Aihearkisto: Aiheeton

Mestaruuteen ilman voittoja?

F1-maailmanmestaruutta ei ole koskaan, sarjan 1950 alkaneen historian aikana voitettu ilman osakilpailuvoittoja. Vuonna 1982 mestaruuden voittaminen onnistui yhdellä voitolla Keke Rosbergin taistellessa silloin Williamsin vapaasti hengittävällä moottorilla paljon tehokkaampia turbomoottori-autoja vastaan menestyksellisesti. Se, että se silloin onnistui Rosbergilta, johtui siitä, että kauden aikana peräti 11 eri kuljettajaa voitti kilpailuja, turbomoottoristen autojen luotettavuus oli heikkoa ja Rosberg tasaisuudellaan keräsi riittävästi pisteitä. Tällä hetkellä ainoa kuljettaja, joka voisi pistää ”paremmaksi”, on Lotuksen Kimi Räikkönen. Räikkönen ei ole vielä voittanut yhtään osakilpailua, mutta on silti kuljettajien sarjassa kolmantena, 38 pistettä sarjaa johtavaa, Ferrarin Fernando Alonsoa jäljessä. On enemmän kuin todennäköistä, että tälläkin kerralla … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 3 kommenttia

Jako kolmeen

On vähän ennenaikaista ja jopa tyhmää asettaa F1-tallit jo nyt jonkinlaiseen paremmuusjärjestykseen, kun vasta kaksi testipäivää Jerezin radalla on takanapäin, mutta teen sen silti. Olkoon yhtenä perusteluna se, että Kimi Räikkösen ja Heikki Kovalaisen testaaminen Jerezissä päättyi eilen, ja suomalaiset pääsevät seuraavan kerran radalle vasta Barcelonassa 21. helmikuuta alkavissa testeissä. Jos kahden ajopäivän tuloksia lukee ilman sen syvempää analysointia, olisi helppo jakaa tallit suorituskyvyn perusteella kolmeen ryhmään. Jako näyttäisi oudolta, mutta näyttäköön. Ykkösryhmään kuuluvat ehdottomasti Mercedes, Red Bull, Force India, Toro Rosso ja Lotus. Keskiryhmän muodostavat nyt Ferrari, McLaren ja Sauber, ja sitten viimeisen ryhmän Williams, Caterham ja HRT. Tähän … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton, Heikki Kovalainen, Kimi Räikkönen, Talvitestit | 16 kommenttia

Ecclestonen kaappaus

F1-tallit ja erityisesti kaikki nykyiset F1-moottorien valmistajat pääsivät Euroopan GP:n aattona yksimielisyyteen siitä, minkälaisilla moottoreilla lajissa ajetaan kaudesta 2014 eteenpäin. Jo se, että siirtyminen erilaisiin moottoreihin tapahtuu vasta kaudella 2014, oli voitto niille, jotka vastustivat muutosta yleensä. Uusi moottori tulee olemaan 1,6 litran turboahdettu V6-moottori. Tämä oli kompromissi nykyisen ja vuosi sitten ehdotetun ja silloin hyväksytyn 1,6 litran turboahdetun V4-moottorin välillä. Vuoden takainen ehdotus perustui siihen, että Kansanvälinen autoliitto, FIA, nykyisen puheenjohtajan Jean Todtin vahvasti tukemana uskoi, että lajin pitää olla tiennäyttäjä kohti vihreämpiä arvoja myös autourheilun kuninkuusluokassa. Siinä tavoitteessa ei ole eikä ollut mitään pahaa, se vain pelästytti lajin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 20 kommenttia

Esimakua tulevasta

Malesian GP tarjosi monella tavalla esimakua siitä mitä jatkossa voimme eri kisoissa odottaa. Uudet säännöt, erityisesti ohittamista helpottava takasiiven avaaminen ja uusien renkaiden selvästi aikaisempia renkaita nopea kuluminen, lisäsivät juuri niitä tapahtumia radalla, mitä suuri yleisö on kaivannutkin. Kilpailun aikana nähtiin moneen kertaan kuinka takasiiven avaamisella pystyttiin ohittamaan edellä ajava jopa näennäisen helposti. Renkaiden suhteen päästiin myös niille asetettuihin tavoitteisiin ja moni kuljettaja oli pakotettu tekemään kolme, muutamat jopa neljä varikolla käyntiä, pystyäkseen ajamaan riittävän nopeita kierrosaikoja. Näiden lisäksi kisa tarjosi monia herkullisia kaksinkamppailuja, oli sitten käytössä avattu takasiipi tai ei. Vaikka Red Bullin Sebastian Vettel voittikin jo toisen perättäisen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton, Formula 1, Heikki Kovalainen, Renkaat, Sebastian Vettel | 6 kommenttia