Tänä keväänä vyötärö kurotaan esiin kauniilla vyöllä. Raikkaimmilta näyttävät kapeat, käytännöllisen ohuen vyöt, eivät ne muutaman vuoden takaiset paksut hihnat, joita lätkäisiin vaikka millaisen paidan päälle. Pahimmillaan joku onneton kiristi tekomuovivyön trikootopin päälle, lähes suoraan siihen rinnan alle. Auts.
Nyt kaikkein muodikkain on kuitenkin korumainen vyötärösomiste, jonka käyttötarkoitus on vain kiinnittää katseet sorjaan vyötäröön. Korumainen vyö on mielestäni parhaimmillaan yksinkertaisen, kauniisti laskeutuvan mekon parina, jolloin se pääsee oikeuksiinsa. Lisäksi se tuo ryhtiä ja muotoa löysälinjaiseen asuun. Kun vyö on tarpeeksi upea, muita asusteita ei tarvitakaan.
Erityisesti mieleeni on tuo yläkuvan jumalainen Pradan jalokiviluomus. Pradan tämän sesongin ruusumaiset, näyttävät korut kelpuuttaisin myös pukeutumiseeni, joskin tuo kirjava uikkari saisi jäädä kauppaan. Näytöksen villin 1950-lukulaiseen, autoilusta ja Yhdysvalloista vaikutteita saaneeseen tunnelmaan ruusukorut toivat naisellista otetta.
Lanvinin mallistossa nähtiin goottimaisia asusteita, jotka toimivatkin hyvin ohuiden, laskeutuvien ja jopa harsomaisten vaatteiden parina. Näyttävä vyön solki on kuin koru. Lanvin on todennut tyylin hyväksi: aiempinakin kausina talon selkeälinjasiet, hulmuavat mekot ovat saaneet parikseen kauniita mutta rohkeita korumaisia asusteita.
Yves Saint Laurent laskee vyön lanteille. YSL:n vyössä on kaikuja itsensä mestarin rakastamasta Marokosta, mutta jotenkin en tälle mallille lämpiä. Sen sijaan käyn kuumana erääseen toiseen YSL:n luomukseen, joka saapui minulle tänään…
Kuvat Getty Images.






