Nyt on tultu siihen pisteeseeen, että mikään ei estä minua enää etenemästä esteille. (Huomaatteko miten hienosti lähes kaikki e:llä?) Olen 43v ja minulla on hevonen, enkä pelkää käyttää sitä. On aika aloittaa valmistautuminen kisoihin!

Huomasin muutama päivä sitten tallin seinällä ilmoituksen, että 12.5. järjestetään estekisat. Ryhtini parani heti. Tämä on merkki. Minä ja hevoseni olemme nyt saaneet merkin, että tästä se ura rataesteratsastajan alkaa. Koskaan ei ole myöhäistä toteuttaa unelmiaan, eikö mitä? Silloin tällöin tallilla käy niin, että ikä unohtuu. Se saattaa johtua siitä, että hengailen aivan yhtä sujuvasti tallimme 14v. tulevaisuuden lupauksen, kuin 60v. entisen tähden seurassa. Kaikki me ollaan vakavasti häiriintyneitä ja laitetaan kaikki aikamme ja rahamme noihin turpajouhen kasvattajiin. Mutta joukossa se ei tunnu niin pahalta.

Harjasin kopukan. Rakkaus ei muuten ole lumivalkoinen, siinä on aika paljon keltaista. Soviteltiin parit satulat, valittiin passeli, ja eiku loikalle! näin se tapahtuu!

Ai herran tähden se on hauskaa se hyppääminen! Ei vähiten siksi, että hevoseni tooodella arvostaa esteitä. Se suorastaan nauraa ääneen, kun kentällä on esteitä. Laitoin kameran lapseni käteen ja pistin hanat auki. Voitte arvioida videolta miten a) lapseni pärjäsi kuvaajana ja b) äitinsä hevosen selässä. Tää on parasta!

Ja sitten pikku gallup: Viitaten äskeiseen kuvamateriaaliin, miten tulen pärjäämään kisoissa? Estekorkeus on rajut 80-90cm. Hevoseni taso on luokkaa 120, minun ylärajani ehkä metri. Otan vastaan kannustavia kommentteja.

Saila sovittaa satulaa, hevonen kuuntelee kyllästyneenä.

Tää on tämmöstä turaamista, mutta pirun hauskaa sellaista. Liity joukkoon ääliömäiseen! t. Katja ja Unski