MTV3.fi/Helmessä oli juttu Adelesta, joka haluaa kihlautuessaan sormeensa sormuksen, jonka voi nähdä avaruudesta asti. Tämä lienee vitsi… Tai sitten ei.
Olen nähnyt monenlaisia häitä: rentoja ja tunnelmallisia, hilpeitä, virallisia. Häät ovat mukavia juhlia. Se, mitä en koskaan ole tajunnut, on häitä edeltävä stressi: me haluttais tämä istumajärjestys ja tällainen kakku, mutta sitten enon vaimon sisko suuttuu!
Kaikenlaisissa hääohjelmissa tunnutaan jatkuvasti korostavan sitä, miten häistä pitää tulla parin näköiset ja pari saa tietenkin päättää kaikesta, koska kyseessä on heidän tärkein päivänsä. Oman kokemukseni mukaan tästä seuraa kaksi ongelmaa:
1. Pari haluaisi päättää kaikesta ja tehdä oman mielensä mukaan, mutta jokaisella vähänkin läheisemmällä sukulaisella on omat ideansa tarjottavanaan. Sano siinä sitten vastaan, kun 80-vuotias Helmi-täti haluaisi mieluummin istua salin puolella mutta kun te ette vaan välitä!
2. Se, että kyseessä on elämän tärkein päivä, ei ole mikään ihan pieni stressitekijä. Kaiken pitää olla hienoa ja ihanasti ja apua jos sataa!
Jostain syystä kaikkien ongelmien jälkeenkin häistä tulee aina ihanat. Se stressi, jota koettiin koristekukkien askartelemisen vuoksi, menee ohi. Olen ollut omalta osaltani lähinnä maanläheisissä häissä, joissa kukaan ei ole saanut raivareita, itkukohtauksia tai ruvennut bridezilla-tyyppisesti avautumaan. En ole koskaan päässyt todistamaan ns. meltdown-tilannetta, jossa joku saa hepulin. Televisio, tuo armas ystäväni, on kuitenkin valaissut, että sellaistakin sattuu.
Kysymys kuuluu: miksi stressata, kun kaikki menee kuitenkin hyvin ja pari saa toisensa (ellei toinen karkaa, ehheh)? Miksi ryhtyä riitoihin, kun naimisiin mennään kuitenkin, oli täydellistä istumajärjestystä tai ei?
En ole koskaan ollut varma, haluanko naimisiin. Poden esiintymispelkoa, ja ajatus kymmenien, jopa satojen ihmisten edessä alttarille kävelemisestä tuntuu ahdistavalta. Toisaalta onhan maistraatti olemassa, mutta katuisiko sitä myöhemmin? Luuleeko sitä vain, että juujuu kappeli kelpaa, mutta myöhemmin sitten haikaillaan valkeaa pukua ja kimpunheittoja? Olen kuullut monista eronneista, jotka haluavat toisista häistään “sellaiset oikeat” prinsessajuhlat. Olisi jännittävää kuulla, miksi he ensimmäisellä kerralla valitsivat maistraatin, ja miksi nyt on toisin. Miten syvällä tuo “päivä prinsessana”-ajatusmaailma meissä naisissa oikein on?
Kuvalähde: http://www.mtv3.fi/ohjelmat/kauniitjarohkeat
Päivän miehenä on tietenkin kaikkien aviomiesten kuningas, Ridge Forrester! Tämä mies voi naida ensin sinut, sitten sen toisen, sitten taas sinut, sitten sen toisen… Ja kaupan päälle hän järjestää joka kerta romanttiset unelmahäät!
Tällaisia häähommia mietin karkauspäivän kunniaksi. Vielä ehtisin minäkin kosia jotakuta, kun tänään siihen on oikein lupakin, voitteko kuvitella… 
- Sarjaseurustelija27
