Mikä sitä Heikkiä vaivaa?

Jälleen kerran jouduin kuuntelemaan suomalaisten F1-fanien toimesta kyselyjä Nizzan lentokentällä siitä, että ”mikä sitä Heikki Kovalaista vaivaa kun se ei pääse mihinkään”? Ja kysyjät kertoivat jo ennen kuin kerkesin vastaamaan, että he ovat seuranneet formuloita jo vuosikausia ja olivat nytkin paikan päällä Monacossa seuraamassa kilpailua. Kertoivat myös seuranneen useampia satoja maikkarin F1-lähetyksiä vuosien saatossa.

On se kumma, ettei lajia ”läheltä seuraaville” ole valjennut se, että menestyäkseen F1:ssä kuljettaja tarvitsee hyvän auton. Tällä hetkellä sarjassa on kaksi hyvää autoa, Red Bull Racingin RB7 ja McLaren-Mercedeksen MP4-26, joilla voidaan ajaa voittoihin. Ja näiden autojen takana Ferrarin F150th- Italia, joka pienellä tuurilla ja joillakin radoilla voi tehdä saman. Siinä ne ovat.

Heikki Kovalaisen Team Lotuksen auto T128 on auttamattoman hidas taistellakseen voitoista, ja onnea tarvitaan, jotta sillä sijoittuisi edes pistesijoille (10 parhaan joukkoon). Tämä on raaka totuus ja vaikka Kovalaisen autoa ajaisi itse pääpiru, Sebastian Vettelistä puhumattakaan, tulokset olisivat aivan samaa luokkaa Heikki Kovalaisen ajamien tulosten kanssa.

Viisi vuotta sitten Michael Schumacher oli vielä voittoisa kuljettaja, vaikka menestyminen olikin kääntynyt jo laskuun. Kolmen vuoden tauon jälkeen mies teki paluun tähän sarjaan, mutta epäonnekseen hän joutui ajelemaan nyt autolla, joka ei ollut tarpeeksi nopea. Ei ole mies itsekään ihan samassa iskussa kuin ennen kolmen vuoden paussia, mutta olen ihan varma, että ”voittoisalla autolla” Schumacher olisi jo seissyt useampaan kertaan palkintopallilla ja pienellä tuurilla ottanut jo voittojakin. Vertaisin häntä tällä hetkellä kuljettajana Mark Webberiin, ja vaikka australialainen saa ajaa sarjan parhaalla autolla, ei hänkään niitä voittoja ole tällä kaudella ottanut ainoatakaan. Webberin kohdalla blogin otsikon kysymys olisi paljon osuvampi.

F1:ssä auton osuus (runko ja moottori) menestymisessä on suuri. Väittäisin, että yli 90 %. Kuljettajan osuus supistuu nykyisin tuohon 10 %, koska kuljettajilla on ajamista helpottavia vehkeitä paljon enemmän käytettävissä kuin 20 vuottaa sitten. On vaihdeleverit ratissa, on ohjaus- ja jarrutehostimet, KERS antaa tarvittaessa lisätehoa ja avattavan takasiiven avulla ohitukset ovat tulleet helpommiksi. Onneksi hyvät kuljettajat erottuvat edelleen vähemmän hyvistä, mutta jos arvioidaan kuinka moni nykyisistä kuljettajista voisi ajaa voittoon, jos saisi ajaa itse valitsemallaan F1-autolla (nykyisistä) niin väittäisin, että noin puolet nykykuljettajista.

Tämä kysymyksenasettelu on kuitenkin niin hypoteettinen, ettei sillä ole mitään pohjaa todellisuuden kanssa. Mutta kun suomalaiset F1-lajia seuraavat ihmettelevät, että mihin se Kovalaisen Heikin vauhti on kadonnut, niin ainoa oikea vastaus siihen on, että ei mihinkään. Heikki ajaa niin kovaa kuin Team Lotuksen autolla voi yleensä kukaan ajaa. Itse asiassa Heikki Kovalainen on tällä hetkellä parempi F1-kuljettaja kuin koskaan aikaisemmin urallaan.

Aihe(et): Heikki Kovalainen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

36 vastausta kohteessa Mikä sitä Heikkiä vaivaa?

  1. Kohto sanoo:

    Mustakarin blogi on täyttä asiaa. Kyllä vähän tyhmemmällekin pitäisi olla selvää, että kukaan kuljettaja ei normaalioloissa ajaisi Lotuksella pisteille. Tätä tilannetta edistää lisäksi myös se tosiasia, että formula-autot ovat vuosikymmenien kuluessa tulleet varsin luotettavaksi. Erityisesti moottoreiden standardoinnin jälkeen esimerkiksi moottoririkot ovat kadonneet lähes kokonaan.

    Iänikuinen prosenttilukujen heittely kuljettajan ja auton osuudesta voitaisiin lopettaa. Jos autot ovat tasaväkisiä, on kuljettajan osuus 100%. Toisaalta esimerkiksi vertailtaessa Lotusta ja Red Bullia voitaneen tehdä se johtopäätös, että kuka tahansa F1 kuljettaja Red Bullilla voittaisi kenet tahansa F1 kuljettajan Lotuksella.

    Mielestäni Mustakarin arvio, että noin kymmenkunta nykykuljettajista voisi ajaa voittoon, on vaatimaton. Kyllä mielestäni lähes kaikki kuljettajista pystyisivät ajamaan voittoon saadessaan siihen mahdollisuuden. Sen sijaan voisi ehkä sanoa, että noin kymmenkunta nykykavereista on kykenevä voittamaan maailmanmestaruuden saadessaan kilpailukykyisen kaluston. Heikki Kovalainen on ilman muuta näissä laskuissa mukana.

  2. DDDDDDDDD sanoo:

    Joo, ja onko Kovalaisella mahdollisuutta parempaan? no ei todellakaan, oli Macilla huono ja ne näytöt ois pitäny antaa sillon, eikä itkee jälkeenpäin, että voi voi kun en pitäny huolta asioista. Mihin muuhun talliin vois siirtyä? Just, eli ajelee tossa 2 v. ja eläkkeelle, tai johonkin DtBmwindynaswhatever…

  3. jasser sanoo:

    Mielestäni Erkki voisi pitää punaista lippistä kun fanittaa ferraria/Alonsoa. Pitkään lajia seuranneeni sanon, että FA on huijari, pikku Briatore sanoisin. Onneksi hän ei pärjää ja haluan nähdä seuraavat 5 kautta kuinka Ferrari jää ilman kuljettajien mestaruutta ja jos sen saa niin sen tekee Rosberg kun siirtyy sinne 2013 kaudeksi, WOU JEE.

  4. Jallu sanoo:

    Joo-o, menestykseen tarvitaan taatusti hyvä auto. Hyvä autokaan ei tee kuitenkaan menestyjää, se on nähty Kovalaisen kohdalla.
    Sai tilaisuuden McLarenilla mutta ei onnistunut auton edellyttämällä tavalla joten siksi ajaa nyt Lotuksella.
    Joten se 10% petti silloin kun 90% oli kunnossa.

  5. Jarkko Niemistö sanoo:

    Heikillä on kyllä meno parantunut aikaisemmista vuosista. Itseäni vain epäilyttää, että menikö Heikin mahdollisuus kuitenkin jo. McLarenilla ajaminen oli aika-ajoin kamalaa katsottavaa ja sitä tulosta huipputallissa ei syntynyt.
    Toivoisin, että olen väärässä, mutta pelkään, että Heikki jää ikuisesti peräpään tallien kuljettajaksi (ellei Lotus onnistu joskus nousemaan selvästi nykyistä paremmaksi talliksi).

  6. Juki sanoo:

    Asia blogi.

  7. Champion sanoo:

    Kuinka paljon MTV3 F1-selostajilta löytyy moottoriurheilukokemusta, tarkoitan kilpailukokemusta..?Käykääs ajamassa muutama kilpailu itsekin. Esim vaikka ulosajoa 100km/h vauhdista, se kyllä sattuu ja jos ei tuntunu missään niin sit 150 vauhtii!! Sitten on olemassa aika paljon muitakin asioita mitä ei sieltä penkalta opi… JJ:tä ikävä!

  8. - sanoo:

    Täysin samaa mieltä Ekin kanssa. Nykyään etenkin autolla on paljon suurempi merkitys kuin kuskeilla itsellään, joka nähdään mm. Vettelissä/RB ja Schumissa nykyään.

  9. Kimble sanoo:

    Kysymys on mielestäni siinä mielessä aiheellinen, että Kovalainen ajaa kilpailuissa paljon huonommin kuin aika-ajoissa. Johonkin se vauhti aina katoaa kisan ajaksi. Ei Lotuksella tietysti voitosta voi ajaa, mutta monesti olisin aika-ajon perusteella odottanut Heikiltä parempaa suoritusta itse kilpailusta. Samanlaista ongelmaahan Heikillä oli McLarenin aikoihin.

  10. Jarski sanoo:

    Mitä ihmettä jasser Alonson sekoittaa Heikkiä käsittelevään juttuun. Menee ”vähän” yli tuo joidenkin viha Alonsoa kohtaan. Ei se Alonson vika ole, että Kimi floppasi ja sai potkut.

    Heikille soisi kyllä uuden mahdollisuuden kilpailukykyisessä tallissa. Ilmeisesti Heikki tosiaan on kehittynyt kokemuksen myötä ja olisi sääli, jos niitä kykyjä ei vielä kerran mitattaisi kunnon kalustolla.

  11. Joonas sanoo:

    Itse olen ainakin sitä mieltä että Heikki ajaa ihan mahtavaa kautta vaikka se ei niin tuloksellisesti olekkaan huikeaa. Heikkihän tekee jatkuvalla syötöllä todella tärkeää työtä lootuksen tulevaisuuden kannalta. Turha siitä on moittia! Autolla ei vaan pääse nopeampaa se on valitettavaa. Mutta täytyy toivoa että Heikki ja lotus saa autosta enemmän irti ja Heikki nähtäisiin useammin aika-ajojen kakkososiossa. Eikä haittaa vaikka pienellä tuurilla saataisin jossain kisassa vettä taivaalta ja sieltä Heikki nappais pisteen. Onnea Heikille seuraaviin kisoihin.

  12. MikkoJ sanoo:

    Olen samaa mieltä. Heikki ajaa parhaita vuosiaan valitettavasti auttamattoman hitaalla autolla jolla se pisteiden saaminen on enemmänkin tuurikauppaa kun nopeudesta kiinni. Heikki on päihittänyt kumminkin Trullin suht. monta kertaa aika-ajoissa jo tänä vuonna ja ollut usein kisassakin Trullia nopeampi mutta se kumpi Team Lotus kuski tulee ennemmin maaliin on enemmänkin kiinni siitä kummalla on vähemmän ongelmia.

    Kuten niin monta kertaa aiemmin, mitä Heikin McLaren vuosiin tulee, olihan Heikki sielläkin hyvä. Varikkotaktiikoissa vain ei ollut mitään järkeä. Siinä missä tallikaveri Hamilton ajeli ideaalilla taktiikalla, lähti Heikki usein kisaan jollakin 50 kierrosta bensaa taktiikalla ja viimeset 10 kierrosta niin kovaa kun pääsee ajaen usein jopa sen kisan nopeimman kierroksen. Valitettavasti vain tulokset muistetaan, ei sitä miksei sitä tulosta oikeasti tullut. Rellullahan mm. aikaisemmin Heikki oli Fisichellaa nopeampi joka ei sekään ollut hassumpi suoritus.

    Nykykuskeistakin olen samaa mieltä. Moni pystyisi voittamaan kisoja ja ajamaan palkintopallille Red Bullin tai McLarenin kaltaisella autolla jopa mahdollisesti F1 sarjan ulkopuolisista kuljettajista mutta kuten aikaisemmin sanottiin, kuinka moni heistä pysyisi mestaruustaistossa loppuun asti mukana onkin eri homma.

  13. Asko Waan sanoo:

    No jos oikein totta puhutaan, niin eihän Kovalainen ole koskaan ollut muuta, kuin ikuinen ”lupaus” ja jäähdyttelee jo pois näistä kuvioista (toki kunnon liksalla).
    Irwin lauleli aikoinaan osuvasti että: ”Kun on jätkä, niin jätkäksi myös jääkin…”

  14. Olavi Jantunen sanoo:

    Tuskinpa Kovalainen kuuluu niihin kymmenen joukkoon, hän oli huipputallissa eikä siintä kovin hyvää syntynyt,ainoastaan yksi voitto ja sekin hiukan onnen avulla, varsinkin alkukierroksilla hän valui usein hyvistä lahto asemista taase pain.

  15. Stefan Sirkiä sanoo:

    Onkos Mustakarilta päässyt jo unohtumaan ettei Heikki päässyt huippukunnossa olevalla Mclarenillakaan yhtään minnekkään. No tuli silä toki yksi voitto oisten epäonnen takia.

    Kohtan kommenttiin taas voi sanoa, että Heikki ei ollut oikein kykeneväinen ajamaan edes pisteille Mclarenilla niin lienee turha puhua Heikin mahdollisuudesta ajaa maailmanmestaruudesta huippukalustolla.

    No toki, jos hommia haluaa katsoa ainoastaa sinivalkoistenlasien lävitse voi asiaa uskotella itselleen.

  16. Erkki Junttila sanoo:

    Ihme ettei Mustakari ole vuosikymmenet F1:tä seuranneena saavuttanut asiantuntijatasoa, jolla ymmärtäisi ettei Heikille tullut menestystä mclarenillakaan joka oli ihan voittaja-auto. Kamppaili lähinnä säälipisteistä.

    No Lotuksella tuskin kukaan vetäisi juuri parempia sijoituksia.

  17. pertti kiljunen sanoo:

    Niinpä,aikoinaan Heikki ajoi McLarenilla ja tulosta ei tullut vaikka tallikaveri ajoi voittoja.Kyllä Heikki on peräpään kuljettajia.Selityksiä vaan tulee koko ajan.

  18. Valtsu sanoo:

    Kuten Mustakarin kirjoituksesta voi päätellä koko kysymys on väärä, senhän pitäisi kuulua: Mikä sitä Lotusta oikein vaivaa? Eikö näin? Vastauskin löytyy kyseisestä artikkelista, jos sen vaivautuu lukemaan ilman tunteilua.
    Ihan eriasia on, miksei Heikki pärjännyt riittävän hyvin kunnon autolla! Oisko joutunut kakkoskuskin epäkiitolliseen tehtävään???

  19. Tifo sanoo:

    jasser on näitä ikuisia suomalaisia luuseri valittaja itkijöitä, jotka saivat enemmän kuin tarpeeksi nöyryytystä ferrarin viimeisimmän kulta-ajan mega ylivoimaisuuksista…

  20. MÖRKÖ sanoo:

    Nyr Erkki aliarvioit näitä kysyjiä, kyllä he ymmärtävät sen että autolla on suurin merkitys nyky formuloissa.
    He tarkoittivat kysymyksellään, miksi Kovalainen ajaa nykyään koko SIRKUKSEN TOISEKSI HUONOIMMASSA TALLISSA VAIKKA AJOI PARHAASSA TALLISSA VIELÄ PARI VUOTTA SITTEN ?

    Formuloissa on kuljettajalla edelleen iso merkitys. Ei ole sattumaa, että parhaat kuskit ajavat parhaita autoja. Ei tarvitse katsoa kuin Red Bullin kuljettajia, Mark Webber on loistava kuljettaja, yksi sarjan parhaista mutta Sebastian Vettel on huippulahjakkuus. Sellainen jota formuloissa ei ole kuin 2-3 koko sarjassa.

    Formuloissa on itseasiassa hommat pahasti päälaellaan. Parhaat kuskit ajavat parhaita autoja ja huonoimmat huonompia. Autojen erot eivät ole niin suuret, mutta kuskien tasoerot tekevät niistä suuremmat. Jos vaikka jääkiekon mm-kisoissa olisi samanlainen systeemi, saisi huonoimmat joukkueet käteensä sählymailat ja parhaimmat saisi pelata kunnon lätkämailoilla. EIKÖ OLE REILUA ?

    Kysymys kuuluukin miksi Heikki ajaa niin huonossa tallissa ? Onko Heikki sarjan huonoimpia kuljettajia ? Miksi Heikki ei sai potkut mc Larenilta ja ei pääse enään huippu talleihin ?

  21. Kimmo sanoo:

    Niinpä, Monacossa kaikki meni hyvin starttiin asti. Trulli vaan sai kauden parhaan lähtönsä ja Heikki ei. Keneenkään muuhun Heikkiä ei voi verrata.

  22. Oliver sanoo:

    Heikki on etsikkoaikansa käyttänyt, ei kyennyt vastaamaan ollessaan McLarenilla, Hamilton pyyhki Heikillä lattiaa mennen tullen. Ei kestänyt psyyke olla huipputallissa ja vastaamaan suuriin odotuksiin. Luokittelisin Heikin nykykuljettajien joukossa samalle sijalle taidoiltaan kuin sijoituksetkin. Seuraava vaihe uralla on koppiautot. Parempaan talliin ei ole enää mitään mahiksia ja hyvä niin.

  23. Icewoman sanoo:

    Täytyikö tästä nyt kirjoittaa? Kaikkihan tuon vähänkään formuloita seuraavat tietää, että kaikki riippuu autosta! Vaikka Lotus onkin kuronut kiinni hieman keskikastin autoja, niin lopussa ovat edelleen sen 1-2 kierrosta jäljessä!!

  24. Heikki ei ruleta sanoo:

    Jos Heikki olisi huippukuski hän saisi myös paremman auton, tämä on muna-kana ongelma. Hyvä kuljettaja muuten osallistuu merkittävästi auton tuotekehitykseen, siitä voi miettiä miksei Lotukset kulje.

    Mustakari on ollut formuloiden parissa vuosia ja silti yleensä hänen kommenttinsa ovat kuin pikkulapsella ensi kertaa sirkuksessa.

    Ennemmin kysyisin maikkarilta mikä toimittajia vaivaa kun ennen joka kisaa niin kauheasti Heikkiä ja hänen mahdollisuuksiaan hehkutellaan.

    Vastauskin tiedetään: Raha, jos joku vielä haluaisi formuloiden katsomisesta maksaa.

  25. Erkki Perämerkki sanoo:

    Voi luoja Erppi.. Nyt pitää jo kestää näitä Mustiksen järjettömiä blogauksia maikkarin etusivullakin, onneksi formulat meni mtv3:lla maksulliseksi ja sen seurauksena tullut Bbc:lta katsottua lähetyksiä, ihan eri tasoa kuin maikkarin päätön selostaminen ja twitteri kommenttien mietiskely suorassa lähetyksessä, jostain syystä heillä on aina joku kisakuski kommentoimassa, eikä joku ”asiantuntija” joka on monen vuoden kokemuksella seurannut kisoja katsomosta…

    Niin ja itse aiheeseen, Kovalainenhan on ihan yhden kierroksen kuski, kisoissa hidas kuin lahna ja muutenkin samaa tasoa Trullin kanssa. Molemilla oli mahdollisuutensa näyttää kykynsä ja miten päätyikään. Jarnon puolesta voi tosin sanoa, ettei ihan omaa syytä menestymättömyys ollut.

  26. Heikki ajaa onnettomalla autolla hyvin, mutta hyvällä ei päässyt mihinkään. Kyllä Heikillä oli aikaa todistaa osaamisensa McLarenilla, menee samaa kaavaa kuin J:llä. Toivottavasti loppu on parempi. Valitettavasti Heikin ura on nyt tässä, tuskin pääsee enää ikinä huippputalliin takaisin. Mutta kova juttu, että yleensä ajaa F1:ssä, ei meistä kirjoittajista siihen ole, ei edes Mustakarista.

  27. Pans sanoo:

    Kyllähän Eki tosiaan asiaa puhuu. Kyllä tosiaan sokeakin huomaa sen eron autojen välillä. Heikki kuuluu ehdottomasti F1 sarjan kuljettajien TOP 10 joukkoon, hyvällä autolla olisi voittotaistelussakin. Lotus on tällähetkellä sellainen auto, että vaikka siellä ajaisi Fernando Alonso, Lewis Hamilton tai Sebastian Vettel, ajaisivat he myös samoilla sijoilla. Heikki tehnyt mahtavaa työtä, ja toki myös koko Lotuksen tiimi, että ovat jo näin lähellä, vaika kausi on vasta tallin toinen!

  28. Farang sanoo:

    Jos kyseiset on katsoneet Maxin Formula lähetyksiä, kun te kehutte kuinka Lotus on taas mennyt eteenpäin. Tehän ootte joka kisassa jaksaneet jauhaa, miten Lotus on mennyt eteenpäin. Kyllä ne muut tallit on menny ihan samanlailla eteenpäin valitettavasti. Naurettavaa hehkutusta oli, kun Hessu pääs Barcelonassa aika ajon toiseen osioon, ni oli älytön hehkutus miten on menny eteenpäin taas, tosin Force India käytti kovia renkaita, jos ne olis käyttänyt pehmeitä, olis olleet helposti 1-2s Lotusta edellä.

  29. Pena sanoo:

    Minun mielestäni Erkki Mustakari suhtautuu turhan positiivisesti ja optimistisesti Heikin ajotaitoihin. Kun
    Heikki oli Mac Larenilla, hänellä oli allaan huippunopea auto, joten hänellä olisi ollut mahdollisuus näyttää ”närhin munat”, mutta eipähän näyttänyt. Sen sijaan
    hänen tallikaverinsa näytti Heikille, miten autoa ajetaan. Huipputallissa kriteerit ovat niin kuin liike-elämässä: tulos tai ulos. En usko, että Heikillä on enää mahdollisuuksia saada kuskin paikkaa huipputallista. Formula ykkösissä kun ei riitä se, että on mukava mies.

  30. Mikko sanoo:

    Jarkko Niemistöä muistuttaisin siitä, että McLaren aikoihin Martin W. muisti jatkuvasti huomauttaa että bensakorjatuissa aika-ajoissa Heikki oli jatkuvasti Hamiltonia nopeampi. Ikävä kyllä kyseisenä ajanjaksona aika-ajot olivat todella tärkeä osa, ja kilpailut voitettiin tai hävittiin jo lauantaina, ja Lewis oli senhetkisen tallipäällikön kultalapsi, eikä ollut toivoakaan että Heikki saisi edullisemman aseman taktiikkaan.

    Lähtisin kyllä siitä että Heikki on nyt paremmassa asemassa kuin koskaan McLaren aikoinaan, koska Lotus on kehittyvä tiimi, jossa tulevaisuuden näkymät on hyvät.

    Myös Lotuksen tallipäällikkö (Tony) on hyvin realistinen. Realismi on se, joka tuntuu suomalaisilta hyvin usein unohtuvan. Kärkipään F1-tiimiä kun ei kasata yössä eikä kahdessa, se on vuosien projekti.

    Sopia voisi kysyä montako vuotta Toyota yritti, entä Honda ? RedBullilla meni 5 vai 6 vuotta, ToroRosso ei ole vieläkään kärjessä (tosin asetelma on vähän toisenlainen siellä)

    Muistetaan myös että tälle kaudelle on ensimmäinen ”oikea” omaa tuotantoa oleva Lotus auto. Viimekauden auto ei ollut ”todellinen” Lotus, vaan ennemminkin ulkoa ostettu.

    Mikäli jo tälläkaudella Heikki jossain kilpailussa pääsee ”jäännöspisteille” on sekin hyvä suoritus. Kahden seuraavan kauden aikana olisi realistista nostaa odotukset jatkuville pistesijoille.

  31. Talli Määräys sanoo:

    Heikki on voittanut joka aika-ajossa tallikaverinsa, no niin on mutta kuinka merkittävää se on, jos itsekkin on sijalla 18 ja kaveri 19, ei kovin moni muista.

    Mitä tulee Nicon sopimuksiin, niin vanhempana henkilönä sanoisin että raha on hyvin tärkeä.
    Jos voittaisi mestaruuden jossain ”pikkubudjetin” tallissa ei ehkä olisi varaa nauttia mestaruudesta.

    Mersun 80 me tarjous on harkinnan arvoinen, tai ei sitä kannata paljoa edes harkita.

  32. sioux-esa sanoo:

    miksi heikki ei aja huipputallissa ?

    -Paikkoja ei ole auki..

    Red Bullilla on Vettel , ja Webber on hyvä kakkoskuski. Ferrarilla Alonso selkeä ykköskuski. McLarenilla taas kaksi tasaväkisesti ajanutta brittiä.. En väitä, että heikki edes
    olisi enää urallaan näiden huipputiimien kiikarissa, mutta
    tuskin enää suostuisi muutenkaan uudelleen tilanteeseen, jossa häntä ei kuunnella ja jossa kakkoskuskin rooliin joutuminen olisi mahdollista.

    Olen aina nähnyt heikin lotus sopparin siten, että heikki halusi näin varmistaa vahvan aseman seuraavassa tallissa, vaikka sitten suorituskyvyn kustannuksella. Uskon heikin saaneen tarjouksia keskikastin tiimeiltä mclarenilta lähdön jälkeen, mutta jos mietti näitä tiimejä, niin olisivatko ne olleet sittenkään parempi vaihtoehto ja olisiko
    tasavertainen kohtelu ollut varma? Mercedeksellä Rosberg on ykkönen ( pitkäntähtäimen ), sinne ei kannata mennä, Renault on pitkään satsannut Petroviin, joka onkin parantanut ja Kubica oli ennen onnettomuuttaan selkeä Renaultin ykkönen.. joku Toro rosso taas..on Red bullin ”juniori tiimi” , jonka kuskipolitiikan emoyhtiö sanelee..ja Williams…nykyään melko säälittävä tiimi , jonka auto saa kuskin kuin kuskin näyttämään huonolta, ja jonne pitää lisäksi kantaa miljoonia rahaa. Sitten on sauber. Maailman rikkaimman miehen sponsoroima tiimi, jonka tavoite on tuoda ykkösiin sikäläisiä kuskeja. Ja sinnekin epäilen Kobayashin tuovan rahaa / sponsoreita. Vaihtoehtoja jää vielä Force India, joka on mielestäni tuomittu ikuisesti keskikastin harmauteen..
    Jäljelle jäävätkin sitten vain uudet tiimit, joista Fernandesin Lotus on selkeästi ammattimaisimmin hoidettu. Fernandes on lisäksi osaava bisnesmies, mitä en voi sanoa muiden uusien tiimien omistajista. Tällä tarkoitan sitä, että Fernandes voi jopa hyötyäkin tiimistään, kun taas muille uusien tiimien omistajille taitaa tulla vaan huonoa mainetta. Lotuksella on selkeästi myös uusista talleista parhaimmat mahdollisuudet nousta keskikastiin vielä heikin uran aikana.

    En siis tavallaan pidä yhtään ihmeellisenä sitä, että heikki ajaa takarivin lotuksella, vaikka on oikeasti ( nykyään ) mielestäni sarjan 5-8 parhaan kuskin joukossa.

    Hyvä esimerkki on mielestäni lotuksen aikomus ajattaa kolmansia kuljettajiaan vapaissa harjoituksissa. Heikki ei suostunut luopumaan autostaan ja ärähti hiukan asiasta tiimille, ja kuinka ollakaan heikki ajoi harjoitukset.

    Kuinka monessa tiimissä heikin olisi ollut mahdollista saada tuollainen vaikutusvalta?

    Tämä on vain minun mielipiteeni, enkä väitä että se olisi
    totuus, mutta olen melko varma ,että heikille oli tärkeintä vain saada tuollainen vahva asema tiimissä, ja päästää näyttämään todelliset taitonsa reilussa ympäristössä. Ja voiko joku väittää, että ei olisi tässä onnistunut? Melko varmasti jokainen f1 asiantuntija, tiimipomot ja toimittijat ovat sitä mieltä, että heikki ajaa parasta kauttaan ykkösissä. Lisäksi, en ole ollenkaan varma, että heikki ajaa lopun uraansa lotuksella..Nykyisillä näytöillä uskon heikillä olevan nyt mahdollista saada nykyisen kaltainen asema myös niissä keskikastin tiimeissä.
    Ensi kausi varmaankin menee vielä lotuksella, mutta jos edistystä ei näytä tapahtuvan, veikkaan, että heikki saattaa hyvinkin siirtyä muuhun tiimiin

  33. sioux-esa sanoo:

    Haluan edellisen viestini lisäksi myös muistuttaa, että briatoren f1 panna osui heikin kannalta huonoon aikaan.
    Käsittääkseni briatore oli heikin manageri ja kaikki briatoren manageroimat kuskit joutuivat rangaistuksen uhalla
    vaihtamaan manageria. Heikki hoiti käsittääkseni siis lotus neuvottelut itse.

    Lopuksi haluan vielä verrata heikin tilannetta buttoniin. Mikäli oikein muistan button meinasi jäädä ilman tallipaikkaa kun honda vetäytyi..eipä herättänyt kiinnostusta kovin monessa tiimissä käsittääkseni. Keskinkertainen kuski muistan monien sanoneen. No, brawnilla ajoi sitten mestariksi ja taidettiin kutsua kaikkien aikojen keskinkertaisemmaksi mestariksi. Ehkä hiukan yllättäen sai paikan mclarenilta ja kappas kun onkin laittanut ihan hyvin kampoihin hamiltonille. Toki hamilton on ehkä hiukan näkyvämpi mclarenilla, mutta ei voi sanoa, että olisi vienyt buttonia mennen tullen. Eli niin ne tilanteet voivat muuttua..

  34. Juha sanoo:

    Keräsin Heikin aika-ajoajat Lotuksella ja vertasin niiden eroa paalupaikan ajaneen auton aikoihin. Aika-ajovauhti antanee viitteen varsinaiseen kisavauhtiinkin. Tuloksista (Lotus häviää s/km) näkee selvästi miten ns. päivityspaketti-kierre toimii: kun Lotuksella tulee edistystä, niin on tullut muillakin, ainakin kärkitalleilla.
    Tuloksista puuttuu muutama GP, joiden aikoja ei käytetyllä sivustolla ollut. Samoin Interlagos 2010 puuttuu erikoisten sade-olosuhteidensa vuoksi.
    (Toivottavasti oheinen pdf-graafi tulee kommenttisivulle näkyville.)
    /Users/juhaarje/Documents/Omat/Koti/Urheilu/Heikki Kovalainen – Lotus-kehitys.pdf

  35. Jimmy sanoo:

    Sen vaan sanon että tuo heikin sunnuntaiajelu on kerrassaan naurettavaa.ei tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa.Suoraan sanottuna tällä kaverilla ei ole ”munaa” ajaa.Sitten lotustallilla kerrotaan huippu uutisena se että heikki voitti sentään jarmon??!! So what??.Olen sitä mieltä että helppo-heikin kannattaisi vaihtaa alaa.Mr nice guy? give me a break

  36. Jari sanoo:

    Heikki on ehdottomasti nopea kuljettaja,siitä ei ole epäilystäkään.Mclarenilla sai aina huonomman taktiikan kisaa varten(silloin ajettiin aika-ajot kisabensoilla)Lotuksella ollessaan lyönyt Trullin(tunnettu aika-ajo specialisti)jatkuvasti,niin aika-ajoissa kuin kisassa.En epäile hetkeäkään etteikö Kovalainen ajaisi voitosta joka kisassa,jos istuisi Red bullissa tällä kaudella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>