Kuivaa ruutia

Jos Finnairin lentäjien maanantaina (16.12.2009) uhkaava lakko onnistutaan välttämään, on se iso sulka hattuun valtakunnansovittelija Esa Lonkalle uudessa (tosin hänelle jo aiemmin tutussa) virassaan. Ei kuitenkaan nuolaista vielä. Lentäjillä saattaa olla vaikeuksia sopia omissa porukoissakaan siitä, miten ulkopuolisen työvoiman käyttöön Finnairissa pitäisi suhtautua. Nyt pitäisi asioista sopia myös työnantajan kanssa.
Eilen illalla valtakunnansovittelijan toimistolla tuunnelma oli kuitenkin sellainen, että lakko saatetaan hyvinkin välttää.
Finnairille sopu olisi tuiki tärkeää. Yhtiö on nyt ilmalaiva, joka seilaa taivaan tuulissa ilman kapteenia.

+ + +

Finnairin lentäjien palkkasopimus on kuitenkin aivan oma lukunsa. Riita on kestänyt puolitoista vuotta, se koskee yhtä avainryhmää, ja sopimuksella pitäisi ratkoa koko yhtiön kannattavuuteen liittyviä ongelmia. Siksi sopimus ei ole mikään työmarkkinasyksyn “päänavaaja”.
Työnantaja on pitänyt päänavauksena Metallin ja Teknologiateollisuuden elokuun lopulla tekemää sopimusta, joka nosti nyt syksyllä metallimiesten palkkoja “noin” puoli prosenttia. YTN ja postinjakajat tekivät myöhemmin samansisältöiset sopimukset. Näissä sopimuksissa ei kuitenkaan sovittu ensi vuoden palkoista yhtään mitään.
Itse asiassa syksyn aikana ei ole tehty yhtään palkkasopimusta ensi vuodelle. Yhä uusia aloja valuu sopimuksettomaan tilaan ja kukaan ei uskalla olla ensimmäinen. Eniten on odotettu vakuutus- ja pankkitalan neuvottelijoilta, mutta mitään ei ole kuulunut. Onko työnantajan “palkka-ankkuri” upottanut tämänkin sopimuksen?

+ + +

Jos tuo työnantajan puolen prosentin palkka-ankkuri on voimassa vuoden loppuun saakka, kuten se on esimerkiksi Metallin sopimuksessa, niin ongelmanahan se on silloin tietysti katoavaa laatua. Tätä vuotta on jäljellä enää puolitoista kuukautta.
Juuri nyt eletään kuitenkin seisovan veden aikaa. Kaikki neuvottelut junnaavat paikallaan. Ilmassa on kuivaa ruutia. Huhuja liikkuu, että jo ensi viikolla saattaisi leimahtaa liekki jossakin nurkassa. Kuka uskaltaisi niin sanotusti aukaista pään? Laskettelurinteissähän jo vähän kipinöi.
Mietin näitä nyt hetken etelän auringossa.

Aihe(et): Aiheeton. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>