Älä nylje karhua ennen kuin se on kaadettu.
Tuon vanhan viisauden unohti moni, viime keskiviikkona. Silloin Stuart Baxterin tilalle haettiin kilvan uutta päävalmentajaa.
Nyt kysytään miksi Palloliitto ei tehnytkään mitään, vaan Baxter saa jatkaa toistaiseksi.
Palloliiton ja sen puheenjohtaja Sauli Niinistön päätös oli ainoa oikea tilanteessa, jossa nopeita päätöksiä ei tarvittu.
On selvää, että Baxterin asema on vakavan pohdinnan kohteena, mutta nyt Palloliitossa on käytävä läpi perusteellinen keskustelu ja pohdinta siitä, kuinka A-maajoukkuetta kehitetään jatkossa.
Tavoite on nyt muuttunut, sen on seuraavissa MM-karsinnoissa ja viimeistään EM-2016 karsinnoissa on onnistuttava. Silloin on päästävä kisoihin mukaan.
Nyt on siis keskusteltava toimista, joiden avulla tuleva tavoite saavutetaan. On keskusteltava siitä, kuka maajoukkueetta valmentaa, ketkä toimivat sen kykyjenetsijöinä, ketkä neuvonantajina jne.
Kaikkea tätä on pohdittava rauhassa, näihin perustavaa laatua oleviin kysymyksiin ei vastata kahdessa päivässä paniikkinappulaa painaen.
Palloliitossa on nyt määriteltävä viekö suomalainen valmentaja A-maajoukkueen arvokisoihin. Uskoisin, että tämä ajatusmalli saa kannatusta, sillä suomalainen valmentaja tuntee parhaiten tämän työympäristön.
Jos päädytään tähän ratkaisuun, on etsittävä paras/parhaat mahdolliset vaihtoehdot. Ari Hjelm, Mika-Matti Paatelainen ja Pasi Rautiainen ovat varmasti hyviä vaihtoehtoja.
Jari Litmanen ja Sami Hyypiä on ilman muuta kiinnitettävä projektiin, jos ei pelaajina, niin ainakin neuvonantajina.
Entä sitten Stuart Baxter ? Hänenkin kohdallaan liitto toimi vähiintäänkin korrektisti, ei painettu paniikkinappulaa, eikä liattu miehen CV:tä. Baxter on kentältä saadun palautteen mukaan tehnyt valtavasti työtä A-maajoukkueen ulkopuolella, hänen panoksensa ns. nuorisoprojektissa on ollut suuri.
Vaikka sitä ei virallisesti sanottu, niin nyt Baxterille annettiin muutama kuukausi aikaa etsiä uutta työnantajaa ja erota sitä kautta itse.
Sauli Niinistö vakuutti minulle, ettei raha ole missään tapauksessa ratkaiseva tekijä A-maajoukkueen valmentaja-asiassa. Jos liitto siis päättää marraskuussa panostaa tulevaisuuteen suomalaisin voimin, on se projekti hyvä käynnistää alkuvuodesta 2011.
Näyttäisi siltä, että Karhu on jo tähtäimessä, nyt odotetaan vain sen kaatoa- sitten on peijaisten aika.


















”Niinistön päätös oli ainoa oikea tilanteessa, jossa päätöksiä ei tarvittu.”
Ehkä tuo riittää kertomaan kaiken.
”Baxter on kentältä saadun palautteen mukaan tehnyt valtavasti työtä A-maajoukkueen ulkopuolella, hänen panoksensa ns. nuorisoprojektissa on ollut suuri.”
No tämä asiahan on juuri päinvastoin kuin väität, miestä ei ole paljoa suomessa pelejä katsomassa tai muutenkaan näkynyt…
Lehdistö eli toimittajat on itse synnyttänyt utopian, että Suomella oli jokin mahdollisuus kisoihin vaikka mitään käytännön mahdollisutta ei ole koskaan ollutkaan. Siksi Baxter on nyt niin kärttyisä kun häneltä on odotettu asiantuntemattomasti mahdotonta suoritusta.
Baxter on ylimielinen keskinkertaisuus.Kotimainen valmentaja mahdollisimman nopeasti puikkoihin!
“Baxter on kentältä saadun palautteen mukaan tehnyt valtavasti työtä A-maajoukkueen ulkopuolella, hänen panoksensa ns. nuorisoprojektissa on ollut suuri.”
Hevosmiesten Tietotoimiston sähkeitä.. ’kentällä’ viitataan ilmeisesti Ruotsin puolelle…
Jari, hallitset PR:n valovuosia Baxteria paremmin – kaukaa viisasta on tässä vaiheessa rakentaa hyviä suhteita Palloliittoon ja niihin jotka sinne jäävät kun ”muutoksia” tehdään, eli Niinistöön. Kaikesta huolimatta on kuitenkin muistettava, että Baxterin päätavoitteeksi oli asetettu A-maajoukkueen luotsaaminen EM-kisoihin. Tässä hän on täydellisesti epäonnistunut, ja ennenkaikkea tavalla joka kyseenalaistaa hänen ammattitaitonsa. Esim puheet peluuttamistavoista ja pelaajavalinnoista ovat hyvinkin ristiriitaisia. Valmentajan ammattiin kuuluu myös PR:n hoito, myös tässä B on osoittanut taidottomuutensa, jopa tavalla joka lähestyy täydellistä sivistymättömyyttä. Mitä edellytyksiä tällaisella uskottavuutensa menettäneellä henkilöllä on tehdä yhtään mitään suomalaisen jalkapallon kehittämiseksi?
Sanmarinon jälkeisessä lehdistötilaisuudessa voisi olla valkotakkiset odottamassa siltä varalta jos Baxterin mieli luisuu samaa tahtia vinoon kuten tähän asti. Fanien protesti siinä pelissä tulee olemaan erittäin tuskaista kuunneltavaa B:lle.
Jos Litmanen ja Hyypiä haluavat auttaa 2016 projektissa niin heidän paikka ei ole enää kentällä yhdessäkään maaottelussa. Jos Litmanen ei tätä itse ymmärrä niin se osoittaa ulkomaisten liigaseurojen puheet kuninkaan itsekkyydestä maajoukkuetta kohtaan seurojen kustannuksella todeksi. Mahtaisiko hän olla valmentajana itsekäs vai sallisiko improvisaatiot? Nykyjohtaja kestää fiksummatkin alaiset.
”Jari Litmanen ja Sami Hyypiä on ilman muuta kiinnitettävä projektiin, jos ei pelaajina, niin ainakin neuvonantajina”
Eiköhän nyt viimeistään olisi aika siirtää kyseiset herrat katsomon puolelle ja antaa muille tilaa. Mitä tulee valmennus ja neuvonantajan hommiin, niin ei missään nimessä, ei ainakaan maajoukkueessa. Kyseisten herrojen tulee hankkia ensin kokemusta alemmalta tasolta ja katsotaan sitten muutaman vuoden päästä mikä on tilanne.
Jos vielä mennään tuohon Unkari-peliin, niin ei Baxter sille mitään voinut, että Sefki vei Litiltä varman maalipaikan, Jässi oli väärin sijoittunut tai että Eremenko antoi luokattoman syötön suoraan vastustajalle. Pelihän oli kaiken kaikkiaan Suomen hallintaa. Suomi voi olla materiaaliltaan eurooppalaista keskitasoa l. edellytykset olla tässä lohkossa sijoilla 2-3. Jos kaikki olisi natsannut..mutta siellä kentällä on myös se vastustaja. Unkarilla ja 10-20 maalla on ihan samat mahdollisuudet kuin meillä. Miksi Suomelle jäisi voittoarpa tässä arvonnassa? Ainakaan henkinen puoli eli pään kestävyys tässä(kään) palloilulajissa ei sitä näytä edellyttävän.
Porttila on varmaankin oikeassa, että Baxterille annettiin rauha hakea uutta työpaikkaa. San Marinon voittaminen ei ole valmennuskysymys – se on ihan pelaajista kiinni. Jos tuokin peli ryssitään, voi kysyä kannattaako täällä ollenkaan satsata jalkapalloon.
Kotimainen valmentaja on varmastikin asiaa ja halvempi ratkaisu. Mutta oma mielipiteeni on, ettei se ole Hjelmin eikä Rautiaisen paikka.