63 vastausta kohteessa Kysymykset touko/kesäkuu -09

  1. RALLIKUSKI sanoo:

    1)Kun osallistuitte Garden kanssa 2007 SM OK AUTORALLIIN Kouvolaan niin oliko siellä mielenkiintoisia osallistujia?

    2) Veikkaa Sordon sija jos hän osallistuu Kouvolaan

    3) Kuka juhlii tänä vuonna maailmanmestaruutta Rallin MM ja Sm-sarjoissa?

    4) Kuka saa vähiten pisteitä mm-sarjassa

    5) Tässä tulee kysymyksiä JWRC ja PWRC luokista

    6) Voiko N-ryhmän voittanut kuljettaja saada mm-pisteitä jos hän sijoittuu
    esim. kolmanneksi?
    Tällä kaudellahan Nasser Al-Attiyah ja Lambros Antahanasoulas saivat mm-pisteen sijoittuen kahdeksanneksi?

    7) Millainen auto on käytössä PWRC luokassa S2000 autojen lisäksi?

    8)Miten Jarkko Nikara mielestäsi vaikuttaa suomalaisiin kuskeihin?

    9) Tämän vuoden Pirelli Star Driver kisaan valittiin Joonas Lindroos.
    Millainen kuski hän on?

    10) Miksi Giovanni Bernacchini siirtyi Al-Attiyahin kartturiksi?
    Mihin entinen kartturi Chris Patterson katosi?

    11) N-ryhmässä ja junioreissa on kaksi osakilpailua joista ei saa pisteitä.
    Jos sijoittuu vaikka kolmanneksi saako silti pokaalin?

    12) Miksi rallissa ei käytetä numeroa 13?

    13) Veikkaa suomalaiset osallistujat Jyväskylän mm-ralliin Hirvosen, Latvalan ja Nikaran lisäksi?
    Kenties Juho Hänninen?

    14) Mitä maksaa rallikuskin varusteet esim. kypärä, ajohaalari, ajohanskat, ajokengät.

    15) Mitä maksaa ralliauto osineen. Ratti, istuimet, vaihdelaatikko, kori, penkit, tukivarsi, renkaat, pakoputki, moottori, ajovalot, lasit.

    16) Miksi Stobart ja Munchi´s sekä Citroen Junior käyttävät tehdastallin vanhoja autoja?

    17) Mitä mieltä olet uudesta R2 Fiestasta?

    18) Miten muuttaisit rallin sääntöjä jos olisit FIAN Diktaattori?

    19) Veikkaa Puolan rallin top3.

    TOMI:
    1)Nyt en muista muita kuin Sordon. Siis normaalien SM-sarjalaisten ulkopuolelta.
    2)WRC:llä ajetaan siellä Cupin puolella numerolla miljoona, joten uskoisin Sordon ajavan tässä tapauksessa nolla-autona.
    3)Loeb ja Ketomaa. Toivottavasti olen ensimmäisen suhteen väärässä, mutta kauden suoritukset kertoo valitettavan selvää kieltä. Vain pistelaskujärjestelmä pitää tilanteen tasaisena ja Loebin lippa Kreikassa.
    4)En tiedä
    6)Tietysti
    7)N-ryhmän autot. Siis Subaru ja Mitsubishi
    8)En ymmärrä kysymystä. Toivottavasti kannustavasti?
    9)Erinomainen ja lahjakas. Ihmisenä en tunne kovin hyvin. Vaikuttaa sympaattiselta nuorelta mieheltä.
    10)En tiedä mihin vanha kartturi katosi, mutta Giovannilta taas katosi Gigi Galli.
    11)Sarjoissa tulee valita kuusi kisaa kahdeksasta joihin osallistuu. Ne ilmoitetaan etukäteen. Pokaalista en osaa sanoa yhtään mitään.
    12)Jossain kisoissa ei käytetä. Eiköhän se ole tämä luvun tuoma ”epäonni”.
    13)Katso osallistujalista Neste Rallin sivuilta. Niitä on aika pirun paljon. Munchi’s tiimissä ajaa ravintoloitsija nimeltä Mattias Therman, joka vuokrasi sieltä paketin kotimaiseen MM-ralliin.
    14)Ihan normaalien verran, joten tsekkaa vaikka Euroracingin hinnastosta. Siihen sitten mittatilauslisä päälle, mutta muuten ne varusteet on ihan normaaleja.
    15)WRC auto maksaa miljoonan. Super2000 puolet siitä. Hinta sisältänee ratin.
    16)Ei kai siinä muuta vaihtoehtoa liene.
    17)Hyvä näköinen laite.
    18)Nyt ne säännöt tuntuis menevän ihan hyvään suuntaan. Uudet jutut on mielenkiintoisia. Varsinkin aikataulujen tietynlainen vapauttaminen, jotta saadaan kisoihin vähän persoonallisuutta mukaan. Päiväkohtaisista pisteistä en ihan ole samaa mieltä, mutta siihenkin varmaan tottuu.
    19)Latvala, Loeb, Hirvonen

  2. RALLIKUSKI sanoo:

    :)

  3. Kalle sanoo:

    Onko sulla mitään tietoa (edes suuntaa antavaa) miten paljon näiden tehdastallien ulkopuolisten kuskien pitää kärrätä rahaa talliin, että saavat ajaa?

    TOMI:
    On mulla jotain ideaa niistä. Yksi ralli maksaa noin 200 – 250 tuhatta. Tänä vuonna taloustilanteen ollessa aavistuksen heikompi, kisan saa kuulemma pikkasen edullisemmin, paikoin jopa merkittävästi edullisemmin. Nämä esimerkit olivat siis Ford ja Citroen.
    Sitten esimerkiksi Bozianin Peugeot 307 on edullisempi ja juuri tässä on syy siihen, että Petter harkitsee merkin vaihtamista. Tiimillä alkaa kirstun pohja häämöttää uhkaavasti. Mä vieläpä uskon, että 307 on jopa nopeampi kuin Xsara. Tietysti täytyy muistaa, ettei Xsarakaan maksa samaa kuin C4, mutta ei se halpa missään tapauksessa ole.

  4. Jaakko Torkkeli sanoo:

    Kumpi on halvempi Xsara vai C4
    307, 206 vai 207?

    TOMI:
    Citroeneista tietysti Xsara.
    206 WRC:tä ei enää pysty miltään ammattitiimiltä vuokraamaan ja 207 on super2000 auto.

  5. Jaakko Torkkeli sanoo:

    Miltä kuulostaisi tälläinen tiimi

    Toni Gardemeister World Rallye Team:
    Kuljettaja: Toni Gardemeister,
    Kartanlukija: Tomi Tuominen,
    Tallipäällikkö: Michel Nandan,
    Päämekaanikko: Esa Häkkinen,
    Tekninen johtaja: Toni Pehkonen,
    Insinööri: Aguri Suzuki,
    Tonin kuntovalmentaja: Marcus Grönholm,
    Tomin kuntovalmentaja: Jakke Honkanen
    Auto: Suzuki SX4 WRC
    Nuottiauto: Suzuki Samurai

    TOMI:
    erikoiselta….

  6. Jaakko Torkkeli sanoo:

    Päivää!
    Tässä kysymyksiä rallin sm-sarjasta.

    1) Eikös Jarkko Nikaran kartanlukija Jarkko Kalliolepo lue nuottia Jukka Hiltuselle?

    2) Eikös JM Latvala ajanut monia vuosia sm-sarjassa Basti Lindholmia vastaan?

    3) Vaihtoiko Jarkko Nikara sm-sarjassa takaisin pikkuluokkaan kun, alla on Honda Civic?

    4) Ovatko Jarkko ja Petri Nikara veljeksiä?

    5) Millaiselta autolta näyttää MITSU EVO KYMPPI?

    6) Vieläkö Kosti Katajamäki kiertää sm-sarjaa?

    7) Onko sm-sarjassa ollut ikinä S1600 autoja?

    8) Silloin kun, osallistuitte Kouvolan ralliin niin eikös JM kiertänyt reitin 0-autona?

    9) Millainen kuski on Kristian Sohlberg?

    10) Eikös Garde ajellut Keravalla 2007 VIP autona?

    11) Millainen kuski on Ari ´´Raaka-Arska´´ Vihavainen?

    12) Onko rallin sm-sarjassa ollut ikinä Citikoita?

    13) Miltä tuntui kuulla uutinen Räikkönen, Häkkinen, Salo ja Järvilehto ralliin?

    14) Millainen kuski on Tapio Laukkanen?

    15) Mainitse jokin julkkis joka on osallistunut ARCTIC RALLYYN?

    16) Miksei Maikkari voisi näyttää ohjelmaa ´´kulissien takana´´.
    Aiheena Tomi Tuomisen videopäiväkirjat ja kuvaus T.Tuominen?

    17) Mihin ralliin osallistutte Meksikon lisäksi?

    18) Kerro joku vakava onnettomuus ralleissa?

    19) Mitä sarjaa Axel Lindholm kiertää?

    20) Mitä sarjaa Jarkko Miettinen ja Antero Saari ajavat?

    TOMI:
    1)Lukee kyllä
    2)No ei sentään monia vuosia, mutta ajoi kyllä.
    3)Ei vaihtanut. Jarkko ei aja SM-sarjaa tänä vuonna. Ajoi vain sen yhden kisan.
    4)Kyllä ovat
    5)Möhkäleeltä
    6)Kyllä. Mitsubishi evo kympillä. Talven ajoi ysillä.
    7)Ei mielestäni
    8)Nyt en muista, joten en uskalla vastata
    9)Aika raju tyyliltään. Vauhtia ei ainakaan pelkää. On parhaimmillaan nopeilla teillä.
    10)Ajoi Bemarillaan
    11)En ole ikinä istunut Arskan vierellä, mutta nopea tuntuu olevan ja aika raju myös tyyliltään
    12)Pikkuluokassa on tälläkin hetkellä
    13)Ihan hieno homma se oli
    14)Erittäin nopea, tosin ajaa nykyisin harvakseltaan. Nykyisin työskentelee Tommi Mäkinen Racingissa.
    15)Miten määritellään julkkis tässä tapauksessa? JJ Lehto, kelpaako?
    16)Siksi eivät näytä, koska ovat järkeviä…
    17)Ei vielä tietoa
    18)Mieleen tulee Duvalin ulosajo Japanissa. Saavuimme paikalle noin viisi minuuttia osuman jälkeen.
    19)F-cuppia. Eikö?
    20)Ajaiskohan Jarkko Romanian sarjaa? Antero Saaresta ei mitään hajua valitettavasti.

  7. Jaakko Torkkeli sanoo:

    Mitä mieltä olet JM Latvalan nuotinlukutyylistä?

    TOMI:
    En ole koskaan kuullut JM Latvalan itsensä lukevan nuottia, joten en osaa todellakaan sanoa tähän mitään.

  8. Make Makkara sanoo:

    Muutema kysymys!

    1.Jos saisit valita niin minkä kuskin kartturina tahtoisit olla?

    2.Millä autolla tahtoisitte ajaa ralleja?

    3.Miltä tuntuisi voittaa,MM ralleja & mestaruus kaiken päälle?

    Make Makkara

    TOMI:
    Hyvä grilli-iltojen ilo!
    1) Jonkun suomalaisen ammattikuskin. Eipä niitä montaa ole.
    2) Me tahtoisimme ajaa tämän ammattikuskin kanssa varmaan Fordilla tai Citroenilla
    3) Uskoisin nauttivani oluen voiton kunniaksi ja kenties lasillisen shamppanjaa mestaruuden jälkitunnelmissa.

  9. Jaakko Torkkeli sanoo:

    Jari-Matti Latvala

    1) Mistä jatkuvat ajovirheet johtuvat?

    2) Mitä pitäisi tehdä?

    3) Millaisena näet Latvalan tulevaisuuden?

    4) Mitä Anttilan nuotinlukutyyli on?

    5) Miten Latvalan kausi on mielestäsi sujunut?

    Mikko Hirvonen

    1) Miten Hirvosen kausi on mielestäsi sujunut?

    2) Harmittiko se että Hirvonen keskeytti Argentiinassa? Mistä syystä?

    3) Voittaako Hirvonen Jyväskylässä?

    4) Mitä mieltä olet siitä että Matti Rantanen ajaa Munchis tallin Fordilla Jyväskylässä?

    TOMI:
    Latvala
    1)Henkiseltä puolelta
    2)Parantaa sitä
    3)Hyvänä, sillä taitoa on.
    4)Tasaista lukemista. Nyt lukee korkealla äänellä tasaisesti.
    5)Kyllä kai sen jokainen tietää

    Hirvonen
    1)Tasaista ja varmaa ajoa.
    2)Siis minua? No ei se mitenkään henkilökohtaisesti harmittanut, Mikon kannalta kyllä.
    3)Ei ole muita vaihtoehtoja mun mielestä. Nyt pitää voittaa.
    4)No tämäpä uutinen. Hieno juttu, jos näin tosiaan on. Mä näin ainoastaan Villagran ja Thermannin nimet listalla, kun viime kerran kurkkasin.

  10. Kalle sanoo:

    Varmaan tyhmä kysymys, mutta olen aika pihalla MM-sarjan yhteydessä ajettavista muista luokista. Mitä luokkaa S2000:lla ajellaan Jyväskylässä? Käsittääkseni tuotantoautojen MM-sarja ei ole mukana.

    TOMI:
    Kysymys ei ole mitenkään tyhmä. Vähemmästäkin menee sekaisin. Super kakstonnisilla kurvaillaan vaan terveisiä, ei siis mitään MM-sarjaa. Ovat siis vain mukavana lisänä.

  11. Kalle sanoo:

    Voisitteko joskus tehdä rallilähetysten yhteyteen jonkun insertin, jossa käytäisiin läpi nämä muut samassa kisassa ajettavat sarjat? Eikö PWRC:n ja JWRC:n lisäksi ajella myös jotain Pirellin ja Fordin systeemejä?

    Ja väliin kysymys asian vierestä: Laulatko jossakin bändissä?

    TOMI:
    Pirelli Star Driver ajetaan ja Fordin Fiesta Trophy. Niistä voisi minunkin mielestä olla enemmän tarinaa, varsinkin Pirellistä, kun siellä ajaa Jarkko Nikara. Jarkko on muuten porukan ylivoimaisesti nopein kuljettaja.

    Ja välikysymykseen välivastaus: Laulan bändissä nimeltä Fidel Bistro. Tässä yhteydessä on näppärä mainostaa fidelbistro.com

  12. Rallikärpänen sanoo:

    Formualkuljettajat ajoivat Lapissa rallia.
    Minkälaiset mahdollisuudet heillä on?
    Mitä mieltä olet siitä että, Ilkka Kivimäki luki nuottia Häkkiselle?
    Miksi TMR teki huoltoa Räikkösen Fiatiin?
    Miksi Tapsa Laukkanen teki Kimille nuotit?
    Mistä syystä Mika Salo keskeytti?
    Mille sijoille Räikkönen, Häkkinen ja Järvilehto sijoittuivat?
    Kerro Räikkösen, Järvilehdon, Häkkisen, Rosbergin ja Salon ralliajotaidoista?

    TOMI:
    Tietysti ihan samat mahdollisuudet kuin muillakin, mutta ratamiehet pitää pääasiassa Tunturissa hauskaa ja harrastavat muiden mukana. Kiiki oli varmasti mainio kartturi Häkkiselle. Erittäin kokenut ja rauhallinen kaveri. TMR pitää huolta Kimin autosta muutenkin. Tapsa teki nuotit sen takia, ettei Kimillä ollut aikaa tulla nuotitukseen ja kyseessä oli ensimmäinen kisa, joten niistä Kimi sai hyvän pohjan itselleen.
    Olisko Salolta hajonnut vaihdelaatikko? En muista ihan tarkkaan. Sijoituksia en muista, enkä ala penkoa. Löydät ne rallin omilta sivuilta.

  13. Traktorikuski sanoo:

    Oletko sinä tai Garde koskaan ajanut traktoria?

    TOMI:
    Mä en ole, Garde on varmaan kurvaillut. En tosin ole varma. Pitää kysyä tänään :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>