Aihearkisto: mäkihyppy

Juhlakalu oli, missä juhlat?

Janne Ahonen olisi ansainnut paremmat juhlat viimeisen kilpailunsa jälkeen. Hän hyppäsi tuon kisan Salpausselällä, kotimäessään, kotikatsomon edessä. Ennen viimeistä hyppyä heräsi väkisinkin kysymys, missä ihmeessä lahtelaiset ovat ? Janne Ahosen ura huipulla kesti lähes 19 vuotta. Sinä aikana hän hyppäsi 371 henkilökohtaista maailmancupin kisaa, voitti kymmenen MM-mitalia, kaksi olympiamitalia ja kahdeksan lentomäen MM-mitalia. Hän tarjosi 18 talvena viikonloppu toisensa jälkeen kotikatsomolle jännittäviä hetkiä, elämyksiä ja tunneskaalan joka hake vertaistaan. Kiitokseksi tästä kaikesta Salpausselän mäkimonttuun oli tullut korkeintaan 5000 katsojaa, joista äänekkäimmän osan muodostivat Adam Malyszin kannattajat. Jos ei ollut kansa ajan tasalla, niin eipä ollut oikein Skijumping ry tai Lahden … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Janne Ahonen, mäkihyppy | 30 kommenttia

Niemelä pelaa savolaista pokeria

Ei tuonut lauantai Suomelle ensimmäistä MM-mitalia, vaikka sitä jo odotettiin. Matti Hautamäen esitys mäessä oli selkeä pettymys, eikä Aino-Kaisa Saarisen kahdeksas sija ollut sitä mitä odotettiin. Hiihtostadionin pettynein oli kuitenkin Riitta-Liisa Roponen, hän menetti pelin heti ensimmäisen nousun kolarissa. Hiihdon aikana Kollenilla oli niin kova sumu, ettei ”kolaripaikkaa” nähnyt paljaalla silmällä, eikä sitä näytetty myöskään TV-kuvissa. Niinpä asia selvisi vasta kisan jälkeen, kun Roponen kertoi siitä. Marit Björgen oli taas omaa luokkaansa, mutta hän naureskeli jutuille kuudesta kullasta. Björgenin ylivoimaisuutta on yritetty ”dissata” astmalääkkeen käytöllä ja hänen lihaksiaan on ”kauhisteltu”. Björgen on antanut tämänkin kauden aikana kymmeniä doping-näytteitä testaajille ja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Hiihdon MM-kisat, maastohiihto, mäkihyppy, Oslo MM 2011 | 10 kommenttia

Nyt saa jo riittää

Viime vuoden kevät , Janne Happonen polvileikkaukseen, kaikkien jänteiden hajottua. Viime kesä, Ville Larinto lapaluun leikkaukseen. Viime kesä , Janne Ahonen polvileikkaukseen. Tammikuu, Ville Larinto polvileikkaukseen. Holmenkollen tänään, Janne Happosen polvi ei kestä hyppäämistä. Lista on pitkä kuin nälkävuosi, eivätkö mäkimiesten vastoinkäymiset voisi nyt jo loppua? Janne Ahonen, Anssi Koivuranta ja Olli Muotka olivat harjoitusten viimeisen kierroksen jälkeen kuin tulisilla hiilillä. Heistä yhden piti jäädä ulos huomenna karsintaan osallistuvasta normaalimäen joukkueesta. Muotka oli nousemassa sinne loistavien harjoitushyppyjensä ansiosta, Ahonen oli putoamassa joukkueesta, kun mikään ei tuntunut onnistuvan. He saivat kuulla vasta hyppyjensä jälkeen, ettei Happonen pysty kilpailemaan. Kolmikolle se avaa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Hiihdon MM-kisat, mäkihyppy | 8 kommenttia

Mahdoton tehtävä – vai onko?

Mäkimaajoukkueen virallinen tavoite on Oslon MM-kisoista kaksi mitalia. Tavoite asetettiin kesällä, eikä sitä ole muutettu Ville Larinnon loukkaantumisen jälkeen. Tavoite on kova, julkisuudessa se on tyrmätty mahdottomaksi toteuttaa, mutta onko asia todella näin? Kaksi mitalia vaatii ilman muuta venymistä viisikolta Hautamäki-Happonen–Ahonen–Koivuranta–Muotka. Mutta jos venymistä tapahtuu, ei tavoite ole mahdoton. Normaalimäen joukkuekisassa Suomi taistelee ilman muuta pronssista. Kultataiston käyvät Itävalta ja Norja, Suomen kanssa pronssista taistelevat Saksa, Japani, Puola ja Slovenia. Mikä maa tahansa viisikosta voi pokata mitalit, niin tasainen ryhmä on. On kuitenkin hyvä muistaa, että Suomi saa jalkeille erittäin ”kovajalkaisen” nelikon. Hautamäki ja Happonen kuuluvat juuri nyt maailman top-10 … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Hiihdon MM-kisat, mäkihyppy | 11 kommenttia

Mäkikohujen taustalla

Harri Olli on nyt lopettanut virallisesti mäkiuransa. Liitto vaati häneltä kirjallisen vahvistuksen viikko sitten tehtyyn ilmoitukseen ja sai sen pienen odottelun jälkeen. Kirjallinen ilmoitus oli liiton ja muiden hyppääjien kannalta erittäin tärkeä, sillä sen avulla Olli poistettiin mm. listalta, jossa hiihtoliitto määrittää ne urheilijat, joiden on oltava koko ajan doping-testaajien ulottuvilla. Doping-rikkomuksista on ankarat sanktiot paitsi urheilijalle, myös liitolle. Se voi menettää doping-käryn vuoksi osan valtionavustaan ja sitä riskiä liitto ei halunnut ottaa. Harri Ollihan olisi voinut käyttää lopettaneena urheilijana tavallisen tallaajan lääkkeitä, niistä aika moni kuuluu doping-listalle ja olisi voinut aiheuttaa käryn. Janne Happosen paluu maailman eliittiin reisiluun katkeamisen, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Hiihdon MM-kisat, mäkihyppy, mäkisiteet | 20 kommenttia

Petjan asenne kohdallaan

Kun on asenne kohdallaan, ei mikään ole mahdotonta. Näinhän se on, normaalissa elämässä ja urheilussa. Urheilun saralla Petja Piiroinen näytti meille lauantaina, mitä asenne merkitsee. Sen avulla voi voittaa jopa ylivoimaiset vastustajat. Piiroisen kullan arvo on huikea, sitä voisi verrata vaikka siihen, että Jukka Keskisalo olisi ottanut 3000 esteissä MM-mitalin. Etukäteen siis ”mission impossible”.’ Big airin MM-finaalin ykkössuosikki oli ilman muuta TTR-kiertuetta johtanut Belgian Seppe Smits. Mutta niin vain miehen oli taipuminen toiseksi nuoren suomalaisen edessä. Smits oli alkukauden Pekingin TTR-kiertueen big airissa toinen, Petjaa ei vielä niihin kisoihin kutsuttu. Nyt edessä on loistava tulevaisuus ja Petjalle on rajana vain … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin lumilautailu, mäkihyppy | 4 kommenttia

Mäkiviikon kulisseissa

Keski-Euroopan mäkiviikko ratkesi maanantaina, näin väittävät monet. Varmasti ratkesikin, jos ”Bissenissä” ei tapahdu torstaina ihmeitä. Mutta kuten olemme tämän(kin) mäkiviikon aikana nähneet, mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Ei siis kuuluteta Thomas Morgensternia vielä mäkiviikon voittajaksi. Suurin suosikki hän toki on ennen viimeistä kisaa. Mäkihypyssä on kuitenkin niin monta muuttujaa, että ”Bissenin” kaltaisessa suuressa mäessä suuretkin erot on mahdollista kuroa umpeen. Toisaalta voi hyvällä syyllä todeta, että Morgi on voittonsa ansainnut. Ja nyt mennään sinne kulisseihin, kuten otsikko lupasi. Morgi osaa riemuita tv-kameroiden edessä menestyksestään ja moni varmasti kysyy, millainen hän on kameroiden ulkopuolella. Voin sanoa, että täysin samanlainen. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin mäkihyppy, mäkisirkus, mäkiviikko, Matti Hautamäki, Thomas Morgenstern | 8 kommenttia

Itävaltalaiset tukkanuottasilla

Nyt alkaa mäkihypyn kulisseissakin tapahtua, kun itävaltalaiset ovat tukkanuottasilla FIS:n itävaltalaisjohdon kanssa. Kymmenet miljoonat TV:n katsojat näkivät Uudenvuoden päivänä, kun Aleks Pointner huusi naama punaisena Walter Hoferille. Itävaltalainen vastaan itävaltalainen. Tilanne oli äärimmäisen nolo Hoferille, sillä hän on mäkihypyn korkein päättäjä, siis käytännössä. Koskaan aikaisemmin häntä ei ole mollattu suuren yleisön silmissä yhtä rajusti. Tänään kaksikko oli raahattu ORF:n, Itävallan televisoin studioon, keskustelemaan ja tekemään sovintoa. Toisin kävi. Hofer oli kaivautunut poteroonsa ja toisti samaa vanhaa fraasia. FIS:llä on käytettävissä paras mahdollinen tieto, urheilijat ovat tasapuolisessa asemassa, eikä voida toimia vain parhaitten ehdoilla, kyse on ulkoilmaurheilusta jne… Pointner oli yhtä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin FIS, mäkihyppy, mäkiviikko | 12 kommenttia

Veikö juryn toiminta Larinnon leikkauspöydälle?

Nyt tuntuu siltä, että toistan itseäni, mutta samalla huomaan, ettei FIS:n mäkikisojen johto osaa ottaa virheistä opikseen. Mäkihypyn seuratuimman kisaturneen mäkiviikon jury on valitettavasti pilannut nyt kaksi kilpailua ja yhden lahjakkaan nuoren hyppääjän kauden. Ville Larinto ei enää tällä kaudella nouse mäkitorniin. Tunteeko Garmischin jury edes pienen piston sydämessään? On pakko kysyä, välkkyivätkö juryn ja sen TD:n silmissä Garmischin kisan aikana vielä yölliset raketit. Kilpailua, tuulimonitoreja tai vain ihan vallitsevaa säätä he eivät seuranneet. Kaikki muut näkivät mitä mäkimontussa, alastulorinteessä ja hyppyrinkeulalla tapahtui, mutta ei juryn sveitsiläinen TD Ueli Forrer. Vai onko niin, että kun saa kiinnityksen kisan TD:ksi, niin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin jury, mäkihyppy, mäkiviikko, Ville Larinto | 33 kommenttia

Oliko jurykin syömässä?

Janne Ahonen myönsi Oberin kisan jälkeen olleensa jo syömässä, kun sai kuulla selvinneensä toiselle kierrokselle. Unohdin kysyä, oliko kilpailun jury ahtamassa spagettia samassa paikassa, sillä tuomaritornissa he eivät päätöksistä päätellen olleet. Mäkihypyssä on viime vuosina otettu käyttöön niin monta uutta kompensaatiota, että kilpailun jury on tuudittautunut tilanteeseen, jossa heidän ainoa tehtävä on keskeyttää kisa. Jos jury olisi ollut hereillä ensimmäisen kierroksen aikana, niin se olisi nostanut ennen 15 viimeistä paria lähtölavaa, jotta vesisateen ja koventuneen takatuulen vaikutus olisi saatu eliminoitua samanlaiseksi kuin alkupään hyppääjillä oli. Nyt jury pilasi monen hyppääjän mäkiviikon. 33-vuotiaalla Adam Malyszilla ei ole enää montaa mäkiviikkoa jäljellä, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Janne Ahonen, jury, mäkihyppy, mäkiviikko, Matti Hautamäki | 9 kommenttia