
(Epäitsekkyyttä)
Paossa jäätiin viimeksi jännittäviin tunnelmiin ja tämän jakson alku yllätti minut. Mitäh? Jäikö Michael kiinni? Onneksi jälleen kerran miehen ylivoimaiset älynlahjat pelastivat kaikki pulasta.

Olen vähän kahta mieltä jakson actionista. Michael uhkaili Kenraalia kuumottavasti ja Sara hoiti homman tyylillä, mutta kohtaus toimistossa oli kuin b-luokan toimintaleffasta. Trishanne korkokengissään oli aika säälittävä. Ja tarvitsiko Gretchen todella konepistoolin?

Teepussi pyöri jälleen pallo hukassa, mutta Robert Knepper oli loistava, varsinkin Gretchenin intoutuessa räiskimään toimistolla. T-Bag osui myös naulan kantaan tajutessaan jääneensä oman elämänsä vangiksi. Muisteliko hän Susan Hollanderia toivoessaan normaalia elämää?

Kuinka monelle Selfin petos tuli yllätyksenä? Vihjeitä siitä tiputeltiin roppakaupalla. Skyllan saadessaan hänellä oli sellainen my precious -ilme, että Klonkku jäisi kakkoseksi. Mitä Self juonii? Oliko tämä käsikirjoittajien alkuperäinen suunnitelma vai lätkäisty kokoon kun juonenkäänteet alkoivat loppua?

Hetken toivoin, että tämä olisi sarjan viimeinen jakso. Kävi niin sääliksi karkureita, jotka ehtivät olla hetken onnellisia. Nytkö taas juostaan pakoon?

EIII!!
toi oli liian pahaa ollakseen totta. Aivan pumpampiu Self onkin pahis
Liian pahaa ollut jo Michaelin joukolle.
Oli kyllä aivan sairaan odottamaton juonenkäänne! ei olisi ikinä uskonut
Todellakin yllätyin Selfin petoksesta! Siitä nössökästä en olisi ikinä uskonut. Vähän hatusta vedetty koko juttu…
Loppu, ennen petosta, oli koskettava. Michael ja Sara olisivat ansainneet sen ihanan, onnellisen lopun. Ja myös Mahone ja Sucre, jotka muisteli menneitä kuin parhaat kaverukset.
Mutta onneksi Pako jatkuu vielä. Muuten tulisi vieroitusoireita!
joo ilmankos donald selfistä ei saatu tietää mitään aikaisemmin…pahis mikä pahis.
En ikinä olisi uskonut että se tekee ton, tai ainakaan tappaa agenttikaveriaan. hmm… nyt t-bag auttaa sitä myymään sen jollekkin ja sitten “pojat” tulevat ja vievät skylan niiltä…hmm mitähän oikeasti käy? en millään malta odottaa ensi tiistaihin..
Vaikka olikin odottamatonta, niin jotenkin arvasin että näin käy.. oisin kyllä kuvitellut että miriam olis ollu siinä koko ajan mukana..
Tyhmä kysymys blogin kirjottajalta —> “Nytkö taas juostaan pakoon?” xD yllätys yllätys? xD sarjan nimiki jo sanoo et ei nää ny vapait miehii voi olla selvittäessään sotkui xD
Mä arvasin tässä käy näin! Self oli mun mielestä epäilyttävän näkönen kaveri ku se tuli siihen sarjaan.
T-pussi(janne): voishan michael + muut lähteä selfin perään eikä vaan juosta karkuun…
Tämän jakson jälkeen minua alkoi heti ärsyttämään kun Don Self paljastui idiootiksi,ääliöksi jne…(Lista on pitkä)
Mutta onneksi pako ei vielä loppunut , sillä en tietäisi miten jaksaisin ilman pakoa.Pako on kuin huumetta suoraan suoneen;)
Jaksossa oli todella hauska kohta kun Lincholn sanoi Kenraalia papaksi.:)
Ja Saran action-kohtaus oli aivan mahtava!!!:D
Mut odotellessa uutta pako-jaksoa…toivotan kaikille PAKO-faneille Hyvää Ystävänpäivää!!:)
Tietääkö muuten kukaan koska paon neljännen kauden tuottis saadaan dvd-boksille? Siis suomalaisilla takakansilla. Eräissä nettikaupoissa boksi on tuontiversiona (enkkukansilla).
Joo, Sara oli tiukkaa kamaa tässä jaksossa.
Mulle tuli ainakin ihan puskista toi Selfin juttu! En ikinä ajatellu et noin vois käydä vaikka ärsyttävä hahmo muuten olikin.
Ihmettelinkin vähän et miks se oli niin pahoillaan siitä, että Trishanne ampui Fengin.
Hui kamala, mitä seuraavassa jaksossa oikeen tapahtuu!!
Jos ette jaksa oottaa tiistaihin ni menkää vaik kattoo kaikki jaksot sivulle fin-tv sielt nkee kaikkii ilmasii jaksoi ja leffoi ja oikeest pako on vitun hyvä lopus jos meette kattoo iselt ni näätte. En viel viitti kertoo miten loppu menee. menkää kattoo sinne nii näätte. http://www.fin-tv tai menkää google ja fin-tv
Näin äsken mainoksen Paosta ja aika huiman oloista meininkiä on varmaan jo ensi jaksossa tulossa!
AsC7eT qdhiugsogfnm, [url=http://dsnpucjoycwa.com/]dsnpucjoycwa[/url], [link=http://medsvyjbmkxe.com/]medsvyjbmkxe[/link], http://vshnhbeywnky.com/
buy inderal without prescription , inderal migraine
does inderal cause weight gain , inderal for migraine
inderal and atenolol are treatments for , inderal intravenous
use of inderal for anxiety , search medication inderal