Kuukausittainen arkisto:joulukuu 2009

Hurskas Joulu

Näin Joulun alla ihmiset hiljentyvät ja pohtivat perimmäisiä kysymyksiä. Tänä syksynä on tuntunut, että uskonnolliset kysymykset ovat olleet poikkeuksellisesti esillä läpi koko vuoden. Palautetaan niistä mieliin tässä muutama. Ravintoasioissa ei ole julkisuudessa esitetty vuosiin juuri mitään muita kuin uskonnollisia näkemyksiä. Kuka on löytänyt minkinlaisen dietti-uskonnon. Yksi rocklaulaja ilmoitti vastikään lentihaastattelussa, että hän on lopettanut hiilidydraattien ja lihan käytön. Kait sitä kalalla ja rasvallakin pärjäilee. Tuli mieleen Uuno Turhapuro, joka ilmoitti, ettei “enää käytä kahvia sokerissa ja kermassa.” Sijoitustoiminta on perustunut aina arvauksiin ja muistuttaa parhaimmillaan hartaudenharjoittamista. WinCapitan sijoituksissa varojansa menettäneet, ja mitä ilmeisimmin huijatuksi tulleet, pitivät viikonloppuna herätyskokoustaan Jyväskylän seudulla. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 1 kommentti