Aihearkisto: Bahrain

Bahrain-päätös – helpotus vai kirous?

Kansainvälinen autoliitto FIA päätti 4.6., että keväällä pitämättä jäänyt Bahrainin F1 GP ajetaan 30. päivä lokakuuta. Se päivämäärä oli varattu Intian GP:lle, mutta nyt Intian kilpailu siirtyy joko 4. tai 11. päivä joulukuuta tapahtuvaksi. Päätöksestä Bahrainin mukaanotosta vielä täksi kaudeksi ollaan montaa eri mieltä. FIA:n päätös perustui kuitenkin siihen, että organisaation varapuheenjohtaja Carlos Gracia oli vieraillut toukokuun lopulla Bahrainissa ja todennut tilanteen kuningaskunnassa rauhoittuneen normaaliksi. Voi olla, että tilanne päällisin puolin oli hänen vierailunsa aikana normaali, mutta on aivan varma, että Bahrainissa pinnan alla kuhisee yhä edelleen. On vaikea uskoa, että kaikki se väkivalta joka maaliskuussa kohdistui väkivallattomiin mielenosoittajiin, olisi … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Bahrain, FIA | 11 kommenttia