Vuosittainen arkisto: 2011

Joululahja

Suomalainen F1-fani sai kuluneen viikon tiistaina ennenaikaisen joululahjan, kun Renault-talli (ensi kaudella Lotus F1 Team) kertoi tehneensä kahden vuoden sopimuksen Kimi Räikkösen kanssa. Räikkösen paluu ensi kaudella ykkösiin ei ollut enää yllätys, koska siitä oli puhuttu jo niin paljon viimeisen kuukauden aikana, mutta se, että se syntyi Lotus Renaultin kanssa, sitä voi pitää pienenä yllätyksensä. Lajin ja ennen kaikkea suomalaisten F1-fanien kannalta Räikkösen päätös oli mukava juttu. Räikkösen kannalta oli ikävää se, että paikkoja paremmissa talleissa ei ollut saatavilla ja siksi piti tarttua siihen mikä juuri nyt oli Räikkösen hyväksymillä ehdoilla saatavilla ja näin valinta päätyi Lotus Renaultiin. Talli oli … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kimi Räikkönen | 24 kommenttia

Vähiin menee ennen kuin loppuu

Seitsemän F1-tallia on jo vahvistanut ensi kauden kuljettajansa ja vain viiden kohdalla tallien päälliköt vielä miettivät, ketkä pääsevät ajamaan niiden autoja kaudella 2012. Parhaat avoimet paikat löytyvät Sahara Force Indialla ja Renaultilla. Näistä ensin mainitulla on positiivinen ongelma, koska joku kolmikosta Nico Hülkenberg, Paul DiResta ja Adrian Sutil jää ilman paikkaa. Tilanne on positiivinen sen takia, että kolmikosta jokainen on hyvä F1-kuski. On todennäköistä, että Sutilin paikka on kaikkein epävarmin, sillä jos hänen jatkonsa olisi varma, niin kyllä talli olisi jo kertonut mitkä kuljettajat se haluaa. Tallin päällikkö, Vijay Mallya, on luvannut kertoa ensi kauden kuljettajansa ennen kauden päättävää Brasilian … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kimi Räikkönen, Talliruletti | 9 kommenttia

Hermann Tilken yhdeksäs

Viimeisen vuosikymmenen aikana F1-ratojen ykkösarkkitehdiksi kasvanut, saksalainen Hermann Tilke, käveli ympäri Intian uuden Buddh International-radan varikkoa ja pisti tyytyväisenä merkille, että radan ”nurkat” olivat suurin piirtein siinä kunnossa kuin hän oli odottanutkin. Kovalla kiireellä valmiiksi saatu rata-alue ei ole ihan jokaisen yksityiskohdan osalta sliipatun valmis, mutta kaikki minkä pitää toimia, toimii. Se, että vielä torstain aikana oli useampia sähkökatkoja, joista yksi FIA:n lehdistötilaisuuden aikana, ja että yksi pieni lepakko oli eksynyt mediakeskukseen, eivät ole maailmaa mullistavia juttuja. Eivätkä nekään estä viikonlopun F1-showta, että jotkut pinnat näyttävät vähän pikaisesti ja epätarkasti maalatuilta tai että jotkut kulkuväylien kivetykset olivat vähän vinksin vonksin. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Intian GP | 2 kommenttia

Takaa-ajettu

Tuloksellisesti kausi 2011 on pääosiltaan paketissa. Maailmanmestaruudet, niin kuljettajien kuin valmistajienkin osalta, on nyt saatu selville ja kauden kolmeen viimeiseen osakilpailuun, Intian, Abu Dhabin ja Brasilian, lähdetään lähinnä paikkaamaan kolhiutunutta mainettaan. Ja nekin hommat pääosin niiden toimesta, joille on vielä jäänyt kaudesta jotakin hampaan koloon. Voitto tai pari tekisi erittäin hyvää niille, joille maailmanmestaruudet jäivät tällä kertaa kaukaiseksi haaveeksi Sitä kautta voisi saada kaivattua lisävirtaa niihin porukoihin, jotka juuri nyt suunnittelevat tehtailla 20 tuntia vuorokaudessa ensi kauden autoja. Kovimmat paineet ovat erityisesti McLarenin, Ferrarin ja Mercedeksen suunnittelijoilla. Kaksi ja puoli kautta ne ovat saaneet seurata Red Bullin riemumarssia mestaruuksiin, antamatta … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Red Bull Racing, Sebastian Vettel | 4 kommenttia

Nimellä on väliä

”Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeään”-sananlasku on vanha ja sisältää vahvan totuuden. Mitä tulee F1-talleihin, niin nyt kahdella tallilla, Team Lotuksella ja Renaultilla, on hyvä syy vaihtaa nimiään. Ranskalainen autojätti, Renault, myi omistamansa tallin kaikki osakkeet jo kaksi vuotta sitten Genii Capital-yhtiölle, mutta nimi on edelleen sama, sillä nimen säilyttämisellä haluttiin varmistaa auton valmistajalle kuuluvat rahat siitä kakusta, minkä Bernie Ecclestone talleille vuosittain jakaa. Tallin pääsponsorina on Lotus Cars-yhtiö ja siksi tallin nimenä on ollut tällä kaudella Lotus Renault. Toinen nimenvaihtoa haluava, Team Lotus, puolestaan haluaa nimeä vaihtamalla päästä siitä epätietoisuudesta ja sekaannuksesta, minkä kaksi Lotus-nimistä tallia ovat saaneet … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Bernie Ecclestone, Formula 1, Jean Todt, Lotus, Renault | 5 kommenttia

Tatuoitu mies

Runsas viikko sitten Singaporen yössä Team Lotus vahvisti Heikki Kovalaisen jatkon tallin kuljettajana myös kaudella 2012. Ilmoitus ei tullut kenellekään yllätyksenä, vaikka kulissien takana puhuttiinkin Kovalaisen muista mahdollisista vaihtoehdoista. Heikki Kovalainen manageroi nykyisin itseään, eli käy kaikki mahdolliset neuvottelut niiden kanssa, jotka voisivat tarjota hänelle F1-kuljettajana ajohommia. Jo pitkin loppukesää ja alkusyksyä Kovalainen useaan kertaan kertoi, että Team Lotus on sekä todennäköinen, että mahdollisesti ainoa paikka hänelle jatkaa uraansa tässä vaiheessa. On päätös hyvä tai huono, niin se on joka tapauksessa työpaikka missä hänelle maksetaan työstä kunnon korvaus. Tilanne F1-maailmassa on tällä hetkellä se, että neljää kärkitallia – Red Bull, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Heikki Kovalainen, Jarno Trulli, Mike Gascoyne | Jätä kommentti

Ratkaisu Singaporen yössä

F1-kuljettajien maailmanmestaruus saattaa ratketa viikonloppuna ajettavassa Singaporen osakilpailussa. Jos Red Bullin Sebastian Vettelillä on kaikkiin todellisiin uhkaajiinsa nähden Singaporen kilpailun jälkeen 125 pisteen tai sitä suurempi ero, homma on saletti. Mitä tarvitaan, että näin kävisi? Jos Vettel voittaa viikonloppuna, silloin ratkaisu on mahdollinen. Lähdetään siitä, että hän voittaa. Eli siis, jos Vettel voittaa ja McLarenin Lewis Hamilton ajaa toiseksi ja Jenson Button kolmanneksi, niin Vettelistä tulee maailmanmestari. Jos Ferrarin Fernando Alonso onnistuu ajamaan kolmanneksi, näiden kahden kuljettajan, Vettelin ja Hamiltonin, takana, silloin ratkaisu siirtyy seuraaviin osakilpailuihin. Edelleen, jos Vettel voittaa ja Ferrarin Fernando Alonso ajaa toiseksi, silloin ratkaisu luonnollisesti siirtyy … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Fernando Alonso, Jenson Button, Lewis Hamilton, Sebastian Vettel | 13 kommenttia

Maaginen Monza

Viikonloppuna on vuorossa tämän kauden Italian Grand Prix, historiastaan kuuluisalla ja tunnelmaltaan lyömättömällä Monzan radalla, tai sanotaan sittenkin — Autodromo Nazionale Monzalla — jotta se kuulostaisi juuri siltä miltä sen pitääkin. F1:n maailmanmestaruussarjan ensimmäisenä vuonna, 1950, Monzan rata oli yksi niistä seitsemästä radasta jolla silloin kilpailtiin ja ikään kuin radan arvoa kunnioittaen, silloin sillä radalla ajettiin sen kauden päätöskilpailu, toki jo niinkin varhain kuin 3. päivä syyskuuta. Voiton otti siinä kilpailussa italialaisten oma suuri sankari Guiseppe Farina Alfa Romeollaan, saaden kilpailussa keskinopeudekseen 176, 543 km/h. Kilpailun nopein kierrosaika meni silloin, niin ikään Alfa Romeolla ajaneelle Juan Manuel Fangiolle, joka joutui … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Italia, Legendat | Jätä kommentti

Schumacherin 20 vuotta

On vaikea ajatella ja uskoa, että Mercedes GP:n veteraanikuljettaja, Michael Schumacher, 42, aloitti F1-uransa 20 vuotta sitten samaisella Spa-Francorchampsin radalla, Belgiassa, missä hän ajaa jälleen kilpaa tulevana viikonloppuna.  Tuo ensimmäinen kilpailu tapahtui elokuun 25. päivänä 1991 ja vaikka se päättyi nopeasti kytkimen hajoamiseen, hän kerkesi jo aika-ajossa osoittamaan lahjakkuutensa ajamalla Jordan-Ford-191-autonsa seitsemänteen lähtöruutuun. Nopeasti ”Schumi” kutsumanimen saanut saksalaiskuljettaja, vietiin kuitenkin vauhdilla Flavio Briatoren toimesta Benetton-talliin, jota playboymainen Briatore silloin johti. Vaihto tapahtui niin nopeasti, että jo seuraavassa kilpailussa, Italian Monzassa, toista Benettonia ajoi Schumi, eikä huonosti ajanutkaan. Vaikka tallikaveriksi oli tullut kolminkertainen maailmanmestari, Nelson Piquet, Schumi päihitti hänet heti ensimmäisellä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Michael Schumacher | 9 kommenttia

Villeneuve puhuu löysiä

Kauden 1997 F1-maailmanmestarin, kanadalaisen Jacques Villeneuven mielestä Kimi Räikkönen ei ansainnut kauden 2007 kuljettajien maailmanmestaruutta. Räikkönen ei hänen mielestään ollut sen kauden paras kuljettaja, vaan ilmiömäisen tuurin avulla nappasi mestaruuden niin Lewis Hamiltonin, Fernando Alonson kuin myös Felipe Massan nenän edestä. Että silleen. Villeneuve antoi brasilialaiselle lehdelle haastattelun, missä hän ylisti Felipe Massaa (yllätys?) ja sanoi, että kaudella 2007 maailmanmestaruuden olisi pitänyt mennä Massalle eikä Räikköselle. Sikäli ihmeellinen veto, että Räikkösen, joka mestaruuden siis voitti ja Massan väliin mahtuivat silloin myös molemmat McLarenin kuljettajat, Hamilton ja Alonso. Taistelu sen kauden maailmanmestaruudesta oli todella tiukkaa ja erityisesti Hamilton ja Alonso voivat … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Formula 1, Kimi Räikkönen | 20 kommenttia