Voguen päätoimittaja Anna Wintour tyttärensä Been kanssa Band of Outsidersin näytöksessä.

Muistan elävästi, kuinka joskus ala-asteen lopuilla kinusin äitiäni ostamaan samanlaisen hupparin kuin kaikilla kavereillakin oli. Itku ei auttanut, kun äiti totesi materiaalin olevan huonolaatuista, vetoketjun kupristuvan pesussa ja ettei vaatteen ulkonäkökään kestäisi aikaa. Äiti oli oikeassa, kuten niin monena muunakin kertana myöhemmin.

Rakkauteni muotiin ja pukeutumiseen olen saanut äidiltäni jo verenperintönä. Hänen intohimonsa puolestaan on peräisin hänen omalta äidiltään. Kun muiden mummit kulkivat essuissa ja tuulipuvuissa, omani suosi nahkaa, silkkiä ja pitsiä. Äidinäiti osoitti rakkauttaan myös ostamalla, ja ennen kaikkea tekemällä vaatteita itse. Jonkinasteinen nahkafetissi on periytynyt häneltä minulle asti.

Äidiltä saamani suurin tyylioppi liittyykin juuri materiaaleihin: äiti on iskostanut mieleeni epäluulon keinokuituja kohtaan, ja opettanut arvostamaan esimerkiksi silkkiä, villaa ja nahkaa. Teininä oli turhauttavaa, kun äidin mielestä laatu korvasi määrän, ja klassikot trendivillitykset. Aina huoliteltu ja meikattu äiti vannotti, että hyvin pukeutuminen on kohteliaisuutta muita kohtaan.  Ja että silkkihuiveja ei naisella voi koskaan olla liikaa.

Muoti on äitini ja minun yhteinen juttu edelleen. Vierailen usein hänen vaatekaapillaan, ja hän soittaa minulle, mikäli kaipaa makutuomaria. Monet rakkaimmista vaatteistani ovat peräisin äidiltä: kuten vaikkapa hänen hääpäivänään käyttämänsä pitsipusero. Äiti perustelee Chanelin laukkujaan ja Hermesin huivejaan sillä, että hänellä on tyttäriä: raha on katoavaista, mutta me tulemme saamaan perinnöksi muodin ikuisia klassikkoja.

Millaisia tyylioppeja itse olet saanut äidiltäsi?

Kuvat Getty Images.

Ranskan Voguen entinen päätoimittaja Carine Roitfeld tyttärensä Julian kanssa on tuttu näky muotiviikkojen näytöksissä.

Parka-takin, huivin ja paljaiden säärten yhdistelmä on esimerkki kivasta mutta Suomen oloissa hankalasta kevätasusta.

Keväällä on jännittävä katsoa, kuinka erilaiset käsitykset ihmisillä on sään mukaisesta pukeutumisesta. Eilen Helsingin yössä katselin, kun väki veteli kaduilla samaan aikaan sekä saappaissa ja toppatakeissa että sandaaleissa ja t-paidoissa. Aamulla ratikkapysäkillä istui mies t-paidassa ja shortseissa: hänelle kesä näyttää alkavan aina vapusta, satoi tai paistoi. Itse kannan mukanani vilttiä eli ponchoa, jonka voin heittää nahkarotsin ylle kun viima yllättää. Käytännössä kevätlookini henkii siis Zorroa, sillä saan kietoutua villaiseen viittaani vähän väliä.

Varsinaisten kevätvaatteiden kausi on Suomessa oikeastaan superlyhyt. Toukokuussakin vielä paleltaa käyttää trenssejä ja nahkatakkeja, ja sitten hups, yhtäkkiä onkin jo aika heittää hellemekko päälle. Ja ehkä kesälläkin pitää kantaa sitä viittaa mukana, ihan vain varmuuden vuoksi.

Muuan Suomeen asettunut amerikkalaisleidi tosin huomautti minulle, että tässä on hyvätkin puolensa. Säällisemmästä ilmastosta nauttiva muu maailma on ehtinyt muodin kierrossa jo pitkälle edellemme: siellä kesävaatteet siirtyvät kaupoista kaduille ennen kuin me ehdimme karistaa talviturkkimme. Kun keväthepeneiden aika vihdoin oikeasti koittaa tänne pohjolaan, ulkomaalaiset nettikaupat alkavatkin jo parahiksi myydä kevätkamojaan hulppein alennuksin pois uusien alta. Jenkkinaisen mukaan, jos siis malttaa olla ostamatta liian keveitä vaatteita heti kun kevätaurinko vähänkin pilkistää, voi onnistua hankkimaan kesäpuvuston alennuksella juuri ajoissa ennen sen käyttökelejä.

Kuva Getty Images.