Urheilu on lopulta varsin yksinkertaista, mutta henkisellä puolella on käsittämättömän suuri merkitys. Eikä pelkästään urheilussa, vaan elämässä yleensä. Henkinen paine nousi esiin myös Portugalissa, kun Sebastien Loeb tuli erikoiskokeen numero yhdeksän maaliin.
Loeb joutui ajamaan renkaansa vaihtaneen Mikko Hirvosen pölyssä ja raivosi poikkeuksellinen voimakkaasti puolen minuutin tappiotaan. Tämä on tietysti täysin ymmärrettävää, sillä herramiessääntö sanoo, että takaa tulevat autot päästetään ohi, jos oma kisa on jo pilalla. Mutta se siitä. Enemmän silmiin pisti Loebin lataus.
Sebastien Loeb on tottunut siihen, ettei tallikaverilta tule vastusta, mutta nyt tulee! Sebastien Ogier on sellainen kuljettaja, joka ei suostu polvistumaan mestarin edessä, vaan haluaa haastaa hänet täysivertaiseen taisteluun rallin kuninkuudesta. Toistaiseksi tämä on onnistunut loistavasti ja se on Loebille täysin uusi tilanne.
Loeb sanoi EK:n maalissa, että Hirvonen halusi turvata Latvalan asemaa, mutta tosiasiassa hänen raivonsa ja pettymyksensä kohdistui siihen, että tallikaveri Ogier pääsi karkuun ja nyt katsonnuna todennäköiseen voittoon. Se on kova pala moninkertaiselle mestarille. Alkaako Loebin henkinen kantti pettää? Se on vielä liioiteltua, mutta kovemmalla se puoli on kuin ennen. Ogier on täynnä itseluottamusta ja haastaa myös sillä puolella Loebin täyteen taisteluun.
Henkisen puolen merkitys on nähtävissä myös Mikko Hirvosen ajamisessa. Mieltä painaneet pilvet on selvästi saatu putsattua, niin Mikko on taas oma itsensä ja ajaminen sen mukaista. Teknisille murheille ei tietenkään kukaan mahda mitään, mutta silti Hirvonen jaksaa hymyillä.
Urheilussa ja elämässä ihmisestä näkee, jos taustalla piilee negatiivisia asioita. Kun kaikki on kunnossa, niin se näkyy ”aurana” ulospäin. Siksi näitä juttuja nykyisin tutkitaan ja niihin keskitytään myös huippu-urheilussa.


Tuo on täyttä roskaa Tomi ! Loeb on seitsemänkertainen mestari, hänellä ei taatusti ole paineita uudesta tallikaveristaan ja voittihan Sordokin kisoja aina siellä täällä.
Ja jos tuo olisi tapahtunut toisinpäin että Loeb olisi rengasrikon jälkeen hidastanut Hirvosta niin kantasi olisi päinvastainen. Mielestäni Hirvonen teki väärin, koska jos hän oli jo menettänyt 10 minuuttia renkaanvaihdossa niin se pikkuinen hidastaminen että Loeb olisi päässyt ohi ei olisi tehnyt suurta muutosta. Tuomaristo voisi laittaa tuosta tempusta Hirvoselle vaikka minuutin aikasakon(seuraavaan kilpailuun), koska tämän rallin tuloksiin se olisi yhdentekevä. Säännöt pitää olla samat kaikille !
TOMI:
Kiitos mielipiteestä! Sordo ei tosin ole voittanut koskaan yhtään MM-rallia ja Hirvosen renkaanvaihto kesti alle 2min. Jos oli kestänyt 10min, niin Loeb olisi ohittanut tietysti Hirvosen jo siinä vaiheessa, kun auto oli parkissa. Rallissa lähdetään erikoiskokeille valtaosin kahden minuutin välein, joskus todella pölyisissä kisoissa kolmen minuutin välein.
Loeb on aika sympaattinen kaveri mutta kyllä tuollaiset raivokohtaukset ovat ranskalaiselta odotettavissa jos tallikaveriksi tulee yhtäkkiä sellainen mies joka onkin samalla tasolla. Hirvonen otti aika tyynesti viime vuonna kun tuli turpaan Latvalalta. Toisaalta Loeb on moninkertainen mestari ja Hirvonen ei mestari ollenkaan tällä sarjatasolla…
Eräs rooli näissä urheilussa tapahtuvissa rähinöinneissä/avautumisissa on myös tapahtumalla nimeltä ”tunnekaappaus”. Kun tullaan sillä 110% yrkällä tiukassa kilpailutilanteessa, niin siinä käy kroppa fyysisesti ja henkisesti ihan maksimikierroksilla. Sitten kun tapahtuu jotakin, niin tunteet tavallaan kulkevat kaikkien rationaalisten suodattimien läpi suodattamattomina ja tulevat sitten ulos esim. suun kautta tai ääritapauksessa nujakointina. Tämä siksi, että kropalla ei ikäänkuin riitä resurssit siihen suodattamiseen, aivoissa välittäjäaineet menevät väärään paikkaan/väärään aikaan. Siksi äärimmäisen rauhalliset miehet voivat hetken aikaa raivota veren maku suussa.
Aina jaksan ihmetellä nykyportugalin raffia luonnetta, tekee pahaa edes ajatella miltä tuntuu ajaa tokaa ajokertaa hännillä jollakin ännäläisellä…
Voihan tuon tulkata miten tykkää mutta me muut emme voi tietää mitä Sebin tai Mikkon päässä oikeasti liikkuu. Mä kannatan tunteiden purkamista, koska se paljastaa muutakin kuskeista kuin vain pokerinaamoja. Ja.. niin kauan kuin me katsojat kritisoidaan Loebit ja Alonsot yliampumisesta aina välillä, he jatkavat HELVETIN TYLSIEN KOMMETTIEN antamista. Mä oon niin ylikyllästynyt moottoriurheilu-uutisiin, koska joka toinen uutinen on kuskin kertomat missä mennään tyyliä ”tänään saatiin aikaiseksi hyvä päivä, yksi juttu autossa viilataan kun joudutaan, minulla on hyvä fiilis, tiimi tekee kovasti työtä ja huomenna pyritään olla askel edellä” – DAAAAA??
Tosiaan, erimaalaiset temperamentit antavat vähän lisää väriä monotonisiin haastatteluihin.
Toivoisin vaan paljon enemmän teknisesti rikkaampaa sisältöä edes kisan jälkeen, kuten, mitä säätöjä on muutettu ja huomattu parantavan/hidastavan vauhtia. Kuskeilla on 20-30 nappia ratissa ja tiimillä miljoona muuta, niin miksi eivät ikinä kerro jotain konkreettista??
Tietysti TV-komentaattorit pelaavat myöskin tärkeän rooliin tässä, että pääsevät varikkoille sekä rohkeasti ja vähän vitsikkäästi välillä esittävät kysymyksiä, joita saavat aikaiseksi muitakin vastauksia kuin ”no minä annan nyt tälle toimittajalle perusvastauksen koska se kuuluu mun kuski-hommiin”.
Aika irrelevantti retorinen kysymys.
Tuskin kantti pettää. Sen sijaan kokonaisuutta ajatellen, Hirvosen temppu lähteä 8 sekuntia eteen, vaikuttaa kyllä täysin tarkoitukselliselta.
TOMI:
En mä nyt siitä tilanteesta koko stooria keksinyt tietenkään, mutta ensimmäinen nopeampi tai vähintään yhtä nopea tallikaveri on Loebille uusi tilanne. Jännite tiimin sisällä on ollut havaittavissa selvästi paikan päällä.
Toivoisin vielä hitusen enemmän kredittejä Latvalan suuntaan, joka on tällä kaudella mielestäni ihan ajamalla osoittanut olevansa ehkä jopa Fordin ykkösehdokki mestaruustaisteluun, vaikka toki Hirvonenkin on takaisin aivan eri tasolla kuin viime vuonna. Kiitosta, ja lukemisiin!
TOMI:
Jari-Matti nosti tasoaan jo viime vuonna merkittävästi. Pureudutaan siihenkin vielä – aivan varmasti!
Tätä on varmaan sulta joskus kysyttykkin, mutta mistä uskot johtuvan sen, että Räikkönen häviää kärkipään kuskeille sen verran kuin häviää. En sinänsä pidä sitään minään ihmeenä.
Nuotituksessa varmaan vieläkin ja niiden kuuntelemisessa on parantamisen varaa. Mutta onkos myös se, että Räikkönen ei uskalla painaa ihan äärirajoilla, kun ei luota nuotteihin. Eikö tuolla nyky kalustolla, hänen pitäisi kuitenkin pystyä haastamaan kärkipäätä?
Itse en siis juurikaan rallista tiedä, mutta mielenkiinnosta kysäisin.
TOMI:
InCareista näkee, ettei Kimi ”uskalla” mennä sellaisiin pimeisiin paikkoihin. Ei siis luota nuottiin. Ajaa esimerkiksi monet ylitykset aika varovasti, kun pitäis mennä rohkeesti. Se johtuu kokemuksen puutteesta nuottien kanssa. Siinä on yksi merkittävä tekijä.
Juu, tokihan tilanne on Loebille uusi – varteenotettava vastustaja – ettei peräti ensimmäinen koko uran aikana.
Ennenaikaista kuitenkin on veikata toista Seppoa nopeammaksi – paikkapaikoin voi ollakin/onkin, mutta ’yhteenoton ollessa maksimaalinen’, taidamme tietää ’kumpaa hevosta veikata’.
Portugalin viimeinen EK:kin näytti, ettei mestarismies anna armoa/lahjapisteitä, vaan ottaa sen mikä otettavissa on.
TOMI:
Se on juuri noin! Ei Ogier vielä nopeampi ole, mutta pystyy kuitenkin voittamaan. Sordon kanssa näin ei ollut.
Tuli vielä mieleen, että tilanteelle löytyy loistava vastine muutamien vuosien takaa formuloiden puolelta, kun Lewis Hamilton tuli ja yllätti kaikki, Alonso mukaanlukien. Pidän Loebia kyllä rauhallisempana ja terävämpänä kaverina kuin Alonsoa, mutta tilanne oli hyvin samankaltainen, ja kaikkihan me muistamme miten siinä lopulta kävi. Toivoa sopii, että Suomalaiset saavat tästä tilanteesta hieman tasoitusta
Miten seuraavanlaisessa tilanteessa pitäisi toimia: Kuljettaja ajaa ulos (esim. Jordaniassa, keskellä ei mitään, missä ei ole yleisöäkään) ja jää poikittain tielle, jonkin pahan nypyn taakse. Takan tulevalla ei ole mitään tietoa että hetken kuluttua nypyn jälkeen hänen edessään on auto poikittain. Onko tästä kaikki vastuu kuljettajakaksikolla, vai ilmoitetaanko takana tulevalle kuljettajalle radion välityksellä tieto onnettomuudesta. Mielestäni kaksi minuuttia on todella pieni aika. Ja annetaanko takana tulevalle kuljettajalle sitten aikahyvitystä menetetystä ajasta. Onko ralliin tulossa minkäänlaista GPS laitetta, mikä ilmoittaisi suoraan toisiin autokuntiin että edellä ajavalla kuljettajalla on jokin pielessä (esim. jokin varoitusvalo). Entä miksi Loeb ei saanut aikahyvitystä pölyssä ajamisesta (tosin se ei haittaa minua ollenkaan)
Jos Tomi viitsisit vähän valaista tätä asiaa, olen itse pohtinut näitä aina silloin tällöin.
TOMI:
Tällaisessa tapauksessa toinen kaksikossa juoksee vastaan ja varoittaa selkeästi seuraavia autoja siitä, että tie on tukossa. Näitä tilanteita on nähty eri kisoissa varsin usein. Kaksi minuuttia on vastoin käsitystä yllättävän pitkä aika. Tietysti on olemassa pahin mahdollinen tilanne, että molemmat ovat autossa taju kankaalla. Silloin varoitusta ei saada seuraavalle autokunnalle käytännössä mitenkään.
Hyvitystä näistä pölyssä ajamisesta ei anneta. Rallissa käy joskus näin ja se tavallaan kuuluu pelin henkeen. Silti harvoin – onneksi – tulee tilanteita, jossa takana olevaa ei päästetä ohitse. Yleensä näissä tapauksissa ongelmiin joutuneelle autokunnalle annetaan radiolla pyyntö odottaa ja päästää seuraava ohi, ettei hänenkin kisansa mene poskelleen. Tästä syystä mä oli pikkasen yllättynyt, kun Mikkoa ei pyydetty väistymään Loebin edestä.
Missä päin Porttugalia tämä kisa nykyään ajetaan? Ei nimittäin ole tunnelma lähelläkään sitä kuin ennen, tie ovat huonompia eikä katsojia ole missään. Jotain puuttuu takavuosien Portugalista nyt ja pahasti
TOMI:
Onneksi puuttui! Vai oliko sun mielestä 70- ja 80-lukujen yleisömuurien välissä ajaminen järkevää? Tuskin kuitenkaan? Nykyisin erikoiskoe perutaan, jos yleisö on sillä tavalla sijoittunut. Kisa ajettiin Algarven seuduilla, paitsi torstain SuperEK ajettiin Lissabonissa.
Näinhän se Tomi on! Tilanne uusi Loebille ja nyt pelottaakin että ei enää pärjääkkään nuoremmille kuskeille. Purkautuu vain aikas tyhmästi muihin kuskeihin, tai no jos miettii, niin ei sitä varmaan kannatta mennä Ogieria kyllä turpaan kiskasemaan..
Mutta tuli onneksi pyytämään anteeksi Mikolta, voisi olla Hirvonen&Lehtinen-parivaljakko ihmeissään tilanteesta.
TOMI:
Mä en puhuisi kuitenkaan pelosta, ei se sitä ole. Ei niin kokenutta kuskia sentään tilanne pelota, eikä se ikä ole kysymys. Mutta ranskalaisten sisäinen tilanne vetää mielen tiukemmaksi. Silti ymmärrän täysin Loebin suhtautumisen tilanteeseen sen EK:n lopussa. Aina kuskit ovat käyneet kuumana, jos ovat joutuneet ajamaan pölyssä. Mutta se että, Loeb syytti Mikkoa Latvalan tilanteen turvaamisesti oli yliampuvaa. Mutta siinä hetkessä tulee toki sanottua paljon kaikenlaista, eikä se nyt maailmanloppu ole.
Mikko taisteli sijoista 1-4 on kysymys rallista jossa muillekin voi sattua rengas rikkoja ynnä muuta vaikeutta kyllä siinä voi kisaa jatkaa heti kun siihen on mahdollisuus.
Loeb vois myös kurkata peiliin hän taktikoi itselleen paremman
lähtö paikan ja tällä kertaa hän kärsi siitä….
Kumma miten nyky rallissa esim kymmenen ensimmäistä ei voi kierrättää auraautona olijaa typerä taktikoiminen loppuisi siihen.
Kilpailus tapahtuu rengas rikkoi sun muuta ongelmaa ja matkaahan jatketaan kaasu pohjassa vaihdon jälkeen. Ois Loeb ajellu kovempaa niin toisinpäin pöllyt mennyt ois minsa tullut Mikolle lisää takkiin. Kivan tasainen alku kaudelle mut liikaa rengas rikot ratkaisseet jo nyt.
Citroenin tallissa ollaan todellakin uudessa asemassa Ogierin kanssa, ja se pelkästään piristää. Viime kauden Turkin rallin jälkeen ainoastaan Walesin märällä soralla Loeb oli Ogieria nopeampi, muulloin Ogier on tullut maaliin ennen Loebia tai kuten Meksikossa keskeyttänyt johtoasemasta.
Hirvosen renkaanvaihtoskandaalista, olisiko siinä kiireessä muka vielä ehtinyt katsoa kellosta, että jaahas, seuraava tulee 8 sekunnin päästä. Ja jos vaikka olisikin, niin mitä jos takanatuleva olisi pyörähtänyt, kärsinyt rengasrikon, yms. aikaa vievää. Lisäksi eroa autojen välillä pätkällä oli sen verran, ettei Mikko mitenkään olisi voinut nähdä takana tulevaa. Radiolla ilmoittaminen toki olisi varmaan ollut ainakin teknisesti mahdollista.
Tunteita saa näyttää, mutta auton pusuttaminen maali-AT:lla on jo melkoista isottelua, tai ei ainakaan urheilijamaista. Verbaalisesti saa purkaa sitten ihan kaikessa rauhassa.
Tänä vuonna mestaruustaistelu ei ratkea Loebille kuin Manulle illallinen. Kaikki on tosin siitä kiinni, kestääkö Fordeissa kumit ja pysyykö Ogier kärjessä tiellä. Muuten Loeb voi vain poimia rusinat pullasta. Muuten pistepotit jaetaan tänä vuonna tasaisemmin. Kolme rallia, kolme voittajaa ja lisäksi mukana on vielä kaksi potentiaalista voittajakuskia voittajakalustolla. Ja onhan tässä vielä ”minimaalinen” mahdollisuus uusista yllätyksistä…
Kyllä oli tapahtumii kisas ja tehdas citikat ei ongelmii. Siihen voittokin meni Ogierille Mikon pölystä kärsineen Loebin 30sec ero. Sellaista Ralli on kun edellä ajanut on mokannut tai muuten hidas ollut. Entäs jos mällää kapeella tien poikki et ohi ei pääsekään..?? sit ekan aika kaikille. Rallin suola on just arvaamattomuus esteet tiellä eläimet ja kivet mitkä sinne siirtyy voi viedä pyörän sopivasti naps…oho nyt.. Toi auraaminen harmittaa miks toka vika oli käännetty järjestys superek:lla???? Saako olla järjetäjien muuttama vai??? Huolto ennen superek niin ei sit varapyörää painoksi.
TOMI:
Nappasin tuolta muutaman kysymyksenkin. Portugalissa ajettiin kaksi viimeistä EK:ta osittain käännetyssä järjestyksessä televisioinnin takia. Näin saadaan jännitys säilymään. Mutta nyt näillä Power Stage -erikoiskokeilla on nähty tämä käännetyn huono puoli. Takaa tulevat hyötyvät selvästi lähtöpaikastaan. Juuri tästä syystä sitä järjestystä ei käännetä, jotta kisat pysyisivät edes sen vuoksi tasaisempina. Tietysti se tuo mukanaan taktikoinnin, mutta olisko se sittenkin pienempi paha?
PÄRKKELE! Kyllähän se harmittaa kun pitäisi aja kelloa vastaan ja joku aiheuttaa häiriötä esim pölyllä tai olemalla poikittain ladulla. Olisiko esim mahdollista, kun nykyisiä autoja jo pystytään seuraamaan rallin johtokeskusesta ja antamaan väliaikatietoja autoon, niin rakentaa sysyteemi joka varoittaisi edellämenijää takaa tulevasta? Määritellään aika esim 15sek ja kun ero autojen välillä on se tai alle, niin edellä menevään autoon tulee varoitus valolla?> ehkä turhaa hifistelyä!!
Voin sanoa itse kokeneena, että perässä ajaminen pätkällä saa verensyöksyn valtaan. Eikä ole mikään ihme jos pientä sanomista syntyy maalissa. Mitähän mahtais tapahtua hiihtokisoissa jos olisi yksi latu vain käytössä ja vaikea ohittaa. Alkaisko sauvat heilua matkalla? Olis kiva nähdä…!
Jotenkin nykyinen ralliautoilu on mennyt vähän sprintin puolelle. Tietenkin kun ottaa nää ympäristöpaineet niin kyllä sen ymmärtää. Uudet wrc autot on ihan hauskoja katella, varsinkin incar videoita. Nyt heput joutuu oikeasti tekemään töitä ajamisen kanssa. Ei oo enää sellasta Bossemaista rauhallista kääntelyä. On sekin aika vetoukko kun menee ja voittaa rallikrossikilpailun mennentullen, vaik en tiä oliko niistä jenkeistä vastusta sille ylipäänsä.
Mini oli alussa ihmeen pirteä Portugalissa, hyvä niin, lisää kilpailukykyisiä tiimejä rallin MM sarjaan. 4 tehdastiimiä olisi loisto juttu!!
TOMI:
Kyllähän niitä autoja jo nyt seurataan MM-ralleissa ja koko ajan tiedetään missä ne on menossa. Juuri sen perusteella yleensä annetaan kehoitus siirtyä sivuun. Juoni menee siten, että aikaa menettänyt pari avaa radion ja saa sitä kautta tiimiltä tietoa. Tämä tuli liian tutuksi Suzukin aikaan. Nyt Portugalissa tätä kehoitusta ei annettu, vaikka takana ollut autokunta selvästi kärsi tilanteesta.
Hiihtokisoista en osaa kommentoida. Osallistuin lapsena kerran hiihtokisoihin, enkä muista olinko edessä vai oliko muut mun edessä
Kumpi starttaa ekas seuraavaan Mikko vai Loeb??? Kun tasa pisteet sarjassa. Kimiltä taas kiva maaliin pääsy ja sitä tarvii et nopeus luotto autoon paranee. Hienoa tää uus erikoiskoe live kellä on kanttii vetää viel tosiaan kovaa. Varmaan joku meneekin viel niissä uloskin kun on noin tasasta. Onnistunut juttu Ralliin.
TOMI:
Mikko starttaa ensimmäisenä. Johtaa sarjaa parempien sijoitusten turvin.
Ogier on huippukuski kun noin nuorena pärjää Super-Sebille. Käykää kuitenkin katsomassa näiltä samoilta sivuilta uutinen 5.3 Meksikon rallista ”Ogier tuohtui toimittajan kysymyksistä” Ogier tuohtuu Anettelle, menee auton luo ja kameramies jatkaa kuvaamista. Näkee Ogierin naamasta että tuohtuminen olis vain alkua jos oltais nakkikioskilla.
Oli siellä arkistossa muitakin uutisia. 10.3 ”Ogier anelee anteeksiantoa talliltaan” ,ulosajon jälkeen. ”Citroen pomo: Ogierin opittava sietämään paineita”. Jo viikon päästä 16.3 ”Ogier uhoaa: Olin Loebia nopeampi”. Vielä kun katsoi Portugalin viimesillä EK:lla miten Ogier yritti pitää pokkaa vaikka hymyilytti kun kysyttiin varmasta voitosta.
Noista otsikoista näkee miten toi henkinen puoli kulkee ja vaihtelee. Ogier on nuori mies ja vuodet kasvattaa mutta tosiaan Loeb on aina ollut haastatteluissa rento ja rauhallinen, nuorempanakin, vähän niinkuin suomalaiset. Tiedä sitten onko sille tehty noin aikasemmin, pöllytelty edessä että voitto menee mut paineita tosiaan on ja näkee että jäähdyttelystä ei ole kyse vaan mestaruus on taas kiikarissa
TOMI:
Ogierin ikä ilmeisesti hämää monet. Kyseessä ei ole mikään erityisen nuori kuljettaja, vaan kaksi vuotta Latvalaa vanhempi heppu. Ja kun vielä haetaan vertailukohta, niin Ogierin syntymävuosi on sama kuin Dani Sordolla. Kukaan ei kuitenkaan puhu Sordosta nuorena kuljettajana.
Turhaan tosiaan korostin Ogierin nuoruutta. Tarkoitin Ogierin nuoruutta ja vähempiä kilometrejä verrattuna tallikaveriin. Loebin miellän saman sukupolven kuljettajaksi kuin eläke-Bossen joka näköjään on noin 6-7 vuotta Loebiä vanhempi. Ogier, Latvala ja Hirvonen syntyneet näköjään viiden vuoden sisällä että ovat samaa ikäluokkaa. En muista rallista kovin nuoria mestareita joten toivottavasti molemmat suomalaiset on mukana niissä taisteluissa vielä pitkään.
Hirvosesta saa tv:ssä käsityksen ettei sillä ole hermoja lainkaan, vähän kuin Räikkönen. Pitää ne paremmin kurissa. Se luultavasti tuo mestaruuden ajan mittaan, ehkä jo tänä vuonna. Tasavertaisella kalustolla olis jo ainakin yksi tullut. Hienoa Hirvosessa että julkisesti kertoo 2010 yliyrittämisestä tai kuinka vaikeata viedä mestaruus 7-kertaiselta mestarilta. Sitäpaitsi Ogierin menestys osoittaa että kyllä Sitikalla on kalustossakin etumatkaa eikä kaikki johdu Loebin taidoista. Hirvonen tosiaan vaikuttaa valmiimmalta kuin koskaan ja Loeb ei.