Vielä reilut kaksi viikkoa sitten olympiafinaalissa tänään mahtavasti kahdeksanneksi ampunut Kai Jahnsson veti normaalin työpäivän rajavartiolaitoksen helikopteriryhmän pintasukeltajana. Siis kaksi viikkoa sitten. Tänään hän ampui täysammattilaisten seurassa olympiafinaalissa, ottaen lopulta kahdeksannen sijan.
Kyseessä on sama asia, jos Ari Vatanen lähtisi haastamaan tavallisella Skodalla sunnuntain Unkarin F1:n GP:ssä Kimi Räikköstä ja kumppaneita.
Siis noin vertauskuvallisesti. Siinä kun Jahnsson hankkii päivittäisen elantonsa normaalista päivätyöstä, ovat kaikki hänen finaalivastustajansa täysverisiä ammattilaisia. Ampuminen on heidän työnsä.
Ehkä me tämän jälkeen arvostamme ampujien esityksiä taas himpun verran enemmän, muulloinkin kuin olympiavuosina.
Huipulla pysyminen ja mitaleista taisteleminen on nykyään kovan työn takana, sen sai todeta myös Michael Phelps tänään. Vanhat meriitit eivät painaneet mitään, kun kaikkien aikojen olympialaisten mitalirohmuksi halajava amerikkalainen jätettiin tylysti neljänneksi.
Sekauinti kertoi myös paljon amerikkalaisen kuntopohjasta, se ei valitettavasti riitä kultavauhtiin, hyvä kun ne kaivatut kaksi mitalia tulevat.
Suomalaisuimarit saivat tuta millaista on vauhti maailman huipulla. Jos sinne haluaa, on harjoittelun oltava paljon, siis todella paljon kovempaa kuin tähän mennessä. Toivottavasti Jani Sievinen saa iskostettua suomalaisten mieliin ne tosiasiat, jotka vievät maailman huipulle.
Lontoon kisajärjestäjät saavat kahden ensimmäisen päivän järjestelyistä pyyhkeitä niskaan joka taholta. Pahiten ovat pettäneet kuljetukset. Jotain asioiden hoidosta kertoo se, että järjestäjille tuli yllätyksenä se, että maantiepyöräilyn vuoksi osa Lontoota halkovista kuljetusreiteistä suljettiin.
Reitit ovat olleet tiedossa jo vuosien ajan, tietoa olisi ollut saatavilla, jos joku olisi vain huolehtinut asioista.
Kisapaikoilla kansainvälisten tv-yhtiöiden käyttöön on taasen varattu minimaaliset haastattelutilat. Kun 100 tv-ryhmää yrittää tunkea 20:lle varattuun tilaan, voitte vain arvata millainen show siitä syntyy.
Haastattelupaikoilla on myös omat ”vartijat”. Jos urheilija on yli 90 sekuntia yhden tv-ryhmän haastateltavana, tullaan haastattelu keskeyttämään kylmästi. Viron tv ihmettelikin, kenen luokse heidän uimariaan yritetään viedä, kun muita virolaisia ei edes ole paikalla.
Sir Sebastian Coe, nyt olisi ryhtiliikkeen paikka!
Ilmapistooli on keskittymistä vaativien lajien kuningaslaji
ja Jahnsson teki loistavan suorituksen !!!
Mitä sitten tulee kokopäiväisyyteen urheilussa niin maassamme
havaitun perusteella se ei kaikille eikä kaikkiin lajeihin sovi.
Tällä en tarkoita Jahnssonia vaan niitä kokopäiväisiä joiden tulostaso on kokopäiväisyyden myötä laskenut.
Jarin kommentista voisi päätellä että tätä ilmapistooliharrastusta pitäisi tukea yhteiskunnallisesti, eli veronmaksajien maksaa miehen harjoittelut ym, jotta voisi olla ammattiampuja. Hei! Haloo! Herätys! Täällä reaalimaailmassa on vähän tärkeämpiä rahareikiä kun ko. urheilumuoto josta suurin osa suomalaisista ei kertakaikkiaan ole kiinnostunut yhtään saati ikinä edes kuullut ko. kaverin nimeä. Et tuota sinäkään ole taallä palstoilla kovinkaan voimakkaasti tuota ammuntaa vienyt etiäpäin. Miksi nyt? Aika läpinäkyvää aallolla ratsastamistahan tuo nyt on ja sen kaikki kyllä tajuaa…
Uskosin että esim. ko. urheilussa ns. kokopäiväisyys ei välttämättä ole tulosten tekemiseen paras vaihtoehto laisinkaan. Nythän on kyseessä ns. taitolaji jossa henkinen kantti ja voima ratkaisee suurimman osan tuloksesta ja marginaalit ovat äärettömän pieniä. Niin sanottu täysammattilaisuus ammunnassa ei välttämättä tuo mitään parannusta tuloksiin. Muuten ihan mukavaa pakinointia Porttilalta ja yleensä tykkään lukea noita sun tekstejä kun olet niin armoton urheilumies. Heh!
Jotenkin olen ylpeä näistä olympiaedustajistamme jotka tekevät normaalia päivätyötä urheilun ohella. Ammunnassa täysammattilaisuus ei välttämättä ole tae menestykseen, sen sijaan jonkinlainen puoliammattilaisuus olisi asiaa. Ainakin aikaisemmin armeija tarjosi työnantajana mahdollisuudet kunnon harjoitteluun. Menestyneet miesampumahiihtäjämme olivat aikanaan armeijan leivissä. Lontoon urheilijoista ainakin Ari Mannio palvelee urheilukoulussa.
Sen sijaan painin kaltaisessa rajun fyysisessä lajissa laattamies rami Hietanieni joutuu antamaan turhan paljon tasoitusta.
Varsinkin kesälajien yksilöurheilijalle on mahdollista opiskella urheilun ohella – se voi tehdä ihan hyvää päänupille. Janne Holmen väitteli tohtoriksi ja Jussi Utriaisella taitaa olla parikin akateemista loppututkintoa – siinä juoksu-uran ohella suoritettuja.
Hyviä blogeja yleensä Jari, mutta nyt taisit kyllä vetäistä hieman ohi vertauksellasi.
Skodalla Räikköstä vastaan…?
Eihän Jahnssonilla sentään ole joku surkea halpisversio aseena verrattuna kilpailijoihin ? Varmasti on pelit ja vehkeet täysin samalla tasolla, muuten ei olisi noin hyvin pärjännyt.
Se tosiaan, että olisi voinut keskittyä vaikkapa koko kesän näihin kisoihin olisi voinut tuoda lisää menestystä. Tai sitten ei: Paineet olisivat kasvaneet samalla ja mahdollinen parempi menestys on täysin jossittelua eli jos kaveri olisi harjoitellut jo vuosia päätoimisesti.
Hieno suoritus kaikkiaan mutta kyllä Suomessa hehkutetaan nykyään jo kympin sakkiin pääsyäkin vaikka ennen ne eivät olleet mitään, vain mitalit laskettiin.
Taso on poskettoman huono nykyään ja tiedän sille kyllä monta syytä. Monet muut asiat kiinnostavat nuoria nykyään paljon enemmän kuin itsensä rääkkääminen vuosia ilman kunnon palkintoa.
Eipä noita ongelmia ole välittynyt kotikatsomoon asti. Järjestelyt tv-katsojan näkövinkkelistä on sujunut hyvin.
Muistetaan kuitenkin, että jokaiselle kisakaupungille järjestelyt ovat ainutlaatuinen tapahtuma. Koskaan ennen niitä ei ole järjestetty samalla porukalla eikä tulla järjestämään jatkossakaan. Ja vielä on huomioita sekin, että iso osa kaikista järjestelyistä tehdään Lontoossakin vapaa-ehtois voimin.
Porttila on mielestäni aivan oikeilla jäljillä. Suomen urheilu on mennyt isossa kuvassa alaspäin jo pitkään. Voidaan tietenki loputtomasti puhua siitä, miten vähän meitä on verrattuna esimerkiksi kiinalaisiin, mutta verrataanpa vaikkapa Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Hollantiin tai vaikkapa Uuteen-Seelantiin. Noista maista Ruotsi oli Suomea jäljessä Pekingin mitalitaulukossa, mutta muut maat olivat edellä. Esimerkiksi Hollanti saavutti seitsemän, siis SEITSEMÄN, kultamitalia.
Kun maailmalla kilpailu on koventunut ja harjoitteluolosuhteet ovat parantuneet, Suomessa vastaavasti harjoitteluolosuhteet ovat huonontuneet. Tämä johtuu juurikin siitä, että esimerkiksi armeija, rajavartiolaitos, poliisi tai yksityiset yritykset eivät enää pysty/halua tukea yksittäisiä urheilijoita samalla tavalla kuin ennen.
Käytännössähän urheilijoiden tukeminen tarkoitti hyvin pitkälle sitä, että heillä oli varma suhteellisen leppoisa työpaikka, jossa sai tarvittaessa palkan edestä harjoitella niin paljon kuin halusi. Voitaneen puhua jonkinlaisesta puoliammattilaisuudesta. Nykyään tällaista ei enää juurikaan ole. Ehkä Kai Jahnsson on jonkinlainen jäänne vielä tästä, mutta Porttilan kirjoituksesta päättelin, että hän joutuu ihan oikeasti tekemään töitäkin.
Olen ihan samaa mieltä eri nimimerkkien kanssa siitä, että ihmisen elämä ei voi olla pelkkää ammuntaa, eikä pelkkää mitään muutakaan urheilua. Jos menestystä kuitenkin halutaan, niin Suomesta on pakko löytyä resursseja siihen, että näissä ns. taloudellisesti pienissä lajeissa huiput voivat ainakin tilapäisesti keskittyä päätoimisesti lajinsa harjoitteluun ja harrastamiseen.
Pienissä lajeissa pitäisi myös olla osittain vapaaehtoisuuteen ja osittain palkattuihin ammattilaisiin perustuva järjestelmä, jonka puitteissa löydetään motivoituneita lahjakkuuksia. Mielestäni kovin rahallisista isoista satsauksista ei puhuta. Esimerkiksi kulttuurin puolellahan meillä on ollut vuosikymmeniä taiteilijaeläkejärjestelmä, jonka turvin taiteilijat ovat voineet elellä vailla taloudellisia huolia vuosikymmenet.
Jos joku seuraisi urheilua pelkästään Porttilan blogejen perusteella, hän voisi luulla, että Suomi olisi huippu-urheilumaa. Porttla tuntuu ylistävän jokaista suomalaista, joka kykenee kymmenen sakkiin. Tervette kritiikkiä hän sen sijaan ilmaisee harvoin, vaikka usein olisi sen paikka. Muistan monet arvokisat, joita ennen Porttila on uskonut suomalaisten menestykseen. Esim. vuosi sitten ennen Daegun mm-kisoja Porttila uskoi Suomen miesten keihäsmitaliin, samoin hän uskoi Suomen mäkimiesten tavoitteeseen (2 mm-mitalia) talven 2011 mm-kisoissa. Hyvä, että Porttila kannustaa suomalaisia, mutta myös terve kritiikki olisi viisasta loputtoman sinisilmäisen ylistelyn ohella.
Porttila on täysin oikeassa. Kaikessa urheilussa ja siinä menestymisessä on pohjimmiltaan kyse laadukkaiden toistojen määrästä. Ja toistojen määrä taas vaatii tietotaidon lisäksi aikaa ja laadukasta harjoittelua hyvällä energialla ja 100% keskittymisellä. Kyse on ns. rutiinitason nostamisesta sille tasolle, että urheilijan huonokin suorituspäivä voi tuoda mitalin. Hyvä päivä ehkä sen kultaisen. Muutamat kirjoittelijat täällä ovat sitä mieltä, että hyvät välineet käteen ja kaikki ollaan olympiaurheilijoita! Ei kun kokeilemaan vaan, jos noin yksinkertaiselta tuntuu. Älkää kuitenkaan irtisanoutuko päivätöistä. Saattaa muuten hyvin nopeasti alkaa kaduttamaan kun harjoittelu tuntuukin kovin työläältä ja uuvuttavalta toistamiselta. Ihan kuin liukuhihnatehtaalla. Alkaa oma työ äkkiä maistumaankin paremmalta…
Hieman outo kommentti nimimerkki Leijonalta. Porttilahan nimenomaan pyrkii rakentavasti kritisoimaan huippu-urheilua ja on koko ajan tuonut sitä valitettavaa faktaa esiin, että Suomi ei enää ole sellainen huippu-urheilumaa kuin 20 vuotta sitten. Näin mielestäni on, mutta siitä on turha syyttää urheilijoita, vaan syyt ovat muualla. Mielestäni Porttilan kirjoituksia lukiessa löydetään kolme syytä:
1. Kansainvälinen kilpailu on koventunut.
2. Resurssit Suomessa ovat kutistuneet samalla kuin ne kansainvälisesti ovat kasvaneet.
3. Enää ei Suomessa samalla lailla urheilijoille pystytä järjestämään työn ja harjoittelun yhdistäviä työpaikkoja kuin joskus ennen.
Kohdolle:
Esittäähän se Porttila kritiikkiäkin, mutta monesti hänestä on saanut varsin sinisilmäisen kuvan. Hän esimerkiksi harvoin kritisoi suomalaisia urheilijoita, jotka eivät kestä kovissa paikoissa. Tuollaiseen kritikkiin olisi kyllä aihetta, kovin harvoin suomalaiset ovat parhaimmillaan tärkeimmissä kisoissa.