Muurin takaa

Rosvot löytävät Kiinassa tiensä joka paikkaan, mutta täytyy sanoa, että viimeksi olisin odottanut joutuvani heidän uhrikseen Shanghain autonäyttelyn BMW:n osastolla keskellä päivää! Enkä ollut suinkaan ainoa, jolta vietiin tavarat, ja jotka viettivät kanssani iltapäivää Shanghain poliisin kuulusteluhuoneessa.

Kaikki alkoi siitä, kun kiinalaissyntyinen NBA -jättiläinen (229 cm) Jao Ming saapui BMW:n näyttelyosastolle lehdistöpäivänä lyhyelle käynnille. Syntyi valtava ryysis, kun kuvaajat yrittivät saada kuvia tästä pilvenpiirtäjän kokoisesta sankarista. Minä (178 cm) tietysti kamerani kanssa kurkottelemassa mukana. Mutta massan puristuksessa kameralaukku jäi jalkoihin, ja kun tilanne oli parinkymmenen sekunnin jälkeen ohi, oli myös laukku hävinnyt. Yhdeltä kuvaajalta lähti kameran teleobjektiivi, toiselta selkäpuolella roikkunut kamera ja kolmannelta kameralaukku täynnä objektiiveja. Yhdeltä varastettiin kannettava tietokone.

Turvamiehet ja järjestysmiehet levittelivät käsiään. Heitä ja poliiseja kuhisee muuten Shanghain autonäyttelyssä niin, että päät kolisevat yhteen. Yksi lähti lopulta ystävällisesti opastamaan meitä poliisiasemalle.

Minä olin sikäli onnekas, että kukaan ei sentään vienyt kameraa käsistä, ja päivän aikana kuvattu materiaali oli kamerassa. Repun mukana menivät ainoastaan mikrofonit, akut, kaapelit, kasetit, passit, viisumit, lehdistökortit jne. No Shanghain konsulaatti toimi todella erinomaisesti , ja uusi passi oli noudettavissa jo seuraavana aamuna. Lehdistökortin ja viisumien kiinalaisviranomaisten kanssa on sen sijaan toinen juttu.

Shanghain kansainväliset automessut ovat yhdet maailman merkittävimmät, onhan Kiina maaliman suurin automarkkina. Nyt tämä autotapahtuma pidettiin jo 14. kerran, ja paikalla olivat kaikki itseään merkittävinä pitävät autonvalmistajat ympäri maailman. Shanghailaiset ovat ylpeitä näistä messuistaan. Ne ovat myös Kiinan omalle autoteollisuudelle tärkeä esiintymispaikka.

Olen ollut näillä messuilla jo kolmena vuonna peräkkäin, ja aina korviin kantautuu ikäviä uutisia ja samantyyppisiä kertomuksia. Eikä pelkästään automessuilla. Samanlaista tapahtui kuuleman mukaan myös Shanghain kansainvälisillä venemessuilla. Erikoiseksi tilanteen mm. autoexpossa tekee se, että ensimmäiset kaksi päivää on suunnattu pelkästään tiedotusvälineille, eikä tavallista yleisöä päästetä sisään. Akkreditointi on tarkkaa ja kestää useamman päivän ja lehdistöpassin saa vain esittämällä paikan päällä lehdistökortin uudelleen passin kanssa. Ulkopuolisia ei pitäisi olla koko expoalueella. Kun alueelle saapuu tai sieltä lähtee, täytyy lehdistökortti laittaa lukijaan, joka tunnistaa henkilön viivakoodin avulla. Keitä siis ovat nämä messurosvot ja miksi tai kenen suojeluksessa he saavat toimia vuodesta toiseen?

Minun tarinani päättyi neljän päivän jälkeen hyvin: reppu löytyi hylättynä ja mikrofonit ym. olivat tallella. Ainoastaan passit ja viisumit on uusittava. Mutta löytymisestä ei ilmoittanut yllätys, yllätys poliisi, vaan W3  näyttelyhallin työntekijä. Hän päätti soittaa repusta löytyneen käyntikortin numeroon.

Ai , että mikä on tarinan opetus? Se, että varokaa näitä Kiinan tunkkaisia messuja!

Kun kolme viikkoa sitten ennustelin, että muutoksen tuulet puhaltavat vielä Välimeren eteläpuolelta Kiinaankin, niin ennuste osui oikeaan. Se mitä en osannut ennustaa, on miten rajulla kädellä Kiinan hallitus puuttui tähän kansalaistensa rauhanomaiseen mielenilmaisuun. Pekingin, Shanghain ja muiden suurten kaupunkien kauppakadut kuhisevat virka-asuisia ja siviiliasuisia poliiseja, yli sata ihmistä on pidätetty tai pantu kotiarestiin eikä ulkomaisia toimittajia päästetä enää yleisille paikoille kuvaamaan tai haastattelemaan ihmisiä pidätysten ja maastakarkotusten uhalla. Monien kuvausryhmien kimppuun on hyökätty ja heidän kameroittaan rikottu. Monet kollegat on kutsuttu täysin yllättäen poliisikuulusteluihin, jotka on videoitu, aivan kuin heitä epäiltäisiin vallankumouksen lietsomisesta. Lehdistön vapaudet toimia on palautettu lähes sille tasolle, kun Kiina oli vielä suljettu maa. Käyttöön on otettu jopa entisaikojen korttelipoliiseja, mummoja ja pappoja , jotka ilmiantavat poliisille kaiken epäilyttävän -- varsinkin ulkomaalisten liikkeet. Tuollaistahan oli 70-luvulla Pinochetin aikaan Chilessä.
Mitä tämä kertoo maailman toiseksi suurimmasta taloudesta, joka juhlii tänä vuonna Maailman kauppajärjestön, WTO:n jäsenyyden 10-vuotisjuhlaa? Maasta, joka juuri päätti nostaa sotilasbudjettiaan 12,7 prosenttia ja maasta, jossa sadat miljoonat elävät yhä YK:n asettaman köyhyysrajan alapuolella, alle kahdella dollarilla päivässä samaan aikaan, kun miljardöörien määrä kasvaa nopeimmin maailmassa?
Ensinnäkin sen, ettei Kiinan talouskasvu, jättiläismäiset ulkomaiset sijoitukset ja kansainvälisten yritysten tulo Kiinaan ole muuttaneet Kiinan politiikan rakenteita mitenkään. Kommunistipuolue hallitsee Kiinassa kaikkia elämänalueita. Pekingiläinen ylipistoprofessori vertasi puoluetta jumalaan: ”Hän on kaikkialla, mutta häntä ei vain näy”. Kommunistinen puolue on 80 miljoonan jäsenen kummallinen salaseura, jonka jäseneksi pääsy takaa nousun niin poliittiseen kuin taloudelliseenkin valtaan. Taloustietotoimisto Bloomberg muuten selvitti kansankongressin alla sen edustajien omaisuuksia ja kävi ilmi, että 38 jäsenen varallisuus on suurempi kuin Yhdysvaltain kongressin rikkaimman edustajan. Siis jokaisen heistä.
Toiseksi se kertoo sen, että yritykset ovat olleet aivan liian sinisilmäisiä ja luottavaisia Kiinan suhteen. Eurooppalaiset ja amerikkalaiset yritykset muiden mukana ovat rynnänneet Kiinaan nopeiden voittojen toivossa ja suostuneet ehtoihin, joita mikään muu maa ei olisi kehdannut esittää. Tietotaitoa ja teknologia on annettu ilmaiseksi, kunhan vain on päästy sisään Kiinan valtaville markkinoille. Ihmisoikeuksilta ja muulta haihattelulta on suljettu silmät. Nyt moni on joutunut huomaamaan, että ulkomaisten yritysten asema muuttuu ja uusia kiristyksiä satelee. Yrityksetkään eivät ole politiikan ulkopuolella. Hyvä esimerkiksi tästä on se, ettei ruotsalaisyritys Ericsson saanut järjestää yrityksen sisäistä ulkoilmatapahtumaa, koska joukkokokoukset on kielletty.
Kolmanneksi se kertoo sen, ettei Kiinan johto itsekään enää luota omiin instituutioihinsa. Epäluulo kytee kaikkialla. Sen puheet ja teot ovat täydellisessä ristiriidassa. Hallitus puhuu sananvapaudesta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, mutta heittää putkaan ihmisiä vain siksi, että ne seisovat kadulla. Auta armias, jos kädessä on vielä Jasmine-kukka!
Nokia muuten päätti rakentaa seuraavan tehtaansa Vietnamiin. Taisi olla kaukonäköinen ja viisas päätös.

Kiinan kommunistijohto on viime aikoina seurannut kauhun vallassa Egyptin tapahtumia. Leviääkö vallankumousaalto Tunisian, Algerian, Jordanian, Jemenin ja Libanonin kautta lopulta Kiinaankin? Onko mahdollista, että 1. heinäkuuta 90 vuotta täyttävä Kiinan kommunistinen puolue on tullut tiensä päähän ja demokratisoiminen on aloitettava Kiinassakin?
Ensi kuun alussa kokoontuvan kansankongressin asialistalla piti olla aivan muita asioita kuin kansantasavallan kasassa pysyminen. 5-vuotissuunitelman piti keskittyä inflaation torjuntaan, talouskasvun varmistamiseen, asumiseen ja ympäristöön. Nyt mietitään sitä miten arabimaista leviävä ”jasminevallankumous” torjutaan ja yksipuoluejärjestelmä turvataan.
Arabimaiden ongelmat ovat paljolti samoja kuin Kiinankin: kasvavat tuloerot, diktatuuri, ruuan hinnan nousu, nuorisotyöttömyys, korruptio ja oikeusjärjestelmän mielivaltaisuus, ihmisoikeuksien puute ja sensuuri.
Nämä asiat ärsyttivät nuoria opiskelijoita parikymmentä vuotta sitten myös Pekingissä. He kokoontuivat spontaanisti Taivaallisen rauhan aukiolle osoittamaan mieltään yksipuoluejärjestelmää vastaan, mutta saivat lopulta kokea verisesti, miten maan kommunistijohto tällaisiin mielenilmaisuihin suhtautuu.
Ajat olivat silloin monessa suhteessa toiset, mutta ongelmat ovat edelleen samat. Tieto verilöylystä levisi silloin maailmalle lähinnä faxien välityksellä Hongkongista. Nyt Kiinassa on 420 miljoonaa internetin käyttäjää ja 700 miljoonaa kännykkäliittymää. Pelkästään kiinalaisena uuden vuoden yönä tekstiviestejä lähetettiin 980 miljoonaa. Pystyykö siis maan kommunistijohto siis tämän internetsukupolven aikana enää estämään massojen voimaa, jos ne päättävät lähteä liikkeelle?
Kommunistipuolue on päättänyt, että pystyy. Maassa on alettu sulkea tuhansittain internetkahviloita. Niiden, jotka saavat toimia yhä, pitää tallentaa asiakkaiden henkilötiedot ja raportoida ne poliisille. Tammikuun lopussa mikroblogisivuilta, kuten Tencent ja Sohu ei hakusanoilla ”Egypt” tai ”Cairo” päässyt minnekään. Media määrättiin käyttämään vain virallisen uutistoimiston Xinhuan raportteja. Jopa piirretty jäniksen vuoden video sensuroitiin, koska se vihjaili liikaa viimeaikaisiin skandaaleihin ja korruptioon.
New York Timesin mainio kolumnisti David Brooks muistutti hiljattain siitä tosiasiasta, että viime vuosikymmenten aikana demokratialiikkeet ovat syrjäyttäneet ainakin 85 diktatuuria. Presidentti George Bush sanoi vuonna 1989: ”Diktaattorien päivät ovat luetut”. Siinä hän kutienkin erehtyi. Heitä on vielä paljon jäljellä Latinalaisesta Amerikasta Afrikkaan ja Aasiaan.

On taas se aika vuodesta jota kiinalaiset rakastavat, mutta minä inhoan vuosi vuodelta enemmän. Sen nimi ”Chunjie” eli kiinalainen uusivuosi. Hyvää siinä on ainoastaan se, että maalaiset palaavat silloin koteihinsa. Pekingissä on taas tilaa liikkua ja hengittää.
Mutta muuten on melkein helvetti irti. Pommit paukkuvat, miljoonat ihmiset ryysäävät nyssäköittensä kanssa juna-asemilla, pankit ovat kiinni ja virastot suljettu. Luojan kiitos virastot ja pankit eivät sentään enää ole kuukautta kiinni, kuten vielä muutama kymmenen vuotta sitten.
Koen tämän elämyksen nyt jo seitsemättä kertaa. Vuosi ei vaihdu Kiinassa vain yhtenä yönä, vaan pommitus kestää 3-4 viikkoa. Pienet lapset itkevät ja koirat ryntäilevät säikkyinä ympäriinsä. Ilmassa on joka puolella sakea ruudin käry. Rakettien lähettäminen alkaa aina illan hämärtäessä ja jatkuu aamuun saakka. Kaksi vuotta sitten tämän hauskanpidon seurauksena yli 700 miljoonaa dollaria maksanut Mandarin Oriental Hotel paloi poroksi. Sen sytyttivät tuleen vastapäisen tv-talon katolta ammutut jättiläismäiset ilotulitteet. 159 metriä korkea musta hotellin raato jököttää edelleenkin Pekingin keskustan parhaalla paikalla. Sitä on alettu korjata palon jäljiltä aivan vähän aikaa sitten. Saa nähdä uskaltautuvatko taikauskoisen kiinalaiset ikinä sisälle.
Sadoista tuhansista tapaturmista huolimatta rakettien ampuminen on edelleen sallittua ja niihin uhrataankin jälleen rahaa miljoonien eurojen arvosta. Maan noin 7000 lailliselle ilotulitteiden valmistajalle kevätjuhla on todellista juhlaa. Yksi myyntikoju voi tehdä rahaa päivässä 7000-8000 euroa. Kerrotaan, että ilotulitteiden ja punaisten koristeiden perinne alkoi ainakin 2500 vuotta sitten. Silloin niillä peloteltiin vuorilta kylään laskeutuvaa hirviötä tiehensä.
Päätin muuten tänä vuonna kiusata itseäni vielä vähän lisää matkustamalla miljoonien kiinalaisten tavoin ruuhkajunassa . Matka Pekingistä Harbiniin kesti täpötäydessä junassa 12 tuntia. En mene toista kertaa. Monet tosin matkustavat koteihinsa paljon pitemmänkin matkan. Tapasin junassa Urumqista lähteneen kaverin jonka matka seisomapaikalla kesti neljä vuorokautta. Minun matkani kesti siis vain vaivaiset puoli vuorokautta, mutta junalipun hankkiminen neljä päivää. Lopulta päädyin ostamaan lipun kolminkertaiseen hintaan mustan pörssin kautta, kuten niin moni muukin.
Tiikerin vuosi vaihtuu nyt jäniksen vuoteen. Tosin horoskoopilla ei ole niin väliä, sillä kaikki lupaavat samaa: menestystä, rahaa ja hyvinvointia. Jäniksen vuosi toistuu siis 12 vuoden välein. Edellinen oli vuonna 1999. Jos olet syntynyt vuonna 1951,-63,-75,-87, -99 , olet erityisen onnekas.
Jäniksen vuosi merkitsee varovaisuutta. Jänishoroskooppi kertoo myös, että jänisten on vaikea kestää arvostelua. Se sopisi mainiosti heinäkuussa 90 vuotta täyttävän Kiinan kommunistipuolueen horoskoopiksi. Kommunistipuolue perustettiin kuitenkin kukon vuonna.

Tämä on kertomus siitä, miten eristäytyneestä ja sulkeutuneesta maasta tuli yhtäkkiä supervalta ja kaikkien kaveri.
Vielä 1800-luvun alussa Kiina piti vielä länsimaalaisia punapäisinä barbaareina, joiden merkitys Kiinalle, ”Keskustan valtakunnalle” oli vähäinen. Lännestä ei tullut mitään merkittävää, jota Kiina olisi erityisesti tarvinnut lukuun ottamatta ehkä laivanrakennustaitoa ja moderneja aseita. Kauppaakin käytiin ulkomaailman kanssa vain yhdessä paikassa, Kantonissa.
Eurooppalaiset taas olivat huomattavasti kiinnostuneempia ostamaan tavaraa Kiinasta silloin kuin kiinalaiset Euroopasta. Vähitellen kaupankäynti levisi muuallekin rannikon kauppapaikkoihin. Vaihtotase oli ensimmäistä kertaa Euroopalle negatiivinen siis jo 200 vuotta sitten. Sitten seurasi taas pitkä eristymisen kausi. Oli boksarikapina, oopiumsodat kulttuurivallankumous. Oli kurjuutta ja nälänhätää, kapinoita, kurikampanjoita ja teloituksia. Kiina alkoi menettää merkitystään kansainvälisillä näyttämöillä ja maailmantaloudessa.
Mutta kaksi herraa muuttivat 70-luvun lopulla kaiken. Johtoon asuivat Zhao Ziyang ja Deng Xiaoping. Ulkomaankauppa monikymmenkertaistui ja ulkomaisten yhtiöiden toiminta sallittiin taas Kiinassa. Deng Xiaoping sanoi vuonna 1982: ” Kiina on ollut köyhä tuhat vuotta, on aika vaurastua -- rikastuminen on kunniakasta.” Ulkomaalaiset palasivat takaisin ja miljardeja dollareita investoitiin. Satoja miljoonia ihmisiä nousi avautumisen myötä köyhyydestä. Kauppatase kehittyi Euroopalle ja Yhdysvalloille taas alijäämäiseksi, kun Kiinasta alkoi löytyä taas ostettavaa. Kiinan valuuttavaranto alkoi paisua ja paisua. Ja miljardöörejäkin on Kiinassa pian enemmän kuin Yhdysvalloissa.
Nyt kansainvälisillä kanavilla pyörii Kiina-mainoksia, joissa esiintyvät kiinalaiset supermallit, olympiavoittajat ja astronautit sekä kaikille kansoille ystävällisesti hymyilevät tavalliset kiinalaiset. Kiina on kaikkien kaveri, oli kyseessä sitten Venezuelan Hugo Shavez, Iranin Mahmud Ahmadinejad tai Nigerian Goodlock Jonathan.
Kehitysmaille Kiina on erityisen ystävällinen. Se on noussut Financial Timesin laskelmien mukaan Maailmanpankkiakin suuremmaksi lainoittajaksi kehittyvissä maissa, vaikka se itsekin luokitellaan kehitysmaaksi. Suomi maksoi Kiinalla viime vuonna kehitystukea 5,5 miljoonaa euroa.
Kiina puolestaan lainasi esim. Ghanalle hiljattain 14 miljardia dollaria teiden ja rautateiden rakentamiseen. Kenia, Nigeria, Pakistan ja Somalia pitävät Kiinaa parhaimpana ystävänään. Euroopan kriisimaille Espanjalle ja Portugalillekin Kiina antaa lainaa. Se on myös rikkaiden amerikkalaisten suurin lainanantaja.
Mutta Kiina tarvitseekin kaikenlaisia ja -värisiä kavereita tyydyttääkseen kasvavan öljyjanonsa ja raaka-ainenälkänsä. Tosin kaikki ei suju niin kuin Pekingin kabineteissa on suunniteltu.
Viime lokakuussa 11 työntekijää loukkaantui vakavasti kiinalaisten omistamassa kaivoksessa Sambiassa , kun kaivoksen kiinalaiset johtajat alkoivat ammuskella heitä. Riita kiinalaispomojen ja kaivosmiesten välillä sai alkunsa, kun sambialaiset purnasivat kehnoista työolosuhteista ja palkoista. Kunnon siirtomaaherrojen tapaa kiinalaiset päättivät ottaa mustilta miehiltä luulot pois kerralla -- ampua kohti ja kovilla. Sellaistakin voi olla kiinalainen ystävällisyys.

Monelle eurooppalaiselle on vasta viime päivinä selvinnyt, kuinka suuri mahtitekijä Kiina on maailmantaloudessa. Se sama maa, jossa vielä muutama vuosikymmen sitten liikuttiin pääasiassa polkupyörillä ja ihmiset pukeutuivat Mao-uniformuihin, monet näkivät nälkää ja maa oli sulkeutunut kuoreensa.
Nyt Kiinaa ylistetään siitä, että se veti maailmantalouden sotien jälkeisen historian syvimmästä lamasta nousuun, lainaa nyt rahaa Euroopan kriisimaille ja on pelastamassa sitä kautta myös euroa.
Mutta mitä Kiina oikeastaan haluaa? Mitä syitä sillä on pelastaa Eurooppaa tai Amerikkaa? Onko sillä joitakin salattuja motiiveja hyvälle tahdolleen?
Syitä ei voi etsiä ainakaan ideologiselta puolelta. Sitten kylmän sodan päättymisen ja Neuvostoliiton hajoamisen ideologialla ei ole ollut merkitystä. Minkälaista kommunismin ilosanomaa voisikaan levittää maa, joka on tuloeroineen ja sosiaalisine epäoikeudenmukaisuuksineen ehkä maailman kahtiajakautunein maa. Maa, jolla on samaan aikaan 2 biljoonan (=2000 miljardia)euron valuuttareservi, mutta ei varaa vanhuudenhuoltoon. Valtio, joka nousee tänä vuonna maailman suurimmaksi teollisuusmaaksi pudottaen Yhdysvallat sen 110 vuotta hallitsemalta ykköspaikalta, mutta jolla ei ole varaa työttömyyskorvauksiin tai edes eläkkeisiin.
Kiinan ainoa ideologia on vallan ideologia. Sen kahvaan päässeet määräävät tahdin, eikä sivusta huutelijoita suvaita. Aivan sama onko vallassa keisari vai kommunistit. Tavallisen kansan tulee olla kuuliaisia johtajailleen.
Mutta Kiinalla on ”auttamiselleen” myös muita motiiveja. Raha ja vaikutusvalta lienevät niistä suurimmat. Kiinan valuuttavaranto noin kaksinkertaistuu joka toinen vuosi. Kuvaavaa on, että maailmantalouden laman aikana 2009-2010 Kiinan valuuttavaranto kasvoi peräti 300 miljardia euroa. Samaan aikaan muuten pieni Suomikin makselee Kiinalle vielä kehitysapua.
Kiinan tähtäimessä on nostaa vähitellen oma valuuttansa kansainväliseksi valuutaksi. Dollarihan on hallinnut valuuttakauppaa ja maailmankauppaa jo 70 vuotta. Euro muodostaa tälle sopivan vastaparin. Siksi euron kanssa voi vähitellen liittoutua dollaria vastaan. Kiina muuten käy jo parhaillaankin renminbipohjaista kauppaa maailmalla.
Kiina hakee jalansijaa muutenkin Euroopasta. Sen kasvu on lähes täysin riippuvainen viennistä.
EU on Kiinan suurin ja tärkein kauppakumppani ja Eurooppa merkitsee sille lähes neljännestä koko ulkomaanviennistä.
Kiina antoi Espanjalle 6 miljardin euron lainan. Vastapalvelukseksi se haluaa Espanjalta mm. tukea ase-embargon, eli aseidentuontikiellon poistamiselle. Varmasti kulissien takana puhutaan myös muista Kiinalle tärkeistä asioista.

Kiina ylpeilee usein sillä, että maassa on eniten internetin käyttäjiä koko maailmassa, noin 420 miljoonaa. Kiinalaiset ovatkin ahkeria netissä surffaajia. He viihtyvät netissä keskimäärin 18,6 tuntia viikossa, kun esimerkiksi amerikkalainen on netissä noin 14 tuntia seitsemän päivän aikana. Internet-kahviloitakin on Kiinassa tätä nykyä yli 150 000.

Luvut ovat Kiinassa aina isoja, oli kyse melkein mistä tahansa. Mutta luvut ovat lukuja, eivätkä kerro paljon mistään, esimerkiksi siitä mitä kiinalaiset voivat netissä tehdä ja mitä eivät.

Iso luku on muuten internetpoliisienkin määrä. Arvelujen mukaan heitä olisi jopa miljoona. Internetpoliiseja on jokaisessa kaupungissa. Näiden näppäräsormisten hallituksen palvelijoiden tehtävä on valvoa sitä, mitä netissä liikkuu ja blokata kaikki vähänkin puolueen vastainen liikenne, tehdä ratsioita nettikahviloihin ja sulkea sivustoja. Olympiavuonna 2008, jonka piti olla Kiinan avoimuuden vuosi, maassa suljettiin 192 nettisivustoa.

Yhden internetpoliisin osaston tehtävänä on tehdä hyökkäyksiä ihmisoikeusaktivistien ja muiden toisinajattelijoiden sivuille. Eivätkä nämä hyökkäykset rajoitu ainoastaan Kiinassa toimiville sivustoille, vaan eri puolille maapalloa. Googlessa hakusanat Tiibet tai Tiananmen eivät tiettyinä aikoina johda mihinkään.

Internetin leviämistä on ollut vaikea estää. Sen kieltäminen olisi tietysti teoriassa ollut mahdollista, mutta silloin Kiinan olisi pitänyt pysyä Maon aikaisena suljettuna maatalousvaltiona. Internet on maan kommunistijohdolle joka päivä kasvava painajainen.

Maassa onkin katsottu parhaaksi sulkea Facebook, YouTube, Twitter, Flicker ja tuorein tapaus on Skype. Skypen kohdalla perustelu on se, että sen tarjoamat VoIP-palvelut ovat laittomia ja vievät tuloja maan ennestäänkin jättiläismäisiä voittoja tekeviltä operaattoreilta. Todelliset syyt ovat kuitenkin täysin muualla.

Kiinan sensuurin voi toki kiertää proxien avulla. Eräs niistä on AnchorFree -nimisen yrityksen Hotspot Shield. Sillä on Kiinassa jo 1,2 miljoonaa käyttäjää. Suosiolla on ikävä kyllä myös kääntöpuolesta, sillä mitä suositummaksi Hotspot tulee sitä vaikeammaksi sen toiminta tulee -- ja kiinalaisilta löytyy kyllä keinot senkin hiljentämiseksi. Tämä kissa ja hiiri -leikki jatkuu niin kauan kun maassa on kommunistinen yksipuoluejärjestelmä.

Deng Xiaoping sanoi aikanaan kuuluisat sanansa: ”On saman tekevää onko kissa musta vai valkoinen, kunhan se pyydystää hiiren.” Tämän internethiiren perässä juoksevan kissan väri on punainen ja se on hyvin häijy.