ONNEA BB!

Britti Jenson Button varmisti F1-kuljettajien ja Brawn-Mercedes valmistajien sarjan maailmanmestaruudet sunnuntaina Interlagosin radalla, Sao Paulossa, Brasiliassa. Onneksi olkoon molemmille! Pitkin kautta on puhuttu siitä, että Jenson Button on ollut todellinen Hannu-Hanhi päästyään niin loistavan auton rattiin kuin mitä Brawnin auto on ollut.

En tiedä yhtyisinkö noihin arvioihin, sillä kuten F1-historia on osoittanut, hyvin harvoin huonolla autolla on voitettu mestaruuksia. Itse asiassa yleensä maailmanmestarit ovat ajaneet, melkein poikkeuksetta, sarjan parhaalla autolla. Buttonin ja Brawnin kohdalla voidaan jopa väittää, että tallin auto oli ensimmäisen kausi kolmanneksen aikana paras, mutta ei enää sen jälkeen. Takaa tuli varsinkin Red Bull Renault, jolla oli kaikki mahdollisuudet Brawnin ja Buttonin kiinniottamiseen, ja jopa sarjapisteissä ohittamiseen, mutta he eivät pystyneet käyttämään etsikkoaikaansa siten, kuten mestareilta voisi odottaa. Myös McLaren-Mercedes nousi loppukaudella Brawnin tasolle, joten mestareiden auton ylivoimaisuudesta ei alkukautta lukuun ottamatta todellakaan kannata sen enempää puhua.

Jenson Button otti kauden aikana kuusi voittoa. Samoihin voittomääriin ylsivät edelliset maailmanmestarit, Kimi Räikkönen 2007 ja Lewis Hamilton 2008. Siinäkin mielessä on turha aliarvioida Buttoin suoritusta. Sen jälkeen kun Button oli rakentanut itselleen kunnon pistejohdon loistavasti sujuneen alkukauden jälkeen, hän tiesi, että loppukauden osalta tavoitteeksi tuli maailmanmestaruuden eikä osakilpailujen lisävoittojen saavuttaminen. Sen tavoitteen saavuttamiseksi riitti kun ajoi mahdollisimman usein pistesijoille, ilman liian suurien riskien ottamista. Belgian osakilpailua lukuun ottamatta, hän on ajanut jokaisessa osakilpailuissa pistesijoille.

Jenson Buttonin persoonasta voidaan olla mitä mieltä tahansa, mutta nyt saavuttamaansa F1:n kuljettajien maailmanmestaruutta häneltä ei kukaan voi ottaa pois. Vaikka mestaruuksien varmistuminen jo ennen kauden päättävää Abu Dhabin osakilpailua varmasti vähän harmittaa Bernie Ecclestonea, hän voi siinä mielessä olla tyytyväinen, että sai mestariksi miehen, joka on ulospäin suuntautunut, herkästi hymyilevä eikä ota kuljettajan ammattiaan liian vakavasti. Onnea vain Button ja BrawnGP!

Aihe(et): Bernie Ecclestone, Brawn GP, Formula 1, Jenson Button, Kimi Räikkönen, Lewis Hamilton, McLaren, Red Bull Racing. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

75 vastausta kohteessa ONNEA BB!

  1. Potero sanoo:

    pulinat pois…. mestari tällä kaudella ja sen puolustaminen ens kaudella on se mitä eniten tarkkaillaan ynnä kiinnostaa..

  2. Jka sanoo:

    No kyllä Button ja BrawnGP on mestaruutensa ansainneet. Se, kenellä on eniten pisteitä kauden jälkeen on mestari ja pulinat pois.

    Jenson ajoi koko kauden fiksusti, ilman suurempia virheitä ja ylimääräisiä riskejä ottamatta. Jenson ei koskaan ole harrastanut sellaisia sikamaisuuksia radalla, josta vaikkapa Senna tai Schumacher ovat tuttuja.

    Jos ajatellaan vaikkapa F1 kautta 1982, jolloin eräs Keijo Rosberg niminen kuski jostain napapiirin tuntumassa olevasta, Suomi – nimisestä maasta vei mestaruuden, niin siitä voitaisiin jo puhuakin ”vähemmän ansaittuna” mestaruutena. Ilman Gilles Villeneuven hengen vienyttä onnettumuutta Zolderissa ja Didier Pironin F1 uran lopettanutta onnettomuutta Hockenheimissa ei Keke olisi ollut lähelläkään ainoaa mestaruuttaan (kaikki kunnia Kekelle kaikesta huolimatta). Jos tätä verrataan Jensonin ja BrawnGP:n suorituksiin tällä kaudella, niin eiköhän nämä ”ei ole ansainnut mestaruutta” – kommentit voisi jo jättää omaan arvoonsa…

  3. jack sanoo:

    Button ansaitsee mestaruuden, eniten pisteitä ja that’s it. Mutta keskinkertainen mestari hän on, se tapa miten loppukausi meni jos vertaa samalla kalustolla ajaneeseen Barrichelloon. Buttonin tapauksessa viimeiset 9 kisaa oli epätoivoista taistelua jämäpisteistä jolla tavalla ei kertakaikkiaan soisi mestaruutta voitettavan. Mutta, kukaan muu ei pystynyt tätä Buttonin surkeaa ”kuntoa” hyödyntämään ja siten hän ansaitsee mestaruutensa. Muut vaan olivat niin huonoja että ”keskinkertaisuus” pystyi korjaamaan pytyn kotiin.

  4. huanpaablo sanoo:

    @Pate
    ”Kumpi mielestäsi on hienompi suoritus, kauden alussa ylivoimainen piste-ero, joka loppua kohti uhkaavasti hupenee. Vai keskinkertainen alkukausi, josta nousu kärkeen kauden lopuksi? Itse ainakin olen jälkimmäisen kannalla.”

    Miksi?
    Tietenkin onhan se katsojana mukavampi katsella kisoja kun loppukaudestakin on vielä mestaruus oikeasti mahdollista menä ainakin kahdelle kuskille mutta mestaruuden arvostukseen sillä en näe juuri mitään merkitystä. Silloin pitää voittaa kun autolla siihen on mahdollisuus ja sen button teki.

    Toki on totta että brawnilla olisi pitänyt pystyä voittamaan, erityisesti buttonin, enemmän kisoja. Se että barrichello pystyi ajamaan hyviä kisoja kun button ajeli miten ajeli kertoo mielestäni buttonin taidoista. Mutta ei sekään tee mestaruuttaa vähemmän arvokkaaksi että voittaja ei ollut oikeasta parhain kuski.

    F1:ssä on aina ollut ehdottoman tärkeää että alla on paras auto. F1 on välineurheilua (tai oikeasti välinebisnestä) ja vaikka olet miten hyvä et huonolla autolla voi voittaa. Ja sitten kun saat hyvän auton allesi niin sinun pitää myös pystyä voittamaan. Oli button miten hyvä tai huono tahansa niin hän teki sen mitä tarvittiin.

  5. KimiFani sanoo:

    Buttonin arvostuksesta kertoo hyvin miehen kysyntä kuljettajamarkkinoilla. Sitä kun ei ole. Edes Brawn ei halua korottaa Buttonin vaatimatonta kolmen miljoonan euron palkkaa, koska hän tietää, että maailmanmestaruus oli hänen ansiota. Autossa olisi voinut istua kuka tahansa nykykuljettajista niin mestaruus olisi tullut Brawn GP:lle.

    Button saa kiittää mestaruudestaan myös Barrichelloa, joka on pääasiassa vastannut auton kehittämisestä. Lisäksi loppukaudesta hän on joutunut jakamaan säätötiedot Buttonin kanssa, koska Button jäi armottomasti brasilialaisen kyydistä.

    Buttonin mestaruus on verrattavissa Damon Hillin mestaruuteen, joka tuli täysin ylivoimaisella kalustolla. Hilliä ei juurikaan arvosteta F1 piireissä.

    Lopuksi… näitä Playboy puheita en ymmärrä lainkaan… mieshän näyttää pystyyn kuolleelta pyryharakalta.

  6. Ocelotti sanoo:

    Button on mestari kiistatta. Ei hän kuitenkaan ole erityisen hyvä kuljettaja. Mestaruus lähinnä tallin ja auton ansio.

  7. jukka sanoo:

    Jenson Button F1 2009 , hyvä nappi! Mies teki sen minkä lupas vuosia sitten , ”jos olis hyvä auto kyllä minäkin pärjäisin” , et silleen!

  8. Talli Määräys sanoo:

    Kolmen milj. euron palkka ei millään muotoa ole vaatimaton, se on esimerkiksi yli satakertainen täkäläiseen normaali palkkaan verrattuna. Tarkoitan pääkaupunki seudun ulkopuolista Suomea.

    Kysynnästä kuljettajamarkkinoilla voisi päätellä jotain lukemalla tämän päivän ilmoituksia. Alkavat ilmeisesti olla paikat pian jaettu.

  9. vormula yx sanoo:

    ´´Button ei ansaitse mestaruutta´´
    ´´Totuus on, että Buttonhan on kuljettajana täysi vitsi´´

    ´´Täysi vitsi´´ voitti tallikaverinsa seitemässä ekessa kisassa kuudesti (Espanjan kisassa ´´taikatemppu 13´´) ja Barrichellohan ei oo mikään huono kuljettaja. Ja mestri on se jolla on eniten pisteiyä kauden päätyttyä eli Button, vaikka kaikki olisikin auton ansiota.

  10. vormula yx sanoo:

    tossa on näköjään kirjotusvirhe ´´mestri´´ siinä pitäis lukea mestari ja pisteitä eikä ´´pisteiyä´´

  11. Jääkissa sanoo:

    Puttosen mm-tittelistä voi olla montaa eri mieltä. Voitto toki hänelle suotakoon hyvällä autolla, mutta mm-historiaan kuski jää ainakin minulle pelkkänä tähdenlentona à la Damon Hill! Hyvin keskiverto kuski, eikä tähän mennessä ole säväyttänyt ajotaidoillaan mitenkään, paitsi Hungaroringin tuurivoitto muutama vuosi sitten!

  12. vesku sanoo:

    joku sanoi että kukatahansa nykykuskeista olis voittanu mestaruuden samanlaisella autolla,miks sit button voitti eikä nykyinen tallikaveri

  13. Pekka2 sanoo:

    Minusta Jenson Buttonia on arvosteltu hieman liiankin kanssa tänä vuonna. Itse en pidä Buttonia missään tapauksessa kuljettajakaartin aivan terävimpään kärkeen kuuluvana. Kenties tällä hetkellä kolme arvostetuinta ovat Räikkönen, Hamilton ja Alonso, joista ehkä asiantuntijoiden mielestä Räikkönen on ainakin kuljettajaominaisuuksiltaan paras. Mutta näiden kolmen jälkeen tuleekin iso liuta kavereita, joitten seurassa Button sijoittuu hyvin.

    Button voitti alkukaudesta kuusi osakilpailua ja osoitti pystyvänsä hallitsemaan itsensä johtoasemassa. Seitsemästä ensimmäisestä osakilpailusta Button voitti kuusi ja oli kerran kolmas. Yhteensä hän siis keräsi näistä kisoista pisteitä 66. Kun ajatellaan Buttonin nykyistä pistemäärää 89, on kieltämättä todettava, että Button ei ehkä ole sellainen kuljettaja, joka pystyy nousemaan takaa kärkeen kisoissa. Mielestäni on ainakin jonkin verran perää siinä, että Buttonin suoritustaso on romahtanut loppukaudesta. Kaikenkaikkiaan hän on kuitenkin mestaruutensa ansainnut.

  14. Kimmo sanoo:

    JB juhli yksin sängyssä – joopa joo voiko tota uskoa? Jos totta niin ikä tai Jessica (häät) painaa.

    JB saa kiittää molempaa RB:tä sekä L dM:ää (ei uskonut RB:tä kun tämä ehdotti rajoituksia, jotka olisivat estäneet tupladiffuusorit).

    Pisteet ratkaisee MOT. Kyllähän Alonsokin passaili mestaruuden.

  15. ÄäGee sanoo:

    Tänä vuonna voitti oikea mies ja viime vuonna aivan väärä ”tyyppi”.

  16. Osku sanoo:

    Minusta tämä kausi oli tylsin ikinä. yks ja sama mies pysy johdossa koko kauden. Mutta loppujen lopuksi riitti jännitystäki täksi kaudeksikki. toivottavasti ens kaudella olis enemmän jännitystä.

  17. Robba sanoo:

    Mestari on aina mestaruutensa ansainnut, kuka olisi muka ollut Buttonia parempi tänä vuonna. Buttonilla on eniten pisteitä ja kaksinkertainen määrä voittoja mm kakkoseen verrattuna. Lisäksi Button ei ole tehnyt ainuttakaan pahaa virhettä koko kautena toisin kuin Barrichello ja etenkin Vettel joka on kaksi kertaa keskeyttänyt omaan virheeseen ja kerran kolaroinut itsensä pihalle

    Kausi itessään piristyi huomattavasti monacon jälkeen kun voimasuhteet tasoittuivat. Mestaruustaistelu on ollu viimeisinä kolmena vuonna kiinnostavampi, mutta kilpailut ovat koko kauden ajan olleet aika jännittäviä.

  18. Otso sanoo:

    ”Kenties tällä hetkellä kolme arvostetuinta ovat Räikkönen, Hamilton ja Alonso, joista ehkä asiantuntijoiden mielestä Räikkönen on ainakin kuljettajaominaisuuksiltaan paras.”

    Tuo oli sen verran paksua tekstiä pekka 2:lta että pakko kommentoida, nimittäin Ferrari ei varmasti olisi antanut potkuja ”sarjan parhaalle kuljettajalle”, itseasiassa mikään talli ei sellaista kultakimpaletta haluaisi menettää.

    Kun sarjan kovimmat tallit eivät räikköstä halua niin se on aika selvä epäluottamus räikkösen kuljettajakykyjä kohtaan.

    Mitä tulee Buttonin mestaruuden arvoon niin se on kuitenkin ajettu autolla joka oli KOKO kauden ajan FIA:n sääntöjen mukainen. Vertailukohdaksi voidaan ota esim ferrari 2007 joka oli kolme kilpailua kauden alusta sääntöjen vastainen.

    Kumpi mestaruus on arvokkaampi: sääntojä rikkomalla 2007 vai sääntöjä noudattamalla 2009??????

  19. Anssi sanoo:

    Button ansaitsee mestaruutensa, mutta lähinnä muiden heikkouden takia. Kuskit, jotka kiistatta ovat Buttonia lahjakkaampia, kuten Alonso, Räikkönen ja Hamilton, joutuivat ajamaan alkukaudella niin paljon hitaammilla autoilla, ettei heillä ollut mitään mahdollisuuksia mestaruuteen. Vettelin kohdalla kuljettajan lahjat ja auton vauhti olisivat mahdollistaneet Buttonin päihittämisen, mutta hän menetti liikaa pisteitä omiin virheisiin ja auton luotettavuusongelmiin.

    Buttonille sattuikin varsinainen onnenpotku, kun hän sai alleen niin hyvän auton ja samaan aikaan kaikki vakavasti otettavat kilpailijat sähelsivät urakalla. Ei mestaruus silti ilmaiseksi tullut, kyllähän Buttonin suoritukset alkukaudella olivat todella jäätäviä.

    Sitä faktaa ei voida kuitenkaan kiistää, etteikö Button olisi yksi kaikkien aikojen keskinkertaisimmista mestareista, selkeästi heikoin sitten Villeneuven. Hänen loppukauden vaisuutensa on pistetty mediassa nyt järkevän varmistelun piikkiin, mutta siinä on menty metsään. Buttonin heikkous alkoi jo kesäkuussa Silverstonessa, jossa hän jäi kotiyleisönsä edessä kuudenneksi. Tuskinpa hän olisi varmistelua kotikisassaan aloittanut. Tosiasia vain on, että Brawnin suorituskyky suhteessa muihin laski Turkin GP:n jälkeen, ja Button kärsi etenkin renkaiden lämpenemisongelmista enemmän kuin Barrichello. Järjestään sijoille 5-8 ajaminen kauden kahdeksannesta kisasta eteenpäin ei ole pelkkää varmistelua.

    Yksi asia, joka minua myös ihmetyttää on se, että Barrichellon sanotaan ajavan ’elämänsä kautta.’ Rubinholla on nyt koossa 72 pistettä, kun hän kaudella 2004 keräsi 114 pistettä. Toki hänellä tuolloin oli käytössä ylivoimainen Ferrari, mutta tämän vuoden Brawnin suorituskyky huomioon ottaen Barrichello ei mielestäni ole ollut mitenkään erityisen häikäisevä. Suurin osa nykykuskeista olisi pystynyt kamppailemaan mestaruudesta Brawnin autolla, joten en laskisi kautta 2009 aivan Barrichellon parhaisiin. Sellaista lentoa jota nähtiin esimerkiksi Silverstonessa 2003 tai Monzassa 2004 hän ei ole pystynyt esittämään.

  20. fgooplape sanoo:

    Jenson Buttonin ja Brawn tallin maailmanmestaruus oli vain ja ainoastaan tupladiffuusorin ansiota. Tallit lähtivät kauteen eriarvoisessa asemassa, koska uudet säännöt eivät olleet yksiselitteiset tupladiffuusorin osalta eli se oli sekä sääntöjen vastainen että sääntöjen hyväksymä. Sääntöjen muuttamisessa ei sinänsä ole mitään väärää ja ne ovatkin tuoneet lajiin mukavaa piristystä, mutta jos ne eivät selvästi kerro mitä saa tehdä ja mitä ei, niin SE on epäoikeudenmukaista.

    Toivottavasti ensi kauteen saadaan selvät säännöt eikä päädytä vastaavaan fiaskoon kuin nyt. Jos sääntöepäselvyydet jatkuvat se tulee ennen pitkää syömään koko lajin uskottavuuden.

    Jensson Button juhlii nyt mestarina mutta veikkaanpa että ensi vuonna mies putoaa takaisin ”kympin sakkiin”. Ehkäpä nyt olisi viisasta siirtyä eläkkeelle ”voittajana” sillä viimeinen se varmasti tulee olemaan.

  21. jupiter sanoo:

    voi voi kun naurattaa

  22. Garp sanoo:

    Veto ensi kaudesta!

    Italialaiset eivät saa Ferraria toimimaan – se on jo nähty!

    Brawn ja Todt saivat Schumin voittamaan kaikki nuo mestaruudet. Ei silloin nähty Monte…. selittelemässä mikä meni vikaan.

    Haastan sinut hiustenleikkaukseen uudestaan vuodelle 2010:

    Säännöt:

    1 Kimi ajaa McLarenilla (mikään alemmista ei toteudu ennen tätä)
    2 Kimi voittaa mestaruuden (Jari Porttila ajaa hiuksensa)
    3 Kimi voittaa tasan 4 kilpailua (Mustakarilta lähtee hiukset)
    3 Kimi voittaa tasan 5 kilpailua (Järvilehdolta lähtee hiukset)
    4 Kaksi edellisistä toteutuu, minulta ajetaan hiukset!
    5 Mikään kohdista 2-4 ei toteudu, niin Oskari Saari sheivataan kokonaan.

    T: Pekka

  23. vesa sanoo:

    Vähiin käy tehdastallit tämän kauden jälkeen. Yksityistallien talous ei liene myöskään kovin hyvällä tolalla, joten kuinkahan moni saa oikeasti autot lähtöruudukkoon kauden avaukseen 2010.

    Taitaa käydä niin, ettei kolmen eturivin takaa alkaa ”jokkisluokka”, joiden tavoite ei ole jäädä kierrosta enempää voittajalle :)

  24. Nina sanoo:

    En tiedä minne muuallekaan laittaa: KIITOS ERKKI kaudesta 2009!! Olipa taas ihanaa seurattavaa. Toivottavasti ensi kaudella on vähemmän sitä politikointia ja enemmän kunnon kilpa-ajoa. Mutta oli taas ilo seurata formuloita maikkarilta!

    Mukavaa kesälomaa! :)

  25. Hohhoijaa sanoo:

    Kausi meni poskeen jo heti alusta kaksien diffuusoritulkintojen takia..ihan sama kuka voitti mestaruuden. tällä kerralla se oli Button, itse toivoin Vetteliä.Toivottavasti ensi vuonna säännöt ja tulkinnat ovat kaikille samoja ja saadaan tasaisempi ja jännittävä kausi, jossa tiimit kehittävät kisa-kisalta kalustoaan. Perseestä, ettei autoja voi kuitenkaan kovin paljon testata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>