Kuukausittainen arkisto:joulukuu 2008

Isot miehet polvihousuissa

Olin päättänyt jo aikoja sitten, etten puutu “kuningaslaji ” jääkiekon tapahtumiin, mutta nyt on pakko pyörtää tuo päätös. Ei voi kuin huokailla kaukalon viimeaikaisia tapahtumia. Bluesin ja IFK:n ottelun järjestetyt tappelut ovat naurettavuudessaan tragikoomisia. Että isot miehet polvihousuissaan kehtaavatkin heittää hanskat jäähän ja aloittaa sen jälkeen nyrkki-shown. Eivätkö he itse tajua kuinka naurettavia he ovat. Kenelle he kuvittelevat isottelevansa. Sen vielä ymmärrän, että esimerkiksi apinalaumassa haetaan johtajuutta “taistelulla”, mutta sitä en, että apinoidaan apinoita kaukalossa. Kaiken kukkuraksi jopa arvostamani valmentajat ovat hyväksyneet moisen käyttäytymisen. Seurasin aikanaan tiiviisti Kari Jalosen uraa kaukalossa ja raportoin hänen esiintymisistään MM-kisoissa. Silloin KooJii oli toki … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin jääkiekko | 113 kommenttia

Riski takaisin ladunvarteen

Aino-Kaisa Saarinen ja Virpi Kuitunen ovat tällä hetkellä maailman kaksi parasta perinteisen hiihtotavan taitajaa. Yhteistä kaksikolle on valmentaja heidän saavutustensa takana, tuo valmentaja on Jarmo Riski. Riski on yhä punainen vaate norjalaisille, he eivät sulata sitä, että Lahden MM-kisoissa 2001 elinikäisen kansainvälisen toimitsijakiellon saanut Riski häärää yhä suomalaiskaksikon taustalla. Riskihän toimi Lahdessa naisten maajoukkueen valmentajana Kari-Pekka Kyrön aisaparina. Lahden ensimmäisissä selvityksissä Riski kielsi tienneensä Kyrön doping-ohjelmasta mitään, hemohessistä kisoissa kärynnyt Kuitunen puolestaan väitti, että hän uskoi saaneensa suoneen suola-sokeriliuosta. Riski sai kuitenkin toimitsijakiellon, joka on yhä voimassa Suomen rajojen ulkopuolella. Rukan kisoissa hän riensi onnittelemaan valmennettaviaan maalialueelle, sinne hänellä ei … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin doping, hiihtoliitto, Kyrö, maastohiihto, Riski | 15 kommenttia