Penkkiurheilija

Aikanaan sanottiin, että Kruunu pojistaan huolen pitää. Nyt en ole enää niin varma.
Tämä on tositarina tältä syksyltä.
Heinäkuussa Santahaminassa palveluksensa aloittanut varusmies sairastui ensimmäisen kerran syyskuussa. Erilaisista hoidoista huolimatta kuumeilu ja infektiokierre jatkui viikkoja. Lopulta, kun noin 40:n asteen kuume oli jatkunut useita päiviä, varusmiehen todettiin sairastavan keuhkokuumetta, mikä on vaarallinen sairaus myös nuorelle miehelle. Siihen hän sai asianmukaisen antibiootin. Se auttoikin hetken, mutta korkea kuume palasi seuraavalla viikolla. Varusmies on syönyt tähän mennessä kolme antibioottikuuria. Siinä vaiheessa vanhemmat olivat käyttäneet sotilasta jo ensimmäisen kerran yksityislääkärillä.
Mitään muuta terveysongelmaa Santahaminan sairastuvalla ei löydetty.
Kuumeilu ja infektiokierre jatkui kuitenkin edelleen… Lopulta toinen (vai oliko jo kolmas) vanhempien kustantama yksityislääkärikäynti tuotti uskottavan tuntuisen diagnoosin. Varusmiehen tulehduspesäke oli kitarisoissa, ja ne piti leikata. Myös Santahaminan varuskuntalääkäri hyväksyi tämän ja asia pantiin vireille.
Diagnoosin jälkeen kuumeilu jatkui koko ajan ja leikkausajankohdasta ei kuulunut mitään. Varusmies kykeni osallistumaan palvelukseen vain rajoitetusti, ja on makoillut koko syksyn tuvassa Santahaminassa. Siellä infektioille vasustuskyvytön potilas saa tietysti kaikki mahdolliset räkätaudit, koti- tai muuta sairaalahoitoa ei edes harkita.
Nyt tällä viikolla lopulta kitarisat poistettiin -- kaksi kuukautta diagnoosin jälkeen!
Tällä hetkellä varusmies makaa Santahaminan sairastuvalla ja saanee ilmeiseti palveluksensa loppukruunuksi varuskunnissa nyt vellovan sikainfulenssan. Häntä ei tietysti sairastelun vuoksi ole voitu rokottaa.
Aikanaan puolustusvoiman tarkoitus oli tuhota vihollisia, ei omia miehiä.

Tulipahan opiskeltua pari viikoa englantia Maltalla.
Luonnollisempi paikka kielen opiskeluun olisi ollut ehkä Englanti, mutta Maltakin on yksi niistä viidestäkymmenestä maailman maasta, jossa Englanti on virallinen kieli, tosin toinen sellainen.
Maltalla ja Suomella on myös jotain yhteistä. Maat sijaitsevat Euroopan reunamalla, toinen etelässä ja toinen pohjoisessa. Malta on saari. Suomikin muistuttaa monella tavalla saarta. Suurin osa tuonti- ja vientitavarasta kuljetetaan meriteitse.

+ + +

Eroja toki löytyy. ”Eurooppalaiset” löysivät Suomen noin 1 200 vuotta sitten. Siltä ajalta Vatikanin arkistossa on ensimmäinen merkintä Suomesta -- maasta joka löytyy viimeisen meren (Itämeri) takaa. Siitä nimi, Fin-lande (finale).
Maltan ”historia” alkaa paljon aikaisemmin. Saaren vanhin vielä perusteidensa varassa seisova talo rakennettiin 3 600 vuotta ennen Kristuksen syntymää. Suomen löytämisen aikoihin Välimeren varhaisten suurvaltojen, Karthagon ja Rooman armeijat olivat marssineet saaren yli jo moneen kertaan.

+ + +

Tänään Malta on katolinen maa. Opettajamme mukaan saarivaltio oli vielä muutama vuosi sitten ”120 -prosenttisesti” katolinen, nyt enää ”97 -prosenttisesti”. Esimerkiksi avioeroja maa ei salli.
Malta on saari Afrikan ja muslimimaailman reunamalla. Silti en havainnut Maltan tai Gozon saarilla yhtään moskeijaa, kristikunnan kirkkoja sitäkin enemmän. Islamilaisten rukoushuoneita sentään löytyy paljon pohjoisempaakin, esimerkiksi Saksassa lähes joka kaupungista.

+ + +

Silti arabitkin ovat hallinneet ja rakentaneet aikanaan saarta.
Maltan historian suuri rajapyykki on kuitenkin taistelu turkkilaisia vartaan 1500 luvun lopulla. Maltan ritarit voittivat ylivoimaisen vihollisen, vaikka Ottomaanit onnistuvat jo pääsemään Vallettan johtaman ritariarmeijan puolustamaan St. Elmon linnoitukseen. Katsoimme yhtenä iltana Maltan historiaa esittelevän teatteri-kavalkadin, ja yli puolet esityksestä oli uhrattu tälle suurelle voitolle.

+ + +

Sekin yhteneväisyys Suomella ja Maltalla on, että kumpikaan läntisen Euroopan rajamaista ei kuulu Natoon. Malta itsenäistyi 1964 ja lopullisesti entisen istäntämaan, Britannia sotilasjoukot poistuivat alueelta 1979. Tosin kumppanuusharjoituksia Naton kanssa järjestetään tämän tästä.
Malta kuuluu EU:hun. Euron maa otti käyttöön 2005. Yhteisvaluuttaan kansalaiset suhtautuvat pääosin myönteisesti turismin, maan tärkeimmän elinkeinon vuoksi. Tosin taksikuski valitti euron nostaneen maan hintatasoa. Tuntui jotenkin tutulta.
Maltalla on käynnissä todella villi rakennusbuumi. Uusia hotelleja nousee koko ajan. Samanaikaisesti rakennustyömaita jää kesken, kun uudet tilat eivät mene kaupaksi ja rahoittajat katoavat. Asumaamme hotellia vastapäätä oli toinen ilmeisesti jo useamman vuoden tyhjillään ollut hotelli, ja sen kylkeen rakennettiin kovaa vauhtia taas uutta hotellia.
Maltan hallitus suunnittelee rakentajille jonkinlaista rankaisuveroa tyhjilleen jäävistä asunto- tai hotellitiloista. Sillä yritetään hillitä villiä menoa.

+ + +

Maltalla on vain hiukan yli 400 000 asukasta.
Muuttopainetta olisi ilmeisesti ainakin Afrikan suunnalta. Halvempi työvoima houkuttelee myös sikäläisiä yrityksiä. EU käsittelee parhaillaan Maltan viisumipolitiikkaa.
Myös maan kalastuspolitiikka on ainakin Greenpeacen hampaissa. Välimeren sinievätoinnikalan kalastuskiintiöitä halutaan pienentää. Uusista kiintiöistä päätetään lähipäivinä.

+ + +

Kiireisen opiskelun lomassa ehdimme toki myös golf-kentälle.
Pelasimme kierroksen Libyan Tripolissa asuvan ranskalaispariskunnan kanssa. He viettivät Maltalla pidennettyä viikonloppua.
Öljynjalostusalalla työskentelevä mies kertoi, että eurooppalaisilla ei ole oikeaa kuvaa siitä, mitä Muhammed Gadaffin Libyassa tänä päivänä tapahtuu. Nyt jo 50 länsimaista öljy-yhtiötä toimii siellä, ja tuotantoa kasvatetaan nopeasti.
Maltan vasemmistohallitus flirttaili Libyan kanssa 1970-luvulla, mitä perua saarella on muun muassa jokunen yhteisesti rahoitettu loistohotelli. Ehkäpä lähivuosina Afrikan suunnalta tulee saarivaltioon myös turisteja. Kertääkö St. Elmon linnoitus tämän?

Katsoin aamulla ulos hiukan ennen kello kahdeksaa. Taivaalta satoi puhdasta lunta. Sade jatkui ehkä viisi minuuttia. Lumi suli ja jäätyi ulkorappujen kaiteisiin.
Jotenkin ei tullut mitenkään jouluinen mieli, kuten usein syksyllä kun taivaalta tulee ensilumi. Suorastaan ahdisti.
Yhtäkkiä muistinkin. Olen menossa illalla Suomi-Unkari karsintapeliin. Olin myös 13 vuotta sitten Olympiastadionilla siinä surullisenkuuluisassa pelissä, kun Suomi hävisi Unkarille jatkokarsintapaikan viimehetken tasapelillä. Taivaalta satoi räntää ja vettä vuoronperään, lämpöasteita oli ehkä kaksi. Olisi luullut, että “pustan pojat” olisivat hyytyneet pohjoisen jäätävässä kelissä. Mutta eivät hyytyneet. Ei hyytynyt myöskään suomalisyleisö ennen pelin viimeisellä hetkellä Unkarin tekemää tasoitusta.
Muistan elävästi, kuinka Antti Sumiala huudatti yleisöä tullessaan vaihtoon. Sellaista juhlivaa ja äänekästä suomalaista jalkapalloyleisöä olen harvoin nähnyt, vaikka olen viimeisen parinkymmenen vuoden aikana katsonut valtaosan maajoukkueen kotipeleistä.

+ + +

Sitäkin suurempi oli pettymyksen tunne, kun stadion tyhjeni pelin jälkeen. Pelkäsin hetken, että pettymys purkautuu väki- tai ilkivaltana, mutta niin ei käynyt. Yli 30 000 suomalaista jalkapallofania marssi kohden Mannerheimintietä puhumattomana, ei kerta kaikkiaan tehnyt mieli jutella. Muistan kuinka eräs nuori poika potkaisi jalkakäytävällä mainoskylttiä ja totesi unohtumattomasti: -- Perkele!
Nyt siis kasaan taas niskaani lämpimiä talvivaatteita. Pitäisi jotenkin selvitä stadionilla paleltumatta. Ihmettelen vain, kuinka syvä pessimismi ja epäusko suomalaiseen jalkapalloiluun on taas saanut vallan ennen Unkari-peliä. 1997 Unkari -tappiosta on tullut lähes samanlainen kansallinen trauma, kuin Brasilian tappio Uruquaille 1950 MM-finaalissa.
Niin, silloin 13 vuotta sitten, pääsimme lopulta murheellisen väkijoukon läpi ravintola Eliteen ja kuuman rommilasin äärelle. Muistan sanoneeni vieressä istuneelle kaverilleni.
-- Minusta tuntuu, että Suomi pääsee vielä joskus jalkapallon arvokisoihin.

Jalkapallon maailmanmestaruuskisojen loppuottelu ei ollut mikään iloisen jalkapallon klassikko. Pikemminkin se oli huono futismatsi.
Hollantilaisilla mopo keuli lähes koko pelin ajan. Pinna ei kestänyt. Tuomari olisi voinut liputtaa punaisella suihkuun ainakin Mark van Bommelin jo ensimmäisellä puoliajalla. Lopussa taisi olla vain yksi oranssi kenttäpelaaja, jolla ei ollut varoitusta. Espanjalaiset -- nuo välimerenalueen “savolaiset” -- taas “naatiskelivat” pallon hallussapidosta, eivätkä “raaskineet” luopua siitä avoimessakaan maalipaikassa. Ottelun ratkaissut Andres Iniestakin oli jo varsinaisella peliajalla pari kestaa kuudentoista sisällä ratkaisutilanteessa, mutta hän “naatiskeli” sen verran kauan, että myöhässä paikalle tullut puolustaja ehti potkaista pallon pois. En ymmärrä, miten tuota tehottomuuden ja päämärättömyyden yhdistävää pelityyliä voidaan kutsua esimerkiksi “loistokkaaksi”. Äärettömän taitavia pelimiehiähän he toki ovat -- ja nyt myös mestareita.

+ + +

Etelä-Afrikan kisat olivat myös eräänlainen perinteisten keskushyökkääjien hautausmaa. Entistäkin tiiviimpien puolustusmuurien vuoksi maaleja tekivät eniten nopeat laiturit (Thomas Müller, David Villa) ja taitavat laukojat keskikentältä ja vapaapotkuista (Wesley Sneijder, Diego Forlan). David Villan tehot katosivat siihen, kun hänet siirrettiin kärkimieheksi. Englannin maajoukkueen Wayne Rooney tuskin kosketti palloon koko turnauksen neljässä pelissään. Hollannin kärki Robin van Persie ei tehnyt yhtään maalia.
Selkeä poikkeus tästä oli neljä maalia tehnyt Saksan Miroslav Klose. Hänen maalivahdin syötöstä Englannin verkkoon upottamansa maali oli yksi kisojen komeimmista. Klose siirsi tylisti -- taidolla ja voimalla -- sivuun kaksi saarivaltakunnan puolustajaa ja sijoitti ohi hölmistyneen David Jamesin. Niin toimii kärkimies.

+ + +

Mitä muuta?
Kaikki suosikit eivät mahdu neljän parhaan joukkoon. Hengettömästi esiintyneet Argentiina ja Brasilia sukelsivat pahemman kerran. Edellisen mestaruusottelun finalistit Italia ja Ranska taas joutuvat aloittamaan joukkueidensa rakennustyöt alusta. Vanhat pelaajat ovat kylläisiä, vaikka näköjään riidellä osaavat. Englantilainen jalkapallo taas potee verenvähyyttä. Edellisen kerran maalla oli hyvä maajoukkue pari vuosikymmentä sitten, eikä juuri nyt uutta ole näköpiirissä. Neljä vuotta voi tietysti taas paljon muuttaa.

+ + +

Eurooppalaista jalkapalloa ovat viimeiset 15 vuotta dominoineet Välimeren maat. Ranska, Italia ja Espanja ovat maailmanmestareita, Ranska, Espanja ja Kreikka taas euroopanmestareita. Turkki voitti 2002 MM-pronssia ja Portugali on esiintynyt niin maailmanmestaruusvälierässä kuin EM-loppuottelussakin. Kroatiallakin taitaa olla takataskussa MM-pronssi. Näitä maita on pystynyt haastamaan lähinnä vain Saksa (EM- hopeamitalisti ja mitalisti kolmissa edellisissä maailmanmestaruuskisoissa).
Eilen oli Hollannin vuoro yrittää. Oranssipaidat onnistuimat luomaan yhden maalintekopaikan -- eikä mennyt sisään.

Elintarviketeollisuuden työriidasta on tulossa kaikkien aikojen työmarkkinafarssi.
Työtaistelu on koostunut tähän mennessä työntekijöiden kahdesta eri mittaisesta lakosta. Nyt on menossa työnantajien työsulku, jota he päättivät eilen lyhentää parilla vuorokaudella. Elintarviketyöläisten liitto on jättänyt vielä kaksi lakkovaroitusta. Toukokuun viides päivä alkaisi rajoitettu lakko ja sitten seuraavalla viikolla rajoittamaton perinteinen lakko. Se kestäisi siihen saakka kunnes sopu syntyy.
Valtakunnansovittelija on jättänyt kaksi sovintoesitystä. Työntekijäpuoli on hylännyt molemmat. Ilmeisesti sovittelija oli viime viikolla valmis jättämään kolmannenkin (olisi silloin ollut järjestyksessä toinen) sovintoesityksen, mutta työäntekijäpuoli ilmoitti jo ennen neuvottelua, että lakko alkaa joka tapauksessa, koska heillä on päättävien elinten kokoukset vasta seuraavana päivänä. Haloo, onhan kelloja pysäytetty ja lakon alkuja siirretty aikaisemminkin yhteisin päätöksin! Jos siis sopu edessä häämöttäisi.

+ + +

Nyt riitely keskittyy siihen, että oliko työnantajalla oikeutta yksipuolisesti lyhentää lain mukaisesti ilmoittamaansa työsulkua. Siksipä elintarviketehtaiden työläiset eivät ehkä ole huomenna menossa töihin, vaikka olisivat kovasti tervetulleita. He noudattavat työnantajan laillisesti ilmoittamaa työsulkua. Ja taas mennään iltapäivällä valtakunnansovittelijan pakeille neuvottelemaan siitä, että noudatetaanko alkuperäistä vai uutta työsulkua. Siinä ollaan todella kaukana alkuperäisistä palkkaneuvotteluista.

+ + +

Elintarvikealan palkkaneuvotteluita käydään siis tulenkatkuisissa tunnelmissa.
Tähän verraten ahtaajien työriidan pääneuvottelijat, Satamaoperaattorien toimitusjohtaja Juha Mutru ja Auto- ja kuletusalan työntekijöiden puheenjohtaja Pekka Räty kykenivät luomaan ympärilleen lämpimän ja ystävällismielisen tunnelman. Ja ahtaajathan sentään olivat lakossa viikkotolkulla.

+ + +

Siksipä toivonkin, että työtaisteluissa palataan vanhaan hyvään käytäntöön. Jos tehdään lakko, niin isketään kerralla persettä kenttään siihen saakka, kunnes sopu syntyy. Ja sama käytäntö myös työsulkuihin.

+ + +

Tänä vappuna nautitaan nakitkin nestemäisenä. Viinakaupoissa ei ole lakonuhkaa. Sekin poikkeuksellista, näin vappuviikolla.

Joskus tuntuu, että kun paha tarttuu ihmiseen, niin siitä ei oikein pääse eroon.
Minun vuoteni alkoi siten, että Venezuelasta alkoi tippua tuntematttomia Visa-laskuja. Ostokset oli siis tehty minun kortillani. Laskut olivat muutaman sadan euron suuruisia. Sellaisia summia kuitenkin, että pankkini alkoi kysellä niiden perään. Kävin syksyllä kyllä ulkomailla, mutta en Venezuelassa, enkä ylipäänsä Etelä-Amerikassa. Se niiden sirukorttien luotettavuudesta.
Viime viikolla vietimme ansaitun hiihtoloman Lapissa. Perjantai-iltana luovutin huoneen ja maksoin laskun. Seuraavana päivänä soi puhelin, kun asioin kaupan kassalla. Närkästyneeltä kuulostava nainen Tunturihotellin maksupalvelusta ilmoitti, että: “Lähdit sitten maksamatta huonettasi.”
Lomaviikon aikana saksalainen halpalentoyhtiö ilmoitti -- syytä mainitsematta -- , että on joutunut muuttamaan Saksaan varaamiemme lentolippujen aikatauluja. Menolippu oli muutettu aamuvuorosta iltaan ja paluulento vastaavasti illasta aamuun. Tämän seurauksena yöpymisten määrä reissulla säilyisi ennallaan, mutta perillä vietettävien lomapäivien määrä väheni neljästä kahteen. Miten voisi painostaa lentoyhtiötä, jos on ostanut vain muutaman euron maksavia lippuja?

+ + +

Muistui mieleeni tapahtuma joskus aikojen alusta.
Olin silloin yksin interreilaamassa Keski-Euroopassa. Tein matkaa muutaman päivän yhden kanadalaisen ja yhden australialaisen kaverin kanssa.
Junamatkalla Zurihiin tutustuimme perusteellisesti kanadalaisen Kenin hienoon järjestelmäkameraan ja siihen kuuluviin oheislaitteisiin. Koko kameralaukku kaikkine romppeineen unohtui junaan. Seuraavana päivänä se oli palautettu rautatieaseman löytötavaratoimistoon. Löytäjät jättivät oheen henkilötietonsa ja osoitteensa, että “jos jotain puuttuu, niin voi ottaa yhteyttä.” Ei puuttunut mitään.
Ajat ovat muuttuneet.

+ + +

Kaikki tietysti selviää aikanaan, paitsi Visa-väärennös. Poliisilla, pankilla tai minulla ei ole minkään valtakunnan käsitystä, että missähän korttini on kopioitu. No, nyt olen urheasti käyttänyt jo tilalle saamaani uuttakin maksuvälinettä.
Hotellimaksussa tapahtui siten, että minulle tyrkättiin eteeni toisen henkilön hotellilasku, jonka sitten maksoin, paperia sen kummemmin tarkistamatta.
Myös Air Berlinin puhelimella toimiva myyntipalvelu löytyi jostain saksanmaalta. Ja löydettiin myös tyydyttävä lentoaikataulu, tosin välilaskuilla.

+ + +

Viimeisenä lomapäivänäni muuten laskin murtsikkasuksillani poronpapanaan. Se tarttui pitovoiteeseen, ja minä lensin täyden kuperkeikan. En saanut lennostani, tarkemmin alastulostani edes mustelmaa. Eli hyvinhän siinä kävi, vaikka muutaman kilometrin hiihtelin aika hiljaa ja olin hiukan sekaisin.
Lopulta, ennen töihinpaluuta, menin parturiin leikkauttamaan tukkani ja hakemaan hyvää mieltä.
Nuori tyttö teki työnsä hyvin ja ohjasi minut lopuksi kassalle: -- Eläkekortilla saa muuten meiltä 50 prosentin alennuksen.
Oli ihan kiva palata taas turvallisesti töihin.

Alkuaan Eläkeläisten piti edustaa Suomea Eurovision laulukilpailuissa, mutta siitä ei tullut mitään, kun Jukka Jalonen ehti valita heidät Vancouveriin. Tänä aamuna eläkeläisten peli Ruotsia vastaan ei kulkenut. Mutta siitä huolimatta; säilyttäisin Lehtinen-Koivu-Selänne -kolmikon yhdessä. He ovat torstaiaamun Tsekki-pelin kolmosketju.

Heille se on myös “nyt tai ei enää koskaan” -peli. Tuo varmasti energiaa luistimiin.

Ykkösketju on N. Hagman -- M. Koivu -- T. Ruutu. Hagman kuuluu tämän joukkueen parhaana maalintekijänä ykkösketjuun.

Kakkosketjun sentteri olisi Valtteri Filppula. Hän on ollut läpi turnauksen yksi Suomen energisimmistä pelaajista. Hänen rinnalleen nostaisin Jarkko Ruudun, toinen pelaaja, jolla riitti virtaa Ruotsi-pelissä. Toiseen laitaan tulisi sitten Olli Jokinen. Tähän ketjuun kaivattaisiin ehkä lisää maalintekovoimaa -- sanoisinko, että siinä on Jussi Jokisen kokoinen aukko.

Mutta niillä mennään, jotka kisoihin valittiin. Loppuja hyökkääjistä voi sitten peluuttaa harvakseltaan, ja puolustukseenhan ei ole tarjolla vaihtomiehiä.

Ja sitten maalivahti???? Kiprusoff varmaan pelaa, vaikka Niklas oli Saksaa vastaan aika jäätävä.

Suomen murtomaahiihto on tekemässä outoa ja odottamatonta makalaskua Kanadan Whistlerissä. Odottamatonta siksi, että niin mies- kuin naishiihtäjätkin olivat viime talvena maailman huipulla, ja mikään ei viitannut siihen, että nyt lähdettäisiin taas kohden takatalvea. Jopa mieshiihtäjät palasivat maailmanmestaruusmitaleille pitkän “hemohessvaelluksen” jälkeen. Mikähän nyt on mennyt pieleen?

Erikoista on ollut muun muassa se, että Reijo Jylhän valmennettavilta (Sami Jauhojärvi, Pirjo Muranen, hiihdon osalta Anssi Koivuranta) vauhti on ollut hukassa koko talven. Eivätkä paljon parempaan ole pystyneet Jarmo Riskin valmennettavat. Virpi Kuitunen on ollut koko kauden ajan kuin varjo muutaman viime vuoden loistostaan. Aino-Kaisa Saarinen oli viime vuonna maailman paras naishiihtäjä -- ei ole enää.

Mäkimiehetkin ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana tippuneet maailman kärjestä. Nyt on jopa mahdollista, että suomalaiset eivät voita näissä kisoissa yhtään mitalia pohjoismaisissa hiihtolajeissa. Aikoihin on eletty.

No, ehkä yhdistetyn jommassa kummassa jäljelläolevassa kilpailussa suomalaisilla on jonkinmoiset mahdollisuudet palkintopallille. Ehkä myös mäkihypyn joukkuekilpailussa, jos kaikki neljä miestä tekevät kauden parhaat suorituksensa. Vielä naisten viestissäkin voi pieniä toiveita elätellä, vaikka joukkueen luisteluvoima on huvennut vuoden aikana yllättävästi.

Sen sijaan miesten viestimitaliin on vaikea uskoa. Esimerkiksi viime talven komeetta ja mitalisti Matti Heikkinen on menettänyt kuntonsa lähes täydellisesti. Lähes mahdottomalta tuntuu, että Suomi voittaisi viestissä huippukuntoiset Venäjän, Saksan, Norjan ja ennen kaikkea Ruotsin joukkueet. Myös sellaiset hiihdon suurvallat, kuten Sveitsi, Kanada, Ranska, Tsekki ja ehkä Viro ja Sloveniakin kulkevat ladulla Suomea nopeammin.

Mitali vapaalla tyylillä hiihdettävistä parisprinteistä olisi jo lähes maailmanihme.

Kuitusella, Saarisella ja Jauhojärvellä ovat edessään toki vielä omat päämatkansa, perinteisellä hiihdettävät 30:n ja 50:n kilpailut. Löytyisikö se huippukunto sitten olympialaisten viimeiseksi päiväksi? Vaikea uskoa mutta toivoahan aina voi.

Nyt epäonnistumisen syitä tuskin kannattaa hakea “voitelukopilta” tai pilleripurkeista. Tänne kymmenentuhannen kilometrin päähän näyttää siltä, että hiihtäjät ovat vain vetäneet itsensä tukkoon liiallisella ja järjettömällä harjoittelulla. Siinä on päävalmentaja Magnar Dahlenilla selittämistä.

Onneksi tämä on vain urheiluviihdettä, vaikka penkkiurheilijaa pikkuisen -- valtiovarainministeriä siteeraten -- “kyrsiikin”.

Olen aina luullut, että kun maksan veroja, niin huolehdin valtiontaloudesta, ja kun maksan eläkemaksuja, niin huolehdin omasta eläkkeestäni.
Se ei ole kaikkien mielestä kokototuus. Aina vaikeuksien alkaessa eläkerahojen ympärillä alkaa hyöriä kaikenlaisia salkkumiehiä -- ei vain salkunhoitajia.
Kun maan finanssitalous oli edellisen kerran totaalisesti kuralla 1990-luvun alkuvuosina, niin arvovaltainen suomalaisvaltuuskunta valtiovarainministerin johdolla kiersi Aasiaa ja Arabimaita hattu kourassa kerjäämässä velkarahaa. Silloin Suomen valtion maksukykyä todisteltiin valtavilla eläkerahastoilla, ja ne toimivat ikään kuin pantteina rahan lainaajille.

Nyt lähes 20 vuotta myöhemmin valtiontalous on taas kuralla, ja valtio haluaa leikkiä kukkulankuningasta eläkerahoilla. Nyt pitäisi ehkä leikata niin ja niin paljon eläkkeitä, pitäisi tehdä työtä pidempään jne. Olisi varmaan myös suotavaa tuntea huonoa omaatuntoa eläköitymisestään.
Ok, suunnitelkaa leikkauksia, mutta kertokaa minulle ensin, että kuinka paljon minä ja työnantajani olemme maksaneet minun eläkemaksuja? Ja mikä on ollut näiden minun maksujeni tuotto? Eli, paljonko minulla on eläkeyhtiössäni rahaa kasassa? Siitähän olisi sitten helppo katsoa, että minkä summan voisin lahjoittaa vaikkapa köyhälle valtiolle.
Sain vastikään eläkeyhtiöstäni paperin, josta ilmeni, että minkä suuruinen “arvioitu” eläkkeeni saattaisi olla ja että kuinka paljon ikäkerroin on sitä leikannut. Siitä näkee myös ne työsuhteet kestoineen, joista eläkkeeni lasketaan kertyneen. Edellä kaipaamiani tietoja en siitä lapusta kuitenkaan löytänyt. Eläkeyhtiöiden tuotoista on jonkinlaisia tietoja olemassa viimeisen 15 vuoden ajalta, mutta se ei ole kovin paljon se.
Sen vuoksi katson, että olette velvollisia maksamaan eläkkeet ihmisille sovitun suuruisina. Sitten kun vuotuiset eläkemaksut eivät riitä kattamaan sen vuoden eläkkeitä, käytetään maksuun tuottoja, ja sitten kun eläköityvien ikäluokkien kasvaessa tuototkaan eivät riitä, käytetään eläkemaksuihin rahastojen pääomia. Ja vähitellen puretaan koko eläkerahastot ja siirrytään henkilökohtaisiin eläkkeisiin. Noin 125 miljardin euron rahastoilla maksaa suuret ikäluokat hautaan -- ja jää vähän meille hiukan myöhemmin syntyneillekin.

Eläkejärjestelmän muutoksilla voidaan ohjailla -- vaurauden kasvaessa -- yhä pienenevän ihmisjoukon käyttäytymistä. Esimerkiksi eläkeiän nostamisella simputetaan lähinnä terveinä eläkeikäänsä selvinneitä köyhiä.

Ammattinsa osaavat skandinaavisosiologit ovat jo pitkään olleet sitä mieltä, että täkäläisten miesten perheväkivalta perustuu pitkälti pohjoismaisten naisten kaikkitietävyyden aiheuttamaan agressioon. Golf-legenda Tiger Woodsin ruotsalaisvaimo osoitti kuitenkin yllättävää ja jaloa inhimillisyyttä avioerovälienselvittelyssään.
Elin Nordegren toki löi miestään poskeen golfmailalla. Aseekseen hän valitsi kuitenkin yhden golf-bagin keveimmistä mailoista, rautaysin. Tigerin mailakokoelmassa olisi ollut tarjolla myös paljon tukevampaa ja painavampaa rautaa. Esimerkiksi rautakakkosella mestarin purukalusto ja poskiluut olisivat olleet remontissa kuukausitolkulla.

+ + +

Tiger Woods tunnetaan golfissa yleisöystävällisestä, riskejä kaihtamattomasta pelitavastaan. Avioeroasiassa hän ei kuitenkaan ottanut minkäänlaista riskiä, vaan tarjosi vaimolleen erosta oitis 300 miljoonaa dollaria.

+ + +

Ihmetyttänyt tässä on sekin, että epäpätevä, ammattitutkintonsa valehdellut lääkäri voi harjoittaa ammattiaan viikkokausia, ilman että sitä kukaan huomaa. Jos autokorjaamolla on päivänkään työssä ammattiaan osaamaton poropeukalo, niin hänet kyllä huomataan ja arotetaan jo ensimmäisenä työpäivänä.
Muistuu mieleeni armeija-aika, kun olin järjettömässsä flunssassa. Lääkäriin mennessä syljeskelin kitalaesta irronneita nahkapalasia ja kipu oli huumaava.
Lääkäri katsoi suuhun ja arveli: -- Oliskohan sulla pikkusen kurkku kipeä. Lääkkeeksi hän määräsi salmiakkia, kuten lähes kaikkiin muihinkin vaivoihin.

+ + +

Saksassa joskus 1980-luvun lopulla tapasin skotlantilaisen lääkärin. Tämä eläkkeellä oleva professori teki töitä Iranin valtiolle. Tohtorin työtehtävänä oli käydä läpi eurooppalaisia lääketieteen tiedekuntia, ja selvittää ketkä Iranissa lääkäreinä ja lännessä koulutettuina esiintyvistä henkilöistä olivat oikeasti myös opiskelleet täkäläisissä opinahjoissa.
Emeritusprofessori kertoi löytäneensä ison tukun tutkintoväärennöksiä.
Vieläköhän tämä sharmatti herrasmies olisi voimissaan? Suomen valtiolla olisi töitä tarjolla.