Suvaitsevaisuuden Suomen mestaruuskisa?

Tänään ilmestyneet sanoma- ja iltapäivälehdet kannattaa arkistoida. Ja palata niihin kahden viikon kuluttua. Vaalin toiselle kierrokselle ilmestyi nimittäin myös kolmas ehdokas. Sen nimi on media. Media yleisesti ja erikseen.

Ehdokkaat Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto eivät voi juuri enää itse vaikuttaa vaalin lopputulokseen. Vaalin ratkaisevat molempien kannattajien toiminta ja käytös sekä median toiminta ja käytös.

Olin eilen paikalla Haaviston vaali-illassa toimittaja Rauli Virtasen haastateltavana. Toistelin vaaleista samoja näkemyksiä kuin olen toistellut blogeissanikin. Kun poistuin paikalta, humalainen Haaviston kannattaja tuli tenttaamaan minulta, olenko mukana kampanjassa. Sanoin että en ole, olen vaaliblogisti. Painu vittuun sitten, toivotti kannattaja.

Tänään olen saanut pari samansisältöistä viestiä Niinistön kannattajilta, jotka ovat tulkinneet, että olen Haaviston kannattaja, koska ennustin, että hän on toisella kierroksella ja olin ollut paikalla Haaviston tilaisuudessa.

Minulla ei ole mitään kumpaakaan ehdokasta vastaan. Päinvastoin. Tunnen molemmat jollain tasolla ja he ovat päteviä ja asiansa osaavia herrasmiehiä. Lisäksi molemmat osaavat käyttäytyä.

Näitä fanaattisia kannattajia vastaan minulla sen sijaan alkaa olla. Lisäksi media ruokkii nyt tätä fanaattisuutta. Ja juuri fanaattisuutta emme Suomeen tarvitse. Tulemme näkemään absurdin näytelmän, jonka seuraukset voivat olla arvaamattomia. Ja tämä ei ole kummankaan ehdokkaan tahto. Siitä olen aivan varma.

Jos päättelee jotain tämän aamun lehdistä, saamme nähdä vaalikeskusteluita, joissa ei puhuta presidentin valtaoikeuksiin  liittyvistä asioista tai niitä sivuavista seikoista. Nyt käynnistyy suvaitsevaisuuden Suomen mestaruuskisa. Saamme life style -vaalit ja emme niitä tarvitse.

On kyse tästä: presidentillä on neljä tehtävää.

1. Ulkopolitiikan kenttä, johon kuuluu myös osittain talouspolitiikka, josta on tullut osa ulkopolitiikkaa. Tämä on erittäin monimutkainen sarka.

2. Toimet vienninedistämisen hyväksi. Presidenttiä tarvitaan myyjänä sellaisilla markkinoilla, joissa presidenttiys avaa ovia. Vientiteollisuuden menestys on sama asia kuin tulevien leikkauslistojen pituus tai lyhyys. Tämä on yksinkertainen ja samalla vaikea sarka.

3. Rehellisyys ja pelottomuus argumentoida sekä enemmistöä että vähemmistöä vastaan, jos tarvetta on. Presidentti voi hyödyntää vaikutusvaltaansa ns. vaikeiden asioiden käsittelyssä.

4. Suomen maineen hallinta.

Kaikilla neljällä alueella molemmilla ehdokkailla on täydet mahdollisuudet onnistua.

Suvaitsevaisuudessa on yksi ongelma. Se on täysin hahmoton käsite ja suvaitsevaisuutta on hieman hankalaa todentaa tai mitata. Tiedän olevani joissain asioissa suvaitsevainen ja joissain suvaitsematon. Minulla on ristikkäisiä ja ristiriitaisia motiiveja. Ja niin on kaikilla muillakin. Tästä ei nyt kuitenkaan äänestetä.

Jos toisen kierroksen kamppailusta syntyy suvaitsevaisuuden showpainiturnaus, olemme pulassa. Tunnetta saa käyttää, mutta järkeä pitää käyttää. Varsinkin mediassa.

Toivon että molemmat kampanjat keskittyvät omien viestiensä läpisaamiseen niissä asioissa, jotka liittyvät presidentinvaaliin. Toivon että molemmat kampanjat heittävät fanaatikot riveistään pihalle ja heti. Oli se sitten suvaitsevaisuutta tai suvaitsemattomuutta.

Toivon että medioiden edustajat istuvat alas hetkeksi, sulkevat silmänsä, vetävät syvään henkeä ja miettivät hetken, mistä on kyse.

Aihe(et): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

21 vastausta kohteessa Suvaitsevaisuuden Suomen mestaruuskisa?

  1. Kukkaro sanoo:

    Olen eri mieltä väitteestäsi “Saamme life style -vaalit ja emme niitä tarvitse.”

    Presidentti on arvojohtaja, ja tässä mielessä me todellakin tarvitsemme life style -vaalit, jos arvot haluaa näin vähättelevästi muotoilla.

    Haavisto ja Niinistö tuovat life style -valinnoillaan hyvinkin erilaisia arvoja esille, ja niiden esille tuomista “me” tarvitsemme pystyäksemme erottamaan ehdokkaiden arvomaailman.

    Arvojen esiin tuominen voi tietysti olla jommalle kummalle ehdokkaalle epäedullista.

  2. Niinistön etumatkaa on vaikea saada kiinni. Vaikka Haavisto saisi kaikki Lipposen, Arhinmäen ja Biaudetin äänet sekä puolet Väyrysen, Soinin ja Essayahin äänistä, se ei vielä riittäisi voittoon.

    Yksi merkittävä siirtymä voisi tapahtua siten, että eritoten monet kaupunkilaiset liberaalisti ajattelevat naiset siirtyisivät Niinistön takaa Haaviston kannattajiksi. Tällainen on mahdollista nimenomaan mielikuvien tasolla, johon mm. suvaitsevaisuus liittyy.

    Niinistön kannalta tärkeää olisi pitää kiinni tästä äänestäjäkunnastaan. Hänelle olisi tällöin tärkeää olla profiloitumatta arvokonservatiivina (jota hän ei ole) ja tuoda yhä uudelleen esille sitä asiaa ja kokemustaustaa, joka tekisi hänestä hyvän presidentin.

    Haaviston kannalta on edullista, mikäli ihmiset kokevat, että toinen kierros on kokonaan uusi tilanne, jossa ehdokasta harkitaan uudestaan. Niinistön kannalta taas olisi hyvä, mikäli vaalit nähdään enemmän jatkumona: ihmiset tuppaavat pyrkiä olemaan sisäisesti johdonmukaisia ja pitäytyvät helposti aiemmissa ratkaisuissaan.

    • Tapsa sanoo:

      Mielenkiintoista oli ensimmäisellä kierroksella, että kuinka moni äänesti Haavistoa Haaviston puolesta vai Väyrystä vastaan? Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään Niinistön kannattajana ja tiedän, etten ole ainoa Väyrystä vastaan äänestänyt… Vaikea on uskoa, että yli 18% äänestäjistä olisi puhtaasti Haavistoa 2. kierroksella äänestäviä. Toisaalata myös Niinistöä vastaan äänestäviä on 2. kierroksella. Haavisto on toisella kierroksella Saulille helpompi vastus kuin Väyrynen. Haavistoa yhtään väheksymättä väitä, ettei Suomi (vaikka ise olisin) ole valmis presidenttiin, joka on kansakuntamme perinteisten instituuttien (armeija/avioliitto) “vastainen” sivarina ja rekisteröidyssä parisuhteessa elävänä…

      Arvovaalit ovat kyseessä ja uskon, että media tekee arvoista ja “sopivuudesta” kansakunnan ykköshenkilöksi vastakkainasettelun ehdokkaiden puolesta. Ehdokkaiden ei tarvitse nostaa em. seikkoja esiin, media tekee sen heidän puolesta…

  3. Miki sanoo:

    Itseäni ei kiinnosta sinänsä vaalit, mutta toki oma korsi on kekoon kannettava. Ottamatta sen enempää kantaa onko parempi vaihtoehto Niinistö vai Haavisto. Yksi asia kuitenkin muistuu mieleen edellisistä vaaleista joissa Halonen voitti koska “sai naisten äänet jotta saatiin ensimmäinen naispressa”. Kysymys kuuluukin; onko tämä sama ryhmä äänestämässä nyt homoa pressaa siksi että saadaan sellainen vai siksi että se olisi parempi vaihtoehto ehdokkaana. Toivottavasi, hyvä Suomen kansa, et valitse ensimmäistä vaihtoehtoa.

  4. Vittumainen Aulis sanoo:

    Eilen saavutin sateenkaariset nirvanaaliset näkyni juuri ennen kello kahdeksaa viinapöydässäni, kun olin päässyt 3,490 promillen pintaan.
    Näin Mannerheimin mongolialaisen poikakaverinsa kanssa läheisenä! Sessio tapahtui pressan linnassa menneisyydessä.
    Näin yhdistyksen “Presidentin puolisot” vuosikokoukseen. Siellä rouvat Koivisto ja Ahtisaari pitivät rakoa Arajärveen. Siihen vielä tuli eqvadorilainen ketunnäköinen poju, jolta rouvat tilasivat wissyhyä. Nirvanaaliseni meni siinä tietenkin rikki. Olisivat tilanneet kuskusssia!
    Sitten näin käsikirjoituksen elokuvaan “Meidän poikamme ylipäällikköinä”. Ketjut kaulassa ja kaikki korkeimmat kunniamerkit roikkuen Pekka Haavisto -siis rakastettu presidenttimme, Pekka Haavisto kulkee kunniakompanojan ohi himokatsein. Eversti takaa kertoo mitä pitää sanoa.
    Se muistutti Bresnevin aikaa, kun mikrofonin sisällä oli kuiskaaja, toisessa lääkäri ja kolmannesta annettiin jo happea. Lopussa näin kuitenkin vallattoman Jennin liihottavan keltaisen salin ja sinisen siiven välissä ja jokin rullakenkämies ajoi takaa……

  5. Mikko sanoo:

    Mikille vastaus, toivon myös ettei jätetä äänestämättä Haavisto hänen seksuaalisen suuntautumisensa takia. Tämä näyttäis olevan ainoa vasta-argumentti jota jaetaan keskusteluissa, valitettavasti. Keskittykää politiikkaan ihmiset, suuntaan ja toiseen!

  6. kukka sanoo:

    Toivon “suvaitsevaisuuden mestaruuskisojen” järjestäjiltä malttia.

    Matti Vanhasen huomautus, että kyseessä ei ole Idols-kisa, oli täysin aiheellinen muistutus.

    Tämä kansa on pelottavalla tavalla vietävissä. Niinistö-huumaa seurasi Soini-jytky ja nyt Haavisto-ilmiö.

    Voi taivas!

  7. Pekka Raukko sanoo:

    Lehtitietojen mukaan Timo Soini on sanonut, että Pekka Haavisto on erittäin fiksu mies, fiksumpi kuin taustajoukkonsa.
    Minusta se oli hyvin sanottu ja niin totta. Jos taustajoukot olisivat ehdokasta fiksumpia, niin meillähän olisi ehdokkaana aivan väärä mies.

    Toivon ja uskon, että Niinistön leirissä on sama tilanne. Meno Niinistön kannattajien joukossa on nimittäin niin hurjaa ja homoerotiikan kyllästämää, että on vaikea kuvitella siellä puuhattavan maalle uutta presidenttiä. :)

    • Naukkis sanoo:

      Kokoomuksen naiset on kuumana Haavistoon , nyt naiset ratkaisevat taas….ei voi mitään…
      Nyt ollaan Raukkis samalla puolella…
      Haavisto presidentiksi, Haavisto-ilmiö on kuin
      taivaan lahja naisäänestäjille , kaikki mukaan
      kaatamaan Kokoomus-muumiota….

  8. Naukkis sanoo:

    Sehän oli Väinämöinen joka tavoitteli presidentin virkaa ,
    rullaluistimet jalassa , vaan miten kävi, saiko vain nuoren neidon…
    Haavisto -ilmiö on nyt tämän vaalin jytky, nyt on nuorisolla voiton avaimet ..antaa mennä , finaalissa nähdään…
    Havistosta presidentti , papparaisten aika meni jo ohi…

    • Maallikko sanoo:

      Kuules, kun musta tuntuu eli mutuna, että tämä haavistohuuma on agitoitu vähän sieltä mistä kataisenkin halukkuus viedä suomalaisten rahat muille. Väyrysen häviäminen 0,5 %lla? on hieman arveluttavaa ja ehkä Suomikin tarvitsisi vaalitarkkailijoita ihan kuin tsekatakseen tämän vaipuvan maan moraalia. Minä en luota enää ennakkoäänestyksen yksityisyydestä, vaan kaikki on mahdollista…..

      En tule äänestämään kumpaakaan. Pidätän oikeuden itselleni arvostelukykyyn ja arvostamaan ääntäni, kuin velvollisuutta äänestää, jos ei ole mitä/ketä äänestää.

      Iranin tilanne on aika huolestuttava eikö vain blogisti ja kirjoittajat. Lagarde kielsi sitten iranöljyn eualueella. Ilmoitusluonteisesti näyttää toimivan mokoma eu euroineen. Mitä hemmetin karjalaumaa “eukansalaiset” ovat?.

      • Kristiina K. sanoo:

        Ennakkoäänien jälkeen Väyrynen oli useamman prosentin kärjessä. Eikö tämä vähän sodi tuota väitettäsi vastaan, että nimenomaan ennakkoäänien suhteen kyseessä olisi salaliitto?

        Ja hänelle, joka sanoi: “Yksi asia kuitenkin muistuu mieleen edellisistä vaaleista joissa Halonen voitti koska “sai naisten äänet jotta saatiin ensimmäinen naispressa””.

        Viime vaaleissa äänestettiin Halonen jo toiselle kaudelle. Eikö hän ensimmäisellä kaudellaan vielä ollut nainen ja siten ensimmäinen naispresidentti?

        Minusta on seksististä niputtaa ääniä sukupuolen mukaan annettaviksi, aivan kuin nainen ei osaisi äänestää järkiperustein. Samaan hengenvetoon on todettava, että kyllä niitä miesten pelkkään tunteeseen liittyviä äänestysperusteita vilisee mediassa ja sosiaalisessa mediassa ihan yhtä lailla pilvin pimein.

      • Naukkis sanoo:

        Älä-älä–älä-jätä äänestämättä, kadut vielä..
        Mitkä on prioriteetit , uskon että Haavistosta tulee aidosti parempi presidentti , joka
        on pienen ihmisen puolella , verrattaessa Kokoomuskeisariin , joka on palkansaajia vastaan , esim. lakkosakoissa .
        Ulkopoliittinen kokemus on täysin Haaviston ylivoimaa…
        Seksuaalinen suuntaus ei ole kuin sivistymättömien keskenkasvuisten ongelma-aluetta…
        Haaviston valinta on uuden lehden kääntö
        ja vapaamielisen Suomen synty, jossa vähemmistöjä ei sorsita , koskee koko henkistä ilmapiiriä.
        Vain ahdasmielinen pikkuporvari ahdistuu
        seksuaalisuus-osastosta, nuoriso on jo ohittanut tämän sivistymättömän ahdasmielisyyden , nuoriso ja naiset ratkaisevat tämä vaalin .

  9. Spekuloija sanoo:

    Täytyy muistaa, että vuoden 1994 vaaleissa moni mies äänesti Ahtisaarta vain, jottei meille tulisi naispresidenttiä. Sama asia toistui räikeästi kuusi vuotta myöhemmin, jolloin ehdolla oli kärjistettynä naisia ja Esko Aho. Aholle miehet keskittivät äänensä, jottei tulisi naispresidenttiä. Tämä on todella köykäinen äänestysperiaate ja toivoisin tällaisista meidän pääsevän eroon.

    Nyt olen seurannut tämän vuoden vaalikamppailua ja yhden vuorokauden ajan ja Haavistoa vastustavat kertovat syyksi tämän homouden ja moni on myöntänyt hänet pätevämmäksi. Eivät vaan voi äänestää julkihomoa. Niinistöä ei onneksi arvostella esim. 30 vuotta nuoremmasta vaimosta vaan toistaiseksi tapetilla on ollut ihan hyviä argumentoituja mielipiteitä.

    Presidentin tärkein tehtävä on olla arvojohtaja. Johtaja, johon me voimme luottaa. Jolla riittää empatiakykyä samaistua muihin ihmisiin sekä olla kaivamatta kuiluja ihmisten välille vaan pikemminkin siltoja. Ulkopoliittinen arvostus on myös tärkeää.

    Meillä on onneksi kaksi hyvää vaihtoehtoa. Itse kannatan Haavistoa, sillä harvoin on noin pätevä henkilö ollut ehdokkaana presidentinvaaleissa.

    • kriti sanoo:

      Valitettavasti monet äänestävät Haavistoakin köykäisin perustein, koska hän on homo. Minusta itsestäni on todella surullista että ihmisen seksuaalinen suuntautuminen on tässä nyt äänestysperuste puolesta tai vastaan, vaikka sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä. Se ei ole mikään lisäansio mutta ei sen puoleenkaan pitäisi haitata valintaa.

      Kun kuitenkin molemmat ehdokkaat ovat niin samankaltaisia, että mielipiteissä on korkeintaan nyanssieroja, on ihan ymmärrettävää että eroja yritetään etsiä edes jostain. Mutta on harmillista, että erot yritetään kaivaa ehdokkaiden yksityiselämästä eikä tarkastella tarkemmin vaikkapa soveltuvuutta presidentin virkaan.

      Samoin on harmillista, että esimerkiksi ulkomailla ei huomioida ehdokkaiden pätevyyttä ollenkaan, vaan otsikoihin on noussut nimenomaan Haaviston homous, ei esimerkiksi Afrikka-asiantuntijuus, millä puolestaan saattaisi presidentin työn kannalta olla jotain merkitystä. Samoin Suomessa epäolennaisuudet ovat nousseet toisen kierroksen teemoiksi.

      Itse artikkelin kanssa olen samaa mieltä. Niinistön kannattajat on nyt automaattisesti leimattu homovastaisiksi, vaikka suurta osaa kohtaan tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Haaviston kannattaminen ei myöskään automaattisesti tarkoita suvaitsevaisuutta, sillä hän saa myös protestiääniä kun osa ihmisistä äänestää häntä ärsyttääkseen vaikkapa omia vanhempiaan. Haaviston kannattajat ovat myös järjestään sortuneet vähättelemään Niinistön saavutuksia esimerkiksi talouspolitiikan saralla, vaikka kaikille pitäisi olla jo selvää että talouspolitiikka on osa ulkopolitiikkaa, joka kuuluu myös presidentin vastuualueisiin. On vaikea kuvitella, etteikö Suomen presidentin ja vaikkapa Angela Merkelin tapaamisissa puhuttaisi taloudesta ja maiden välisistä kauppasuhteista ollenkaan. Mielestäni molempien ehdokkaiden meriitit tulisi ottaa huomioon lyttäämättä kumpiakaan, mutta valitettavasti näinkin tuntuu tapahtuvan puolin ja toisin, mutta äänekkäämmin Haaviston puolelta.

  10. Aulis Lehto sanoo:

    Presidentin valtaoikeudet on riisuttu niin, että hänellä on enää nuo edustukselliset tehtävät jäljellä.
    Minua kiinnostaakin vain se minkalainen PRESIDENTTIPARI Suomea tulevaisuudessa edustaa maailmalla.

  11. Hupsu sanoo:

    Hauskinta vaalispämmissä on se kun Haavistofanaatikot vertaavat Pekkaa Obamaan, vaikka Obama ei kannata samaa sukupolta olevien ihmisten avioliittoja ja käy sotaa kuudessa maassa.

    • Naukkis sanoo:

      Obama on tietääkseni ottanut kantaa homojen puolustamiseksi …?
      Olenko väärässä….? ( toivottavasti muistin oikein..)

  12. Hupsu sanoo:

    Tuossa Obaman kanta joka eroaa jossain määrin omasta kannastani.

    http://youtu.be/N6K9dS9wl7U

    Obama on hämmästyttävä poiitikko. Mestari puhumaan puolitotuuksilla ja valheilla siten että kannattajat uskovat. Mutta ehkä hurmos vie mukanaan ja faktoilla ei ole väliä. Ja sittenkin kun asian todistelee faktoilla niin vankimmat kannatajat sanovat, niin mutta ei hän ihan oikeasti ole tuota mieltä.

  13. Tommi Harjula sanoo:

    Ensimmäisellä presidentinvaalikierroksella vastakkain olivat sotaveteraanien selkänahasta revityn hyvinvointimme välimeren maiden huijareille lahjoittavat kaupunkilaisherrat ja sorateiden varrella kuolemaansa odottavat juntit joiden maailmankuva rajoittuu kodin ja esson baarin välimaastoon.

    Nyt toisella kierroksella vastakkain ovat rahan ja pääoman valtaa palvova illuminatin liskokätyri ja vihreä sivari homo.

    Jos Suomessa ei jonain ajanhetkenä ole menossa vaaleja, haetaan samanlaisita vastakkainasettelua väkisin vaikkapa sitten karppauksesta, tehotuotannosta, jääkiekkotappeluista, kirkon jäsenyydestä, yms… Niissäkään keskusteluissa keskitytään liian usein lähinnä tekemään arvioita “vastapuolen kannattajista” sen sijaan että keskusteltaisiin rakentavasti itse asiasta.

    Ainut mikä minua askarruttaa on se, ketä tästä voimme syyttää? Yllyttääkö media meidät toisiamme vastaan, vai kirjoittaako se vain mitä me haluamme lukea? Kumpi oli ensin; muna vai kana?

    Seriously, elleivät molemmat toiselle kierrokselle päässeet ehdokkaat sattuisi olemaan hemmetin päteviä presidenttiehdokkaita, voisin kuvitella olevani melkoisen turhautunut vallitsevaan tilanteeseen, jossa olemme rekrytoimassa itsellemme työntekijää mutta emme suinkaan kompetenssin vaan merkityksettömien ja suurelta osin kuviteltujen ominaisuuksien perusteella!

  14. Anssi Pajuoja sanoo:

    Näillä Kokoomuksen Eero Lehdeltä tilatuilla roskagallupeilla voi heittää vaikka vesilintua. Nämä Iltalehdet, Ilta-Sanomat, Ylet, maikkarit, HS:t yms. suomalaiset paskamediat yrittävät tuudittaa meidät kansalaiset siihen uskoon, että Niinistön etumatka on muka niin suurta, että ketään muuta ei kannata äänestää.

    Kaikki näiden sopulien gallupit on tilattu Kokoomuksen galluphuijari, mediakeisari Eero Lehden omistamista roskafirmoista, Taloustutkimus Oy:stä ja Research Insight Finland Oy:Stä.

    Vaalivilppiä ja korruptiota pahimmillaan ja kannattaa jatkossa olla tukematta millään tavoin näitä kyseessä olevia lehtiä ja roskamedioita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>