Himoitsen uutta laukkua, ja vaikka olen aina ajatellut, että laadukas (eli siis nahkainen eli hintavampi) veska kannattaa hankkia klassisessa ajattomassa värissä, huomaan nyt kiertäväni mustat kantamukset kaukaa. Ruskeat ja vaalean sävyisetkään laukut eivät nyt viehätä, eivät edes punaiset, vaan vilkuilen varovaisesti räikeän ORANSSEJA laukkuja. Eikä silmiin satu, vaan ne näyttävät oikeastaan aika kivoilta. Vähän liiankin kivoilta.
En ole ikinä pitänyt erityisesti oranssista väristä, ja en taida omistaa ainuttakaan oranssia vaatetta. Oranssi väripilkku kuitenkin piristäisi tyyliä kuin appelsiinimehu aamupalaa. Laukussa kirkuva väri on kuitenkin sopivan kaukana kasvoista:)
Oranssi on sähäkämpi kuin tylsä ruskea, mutta luonnollisempi tavallaan kuin vaikkapa punainen. Eikä se tule ihan heti vastaan -- mitä nyt muotiviikoilla niitä on alkanut vilkkua. Ajattelin, että se on vaikea yhdistää, mutta ei oikeastaan. Sinisen kanssa se suorastaan hehkuu (farkkujen), ja mustavalkoiseen se tuo väriä ja lämpöä (valkoinen paitapusero+musta bleiseri).
Näin perustelin itselleni järkyttävän porkkanan värisen laukun hankinnan. Olisiko se kiva vielä ensi vuonnakin?

Jean Paul Gaultierin kesän couture-kokoelmassa ei varota värejä. Paljetit ovat kyllä itselleni ehkä liikaa... eikä kynsilakkakaan vakuuta.
Kuvat Getty Images.




