
Rihannan ja Katy Perryn kutrit ovat kaukana luonnollisesta. Rokkaisitko itse näitä lookeja?
Juttelin kollegan kanssa, joka kertoi suunnitelmastaan värjätä hiuksensa. En ollut edes tajunnut, että hänen hiustensa upea, punertava sävy oli hänen omansa. Tietysti se oli: niin luontevan, tasaisen ja harvinaisen sävyn saa harvemmin pullosta, tai edes isolla rahalla kampaajalta.
Luonnollisen väriset hiukset alkavat olla harvinaiset nuorilla naisilla. Kuka ei olisi koskaan värjännyt hiuksiaan? Ja kun leikkiin ryhtyy, sitä on vaikea lopettaa. Värin kasvattamienn pois ei ole se kivoin look. Mielestäni kuitenkaan värjätty tukkakaan ei ole läheskään aina se paras tukkaratkaisu.
“Aidot” blondit ovat aika harvassa, ja kai kirkas vaalea usein on pölyistä maantietä vetävämmän näköinen. Vaikka blondeista usein ehkä näin sanotaan, minusta tummat värit etenkin näyttävät helposti luonnottomilta: sellainen mustanpuhuva sävy näyttää suomalaisella tytöllä harvoin tummalta ja tuliselta, vaan enemmänkin keinotekoiselta, sutturamaiselta tusinamissin ratkaisulta. Keinotekoisen näköinen hiusväri taas harvemmin luo tyylikästä vaikutelmaa, sillä kaikkihan haluaisivat uskotella olevansa herkullisia hunajablondeja tai kohtalokkaita tummakutrisia kaunottaria luonnostaan.
Kokeilevat lookit ovat sitten asia erikseen. Ja huippumallit: upeilla kaunottarilla on varaa antaa tasoitusta ja tehdä kauheuksia tukalleen. Heillä se on särmikästä, valitettavan monella muulla vain rähjäistä.

Juliette Lewis punapäänä.
Värjäys on oikeastaan aika uusi keksintö: vaikka keinotekoisten hiusvärien kehittely alkoi 1860-luvulla, vielä 100 vuotta sitten värjätty pää oli harvinaisuus. Nyt asetelma on kääntynyt päälaelleen, ja luonnontilaiset kutrit alkavat olla lähestulkoon poikkeus normista. Kuitenkaan nykyisetkään hiusvärit eivät ole mitään täysin harmitonta kosmetiikkaa, vaan varsinaisia kemikaalicocktaileja. Viime vuonna otsikoihin nousi hiusvärin aiheuttamaan allergiseen reaktioon kuolleen teinin traaginen kohtalo. Tapaus on harvinainen, mutta hiusväriallergia sinänsä ei ole mitenkään superpoikkeuksellista.
Olen itsekin värjännyt tukkaa: milloin vaaleita raitoja, milloin tummemmaksi. Kun sitten pidin taukoa tajusin, että kaikkein parhaimmalta ja sopivammalta minulla näyttää oma, synnyinlahjaksi saatu värini, vaikka se ei hunajablondi olekaan. Aivan kuten kollegallanikin hänen omansa. Vaikka vasta värjätty tukka kiiltelee, tuntuvat luonnolliset hiukset paljon eläväisemmiltä muuten.
Jaanpa vielä tämänkin tapauksen. Tummatukkainen ja -hipiäinen pikkutyttö katseli blondin pikkuprinsessan kuvia ja huokaisi ääneen, että kunpa hänelläkin olisi kultainen kuontalo. Ystävällinen vieras täti kuuli tämän ja lohdutti lasta, että hän voi hieman isompana värjätä tukkansa: siniset prinsessa-silmätkin voi saa piilolinsseillä. Siis että mitä..?
Äitinä tällainen ajattelu häiritsee: miksi emme opettele itsekin, ja opeta tyttäriämme, olemaan ylpeitä omasta väristämme, vaan täytämme päämme mieluummin kemikaaliseoksilla saadaksemme saman Ultimate Honey Blonde/ Hazelnut Cappuccino/ Black Velvet-sävyn kuin Disney-prinsessalla, kollegalla tai missikandidaatilla? Onko oma, ainutlaatuinen luonnonvärisi muka oikeasti niin “tylsä” -- tylsempi kuin sama tusinaväri, joka koreilee miljoonan muunkin naisen kruununa?

Alice Dellal kantaa kunnialla rohkeankin värikokeilun, mutta harvalle tämä oikeasti sopii.
Kuvat Getty Images.