Missioni maali häämöttää

Viimeinen päivitys Monzan reissulle… On perjantaipäivä varikolla ja ainoa mahdollisuutemme saada haastattelu Lewis Hamiltonilta. Saamme Eki Mustakarin lähtemään mukaamme etsimään Aki Hintsaa, joka on viimeinen oljenkortemme haastattelun järjestämisessä. Löydämme lopulta Hintsan ja Eki esittelee meidät. Hintsa lupaa neuvotella haastattelun järjestämisestä Hamiltonin kuntovalmentajan, Adam Costanzon kanssa ja pyytää meitä palaamaan luokseen tunnin päästä…

Tapaamme Hintsan ja Costanzon McLarenin motorhomessa. Australialainen kuntovalmentaja kertoo, että ainoa mahdollisuus haastattelun toteuttamiseen voisi olla illalla heidän hotellillaan. Adamin täytyy kuitenkin vielä varmistaa asia Steve Cooperilta. Etenemme siis vaaditun etiketin mukaisesti kunnioittaen McLarenin eri osapuolia, sillä pienikin virhe johtaisi haastattelun menetykseen.

Adam palaa luoksemme ja kertoo McLarenin tiedottajalta saamansa iloiset uutiset: Saimme haastattelulle siunauksen Cooperilta, mutta sillä ehdolla, että se sopii myös Lewis Hamiltonille. Vaihdamme numeroita Costanzon kanssa ja sovimme, että soitan hänelle muutaman tunnin päästä, jotta hän ehtii selvittää Hamiltonin mielipiteen haastattelusta. Kaikki on nyt kiinni itse maailmanmestarista, toivottavasti hän on hyvällä tuulella…!

Formulamaailmassa oikea ajoitus on äärimmäisen tärkeää: paikan päällä on oltava ajoissa, sillä tässä vaiheessa meillä ei ole varaa myöhästelyyn! Lähdemme Juhan kanssa varikolta välittömästi ja suuntaamaan kohti hotellia, vaikka meiltä yhä puuttuu Lewis Hamiltonin suostumus!

Ensimmäinen ongelmamme on löytää Hamiltonin majoituskohde, sillä emme saaneet Costanzolta hotelli Hiltonin tarkkaa osoitetta. Kysymme neuvoa kahdelta paikalliselta -- jotka eivät tietenkään puhu sanaakaan englantia… Yllätykseksemme toinen heistä tarjoutuu ajamaan meidät hotellille! Ajomatka varikolta hotellille ei ole pitkä, mutta matkanteko on tuskallisen hidasta, sillä tiet ovat tukossa tuhansien F1-fanien aikaansaamasta liikenneruuhkasta.

Kaksi tuntia on kulunut, kun saavumme Hiltonin pihaan eli on aika soittaa Adam Costanzolle ja tiedustella, kuinka maailmanmestari suhtautuu haastatteluun. ”Lewis Hamilton suostuu haastatteluun”, Adam kertoo – eikä riemullamme ole loppua!! Hotellilla odottaminenkin tuntuu suurenmoiselta, sillä pitkän uurastuksen tulos on viimeinkin huipentumassa…

Suuri seikkailumme jatkuu tästä ”Missio Lewis Hamilton” televisiodokumenttina, joka valmistuu näillä näkymin vielä tämän vuoden aikana. Vielä on monta mutkaa luvassa ennen kuin dokumenttimme esitetään – mutta se on jo oma tarinansa…

Kiitän ja kumarran kaikkia teitä, jotka olette olleet mukanani tällä matkalla kommentoiden, kannustaen, kritisoiden ja seuraten missiomme etenemistä. Vaikka missiomme päämääräksi oli asetettu tavoite päästä haastattelemaan Lewis Hamiltonia – tärkeintä missiossamme ei kuitenkaan ollut päämäärän onnistuminen tai epäonnistuminen, vaan itse matka: mahdoton haaste, haasteen julkistaminen, toiveet, odotukset, uusiin ihmisiin tutustuminen, uudet paikat, matkustaminen, jännitys, uupumus, onnenhetket ja pettymykset – valtava harppaus epävarmalle maaperälle ja hyppy tuntemattomaan. Toivon, että missioni on antanut muillekin haaveille siivet ja uskoa mahdottomaan – sillä unelmathan on… luotu toteutettaviksi!
Suuri kiitos kaikille blogini seuraajille ja kommentoijille!!!

Posted in Aki Hintsa, Erkki Mustakari, F1, Lewis Hamilton | 15 Comments

Kaikki oljenkorret käyttöön

Palatakseni vielä Monzan osakilpailuun… Jo se, että pääsin ovien ”toiselle puolelle” (ohikulkijoiden jäädessä ihastelemaan itseään McLarenin motorhomen peiliseinää vasten tietämättään, että kaikki sisällä olevat näkevät heidät) oli todella jännittävää!

Pikaisen keskustelumme aikana Lewis Hamilton ehdotti, kiireiseen aikatauluunsa vedoten, että tekisimme haastattelun motorhomen sisällä. Kun kerroin McLaren-kaksikolle, ettemme voi julkaista varikkoalueella tehtyä haastattelua F1-tähdestä, Steve Cooper kohautti harteitaan ja tokaisi: ”It’s not our fault”.

Monzan varikolla liikkuu huhuja siitä, että haastatteluja on tehty vuosien varrella salaa eri projekteihin, huolimatta FOM:in säännöistä. Huhujen mukaan kielletyt haastattelut on toteutettu siten, että haastattelukuvan tausta on rajattu niin tiukaksi, että kukaan ei voi todistaa, missä ne on tehty. Näin on toimittu siksi, että ei ole ollut aikaa järjestää haastatteluja muualle. Minulla ja Juhalla ei kuitenkaan ole varaa minkäänlaiseen epärehelliseen toimintaan, sillä jos jäisimme kiinni, MTV3 voisi pahimmassa tapauksessa menettää televisio-oikeudet koko Formula ykkösiin!

Ehdotamme, että tekisimme haastattelun pikaisesti aitojen ulkopuolella Hamiltonin poistuessa varikolta. Cooper ja Hamilton kuitenkin epäröivät, sillä aitojen ulkopuolella odottavat innokkaat fanit hyökkäisivät maailmanmestarin kimppuun ja haastattelu olisi hankala toteuttaa. Keskusteluaikamme on päättynyt ja lähdemme motorhomesta pettyneinä, mutta toisaalta: vielä on aikaa… Päätämme Juhan kanssa, ettemme luovuta ja aiomme yrittää uudestaan. On keksittävä jokin keino!

Kerromme suomalaisille formulatoimittajille tilanteemme. Oskari Saari on sitä mieltä, että olemme jo menettäneet mahdollisuutemme, sillä haastattelu olisi pitänyt toteuttaa heti, kun onnistuimme tapaamaan Hamiltonin. Lauantain aika-ajossa tai kilpailupäivänä siihen ei ole enää mitään mahdollisuutta. Perjantaipäivä F1-paddockilla on siis viimeinen mahdollisuutemme yrittää järjestää haastattelu muualle.

Mieleeni muistuu Kyllöseltä ja Mustakarilta Suomessa saamani vinkit. He kehottivat minua menemään McLarenin lääkärin Aki Hintsan puheille, sillä hänen kauttaan haastattelu voisi vielä toteutua. Nyt täytyy etsiä Eki, joka voisi esitellä meidät Hintsalle!

Yhdelle blogille sallittu merkkimäärä ei riitä koko Monzan tarinalle. Päivitän tapahtumia viimeisen kerran ensi viikolla, jolloin kerron, miten lopulta kävi. Ja mitä blogiin ei mahdu, niin sen näette dokumentissa…

Posted in Aki Hintsa, F1, Formula One Management (FOM), Lewis Hamilton, McLaren | 2 Comments

Toisaalta niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana…

On helteinen torstaiaamupäivä. Lewis Hamilton juoksee salamavalojen välkkeessä kevyesti ohitseni, mutta en voi pysäyttää häntä. Formulamaailmassa haastattelua ei kysytä suoraan kuljettajalta, vaan se järjestyy eri asianhoitajien kautta.

Liikkumistani Monzan rata-alueella kontrolloidaan kaulassani roikkuvan passin avulla. ”You must be Outi?” tunnistaa minut yllättäen tiedottaja Steve Cooper brittiaksentillaan, kun kävelen McLarenin Motorhomen kohdalla.

Haastattelu Hamiltonin kanssa on järjestettävä rata-alueen ulkopuolelle, sillä muuten en voi koskaan (FOM:in sääntöjen mukaan) julkaista sitä dokumentissani. Hamiltonin kiireisen aikataulun vuoksi, Cooper ehdottaa palaamaan asiaan kello kuudelta. Odottaminen ei käy pitkäksi, sillä varikon tapahtumien seuraaminen saa aikani kulumaan nopeasti. Oloni on jännityksestä sekainen, sillä F1-tähden haastattelun saanti on toisaalta niin lähellä, mutta kuitenkin vielä niin kaukana…

Kello kuusi odotamme Juhan kanssa Cooperia McLarenin Motorhomen edessä. Cooper lähestyy meitä määrätietoisesti – Lewis Hamilton vierellään!! Liukuovet avautuvat ja astelemme Motorhomen sisätiloihin. Etenemme pöydän ääreen keskustelemaan siitä, miten voisimme toteuttaa haastattelun niin, että se voitaisiin myös julkaista. Keskustelullemme ei oltu varattu paljoakaan aikaa, mutta minulle jäi maailmanmestarista juuri niin myönteinen ensivaikutelma kuin olin kuvitellutkin…

Vietimme koko kisaviikonlopun varikolla ja vastaan käveli monia tunnettuja suomalaisia: mm. jääkiekkolegenda Jari Kurri, iskelmäguru Kari Tapio perheineen sekä upea Erja Häkkinen. Pääsimme myös seuraamaan lähietäisyydeltä MTV3:n F1-tiimin vauhdikkaita työtapoja. Oskun ja Jykän komea draivi selostamossa tempasi minut täysin mukaansa. Uusina tuttavuuksina tapasin myös tehokkaat Pulkkisen veljekset: varikkotoimittaja Timon ja kuvaaja Tomin.

Monzan GP oli kerrassaan sanoin kuvaamattoman hieno kokemus! Elämäni ensimmäisestä Formula yksi kilpailusta toipumiseen tarvitsen vielä monta päivää… Kaikkien tapahtumien käsitteleminen ja valtavan tietoryöpyn sulattaminen vie aikaa, mutta – palataan!

Posted in Lewis Hamilton, McLaren | 9 Comments

Vaara viehättää Mustakaria

Nyt on lennot varattu, majoitus järjestetty, kamerasetti pakattu – enää ”vain” mediapassi ja Lewis Hamiltonin haastattelu paikanpäältä!?! Kadulla ohitseni pyöräilee mies päällään McLaren-takki ja vie minut jo ajatuksissani Monzaan ja saa leveän hymyn kasvoilleni: Lewis Hamilton, here we come!

Missioni on nyt edennyt siihen pisteeseen, että sanon kolmen yön päästä Suomelle arrivederci ja tsekkaan itseni aamulennolle, jonka määränpäänä on Milano ja Monzan GP!

Tapasin vielä viime hetken vinkkejä varten Erkki ”Eki” Mustakarin Espoon Bluesin kotiareenan läheisessä kahvilassa. Toimittajasta huokuva kokemus suorastaan häikäisi minut. Erkki Mustakari kirjoitti ensimmäisen juttunsa Monzan osakilpailuista vuonna 1982 eli kaudella, jolloin Keke Rosberg voitti maailmanmestaruuden. Seitsemän vuotta myöhemmin Mustakari siirtyi F1-toimittajaksi tekemään juttuja televisioon ja printtimediaan. Tänä päivänä Eki on monille tuttu kasvo varikolla, sillä häneltä ei ole jäänyt väliin yhtään kilpailua 20-vuotisen formulatoimittajan uran aikana. Belgian GP:ssä Mustakarille tuli täyteen kunnioitettavat 335 osakilpailua! Se on valtava määrä osakilpailuja pelkästä mielenkiinnosta formula ykkösiin. Mustakari myöntääkin, että Formula ykkösissä aina läsnä oleva kuoleman pelko ja vaaran viehätys tekee lajista hänelle entistä mielenkiintoisemman.

F1-osakilpailuihin ei niin vain lähdetä tv-toimittajaksi, sillä lupa on hankittava oikean tahon kautta. Omalla kohdallani akkreditointi Monzan kilpailuun onnistui vain ja ainoastaan MTV3:n avulla. Tästä huolimatta en voi hyppiä riemusta, sillä yhteydenottoni Formula ykkösten kaupallisia oikeuksia hallitsevaan Formula One Managementiin (FOM) osoittautui pettymykseksi. MTV3:lla on Suomessa yksinoikeus F1-lähetyksiin, joka tarkoittaa, että mitään varikolla kuvattua haastattelua ei saa julkaista ilman FOM:in lupaa. Missioni kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että voin tehdä haastattelun kilpailuihin myönnetyn luvan avulla, mutta en voi koskaan julkaista sitä osana dokumenttiani. Tilanne olisi toinen, jos haastatteluni julkaistaisiin MTV3:n F1-lähetyksessä. FOM ei yksinkertaisesti myönnä oikeuksia erilliseen dokumenttiprojektiini, piste!

Onneksi Eki loi vielä toivoa missioni toteutumiselle. Hän neuvoi ottamaan pikaisesti yhteyttä McLarenin tiedottajaan ja sopimaan haastattelun jonnekin muualle…

Posted in Erkki Mustakari, F1, Formula One Management (FOM), Lewis Hamilton | 7 Comments

Spekulaatioiden maailma

Yhteydenotto McLareniin kannatti! Missioni herätti toivomaani kiinnostusta, joten tapaaminen Lewis Hamiltonin kanssa saattaa toteutua! Sovin haastattelusta alustavasti tallin tiedotuksesta vastaavan Steve Cooperin kanssa.

Todennäköisesti Juha ja minä pakkaamme laukkumme tulevaan Euroopan osakilpailuun, Italian Monzaan. Cooperin mielenkiinnosta huolimatta kahdenkeskisen ajan saaminen hallitsevalta maailmanmestarilta on vaikeaa, sillä muitakin innokkaita haastattelijoita riittää. Nyt minun on toimittava vauhdikkaasti, jotta ehdin hankkia kaikki tarvittavat luvat ennen kilpailua…

Formula ykkösten spekulointi mediassa kuuluu lajin luonteeseen. Viimeaikoina otsikkoihin on noussut arvuuttelu moninkertaisen maailmanmestarin, Michael Schumacherin, mahdollisesta paluusta kilparadalle.

Myös täällä, formuloita sivuavassa blogissani, sama sukunimi Kimi Räikkösen asianhoitajan, Riku Kuvajan kanssa, on herättänyt spekulointia. Sukulaissuhteemme ei suinkaan ole salaisuus: Riku Kuvaja on serkkuni. Siitä huolimatta hän ei ole auttanut minua dokumentin teossa, mutta on toiminut lopputyöni inspiraation lähteenä ja kannustajana. Niin kuin joku jo ehti kommentoimaan, Riku on töissä vihollisleirissä, eikä senkään puolesta halua avustaa minua haastattelun saannissa.

Mediakuva määrittää hyvin pitkälle myös mielikuvamme julkisuudessa esiintyvistä henkilöistä. Ihminen median luoman kuvan takana saattaa kuitenkin olla hyvin erilainen. Millainen Lewis Hamilton oikeasti on? Tämänhetkinen kuvani hänestä perustuu täysin mediaseurantaani: Elämänmyönteinen ja rohkea F1-tähti on valmis raivaamaan tiensä vaikeuksien kautta voittoon. Jopa epäonnisen alkukauden aikana brittikuljettaja uskoi McLarenin mahdollisuuksiin voittaa ensi vuoden kaikki osakilpailut. Huippu-urheilijana Lewis Hamilton on kiehtova persoona – ja taatusti mielenkiintoinen haastateltava! Haastattelun kysymykset ovat alkaneet jo kypsyä mielessäni…

Mitä sinä haluaisit kysyä hallitsevalta F1-maailmanmestarilta?

Posted in F1, Lewis Hamilton, McLaren | 9 Comments

Sisäpiiritietoa Järvilehdolta

”Mutta missä on Zei Zei?” Suomalaisten huulille ikuistettu Kyllösen kysymys ei enää selventämisiä kaipaa. Oikeat koordinaatit löytyvät Inkoosta, läheltä Fagervikin kartanon vehreää ruukkimiljöötä, jossa tapaamme Le Mansin 24-tunnin ajon kaksinkertaisen voittajan. Bonuksena saamme kaunista maisemakuvaa dokumenttia varten.

Matkalla kohti Inkoota pohdimme Juhan kanssa, millä nimellä kokenutta kilpakuljettajaa ja nykyistä F1-asiantuntijaa pitäisi kutsua. Soitan pikaisen puhelun entisen formulakuljettajan kummipojalle Aleksi Mustoselle, joka osaa valaista asiaa: JJ Lehtoa käytettiin lähinnä ajajanimenä, nykyään häntä kutsutaan Jyrki tai ”Jykä” Järvilehdoksi.

Saavumme tapaamispaikallemme juuri ennen Jykää. Alamme yhdessä etsiä parasta kuvauspottia ja samalla kuulemme alueen historiasta. Järvilehdon ajaessaan Formula ykkösiä toimittajat pyörivät ratojen läheisyydessä, ja haastattelut hoidettiin spontaanisti ilman erikoisjärjestelyjä. Kaikki oli vapaampaa ja rennompaa. Tuolloin kuljettajan välinen suhde suomalaisiin toimittajiin oli paremminkin kaverillinen kuin ammatillinen. Nykyään taustat tongitaan yksityiselämää myöten, jonka vuoksi tallit valvovat tarkemmin niin toimittajien kysymyksiä kuin kuljettajien sanomisia. Haastattelut sovitaan tarkasti etukäteen, jotta voidaan välttyä ikäviltä väärinkäsityksiltä.

Median leipiin siirtyminen sujui charmantilta kilpakuljettajalta melko luontevasti. Alussa hänelle oli vaikeinta tottua kameraan, tai lähinnä siihen, että kameraan ei pidä kiinnittää liikaa huomiota. Muihin F1-toimittajiin verrattuna Järvilehto on etulyöntiasemassa, sillä hän tuntee paljon ihmisiä F1-maailmasta jo kilpailuajoiltaan. Näin ollen hän saa helpommin sisäpiiritietoja, joita muille ei välttämättä jaella.

Jykä uskoo tehtäväni toteutumiseen ja pyysi moikkaamaan jossain tulevassa GP:ssä, minne saan sovittua Hamiltonin haastattelun. Tavoitteeni saavuttamiseksi sain Järvilehdolta selkeät ohjeet: On oltava asiallinen ja lähestyttävä McLarenin PR-henkilöitä vakuuttavasti. Lisäksi pitää tehdä hyvät taustatutkimukset!

Missioni seuraava vaihe on saada Erkki Mustakari kiinni ja järjestää tapaaminen. Hänellä on varmasti myös hyviä vinkkejä siihen, miten voisin päästä F1-osakilpailuihin haastattelemaan Hamiltonia.

Posted in F1, Jyrki Järvilehto | 16 Comments

Kyllösen kannustuksella mutkat suoriksi

Reissuni jatkui MTV3:n studioille, missä tapasin Suomen tunnetuimman formulaäänen, Matti Kyllösen. Olin todella vaikuttunut kaikesta tiedon määrästä ja mielenkiintoisista tarinoista, joita hänellä oli kerrottavaan. Tuntui, että olisin voinut jäädä keskustelemaan F1-tapahtumista tuntikausilla hänen kanssaan. On vaikea kuvitella, että yli kaksikymmentä vuotta intohimoisesti selostanut Kyllönen ei alun perin edes halunnut lähteä formulamaailmaan mukaan!

Tämä vuosi on ollut juhlallinen, vaikka Matti ei sitä itse halunnutkaan myöntää. Formulaselostaja täytti tänä vuonna 60 vuotta. Myös F1-sarja on yhtä vanha, mikä on mielestäni hauska sattuma. Lisäksi tänä vuonna tuli täyteen Kyllösen ja hänen aisaparinsa Erkki Mustakarin 200. yhteinen lähetys. Karismaattisella Kyllösellä riittää kokemusta, ja hänen tunteita herättävät selostukset ovat varmasti painuneet usean katsojan mieleen.
Matti sanoi uskovansa vahvasti siihen, että Lewis Hamilton antaisi minulle mielellään haastattelun. Tosin haastattelun toteutuminen ei ole pelkästään kiinni hänestä vaan myös muista yhteyshenkilöistä, ja etenkin ajoituksesta; on oltava oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Näkeekö McLaren missioni tarpeeksi mielenkiintoisena, jotta haastattelu voisi ylipäätään toteutua?

F1-selostaja kertoi, että vuosien aikana median parissa on tapahtunut suuria muutoksia ja kaikesta on tullut tarkasti kontrolloitua. Aikaisemmin toimittaja pystyi nykäisemään kuljettajaa hihasta ja tekemään haastattelun. Nykyään medialle järjestetään yhteisiä mediatilaisuuksia, ja niin sanottuja one-to-one haastatteluja on vaikea saada. Matilla ei ollut yksiselitteistä vastausta siihen, mitkä seikat ovat vaikuttaneet tiukentuneisiin säädöksiin. Ehkä toimittajat ovat itse aiheuttaneet muutoksen käyttäytymisellään, tai kuljettajille on yksinkertaisesti haluttu antaa keskittymisrauha ajoja varten.

Matti Kyllönen ehdotti haastattelun toteutuspaikaksi joitain tulevia F1-osakilpailuja, kuten Oskari Saarikin. Olisi ehdottomasti mielenkiintoista nähdä livenä, mitä F1-kulissien takana tapahtuu. Seuraavaksi pitää selvittää, mitä kautta ja millä luvilla pääsisin kilpailuihin paikan päälle. En usko, että lupaa myönnetään maallikolle kovinkaan helposti.

Mukavaa huomata, että olette kommentoineet ja antaneet palautetta. Suuri kiitos kaikille seuraajille ja pysykää edelleen matkassa mukana!

Posted in F1, Matti Kyllonen | 7 Comments

Prosessi etenee!

Useiden soittojen ja tekstiviestien jälkeen sain järjestettyä tapaamisen kiireisen F1-tuottajan, Oskari Saaren kanssa. Aikataulujen yhteensovittaminen osoittautui yllättävän haasteelliseksi ja tapaamiseen varattu aika oli kirjaimellisesti minuuteista kiinni. Tarkoituksenani oli hankkia yhteystietoja ja vinkkejä Lewis Hamiltonin lähestymiseen. Tapasimme Saaren harrastuksen parissa Lohjan St. Laurencen golfkentällä.

Saavuimme dokumentin ohjaaja Juha Lankisen kanssa paikan päälle hyvissä ajoin löytääksemme parhaimman kuvausspotin. Lisäksi halusin antaa itselleni aikaa valmistautua ja purkaa ensimmäisen kuvauksen ja tapaamisen luomaa jännitystä.

Ensimmäinen ajatus Oskarista: respectia suomalaiselle miehelle, joka laittaa pinkin paidan päälle!

- Onnea vaan sulle, se ei oo hirveen helppo tehtävä. Koska ne, jotka sen aidan ulkopuolella kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti on, niin se ei oikeesti oo helppoa, kuvaili Saari tulevaa työsarkaani.

Oskarin tarkoituksena ei ollut lannistaa vaan herättää todellisuuteen, sillä hän tietää, mistä puhuu. Sympaattiselle F1-asiantuntijalle on kertynyt kokemusta toimittajana jo 15-vuotiaasta lähtien. Formulamaailman lisäksi hän on tehnyt töitä uutistoimittajana printissä ja sähköisessä mediassa, sekä kirjoittanut kirjan.

- Se mitä ihmiset ei ehkä aina ymmärrä, et jos sä haluut jonkun haastattelun, niin normaalisti sä voit soittaa esimerkiksi urheilijalle tai poliitikolle ja pyytää haastattelua. Mut tuol formulamaailmassa erinäköset lait ja tallit säätelee sitä hyvinkin tarkkaan; kuka antaa lausuntoja, koska ja minne.

Ihmettelin Oskarille formulasirkuksessa pyörivien toimittajien aggressiivista tapaa käydä kuljettajien iholle kiinni.

-- Mä aina puhun tuolla samaa, et miks ihmiset unohtaa käytöstavat töissä. En viitsi mainita maita tai kanavia, mut siel on tietyntyyppisiä ihmisiä, jotka ilmeisesti tarvii sen härdellin siihen toimiakseen ja saadakseen huomion.

Kokonaisuudessaan tapaaminen Oskari Saaren kanssa oli avartava. Hyvien vinkkien lisäksi sain McLarenin mediahenkilön yhteystiedot. Olen jo sopinut seuraavat tapaamiset legendaarisen Kyllösen ja JJ:n kanssa. Nyt McLarenin suuntaan sähköpostia kirjoittamaan.

Posted in F1, Oskari Saari | 6 Comments

Tähtäimessä Lentävä Apollo

Miten saada F1-maailmanmestarilta haastattelu? Formulamaailmassa kaikkea median toimintaa säätelee armottomat tallien sekä F1-organisaation säännöt ja byrokratia. Kauniiden ja rohkeiden omistamassa maailmassa kuohuu samppanja ja suuret tunteet; siellä tunnetaan ainoastaan voittajat ja häviäjät. Myös F1-toimittajan työ on jatkuvaa taistelua, eikä epäonnistumisiin ole varaa.

Toukokuussa käyty keskustelu opinnäytetyöstäni MTV3:n tuottajien kanssa sai odottamattoman tuloksen: Teen televisiodokumentin aiheesta, miten saada haastattelu hallitsevalta F1-maailmanmestarilta, Lewis Hamiltonilta?

Normaaleissa olosuhteissa toimittajan tarvitsee vain ottaa yhteyttä haastateltavaan ja tehdä hänen kanssaan haastattelu. Vastaavanlainen käytäntö ei päde formulamaailmassa. Lewis Hamiltonin eli Lentävän Apollon, kuten F1-toimittaja Oskari Saaren antama lempinimi häntä kuvailee, saaminen haastatteluun käy yllättävän monen mutkan kautta. Motiivini dokumentin tekoon on nimenomaan näyttää, millaisen työn takana formulamaailmassa on saada haluttu henkilö haastatteluun. Edessäni on siis haastava tehtävä: Missio Hamilton.

Tällä hetkellä haastattelu Lewis Hamiltonin kanssa tuntuu kaukaiselta, sillä hän on lähes myytti: Formula 1-sarjan kaikkien aikojen nuorin maailmanmestari ja Pussycat Dollsin keulakuvan, Nicole Scherzingerin miesystävä. Siitä huolimatta uskon, että tavoitteeni toteutuminen on mahdollista, sillä olen valmis tekemään kovasti töitä sen eteen. En vielä tiedä, miten onnistun haastattelun saamaan, kenen kautta tai missä se tulisi tapahtumaan. Nämä seikat tulevat selviämään työn edetessä. Olen päättänyt aloittaa tehtäväni lähestymällä suomalaisia F1-asiantuntijoita, jotka voisivat opastaa minut alkuun.

Kerran eräs viisas ihminen sanoi minulle: “Varo, mitä toivoit, koska se voi toteutua”. Toivon, että saan F1-maailmanmestarin, Lewis Hamiltonin haastatteluun…

Posted in F1, Lewis Hamilton | 29 Comments