Se oli menestyksen puolesta yksi synkimmistä päivistä näissä olympialaisissa.
Ensin Janne Ahosen unelma meni lopullisesti murskaksi kaatumiseen koekierroksella. Ikään kuin kohtalo olisi vielä kerran päättänyt irvailla yhden kaikkien aikojen parhaimman mäkimiehen kanssa.
Ahosta on menneiden 16 vuoden aikana koeteltu oikein kunnolla olympialaisissa, onneksi Janne osaa suhteuttaa tämänkin koettelemuksen elämän suuressa kirjassa oikeisiin mittasuhteisiin.
Matti Hautamäkeä kävi oikeasti sääliksi. Mies on ollut 2000-luvun menestyksekkäin olympiahyppääjämme ja nyt hän oli ensimmäisen kerran tällä kaudella kiinni podiumpaikassa.
Paineet siinä tilanteessa ovat valtavat, niin kuin näimme. Jos oli Mika Poutala kuin maansa myynyt 500 metrin jälkeen, niin samaa voi sanoa Hautamäestä.
Harri Ollin hyppy on ollut koko kauden yhtä vuoristorataa, Kulmin jälkeen ollaan oltu lähinnä kovassa alamäessä.
Janne Happosen ja Ollin narahtaminen liian suurista hyppypuvuista Vancouverissa onkin sitten aivan oma juttunsa. Päävalmentajan mukaan vastuu puvusta on yksiselitteisesti urheilijan.
Monen muun valmentajan mielestä asia ei ole näin yksinkertainen, sillä heidän mukaansa urheilija ei selviydy yksin kaikista mittauksista, jos hän haluaa varmistautua puvun koosta.
Fakta on kuitenkin se, ettei Suomella ole varaa omaan räätäliin huippumaiden tapaan, vaan usein viimeinen asia, jota hyppääjää tekee ennen nukkumaanmenoa, on puvun ompelu. Keskity siinä nyt itse pääasiaan, eli hyppäämiseen.
Päävalmentaja Janne Väätäinen on nyt kovan paikan edessä. Hänen pitäisi koota joukkue henkisesti valmiiksi taistelemaan maanantaina joukkuemäen mitalista.
Väätäinen tietää, että jos siitä kisasta ei tule mitalia, niin päävalmentajan palli alkaa huojua. Kaksista perättäisistä arvokisoista kun ei oikein voi palata kotiin ilman mitalia lajissa, joka on tuonut Suomelle kautta aikojen 22 olympiamitalia.
Jos ei mennyt putkeen mäessä, niin samaa voi sanoa hiihdosta. Neljästä miehestä kolme keskeytti ja paras suomalainen oli 33:s.
Maastohiihto ei ole vielä edes avannut mitalitiliään ja takana on jo kuusi starttia. Liberecissä vuosi sitten oli tähän mennessä saalistettu jo neljä mitalia kolmen eri hiihtäjän toimesta.
Minun on vaikea uskoa, että hiihtäjämme olisivat nyt huonommassa kunnossa kuin vuosi sitten. Vaikea on myös uskoa, että muut olisivat nostaneet tasoaan niin monta pykälää, kuin mitä eroa on.
Syyn täytyy löytyä siis muualta. Onko viimeistely onnistunut, onko elimistö sopeutunut täydellisesti aikaeroon, onko elimistö muuten tasapainossa ja ennen kaikkea, ovatko välineet tasavertaisia muiden maiden hiihtäjien kanssa. Nämä ovat kysymyksiä, joihin varmasti etsitään valmentajapalavereissa vastauksia.
Yksi asia on kuitenkin varmaa, sitä jo legendaksi muodostunutta 12 mitalin tavoitetta ei enää saavuteta. Hyvä kun päästään kotimatkalle viiden mitalin kanssa.
Mitä sä ny Porttila, kyl sä sen ikäne jot tiärät et tällai iät ajat menty. ”Suomi pelaa upeasti….hiihtää loistavast….hyppää piiiitkälle…Mutta häviää!”. Näihä se menny. Se mikä puuttuu….on sisu! Kun sisu puuttuu, mänöö housuu kusi!
Ok lets get real!
Muutama fakta:
-Suomalaiset urheilijat on ylipaapottuja ”lapsia” ja saavat liian helposti kaiken (rahallisesti).
-Toisilla on paremmat doping-aineet, katsokaa sveduja! Niin se vaan on
-Suomessa ei ole kunnon kritiikkiä urheilumaailmassa, yhdessä hihitetään jne, Ruotissa tulee heti ankaraa kritiikkiä jos mitaleja tule ja näin urheilija sisuuntuu ja tulosta tulee. Suomessa saa kaiken anteeksi.
-Suomen urheilu on liian poliittista, poliittinen väri ratkaisee kaikki valmentaja jne ratkaisut.
Suomessa pitäisi riisua urheilusta kansallinen mystiika ja ottaa homma ammattimaisesti homma hoitoon.
PS Ihmettelin Väätäisen valintaa, eihän tuo ukko tee mitään muuta kuin lihottaa itseään, hänellä oli käsissään kaikkien aikoijen hyppymateriaalia, mutta ei saa mitään aikaiseksi
Hyvä Jari! kerrankin kirjotus jossa ei enää lisää kusta omille jaloille kuten suomen medialla on tapana. mutta tottahan se on päivä kun ei satu kohdalleen niin ei. Mutta tottahan on myös se että Amman on aivan ylivoimanen verrattuna Suomen poikiin vaikka parhaansa varmasti yrittävät. Ja näistä kisoistahan ei muisteta kun sijat 1-3 ja Ahosen epäonni. Eli sen puoleen mm. Ollin pukuhylkäyksellä ei ollut Suomelle mitään väliä paitsi että herätyksenä sen ois pitänyt tulla muulle joukkueelle jatkoa ajatellen. Toivottavasti viimestään tämä Happosen hylkäys herätti että joukkuemäessä taistellaan oikeasti mitalista. Ja ei ruveta vielä erottamaan ja nimeämään uusia valmentajia joukkueenjohtaia yms. Hypätään kausi alta ja katsotaan sitten. Eli ei muuta kun taistelua ensi kisaan ja onnea loppuakauteen
Faktaa, jokaisessa mäkihyppyseurassa tulisi olla aianakin yksi palkallinen henkilö joka hoitaa seuransa edustusurheilijoiden varusteet siihen kuntoon, ettei oman seuran hyppääjä ainakaan kärähdä maailmalla.Sekä hankkii urheilijoille sellaista tietoa mittauksista ja pukumateriaaleista, ettei käryjä käy.
Mutta kun lähes jokainen palkallinen valmentajakin on kiinnostunut ainoastaa siitä miten oma lehmä on ojassa.
Lämmin sää taitaa olla myrkkyä Suomen huoltojoukoille. Alamäissä näyttää tökkivän kun mittari nousee tarpeeksi plussalle.
Taas kerran ohitetaan pukuhomma olan kohautuksella ja päävalmentajan vastuu.Sääntöihin pykälä jos jäät kiinni sääntöjenvastaisesta puvusta tai painoindeksistä.Viiden kilpailun kielto ja 1000 € sakkoa.Eilöhän vilpit vähenisi.
Kiitos Jari! Luen aina blogiasi kun haluan tietää mitä todella tapahtuu. On harmittavaa että talvilajeissakin pitää toimia lähes purjehdustyyliin (Pekingin olympialaiset) ennenkuin lusikka otetaan käteen ja mietitään mitä pitäisi tehdä.
Asiaan vaikuttavat taatusti taannoisten kulttuuri- ja urheiluministereiden linjaukset siitä että valtio vähentää huippu-urheilun tukea. Vaikka amatööriurheilun tukeminen on jalo ajatus ei ilman esikuvia tule nuoria urheilun harrastajia ja siksi on panostettava lisää huippu-urheiluun.
Suoraan sanottuna ilman rahaa ei tule mitaleita vaikka kuinka toivottaisiin. Jos ja kun rahaa tulee sekin pääoma on osattava sijoittaa tuottavasti. Suomalainen mäkivalmennus on maailman huipputasoa joten ongelma on selkeästi raha. Hiihdossa meillä on norjalainen huippu päävalmentajana joten katse kääntyy yksittäisiin urheilijoihin. Virpi, Aino-Kaisa ja Riitta-Liisa ovat taatusti huippuvireessä ja potentiaalisia mitalisteja. Sen sijaan Pirjo Murasen huippuvire on kadonnut täksi kaudeksi jonnekin kauas. Miehistä ei ole Matti Heikkistä lukuunottamatta mitään kerrottavaa.
Viisi? Haha, katellaan. Miksi Suomi ei menesty? Koska urheilujohtajat ja valmentajat ovat idiootteja, nuorten valemennus on tätä nuori suomi -lässytystä että kaikki pelaa ja voitto ei ole tärkeintä vaan reilu peli yms. Ikävä tosiasiahan on se että muut pelaa voitosta ja antaa sen mitä se sitten ikinä vaatiikin, siinä missä Suomi antaa parhaansa ja katsoo mihin se riittää.
Ei muuten riitä hirveän pitkälle. Ja nuo keskeyttämiset hiihdossa oli jo säälittävää. Missä sitten pitäisi painaa veret suussa hammasta kiristäen loppuun saakka jossei olympialaisissa? Ei teitä tietääkseni sinne ihan huvikseen lähetetty edustamaan. Käsittääkseni siihen kisamatkan kustantamiseen sisältyi odotus että sinne päästyään pitäisi ANTAA KAIKKENSA JA PIKKAISEN PÄÄLLE, EI KESKEYTTÄÄ PARIN POTKUN JÄLKEEN KUN VÄHÄN TEKEE PIPIÄ KURKKUUN JA LIMAAKIN NOUSEE.
Viisi mitalia? Ja milläköhän asenteella? Jessus mitä räpellystä – niin mäessä kuin tasamaallakin.
Tuohon vielä Kiira Korven pakollinen toisen luistelun kaatuminen, Laura Lepistölle tilastollinen huono päivä ja Tanja P. laskee ’varman mitalin’ – kunniakkaan neljännen sijan.
Ei jumalauta, missä on suomalainen sisu? Jossakin Raatteentien joukkohaudassa.
Vika on henkisessä valmennuksessa. Tähän panostaminen on edelleen Suomessa aivan lapsenkengissä ja systemaattisesti organisoimatta -meillä todetaan vain, että ”pää ei kestä, korvien välistä kiinni”. No niinhän se on, mutta tarvitaan tietoa, analytiikkaa ja asioiden systemaattista harjoittelua tulosten saavuttamiseksi. Esim. jenkeillä on kattavat henkisen valmennuksen ohjelmat junioreista ammattilaislajeihin, miksei meilllä? En jaksa näitä selityksiä enää yhtään.
Niin kuin joku itävaltalainen taisi jo todeta; katastrofi on Haiti. Nämä urheilumenestykset voidaan luokitella kategoriaan pettymykset. Olen kova penkkiurheilija itsekin, mutta voidaanko puhua katastrofista huonosta menestyksestä olympialaisissa? Otsikko on tietenkin mielenkiintoa herättävä, kuten MTV3:ssa on tapana. Kirjoituksen sisällöstä voidaan tietenkin olla eri mieltä.
Suomessa ei ole systemaattista henkisen valmennuksen ohjelmaa parhaista junnuista ammattilaisiin. Jenkeissä on ja myös se osaaminen ja kulttuuri. Edellytän rahoittajana = veronmaksajana, että Lontoossa viimeistään on ko. ohjelma käytössä, vaikka kiire jo onkin. Albanialainen rahankäyttö ei myöskään tue psyykettä mitenkään. Hävetkää mattivanhaset ja stefanit!
Tässä vaiheessa voi kyllä sanoa, että palkintopalli ei sitten lopultakaan ollut meidän. Mitalimäärämme jäänee melko vaatimattomaksi, mutta voi olla, että laatu korvaa määrän. Ja kyllähän miesten jääkiekon olympiakulta korvaisi monta pettymystä. Mutta siihen on vielä pitkä matka.
Jos analysoimme hiihtoa, niin kriittinen sormi ojentuu kohti Suomen huoltoa, joka ei näissä kisoissa ole päässyt sille korkealle tasolle, missä se oli kaksissa edellisissä MM-kisoissa. Niistähän naishiihtäjämme kahmivat yhteensä kuusi MM-titteliä. Huollon vaikeutena on ollut paitsi Whistlerin lumen eurooppalaisesta poikkeavat ominaisuudet, ennenkaikkea se, että säät Whistlerissä olivat jatkuvasti pilvisiä, kunnes kova auringonpaiste pääsi sprinttipäivänä ja miesten yhdistelmähiihdossa yllättämään. Pitoa ei ilmeisesti lisätty aivan niin paljon kuin olisi tarvittu ladun kastumisen vuoksi, ja se romahdutti hiihtäjiemme suoritustason. En pidä keskeyttämistä häpeällisenä silloin, jos voitelu osoittautuu selvästi epäonnistuneeksi ja jos hiihdettäviä matkoja on vielä jäljellä.
Matti Heikkisen viimeistelyleiri on epäonnistunut nyt nähdyin seurauksin ja Hannu Manninen kärsi aivan ilmeisesti aikaerorasituksesta ensimmäisessä kisassa. Mannisen osalta olen varovaisen optimistinen. Naisten hiihdon suhteen olen hyvinkin toiveikas. Synkintä on tunnetusti juuri ennen päivänkoittoa ja kyllä se päivä koittaa Suomelle vielä Whistlerissäkin.
Olisko aika antaa rahaa kunnon juniorivalmennukselle eikä lähettää turisteja Olympialaisiin ennen kuin on edes pieni mahdollisuus mitalleille. Miten olisi pieni tauko ”ns” huippujen raihoituksen, majoituksen, leiritysten ja ”johtajien” kestitysten sijaan satsata todella uusiin nuoriin mahdollisuuksiin. Onko vielä esittää esikuvia nuorten kiinnostuksen herättämiseen? Ei näillä keskeyttäneillä hiihtäjillä ole paljoo annettavaa… Muutama todella menestyvä, symppis esim. Janne Ahonen, nuori lumilautalija Peetu P. Leijonat ”Pappapoppoo” taitoluistelijat, yhdistetyn kaverit antavat ehkä vielä jotain kipinää ja kiinnostusta talviurheiluun.
Kunnon ESIKUVAT esiin ja rahaa ruohonjuuritasolle.
”Ei muuten riitä hirveän pitkälle. Ja nuo keskeyttämiset hiihdossa oli jo säälittävää. Missä sitten pitäisi painaa veret suussa hammasta kiristäen loppuun saakka jossei olympialaisissa?”
Jos voitelu oli epäonnistunut, mikä käsittääkseni miesten yhdistelmähiihdossa oli selviö jo ensimmäisen vajaan neljän kilometrin kierroksen jälkeen, ei tietenkään ollut mitään mieltä väsyttää itseään tarpeettomasti, kun viesti ja viisikymppiä olivat vielä edessä. Ymmärrän kyllä keskeytykset ja hiihtäjien asemassa olisin itse tehnyt samoin.
Mitä tulee henkiseen paineensietokykyyn, se on suomalaisilla yksilöurheilijoilla kohtuullista kansainvälistä tasoa. Suomi ei ole jäänyt toistaiseksi ilman hiihtomitaleita Whistlerissä hermojen pettämisen vuoksi. Joukkueurheilijoilla tilanne voi olla Suomessa vaikeampi osittain siksi, ettei meillä jääkiekkoa lukuunottamatta juuri ole saavutettu kansainvälistä menestystä. Tradition puute aiheuttaa yliyrittämistä ja virheen tekemisen kohtuutonta pelkoa, mikä kipsaa. Pallopeleissä paras tulos saavutetaan rennolla ja leikinomaisella asenteella, sellaisella, jonka ruotsalaiset hallitsevat selvästi suomalaisia paremmin. Suomalaiset ovat turhan totisia torvensoittajia. Tästä huolimatta on täysin mahdollista, joskaan ei todennäköistä, että Vancouverissa Suomi saavuttaa historiansa ensimmäisen jääkiekon kultamitalin (jos se tulee, niin se tapahtuu miesten puolella).
eikös se porttila veikkaillu enne kisoja jotain yli kymmentä mitalia??2-3 on realistinen tavote ja siinäkin on hommaa!parempi kun eivät saisi enää yhtään mitalia niin tajuaisivat että systeemi ei toimi mut pelkään että saavat pari säkämitalia ja samalla hommalla mennään taas seuraavt 4.vuotta kun homma ”toimii”!
Itse arvioin ennen kisoja mitalimääräksi 4-7 riippuen A-K Saarisen kunnosta. Nyt taitaa tuo pessimistisinkin veikkaus olla utopiaa. Ehkä naisten viesti, yhdistetty (HM) sekä molempien jääkiekko ovat lajeja, missä mitalia voi optimistisin odottaa.
Tietysti käy sääliksi kovan työn tehneitä urheilijoitamme. Kuitenkin karu fakta on se, että amatöörit erottuvat jo selkeästi ammattilaisista. Jos parhaimmat hiihtourheilijamme joutuvat osallistuakseen leireille kaivamaan omaa lompakkoaan, niin varmasti joudutaan pihistämään muusta valmentautumiseen ja arkipäiväiseen elämään liittyvästä.
Toinen huomio on siinä, että maastohiihdossa nyt pärjäävät he, jotka eivät ole vetäneet koko mc-ohjelmaa Toureineen. Katsokaapa vaikka Nothugia, kaukana siitä iskusta missä hän oli. Vain Puolan Kowalcyk tekee poikkeuksen, vaikkei hänkään aivan terävimmillään ole ollut.
Ei ollut hiihtäjiltämme kovin fiksua veää raskasta rundia ja mennä sitten umpiväsyneinä yläilmoihin nostattamaan hg-arvoja. Siinä touhussa hiihtäjämme ovat polttaneet itsensä loppuun. Tässä suhteessa kurjin tilanne on Matti Heikkisellä, joka heti korkean paikan leirin jälkeen osallistui Kanadassa mc-kisoihin kurjin tuloksin. Pitäisi malttaa levätä silloin kun on levon aika.
A-K Saarisen poisjääminen parisprintistä on aika ihmeellistä ja kielii jo itseluottamuksen puutteesta, kun kaverina olisi ollut hyvin hiihtänyt Roponen. Kyllä olympialaisiin pitäisi mennä hiihtämään eikä lepäilemään kolmeakymppiä odotellen. Ja pitäisi olla malttia jättää olympialaisia edeltäviä kisoja väliin, että jaksaisi painaa olympialaduilla. Vain osallistumalla voi pärjätä. Jollei osallistu, niin varmasti ei menesty.
Tämä maikkarin ikioma ”asiantuntija” hehkutti jo viikko sitten, et suomella tulee olemaan maanantaina 12.2 neljä mitalia
Aika säälittävää et mtv3 pitää porttilan kaltaista vitsiä palkkalistoillaan 
Suomi ei ole mäkihypyn huippumaa eikä Suomella näin ollen ole varaa järjestää räätäliä hyppääjilleen? Voisin väittää, että Suomessa mäkihyppy saa ylivoimaisesti eniten valtion tukea ja sponsorirahoja kaikkiin (hehe kaikkiin kahteen) muihin maihin nähden. Tämän lisäksi menestys näin marginaalisessa lajissa on melko naurettavaa, käytännössä näillä panostuksilla Suomen pitäisi olla ylivoimainen ykkönen jokaisessa kisassa. Perustele: miksi Suomella ei olisi varaa räätäliin, mutta kaikilla muilla ”huippumailla” on?
Kun ei hiihdetä kärjen vauhdissa, niin ei tarvii pelätä toopinkitestejä….