Muutama inhimillinen tekijä

Maikkarin tentillä oli selvä voittaja. Tästä lopuksi. Paljastan myös yllättävän havainnon Haavistosta johtajana. Siitäkin lopuksi. Aluksi muuta.

MTV3:n illan tenttiä tuskin muistellaan vuosikymmenten kuluttua. Illan kohtaaminen lähti liikkeelle harvinaisen löysästi ja se ei oikein noussut kierroksille missään vaiheessa.

Ensimmäiseen mainoskatkoon mennessä oli juteltu niitä näitä maakunnissa kiertelystä ja Naturasta.

Jos tästä osiosta pitäisi jotain pisteitä jakaa ehdokkaille, ne joutuisi jakamaan arpomalla. En viitsi arpoa.

Ensimmäisen mainoskatkon jälkeen tentti onneksi käynnistyi.

Pekka Haavisto onnistui lanseeraamaan uuden käsitteen Helsingin harhan. Tätä käsitettä voi muuten pohdiskella pidempäänkin, myös kannattajien ja median näkökulmasta. Nyt taitaa nimittäin olla niin, että nämäkin vaalit ratkaistaan muualla kuin Helsingissä.

Huomio kiinnittyi ehdokkaiden tosiasialliseen ulkopoliittiseen osaamiseen. Tässä ei päästy puusta pitkään. Molemmilla on osaamista, paljon. Tässä osiossa pisteet jakautuivat tasan.

Yrittäjyyskysymys oli erityisen kiinnostava, koska olen sattumalta yrittäjä.

Haavisto korosti erityisesti start-up -yrittäjien roolia. Startupit ovat tämän päivän punk rokkia. Ja tällä on merkitystä. Jos Suomeen saadaan 50.000 uutta yritystä, jotka tekisivät miljoonan liikevaihdon tai enemmän (mielellään kannattavasti), meillä olisi jotain toivoa myös aivan uudesta kasvusta ja uusista työpaikoista, ja nämähän ovat sama asia. Haavisto on oikealla asialla, start-up -yrittäjillä ei ole liikaa tukijoita, ei yhtään liikaa.

Yrittäjien sosiaaliturva oli Niinistön keskiössä, kuten myös yrittäjien arvostuksen kasvattaminen. Samoin oikeita asioita. Molemmat reippaan tukemisen arvoisia aiheita.

Niinistö haastoi Haaviston talouskasvukeskustelussa. Nyt Haavisto hoiti homman kotiin 3-0 ja ei osoittanut merkkiäkään hermostumisesta. Puhuttiin nimittäin kahdesta eri asiasta. Talouskasvusta ja sen kasvun laadusta. Tämä kyllä selvisi katsojalle muutenkin. Haavistoa kuuntelemalla.

Maikkarin tentissä otettiin esiin myös ehdokkaiden kovimmat kokemukset. Haavisto kertoi kokemuksista Irakin sotatantereilta, ja Niinistö nosti esiin vaimonsa kuoleman ja tsunamin. Kun ihmiset jakavat omia henkilökohtaisia kokemuksiaan, ne otetaan myös vastaan henkilökohtaisesti. Ja siksi näitä kokemuksia ei ole mieltä myöskään tulkita.

Vesa Kallionpään kysymys vastenmielisimmästä kotityöstä oli aavistuksen yllättävä ja itseasiassa hyvä kysymys. Ehdokkaat rentoutuivat ja kertoivat yhteisrintamassa jotain olennaista suomalaisen miehen tuskasta. Katoavista sukista. Oikeastaan sympatisoin Haavistoa sukka-kysymyksessä enemmän. Kahden miehen taloudessa on kaksinkertainen määrä epäparisia sukkia. (Itse olen ratkaissut ongelman siten, että hankin vain kahden eri mallin sukkia, jolloin ei ole tavallaan väliä, jos sukka silloin toinen tällöin katoaa, koska sen voi korvata toisella sukalla samasta mallistosta.)

Niinistö lähti haastamaan Haavistoa uudestaan asevelvollisuuskeskustelussa. Valmiusjoukkokeskustelu ei varsinaisesti johtanut mihinkään ja ihmeellisten kiemuroiden kautta keskustelu päätyi asevelvollisuuden uusiin ja vanhoihin malleihin. Totean asiasta sen verran itse, että kun tässä taannoin seurasin erään tutun nuoren asepalvelustaivalta, joka lopulta päätyi lähtöön siviilipalvelukseen, voi todeta, että asepalveluksen suurin haaste on epälooginen ja -yhteinäinen johtajuuskulttuuri. Siitäkin huolimatta, että kenraalien määrä on armeijassamme kuulemma kaksinkertaistunut sodan jälkeen. Tai ehkä juuri siksi.

Kumpi ehdokkaista voitti illan tentin? Pekka Haavisto. Hän paransi enemmän eilisestä Ylen tentistä. Kehitys oli huomattava. Sauli Niinistö ei silti huonontunut eilisestä. Haavisto siirtyi kuitenkin johtoon yhteispisteissäni.

(Päivitys 12 tuntia myöhemmin. Vertailen ehdokkaiden kehityskaarta suhteessa edellisiin suorituksiin. Siksi kursivoinnit ja lihavoinnit edellä. Vaalin toinen kierros on jana, jossa äänipottiin tulee ääniä ja niitä lähtee. Varsinkin niiltä äänestäjiltä, joiden ehdokas ei ole toisella kierroksella.)

Tilanne nyt: Haavisto 11, Niinistö 10.

Maikkarin lähetyksen aikana tv:ssa vilahti tweetti, jossa katsoja kysyi, miksi Haavisto ei haasta Niinistöä? Olen miettinyt samaa kysymystä ja soitin eräälle ystävälleni, joka tuntee Haaviston hyvin. Vastaus oli kiinnostava: ”Haastaminen ei kuulu Pekan tyyliin. Pekka kuuntelee mielellään muiden näkemyksiä ja lopuksi vetää kasaan hämmästyttävän tarkkoja ja yllättäviäkin johtopäätöksiä. Hän osaa myydä ihmisille omat näkemyksensä sekoitettuna toisten näkemyksiin.”

Olemme nyt siis tekemää valintaa kahden erilaisen ja toimivan johtajuustyylin välillä.

(Joskus 15 vuotta sitten olin myyntineuvottelussa Torontossa. Pöydän toisella puolella istui noin 80-vuotias japanilainen mediakonsernin johtaja. Tämä hiljainen herrasmies vetäytyi neuvottelutauolla lennättämään pientä leijaa kattoterassille. On sanomattakin selvää, että puhuimme eri kieltä. Ja on sanomattakin selvää, että näytin moukalta vanhan herran silmissä. Mikä toki olinkin. Nyt osaisin toimia tässä tilanteessa toisin ja vähemmän moukkamaisesti. Eli en häiritsisi leijailua tyhmillä kysymyksillä. Kyseinen herra muuten elää edelleen, mutta ei ole enää yhtä aktiivisesti mukana työelämässä. 95-vuotiaana joutuu jo hieman hiljentämään tahtia. Hänen yrityksensä menestyy hyvin.)

Lopuksi toivomus tv-kanaville. Päästäkää nyt herran tähden ehdokkaat keskustelemaan. keskenään. Oli yllättävää, että Timo Haapala ei vetänyt tenttiä. Hän on tehnyt tänä talvena parasta jälkeä tentaattorina.

Aihe(et): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

78 vastausta kohteessa Muutama inhimillinen tekijä

  1. Pipoja ja sukkia. Mihin vielä päädymmekään?

  2. juha sanoo:

    Jos kirjoittaisin nyt blogia, sen otsikko olisi Amerikkalainen vaaliväittely.
    Ainakaan minua MTV:n tapa tehdä vaaliväittelyä ei saa syttymään.
    Lopputulos on jotakuinkin sama, kuin yrittäisi tehdä kahden tunnin elokuvaa tunnissa.
    Asioita kyllä kysytään, mutta ennen kuin presidentti ehdokas on ehtinyt vastata kysymykseen, ampuu toimittaja jo seuraavalla kysymyksellä.
    Tällainen asioiden pintapuolinen rääppiminen jättää todelliset mielipiteet täysin toisarvoiseen asemaan, vaikka asian kuuluisi olla juuri päinvastainen.

    Se vähä mistä sain kiinni oli Niinistön hyökkäys yleisen asevelvollisuuden puolesta.
    Ajatus ei ehkä aivan aukea minulle. En ymmärrä ajatusta siitä, että esimerkiksi henkisesti sellaisessa tilassa oleva ihminen, joka pelkää pimeää viedään yöllä metsään leikkimään sotaa.
    Vastaavia esimerkkejä voisi kirjoittaa loputtomiin, mutta tyydyn nyt tähän yhteen.
    En usko, että edes puolustusvoimat kaipaa näitä henkilöitä ”koulutettavakseen”. Monenlaisia muitakin tehtäviä olisi varmasti tarjolla ja tällainen järjestelmä hyödyttäisi varmasti kaikkia osapuolia.
    Niinistön olisi ehkä myös syytä muistaa, että hänen omat kokemuksensa sotilaspalveluksesta ovat 1960- luvulta. Moni asia on varmasti muuttunut vuodesta 1969 ja jos eivät ole. Silloin olemme todella pulassa.

    Haavistosta on jäänyt itselleni sellainen mielikuva, että hän on jännittänyt kahta ensimmäistä ”väittelyä ”.
    Niinistö osaa jo olla rennompi tutussa tilanteessa, vaikkakin hänen hyökkäyksensä ovat vaikuttavat hieman epätoivoisilta ja jättävät lopulta oman puolustuksen kokonaan auki.
    Ensikertalaisena Haavisto ei vain ole vielä osannut hyödyntää Niinistön täysin avointa puolustusta.

    Toisaalta moni mies varmasti tietää, että ensimmäinen kerta saattaa hieman jännittääkin.
    Toisaalta myös moni nainen varmasti tietää, minkälainen kokemus on ensikertalainen, joka luulee jo osaavansa kaiken.

    Kiitokset siitä, että Timo Haapala ei pitänyt tenttiä.

  3. Anneli sanoo:

    Pekka Haaviston esiintyminen on hämmästyttänyt minut toden teolla, positiivisesti.Kun oma ehdokkaani putosi 1.kierroksella, minua harmitti todella paljon. Ajattelin, että jätän äänestämättä toisella kierroksella. Sitten tulin siihen tulokseen, että äänestän Niinistöä, koska ”kaikki muutkin” niin tekevät. Muutama päivä sitten näin Iltasanomien kyselyn, jossa kysyttiin ehdokkailta:

    ”Mihin uuden presidentin tulisi ottaa ensimmäiseksi kantaa?

    Haavisto: Koulutus ja suomalainen köyhyys.

    Niinistö: Innovaatiopolitiikka. ”

    Tämä kertoo aika paljon heidän arvoistaan.

    • mari-anna sanoo:

      Ajattelepa vielä asken pidemmälle: mitä kuvittelet Niinistön sillä innovaatiopolitiikalla tavoittelevan? Voin auttaa: sillä tavoitellaan sitä että meille syntyy uutta tuotetta ja palvelua vietäväksi maailmalle. Tämä kun on vientiriippuvaiselle maalle elinehto. Vain tämän onnistuessa jaettava kakku kasvaa ja sitä voidaan jakaa köyhille. Niinistö tarjoaa siis ratkaisua. Hän on lukuisia kertoja ottanut esille esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ja sen että siihen on löydettävä ratkaisuja. Innovaatioiden kauttaa syntyy yrityksia ja niiden kautta työpaikkoja.

      Ja koulutus? Sehän on asia joka Suomessa on mallillaan. Aina on tietysti parannettavaa.

      • jaana sanoo:

        Kuinka kauan kestää, ennen kuin tämä ”kakku” on kasvanut tarpeeksi suureksi, että siitä voidaan jakaa köyhille? Jos se siis ollenkaan tulee kasvamaan ja kannattamaan, siis onnistumaan? Perushyvinvoinnin on ensin oltava kunnossa, sillä siitä kaikki alkaa. Koulutus on myös tärkeää, myöskin sille innovaatiopolitiikalle.

        Aika selvää myös on, että ehdokkaat vastasivat tuohon kysymykseen eri tavalla.

        • P. Laine sanoo:

          Samaa mieltä Jaanan kanssa. Paitsi että siitä ei ole mitään takuita kuinka kauan kakun kasvamisessa kestää (mielestäni ensin tärkeintä on jakaa olemassaoleva kakku oikeudenmukaisella tavalla, ja sitten miettiä miten sitä saisi kasvatettua), tahtoo olla niin, että mitä suuremmaksi kakku kasvaa, sitä suurempi osuus halutaan kakun kasvattajille. Mistä taas seuraa sitä, että vähempiosaisten ero parempiin luokkiin kasvaa, ja ollaan pian yhä selvemmässä luokkayhteiskunnassa. Sen sitten jokainen saa tietysti valita itse, kumman kehityssuunnan mieluummin haluaa. Mutta tästä johtuen siis tärkeysjärjestys ensin koulutus ja suomalainen köyhyys. Startup-yrityskommenttia arvostan kyllä myös suuresti!

      • Jyrki sanoo:

        Ja löpölöpö!
        Kuka tahansa poliitikko voi vastata ’innovaatiopoliitikka’.

        Mieti itse pidemmälle. Mistä innovaatiot nousevat. Miksi Suomi on tällainen kohtalaisen hyvä innovaatiomaa. Miksi esim. Kiina ei tuota miljardeja innovaatioita vuodessa (suhteessa olisi sama määrä kuin mitä Suomesta karkeasti arvioiden tulee). Syy on heikko koulutustaso ja köyhyys.

        Tuttavapiirissäni on melko monta yrittäjää, jotka pyörittävät hommaa innovaatioihin perustuen. Useimmat ovat pudonneet. Pari on todellista menestyjää. Kaikilla on hyvä koulutustausta (yliopisto yms. ja eri alalta kuin millä toimivat vrt. Jobs). Nyt yksi elää todella köyhästi sossun varassa. Yksi on maksamassa rajua velkaa pois saaden palkkaa keskijohdon tehtävästä toisen töissä (sydän verta vuotaen).

        Onnistujilla menestys on syntynyt melko paljon tuurilla (ja ehkä ovat olleet nopeampia liikkeissään). Näitä kaikkia yrittäjiä yhdistää vain halu tehdä itsenäisesti työtä ja työllistää itsensä ja mahdollisesti muita.

        Jos riski pudota korkealta olisi suurempi (siis jopa nälkäkuoleman uhka kuten Kiinassa) tuskin nämä olisivat uskaltaneet lähteä luomaan yritystä. Silloin nämä pari menestyvää yritystä (noin parista kymmenestä) olisivat jääneet syntymättä. He olisivat menneet työhön johonkin suuryritykseen ja toivoneet että joku päivä pääsevät itsenäisempään asemaan.

        Eli innovaatioyhteiskunta syntyy hyvästä koulutuksesta ja yhteiskunnallisesta turvallisuudesta laajasti ottaen.

        Siis kuka tässä nyt oikein niitä ratkaisuja yhteiskunnan kehittämiseksi antoi!

        • P. Laine sanoo:

          Juurikin näin, loistava kommentti! T. eräänlainen innovaatioyrittäjä

        • Startup-yrittäjä sanoo:

          Ja höpön löpö.

          Koulutuksella ei ole mitään tekemistä yrittäjyyden kannalta – paitsi ehkä negatiivinen efekti jos sitäkään.

          Mitä startup-yrittäjä oppii korkeakouluja käymällä? Sekin aika (+/- 6 vuotta) käytettäisiin paremmin pyörittämällä omia yrityksiä – ja ERITYISESTI epäonnistumalla niiden yritystensä kanssa.

          Yrittäjiä ja todellisia innovaatioita ei valmistu koulun penkiltä koska koulutusjärjestelmä:

          A) edistää ns. ”risk averse” asennetta koska koulutusjärjestelmän sisäänrakennettuna tehtävänä on tuottaa valkokaulustyöntekijöitä elinkeinoelämän uraputkimalliin. Tiedättehän, volvo, asuntolaina ja 1,5 lasta jne.. Riskinottokyvyn optimointi ei yksinkertaisesti kuulu teollisuuden curriculumiin.

          B) ei opeta nykyajan menestykselle olennaista suoraviivaisuutta innovaatioiden kehittelyssä. Menestystuotteen rakentaminen on kuiten aivan äärettömän yksinkertaista:

          asiakkaalla on ongelma jonka ratkaisusta on valmis maksamaan. Kun tämä asiakas on olemassa pitää selvittää kuinka paljon näitä asiakkaita on ja kuinka paljon nämä asiakkaat ovat valmiita maksamaan ratkaisusta. Sitten (vasta) rakennetaan tuote joka vastaa 1:1 asiakkaan ongelmaan. Miten tuon asian sisäistämiseen ja opettelemiseen tarvitsisi ikinä käyttää vuosia koulun penkillä – erityisesti kun tätä ei edes voida kouluttaa missään muualla kuin yrittämällä itse ja oppimalla kantapään kautta asiakaslähtöisyyteen.

          Haaviston puheet koulutuksesta ja köyhyydestä on mulle ihan liian löperöä juuri edellä mainittujen takia. Niinistö tarjoaa ratkaisuja.

    • Joukkis sanoo:

      Se nyt vaan on niin, että näihin köyhyys- ym. kotimaisiin asioihin ei presidentillä ole mitäään tekemistä, aivan turhia keskusteluja. Näistä asioista päättää Suomessa aivan muut tahot, arvojohtajuus ei siellä paina mitään.
      Yksi tärkeimmistä asioista presidentille on ulkomaan kauapan avittaminen ja siinä Niinistö on ylivoimainen.

      • Jake sanoo:

        Ulkomaankaupasta samaa mieltä siihen Niinistö on selvästi parempi vaihtoehto. Haavisto, no ei hänessä mitään vikaa ole, mutta itselläni ainakin painaa se ”vihreys” hänessä. Hieman liikaa painottaa ympäristö- ja ihmisoikeusasioita, kun puhuttiin esim. Venäjästä. Tärkeitä asioita, mutta en lähtisi ihan sille linjalle, että ”no deal” ilman parannuksia näihin asioihin. Tosin ei taida Haavisto ihan näin jyrkkä olla mielipiteestään, mutta ei Niinistö niitä mitenkään syrjäyttänyt.

        Vihreys on ihan hyvä juttu, mutta, jos totta puhutaan niin en haluaisi vihreyttä kannattavaa ideologiaa ihan näin korkeisiin tehtäviin. Semmoinen kiva apupuolue hallitukseen, mutta ei pääministeripuolueeksi tai presidentiksi, sitä ideologia.

  4. Anneli sanoo:

    Äskeinen kommenttini jäi kesken.

    Meitä orpoja äänestäjiä on paljon, toista miljoonaa.

    Uskon ihmeisiin ja siihen, että kaltaisiani Haavistosta häikäistyneitä on paljon ! Onneksi en mennyt heti äänestämään Niinistöä, kuten olin ajatellut. Kyllä nyt harmittaisi!!

  5. jargon sanoo:

    Jälleen kerran olen Kulmalan kanssa pitkälti samaa mieltä. Joskin korostan samoja asioita kuin eilisenkin session jälkeen. Haavisto paransi huikeasti – kehonkieli oli paremmin hallussa (kunpa joku antaisi Haavistolle ensi kerralla kynän käteen, niin se vähäinenkin liike muuttuisi luonnolliseksi…) ja hän oli varautunut Niinistön hyökkäyksiin. Niinistöllä sen sijaan oli vielä eilistäkin paremmin laadittu pelikirja. Taustajoukot ovat nähneet West Winginsä – harkitut koukkaukset olivat mietittyjä, mutta niistäpä tuli osin jopa näpeille tällä kertaa, ja siihen ei Niinistö ollut varautunut. Täytepuhumisen ja kantaaottamattoman retoriikan osalta Niinistö ei ollut yhtään eilistä parempi. Hieman sarkastisiksi tarkoitetut heitot eivät yltäneet edes levyyn asti. Haavisto oli selkeä voittaja, koska kuka tahansa katsoja voisi keskustelua referoidessaan listata Haaviston näkemykset, mutta Niinistön osalta se onnistuisi vain osassa asioita. Rutiini on Niinistöllä kohdallaan, mutta riittääkö se? Pettääkö retoriikka jatkuvan toiston myötä? Toisaalta, Haaviston täytyy terävöityä vielä entisestään, jotta ei olisi jatkuvasti psykologisesti altavastaajan positiossa; gallupien ei pidä antaa sanella sitä – se otetaan.

    Keskustelun ehdottomasti suuri epäonnistuja oli ohjelman tuottanut tiimi, ja erityisesti juontaja Kallionpää ja ohjaaja x (nimi meni ohi – olisi ollut hauska nähdä kuka se oli). Kallionpää haluaisi niin kovasti olla kuin Leif Ssalmén, mutta ikävä kyllä ei yllä edes kurkkaamaan Salménin saappaisiin. Vappu Pimiäkin (anteeksi Vappu) olisi hoitanut session paremmin. Kässäri oli myös kuin kotimaisesta iltapäiväsaippuasta. Haavistoa kuvattiin aina kun oletettiin (tai havaittiin) hänen reagoivan Niinistön puheisiin (mutta ei päinvastoin). Hakemalla haettiin eilen huomattuja eleitä ja ilmeitä, ja se oli kirjoitettu ihan kässäriin asti. Huokaus.. Voisi helpostikin väittää, että tilanne oli kaikkea muuta kuin puolueeton. Lapsellinen se ainakin oli. Tuoko on oikeasti se journalistinen taso johon MTV3 yltää? Häpeäisivät.

  6. Joukkis sanoo:

    Katsoin myös ko. keskustelun ja panin merkille jälleen yhden lausahduksen, jonka toimittaja Kallionpää ilmaisi. Puhuttaessa presidentin vienninedistämismatkoista, Kallionpäätä askarrutti Niinistön seurueen yrittäjät !! Toimittaja kysyi, että onko Niinistö suurten rahamiesten asialla !!?? Aivan käsittämtön kysymys ? Siellähän on mukana Suomen suurimpien yritysten johtajat, jotka edustavat kymmeniätuhansia työpaikkoja ja heille työntekijöillehän siellä haetaan lisää työtä !! Nyt toimittaja käänti sen niin, että kaikki menee johtajien taskuun ja että toiminta olisi jotenkin väärää. Ei ole ihme, että Suomessa vihataan yrittäjiä ja kadehditaan heitä, kun julkinen mediakin on tätä mieltä. Aivan ala-arvoista toimittajalta. Jos matkoilla olisi apua tavallisesta duunarista, niin kyllä Niinistö varmaan ottais hänet mukaan.

    Kyllähän se niin on, että nyt meillä on mahdollisuus valita kovan luokan kaveri nimenomaan yritysmaailmaan, joka avittaa työn ja sitä kautta työpaikkojen saannissa. Toivottavasti suomalaiset käsittävät tämän. Jaettavaa ei tule, jos ei ole työtä. Tällaisia Kallionpään tapaisia lausuntoja ei saisi mediassa olla, ja vielä MTV 3:ssa !!

    PS. Mulla muuten ei ole koskaan ollut aikaa pähkäillä tuollaisten asioiden kanssa(ketä presidentillä on mukana ulkomaan matkoilla), mulla on ollut aina täystyöllisyys. Jos joku työ on loppunut, olen keksinyt uutta ja aina on ollut tekemistä ja tulee myös jatkossa olemaan. Suomi ei ole vielä valmis !!

    • Harriet sanoo:

      Olisi hyvä kyllä muistaa sekin, että ei se presidentti nyt yksin ole vastuussa noiden matkojen osalta esim. yrittäjäjoukon valinnasta, matkan tuloksista ja niiden saavuttamisesta. Eli meillä on ja pitäisi olla yhä enemmän vahvoja toimijoita ja osaamista tätä viennin edistämistoimintaa tukemaan joka tasolla.

      Tässä tarvitaan nimenomaan hallinnon osaamista ja siten Suomen hallituksen aktiivisuutta ja resursointia asiaan. Presidentti on keulakuva ja minun mielestäni tyylikkäämän kuvan antaa Pekka Haavisto monipuolisemmalla paletillaan.

      Ja aika iso merkitys Suomen talouden tulevaisuudella on eritoten pk-yritysten ja noiden mainittujen start uppien kansainvälistymisellä. Että niidenkin pitäisi sinne mukaan sitten mahtua.

  7. Janipetteri sanoo:

    Voitko Anneli kertoa tarkemmin, että minkä päivän iltasanomissa Niinistö on noin sanonut? Ei ole omaan silmään sattunut moinen kommentti, vaikka tarkkaan olen lehteni lukenut.

    • Anneli sanoo:

      Kysymys löytyy seuraavasta linkistä, kohta 6 :

      http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/nain-he-eroavat-toisistaan/art-1288444725045.html

      Lue 20 vastausta ( Iltasanomat 25.1.2012.)

      • Jake sanoo:

        Eikös köyhyys ratkea sillä, että luodaan uusia työpaikkoja, mikä tarkoittaa melkein samaa kuin innovaatiopolitiikka? Jos siis ymmärrän sanan innovaatio merkityksen oikein. Ilman niitä yrittäjiä (joita muuten kaikki työntekijät yleensä moittivat) ei olisi työpaikkoja. Sinällään jännä juttu, ei taidetaan ihan joka kodissa miettiä tätä.

        Pitää vielä mainita, että eihän tuosta tentistä saanut oikein mitään irti. Reilu 10 minuuttia puhetta ja heti perään lyhyt katko. Ohjelman nimi oli kuitenkin ”kaksintaistelu”, mutta missä mahtoi olla se kahden henkilön taistelu?

        Arvot tässäkin nousevat esille, joista jokaisella on omat mielipiteensä, mutta en nyt viitsi mainita sitä yleisintä asiaa, mihin törmää kaikkialla. Sanon vaan, että koko suvaitsevaisuudesta on kasvanut aivan järjettömän suuri hype. Toisin sanoen, jos pitää toista ehdokasta parempana niin pitää kuitenkin äänestää sitä toista, jotta olisi suvaitsevainen?

      • Elina Laitinen sanoo:

        Minun mielestä on hyvin helppoa heittää että asia johon puutun on köyhyys. Populistista. Kosiskellaan ihmisiä, jotka on huolissaan muiden hyvinvoinnista. Mutta olen ihan samaa mieltä, että siitä puhuminen ei paljon auta, se ei lämmitä ketään, vaikka presidentti kuinka lämpimin silmin toistelisi sanaa köyhyys. Kun perinteinen teollisuus vähenee koko ajan, olisin myös minä huolissani siitä, että mistä saadaan uusia yrityksiä, jotka tuottavat sellaista, millä on kysyntää ja …, jotka työllistävät ihmisiä.

        Äänestin ensimmäisellä kierroksella Haavistoa – koska on sympaattinen mies – mutta nyt toisella kierroksella en äänestä enää sympaattisuuden perusteella.

  8. Jussi sanoo:

    Aivan aluksi haluaisin taas kiittä blogin pitäjää, ehdottomasti parasta journalismia näissä vaaleissa. Kulmala kysyy ja vastaa niihin kysymyksiin, mitä me keksisimme tehdä vasta päivien päästä.

    Uskon, että molemmat kandidaatit kuuntelevat aika tarkkaan, silloin kun eivät puhu. Tältä ainakin näyttää. Haavisto saa silti pisteet siitä, miten hän hyödyntää kuulemaansa. Hän tekee kuunnellessaan paljon muistiinpanoja, ja se näkyy vastauksissa jotka ovat tarkkoja.
    Niinistö vastaa kyllä pyydettyyn ja muistaa hyvin, mutta hänen suurin ongelmansa on epämääräinen pyöriminen aihepiireissä. Kestää monta virkettä tajuta mitä hän aikoo.

    Vaikka en erityisemmin rakastakakaan Timo Haapalan juontotyyliä, olisin myös toivonut sitä tähän. Hän olisi ehkä parhaiten pystynyt puristamaan tyynistä miehistä eniten ulos. Nyt keskustelu (?) meni liikaa vuorohaastatteluksi, iso osa kysymyksistäkin oli vain toiselle esitettyjä. Olisi kiinnostavaa saada ehdokkaat jotenkin toistensa kimppuun, ehkä Nelosen ykköskierroksen tyyliset ilman-toimittajaa-ohjelmat voisivat toimia?

  9. juha sanoo:

    MTV:n tentissäkin nopeasti sivuttu aihe ”kannattajien” totaalisesta ylikierroksilla käymisestä on huolestuttava piirre käynnissä olevissa presidentin vaaleissa.

    Se että todennäköisesti pieni marginaaliryhmä harjoittaa tällaista jo tappouhkauksien tasolle mennyttä toimintaa ei varmasti ole kummankaan ehdokkaan etu,vaikka näidenkin ”kannattajien” äänet tietenkin lasketaan lopputulokseen.
    Asia journalismin kannalta Ilmajoki-lehti on myös laittanut riman niin alas, että toivoisin, ettei sitä ainakaan kukaan lähde enää alittamaan.

  10. Jari Kauppila sanoo:

    Kiitokset Marko Kulmalalle tästä terävästä analyysistä. Jotenkin huomioit vielä hyvin tämän ohjelman ns. toimittamisen tuossa viimeisessä kappaleessa. Jatkan tuosta vielä pitemälle: jos kaikki vaalitentit olisivat näin huonosti toimitettuja ja kaikki keskustelut keskeytettäisiin heti alkumetreille alituisilla mainostauoilla, niin eihän näistä ehdokkaista saisi KERTAKAIKKIAAN mitään irti.

  11. Juu sanoo:

    Maikkari jakaa Haavistolle säälipisteitä että jos vielä jonkinlainen kisa saataisiin aikaiseksi.

  12. Juu sanoo:

    … edellinen viesti oli siis Haaviston kannattajalta jonka mielestä media päätti vaalien lopputuloksien jo aikoja sitten, loppukampanja on molemmilta osapuolilta pelkkää teatteria. Onnittelut Alma Medialle. Erityisonnittelut Uudelle Suomelle, Iltalehdelle, Ilta-Sanomille, Aamulehdelle ja tietenkin maikkarille. Hyvä Suomi! Juuri se sama Suomi, jolle Sauli on luvannut olla töissä.

    • Jari Kauppila sanoo:

      … mahdatko olla itse Väyrysen kannattaja? no vitsi vitsi :)

      • Juu sanoo:

        Helppohan se on vitsailla kun yli puolet Suomen päämedioista istuu Niinistön takana. Ja vielä vääristellään uutisissa mitä ehdokkaat ovat tenteissä sanoneet. Härskiä touhua.

        • Kaksi sanoo:

          Olet oikeassa. Niinistön kannatus juuri näissä mainituissa medioissa on niin läpinäkyvää ettei millään voi olla sokeakaan huomaamatta. Mutta näin se menee täällä Suomessakin. Vaikka Väyryselle naurettiin hänen ”mediapeli”-jutuille niin oikeassa hän silti oli.

  13. Annikki Lisa Mossberg sanoo:

    Presidentin rooli on tärkeämpi ulospäin kuin monet nuoret ymmärtävät. Moni nuori ja vanhempikin ajattelee vieläkin ettei asialla ole sinänsä suurta merkitystä, kunhan tyyppi on edustava ja osaa ilmaista tahtoaan ja tietää mitä kansa haluaa vaalipäivänä kuulla. Luultavasti harvemmalla kypsempäänkin ikään päässeellä on ymmärrystä tämän päivän presidentin valtaoikeuksien kaventumisesta. Keskusteluista ja kannanotoista päätellen ei kellään ole aikomustakaan miettiä mikä on presidentin tärkein rooli Suomessa nyt 2012. Koska valtaoikeuksia on karsittu niin oleellisesti, meidän tulisi miettiä Suomi-kuvaa, joka on hyvin tärkeä mm. matkailun ja liiketoiminnan kannalta. Moni työtön ja köyhä haluaa sulkea ulos kaiken liiketoiminta ajatuksen, mutta tosiasiassa Suomen vienti on heikentynyt ja se aiheuttaa tappioita talouteemme. Mikäli emme saa ostajia tuotteillemme, työttömyys kasvaa ja köyhyys lisääntyy. Tarvitsemme Niinistön innovaatioita, jotta tuotteemme menestyisivät vientimarkkinoilla. Tarvitsemme keulakuvan ja asenteisiin vaikuttajan, jolla on ymmärrystä muutenkin kuin vain hymyillä naisellisen pehmeästi ja yrittää olla koko kansaa miellyttävä poika-barbi. Eikö nyt tämä tulos osoittanut, että naispresidenttiin on kyllästytty, ja miehistä tehokkuutta, sekä tietynlaista selkärankaa seistä jämäkästi arvojensa sekä sanomansa takana kaivataan. Johtajuustaito ei yksin riitä, on kyettävä vaikuttamaan asenteisiin ja ymmärtämään pitkän linjan yrittäjyyttä. Koska työpaikkoja ei ole, yhä suurempi määrä ajautuu perustamaan oman pienen yrityksen ponnistaen osaamisestaan. Siihen kuuluu innovatiivisuus ja periksi antamaton tavoitteellisuus. Suomi tarvitsee asenne johtajia, jotka osaavat viedä maatamme menestykseen. Ei yrittäjät kykene yksin tuomaan vaurautta Suomelle, ei myöskään työpaikkoja, joten yrittäjyyttä on osattava tukea, ja siihen on osattava rohkaista entistä enemmän. Lastenkin tulisi saada yrittää, kuten Montessori pedagogiikka opettaa, Ruotsin kouluissa lapset huolehtivat kanttiin hoitamisesta jo ala-asteellakin. Eläköitymisen ollessa todellinen uhkatekijä, meidän on kyettävä tekemään ratkaisuja, joista nyt alle 20 ja 25-vuotiaat hyötyvät. Viimeistään 5 vuoden kuluessa eläkkeelle siirtyvien massa kasvaa hallitsemattomiin mittasuhteisiin. Kuka maksaa eläkkeet heille, jos emme saa ulkomaistakaan työvoimaa, mistä tulee verorahat? Mistä työntekijöitä, jotka osaavat tarjota osaamistaan ja sellaisia palveluksia, että yrittäjän kannattaa yrittää. Yrittäjä on 24 tuntia naimisissa yrityksensä kanssa, vaikka istuisi aamusta iltaan kotonaan. Hän joutuu tekemään innovaatioita, jotta selviää velvoitteistaan esim. palkanmaksuista ja veroista. Ruotsissa Moderaattorit eli kokoomus sai läpi hienon idean, jonka avulla suuromistajat palasivat takaisin kotimaahansa pois veroparatiiseista. Samalla palkansaajat saivat 1000 kruunua paksumman palkkapussin. Ei ole mitään mieltä tehdä yrittämistä vaikeaksi sen kautta, että suurtuloisia verotetaan suuresti, jotta kaikilla olisi tasaus. Maan hoito on kuin suur-perheen hoitoa; ei 7-vuotias lapsi voi mennä sanomaan vanhemmilleen; ”anna mulle koko se osuus sun omaisuudesta ja palkasta joka tarvitaan, että mä selviän kuukauden!” Jos yrittäjä voi huonosti, ei hän voi tarjota työtä ja köyhyys senkun lisääntyy. Mennään itseemme ja mietitään, mikä on todella tärkeä presidentin ominaisuus. Presidentti on asenteiden muokkaaja. Jos presidentti valitaan tunteiden perusteella, käy niinkuin rakkaustarinan: mennään naimisiin kahden viikon tuttavuuden perusteella, pääseehän siitä eroon jos ei tykätä. Presidenttikin istuu muutaman vuoden ja sitten voidaankin jo heittää pois. Kuitenkin Suomi-kuva on tärkeä, jotta saamme uskottavuutta myös toimia liiketalous kumppanina. Eikä Suomi kuvaa muuteta hetkessä. Jos joku inhoaa yrittäjiä, hän inhoaa työnantajia. Jos joku inhoaa suur-omistajia, hän inhoaa niitä jotka omistavat muita enemmän, voidakseen tarjota työtä esim. palvelujen tuotannossa. Moni inhoaa ajatustakin ryhtyä itse yrittäjiksi, mutta eivät ymmärrä kuitenkaan että ne jotka ovat yrittäjiä tuottavat yrittämisellään työpaikkoja. Eläköityminen aiheuttaa työttömyyttä, koska yrittäjä jättäessään yrityksen luopuu myös työnantajan roolistaan. Viimeistään silloin kysytään innovatiivisten ihmisten ideoita, eli eikö yrittäjyys asiantuntijalle olisi nyt presidentin pallilla kysyntää? Eikö ihminen joka tuntee politiikan olisikin järkevämpi valinta presidentiksi, jotta saisimme media uskottavuutta ulkomailla. Suomi kuvaa rakentaa parhaiten näistä kahdesta em. perustellen, Niinistö puolisoineen koska presidentin puolisokin on tärkeä hahmo pr-henkilönä. Saulin vaimo onkin tässä tehtävässä hyvin ansioitunut ja koulutettu alan ammattilainen. Hän on nuori,älykäs, korkeasti koulutettu pr-asiantuntija, joten saamme varmasti myös hänen kauttaan edustavuutta Suomelle. Presidentti valitaan yli puolue rajojen, hän ei ole ensi sijaisesti puolueen edustaja, vaan koko kansan mies tai nainen. Presidentti puolisoineen edustaa Suomea maailmalla, millaisen edustajan sinä itsellesi haluat? Medialla on vastuunsa, mutta kantavatko he sen, vai haluavatko he vain viihdettä ja lisätä katsoja tai lukija lukuja? Olen samaa mieltä aiempien mielipiteen ilmaisijoiden kanssa mm. siitä että annetaan presidentti ehdokkaille keskustelu rauha ja rauha vastata kysymyksiin. Eikö Haastattelujen ja paneelien tarkoitus olekaan auttaa kansaa löytämään paras mies, vai onko se tarkoitus värittää Median haluama mies presidentiksi? Presidentti valitaan vapaalle ja älykkäälle Suomelle -tietoyhteiskunnalla on vastuu tukea järkeviä ratkaisuja -Suomi on älykkäiden ihmisten maa, eikä protestimieli saisi vaikuttaa älykkäisiin päätöksiin! Viisas luopuu turhasta tunteilusta ja analysoi kaikilta puolilta presidentin sopivuutta Suomalaiselle Suomessa. Maan isä ja äiti on ollut perinteellinen presidenttiparin nimitys, Meidän ei tulisi poiketa näistä perinteistä, koska Suomi on hyvin pieni maa ja menestyvä ulkopolitiikka vaatii tietynlaista edustavaa, ja osaavaa, kielitaitoista, hyvää tilanne- ja pelisilmää omistavaa presidenttipariakin. Presidentti edustaa koko Suomea, kuten kansanedustajat edustavat äänestäjiään. Toivottavasti demokraattinen ja rohkaiseva ajatus: ”Kyllä kansa tietää”, toteutuu näissäkin vaaleissa!

    • Pete Kivi sanoo:

      Pakko kysyä näin nopeasti että kuinka paljon esim. Putinin macho-imago on kutsunut sinua Venäjälle? Onko hänestä tullut se kuva, että tänne haluan vierailemaan, näiden ihmisten pariin haluan ja heidän kanssaan haluan olla tekemisissä?
      Oma ajatukseni on että tällä hetkellä pohjoismaista Ruotsi ja Tanska ovat maailmalla meitä paljon paremmassa maineessa ja suuremmassa suosiossa, ja tähän tärkeimpinä tekijöinä on että millaiseksi paikan ilmapiiri oletetaan ja kuinka helpoksi maassa oleminen ja maahan integroituminen mielletään. Mielikuva näiden paikkojen arvoista on nimenomaan pehmeä ja hyväksyvä. Hauskahan onkin että esimerkiksi turvallisuudessa olemme luultavasti jopa monin osin paremmassa tilanteessa ja pelkällä englannilla pärjääminenkin täällä on todella helppoa mutta maine tästä ei ole lähelläkään samalla tasolla näiden naapurimaiden kanssa.
      Emigraatiopolitiikka on täysin asia erikseen, meillä on täysi oikeus seuloa keitä me tänne haluamme, mutta jos oikeasti haluamme sitä paljon puhuttua työperäistä koulutettua maahanmuuttoa niin heidä täytyy nimenomaan saada valitsemaan Suomi muista vaihtoehdoista, ja pakko sanoa suoraan että tällaista mainetta halutessa Haavisto on paljon parempi valinta.

  14. sigh sanoo:

    Kiitokset tästä ylettömästä vuodatuksesta. Taisinpa juuri tehdä päätöksen äänestää Haavistoa.

  15. Rolf Ahlfors sanoo:

    Sinulle sigh,
    tuo yleton vuodatus on kuten sanoit on ikava kylla taynna realiteettia. Kekkonen oli kovan linjan mies mutta se ainoa presidentti joka todella otti vastuulleen viennin edistamisen meidan sodanjalkeisista presidenteista. Taidat olla nuorempaa polvea jolla ei ole minkaanlaista tietoa naista asioista.Viimeisin presidenttimme on ollut kaikkein suurin nolla talla alueella ja se nakyy selvasti tamanhetkisessa Suomessa. Lisaksi kateellisuus yrittajia kohtaan sai vasemmiston laatimaan 60-70 luvulla verolakeja jotka monessa tapauksessa aiheuttivat enemman veroja yrittajille kuin mita pystyivat ansaitsemaan. Virheet kylla korjattiin myohemmin mutta silloin oli suuri osa kannattavista yrityksista myyty ulkomaan omistukseen ja talla hetkella yli puolet Suomessa toimivista yrityksista on ulkomaisten omistuksessa. Ulkomaisessa omistuksessa yrityksen voitto voidaan keinitekoiseti muokata sen suuruiseksi kuin halutaan. Suomalaisen omistamassa yrityksessa todellista voittoa ei voida manipuloida ja kaikki tulee verotetuksi mita aikaiseksi on saatu. Verotuksen kannalta on kaikkea muuta kuin eduksi etta yli 50% yrityksistamme on ulkomaalaisten omistuksessa.
    Uusia yrityksia tarvitaan kipeasti paikkaamaan aikoinaan tehdyt virheet ja nimenomaan Suomalaisen yrittajan omistuksena,nain saadan lisaa tyopaikkoja ja verotulot pysymaan Suomessa. Niiniston puheet Innovaatiosta ja hanen kyvykkytensa viennin edistajana on elintarkeita Suomen kansalaisten hyvinvoinnille tulevaisuudessa. Ei Haaviston koyhyys Suomelle ole mitaan jakamista ellei sita rahaa ole ensin saatu aikaiseksi eika jatkuvalla lainanotolla voida jatkaa ellei nyt sitten haluta seurata Kreikan esimerkkia. Yrittajyys,tyonarvostus,tuottavuus ja vienti ponnistelua on meidan ainoa tie parempaan elamaan,ei rahaa voi jakaa ellei se ole ensin hankittu.Lopuksi on pakko viela todeta etta kylla sina olit Haaviston kannala jo aikaisemmin,ei se tapahtunut Annikkin jarkevasta ja realistisesta kirjoituksesta johtuen.

  16. Heli sanoo:

    Haavisto osoitti taas tentissä sen, minkä takia olen äänestänyt häntä näissä vaaleissa jo kahdesti: hän on sovitteleva ja rauhallinen, eri mieltä olevien kanssa yhteisiä ratkaisuja hakeva mies. Lisäksi hän puhuu selkeästi konkreettisista asioista ja suomaisten elämää koskettavista maanläheisistä arvoista, kun taas vastaehdokkaansa vetäytyy heti poliittisen ja markkinatalousjargonin abstrakteihin syövereihin, kun päästään tämän henkilökohtaisen elämän ulkopuolella oleviin kysymyksiin. Kyse on kahdesta ihan erilaisesta luonteesta.

    En voi muuta kuin tuntea Niinistöä kohtaan suurta epäilystä: Tuollainen koukeroinen ja pitkä jaarittelu vastauksena erilaisiin arvokysymyksiin eri julkisissa esiintymisissä nyt vaalikampanjan ensimmäisellä ja toisella kierroksella mielestäni kertoo siitä, että ehdokas pyrkii kätkemään ne omat arvonsa. Suuri osa kansasta kun oikeasti vierastaa niitä kokoomusarvoja, joita Niinistö on koko uransa ollut luomassa ja ajamassa.

    Välillä ehdokas Niinistökin tosin on joutunut kertomaan tiedotusvälineille ihan kyllä/ei-vaihtoehdoilla kantansa johonkin aiheeseen kuten kuntaliitoksiin. Juuri näissä vastauksissa sitten tulevat ne ristiriidat: toisaalla hän kirjallisesti vastaa, että kannattaa kuntaliitoksia vaikka pakkokeinoin, toisaalla taas suullisesti kertoo, että vastustaa liitoksia. Uskon edellisen vaihtoehdon olleen se vahingossa läpi tullut oikea mielipide, juuri kokoomushan on tämän kuntauudistuksen pääarkkitehti.

    Haluaisin tähän maahan mieluummin rehellisen, ymmärrettävästi puhuvan ja avoimen arvojohtajan kuin sellaisen, joka panttaa ja piilottelee todellisia omia arvojaan varmistaakseen suosionsa säilymisen. Arvostan myös enemmän sovinnon tekijää kuin aggressiivista haastajaa tämän maan isän roolissa. Muun muassa siksi olen äänestänyt Haavistoa jo kaksi kertaa näissä vaaleissa ja kertonut myös läheisilleni päätökseni ja sen perusteluita.

  17. Heli sanoo:

    Noista innovaatioista pitää muuten vielä mainita: sanasta on tullut tällainen nykyajan tyhjä muotisana, jota viljellään eri yhteyksissä ahkerasti sekä oikeassa että tavattomasti toisistaan poikkeavissa väärissä merkityksissä. Jo viime vuonna ennen näitä vaaleja eräs merkittävä suomen kielen asiantuntija painottikin, että sanaa olisi suorastaan vältettävä, jos halutaan puhua ymmärrettävästi ja selkeästi. Tietysti jos haluaakin sanoa paljon mutta ei oikeastaan mitään, mikä on tuntunut olevan ehdokas Niinistön linja koko tähänastisen vaalikampanjansa, niin innovaatio on varmasti oikein hyödyllinen sana, jota kannattaa viljellä ahkerasti.

  18. Janipetteri sanoo:

    Kiitokset Anneli linkistä. Itseäni puhutteli eniten vastaus nro. 14. On todellakin olemassa rikoksia, joista kuuluu tuomita aitoon elinkautiseen.

    Tuo kysymyspatteristo vahvisti käsitystäni Haavistosta miehenä, joka ajaa etupäässä vain omaa asiaansa aina tilaisuuden tullen. Kansasta viis. Muutenkin Haavistolta tuntuu puuttuvan kyky käsitellä asioita laajassa mittakaavassa, vaan hän jää aina näpertelemään vähemmän merkityllisten pikkuseikkojen ympärille.

  19. Nyt voisin sanoa wau, ja taas kerran wau wau. Mitä enemmän kuuntelen, luen tai seuraan Pekka Haaviston esiintymistä, tietotaitoa ja sovittelevaa sosiaalista käyttäytymistä niin jään uudelleen ja uudelleen ihmettelemään voiko pienessä Suomessa kasvaa tälläisiä politiikan ihmeitä. Minun mielestäni Pekka on jo ihme ei aina niin puhtaassa politiikan ilmapiirissä. Entäs ulkonäkö? pukeutuminen ja tyylitaju, puhumattakaan herrasmiehen käytöksestä. Tätä miestä ei meidän tarvitse hävetä missään tilanteessa. Uskalsimme olla edellä kävijöitä kun valitsimme naisen maatamme johtamaan. Nyt tulisi ottaa järki käteen, äänestä Pekkaa, tälläinen kultapala politiikassa on harvoin tarjolla. Siis poliitikko joka omine mielipiteineen edustaa
    koko kansalaisryhmää, niin pientä kuin keskituloistakin äänestäjää.
    Muista kuka maksaa viulun, sen viulua vingutat. Kuka maksaakaan Saulin vaalitukirahat. Mieti, kenen viulua tulee silloin vingutettua. Suurin osa meistä äänestäjistä jo tulojensakin puolesta kuuluu pien-ja keskituloisiin, meissä on suuri voima, meidän pitää vain tiedostaa se. Samalla kannattaa myös punnita mielessään kumpi ehdokkaista todella edustaa sinua, samaa arvomaailmaa ajatuksissaan ja teoissaan, ei yksin puheissaan. Puhe on vain sananhelinää jos siitä puuttuu todellinen sisältö.
    Viime presidentinvaaleissa valitsimme naisen voittajaksi, valitsimme eronneen yksinhuoltajan, uskalsimme, kukaan ei kysynyt miksi. Emme silloinkaan valinneet Penttiä puolisok-
    si, saimme Pentin ja Rontin (siis kissan), vieläpä 2 kissaa niinkuin kaupanpäällisiksi, ja hyvinhän nuo mukana tulleet ovat ”tiluksensa” hoitaneet.Joten jätetään pulinat sikseen ja annetaan Pekan hoitaa puolisonsa valinnat itse. Valitaan me nyt vain Presidentti.

  20. Kalle sanoo:

    Sauli voitti selvästi, varsinkin sisällöllisesti ns. isommissa asioissa. Mm. ulkopolitiikan (Pekan todellista kokemusta epäili toimittajakin, toimivallan ylitys tuli esille ja Sauli näyttäisi tapailevan päättäjiä Pekan tapaillessa asiantuntijoita). Yleisessä asevelvollisuudessa Pekka jäi kiinni suorastaan valehtelusta, sillä on ennen halunnut pudottaa reservin alle puoleen, pienentää sisääntulevien määrää vahvasti ja tehdä armeijasta jonkinlaisen vapaa-palokunnan. Eilen tarina oli ihan toinen. Saulilta tullut pk-sektorin sos.turva olisi myös kova sisällöllinen juttu (niitä on satoja tuhansia). Mutta näitä isoja asioita ei nyt näissä blogeissa huomata, pitää saada jännän ”melkein tasapelin” tuntua :) ja voittoja molemmille. Pekalle pisteitä muuten start upien mainitsemisesta!

  21. Marko Kulmala sanoo:

    Kalle, käsittääkseni kommentoin mainitsemiasi isoja asioita ja tuin selvästi Niinistön tukea yrittäjyydelle.

    Armeijan osalta kumpikaan ei puutu varsinaiseen asiaan. Siis armeijan johtajuuden keskijohdon pöhöön. Armeijaa vaivaa sama tauti kuin Nokiaa vielä vähän aikaa sitten. Eli tolkuton, hidas ja politikoiva keskijohto. Puolustusvoimissa olisi hyvä syy aloittaa YT-neuvottelut ja siivota huono johtaminen, joka johtaa varusmiesten ajan ja lahjojen hukkaamiseen. Näille nuorille vuosikerroille olisi käyttöä muuallakin.

    • Kalle sanoo:

      En ole samaa mieltä ja siksi vastaan, vaikka on peräti nimipäivä :) . Puolustusvoimiemme kaikkien aselajien kantahenkilökunta on n. 10.000 henkilöä. Pieni porukka
      pyörittämään kriisitilanteessa satojen tuhansien miesten reserviä! Tietenkin määrä voi tuntua suurelta suhteessa varusmiehiin, mutta tehtävät ovatkin siis myös kriisiä varten, sotaa. Rakenne on myös hierarkinen tehtävien kovasta luonteesta johtuen; sota kovaa ja käskyjä vaativaa hommaa. Tämä vaan tarkennuksena, vaikka ei liity suoraan näihin vaaleihin. Jos aikaa tähän nuori mies (tai vapaaehtoinen nainen) hukkaa, niin se on sääli. Säästöt (ei organisaatio) aiheuttaa sitä, että metsäkeikkoja yms. on vähennetty. Ja kyllä nuorissakin pitää olla edelleen sen verran kestokykyä, että jaksetaan vähän tsempata maamme eteen eikä hommaa keskeytetä heti kun vähän väsyttää tai tulee ikävä Playstationia. Vaaleista; eilisen perusteella ainakaan minä en yhtään tiedä millaisten puolustusvoimien ylipäällikkö Haavisto haluaisi olla. Öljyntorjunta yms. on tärkeää puuhaa, mutta koulutus ja tehtävät puolustusvoimissa pitää keskittää edelleen taistelutoimintaan ja vain riittävä määrällinen ja laadullinen koko takaavat alueellisen puolustuksen toimivuuden.

  22. Vesa Kaitera sanoo:

    Mielestäni kumpikin ehdokas paransi selkeästi otteitaan verrattuna Ylen tenttiin. Nyt puhuttiin taloudesta, ja siinä Niinistö koki aivan aiheellisesti olevansa vahvoilla. Hänen kokonaissuorituksensa oli TOSI vahva. Substanssipuolella Niinistön puheenvuorot toivat enemmän lisäarvoa keskusteluun kuin Haaviston, muttei Haavistokaan suinkaan huono ollut. Esiintymispuolella hän oli tavanomaiseen tapaan Niinistöä edellä, mutta Niinistö pääsi yllättävän lähelle. Annan kuten edellisenkin tentin yhteydessä pisteet nyrkkeilyerän tapaan ja ne menevät 10 – 10, mutta merkitsen voittajaksi Niinistön.

    Kahden tentin jälkeen pisteeni ovat 20 – 20, enkä usko, että siinä on Niinistölle ”hyvän miehen lisää”, vaikka Niinistön kannattaja olenkin. Käytännössä nuo kaksi tasaista tenttiä hautasivat lopullisesti Haaviston voittomahdollisuudet. Niinistö on vahvasti edellä gallupeissa, ja ihmiset rupeavat sisäistämään, että Niinistö voittaa vaalit varsin selvällä erolla. Se tuonee vielä hieman lisä-ääniä Niinistölle, koska jotkut haluavat äänestää voittajaa. Uskon, että ennakkoäänissä Niinistö tulee korjaamaan potin liki 400000:n äänen erolla.

  23. 5. Vuosi Ruotsissa menossa sanoo:

    Annikki Lisa Mossberg: tarkistapa Ruotsi heittosi koska ne ovat puhdasta potaskaa ja kuulostavat jonkun Tukholmalaispoliitikon päiväunelmilta jotka ovat yhtä kaukana tämän maan todellisuudesta kuin Malmö ja Kiiruna Tukholmasta. Eli älä kirjoita kuulopuheita tai muita paikkaansa pitämättömiä höpöhöpö-vertauksia kun ne vesittävät oman tarkoituksesi totaalisesti. Vähemmän ”puolitotuuksia” , enemmän faktaa, Kiitos ja tsemppiä molemmille kandidaateille!

  24. Marko Kivelä sanoo:

    Mielestäni sekä tämä että ylen tentti ovat olleet varsin tasaväkisiä. Kummatkin ovat tehneet joitakin vihreitä ja kummallakin on ollut ihan hyviä huomioita. Haaviston kannalta tämä on hivenen huolestuttavaa, sillä tasaväkisyys pahassa tappiotilanteessa ei riitä.

    Niinistö on selkeästi astunut askeleen kohti Pekan kantoja, mikä on toki taktisesti viisasta, mutta se on samalla ehkä myös osoitus Haaviston tyylin tehosta.

    Jollei suuria käänteitä tapahdu, on Haaviston varsin vaikeaa nousta voittoon, mutta jo tähän saakka pääseminen on suurempi saavutus kuin mitä uskalsin toivoa.

    Mitä toimittamiseen tulee, niin en ole ollut siihen tyytyväinen oikein missään vaalitilaisuudessa. Luultavasti jokainen on huomannut, että tilanne muuttuu kiinnostavaksi vasta kun kaksikko alkaa kunnolla keskustella jostain yksittäisasiasta, mutta aina kun tällaista on ollut tapahtumassa on keskustelu katkaistu ja siirytty seuraavaan kysymykseen. Toimittajien pitäisi vähän luopua ennakkosuunnitelmistaan ja antaa tilanteen kehittyä enemmän vapaasti. Jos ensimmäinen kysymys synnyttäisi hyvän keskustelun joka veisi vaikka koko ohjelma-ajan niin mitä sitten? Todennäköisemmin ohjelma olisi niin paljon kiinnostavampi kuin nopeiden vastausten antaminen pinnallisiin kysymyksiin.

    Tässä ohjelmassa kysymysten valinta suosi hivenen Saulia, mutta ei kuitenkaan niin räikeästi, että se olisi häirinnyt.

    Kysymysten valinnassa voisi myös hivenen enemmän painottaa presidentin valtaoikeuksia ja sitä mitä presidentti voi aidosti tehdä ja mihin vaikuttaa. Esimerkiksi sekä nimitys- että armahdusoikeuden käytöstä voisi tentata jonkin verran.

  25. juha sanoo:

    Innovaatio on tietysti joillekin vai hieno sana, mutta itse mietin enemmänkin sitä, mitä on sen takana.

    Parhaimmillaan sen syntyminen vaatii meitä kaikkia.
    Se vaatii idean, käyttäjä kokemuksen ja uuden ajatuksen siitä, kuinka asian voisi tehdä vielä paremmin.
    Pahimpia jarruja uusille innovaatioille ovat ne joiden vastaus on se, että asiat on aina tehty näin, älä kysy vaan tee niin kuin minä sanon.
    Paras pohja innovatiivisuudelle luodaan silloin, kun ihmisillä on mahdollisuus koulutukseen ja myöskin aikaa työstää ajatuksiaan.
    Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että ihmisten taloudellinen turva on riittävällä tasolla.

    Hyvä esimerkki nykypäivän innovatiivisesta ajatuksesta voisi olla vaikkapa tämä Rovion Vihaiset Linnut, jonka syntymiseen poliitikoilla ei ole juurikaan osaa.
    Huonoimmillaan väkisin valtiojohtoisesti luotu innovatiivisuus on taas E10 bensiini, joka ei hyväksi pelkällä puhumisella ja itse tehdyillä tutkimuksilla muutu.
    Varsinkaan kun käyttäjäkokemuksia ei haluta kuulla.

    Omasta mielestäni innovatiivisuus vaatii syntyäkseen juuri näitä Haaviston tärkeiksi nostamia asioita ja lisäksi kykyä kuunnella ja uskallusta keskustella.

    Jos tehtaan johtaja kävelee 30-vuotta tehtaan siivoajan ohi ylen katsoen tätä, hän saattaa kävellä parhaan idean ohi juuri sen 30:n ajan.

    Innovatiivisuus ei siis synny tyhjästä tai laboratoriossa vanhaan tietoon uskoen.
    Mielestäni innovatiivisuus syntyy uskalluksesta.

    • margit vilkkinen sanoo:

      Kiitos Juha kun kirjoitit puolestani.Minä olen Niinistön ikäluokkaa yrittäjä,kansakoulupohjalta,itse opiskellut,krjanpidot,ja kieliäkin puhutaan.onhaan se ongelmallista kun yksinyrittäjän itselleen kirjoittamaa palkkatodistusta ei hyväksytä eikä työtodistusta.

      No pointti tässä on se,että ei ole suurempaa merkitystä sillä 20-30 vuotta sitten hankitulla päästötodistuksella jos on näyttää toteen käytännön työskentely.opettaa se siperiakin. Hyvä Pekka

  26. Inkku sanoo:

    Valitettavasti Maikkarin studion asetelma ei edistänyt kaksintaistelua lainkaan ohjelman nimestä huolimatta. Kun ehdokkaat on laitettu edelliseltä kierrokselta tyhjäksi jääneeseen kaareen istumaan, tilava hajurako välissään, katsomaan juontajaan eikä toisiinsa päin, niin kyllähän siitä aika jäykkää jutustelua tulee. Toivottavasti tämä muuttuu ensi viikolla.

  27. Äänestäjä sanoo:

    ”Maikkarin tentillä oli selvä voittaja. ”

    Tästä olen kyllä täysin eri mieltä. Koko keskustelu oli niin puuduttavan tylsä ja mitäänsanomaton, että miten ihmeessä tästä edes periaatteessa saa ”selvän voittajan” esiin?!

    Nyt on Haaviston mahdollisuudet lopullisesti käytetty ja gallupit vielä muistaen Niinistö voittaa vaalit.

    P.S. Tuo talouskasvu-asia ei ainakaan minulle ollut niin selvä kuin Kulmala väittää. Miten esim. Kiina ja muut saadaan noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä? Ei ainakaan idealistisesti haihattelemalla ja toivomalla.

  28. juha sanoo:

    Nykyisellään innovatiivisuus tuntuukin tähtäävän vain maksimaalisen ja lyhytaikaisen voiton tavoitteluun ilman vastuuta.
    Vastuuttomuuteen olla myöntämättä tehtyjä virheitä, kykyyn olla kuuntelematta meitä kaikkia.
    Nykymenolla toistammekin vain uudelleen ja uudelleen historiassamme tehtyjä virheitä ja ajamme itsemme tilaan, jossa teemme innovatiivisuudellamme pallostame kelvottoman paikan elää.

  29. kukka sanoo:

    Spam-esto sekoilee. Grrrrr!

    Kahden vaaliväittelyn jälkeen tilanne on omassa kannatusmittauksessani tasan. Eilinen keskustelu meni ehkä Haavistolle, torstainen Niinistölle. Torstaisessa voittajia olivat myös toimittajat.

    Haavistossa on hieman alkanut häiritä köyhän kansan kosiskelu. Jos nyt miettii vihreätä politiikkaa, syrjäseutujen susia väistelevä yksityisautoilun varassa oleva pieni ihminen ei nyt ihan ensimmäisenä vaikuta olevan se, jonka asialla ollaan. Pieni helsinkiläinen olisi ehkä lähempänä. Tosin vihreä ihanne kantaa huolta koko pallosta… On toki ymmärrettävää vaalitaktiikkaa vedota köyhiin, kun Niinistö mielletään rikkaiden ehdokkaana.

    Kansa on nyt niin kiihkeänä, että meille taitaa tulla vain puolen kansa presidentti. Tai ehkä vain kolmanneksen pressa, jos suuri joukko jää pettyneenä kotiin.

  30. sigh sanoo:

    Hyvä Rolf – En tiedä miten eri polvea edustamme, mutta minä en osaa nähdä presidentin roolia mieliä manipuloivana diktaattorina. Olen myös hyvin tietoinen siitä, että UKK:n aikana maailmanpoliittinen tilanne ja Suomen asema siinä olivat kriittisesti erilaisia kuin nyt. On siis hölmöä hakea kantovoimaa argumenteilla Kekkosen tekemisistä.

    Valtaosa siitä mistä sinä ja Annikki puhutte sijoittuu presidentin toimivallan ulkopuolelle. Vienninedistäminen sitä toki on, mutta käsityksenne siihen liittyvistä toimintamekanismeista ovat todellakin jääneet menneeseen aikaan. Hyvä esimerkki tästä on toistuva viittaus innovaatioihin (Niinistön mantra on siis tältä osin mennyt hyvin perille – olen hieman yllättynyt!); tekstistäänne näkyy, ettei käsite taida ihan olla hallussa. Ja jos vaikka kyseistä käsitettä käytettäisiin ihan tuossa arkisessa merkityksessä, Haavisto lienee puhunut Niinistöä enemmän ja konkreettisemmin uudenlaisista suomalaisista ”innovaatioista” (kuten energian tuotantoon liittyvä puhdas teknologia sekä ravinnon- ja terveydenhuoltopalveluihin liittyvä teknologia ja osaaminen) ja nimenomaan viennin näkökulmasta käsin. On naiivia kuvitella, että vienninedistämismatkojen kauppavaltuuskuntien kokoonpanot olisivat jotenkin radikaalisti erilaiset siitä riippuen kuka kööriä vetää. Itse asiassa edellä todetusta johtuen Haaviston valjaissa edustettuna saattaisi olla jopa hieman laajempi vientiosaaminen. Ja kun puhutaan tähän liittyvästä Suomi-kuvasta, olennaisempaa kuin Annikin toistelema ”henkilöitynyt edustavuus” (joka teillä näyttää olevan määritelty aika patriarkaalisen vanhoilliseen tapaan) on goodwill; se, miten edistyksellisenä, avoimena ja arvokkaana yhteiskuntana, taloustoimijana ja mahdollisena kauppakumppanina Suomi nähdään, ratkaisee. Tähän liittyen naurettavat viittaukset puolisoon ja hänen koulutukseensa ja ulkoiseen habitukseensa ovat naurettavuudessaan hengästyttäviä.

    Minulle molemmat kandidaatit ovat ihan hyviä vaihtoehtoja, enkä todellakaan ollut päätöstäni tehnyt. Enkä tietenkään tee sitä yhden impulsiivisen vuodatuksen perusteellakaan, mutta sinun ja Annikin näkemykset ja asenne vahvistavat mielikuvaani yhdestä Niinistön keskeisestä intressiryhmästä; konservatiivisesta herraskaisporvarillisesta joukosta ihmisiä, joiden näkemysten varassa otettaisiin yksi ontuva askel eteen ja pari pitkää loikkaa taakse. Siihen ryhmään en halua samastua.

  31. Jalo Kala sanoo:

    Esiintymistaidon ja verkostoinnin ammattilaisena sekä politiikkaa seuranneena ihmisenä on todettava, että nämä vaalit ovat vertaansa vailla.

    Esiintymistieteen professori totesi, että näissä vaaleissa vaikuttaa esiintymistaito. Onhan se totta, että esiintymistaito vaikuttaa. Se taas ei ole totta, että vaalien lopputuloksiin vaikutetaan enään juuri mitenkään, niin tylsältä kuin se kuulostaankin.

    Haavistosta näkyy nyt aivan selvästi se, että hän ei ole kokenut vastaavaa, kuten ei käytännössä juuri kukaan muukaan meistä suomalaisista.

    Presidentinvaalien prässi vaatii valtavat veronsa, myös menestys ja joskus erityisesti se, joten ihan ymmärrettävästi Haaviston piti vetää happea ensimmäisen kierroksen hyvän tuloksen selvittyä ennen kameroiden eteen astumista.

    Niinistöllä on kokemusta takaa-ajoasemasta ja median suosiosta. Tällä kertaa kokemus on hänellekin uusi, hän on ollut ylivoimainen ykkönen kuusi vuotta. Hän pystyy kuitenkin arvioimaan sen, mitä vastapuolella koetaan, mutta Niinistö ei iske väyrysmäisesti ”herkkään paikkaan”. Niinistö on tietoinen siitä, että Haaviston herkkyys, niin sisäänrakennettu kuin laskelmoitu, on suoja, jota ei kannata rikkoa. Vapaissa äänestäjissä on paljon ihmisiä ja toimittajia, jotka ovat valppaina näkemään kiusaamista.

    Haavisto on saanut nauttia nosteesta ja toimittajien suosiosta, tämä on aivan selvä ja ymmärrettävä asia.

    Haavisto on ollut erittäin hyvä mediatuote. Hän on tehnyt päivätyötä hyvää tarkoittavien asioiden kanssa. Haaviston toimiminen Naturapäällikkönä ymmärretään siellä, mistä hän saa kannatusta ja suurimman osan äänistään.

    Nuoret pohjoisen ihmiset eivät muista Haavistoa Vihreän liikkeen nuorena kiiluvasilmäisenä idealistina, jolle tärkeintä oli ensin suojelu ja sitten Vihreän liikkeen valta sekä liikkeen muuttaminen puolueeksi. Haavisto, Hautala, Hassi, Sauri saivat niskalenkin liian tehottomasta liikkeenomaisesta toiminnasta. Valta keskitettiin puolueelle ja kansalaisjärjestöt ovat tälläkin hetkellä paremmin johdettavissa hyödyllisinä ilmiöläisinä.

    Julkisuudesta tunnettujen hyväntekeväisyysammattilaisten Nenä Päivä-verkostossa on hyvä olla. Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi Ylen Hyvä Säätiön toiminnanjohtajana, käyttää ammattimaisesti lahjoisten keräämisessä saatua ammattitaitoaan, mutta erityisesti sitäen organisaatiota ja mukana olevia ”Ylen Hyviä hyväntekijöitä”. Maailmaa milloin Nenä Päässä tai Uniseff-miehenä kiertänyttä Mikko Kuustonen on nostettu keulille kyntämään etupeltoa. Mikko Kuustonen on ollut sopivasti ennen vaaleja erittäin paljon julkisuudessa prime-time ohjelmissa, joiden kohderyhmänä ovat nuoret aikuiset.

    Anssi Kela taas kertoi julkisuudessa, että kokoaa muusikkoverkoston. No muusikkoverkosto on sama, joka on ollut Riikka Kämpin näpeissä koko ajan.

    Haavisto käyttää siis markkinataloutta kuten Niinistökin.
    Haaviston koneistossa on kuitenkin erityisen tärkeää, miltä asiat näyttävät.

    Ultra Bra tulee keikalle, jolloin pitää kuulua ”Kenen joukossa seisot” mutta ei missään nimessä ”kenen rahoilla laulat”, saatikka miten suuri merkitys viihdealan julkkisten taksoille, levy-yhtiöille ja menestykselle on positiivinen näkyvyys.

    Suvaitsevaisuusteema on onneksi teema, jota suurin osa ihmisistä kannattaa. Vaalien ensimmäisen kierroksen vastajytky toimi myös niin, että Väyrynen, Soini ja eurokriittisyys pelattiin näkyväntyylikkäästi ulos.

    Jos mietitään vaikutuksia suomalaiseen vallankäyttöön ja tulevaisuuteen, johon on poliittisia vaikutuksia, erityisen hyvin vaalien tulos parantaa Kokoomuksen ja Vihreiden mahdollista blokkia seuraavissa kunnallisvaaleissa ja eduskuntavaaleissa.

    Keskusta, Perussuomalaiset ja poteroissa käkkivä vasemmisto voi vain ihailla, miten Kokoomuksen ja Vihreiden kannatus kasvaa.

    Oletteko ihmetelleet, miksi julkisuuteen ei päästetä Niinistön kampanjasta Lipposen täysin oikeaa arviota vaalien lopputuloksesta?
    Oletteko ihmetelleet miksi Niinistö ja Haavisto toimivat erittäin herrasmiesmäisesti?
    Oletteko ihmetelleet, miksi Niinistön veljenpoika Ville Nii nistö ja Kokoomuksen Katainen eivät osallistu käytännössä lainkaan tähän kamppailuun?

    Lopputulos on ollut selvä jo ensimmäisen kierroksen jälkeen.
    Niinisto saa äänistä yli 60%:a täydellä varmuudella.
    Mikää ilmiö ei muuta sitä mihinkään.

    Kun vaalit on käyty, hyväntekeväisyysverkosto julkkiksineen siirtyy seuraavalle keikalle ja toivottavasti tulee hyviä tuloksia jatkossakin.

    Suvaitsevaisuus voittaa näissä vaaleissa.

    Jos ja kun Suomi nousee Yk:n turvallisuusneuvostoon, sieltä löytyy Haavistolle poliittiinen työpaikka. Haaviston virkatien esteenä ulkoministeriössä on koulutuksen puute, joten politiikassa näkyy Pekka ja Antonio jatkossakin.

  32. juha sanoo:

    Nyt pienen hetken eilistä tenttiä mietittyäni, mieleeni tuli Niinistön toinen ”hyökkäys” Haaviston näkemykseen talouskasvun tärkeydestä.
    Mielestäni Haaviston vastaus siihen oli lyhykäisyydessään paljonkin puhuva. Sehän kuului jotakuinkin niin, että tarvitsemme sitä, mutta tarvitsemme myös oikeudenmukaisempaa talouskasvun jakamista.
    Niinistö ei jatkanut keskustelua tästä pidemmälle. Miksi?
    Ehkäpä tässä ollaan juuri asian ytimessä.
    Vaikka Niinistö puhuu syrjäytymisen vaarasta, sen estäminen ei saisi maksaa mitään.
    En ole kuullut Niinistön puhuvan sanaakaan siitä, että myös voittoja täytyisi jakaa tasapuolisemmin yhteisen hyvän eli Suomen hyväksi.

    Tällainen tuloerojen loputon kasvattaminen johtaa lopulta vain siihen, että pieniltä ja keskisuurilta yrittäjiltä, kuten Margitilta loppuvat asiakkaat.
    Kun sitten Suomen keskiluokallakaan ei köyhimmän kansanosan lisäksi enää ole varaa muuhun, kuin pakollisten tarpeiden maksamiseen kasvu seisahtuu.
    Vai onko joku sitä mieltä, että ne 100000 joilla on enää lopulta varaa esimerkiksi parturiin, käyvät siellä 4900000 kertaa kuukaudessa vain yhteisen hyvän nimissä.

  33. Äänestäjä sanoo:

    ” Sehän kuului jotakuinkin niin, että tarvitsemme sitä, mutta tarvitsemme myös oikeudenmukaisempaa talouskasvun jakamista.”

    Kyse oli globaalin talouden pelisäännöistä, joka tarkoittaa suomeksi esim. kiinalaisten työntekijöiden työolojen huolehtimista/parantamista.

    Tuota soppii tietenkin toivoa. Mitenkähän sitten esim. Kiina muuttaa asioitansa, kun me sitä täällä toivomme?
    Ehkä vaan kannattaa panostaa tuohon kotimaiseen talouskasvuun, ja oikeudenmukaiseen sellaiseen.

  34. Inkivääri sanoo:

    Kun kerran sukista puhuttiin niin puhutaan sitten. En oikein ymmärtänyt kommenttiasi:kahden miehen taloudessa on kaksinkertainen määrä hukassa olevia sukkia?!? Onko niin, että mies laskee vain miehen hukassa olevat sukat miesnaistaloudessa? Vai mitä ihmettä tarkoitit? Tarkoititko tosiaan, että miesmiestaloudessa molempien sukat ovat molemmilta hukassa, mutta naismiestaloudessa mies murehtii vain omia sukkiaan? Selitykseksi ei kelpaa, että käyttävät samoja sukkia, kyllä naismiesparikin voi.

    Kyllä meillä on kaksinkertainen määrä sukkia hukassa, koska meitä on kaksi. Lapset mukaan lukien vielä enempi…

  35. Inkivääri sanoo:

    Suomen valitsema taloudellinen linja vapaa ja suitsimaton markkinatalous vaatii jatkuvaa kasvua – se on myös presidentin tunnustettava, sillä hän ei pysty siihen linjaan vaikuttamaan. Vaikka kaikki muu kuulostaisikin hyvältä.

  36. juha sanoo:

    Katsoin nyt tuon haastattelun kohdan uudelleen johon Maallikko puuttui.
    Mielestäni Haavisto puhui kyllä Suomalaisen luokkayhteiskunnan riskeistä. Jos tai pikemminkin, kun talouskasvu ei jakaannu tasaisemmin.

    • Äänestäjä sanoo:

      ”Katsoin nyt tuon haastattelun kohdan uudelleen johon Maallikko puuttui.
      Mielestäni Haavisto puhui kyllä Suomalaisen luokkayhteiskunnan riskeistä. Jos tai pikemminkin, kun talouskasvu ei jakaannu tasaisemmin.”

      Tuota teemaa oli käsitelty jo aikaisemmissa keskusteluissa ja tenteissä ja Haaviston ajatus oli se, että jotkin maat pitäisi saada noudattamaan niitä pelisääntöjä, joita esim. Suomessa ja monissa Euroopan maissa noudatetaan. Käytännössä on siis kyse varsinkin Kiinasta.

  37. kukka sanoo:

    Haaviston ja Niinistön välillä on mielestäni oikeastaan vain painotuseroja, siksi valinta on ollut vaikea. Nyt olen kuitenkin ehdokkaani valinnut. Jussi Lähteen blogikirjoitus 27.1. auttoi minua tekemään päätökseni.

    Meillä on opittu rakentamaan taitavia vaalikampanjoita. Jossain vaiheessa liika taitavuus vain yksinkertaisesti alkaa tökkiä. Ja minua tökkii nyt. En tiedä, mikä oli Jussi Lähteen hienon kirjoituksen taka-ajatus, mutta minuun se vaikutti näin.

  38. Rolf Ahlfors sanoo:

    Hieman lisaa selvennysta sinulle Sigh. On kaksi eri aluetta jotka kuuluvat strategialtaan samantapaisiin kuvioihin,maanpuolustus ja kauppapolitiikka. Taman tosiasian tajusivat yrittajat jo parikymmenta vuotta sitten ja ovatkin koulutustilaisuuksiinsa pyytaneet upseerikoulutuksen saanneita asiantuntijoita luennoimaan. Olen itse ollut tavallinen tyontekija mutta myohemmin yrittajana ja myoskin viennin parissa ja olen taysin samaa mielta etta sotastrategia on hyvin lahella yritys strategiaa. Kummassakin tapauksessa ei ”jees” ihminen parjaa,kyseessa on kovaa pelia jossa on kyse selviytymisesta tai tuhoutumisesta.Ihminen joka ei ole koskaan kokenut naita henkilokohtaisest ei voi todellakaan ymmartaa mista on kyse.Kylla niita rahojen jakajia ja ymmartajia loytyy vaikka kuinka paljon mutta kovan paikan johtajia todella vahan. Rahan tekemisen niksit ei ole muuttuneet tippaakaan viimeisen 50:n vuoden ajalta,eika tule muuttumaan seuraavan 50:n vuoden aikana myoskaan ja yrittaminen on varsinkin viennissa jossa kilpaillaan muiden maiden kanssa hyvinkin samantapaista kuin sotastrategia. Presidentin tehtaviin kuuluukin sopivasti Ylipaallikon virka ja toivottavana viennin edistamisen kyky. Olet oikeassa etta mailma on todella muuttunut mutta taloudellinen tilanne erityisesti Euroopassa on selvaakin selvempi kriisitilanne eika siina mielessa tippaakaan Kekkos aikaa erillaisempi. Ykse asia on kuitenkin selvasti erillaisempi ja se on se etta kansat valitsevat nykyaan heikkoja ”jees” ihmisia maidensa johtajiksi jotka eivat pysty tekemaan tarpeelliset kovat ratkaisut kun niita tarvitaan ja se on se yksinomainen syy miksi Eurooppa on edelleen todella vaarallisessa tilanteessa. Kun muut maailman talouspoliittisten jarjestojen johtajat joutuvat uudelleen ja uudelleen patistamaan Euroopan johtajia tekemaan enemman eika mitaan silti tapahdu jossakin on pahasti vikaa enka voi loytaa syyta muusta kuin heikoista ”jees” johtajista. Nykyinen presidenttimme on tyypillinen esimerkki johtajasta joka sohii asioissa jotka eivat ole tarkeita maamme selviytymisessa,mmaamme selviytyminen on kiinni viennista eika matkustaminen kalliilla yksityiskoneella jonnekin Afrikkaan turhan takia. Suomi tarvitsee ehdottomasti Presidentin joka keskittyy vientiin ja saa auktoriteetillaan ja edustavuudellaan aikaiseksi. On todella aika antaa tukea yrittajille jotta vientia saadaan enemman aikaiseksi muuten on turha odotta se tarpeellinen raha jota me kaikki Suomalaiset tarvitsemme tulevaisuudessa yllapitaakseen edes se elintaso joka meilla nyt on.
    Mikali minun pitaisi valita hyva ystava naista kahdesta ehdokkaasta niin todennakoisesti se olisi Haavisto,mutta kun nyt on kyse kovasta maailmasta ja Suomen selviytymisesta niin minulle on aivan selva etta siihen on Niinisto ehdottomasti se turvallisempi vaihtoehto. En aikoinaan pitanyt Kekkosesta mutta olen taysin tietoinen etta ilman hanta Suomen historia olisi ollut kovinkin tuskallista.

  39. juha sanoo:

    Henkilökohtaisesti en ymmärrä näitä kovien arvojen kannattajia ja sodalla pelottelijoita.
    En todella haluaisi Suomesta Amerikkalaista epätasa-arvon yhteiskuntaa, jossa terveyden hoito ja koulutus ovat vain tietyn kansanosan etuoikeuksia.
    Jossa jokainen saa” turvata” itsensä aseistautumalla hampaisiin asti.
    Jossa tietty kansan osa kelpaa lähinnä tykinruuaksi, kun ”yhteinen” etu sitä vaatii.
    Esimerkiksi Irakin tilanne olisi ollut täysin toinen, jos sen hallinnasta ei olisi ruvennut taistelemaan kahta tällaista ”vahvaa johtajaa”. GW Bush ja Saddam Hussein.
    Mihin Yhdysvallat ylipäätään tarvitsee” puolustusvoimia”? Japanin hyökkäys toisessa maailmansodassa, kun on käsittääkseni ainut hyökkäys Yhdysvaltoja kohtaan sen historiassa.
    Hyökkäys sotia sitä vastoin löytyy niin pitkä lista, että hirvittää ja
    näissä sodissa on kuollut jo enemmän siviilejä, kun Natsien keskitysleireillä toisessa maailmansodassa.

  40. juha sanoo:

    Enpä osaa ”Äänestäjä” lukea toisten ajatuksia.
    Mutta Markohan voi Haaviston ystävänä kysyä, mitä asiaa hän vastauksellaan tarkoitti.
    Tuosta edelliseltä sivultahan tuo väittely löytyy.
    Pahoittelut Maalikolle, että sotkin sinut asiaan.

  41. Naukkis sanoo:

    Katsoin maikkarin vaalitentin , päällimmäisenä tulee mieleen
    sen surkea toteutus , aivan noloa , kysymykset oli latteita.
    Niinistö jatkoi vanhaa perisyntiään verbaalista paikallaankävelyään, nyt hän yritti veltosti jopa haastaa Haavistoa mutta joutui vetämään vesiperiä ja hieman rapumaista perääntymistäkin nähtiin.
    Henkilökohtaisia kysymyksiä pahimmista tai parhaista kokemuksista sukkien parien puuttumiseen…
    Ruotsalaisilta olisi maikkari voinut oppia miten vaalikeskustelu tehdään hyvin, ilman nolouden tunteita katsomossa.
    Nyt ei kunnon keskustelua päässyt syntymään , seuraavaan kysymykseen oli aina kiire , se näytti tosin sopiva Saulille , pintaraapaisuilla ei jää pulaan , ja kysymyksen väistäminen on perussaulia.
    Plussaa oli se että Timo Haapalaa ei oltu päästetty irti…

  42. Äänestäjä sanoo:

    ”Enpä osaa “Äänestäjä” lukea toisten ajatuksia.”

    Minä kerroin sinulle, mihin teemaan keskustelu liittyi ja se ei sinulle kelpaa. Minkä sille kukaan mitään voi.

  43. juha sanoo:

    Tässä nyt ”Äänestäjälle” suora lainaus Haaviston vastauksesta Toimittajan kysymykseen talouskasvun väheksymisestä.
    ”Näämme esimerkiksi Suomessa terveys erojen kasvavan, koulutus erojen kasvavan. Olemme menossa sellaiseen uuteen luokkayhteiskuntaan, juuri sen takia, että tämä talouskasvu ei jakaannukkaan tasaisesti. Ja yhtä tärkeää, kuin on puhua kuinka saamme uutta yritystoimintaa tänne on puhua siitä, kuinka tämä hyvinvointi jakaantuu Suomessa ja Euroopassa”.

    En nyt vain löydä sitä mainitsemaasi Kiinaa tästä asiasta.
    Sitä käsiteltiin kyllä edellisessä kysymyksessä.
    Saat toki pitää mielipiteesi, jos niin haluat. Sehän on meidän kaikkien oikeus.

  44. Äänestäjä sanoo:

    ”En nyt vain löydä sitä mainitsemaasi Kiinaa tästä asiasta.
    Sitä käsiteltiin kyllä edellisessä kysymyksessä.
    Saat toki pitää mielipiteesi, jos niin haluat. Sehän on meidän kaikkien oikeus.”

    Ahaa, oikein nauhoitusta pitää kelatakin keskustelua varten. Haavisto on puhunut toistuvasti siitä, että muut ulkomaat (siis esim. Kiina) pitää saada noudattamaan samoja pelisääntöjä, joita esim. useimmat Euroopan maat noudattavat. Ja siihen teemaan sanailu talouskasvusta liittyi ihan riippumatta siitä, mistä lauseesta tai kysymyksestä sinä puhut. Minä puhun siitä, mistä tässä keskustelussa on puhuttu Kulmalan kirjoituksesta alkaen eli tuosta Niinistön ja Haaviston keskustelusta talouskasvuun liittyen.

  45. Mikael Metsäkansa sanoo:

    Kun Saulilta ja Pekalta kysyttiin, pitääkö presidentillä säilyttää armahdusoikeus, Sauli vastasi selkeästi, että ei ole tarpeen, vaan alan ammattilaiset voivat hoitaa asian. Pekka sen sijaan ei vastannut lainkaan varsinaiseen kysymykseen, vaan selosti tapansa mukaan laajasti vankien armahtamisen yleistä tarpeellisuutta. Tässäkin kohdassa Sauli keräsi pinnat kotiin.

  46. juha sanoo:

    Kelaaminen on, joskus tarpeen näin voi tarkistaa myös, että on ymmärtänyt asian oikein.
    Toisekseen minua aidosti kiinnostaa, mitä ehdokkailla on sanottavana tulevalle työnantajalleen, eli Suomen kansalle.
    Viittasit lainauksessasi kirjoittamaani kommenttiin, joten silloin oletan sinun kommentoivan kirjoittamaani asiaa.
    Saat toki tuutoroida jatkossakin, jos siltä tuntuu.

  47. Rolf Ahlfors sanoo:

    Vastaus sinulle Juha.
    Minusta tuntuu etta katsot Suomen tilannetta aika lailla suppeasta kulmasta. Tyttarellani oli aivoveritulppa taysi ikaisena johtuen siita etta hanen aitinsa oli potkinut hanta paahan ja tajuttomaksi 4 vuotiaana. Laakareiden mukaan hanella oli 50/50 mahdollisuus selvita.No han kylla selvisi mutta se viimeinen skannaus joka kuulu tehda etta olisi varmuus siita etta han on taysin kunnossa eika ole pelkoa uusiutumisesta ei tehty saasto ohjelmasta johtuen. Vuosittain kuolee syopaan ihmisia jotka eivat ole saanneeet leikkaushoitoa ajoissa koska jonotus on niin pitka. Onko tama todella hyvinvointivaltion kuvio??????? Suomi oli aikoinaan maailman ykkosia terveyden hoidossa mutta ei ole todellakaan enaan. USA:sta kysyisin etta minne he ovat hyokanneet ilman YK:n lupaa sen aikana kun Obama on ollut Presidenttina ja ovat esimerkiksi vauhdilla poistumassa Afganistanista vaikka vaikuttaja naiset Afganistanissa ovat peloissaan mita naisille yleensa tulee tapahtumaan heidan lahdettyaan.Olet kai sita mielta etta vaikka Libyalasia roikotettiin julkisesti lyhtypylvaista hitaaseen kuristumisen ja kidutettiin ja raiskattiin niin heita ei olisi pitanyt autta ulkopuolelta. Kylla despootteja on edelleenkin olemassa,ei tama mailma ole edelleenkaan turvallinen. Koulutuksesta sen verran etta Suomessa yliopistoihin paasee hyvinkin pieni prosentti opiskelemaan,voisi sanoa vain eliitti ja minusta siina on jo kyse eriarvoisuudesta. USA:ssa on niin paljon korkeamman koulutuksen mahdollisuuksia,eritasoisia ja eri hintaisia joten voi sanoa etta kaikki jotka vakavissaan haluaa kouluttaa itsensa kylla paasee opiskelemaan. Puhut hampaisiin aseistetuista USA:laisista mutta oletko ollenkaan tietoinen etta virallisen tiedon mukaan Suomessa on enemman aseita henkiloa kohden kuin mita missaan muussa maassa maapallollamme,olemme siina ykkonen. USA:ssa eri valtiot ovat todella erillaisia,toisissa on enemman rikollisuutta mutta on osavaltioita jossa rikollisuus on hyvinkin alhainen. Olen itse kolunut melkein 40:ssa eri maassa ja on todettava etta joka maassa on hyvia ja huonoja puolia ja olisi hyvinkin monta hyvia puolia muista maista jotka kokisin hyviksi toteuttaa Suomessakin. Esimerkiksi Suomessa kaytetaan valtaosaltaan kotimaisia laakkeita vaikka ulkomailla loytyy huomattavasti tehokkaampia vastineita. Kun olen kaynnyt ulkomailla laakarissa niin saan heti laakkeita jotka tehoavat lyhyessa ajssa ja erityisesti nain on ollut USA:ssa mutta Suomessa laakkeiden vaikutus on ollut hidasta ja tehotonta ja joiskus tarvitaan udelleen kaynti laakarissa ja uudet pillerit ennenkuin alkaa tehota. USA:ssa tutkimus on heti hyvin perinpohjainen ja todella asiantuntevaa. Siella laakari joutuu ottamaan todella vastuuta koska tietavat etta virhe hoidosta heille lankeaa tosi kovat korvaukset oikeudessa,nain ei ole Suomessa laita.
    Kylla meilla kaikilla on tietysti oikeus mielipiteisiin mutta totuus on kuitenkin totuus ja valilla tuntuu etta me Suomalaiset olemme sokeita muiden maiden ja kansojen hyville puolille ja kuvittelemme etta meilla kaikki on paremmin vaikka nain ei aina ole ja tosiasiassa meilla olisi paljon opittavaa muualta.

    • Maallikko sanoo:

      Minähän en seuraa tätä kilpalaulantaa, sillä en äänestä, saa moittia vapaasti, mutta käytän teflonia… On hurmaavaa lukea, kuinka tosissaan haetaan ”vahvaa vaikuttajaa”, ”arvojohtajaa”, mutta mitä arvoja on jäljellä?, ”koko kansan isää” jne. KANSALLISVALTIOLLE, ehkä myös ne suurimpina manipuloijina, jotka oikeastaan agressiivisesti puoltavat globaalisuutta, jossa ei ole valtioita, eikä kansalaisuudella mitään merkitystä.

      Missä ihmeessä on ”suomalainen koulutettu innovatiivisuus” näkynyt moneen, moneen vuoteen??? Missä on ne työpaikat, miksi työnantaja teettä kolmen ihmisen työt yhdellä ihmisellä yhdellä palkalla? Tämäkö on sitä ”innovatiivisuutta” repiä tulosta yhdenihmisen selkänahasta yhden ihmisen palkalla kolmen töistä?? Luulisi hänen saavan ne kolme palkkaa, jos kerran tekee muiden työt.

      Amerikkalaisen proffan sanonta, hänen lähtiessään H:gin yliopistosta kotiinpäin kuului näin: suomalainen innovaatio on NELIÖN SISÄLLÄ. Ymmärsin, että hän koki sen hyvin rajatuksi ja suoraviivaiseksi eli mitään suuria rönsyilyjä ei sallita ja rahaa ei tule. Toisaalta kaikenlaisiin älyttömiin ”kehitys”juttuihin (Fortumin Venäjä/Siperia esim.) on verorahojamme upotettu niin, että ihmettelen tätä suomalaisuuden älykkyyden tasoa ihan aikuisen oikeesti. Missä on ne innovaatiot, jotka tuovat työpaikkoja suurrahan työpaikkojen kaikotessa muualle tai kiinaan? Ei ole näkynyt, vaan ollaan touhuamassa Suomea alusmaaksi EUlle(= Saksa, Ranska, Italia määräenemistöllä päsmäreinä kuin viimevuosisadallakin) ja verorahojemme tunkemista va(r)kaus mekanismiin, jota nimitetään hurskaasti EVM.

      Olet sen verran hyvä kommentoija, JUHA, että ei mitään, jatketaan!

  48. Jussi Lähde sanoo:

    Upea teksti, kiitos Marko

    Olen miettinyt Haaviston strategiaa. Hän antaa Niinistön haastaa ja Niinistöhän haastaa. Käykö tässä lopulta niin, että Niinistö haastaa liikaa ja tekee Haavistosta tahtomattaan ratkaisevan äänestäjäkunnan – naisten – keskuudessa arvokkaamman ja kunnioitettavamman?

    • Jalo Kala sanoo:

      Hyvät Herrat Lähde ja Kulmala.
      Siteeraan itseäni.

      ”Niinistöllä on kokemusta takaa-ajoasemasta ja median suosiosta. Tällä kertaa kokemus on hänellekin uusi, hän on ollut ylivoimainen ykkönen kuusi vuotta. Hän pystyy kuitenkin arvioimaan sen, mitä vastapuolella koetaan, mutta Niinistö ei iske väyrysmäisesti “herkkään paikkaan”. Niinistö on tietoinen siitä, että Haaviston herkkyys, niin sisäänrakennettu kuin laskelmoitu, on suoja, jota ei kannata rikkoa. Vapaissa äänestäjissä on paljon ihmisiä ja toimittajia, jotka ovat valppaina näkemään kiusaamista”

      Niinistö ja toimittajat suvaitsevat olla suvaitsevaisia Pekka Haavistoa kohtaan.
      Niinistön ei sitävastoin ole tarvinnut odottaa kahdeksatta erää, vaan toimittajilta on tullut vasenta suoraa, vihreää koukkua.

      Haaviston kannattajilla kehän ympärillä taas on ollut punainen Nenä Päässä.

  49. Marko Kulmala sanoo:

    Jussi, onkohan Haavisto katsonut fantastisen Muhammed Ali -dokumentin Rumble in the Jungle?

    Silloisessa Zairessa järjestettiin vuonna 1974 raskaan sarjan titteliottelu George Foremanin ja Muhammed Alin välillä.

    Täysin tyylinsä vastaisesti Ali nojaili köysiin matsin alusta 7 erää. Foreman takoi ja takoi Kinshasan kuumassa yössä ja takoi itsensä huonoon happeen, kirjaimellisesti.

    Tämän jälkeen Ali naputteli Foremanin nippuun 8. erässä ja voitti tittelin.

  50. juha sanoo:

    Olen kanssasi Rolf täysin samaa mieltä siitä, että Suomessa oli aikanaan varmasti yksi maailman parhaista ja tasa-arvoisimmista terveyden ja sairaudenhoito järjestelmistä.
    Nykyään tilanne on kuitenkin luisumassa aivan väärään suuntaan.
    Tämä on ainakin itselleni yksi suurimmista huolista tulevaisuuden Suomessa.
    Toinen suuri huoleni on se, ettei ennaltaehkäisevään työhön panosteta tarpeeksi.
    Ongelmiin puututaan vasta, kun ne ovat paisuneet jo liian suuriin mittasuhteisiin. Nämä ovat asioita joita katson ammatillisesta näkökulmasta ja siksi tunnen niistä erityistä huolta.
    Kolmas huoleni liittyy siihen, että myös koulu ja koulutus järjestelmämme ei huomioi tuen tarvetta ajoissa.
    Olimme koulutuksen suhteen yksi maailman parhaista, mutta olemmeko sitä enää nykymenolla kymmenen vuoden kuluttua?
    Pelkästään lukion käyttäminen ei enää ole kaikille perheille taloudellisesti mahdollista. Näin hukkaamme suuren osan sitä älyllistä pääomaa, joka Suomessa on.

    Mielestäni näihin edellä mainittuihin asioihin ei panosteta tarpeeksi, koska se maksaa, eikä voittoa pysty tulouttamaan huomenna.
    Toisaalta se, ettemme panosta näihin asioihin nyt, maksaa 20-vuoden kuluttua vähintään 20 kertaa enemmän.

    Siinäkin olen kanssasi samaa mieltä, että Obaman kaudella Yhdysvallat on sotapolitiikassaan ainakin toistaiseksi toiminut hieman vastuullisemmin. Näin asia tuntuisi olevan Yhdysvalloissa silloin, kun maassa on Demokraatti presidenttinä.
    On silti hyvä muistaa ketkä maailman diktaattoreista ovat vuosikymmeniä olleet Yhdysvaltojen suosiossa tai jopa heidän omia luomuksiaan. Mieleeni tulevat ainakin Saddam Hussein ja Osama Bin Laden.
    Myös Libyan entinen johtaja ja diktaattori Gaddaf kelpasi Yhdysvalloille vuosikymmeniä.
    Miksi? Oma mielipiteeni on se, että he kelpasivat siksi, että se oli taloudellisesti kannattavaa.

    Yhdysvalloissa todella on erilaisia osavaltioita ja näissä myös oma lain säädäntönsä. Siksi maata ei mielestäni pitäisikään arvioida aina kokonaisuutena.
    Pahimmillaan kerran Floridassa käyneet kertovat minkälainen tämä 250 miljoonan asukkaan maa on.

    Se että Suomi olisi tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen valtio, jonka kansa aidosti puhaltaa yhteen hiileen. Herättäisi maailmalla lopulta varmasti kiinnostusta ja veisi myös demokratiaa oikeaan suuntaan.
    Se saattaisi herättää kysymyksen, mikä ihme porukka tuolla pohjolassa asuu, kun niillä kaikilla menee niin hyvin?

    Itse haluan uskoa hyvän esimerkin voimaan.

  51. Riitta sanoo:

    Tunsin suurta myötähäpeää ehdokkaita kohtaan MTV3:n haastattelussa. Kaksi koulupoikaa jälki-istunnossa luokan eri reunoilla ja monotoninen tympääntynyt opettaja sääntöjen mukaan KUULUSTELEMASSA poikia. Omia mielipiteitä pojat eivät saaneet esittää kuin lauseen puoleen väliin. Ala-arvoinen ohjelma, poikaparat.

  52. Rolf Ahlfors sanoo:

    Sinulle Juha,
    taidamme kumminkin olla lahes samaa mielta naissa asioissa!

  53. juha sanoo:

    Sinulle Rolf.
    Se on jopa mahdollista.
    ..se ettemme ole täysin samaa mieltä avartaa vain omaakin ajatteluani.

  54. juha sanoo:

    Merci Maalikko.
    Aloin opettelemaan Ranskaa, jos tai, kun tää homma menee perseelleen. Saapahan ainakin ruakaa pöytään.
    Taitais kyllä olla järkevämpää opetella vaan suosiolla toi Saksa, kun tuskin toi Gallian kukkokaan kovin kauaa laulaa.

  55. Se on jopa mahdollista.
    ..se ettemme ole täysin samaa mieltä avartaa vain omaakin ajatteluani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>