Kirja: Lumen syli
Kirjailija: Satu Grönroos
Kustantaja: Atena
Helmiä: 4
Kenelle: Koskettavan kirjallisuuden ystäville, lapsen maailmaan kurkistusta kaipaaville, rikkinäisen kodin lapsille.
Vaasalaisen freelance-toimittaja Satu Grönroosin esikoisteos Lumen syli avaa lukijalle 1960-luvun Suomen lapsen silmin tarkasteltavaksi. Isättömyys, vahvan yksinhuoltajaäidin taistelu perheensä hyvinvoinnin eteen ja läheisen kuolema ovat kirjan päähenkilön, koulunsa vasta aloittaneen pienen Helmi-tytön arkea.
Parhaan ystävänsä Mirjamin äkillisesti auto-onnettomuudessa menettävän Helmin surua on kuvattu kauniisti tavalla, johon aikuinenkin voi samaistua.
Kirjailija ei väännä Helmin elämän tapahtumia rautalangasta, vaan ne on selitetty niin, että lukijalle on jätetty mahdollisuus tehdä omia tulkintoja. Rivien välistä löytyy kirjan aikana jotain niin kamalaa lapsen kohtaamaa, että aikuinenkin haluaisi ummistaa sille silmänsä.
Jos Mirjami tulisi, hän voisi silittää.
Siinä se. Mirjami tulisi. Ehkä jo tänä yönä.
Nousin sängystä ja sytytin pikkulampun. Kaivoin koululaukusta tarinavihkon ja kirjoitin.Minulla on sinua ikävä. Terveisin Helmi.
Aamulla vihko ja kynä lojuivat lattialla. Viestini viereen joku oli piirtänyt kuvan tytöistä, jotka pitivät toisiaan kädestä kiinni.
(Satu Grönroos: Lumen syli, s. 100)
Helmin tarina täydentyy kahden hänen elämässään tärkeän aikuisen naisen näkemyksillä: Helmin opettaja Kaarina tulee yllättäen raskaaksi ja totuttautuu työuran valinneena naisena ajatukseen uudesta perheenjäsenestä ja Helmin äiti Elsa taas elättää sisukkaana yksinhuoltajana perhettään pitkistä työpäivistä ja perheen arkea sotkevista menneisyyden haamuista huolimatta.
Helmin tarina ei ole helppo, eikä kirja ole kevyt siitä huolimatta, että sen päähenkilö on lapsi. Grönroosin herkkä tapa kuvata hirveitäkin asioita luo lukukokemuksesta surullisen kauniin.
Lue kouluikäisen Helmen tarinan kertovan Lumen syli -kirjan arvostelun lisäksi Marian viime viikon kirja-arvostelu viisivuotiaan pojan näkökulmasta kirjoitetusta Huone-kirjasta.
Oletko kiinnostunut suomalaisista naiskirjailijoista? Kurkistapa Helmen naistenpäiväksi kokoamaa listaa kiinnostavista tapauksista täällä.
Teksti: Jenni Junkala
Kuva: Atena



kirja vaikuttaa mielenkiintoiselle, olisi kiva voittaa se, ja lukea, koska oman elämäni tarin on samankaltainen, pienen ottolapsen elämästä, jonka ainoa nimi, jonka hän kuuli , oli h**rankakara. Ei omaa nimeä käytetty. Siksi olisikin mielenkiintoista lukea tämä lumen syli. Haluaisin voittaa sen. Pirjo Mustonen.. tai ainakin menen kirjastoon, lainaamaan ko. kirjan, jos saan sen , ellei ole pitkää jonoa edellä.