Pari rallia on vielä kurvailematta ja piste-ero niin pieni, kuin se vain voi olla. Australiassa nähtiin jälleen taktinen voitto, johon ollaan tässä viime aikoina jo totuttu. Tarkoitan siis taktikointiin, sillä sitä on nähty tänä ja viime vuonna niin paljon, että se kuuluu ilmeisesti nykyisin ralliin samalla tavalla kuin jäähyt jääkiekkoon. Siinä suhteessa laji on siis muuttunut ja se pitää vain hyväksyä. Paluu käännettyyn lähtöjärjestykseen poistaisi tämän kertaheitolla, mutta tuskin tätä tuolla jossain ”osataan” näin yksinkertaisesti ajatella. Kaikki pitää tehdä vähän vaikeammin ja monien kokousten kautta. Todellisuudessa asioiden päättäminen on maailman yksinkertaisin asia. Jenkit osaavat tämän täydellisesti. Jos joku sarja alkaa näyttää tylsältä, niin siihen tehdään muutos ja kaikki ovat tyytyväisiä. Jopa amerikkalaiset kuljettajat hyväksyvät tämän, sillä he tietävät, että taskuun tulevat miljoonat kerääntyvät fanien kautta. Jos lajia ei hyväksytä, niin jenkeissä on niin paljon tarjontaa, että fanit katsovat äkkiä muualle.
Nykyisin autoja on niin vähän, että olisi turha puhua viidentoista ensimmäisen käännetystä lähtöjärjestyksestä. Kympin sakki tai jopa vain pisteillä olevat kuskit voisivat riittää. Mutta lopputulos olisi kuitenkin se, että kärkikuskit ajaisivat kaikki kilometrit kaasu pohjassa ja yrittäisivät sitä kautta saada sen paremman lähtöpaikan ja nykyinen kikkailu jäisi pois. Kuulostaako tämä nyt liian helpolta? Todennäköisesti.
Onneksi sentään jo kauan sitten säännöt muokattiin siten, ettei mahdolliset päivän päättävät yleisö EK:t vaikuta lähtöjärjestykseen. Tämähän tuli esille muistaakseni vuoden vuoden 1999 Jyväskylän jälkeen, kun kuskit hidastelivat Himoksen yleisö EK:lla kaiken kansan ja VIP-telttojen silmien edessä. Sitä ei enää siis näy, mutta eipä näy Himostakaan. Harjusta nyt puhumattakaan.
MM-sarja sen sijaan on äärimmäisen jännittävä, mutta harmaantuu valitettavasti niinkin hassun asian kautta, kuin kilpailijapulan. Mutta mikä sitten olisi eri tavalla, jos tiimejä olisi enemmän? Viime vuonna samat kaksi kuljettajaa taistelivat mestaruudesta, mutta näiden kahden tehdastiimin takana tulivat vielä Subarut ja Suzukit tehtaan väreissä. Siis tulivat takana. Tänä vuonna niitä autoja ei näy mukana, mutta silti puhutaan mestaruuden olevan vain parin kuskin välinen taistelu. Subaru ja Suzuki eivät olisi tänäkään vuonna tulleet mukaan kärkikahinoihin, mutta lisää telttoja olisi sentään ollut huoltoparkissa. Vain tässä on se ero.
Nautitaan kuitenkin jäljellä olevista kahdesta kisasta ja toivotaan Hirvosen yltävän mestaruuteen ensimmäisenä suomalaisena kuljettajana Sebastien Loebia vastaan. Rallissa on muuten loistava työskennellä sen mahtavan ilmapiirin takia. Kuskit -- kuten mestarikandidaatit Mikko ja Seb -- ovat kaikki kavereita keskenään ja muutenkin mukana oleva porukka on rentoa ja jalat maassa -- tyyppistä. Tässä on iso ero verrattuna esimerkiksi Formula ykkösiin. Mutta tästä lisää seuraavassa jutussa.
LISÄYS MYÖHEMMIN SUNNUNTAINA:
Tieto Citroenin aikasakosta on erittäin harmillinen homma lajin kannalta. Aikasakon määrä, joka tässä tapauksessa on yksi minuutti, kuvastaa hyvin sitä, miten näitä sakkoja määritellään. Kun Bossen auton takasivulasi todettiin liian ohueksi vain hiuksenhienosti, niin sakko oli silloin merkittävästi suurempi, mutta vain sen verran, ettei mestaruus ratkennut siihen. Samoin tässä tapauksessa sakko määriteltiin sen mukaan, että Loebille jää vielä ajamalla mahdollisuus tämän vuoden mestaruuteen. Se on kuitenkin selvää, ettei yksikään Citroenin autokunnista tiennyt autoissaan olevan sääntöjenvastaisuutta. Sellaiset puheet voidaan vetää vessasta alas.


Citikka voitti tämän viikonlopun 10-0. Citikan taktiikka oli valovuoden fordia edellä, Wilson joukkoineen oli aivan pihalla. Siihen tämä ratkesi valitettavasti. Seuraava ralli on kataloonian asfaltilla ja Citikan kotiralli. Sieltä on odotettavissa heille kaksois voitto ja Hirvosen mahdollisuudet ovat max 3:s. Eli piste-ero Loebin hyväksi on sen jälkeen 3 pistettä. Siihen taisi murentua Hirvosen ”henkinen selkäranka” ?
TOMI:
Parahin Nigel!
Taktiikasta puhuttaessa en ymmärrä, miksi Fordin osastolta tuli jälleen ”hämmästelyä” siitä, kuinka nerokkaasti Citroen ajatti kuskejaan loppuun ajetuilla sorarenkailla torstain asfalteilla. Sama laulu kuultiin jo Kyproksella. Fordin puolustukseksi sanottakoon, että kisan tilanne suosi Citroenia taktisesti. Jari-Matin ongelmat estivät Fordin taktikoinnin, valitettavasti. Mutta pieni korjaus sun tekstiin sallittaneen. Citroen on ranskalainen tiimi, ei suinkaan espanjalainen.
Nyt pitäisi pikaisesti poistaa tämmöinen taktikoinnin mahdollisuus. Palauttaa lähtöjärjestys niin kuin se oli aikaisemmin. On totta, että olisiko se 15, tai se 10 kuljettajaa, mutta joka tapauksessa muutos tulisi tehdä. Sehän voisi olla niin, että kaikki, jotka ovat mm-pisteitä onnistuneet keräämään, lähtisivät pistetilanteen mukaisessa käännetyssä järjestyksessä. Itseasiassa se myönteinen vaikutus ei olisi pelkästään tämä taktikoinnin poisto. Katsomossa on selvästi mukavampaa, kun tähtikuljettajia joutuu hieman odottamaan. Myös nämä edellä lähtevät kuljettajat saisivat enemmän huomiota.
Mitä tulee Katalonian ralliin, pelkään pahoin, että Mikolla on tekemistä selviytyä jopa kolmen joukon. Tämä nuorempi ”Sebikin” kun on osoittanut olevansa ajomies parhaasta päästä.
TOMI:
Hyvä janoinen!
Sääntö muutettiin paljolti sen takia, että sillä haluttiin tasoittaa voimasuhteita. Loebin pelättiin olevan liian ylivoimainen. Nyt sen voisi taas vaihtaa takaisin, jotta tämä arpaleikki saataisiin loppumaan. Se oli vielä kaksi vuotta sitten 15 ensimmäistä, mutta nyt sen voisi pienentää kymmeneen.
Pahalta näyttää Hirvosen kannalta. Kataloniassa Loeb ja Sordo tulevat olemaan ylivoimaisia. Hirvosen joutuu tehdä työtä kolmossijankin eteen, koska Ogier on osoittanut olevansa kova luu asfaltilla. Näin ollen Loeb lähtee viimeiseen ralliin varmistellen ottamalla kakkossijan ja voittamalla mestaruuden.
Rallissa muutettiin sääntöjä, kun yksi kuski oli ylivoimainen. Sama tehtiin formuloissa (pisteytystä muutettiin, kun Schumi varmisti mestaruuden puolessa välissä kautta).
Muutaman vuoden kuluttua huomataan, että ei se sääntömuutos loppujen lopuksi niin fiksu ollutkaan.
Nopein kuski ei taaskaan voittanut. Mikko päästi menemään kolme päivää oikea jalka moottoritilan puolella, mutta Sebu voitti, koska osasi himmata oikeassa kohdassa.
Kuten Loeb itsekin totesi, ei tykkää taktikoinnista, mutta siihen on pakko mennä nykyisillä säännöillä, jos mielii voittaa.
Loebia en tietenkään syytä, vaan sääntöjä. Samaan on sortuneet suomalaisetkin, kun siihen on ollut mahdollisuus.
Kyllä tälle jotakin pitäisi pikaisesti tehdä. Vuositolkulla on samasta jauhottu, mutta kukaan ei ota asiakseen.
Käännetty lähtöjärjestys takas ja heti!!!! Itse olen 30-vuotiaasta elämästäni seurannut rallia ”tietoisesti” n 20 vuotta. Ja ikinä en ole ymmärtänyt miksi säännöt ovat sellaiset, että kilpailija/talli joutuu taktikoimaan, eli käytännössä hidastelemaan!?!?! Minä kun luulin, että ralli on nopeus kilpailu…Tuntuu äärettömän typerältä katsojan silmin, että ensin ajetaan päivä kilpaa ja illalla lahjoitellaan sekunteja pois….Ymmärrettävään on, ettei kukaan halua auraa ajaa, vaan ralliautoa. Käännetty lähtöjärjestys tosiaan pelastaisi tilanteen, mutta kuten Tomi ja muut on todennut, nykyään on autoja niin vähän, että 15 käännetysti on liikaa. Tuo pisteillä olevat käännetysti, tai kärki 10 käännetysti vois toimia hyvin..
Joku kirjoittaja kirjoitti johonkin näistä kolumneista(olisko ollu kysymyksiä Mikolle…) tässä tämän vuoden aikana minun mielestä mielenkiintoisen ehdotuksen. Mitä jos pisteillä olevat kuljettajat saisivat päivän lopussa itse valita ajopaikan. Kärjessä oleva valitsee ensin ja sitten toisena oleva jne…Siinä olisi pieni mahdollisuus myös taktikoinnillekin.
Tai jos tällaiseen ei lähdetä, niin mitä mieltä Tomi olet, voisiko joissain kilpailuissa ajattaa esim N-ryhmän ”kuumat” ensin alta pois??!? Tiedä sitten…
Ei muuta voi ku toivoa Mikolle täydellistä ajoa Kataloniaan. Täydellisellä ajolla Mikko yltää toiseksi Loebin jälkeen, mutta Sordo voisi jäädä taakse…Sordo on kyllä ollu huolestuttavan nopea tälläkakudella ja asfaltillahan tuo on menny aina tosi kovaa…Ja onhan tietty aina Ogier. Fransmanni tuntuis vetävän ainakin yhden päivän tosi kovaa ja eikös sillekin kestopällyste maistu. Jospa Ford olisi löytäny autoon jotain uutta lääkettä, ettei Citikat kävelis ihan yli.
TOMI:
Mielenkiintoinen ehdotus tämä PWRC:n ajattaminen ennen pääluokkaa.
Eipä se vaihtoehtoinen tapakaan varmaan hirvosta auttanut. Perjantaina Loeb luovutti olikos se 10s etumatkan paremman lähtöpaikan takia. Vanhalla systeemillä Loebilla olisi siis ollut 10s lisää etumatkaa JA parempi lähtöpaikka.
Ainakin nyt Hirvonen aloitti lähellä molempina päivinä joten Loebillakaan ei varaa vain varmistella. Mahdollistaa ainakin ajovirheet. Vrt jos sunnuntaina olisi jo 30s+ kuronu etumatkaa kun ei tarvitsisi hidastella taktikoinnin takia jolloin sunnuntain voisi ottaa vain rauhallisesti varoen keskeytystä.
TOMI:
Oli miten oli, mutta ilman tätä taktikoinnin tarvetta kisassa ajettaisiin vain kelloa vastaan, eikä tällaista jälkihöpinää tarvittaisi.
wrc tiimit käännetysti. hyvin yksinkertaista.
Mä luulen et pwrc:n ajattaminen ekana palvelis molempia ryhmiä. ei niitä kuitenkaan ole niin montaa autoa, että ne kovin huonoon kuntoon teitä sais. Toisaalta wrc:t saa toisinaan tiet hyvinkin huonoon kuntoon, jolloin pwrc:llä tulee selviytymistaistelu. Josko ne kiskoilla kulkevat mitsut alkais näyttämään kilvanajolta kun niiden ei tarviis varoa jokaista mutkaa huonon kunnon takia..
Onko ranskalaistalli syyllistynyt vilppiin ? Tuomaristo tutkii parhaillaan Loebin autoa. Kaikki näkivät Jyväskylässä ja jo ennen sitä, että Ford oli onnistunut kuromaan etumatkaa Citroeniin. Nyt yhtäkkiä tämä asetelma oli kellahtanut toisinpäin ja vilpillisin keinoin?
Väkisin tulee mieleen Juha Kankkunen ja Toyota. Jaappanialaistalli suljettiin vilpin takia rallista ja Kanuuna menetti pisteensä. Ajatelkaapa tilannetta jos Citroen kärähtää! Onko nyky rallilla mahdollisuuksia sulkea yhtään tallia sarjasta? onko edes mahdollista rankaista rahallisesti tuntuvasti? Tämä voi tietää jopa koko homman loppua.
Ekalle pätkälle MM ykkösenä oleva ensin kuten nytkin. Tokalle ja siitä eteenpäin aina rallia johtava ensin reitille ja muut rallin sen hetkisen järjestyksen mukaan perään. Tämä tasoittaisi rallia ja illalla johtavan ei tarvitsisi kärsiä tilanteesta koko seuraavaa päivää. Etuna myös se, että kärkikuljettajien ei tarvitsisi ajella ”kynnöspellolla”, vaan saisivat painaa hyvällä tiellä. Viimeiselle pätkälle joku 10 ekaa käännetyssä järjestyksessä taktikoinnin estämiseksi ja näin myös jännitys säilyisi loppuun saakka.
TOMI:
Mukava teoria, mutta ei mitenkään mahdollista toteuttaa. Siirtymillä seurataan aikatauluja ja otetaan esimerkki, jossa viidentenätoista lähtevä ajaa ykköselle yllätyspohjat ja hänen pitäisi yhtäkkiä ottaa puoli tuntia aikataulua kiinni. Ylipäätään tämä järjestelmä venyttäisi koko hommaa niin, että pystyttäisiin ajamaan yksi EK kahden tunnin aikana.
Jepjep Mansell, ensin ajetaan ralli maaliin ja sitten käydään läpi valitukset ynnä muut vastaavat ja katsotaan, josko muutettaisiin ’virallisia’ lopputuloksia.
Herranjestas mitä sirkusta.
Niin siinä sitten kävi, että Citroenit saivat aikasakon ja Loeb putosi toiseksi. Tällä ei kuitenkaan periaatteessa ole merkitystä MM-taistoin kannalta, koska Hirvonen sijoittuu Kataloniassa enintään kolmanneksi ja Loeb voittaa viimeisen rallin, jolloin Loeb voittaa mestaruuden vähintään yhdellä pisteellä.
TOMI:
Parahin hallitsija!
Vai niin siinä käy…
Perseestä koko touhu, ensin vedetään vilpillä ja sitten taktikoidaan ja sitten vielä kyrvähdetään. Hah Hah haaaa!!!!
Rallit on rallattu tulokset arvottu niin kuin monena vuonna ennekin Austraaliassa, epäilen että tulokset muuttuu vielä kerran jos kaksikin.
TOMI:
Otetaan nyt ihan rauhallisesti näin sunnuntaina, jooko?
Tämä uutinen ei hermostuta eikä villitse
ja sen takia ei tarvii rauhottumis komentoo, homma vaan on niin cool. Kuinkas herra rauhallisuus itse tämän sarjan ja sen tuomareiden antamat tuomiot kommentoi ? onko ihan sama ?
TOMI:
Jos auto on vastoin sääntöjä, eli tässä tapauksessa luokitustodistusta, niin rangaistus on täysin oikein. Sääntöjä ei voida tulkita läpi sormien. Sen sijaan joku loogisuus pitäisi rangaistuksille saada. Nyt annettiin minuutti sen takia, ettei mestaruus ratkea tähän.
Tosiaan itse rauhallisuus
No hitto.. täytyy nyt kyllä todeta, että hyvältä tuntuu Mikon puolesta. Säännöt on sääntöjä ja niitä pitää noudattaa. Tapausta voi mielestäni verrata Foordin aikanaan saamaan rangaistukseen liian ohuista takalaseista. Nyt Citikalla vääränlaiset kallistuksen vaimentajat, jotka eivät täsmää luokitustodistuksen kanssa, voi voi. Vaikea sanoa onko siitä ollut vauhdillisesti apua, luulisi, ettei kuitenkaan. Ei tosin ollut 0,5mm liian ohkaisilla takalaseillakaan.
Wautsi vieköön. Nyt kyllä mm-taistelu sai suomipoikien kannalta aivan uudenlaisen värin. Harmi, ettei Latvala pystynyt taaskaan kunnolliseen suoritukseen, niin, että olisi ollut niin lähellä, että olisi myös ohittanut Citikat.
Sille tosiasialle ei mitään voi, että kyllä Katalooniassa Citroen korjaa potin. Tosin onhan se olemassa vielä tämä rouva fortuuna, joka voi tuoda vaikka minkälaisia mausteita soppaan. Toivotaan, että Mikko sais mahdollisimman hyvän sijoituksen ja pääsis sitten Walesiin hyvistä asemista. Walesissa ei näitä lähtöpaikkaongelmia ole.. siellä sataa aina. Ja olisin sitä mieltä, että Mikolla on erinomaiset mahdollisuudet onnistua. Walesissa Latvalakin voisi skarpata ja pistää Lööppiä ahtaalle nimittäin Jari-Matilla on saarivaltakunnan tiestöstä varsin paljon kokemusta. HYVÄ SUOMI ! ! !
Yhdyn monen mielipiteeseen taktikoinnista mutta en pidä käännetystä lähtöjärjestyksestä sillä minusta on kuitenkin aina päräyttävämpää nähdä kisan nopein kuski ensimmäisenä reitillä. Mikä siis neuvoksi? Mitäs jos lisättäisiin nolla-autojen määrää ja ennen kaikkea nopeutta (~5 kpl ennen ensimmäistä kilpailijaa)? Kuskeiksi entisiä kansallisia- tai mieluiten jopa maailmanmestareita huippukalustolla. Mukaan voisi laittaa muutaman B-ryhmäläisenkin. Olisihan se mukavaa nähdä ex-huippukuskeja tositoimissa varsinkin nyt kun sarjan kärki on kapeahko. Olisko aivan utopistinen ajatus?
TOMI:
Vastaan lyhyesti, että täysin utopistinen ajatus. Jo pelkästään kustannusten takia.
ihan hyvä että saivat sitruunapatongit penaltia mutta miksi vain minuutti? kuitenkin loebin sijoitus muuttui vain sijan ja sordolle ei ollut mitään haittaa. mielestäni jos syyllistyy sääntörikkeeseen niin siitä pitää tuomita samalla mitalla muiden rikkeiden kanssa. ensimmäisenä tulee portugali 2007 mieleen ja rike oli lievempi sillä 0,5 mm tuulilasista ei ole mitään hyötyä joten kyseessä oli valmistajanvirhe.
kyllä mikolle voiton suo sillä loebin voitto ei olisi ollut urheilun voitto kaikkien taktikointien kanssa. vaikka eihän hirvonenkaan ollut maalissa ykkönen niin kuitenkin hän ajoi kahtena ajopäivänä ekana tiellä ja kärsi siitä varmasti paljon. mielestäni hirvonen oli kisan nopein kuljettaja.
kyllä toi taktikointi juttu on aivan perseestä…
1)onko hidastelu ennen maalia fanien etu?
2)kuka nauttii siitä että auto pysähtyy ennen maalia? kenella on kivaa?
minun mielestäni rehti vaihtoehto olisi vaikka top 10 käännettynä. mielestäni se olisi tämän urheilun etu. muutenkin fanit pysyvät pidempään reitillä sillä he saavat lämmitellä ”hitaimmilla” wrc kuskeilla ennen kuin wrc:n starat loebit ja hirvoset ajavat ohi. ehdottomasti pitäisi ajaa kaasu pohjassa lähdöstä maaliin ja paras voittakoon ajamalla. siis paras ajaja, ei se jolla on paras lähtöpaikka. mielestäni vanha systeemi oli kuskien ja fanien etu!
Taktikointi loppuu, kun esimerkiksi päivän 6 parasta saavat valita seuraavan päivän lähtöpaikkansa. Ensimmäiselle päivälle pistetilaston ykkönen voi valita samoin.
Oliko tuomio kuitenkaan oikea?
Jos verrataan vaikka Toyotan tahalliseen ja härskiin vilppiin 90-luvulla ja siitä seuranneeseen sarjasta erottamiseen, niin minuutin aikasakko oli lähinnä kädenojennus verrattuna edellisiin tapauksiin.
Kuuntelin pari haastattelua tuossa ja kummassakin asiantuntija totesi, että tälläisillä kallistuksen vaimentajilla voi olla suurikin merkitys vauhtiin. On päivän selvää, että kyseessä ei ole mikään vahinko vaan täysin harkittu teko. Minkälaiset systeemit heillä oli Suomen rallissa tai muissa ralleissa? Veikkaan ettei ollut ainoa tapaus.
Oikea rangaistus olisi tuosta tempusta ollut vähintään kaikkien pisteiden menetys Australian rallista. Mutta eihän se käy kun Citroen on toinen rallisssa mm-taistelusta oikeasti taistelevasta tallista. Koko rallitouhu on muutenkin uppoamassa, niin mm-taistelun ratketessa jo tässä vaiheessa ja toisen autokunnan häpea olisi ollut liikaa koko lajille. Sääli Hirvosen kannalta, hän on jo mestaruutensa ansainnut.
Kuinka vaikeaa voi olla estää nämä naurettavat taktikoinnit? Erittäin yksinkertainen tapa ainakin heikentää hidastelu mahdollisuuksia olisi ESTÄÄ väliaikojen näkyminen autoissa. Mitä ne kuskit pätkän aikana muutenkaan niillä tiedoilla tekee? Tiedot ulosajoista tai muista saadaan varmaan muutenkin autokuntien tietoon. Vaikka eipä väliaikojen näkymistä taideta tähän edes käyttää…
Eli toisten autojen väliaikatiedot pois autoista ja taktikointi muuttuisi ainakin paljon hankalammaksi.
TOMI:
Se tarkottaisi sitä, että puhelimet pitäisi kieltää jne. Kahden minuutin lähtövälillä autokunta saa anyway helposti edellä ajavan maaliajan tietoon ja sitä kautta tiimi laskee nopeasti kuinka paljon tulee hidastaa. Jos puhelimet ja muu kommunikointi kielletään, niin se vaikuttaa turvallisuuteen merkittävästi, jopa hengenvaarallisesti. Huomattavasti helpompaa on kääntää lähtöjärjestys, jolloin taktikointi on turhaa ja sillä selvä.
En tarkoittanut, että seuraavalle pätkälle lähdettäisiin edellisen pätkän tulosten mukaan, vaan rallin senhetkisen kokonaistilanteen mukaan. Vaikka se viidentenätoista ajava yhdelle pätkälle pohjat ajaisikin, niin ei hän kuitenkaan kokonaistilanteessa paljon nousisi. Kyllä ne samat jannut siellä kärjessä porhaltaa ja rallin edetessä pikiksille lähdettäisiin suurinpiirtein samassa järjestyksessä. Joku voisi sijan tai kaksi nousta tai laskea tuloksissa ja joku voisi keskeyttää, mutta käsittääkseni nykyisillä aikatauluilla voitaisiin rallissa edetä.
TOMI:
Ei se aikataulu niin väljä ole, vaikka siltä vaikuttaa. Tämä järjestelmä tarkottaisi väistämättä jokaisen EK:n jälkeen vähintään 15-20min regroupia. Monesti renkaidenvaihdon jälkeen aikaa ei jää kuin muutama minuutti, joten systeemi ei valitettavasti toimisi käytännössä ilman ylimääräisiä taukoja. Niin ja kokonaistilanne toiselle EK:lle on sama kuin EK ykkösen aika esimerkiksi.
Taannoin Fordeille annettu sivulasisakko oli kohtuuton. Kenties tämänkertainen rangaistus oli enemmän kohdallaan? Meinaan vaan, että eikös tämä kuitenkin ole parempi suunta? Sitä sakkominuutilla silmään, joka vanhoja…..
Kyllä kallistuksen vakaajilla voidaan vaikuttaa ajettavuuteen aika paljonkin. Tuollahan Mikko sanoi jossain haastattelussa, että asvaltille heidän autonsa on liian pehmeä. Yleisö eklla joka ajettiin 6 kertaa, mikko tais hävitä sitikoille varmaan kymmenen sekkaa.. Liekkö jotain osuutta asiaan vakaajilla.. Eikös näitä asvaltti supereita ole ollut aiemminkin jolloin erot ei ole ihan noin mittavia ollut.. Sekin vielä että joka kerta superille pohjat ajoi ogier, ei loeb tai sordo. Kummasti pojulle tuli kyytiä…
Miksi 15 autoa käänetysti olisi liikaa? Jos lähtöjärjestykseen käännettäisiin vain pisteillä olevat, niin silloin kahdeksannella sijalla oleva kiroaa typerää sääntöä, ja yhdeksäs kiittää nousten pisteille… Ruvetaankin kärjen takana taktikoimaan yhdeksättä sijaa, jolloin erot terävimmästä kärjestä yksityisiin kasvaisi. Varsinkin uusien tehtaiden liittyessä reilun vuoden kuluttua sarjaan 15 autoa olisi ihan hyvä. Eli paluuta vanhaan odotellessa. Luulen muuten, että tuo odotus tulee olemaan lyhyt, sillä samalla kun Mosley jättää ralliautoilun rauhaan, niin loppuu myös typerät säännöt ja päätökset. Vatanen ja Todt ovat onneksi rallimiehiä kumpainenkin.
Miksihän niitä ukkoja ei voisi lähettää liikkeelle joka aamu MM-pisteiden mukaisessa järjestyksessä? Siis MM-kärkinimi tielle jokaisena kilpailupäivänä ensimmäisenä. Tasaisi sarjaa edes hitusen ja poistaisi taktikoinnit. Sama kuin F1:ssä olisi voineet lähettää miehet radalle MM-pisteiden mukaan käännetyssä järjestyksessä ja jakaa vain aika-ajoista extra-pisteitä. Olisi ollut vähän enempi katsomista, kun Schumi tekee 20 ohitusta joka kisassa
Nämä on niitä liian helppoja juttuja.. Ei sitä voi noin tehdä, kun loppuisi komiteoilta työt
”Tieto Citroenin aikasakosta on erittäin harmillinen homma lajin kannalta. Aikasakon määrä, joka tässä tapauksessa on yksi minuutti, kuvastaa hyvin sitä, miten näitä sakkoja määritellään. Kun Bossen auton takasivulasi todettiin liian ohueksi vain hiuksenhienosti, niin sakko oli silloin merkittävästi suurempi, mutta vain sen verran, ettei mestaruus ratkennut siihen. Samoin tässä tapauksessa sakko määriteltiin sen mukaan, että Loebille jää vielä ajamalla mahdollisuus tämän vuoden mestaruuteen. Se on kuitenkin selvää, ettei yksikään Citroenin autokunnista tiennyt autoissaan olevan sääntöjenvastaisuutta. Sellaiset puheet voidaan vetää vessasta alas.”
- Päätös oli suoraan sanottuna munaton. Tässäkin tapauksessa rangaistukseen suurin vaikuttava seikka oli RAHA. Raha ratkaisee valitettavasti.
On sitäpaitsi typerää väittää ettei yksikään citroenin autokunnasta tiennyt sääntöjenvastaisten osien olemassa oloa. Kuka ne oli sinne laittanut? Talonmieskö se oli käynyt ne sinne ruuvaamassa?
Tässä nyt yritetään pestä kädet tapauksesta todella nopeasti puhtaaksi ja yritetään jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Onko suuri yleisö niin tyhmää ettei tajua ?
TOMI:
Talonmies? Et kai luule, että kuski ja kartturi laittaisivat itse kiinni kaikki osat, jotka autossa ovat? Autokunta on siis termi, joka tarkoittaa kuljettajaa ja kartanlukijaa.
”On sitäpaitsi typerää väittää ettei yksikään citroenin autokunnasta tiennyt sääntöjenvastaisten osien olemassa oloa. Kuka ne oli sinne laittanut? Talonmieskö se oli käynyt ne sinne ruuvaamassa?”
Kuskit ja kartturit keskittyy kisaan. Ei ne jokaista osaa ja osan kiinnitystä voi erikseen tarkastaa, se on muiden hommia. Ja muutenkin eikös nyt kysymyksessä oleva osa ole periaatteessa laillinen, ne vain ”unohtivat” luokitella sen?
Ralli perustuu joukkuepeliin ja yksi osa-alue on auto ja sen kehittäminen. Voisi sanoa, että rallin lopputulokseen vaikuttaa eniten se millainen ajopeli sinulla on alla, ei kuskin ajotaito. Eli tältäkin kantilta auton kehittämisellä voidaan saada eniten hyötyä kilpailijoihin. Ralli on täysin välineurheilua.
En ole kuskia tässä syyttämässäkään hän ei välttämättä ollut tietoinen asiasta, mutta hänen pelivälineensä ei ollut laillinen ja olisi ollut oikeutettua viedä häneltä kaikki pisteet ko. rallista.
Ajatellaampa asiaa vaikka toisen lajin kannalta jossa on myös välineillä melkein yhtä iso merkitys. Laji voisi olla vaikka mäkihyppy. Viimekaudella Ville Larinto ei päässyt hyppäämään yhdessä mc-kisassa liian pitkien suksien takia. Sukset olivat 1cm liian pitkät. Kesällä Happonen ei päässyt hyppäämään kun painoindeksi sääntö ei toteutunut. Viime kaudella usean hyppääjän kisa hylättiin eli pisteet menetettiin sääntöjen vastaisten varusteiden takia.
Jos verrataan ralliin tätä, niin yksi tiimi voi kieroilla miten haluaa ja kiinni jäädessään se saa vain 1 minuutin aika sakon. Käytännössä tämä takroitti 2 menetettyä pistettä. Rallia ei voi verrata edes formuloihin. Sielläkin tulee hylkäys armotta sääntöjenvastaisen ajokin seurauksena.
Juuri ilmeistyi muuten mtv3:n uutispalveluun uutinen jossa kerrottiin citikan ensikauden ralliauton olevan valmis. Olipa sattumaa, että tuli tämmöinen kömmähdys, ei varmaankaan ollut tulevan kehitysversion osia:)
Nyt en ymmärrä? Hirvosella on vaikeaa? Tai Loebillä? Tai taktikointi voittaa? Eiköhän ole toistuvasti ja pysyvästi osoitettu, että ajamalla ei kisoja voiteta. Sijoitukset jaetaan sopiviksi hämyisissä kabineteissa.
2007 Portugalissa Fordin takalasit 0,5 mm liian ohuet – sakkoa 5 min. Sardiniassa 2009 Loeb 3 min. – turvavyöt auki ennen aikojaan. Aikoinaan Toyota ulos kisasta sääntörikkomuksen takia. Juho Hännisen alusasu?
Erittäin loogista päätöksentekoa?
Ralli ei ollut enää aikoihin autojen ja kuljettajien kestävyyskilpailu, jollainen sen tulisi olla. Edelleenkin. Eikä rallia voita taitavin kuljettaja eikä kestävin auto.
Tervetuloa IRC – huonompaan rallin ”kehittämiseen” tuskin pystytte!
nimim. ”Loebilla liian pitkät hiukset”
Tomi? Mitä tarkoittaa ”Nautitaan kuitenkin jäljellä olevista kahdesta kisasta ja toivotaan Hirvosen yltävän mestaruuteen ensimmäisenä suomalaisena kuljettajana Sebastien Loebia vastaan.” Onks Inkoo ruotsia? siel majailee yks MG
TOMI:
Loeb ei vielä silloin ajanut koko sarjaa, vaan oli tiimin kolmas kuljettaja. Sen jälkeen on vasta nautittu Loeb vs suomalaiset taisteluista.
Sitä niinku tarkotin, et eiks loebbi ajanu viel sillon ku bosse voitti 2002?
lööppi ei ajanu kaikkia kisoja v. 2002. hän oli kolmoskuski. ja citikka ei ollu vielä 2002 mukana valmistajien sarjassa(kai) ainakaan ei ajanu kaikkia kisoja
Aikanaan kun CilinColin ajoi ekan kisan Focuksella, niin autossa oli ilman luokitusta oleva vesipumppu, josta seurasi hylkäys. Bossen takalaseista tuli hylkäys. Nyt oli vähän samanlainen tilanne Citikalla niin tuli vaan minuutti aikasakkoa. Tilanne on kuitenkin niinkuin Tomi sanoi, ei haluttu vaikuttaa maailmanmestaruuteen.
Uskon kuitenkin ettei Citikka olis laittanut sitä osaa autoon, jos ei siitä jotain hyötyä olis. Vaikka nyt varmaan Citikan inssit istuu siellä kehitysosastolla lipittämässä viiniä baskerit päässä, niin kyllä ne sen verran ammattitaitoisia ovat, ettei ne olis tommosta osaa autoon laittanut vahingossa.
Nyt pitää vaan toivoa, että pistää Loebille patongin väärään kurkkuun viimeisessä rallissa!