Mika Kottilan MM-karsintablogi

Wales-ottelun lopputulos oli vähimmäissaavutus Huuhkajille. Nuoremmat pelaajat saivat peliaikaa osin loukkaantumisten ja pelikieltojen takia. Vaikka kuinka toitotetaan nuorennusleikkauksesta, ei Suomen kokoonpano Walesia vastaan mikään suuri yllätys minulle ollut. Muutama poika onnistui yhdessä ottelussa Suomea heikompaa vastustajaa vastaan. Hienoa, että otsikoita syntyy, mutta jalustalle nostaminen on turhaa yhden pelin perusteella. Tuntuu siltä, että nuorennusleikkauksesta puhumisesta on tullut itseisarvo.

Se, että muutama nuori kaveri onnistui maalinteossa oli tietysti kova juttu ja nostaa pelaajien itsetuntoa. Miehestä tulee kuitenkin pelimies vasta sitten, kun hän pystyy pitämään tasonsa illasta toiseen. Olisiko joku ottanut esiin sen, kuinka paljon harhasyöttöjä Roman Eremenko jakeli, mikäli voittoa ei olisikaan tullut? Onneksi muu nuoriso-osasto onnistui Eremenkoa paremmin, ja varmisti Suomelle kolme pistettä.

Saksaa vastaan ei Wales-pelistä saa mitään mukaan. Vastus on aivan toisen tasoinen. Ei tarvitse kovin suurta kristallipalloa nähdäkseen sen, että Saksa vie ja Suomi yrittää vikistä mukana. Jotta Hampurista olisi kotiin tuomisina muutakin kuin paha mieli, tulee Jussi Jääskeläisen tehdä vähintään 4-5 samanlaista huippupelastusta, kuin mitä Wales-ottelun viimeisellä minuutilla. Kenttäpelaajien tulisi pystyä nousemaan oman tasonsa ylärajoille. Ilman jokaisen venymistä tulee kuokkaan saletisti.

Päävalmentaja Stuart Baxter päätti julkaista avauskokoonpanonsa jo tiistaina. Hienoa nähdä, että sataset paukkuvat Jonatan Johanssonin kohdalla. ”Tintti” on hieno persoona ja hieno suomalainen jalkapalloilija. Johansson on aina tehnyt tinkimättä sen, mitä kulloinenkin päävalmentaja on pyytänyt. Vaikka seurajoukkueessa on ollut heikompia kausia, on Johansson löytänyt ilahduttavan usein viisasten kiven maajoukkuepeleissä. Sata maaottelua on erittäin kova saavutus, toivottavasti Johansson jaksaa pysyä vielä mukana seuraavat karsinnat, sillä Tintin kaltaiset pelimiehet ovat suomalaiselle futikselle kansallisaarre.

Kaikki pisteet lasketaan kun tulevaisuudessa katsotaan, mistä korista Suomen pallo karsintalohkoihin nostetaan. Tärkeämpää on kuitenkin rokottaa Walesia ja sen rääväsuuta Craig Bellamya. Bellamyn kommentit edellisen tappion jälkeen olivat pettyneen miehen puhetta. “Suomi ei ole hyvä jalkapallomaa” ja “Jonatan Johansson ei ole tarpeeksi hyvä pelaaja tekemään maalia” ovat aika paksua. Lauantaina on ainakin vastakkainasettelu Johanssonin ja Bellamyn välillä. “Tintti” on varmasti ottanut sen olankohautuksella vastaan mutta haluaa varmasti näyttää olevansa “tarpeeksi hyvä tekemään maaleja”. Ylipäätään kommentit kertovat yksittäisen pelaajan aivoituksista. Toivotaan, että suomalaiskannattajat eivät ole unohtaneet kommentteja vaan antavat kuulua miehen koskiessa palloon.

Toinen syy esittää parastaan on yhtä selkeä. Joukkuetta v..uttaa taatusti yhä Liechtenstein-tasapeli. Joka jätkä haluaa nostaa tasoaan ja paljon. Ottelu on toki erilainen koska Wales haluaa hyökätä, eikä Suomi joudu pelaamaan yhdeksää miestä vastaan 16:n alueella.

Suomen piikkipelaajat eivät ole esittäneet älyttömiä ja uskon, että uusista kokelaista Hermanni Vuorinen voisi saada näytönpaikan. Veikkausliigan maalipörssin kärkinimenä hän on kuuma pelaaja jota pitää osata käyttää oikein. Hongassa hän on pelannut 4-4-2:hta kun taas maajoukkue pelaa 4-3-3:lla. Miehelle on löydettävä sopiva rooli. Hermanni ja Mikael Forssell ovat erilaisia pelaajia.

Vuoriseen asemaan vaikuttaa myös kuinka Baxter kohtelee Shefki Kuqia. Onko Azerbaidzhanin tapahtumat jo unohdettu? Isojen hyökkääjien -- kaikki yli 185 senttiä -- taistelu pelipaikoista on mielenkiintoista seurattavaa.

Kuqi, Litmanen, Johansson, Kolkka, Hyypiä ja Tihinen ovat mielenkiintoisia seurattavia niin ikään. Joku heistä pelaa taatusti lauantaina viimeisen A-maaottelunsa kotikentällä. Senkin vuoksi kannattaa tulla seuraamaan lauantain kamppailua.

Jos nyt ollaan jälkiviisaita tai pikemminkin realisteja, niin ei Suomella ollut mitään jakoa päästä tuosta MM-karsintalohkosta jatkoon. Jos katsotaan kylmiä faktoja – samaan lohkoon sattui edellisten EM-kisojen finalisti (Saksa) ja mestari Espanjalle välierässä hävinnyt joukkue (Venäjä). Jos katsotaan missä jalkapallo on Suomessa ja edellä mainituissa maissa, niin harrastajamäärät ja pelaajamateriaali eivät ole ihan samoissa mittasuhteissa. Mikäli arvokisoihin haluaa päästä on tuollaiset kotiottelut maita vastaan kuten Venäjä voitettava, mutta eihän me totuuden nimissä oltu lähelläkään voittoa.

Mikäli Suomi tulee joskus lähivuosina pääsemään arvokisoihin, on kaikkien taivaankappaleiden oltava oikeassa asennossa arvonnasta lähtien. Siksi nämä vielä kesken olevat karsinnat on erittäin tärkeä hoitaa kunnialla loppuun ja ottaa se kolmas sija ja sen tuoma arvontakori. Sitten on vain ristittävä peukut ja varpaat, että tulee se päivä, että ykkös- ja kakkoskorista tulee vaikka Ruotsi ja Sveitsi, niin alkuasetelmat jatkoon pääsyyn ovat jo huomattavasti paremmat. Lisäksi on tietysti onnistuttava ja mielellään onnenkin hymyiltävä itse karsintaotteluissa, jotta tuo unelmamme arvokisapaikasta joskus toteutuu.
Suuri yleisö puhuu, että tulevilla karsintaotteluilla ei ole merkitystä, mutta tosiasia on se, että viimeiset ottelut ovat ihan yhtä tärkeitä kuin aiemmatkin. Kolmas sija tarkoittaa parempaa arvontakoria ja mahdollisesti aavistuksen helpompia vastustajia. Tästä syystä mitään hulluin päin tehtyä täydellistä nuorennusleikkausta ei missään nimessä saa alkaa toteuttamaan saman tien. Tärkeää on kaivaa mahdollisimman paljon pisteitä seuraavista peleistä ja ajaa sitten nuoria sisään talvimaaotteluissa.

Niin kauan kun herra Litmanen esimerkiksi osoittaa esityksillään, että kuuluu avaukseen, niin hän kuuluu avaukseen. Tämä on kilpaurheilua ja parhaat pelaa. Ei Suomella ole varaa heittäytyä ikärasistiksi, jos se haluaa joskus arvoturnaukseen. Ei yhtään karsintaottelua ole vara heittää ns hukkaan. Ja mikäli totta puhutaan, niin aika vähän tuolla on nuoremmassa kaartissa maailmanluokan pelaajia, jotka syrjäyttää nykyaloittajia taitojensa ja kykyjensä puolesta. Moisander on ollut mies paikallaan ja hän pelaa isossa seurassa isossa roolissa. Hän sai tilaisuutensa Kallion Köpin loukkaannuttua ja käytti sen hyväkseen. Eli näin pikkuhiljaa se nuorentaminen pitääkin tapahtua, eikä nuorentaa vain nuorentamisen ilosta – parhaat pelaa. Piste.

Suomen suurin ongelma on ollut hyökkäyspäässä – meillä ei ole tällä hetkellä tarpeeksi hyvä hyökkäyskalusto. Ongelma on se, että joukkueessa ei ole Forssellin loukkaantumisten vaivaaman uran takia ollut näissä karsinnoissa selkeää ykköshyökkääjää. Kun Miklu on pelannut, on hän pelannut kaukana siitä tasosta, millä hän oli parhaina vuosinaan. Forssellin poissa ollessa on kokeiltu Shefkiä ja Beratia, mutta he eivät ole onnistuneet. Sheriffi on rajoitteinen pelaaja, joka on hyvä jossain systeemissä ja jossain ei. Yksinäisenä piikkinä hän ei ole onnistunut. Sadik taas on vielä nuori ja uusi kaveri -- hänen sisäänajonsa näin kovalle tasolle on vielä kesken eikä hänestäkään ole ollut ratkaisijaksi. Seuraavat lähivuodet eivät näytä kovin hyvälle hyökkäyskalustomme vahvistumisen suhteen, mutta esimerkiksi Teemu Pukissa on potentiaalia kasvaa maailmanluokan hyökkääjäksi. Hän elää nyt etsikkoaikaa – tärkeitä vuosia, jolloin hän voi kehittyä huippuhyökkääjäksi ja pelata huippuhyökkääjänä tai sitten taantua pelaamaan jossain pienemmässä seurassa rivihyökkääjänä. Nämä lähivuodet näyttävät suunnan hänen uralleen ja sille kasvaako hänestä Suomen seuraava suuri maalitykki, jota on kauan kaivattu.

Azerbaidzhan-ottelu oli jälleen tyly herätys kaikille, että näissä karkeloissa ei ole helppoja pelejä. Peli oli juuri niin karmea ja vaikea kuin ennalta saattoi odottaa. Kuitenkin kokenut osasto käänsi ottelun jälleen voitoksi. Edelleenkin huomaa kuinka tärkeitä he (Litmanen) meille ovat.

Olen suitsuttanut edellisissä kolumneissani Shefkiä varauksetta. Azerbaidzhan-peli ei jää hänen uransa kohokohdaksi. Shefkistä saa parhaiten irti jos muut hänen ympärillään pelaavat hyvin. Ikävä kyllä Sheriffi ei saanut sitä totuttua kaaosta aikaiseksi hyökkäyspäässä, vaan tällä kertaa se tuli puolustuspäähän. Tunnen
Shefkin ja tiedän, että häntä tehty skäbä ottaa kaikista eniten päähän ja olen varma, että keskiviikkona nähdään täysin erilainen ”Kosovon härkä” ja hän aiheuttaa kaaosta oikeassa päässä.

Huuhkajat saanee keskiviikon peliin toivotun pelaajan, kun kapteeni Sami Hyypiä palannee kokoonpanoon flunssansa jälkeen. Se tuo selkeästi turvallisemman olon koko puolustuslinjaan, kun pelaajat pääsevät omille paikoilleen pelaamaan. Sami nostaa persoonana ja pelaajana koko joukkueen tasoa huimasti.

Samia lauantaina kapteenina tuurannut Hannu Tihinen onnistui vihdoin ja viimein maalinteossa. Tihillä on ollut monia hyviä paikkoja aiemmissakin otteluissa, mutta nyt kypärä oli oikeassa asennossa tärkeässä paikassa.

Vaikka Azerbaidzhan-ottelu oli Huuhkajilta tahmea, niin kuitenkin pakollinen, eli voitto, otettiin. En usko, että Suomi pelaa kahta noin heikkoa peliä peräkkäin. Uskon, että lauantain ottelu toimi hyvänä herätyksenä koko joukkueelle ja Suomi nostaa tasoaan.

Tämä kierros on jännittävä ja tärkeä Suomen MM-kisahaaveiden kannalta. Suomen osalta lähtökohdat eivät ole muuttuneet, sillä jokainen ottelu on edelleen voitettava. Venäjä kohtaa sitä vastoin vieraissa Walesin ja se on yksi niistä peleistä, Saksa-pelin ohella, jossa Venäjä voi pisteitä menettää.

Liechtenstein on jälleen Suomelle pakkovoitto. Tiedän kokemuksesta, että se on kettumainen lähtötilanne otteluun. Pakkovoitto ei ole koskaan helppo eikä Liechtenstein ole mikään suupala. Sen osoitti jo viime kohtaaminen Olympiastadionilla, kun Suomi otti hikisen 2-1 –voiton.

Täytyy heti tähän alkuun vetää sanoja takaisin edellisen merkinnän tiimoilta. FIFA on muuttanut karsintasääntöjä siten, että joukkueiden ollessa tasapisteissä vertaillaan maalisuhdetta ja tehtyjä maaleja ja vasta sen jälkeen keskinäisiä otteluita. Näin ollen sinivalkoisten jatkopaikan pitää käytännössä tulla Venäjän tai Saksan kompuroidessa pikkumaita vastaan viimeisillä kierroksilla.

Aiemmat vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että pistemenetyksiä tulee vielä myös kärkijoukkueille. Saksa pelaa kotonaan Suomea ja Azerbaidzhania vastaan. Venäjän koetinkivi Saksan lisäksi on Wales vieraissa. Eihän tämä missään nimessä hyvältä näytä mutta niin kauan haetaan jatkopaikkaa kun siihen on pienikin mahdollisuus.

Viikon reissu Azerbaidzhaniin ja Liechtensteiniin vaatii mukaan hurttia huumoria. Kaikki pitäisi olla kontrollissa mutta etenkin Azereissa muutokset ovat mahdollisia. Onneksi joukkue treenaa vain kerran Lankaranissa. Sekin ottelustadionilla, joten ongelmia ei pitäisi sen suhteen olla. Kokenut joukkue on tässä vaiheessa hyvä asia. Miehet eivät häkelly, vaan osaavat ottaa eteen mahdollisesti tulevat asiat huumorilla.

Suomi on valmistautunut Azeri-otteluun Helsingissä ja lentää pelipaikalle vasta reilut 24 tuntia ennen ottelua. Charter-kone on jätkien käytössä kokonaan ja se helpottaa matkustamista. Tämä on tuttu sapluuna tällaisissa reissuissa. Takaisin ”tutumpiin” maisemiin sinivalkoiset palaa heti pelin jälkeisenä yönä lentämällä Zürichiin.

Ylipäätään Suomella on helppo lähtökohta otteluun, koska vain voitto kelpaa. Joukkue jatkaa silti taatusti entisellä linjallaan tarkkaa peliä. Tasoero Suomen ja Azerien välillä kääntyy Huuhkajille. Ottelun lopussa jos peli on tasan, otetaan riskejä ja lisätään voimaa hyökkäyksiin. Voitto pitää jatkomahdollisuudet elossa.

Matkan toinen vastustaja, Liechtenstein, oli yllättävän hyvä Olympiastadionilla. Niukka 2-1-voitto kertoo itsessään siitä, että läpihuutojutusta ei ole kyse. Suuri yleisö odottaa kuutta pistettä mutta yksikään jätkä ei kotipelien jälkeen ole sillä mentaliteetilla. Kuusi pistettä vaatii täyden päivätyön.

Peli Liechtensteinia vastaan oli juuri niin vaikea kun odotettavissa oli. Aloitus oli veemäinen ja nukahdus päästi vastustajan maalin johtoon. Se ei tehnyt jätkille ottelusta helppoa. 2-1-voittoon päättyneen matsin jälkeen valmennukselle on annettava plussaa siitä, että taktiikka ei ollut kovinkaan puolustusvoittoinen. Kentällä nähtiin yhtä aikaa Losa Eremenko ja Litmanen joiden puolustuspelistä on aiemmin nostettu kysymyksiä. Kärjessä oli puhdas piikki Miklu Forssell ja paljon kärkenä pelannut Jonatan Johansson laidallaan. Lisäksi keskikentälle valittiin Teemu Tainio puolustavamman Markus Heikkisen sijaan.

Ottelua seuratessa olin luottavainen sen suhteen, että maali tulee jossain vaiheessa eikä pelko ehtinyt hiipiä puseroon. Näin vaikka ajoittain peli hajosi eikä mukana ollut päätä eikä häntää. Toisen puoliajan oikea laita Veli Lampi-Jonatan Johansson toimi erittäin hyvin. Oma lempipelaajani Shefki nousi myös katsomon suosikiksi ja oli hieno nähdä, että suurikin yleisö on huomannut hänen arvonsa. Kuqilla on vaillinaisuuksia tietyillä osa-alueilla mutta hänen kaltaistaan pelaajaa tarvitaan.

Keskiviikkona on sitten se viikon päätapahtuma – Venäjän kohtaaminen. Heikkisen Mako tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä omalle paikalleen. Yhtä hyökkäävä taktiikka itänaapuria vastaan kuin lauantaina, olisi rinnastettavissa itsemurhaan. Jo Venäjällä nähtiin kuinka nopeasti vastustaja tulee vastaan. Stuart Baxterin valinnat peliin eivät ole yksiselitteisiä, sillä esimerkiksi Losa teki Losaksi hyvää puolustusduunia osoittaen olevansa valmis myös synnyinmaataan vastaan.

Forssell ja Johansson onnistuivat maalinteossa lauantaina. Miklulle maali oli äärimmäisen tärkeä. Jo ennen ottelua nostin Miklun ylivoimaisesti pelaajaksi, jolle toivoin onnistumisia. Miklu elää maaleistaan ja Venäjää vastaan tarvitaan kaikki mahdolliset avut.

Venäjästä toivottavasti otetun voiton jälkeen on loistavat mahdollisuudet pelata lohkovoitosta ja jatkokarsintapaikasta. Liechtenstein-ottelu kuitenkin taas osoitti, ettei helppoja pelejä ole olemassa missään vaiheessa karsintoja. Ja mitä Venäjä-peliin tulee haluan voiton enkä mitään tasuria. Otetaan voitto tai sitten turpaan ilman selittelyjä.