kunnioiteta tippaakaan, on esittänyt Venäjä.

Karrikoidusti voisi sanoa, että Venäjän päävalmentaja on päästänyt jäälle huippupelaajien ohella muutama pelaajan, jonka paikka on jossain muualla kuin MM-kaulalossa.

Jevgeni Artjuhin on esittänyt jäällä sellaisia otteita, että jos hän tekisi samoja temppuja kaukalon ulkopuolella, olisi niskassa jo monta rikossyytettä. Niin monta, että niistä häkki heilahtaisi.

Artjuhinin pelityyliä voisi kuvailla monilla painokelvottomilla sanoilla, säälittävintä ”miehessä” on se, että hän on päättänyt lähettää sairaalareissulle vastustajan tähtiä. Artjuhin on niin kovaa kaveria, kun on murskannut viisikymmentä kiloa kevyemmän ja kolmekymmentä senttiä pienemmän vastustajansa. Tuulettaapa vielä temppuaan kavereittensa kanssa.

Artjuhinia ei voi pitää älyn jättiläisenä, se on selvää. Odottaisin kuitenkin joukkueen valmentajalta sentään herrasmiesmäistä käyttäytymistä, mutta mitä vielä Vjatsheslav Bykov näyttää vain nauttivan Artjuhinin sikailusta.

Häpeä Bykov!

Kaukana on se aika, jolloin ”punakone” pelasi näyttävää jääkiekkoa, josta kaikki nauttivat. Nyt jäällä on on ryhmä luunmurskaajia, jonka peliä ei kukaan halua katsoa.

Täytyy vain toivoa, että Venäjä saisi pudotuspelissä vastaansa Kanadan, sieltä löytyy sen verran isoja pelaajia, että Artjuhinkin saadaan kuriin.

Sitä ennen vastassa on Suomi ja Artjuhin vakuutti pelaavansa samalla tyylillä suomalaisia vastaan. Pakko myöntää, että tunnen pieniä pelonsekaisia väristyksiä, jos tuo ”pelaaja” on jäällä samaan aikaan esimerkiksi Mikael Granlundin kanssa.

Suomalaisten on syytä olla tarkkana, kun jäälle luistelee numero 49.

Tallennettu kategorioihin MM-jääkiekko | 40 kommenttia

Dopingunien tulkintaa

Julkaistu 28.4.2011

Kauan odotettu stt:n dopingjutun oikeudenkäynti alkoi vihdoin, mutta jo kahden päivän jälkeen se uhkaa suistua sivuraiteille.

Vai mitä sanotte siitä, että oikeudessa kuunnellaan vanhoja rahisevia nauhoja ja tulkitaan unia?

Jutun esitutkinta oli perusteellinen ja sen perusteella syyttäjä päätti nostaa neljä syytettä. Rikosnimike on kova, törkeä petos. Syy selvisi puolustuksen mukaan oikeuden ensimmäisenä päivänä – normaali petossyyte olisi jo vanhentunut aikaa sitten.

Puolustuksen mukaan syytteitä ei olisi edes pitänyt nostaa, koska esitutkinnassa ei tullut sen mukaan esille mitään uutta. Tai jos se piti nostaa, olisi kyseessä ollut korkeintaan petoksen yritys ja se syyte olisi siis vanhentunut.

Syyttäjä on täysin toista mieltä. Syyttäjän puolelta on varmasti mietetty pitkään syytteiden kanssa, koska juuri vanhentumisen vuoksi pystyttiin nostamaan syyte vain törkeästä petoksesta. Siinä piilee kuitenkin riski, riittävätkö näytöt siihen.

Monella on selkeä käsitys siitä, mitä suomalaisessa hiihtourheilussa on tehty 80- ja 90-luvulla. Kari-Pekka Kyrön mukaan on käytetty doping-aineita surutta.

Vaikka Kyrö olisi oikeassa, niin oikeudessa väitteet on pystyttävä todistamaan, ei riitä että yksi, vaikkakin entinen päävalmentaja näin väittää, jos muut kiistävät.

Esitutkinnan ehkä tärkein Kyrön näkemystä puoltava todiste on Mika Myllylän avautuminen. Hän myönsi käyttäneensä hiihtouransa aikana epoa. Ja hän oli suomalaisen hiihdon suurin sankari 90-luvulla.

Mutta voidaanko Myllylän kertomuksen pohjalta sitten todeta, että kaikki muutkin ovat käyttäneet. Kyrö väittää miesten koko hiihtomaajoukkueen olleen epo-koukussa, mutta vain Myllylä on myöntänyt käytön.

Muut ovat siis syyttömiä ja kun Myllyläkään ei kerro ketkä muut tiesivät hänen epo:n käytöstä, ei tältä pohjalta löydy faktista näyttöä syytettyjen penkillä istuvia kohtaan.

Toki kansan keskuudessa voidaan olettaa vaikka mitä, mutta nuo olettamukset eivät käy todisteista oikeussalissa.

Syyttäjän on kuitenkin pystyttävä todistamaan, että Jari Piirainen, Pekka Vähäsöyrinki ja Antti Leppävuori tiesivät hiihtäjien käyttäneen doping-aineita, muuten on vaikea todistaa heidän valehdelleen oikeudessa. Pelkät olettamukset siitä, että heidän olisi pitänyt tietää, eivät varmasti riitä tuomioon törkeästä petoksesta.

Tärkeää olisi myös päästä yksimielisyyteen siitä, mistä oikeudenkäynnissä on kyse. Onko kyse stt:n uutisesta, jossa väitettiin Jari Räsäsen käyttäneen ruotsalaissairaalasta varastettua kasvuhormonia. Ja siitä, pitikö tämä väite ja uutinen paikkaansa?

Vai onko kyse siitä, tiesivätkö syytetyt, että suomalaisessa hiihtourheilussa käytettiin 90-luvulla laajasti doping-aineita ? Syyttäjän mukaan kyse on juuri tästä, syytettyjen mukaan yksilöidysti väitteestä varastetun kasvuhormonin käytöstä.

Kari-Pekka Kyröä kuullaan oikeudessa ilman velvollisuutta pysyä kertomuksissaan totuudessa, se on toki pyrkimys. Samoin Mika Myllylää ja Harri Kirvesniemeä.

Näyttäkin siltä, että oikeudenkäynnin kannalta tärkeimmät todistajat ovat hiihtomaajoukkueen entiset lääkärit Pirkka Mäkelä ja Juha-Pekka Turpeinen. He esiintyvät todistajina ja heidän on puhuttava silloin totta.

Mäkelän kertomus Trondheimin kisoissa tapahtumista ovat myös enemmän kuin mielenkiintoiset. Hän on ainoa todistajan velvollisuudessa asiasta kuultava. Hänen on siis kerrottava, olivatko Pekka Vähäsöyrinki ja Jari Piirainen paikalla kun Jari Räsänen sai omien sanojensa mukaan plasmalaajentajaa, Kyrön mukaan häneltä otettiin verta.

Syytettyjen mukaan he eivät ole olleet mukana edes nesteytysoperaatiossa.

Tallennettu kategorioihin doping, STT | 9 kommenttia

Kike, Veltto vai Wallin?

Julkaistu 19.4.2011

Vaalit on käyty, ja nyt urheilu- ja kulttuuriväki jännittää, kenestä tulee seuraava alan ministeri.

Suomalaisen huippu-urheilun tulevaisuuden kannalta valinta on tärkeä, jopa elintärkeä. Urheiluministeri kun paaluttaa kuitenkin tulevaisuuden suunnan seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Rkp:n Stefan Wallin on hoitanut postia viimeiset neljä vuotta loistavasti. Itse olen seurannut läheltä kulttuuri-ja urheiluministerin toimia vuodesta 1979 lähtien ja on pakko tunnustaa, että Wallin on ensimmäinen ministeri, joka on ollut perillä urheilusektorin vaatimuksista ja tehnyt töitä liikuntakulttuurin eteen enemmän kuin olisi kohtuudella vaadittu.

Jos hallituskuviot etenevät suunnitelmien mukaan, tulee seuraava urheiluministeri joko Rkp:stä tai Perussuomalaisista.

Wallin olisi jatkuvuuden kannalta optimivaihtoehto ja tiedän, että urheiluväki toivoo salkun olevan riittävän painava Wallinille. Hän tietää mistä huippu-urheilun työryhmän työssä on kysymys, hän tietää että suomalaisen huippu-urheilun tulevaisuus paalutetaan seuraavan parin vuoden aikana.

Wallin edustaisi juuri nyt kaivattua jatkuvuutta.

Perussuomalaisista Kike Elomaa ja Veltto Virtanen ovat jo ennättäneet ilmaista kiinnostuksensa ministerinsalkkua kohtaan.

Kike on entinen huippukehonrakentaja, joten huippu-urheilu on hänelle tuttu sektori. Kiken aikana kehonrakennus oli yksi pahiten doping-ongelmista kärsinyt laji, Elomaa itse taisteli näkyvästi tätä lieveilmiötä vastaan. Hän tiesi, kuinka lihaksia viriteltiin tietyissä maissa. Dopingin vastainen taistelu on siis hänelle tuttua ja se on yksi ministerinkin valvomista osa-alueista. Elomaan urheilutaustasta ei siis varmasti olisi haittaa.

Veltto Virtanen on viihteen moniottelija, urheilun saralla hän on toiminut mm. ”henkisenä valmentajana”. Jos näistä kahdesta pitäisi valita pätevämpi, niin Elomaa on selvä ykkönen.

Kultturi- ja urheiluministerin salkku ei ole sieltä painavimmasta päästä, mutta suurinta osaa suomalaisista se koskettaa vahvasti. Urheiluministerin on oltava paitsi asiantuntija, myös innostunut salkustaan ja sen tuomista velvollisuuksista. Tehtäväänsä antaumuksella hoitava ministeri voi olla juuri se voima, joka sysää suomalaisen urheilun uuteen nousuun.

Samalla ministerin on tunnettava kenttä. Keskusteluun kun nousee pian kysymys suomalaisen urheilujärjestelmän täydellinen remontti. Ministerin on oltava se voima, joka pakottaa urheilujärjestöt karsimaan byrokratiaa, joka nykyään syö enemmän rahaa kuin varsinainen toiminta.

Järjestökentässä on edessä seuraavan vuoden aikana suuria ja kipeitä päätöksiä. ne on pakko toteuttaa, vaikka se kirpaisisi kuin Nokian pääkonttorin muutto Yhdysvaltoihin.

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 6 kommenttia

Kuka toi epoa?

Julkaistu 31.3.2011

Hiihtourheilua jo 13 vuotta ravisuttaneen STT-jutun esitutkintamateriaali nosti ilmoille enemmän kysymyksiä kuin se antoi vastauksia.

Esitutkintamateriaalin suuri uutinen oli se, että Mika Myllylä myönsi käyttäneensä uransa aikana epoa. Tämä lausunto vahvisti sen, että ainakin yksi suomalainen hiihtäjä oli käyttänyt doping-aineita.

Mutta koska aineita oli käytetty, mistä ne oli hankittu, kuka ne oli annostelut Myllylän suoneen, ketkä kaikki tiesivät epon käytöstä? Siinä kysymyksiä, joihin ei saatu vastauksia.

Nämä olivat olennaisia kysymyksiä, sillä ilman vastauksia Myllylän tunnustus jää vain yksittäiseksi tunnustukseksi. Sen perusteella ei voida vielä sanoa, että epon käyttö olisi ollut maajoukkueen keskuudessa laajamittaista.

Toki näin voidaan päätellä niistä veriarvotuloksista, joita esitutkinnan aikana saatiin käyttöön. Mutta riittääkö se oikeudessa niin vahvaksi todisteeksi, että sen perusteella voidaan tuomita vankeuteen?

Hiihtomaajoukkueen lääkärit myönsivät kuulusteluissa epäilleensä urheilijoita epon käytöstä hiihtäjien puheiden ja kohonneiden veriarvojen vuoksi. Myös plasmalaajentajien käyttö viittasi lääkärien mielestä epon käyttöön.

Pirkka Mäkelä jopa myönsi ”päästäneensä” eräästä hiihtäjästä verta tämän korkeitten hb-arvojen vuoksi.

Meille tämä kertoo paljon, mutta riittääkö tämäkään mielipide todisteeksi, jonka perusteella voidaan tuomita vankilaan.

Esitutkintamateriaalissa moni asian jäi vielä roikkumaan ilmaan . Tärkeimpiin kysymyksiin ei saatu vastausta.

Siis siihen kuka epon hankki, mistä se hankittiin, ketkä sen käytöstä tiesivät ja ketkä se annostelivat urheilijaan. Ja koska tuo kaikki tapahtui? Ennen Lahden 2001 MM-kisoja vai jo 1990-luvun puolella, ennen Naganon olympialaisia, jolloin nyt käsiteltävänä oleva STT-juttu julkaistiin.

Voin kuvitella kohtuullisen pitkän urani tuomalla kokemuksella, että hiihtoväen keskuudessa epon käytöstä tietävien piiri oli minimaalisen pieni. Hiihtäjän ohella siihen kuului korkeintaan 1-3 muuta henkilöä.

Liikuin hyvin tiiviisti hiihtomaajoukkueen kanssa  vuodesta 1989 lähtien. Ainoa kerta jolloin epäilin suomalaisia, tapahtui Lahden MM-kisojen 1989 jälkeen. Silloinhan kuntohuippu osui ällistyttävästi juuri Lahteen, ennen sitä suomalaiset hiihtelivät maailmancupissa sijoilla 30:tä.

Tunsin kohtuullisen hyvin huippuhiihtäjistä Jari Isometsän ja Mika Myllylän. Kävin seuraamassa heidän harjoituksiaan myös kesäisin ja on pakko myöntää, että Myllylän harjoituksia rankempia en ole nähnyt kenenkään huipun tehneen.

Silloinkaan mieleeni ei tullut, että Myllylä saattaisi käyttää kiellettyjä aineita. Niin kovaa ja äärirajoilla hän harjoitteli.

Voidaanko siis epäillä tai olettaa, että Myllylä olisi kertonut hiihtoliiton hallintoon kuuluville henkilöille epo-hankinnoistaan ?

Tuskin. Jari Piiraisen nostaminen mediassa ”pääkonnaksi” koko jutussa tuntuu kaukaa haetulta skenaariolta. Esitutkintamateriaalissa Piiraisella on perusteltu vastaus jokaiseen Kyrön esittämään syytökseen.

Kun Kyrö väittää saaneensa Piiraiselta doping-välineitä sisältäneen matkalaukun, Piirainen kertoo antaneensa Kyrölle laukun, jossa oli ruisleivän tekoon tarvittavaa jauhetta.

Doping-välineistä en tiedä, mutta itse söin Suomen joukkueen juhlatilaisuudessa Naganossa ruisleipää.

Tallennettu kategorioihin doping, Hiihdon MM-kisat, hiihtoliitto, Kansainvälinen hiihtolliitto, Kyrö, maastohiihto, STT, WADA | 14 kommenttia

”My way or highway”

Julkaistu 27.3.2011

Tämä kevät on ollut suurten jäähyväisten aikaa. Ahonen, Malysz, Muranen, Kattilakoski jne.

Nimiä talvilajien huipulta, nimiä monien unohtumattomien hetkien takaa. Heille nämä pian sulavat lumet olivat viimeiset aktiivina, nyt on ”uuden elämän aika”.

Siirtyminen urheilijan arjesta tavallisen ihmisen arkeen ei kuitenkaan ole helppoa, se on nähty. Tarkka aikataulutus, kisojen mukanaan tuoma adrenaliini, tarkka elämä vain yhtä asiaa -- menestystä varten – jää nyt historiaan.

Nyt pitäisi siirtyä elättämään perhettä normaalilla työllä, pitäisi huomioida arjen askareissa mielummin ensin muut ja vasta sitten itsensä ja mikä ongelmallisinta, pitäisi täyttää päivän tunnit järkevällä tekemisellä.

Harva huippu-urheilija ehtii hankkia aktiiviaikanaan ammatin, joten moni putoaa tyhjän päälle.

Toiset ovat ehtineet kerätä urheilijarahastoon sen verran pesämunaa, että muutaman vuoden voi ottaa hiukan rennommin, mutta valtaosalle se on vain unelmaa.

Kun urheilujärjestelmämme ei ole kehittänyt sopeuttamisohjelmaa edes huipuille, juuri ja juuri kansainvälisen tason urheilijat, puhumattakaan kansallisen tason taistelijoista, ilman mitään turvaverkostoa.

Tilanne on haastava, jopa vaarallinen. Urheilija tarvitsisi ilman muuta ”sopeuttamista” normaalielämään, mutta kuka siitä vastaisi. Liian usein koko homma jää kotiväen harteille ja se prosessi voi olla välillä varsin tuskallista -- kummallekin osapuolelle.

Huippu-urheiluin kehittämistyöryhmältä odotetaan ehdotuksia myös tähän ongelmaan. Ei ole oikein, että kun olemme ammentaneet ahosista ja murasista vuosikausia markkinahyötyä lajiliitoille ja olympiakomitealle, nämä huiput hyljätään kuin vanhat rukkaset.

Veikkausliigallakin on edessään jäähyväisten viikko. Liigaseurat ovat vaatineet jo kovaan ääneen, että RoPSin ja TamUn tilanne on ratkaistava nopeasti. Seurojen ympärillä vellova vedonlyöntiskandaali pilaa myös muiden maineen.

Rovaniemellä ja Tampereella vakuutetaan, etteivät seurat ole syyllistyneet mihinkään.

Totta, RoPS on vuosikausia panostanut täysillä siihen, ettei omille junioreille tarjota paikkaa ykkösjoukkueessa, mielummin sinne hankitaan pelaajia ensin ”Itä-Euroopasta” ja sitten Afrikasta. Kun palkat eivät taatusti ole olleet Italian liigan tasoa, niin tuliko kenellekään edes mieleen kysymys, miksi pelaajat halusivat välttämättä muuttaa Rovaniemelle ? Yöttömän yön takiako ?

Tampereella taas joidenkin hälytyskellot soivat, kun Singaporesta oltiin tuomassa kassikaupalla rahaa edustusjoukkueen kassaan. Kaikkien eivät ja sen vuoksi joukkueen edellytyksiä pelata Veikkausliigassa mietitään uudelleen.

Jotenkin tuntuu siltä, että presidenttipelin lähtökuoppia kaivavat Sauli Niinistö ja Lasse Lehtinen eivät halua olla mukana tämänkaltaisessa ”busineksessä”.

Kuulen korvissani jo heidän viestinsä liigalisenssistä päättävälle lisenssikomitealle  ” It is my way or highway ! “.

Tiistaina nähdään kumpi kaksikko on Veikkausliigalle tärkeämpi.

Tallennettu kategorioihin jalkapallo, Sauli Niinistö | 4 kommenttia

Juhlakalu oli, missä juhlat?

Julkaistu 13.3.2011

Janne Ahonen olisi ansainnut paremmat juhlat viimeisen kilpailunsa jälkeen. Hän hyppäsi tuon kisan Salpausselällä, kotimäessään, kotikatsomon edessä.

Ennen viimeistä hyppyä heräsi väkisinkin kysymys, missä ihmeessä lahtelaiset ovat ?

Janne Ahosen ura huipulla kesti lähes 19 vuotta. Sinä aikana hän hyppäsi 371 henkilökohtaista maailmancupin kisaa, voitti kymmenen MM-mitalia, kaksi olympiamitalia ja kahdeksan lentomäen MM-mitalia.

Hän tarjosi 18 talvena viikonloppu toisensa jälkeen kotikatsomolle jännittäviä hetkiä, elämyksiä ja tunneskaalan joka hake vertaistaan.

Kiitokseksi tästä kaikesta Salpausselän mäkimonttuun oli tullut korkeintaan 5000 katsojaa, joista äänekkäimmän osan muodostivat Adam Malyszin kannattajat.

Jos ei ollut kansa ajan tasalla, niin eipä ollut oikein Skijumping ry tai Lahden Hiihtoseura. Janne toki palkittiin kisan jälkeen, yhdessä Malyszin kanssa.

Ai miten, no A4 kokoisella kisajulisteella, joka oli kehystetty viiden euron kehykseen.

Ahosen ja Malyszin lopettamiseen oli valmistauduttu reilu viikko. Jos herroille ei muuta lahjaa oltu keksitty, niin olisi sen voinut edes kehystää jalopuisiin kehyksiin, niin huikean uran kumpikin oli tehnyt. Hiihtoseura ja mäkihyppy ovat tehneet Ahosella 19 vuoden aikana niin paljon rahaa, että siitä homma ei voinut jäädä kiinni.

Lahti päättää pian anoa vuoden 2017 MM-hiihtoja. Salpausselän kisat osoittivat, että hakemus voidaan tehdä, mutta ”museossa” kisoja ei voi järjestää.

Lahden hiihtostadion on hieno, mutta se kaipaa Helsingin olympiastadionin lailla rajuja uudistuksia. Kaikki on ajalta ennen 2000-lukua ja se näkyy.

Kaupungin päättäjien on ymmärrettävä, että pelkkiin uusiin katsomorakennelmiin uppoaa satojatuhansia, samoin eri lajien vaatimille huoltotiloille, median työskentelytiloista puhumattakaan.

Yhdestä asiasta Lahti voi olla ylpeä. Sen tietotekniikasta vastaava ryhmä oli taikonut ”Selälle” sellaiset yhteydet, että niiden nopeudesta ei tiedonvälitys jäänyt kiinni. Tässä asiassa Lahti teki ME:n.

Ahoseen palatakseni, onneksi hänen ystävänsä olivat ymmärtäneet miehen arvon, Janne poistui illalla kisamontusta valkoisella limousinella.

Tallennettu kategorioihin Janne Ahonen, mäkihyppy | 30 kommenttia

Kanssakilpailijat ymmärtävät Ahosen uran arvon

Julkaistu 5.3.2011

Janne Ahonen ilmoitti ennen Holmenkollenin MM-kisojen joukkuemäen alkua lopettavansa huikean uransa viikon kuluttua Salpausselän kisoihin.

Lahdesta kaikki alkoi ja sinne se myös loppuu.

Ahosen ura hakee vertaistaan, katsotaan sitten sitä ensimmäistä tai tätä toista, kaksi vuotta kestänyttä come backia.

Janne Ahonen teki olympiavuonna, paluunsa ensimmäisenä, huikeaa tulosta. Neljäs sija Vancouverin normaalimäessä ja toinen sija mäkiviikolla, aivan uskomattomia saavutuksia.

Jotta niiden arvo aukeasi, niin katsotaanpa kuinka moni muu mäkihyppääjä Suomessa on pystynyt koko 2000-luvulla samaan.

Aivan, tasan yksi, Torinossa pikkumäessä hopeaa ja Salt Lake Cityssä pronssia suurmäessä ottanut Matti Hautamäki.

Jos mukaan otetaan kaikki maailman hyppääjät, yltää Ahosen saavutukseen olympiatasolla kahdeksan miestä. Siis kun katsotaan kolmet olympialaiset ja kuusi mäkikisaa!

Niin, että olipa se Janne todella huono paluunsa ensimmäisenä vuotena. Oikein hävettää, ei Jannen vaan hänen paluunsa arvostelijoiden puolesta.

Katsotaan sitten mäkiviikkoa ja 2000-lukua, siis 11 viimeistä vuotta. Ahonen oli mäkiviikolla toinen paluunsa ensimmäisenä vuonna. Häntä paremmin on 11:sta viimeisen mäkiviikon aikana pärjännyt kahdeksan hyppääjää, samaan aikaan Ahosen saldo on 2000-luvulla kolme voittoa ja yksi kakkossija.

Samaan aikaan kukaan muu ei ole pystynyt kuin yhteen voittoon.

Ahonen oli täysin oikeassa, kun sanoi, että on tyytyväinen kahteen viimeiseen vuoteen, koska harva yltää edes koko uransa aikana samoihin suorituksiin.

Ahosen kritisoijat, joita tuntuu nyt löytyvän yllättäviltäkin tahoilta, eivät näe metsää puilta. Totta, että tämä vuosi ei vastannut odotuksia, mutta suuressa kokonaisuudessa se on rikka rokassa, neula heinäsuovassa, pisara valtameressä tai ihan miten vain.

Olen seurannut kaikki Ahosen hypyt paikanpäällä 2000-luvulla, 1990 muutama kisa jäi väliin, mutta voin huoletta sanoa nähneeni livenä enemmän Ahosen hyppyjä kuin kukaan toinen toimittaja.
Olen päässyt sitä kautta seuraamaan läheltä Ahosen menestystä, mutta myös niitä päiviä, kun kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan.

Tänä vuonna noita päiviä oli aika monta, mutta voin vakuuttaa, että kaikista eniten niistä kärsi Janne itse. Hän teki lokakuusta alkaen kaiken mahdollisen, jotta hyppy löytyisi ja kun ei löytynyt, sattui se eniten häneen itseensä.

Tänään näin pitkästä aikaa vapautuneen Ahosen. Viimeiset arvokisat olivat takana ja edessä uran viimeinen viikko.

Ahonen ansaitsee valmistautuessaan Salpausselän jäähyväishyppyihin kaiken kunnioituksen niistä upeista hetkistä, jotka hän soi miljoonille suomalaisille tv:n katsojille ja lajin ystäville talvi toisensa perään. Oli mielenkiintoista huomata, että Kollenilla hänen lopettamispäätös aiheutti kanssakilpailijoiden keskuudessa aidon kunnioituksen tunteen. Esimerkiksi koko Itävallan joukkue kehui Jannea kaikkien aikojen parhaaksi mäkimieheksi, jonka lopettamisen myötä laji menettää yhden suurimmista sankareistaan.

Aika hienosti sanottu miehiltä, jotka putsasivat MM-Oslossa kultapöydän.
 

Tallennettu kategorioihin Janne Ahonen, Oslo MM 2011 | 17 kommenttia

Kirvesniemestä uusi päävalmentaja?

Julkaistu 4.3.2011

Magnar Dalen on tehnyt hyvää työtä suomalaisen huippuhiihdon eteen, mutta nyt näyttää siltä, että hänen aikansa on koittanut.

Kun niin moni maajoukkuetason urheilija on samalla asialla, ajamassa Dalenia vaikka joukkueen manageriksi, eivät päättäjät voi viitata asialle kintaalla.

Huippuhiihtäjät ovat pistäneet nyt arvovaltansa peliin- jos heitä ei kuunnella, saattaa maajoukkueesta loppua hiihtäjät.

Sillä loppupeleissähän liitto ja sen virkamiehet ovat urheilijoita varten- eikä toisinpäin niin kuin useasti kuvitellaan.

Dalenille sumplittiin vuosi sitten ennen Vancouverin olympialaisia kahden vuoden jatkosopimus, ilman että asiasta olisi edes keskusteltu urheilijoiden kanssa. He saivat kuulla sopimuksesta vasta kun se oli tehty.

Saamieni tietojen mukaan Dalenin sopimusta olivat järjestelemässä Maastohiihto ry:n puheenjohtaja Reijo Alaskosken ohella mm. liiton puheenjohtaja Matti Sundberg. Nyt tämän kaksikon pitäisi siis kertoa Dalenille, että urheilijat haluavat uudistuksia ja Dalenin pitäisi löytää uusi työ tai ottaa vastaan managerin tehtävät.

Tilanne on hiukan sama kuin jalkapallomaajoukkueella oli syksyllä. Stuart Baxterille annettiin aikaa etsiä uusia työpaikka siirtämällä hänet ”konsultiksi”. Baxter löysi työtä ja nyt maajoukkueelle etsitään uutta päävalmentajaa.

Hiihtäjien keskuudessa uuden päävalmentajan kansalaisuudella ei ole väliä. Maastohiihdossa on kuitenkin pohdittava nyt tarkkaan seuraavaa siirtoa, eli sitä mihin suuntaan lajia halutaan kehittää ja mikä on päävalmentajan asema. Onko hän yhä vain olosuhteiden järjestelijä, vai pitäisikö hänellä olla myös valmennustietoutta ja vastata oikeasti hiihtäjien valmennuksen suurista linjoista ?

Esiin on heitetty jo Ismo Hämäläisen ja Toni Roposen nimet. Itse heitän joukkoon vielä Harri Kirvesniemen.

Hämäläisellä on valmennuskokemusta Suomen naisten päävalmentajana ja heti perään Saksan naisten maajoukkuevalmentajana. Nykyään hän vastaa mm. Jukka Keskisalon ohjelmista. Hänellä ei ole maajoukkuetason hiihtäjiä valmennettavanaan.

Toni Roponen on antanut kovia näyttöjä Matti Heikkisen ja Riitta-Liisa Roposen valmentajana. Tämä on myös hänen ongelma, sillä voiko päävalmentajalla olla muutama henkilökohtainen valmennettava ? Syntyykö tästä tilanteesta mahdollisesti eripuraa joukkueen sisällä, sillä joku voi epäillä tällaisen päävalmentajan motiiveja, jos pitää valita kahdesta hyvästä hiihtäjästä, joista toinen on oma valmennettava .

Harri Kirvesniemi tietää valmennuksesta varmasti sen mitä pitää tietää ja aika paljon enemmänkin. Kymmenen vuoden takaisia tapahtumia on turha muistella, sen ankkurin Harri on jo heittänyt järven pohjaan. Arvokisakokemukseltaan Kirvesniemi on omaa luokkaansa -- eikä kokemusta voi koskaan arvostaa liikaa.

Päävalmentajanvalinnassa on tietenkin kuultava myös urheilijoita. Ei niin, että he huutoäänestäisivät paikalle ”mukavimman”, vaan niin, että he määrittelevät omat ”reunaehtonsa” sille, millaista linjaa jatkossa lähdetään vetämään.

Hiihtourheilu on ollut koko talven otsikoissa lähinnä negatiivisessa mielessä. Nyt MM-kisoista on tullut jo neljä mitalia, niistä on osattava riemuita muistaen samalla, että menestys on turvattava.

Hiihdolla on nyt etsikkoaika, jota ei kannata hukata.

Tallennettu kategorioihin maastohiihto | Avainsanoina | 36 kommenttia

Mestaria on kuunneltava

Julkaistu 1.3.2011

Matti Heikkinen oli juuri kukitettu uutena 15 kilometrin maailmanmestarina, hän oli kätellyt Norjan Kuninkaan ja saapui sen jälkeen haastattelupisteeseemme.

Siinä hän täräytti varsinaisen uutispommin, ilmoittamalla suoraan, ettei tämän kullan ja muitten mitalien taakse saa piiloutua, vaan nyt on kissa nostettava pöydälle.

Heikkinen on urheilijana äärettömän analyyttinen, sitä hän on myös arvioissaan liiton suhteen. Nyt hänen mittansa oli täyttynyt ja maailmanmestaruuden suomalla painoarvolla hän katsoi oikeudekseen arvostella hiihtoliittoa.

Kun sen tekee tuore maailmanmestari, uskoisi liitossa kuunneltavan häntä enemmän kuin herkällä korvalla.

Matin sanoman ydin on se, että nyt on liitossa vihellettävä peli poikki, riitaisat kuppikunnat on istutettava samaan tupaan ja sieltä tullaan ulos vasta kun sopu on syntynyt.

Nythän Hiihtoliitto on ollut esillä koko talven vain negatiivisessa sävyssä, kiitos omien rakkikoirien.

Heikkinen on oikeassa myös siinä, että valmennuskuvioita on tuuletettava. Hiihto on periaatteessa yksinkertaista urheilua, mutta juuri siinä piilevät ne sudenkuopat, joita on vältettävä.

Matti ei vielä kultamitalin huumassa yksilöinyt tarkkoja tavoitteitaan liittoremontin suhteen, mutta niidenkin aika tulee. Puheenjohtaja Matti Sundbergin ei pidä odottaa niin kauan, sillä lastuja lentää muidenkin pilkkomakirveistä.

Juha Mieto kritisoi jo maanantaina liittoa siitä, ettei lopettaneiden urheilijoiden tietotaitoa haluta hyödyntää liitossa. Norjalaiset ja ruotsalaiset ovat olleet asiasta ihmeissään, mutta samalla hiljaa tyytyväisiä, antaahan Suomi näin heille selkeää etua.

Hiihtoliitto on viime vuosien aikana pilkottu toiminnallisiin yksiköihin, jotk hoitavat itse lajiensa valmennuksen ja oheistoiminnot. Urheilijoilta tulleesta palautteesta voisi päätellä, että maastohiihdossa ainakin piiritason päättäjiä kiinnostaa aivan muut asiat kuin huippu-urheilun kehittäminen.

Olisikohan nyt aika pysähtyä ja kuunnella Heikkistä, suomalaisen mieshiihdon uutta maailmanmestaria.

Tallennettu kategorioihin Oslo MM 2011 | 16 kommenttia