Messuilla olo ei ole heikkokuntoisen hommaa, päivät alkavat aikaisin ja jatkuvat iltamyöhään, jopa seuraavan vuorokauden puolelle. Asiaa ei suinkaan helpota se, että selässä on 15-kiloinen reppu tai paremminkin rinkka. Sisällä halleissa on kuuma ja huono ilma.
Tänään tapahtui kuitenkin pari asiaa, jotka piristivät mieltä kummasti. Messuilla on kootusti samassa paikassa parikymmentä suomalaista firmaa, jotka ovat Barcelonassa työ- ja elinkeinoministeriön tukemana. Suomalaisten messupisteessä on sosiaalinen tila, muutaman neliön huone. Siinä on oma keittiö ja oma ahkera huoltaja, joka varmistaa että voileipiä ja virvokkeita riittää. Hänen tarjoamansa tuore porkkana oli hieno kokemus cocktail-palojen kyllästyttämälle toimittajalle. Erityisesti mieltä piristi se, että järjestävä taho antoi jättää repun sosiaaliseen tilaan, ettei sen kanssa tarvinnut kulkea koko päivää.
Toinen mukava asia tapahtui loppuillasta, kun minulle tarjoutui tilaisuus tutustua Barcelonan vuorilla observatorioon. Kuuluin noin 20 hengen porukkaan, joukossa pari suomalaistoimittajaa ja loput brittejä ja amerikkalaisia sekä muutama järjestävän tahon edustaja. Bussi jätti meidät “muutaman sadan” metrin päähän observatoriosta. Lähdimme kävelemään. Homma muuttui varsinaiseksi adventureksi siinä vaiheessa, kun katuvalot loppuivat ja kävelimme puolikuun valaisemaa kapeaa vuoristotietä jossa tuli autoja vastaan. Eipä tainnut kukaan osata varautua etukäteen heijastimella. Isäntiä vähän nolotti, kun kilometrin käveltyämme huomasimme olevamme väärällä tiellä. Observatorio näkyi ylhäällä ja me kävelimme alaspäin. Lopulta poliisi tuli paikalle ja ohjasi eksyneet oikeaan suuntaan. Takaisin bussille ja tällä kertaa se suostui viemään meidät perille asti. Messukeskuksesta observatorioon oli matkaa ehkä 10 kilometriä, meillä matkantekoon kului aikaa puolitoista tuntia. Isäntiä nolotti ihan turhaan, sillä pieni reippailu viileässä vuoristossa teki hyvää! Kruununa matkalle oli kuun kraatereiden ihmettely 1900-luvun alussa rakennetun kaukoputken läpi.
