Uusimaa, pisteet on jaettu

MTV3:n kevään ensimmäinen vaalitentti oli journalistiselta rajaukseltaan ja lähtökohdaltaan kutkuttavan epäkorrekti, poliittisesti. Keskittyminen Suomen suurimman vaalipiirin vetovoimaan toi pientä piristävää värettä vänkäämiseen. Ihan maaliin se ei kuitenkaan mennyt, näkökulma ei säilynyt riittävän tiukkana.

Tällä kertaa arvioin ehdokkaita uskottavuuden näkökulmasta. Uskottavuus tarkoittaa kykyä ajatella tiukasti ääneen epävarmuuden tilassa.

Alexander Stubb – 5 pistettä

Alexander Stubb on hauska tapaus. Hän vaikutti pitkään täydelliseltä ihmiseltä – eli epäuskottavalta. Sittemmin Stubb on tavallistunut ja hänen uskottavuutensa on parantunut. Tämä on siis eri asia kuin suosio.

Stubb otti päävastustajakseen Soinin. Kauniisti sanottuna hän kehotti Soinia lopettamaan paskanjauhamisen. Sen olisi voinut sanoa.

Tentin ykkönen uskottavuudessa mitattuna. Ei tule tosin perimään Niinistön äänisaaliista kuin puolet tällä esityksellä. Minne mahtaa päätyä toinen puoli?

Tuija Brax – 3 pistettä

Tuija Brax oli tämän tentin selvä kakkonen. ”Joka kymmennestuhannes työikäinen suomalainen on kunnanjohtaja.” Tyylipuhdas ristinollan viimeinen niitti. Brax sai myös selkeimmin kerrottua miksi vientiteollisuuden etu on Suomen etu. Ja hämmästyi itsekin tätä. Ymmärsi myös missä istui. Vientiteollisuuden pääkonttorit sijaitsevat Uudellamaalla.

Mikael Jungner – 2 pistettä

Jungner on paikoin hieman turhan monipolvinen. Samalla kun hän vaati nykyisiltä hallituspuolueilta selkeitä talousrajauksia, ei hän niitä itsekään uskottavasti esittänyt. Haastoi liian varovaisesti Soinia, joka on SDP:n ainoa vastustaja.

Jungner kuitenkin osoitti olevansa ammattimies ja pärjäsi uudessa viiteryhmässään hienosti. Ja paalutti itsensä väkevästi Eduskuntaan.

Paula Lehtomäki – 1 piste

Normaalisti railakas Lehtomäki alitti itsensä. Ilmeisesti hän halusi antaa itsestään todellista laimeamman kuvan saadakseen umpitosikon ja umpitylsän Kiviniemen näyttämään dynaamiselta. Ei kasvuideoita. Ei ainakaan sellaisia, jotka olisivat koskettaneet Uuttamaata.

Timo Soini

Soini sai numerot kohdalleen viime viikonloppuna, kun hän kertoi iltapäivälehdessä lottorivinsä. Lottoa on hänen talouspuheensakin.

Ja omaa luokkaansa on myös hänen ylimielisyytensä meitä äänestäjiä kohtaan. Soini ei nimittäin määrittele missä puolueiden väliset rintamalinjat kulkevat. Sen määrittelevät  muut puolueet yhdessä ja erikseen.

Soini oli ilmeisesti lukenut edellisen arvioni, jossa opetin metaforien käyttöä taistelutilanteessa. Nyt oli vitsit vitsailtu, ja kolmesti hän kiitti luojaa. Tästä seuraavaa opetusta hän saakin miettiä ihan itse.

Jälkikirjoitus

Olen hiihtoleskenä ja katsoin tenttiä lastenhoitoapuna meillä (väliaikaisesti) majailevan anoppini eli ”Muarin” kanssa. Tässä vielä bonuksena anopin lista. Joka on kiteytyneempi kuin omani.

Muarin lista

Stubb – 5 pistettä

Tietämystä ja taitoa.

Jungner – 3 pistettä

Arvaamaton älykkö. Kiinnostava tyyppi.

Lehtomäki – 2 pistettä

Räväkämpi kuin Kiviniemi. Aidosti huumorintajuinen.

Brax – 1 pistettä

Oikein erikoisen jämäkkä tänään. Normaalisti liisunlaasun.

Soini – ei pisteitä

Kansanloruilija, ei kuulu hallitukseen.

Aihe(et): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

13 vastausta kohteessa Uusimaa, pisteet on jaettu

  1. Leevi sanoo:

    lukeeko näitä juttuja muut kuin uniongelmista kärsivät?

  2. Soini vs. muut - Jari Martikainen sanoo:

    Blogisti antoi pisteensä omasta näkökulmastaan. Arvaan, että kannatat Suomen menoa vakasurahastoihin.
    Vakausrahastojen vastustajille tuo vaalitentti näyttäytyi aivan toisenlaisena; Soini puhui asiaa ja Junger komppasi yllättävän hyvin.
    Stubb puhui puhdasta paskaa ja käyttäytyi huonosti. Naurettavaa, ylimielistä ”väärin” huudahtelua, kun Soini sanoi Kreikalle lainatun 600 mrd, vaikka olikin lainattu 550 mrd.
    Stubb teki myös pahan mokan kun asenne Soinia kohtaan oli ”pojitteleva”. Vanhempaa ihmistä kohtaan ei käyttäydytä ylimielisesti,vaikka olisikin tämän kanssa eri mieltä. Ikäeroahan miehillä ei hirveästi ole, mutta habituksessa ja imagotasolla sitä on 20-30 vuotta.

    Lehtomäki höpötteli omiaan ja kenelle se Brax oikein puhui? Ei ainakaan vihreiden äänestäjille.

  3. jaska-jokunen sanoo:

    Soini puhuu aivan perättömiä. Rahaa lapioitu miljaardi tolkulla Eurooppaan Stubb oikaisi aivan asiallisesti mikä on totuus. Portugali letkun päässä. Mitä se on ?
    Soini ”prinsessa ilmiö” tuli hyvin esiin kun ryhtyi huutamaan kun oikaistiin valheet.

  4. Jari Martikainen sanoo:

    Mitähän se Soini oikein valehteli?
    Kreikalle on päätetty lainata 1,48 mrd. Tästä Kreikka on nostanut jo 550 mrd.
    Pysyvään vakausrahastoon Katainen ja Kiviniemi ovat luvanneet Suomelta pääomaa 1,44 mrd euroa ja vakuuksia 11,44 mrd euroa.

    Lisäksi väliaikaiselle vakausrahastolle on myönnetty jo 8 mrd euron edestä takauksia.

    Portugali on jo letkun päässä, eli käytännössä nurin. Portugali joutuu maksamaan uusista lainoistaan korkoa jo n.8%, eikä sillä ole enää mitään mahdollisuutta selvitä veloistaan ilman velkasaneerausta.

  5. Pekka sanoo:

    Kreikka on nostanut 550 mrd 1.48 mrdista? Meneekohan innostuksessa miljoonat ja miljardit sekaisin?

  6. Jari Martikainen sanoo:

    No niinhän tuossa meni. Liikaa kahvia ja pyhää vihaa:)
    Eli Kreikalle 1,48 mrd, josta 550 miljoonaa jo nostettu.

  7. Kalle sanoo:

    Kyllä taas täydellisen kokoomus-puolueellinen kirjoitus. Missähän vaiheessa Soini on ollut ylimielinen äänestäjiä kohtaan? Ainoita ylimielisiä on tässä tapauksessa Stubb ja blogin kirjoittaja.

  8. Mikael Kalliokoski sanoo:

    Kulmalan puolueellisuus on jo niin läpinäkyvää ja naurettavaa, ettei ole mitään rajaa. En ole PS:n kannattaja, mutta voisitko lopettaa blogissasi paskan jauhamisen itse, niin kuin sinun mielestäsi Soinin pitäisi tehdä. Mitä Stubb oikein oikaisi Soinin puheista?? Katso ne luvut ja hämmästy. Kuten yllä joku kirjoitti, niin kyllä Suomi on miljardeilla kiinni Euroopassa lainoittamassa ja takaamassa. Stubb ei ollut millään tasolla tentin ykkönen muuta kuin täysin puolueellisen Kokoomus blogittajan mielestä. Stubb oli ylimielinen, puhui tässä rahoitusasiassa perättömiä, ei perustellut väitteitään jne. Jungner esimerkiksi oli paljon parempi. Mutta näinhän taas blogistit saivat tavoitteensa läpi eli MTV:n sivuille uutisen, jossa Stubista annetaan positiivista kuvaa. Hävetkää blogistit!!

  9. Ari-Matti sanoo:

    Kyllä oikeudenmukaisuuden nimissä tällaisen bloginpitäjän oikea paikka on lasten päiväkodissa satusetänä ja silloinkin uskottavuus olisi kyseenalaista. Voi näitä maksettuja juttuja ja sankarillista Euroopan pelastusta ja ajatella; vain Soini esteenä. Monen jo vihannesasteella olevan konkaripoliitikon jäähdyttelyvirka voi olla vaarassa, jos Soini saa todella kauhistuttavan ja veret seisauttavan vaalivoiton. Ja muuten on tasan saletti, että minäkin kokoomuksen varsin peruskannattajana raapaisen nyt jonkun Persun listalta vaalinumeroni. Kovin on intensiivisesti ja amerikkalaismaisesti nyt paskaa viskelty
    oikein olan takaa, joten vaarallinen kaveri sen Soinin pitää olla ja pelko todellista. Frank Sinatra sanoi aikanaan: kirjoittavat mitä kirjoittavat, kunhan kirjoittavat nimeni oikein. Palstamillimetrejä ei kukaan liene saanut ilmaiseksi näin paljon, kuin Soini.

  10. Jäävi sanoo:

    Stubb ei ole enää uskottava, on niin mainostoimiston tuote, ja hiottu, että jos pintaa raaputtaa kynsi lohkeaa. Hyvää särmää löytyy vai Jungerista, hallitusväki oli kuin klooneja.

  11. Väinämöinen sanoo:

    Mikael Kalliokoski taas valehtelee täällä. Valtiovarainministeriön nettisivuilla on taulukko Suomen myöntämistä ja takaamista lainoista:

    http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/20110224Tietoa/name.jsp

    Jari, Mikael ja muut timosoinin fanit. Soinin itsensä sanoin: älkää aliarvioiko kansaa. Ehkä ihmisten reilu enemmistö ei kuitenkaan usko, että ”Katainen jakaa huviksensa suomalaisten verovaroja jorgogsille”.

    Ehkä laina- ja takuupäätöksissä takana on tiukka harkinta suomalaisten työpaikkojen ja hyvinvoinnin kannalta? Vai mitä luulette?

    • Mikael Kalliokoski sanoo:

      Missähän kohtaa arvon Väinämöinen minä valehtelen? Sinä valehtelet väittäessäsi minun olevan Timo Soini fani. En ole enkä tule äänestämään Perussuomalaisia vaaleissa, mutta se ei mitenkään muuta sitä tosiasiaa, että Suomella on pelissä miljardeja tässä Euroopan talouden pelastamisyrityksessä. Minusta Stubb ei vain ollut rehellinen kun antoi sellaisen kuvan, ettei Suomella ole pelissä kuin se 700 miljoonaa euroa. Jos lähtee oikomaan toisen puheita, niin oikoisi kunnolla ja kertoisi kaikki takaukset jne. Tuosta linkistä minkä itse laitoit voi jokainen käydä katsomassa mikä tosiaan on totuus. Ja totuus on se, että Suomi on Kreikan ja Irlannin tapauksissa yhteensä lainoittamassa ja takaamassa yli kahdella miljardilla, ei 700 miljoonalla. Jokainen järkevä takaaja ottaa huomioon sen vaihtoehdon, että takaukset voidaan joutua realisoimaan.

      Enkä minä ainakaan missään ole sanonut, että Katainen (tai Kiviniemi) huvikseen rahoja jakavat. Ymmärrän tasan tarkkaan sen heidän logiikkansa ja että he pyrkivät toimimaan Suomen edun mukaisesti. En minä sitä epäile. Siltikään se ei sitä mahdollisuutta miksikään muuta, että heidän ajattelunsa onkin väärässä ja Suomi menettää rutkasti rahaa ilman, että yritys onnistuu. Moni asiantuntija on jo sitä mieltä, ettei esim. Kreikka tule selviämään veloistaan, vaan joutuu velkasaneeraukseen. Jos näin käy, niin mitä hyötyä oli Kreikan lainoittamisesta sen sijaan, että oltaisiin laitettu Kreikka heti velkasaneeraukseen?

      Pidähän Väinämöinen mieli rauhallisena, ettei tule puhuttua toisista sellaista, jonka sanotaan eduskunnassa olevan muunnellun totuuden kertomista eli Suomeksi valehtelemista.

  12. Jukka sanoo:

    Minua kummastuttaa tämä ”Kansan asialla”, mitä nämä loput noin 80-85% suomalaisista sitten on? Soini unohtaa valitettavan usein, että hänellä ei ole enemmistön kannatusta (15-20% ei ole enemmistö). Lähinnä minulle tulee mieleen Perussuomalaisten kannatajista, kiihkouskovaiset. Tässä tapauksessa siis, että ”Soinin on messias”, mikä on minusta hieman jopa säälittävää, sinällään minua ei kiinnosta äänestävätkö vaikka Aku Ankkaa, mutta se tapa millä he tuovat sen ilmi, että aikovat äänestää juuri näin on säälittävä.

    Sen sanon vaan, on mielenkiintoista nähdä, mitä Soini tulee myymään hallituspaikasta. En yllättyisi vaikka myisi anoppinsa. Hallitusta ei voi muodostaa yksin (eikä Senioripuolueen kanssa kuten hän haluaisi), ei edes 25% kannatuksella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>