Linjatuomari MKulmala

Arvoisat Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö, olisikohan teillä tarpeeksi valtaa? Yhdessä ja erikseen.

Olette kuluneen vaalikampanjoinnin aikana korostaneet useaan otteeseen huoltanne lasten ja nuorten syrjäytymisen johdosta. Ongelma on tosi. Tämä on suomalainen ongelma, joka voidaan ratkaista vain suomalaisella teolla.

Vaalikamppailun toisella kierroksella syntyy yleensä jakolinja ehdokkaiden välille. Kuuntelimme tarkkaan puheenvuorojanne, olitte useimmista asia- ja arvokysymyksistä samaa mieltä. Uskotte parempaan Suomeen ja vastuunkantoon. Yhdessä ja erikseen mutta ennenkaikkea yhdessä.

Voi ajatella, että näissä vaaleissa jokin kansallinen jakolinja syntyikin teidän ympärillenne. Toisella kierroksella saitte 100% hyväksytyistä äänistä, mutta moni ei äänestänyt lainkaan. Moni kokee ehkä aiheestakin, että ei saa tai saanut ääntään kuuluviin.

Nämä vaalit olivat historialliset. Kumpikaan teistä ei rakentanut viestiään vastakkainasettelun tai viholliskuvan varaan. Siksi moni perinteinen jakolinja murtui tai kaatui.

Nyt voi käynnistyä ”kolmas kierros”. Kolmas kierros on nimi toimelle, jossa suomalaiset kutsutaan takaisin samaan ja yhteiseen veneeseen. Tartutaan yhdessä airoihin, tartutaan ensin vastuuseen ja kysellään vapauksien ja etujen perään joskus myöhemmin.

Arvoisa Sauli Niinistö.

Teidät asetetaan Suomen Tasavallan Presidentiksi maaliskuun alussa. Olette kertoneet, että kokoatte presidenttinä korkean tason valtuuskunnan ratkomaan syrjäytymisongelmaa.

Saanemme esittää avoimen idean: voisiko tuon valtuuskunnan puheenjohtajaksi kutsua Pekka Haaviston? Voisiko  valtuuskunnan ohjausryhmään kutsua kaikki presidentin vaalin ensimmäisen kierroksen ehdokkaat? Voisiko tämä malli toimia esimerkkinä kutsusta yhteiseen veneeseen?

Valtuuskunnan ytimeen, sen työryhmään, löytyy varmasti syrjäytymisen syiden ja seurausten tuntijoita sekä korkealta että matalalta tasolta. Yhdessä ja erikseen.

Hyvät Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto. Kiitämme teitä Suomen historian tasokkaimmasta vaalikampanjoinnista.

- Jussi Lähde ja Marko Kulmala

Euroopan merkittävin semioottikko-runoilija Kari Aronpuro on kiteyttänyt ihmismielestä oleellisen hyvin ytimekkäästi.

“Kunpa vielä olisi 1470-luku.”

Ennen kaikki oli paremmin. No ei ollut. Harva haluaisi oikeasti elää esimerkiksi 1970-luvun Suomessa.

Sunnuntaina tiedämme kenestä tulee tasavaltaan uusi presidentti. Näissä vaaleissa on muuttunut moni asia.

Yksi osoitus tästä muutoksesta on kotoisin USA:sta, jota saamme kiittää esimerkkinä toimimisesta monessa asiassa. Tämä muutos on avoin kannatus. On hienoa huomata, että ihmiset liputtavat omaa ehdokastaan. On hienoa huomata, kuinka moni aivan tavallinen (epäpoliittinen) suomalainen on löytänyt tiensä yhteiskunnallisen vaikuttamisen pariin.

Demokratia ei toimi, jos politiikka ei toimi. Politiikka ei toimi, jos ihmiset eivät toimi. Ja siksi toisekseen, politiikka on aivan liian vakava asia, jotta sen voisi jättää poliitikkojen käsiin.

Minä en kaipaa 70-luvulle. Minä pidän nykyhetkestä ja olen enemmän kiinnostunut tulevaisuudesta kuin menneisyydestä.

Tulevan presidentin kuusivuotiskauden päättyessä Suomi ei ole sama maa kuin nyt. Voi olla että se on parempi, toivon että se ei ole kenellekään huonompi. Siitä huolimatta, että edessä ovat kovat ajat. Sellaiset joissa joudumme luopumaan asioista, joiden olemme luulleet kuuluvan meille. Toivon että Suomeen syntyy paljon uusia yrityksiä, jotka voivat tarjota uutta työtä, toivon että syrjäytymiskierre saadaan katkaistua, toivon että Suomeen saadaan paljon uusia suomalaisia. Toivon (luultavasti ainoana suomalaisena) että Suomi liittyy Natoon ja että Helsinkiin saadaan Guggenheim-museo.

Toivon että Suomi lakkaa olemasta hyvinvointivaltio. Aivan. Toivon että tämän tilalle keksitään parempi, vahvempi ja yhteinen uusi idea.

Kun tuleva presidentti isännöi 6.12.2017 satavuotisen Suomen itsenäisyyspäivää, toivon että meillä suomalaisilla on monta hyvää ja uutta syytä juhlaan.

Toivotan kaikille lukijoille rauhallista äänestyspäivää. Toivon että suomalaiset presidenttiehdokkaiden kannattajat osaavat voittaa ja hävitä niiden arvojen mukaisesti, joita molemmat ehdokkaat ovat edustaneet. Se olisi parasta nyt.

Palaan asiaan viimeisessä vaaliblogissani maanantaina. Silloin kirjoitan kolmannesta kierroksesta. Luulen että sellainen on edessä sekä Sauli Niinistöllä, että Pekka Haavistolla.

TV-kanavien tentaattorit kuivaavat parhaillaan kainaloitaan. Tenttikausi on ohi. Kainalot eivät kauan kuivina pysy, sunnuntaina hikoillaan taas tulosilloissa.

Mikä on ollut television rooli näissä vaaleissa?

Joskus arvioidaan, että vaalit voitetaan tai hävitään televisiossa. Toiselle kierrokselle nousivat ne kaksi ehdokasta, jotka ovat sisäistäneet television idean parhaiten.

Televisio on puhtaasti tunnemedia. Liikkuvan kuvan maailmassa me katsojat muodostamme käsityksiä näkemästämme ensin tunteella: tiedostamattomalla tasolla. Sen jälkeen luomme itsellemme selityksen siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet. Tätä selitystä tuetaan muiden katsojien näkemyksillä. Monet katsovat televisiota läppäri sylissä ja seuraavat rinnakkain Facebookin tai Twitterin kommentteja. Vertaamme kokemuksiamme sohvanaapurin kanssa.

Tosiasiassa katsomme viihdettä ja asiaa aivan saman mallin läpi. Halusimme tai emme.

Edelleen käytännössä vertaamme omia vanhoja mielikuviamme tähän hetkeen ja hetkessä syntyviin uusiin mielikuviin. Usein emme halua nähdä uutta, korkeintaan vähän uutta.

Televisio on siitä armoton väline, että televisio paljastaa feikin, epäaidon. Itseasiassa osaamme tunnistaa epäaidon alitajunnan tasolla. Televisio korostaa sekä positiivisia että negatiivisia signaaleja. Maltillisuus on korostuneen maltillista. Kiihtymys korostuu. Passiivisuus korostuu.

Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö ovat taitavia televisioesiintyjiä. Kumpikaan heistä ei ole roolissa. Kun puhutaan julkisesta esiintymisestä, puhutaan joskus esiintymisestä “haavasta käsin”. Tämä tarkoittaa sitä, että esiintyjä tiedostaa omat heikkoutensa, oman vammansa esiintyjänä, ja esiintyy silti omana itsenään. Eli siis ei varsinaisesti esiinny, vaan on. Sekä Haavisto että Niinistö ovat. Toinen vielä vähän rehellisemmin.

Tenteissä ehdokkaat eivät esiinny kaksin. Tentaattoreiden esiintyminen (ja usein roolista käsin) vaikuttaa suoraan ehdokkaiden olemiseen. Tentaattoreiden eleet ja ilmeet paljastavat paljon heidän suhteestaan ehdokkaisiin.

Mitä eväitä saimme televisiotenteistä äänestystä varten? Tiedämme ehdokkaista paljon. Tiedämme mitä he ajattelevat asioista. Ja lopulta tunne ratkaisee.

Itse tein toisen kierroksen äänestyspäätökseni juuri mielikuvien pohjalta. Äänestän sunnuntaina sitä ehdokasta, joka tenteissä nojasi epävarmuuteen rohkeammin.

Miksi? Siksi että tämä ihminen nojaa tenttien ulkopuolellakin epävarmuuteen rohkeammin. Eli siis äänestän rehellisempää ehdokasta.

Aivan aluksi paljastan uutisen. Sauli Niinistö valitaan suorassa kansanvaalissa tasavallan presidentiksi ensi sunnuntaina. Ja aivan lopuksi paljastan toisen uutisen.

MTV3:n viimeinen vaalitentti, paljukaksintaistelu Haavisto vs. Niinistö, asetti uuden standardin sille miten vaalitentit tehdään. Tämä tentti tullaan muistamaan vuosikymmenen kuluttua.

Se on merkillistä, miten harvoin televisiontekijät tuntuvat miettivät tällaisen ohjelmatyypin kohdalla dramaturgiaa, vaikka kaikki televisio perustuu draamalle. Vierailevien toimittajien käyttö synnytti tilanteeseen ns. viidennen roolin, joka muutti parituntisen tentin aivan oikeaksi dialogiksi. Sanan varsinaisessa merkityksessä.

Sauli Niinistö valitaan suorassa kansanvaalissa tasavallan presidentiksi ensi sunnuntaina. Ei, tämä ei johdu mediapelistä. Ei, tämä ei johdu gallupeista. Ei, tämä ei johdu kummankaan ehdokkaan kannattajien  käytöksestä sosiaalisessa mediassa. Tämä johtuu siitä, että suurempi osa suomalaisista haluaa Niinistön presidentiksi.

Suomalaiset ovat tutustuneet Niinistöön viimeisen parin vuosikymmenen aikana hyvin. Niinistö on osa suomalaisten yhteistä tunnemuistia: joskus hyvässä, joskus pahassa, harvoin so what. Tämäkään ei yksistään selitä Niinistön suosiota. Vielä tärkeämpää on se, että hän ollut paikalla silloin kun on tapahtunut. Moni muu ei ole.

Pekka Haavistosta olisi voinut tulla erinomainen presidentti, jos Sauli Niinistö ei olisi ollut ehdolla samassa vaalissa. Pekka Haavisto on tehnyt erinomaisen kampanjan. Hänen ympärilleen syntyi ilmiö, joka jo sinällään on voitto. 37% kannatus mielipidekyselyissä tarkoittaa sitä, että huomattavan suuri osa suomalaisista haluaa jakaa niitä arvoja, jotka ovat synonyymeja kansainvälisyydelle, epäkyynisyydelle ja arvokkuudelle.

Ei Sauli Niinistönkään arvoissa ole mitään vikaa. Päinvastoin, Niinistön ja Haaviston arvomaailmat ovat hyvin samankaltaiset.

Illan tentissä Sauli Niinistö keräsi koko potin. Niinistö irrotteli ja revitteli. Hän haastoi välillä enemmistön oletettuja mielipiteitä, välillä vähemmistön. Sökömestari Niinistö löysi lajinsa, kun MTV3:n tentissä jaettiin sanapelikortit käteen, Niinistö teki itsestään pilaa. Haavisto nousi kyllä köysistä muutaman kerran -- ja se ei nyt riittänyt.

Lisäksi Haavisto teki kyllä yhden karkean virhepäätelmän. Työelämän löperö pehmeys on juuri se tekijä, joka synnyttää huonoa työelämää. Siis se pehmeys, jossa kukaan ei vastaa mistään, eikä kukaan saa johtaa ketään. Eivät ihmiset lisää lomaa tarvitse, ihmiset tarvitsevat työtä, jolla on merkitystä. Vastuullinen suoruus parantaa työelämää.

Haaviston kampanja on puhunut pitkään ihmeestä ja siitä miten ihmeitä tehdään. Luulen että kampanja saavutti tavoitteensa. Pekka Haavisto teki ihmeen siinä, että hän palautti asiallisen keskustelukulttuurin sille kuuluvaan arvoonsa, kun juuri olimme oppineet, että politiikasta oli tullut showpainia ja pennin vitsien heittelyä. Haavisto pelasti politiikan ääneenajattelun kulttuurin.

Paljastan toisen uutisen. Yleensä kahden ehdokkaan tilanteessa jakolinja syntyy ehdokkaiden välille. Nyt niin ei käynyt.

Jakolinja syntyi ehdokkaiden ympärille. Tämä tarkoittaa sitä, että moni suomalainen kokee, että ei saa ääntään kuuluville. Jytkystä seurasi vastajytky, joka ei ole ollut jytkyä kauniimpaa katseltavaa. En ole ollenkaan varma, että haluan todistaa vastajytkyn vastajytkyä.

Siksi on niin, että Niinistön ja Haaviston urakka ei ole ohi sunnuntaina. Silloin alkaa kolmas kierros, joka kestää vuosia. Kolmannella kierroksella Suomeen pitää palauttaa jollain konstilla se henki ja todellisuus, jossa koemme olevamme samassa veneessä. Ja tähän teemaan palaan maanantaina, näiden vaalien ajan viimeisessä bloggauksessa.

Toivon että kaikki äänioikeutetut käyttävät sunnuntaina äänioikeuttaan ja äänestävät omaa ehdokastaan tai sitä ehdokasta, joka tuntuu omimmalta. Annetulla äänellä on pantti ja annettu ääni palautuu meille kaikille suomalaisille. Antamattomalla äänellä ei ole ole panttia, ei palautusta.

Otetaan ajatusleikki. Nyt kun presidenttiehdokkaiden puolisoiden tiimoilta on puhuttu jo jokseenkin kaikkea, puhutaan hieman lisää.

Jos Jenni Haukio olisi Pekka Haaviston vaimo ja Sauli Niinistön puoliso olisi Antonio Flores, miten arvioisimme silloin itse ehdokkaita? Mitä silloin näkisimme (itsessämme)?

Monilla meistä (lasken itseni moniin meistä) on joka tapauksessa jokin kuva ehdokkaista, johon kuvaan heijastuu jotain sekä puolisoista, että paljon itsestämme.

Ja ei, tämä harjoitus ei liity suvaitsevaisuuteen. Tämä liittyy mielikuviin. Omiin mielikuviimme.

Viikon kuluttua kaikki on ohi. Paitsi että ei ole. Kampanjatoimistoissa istutaan epäuskoisen väsymyksen vallassa. Molemmissa kannattajajoukoissa mietitään: mitä tapahtui?

Tietysti sillä erotuksella, että toisella porukalla suut ovat hymyssä, toisella ei. Hävinneen ehdokkaan tiimeissä nähdään joitakin tunteenpurkauksia. Olisi pitänyt tehdä sitä tai tätä. Voittaneen ehdokkaan tiimissä alkaa hienoinen maineen ja kunnian kaappailu.

Presidentin vaalissa alkoi loppusuora. Useaan otteeseen ja eri käänteissä on ihmetelty kannattaja- ja vastustajajoukkojen alatyylisiä heittoja varsinkin sosiaalisessa mediassa.

Ehdokkaat ovat luultavasti jo niin väsyneitä ja kovan paineen alla, että he eivät jaksa tajuta kaikkea mitä ympärillä tapahtuu. Me muut joko liioittelemme tai vähättelemme.

Olin täydellisen väärässä, kun arvioin, että toisesta kierroksesta tulee sivistynyt ja fiksu, koska toiselle kierrokselle pääsi kaksi poikkeuksellisen sivistynyttä ja fiksua ehdokasta. Luulin että tämä heijastuu kannattajiin. Ja niin tietysti onkin. Suurin osa suomalaisista on sivistyneitä ja fiksuja. Ja sitten se pienempi, yli-innokas ja uusiopolitisoitunut osa ei ole.

Aika usein tämän vaalin yhteydessä on puhuttu anti- tai vastajytkystä. Se on huono homma. Antijytky ei ole sen nätimpää seurattavaa kuin jytky.

Itse ajattelen niin, että Niinistö ja Haavisto edustavat samaa ajattelumaailmaa ja pitkälti samaa arvomaailmaa. Molemmat ovat pyrkimässä presidentiksi seuraavalle kuudelle vuodelle, eivät edelliselle.

Itse ajattelen, että äänestän eteenpäin, en taaksepäin.

Itse ajattelen, että kun ensi sunnuntaina vaalin tulos ratkeaa, presidentti-instituutio jatkuu uuden presidentin varassa juuri kuten äänestäjät haluavat. Presidentti on yksi henkilö. Meillä lopuilla 5,4 miljoonalla suomalaisella on paljon suurempi vastuu kuin presidentillä, sekä Suomesta että suomalaisuudesta. Mehän sen Suomen ja suomalaisuuden teemme, me muut.

Presidentti tulee. Oletko valmis ottamaan vastuuta niistä arvokkaista teemoista, joita ehdokkaasi on nostanut esiin? Vaikka ehdokkaastasi ei tulisikaan presidenttiä.

Hyvät lukijat, sallinette että harrastan seuraavaksi hieman lennokkaampaa pakinointia. Jokseenkin matalalla assosiaatiokynnyksellä seisten. Pahoittelut jo etukäteen.

Vuonna 1974 silloisen Zairen ja nykyisen Kongon Demokraattisen Tasavallan pääkaupungissa Kinshasassa oteltiin nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestaruusottelu George Foremanin ja Muhammed Alin välillä. Rumble in the Jungle (suom. Ryminää viidakossa) -ottelu on keskiössä loistavassa dokumenttielokuvassa When we were the Kings.

Moni ihmettelee miksi Pekka Haavisto ei haasta Sauli Niinistöä tv-tenteissä? Miksi vain Niinistö haastaa, vaikka hän johtaa kaikkia galluppeja. Vastasin osin kysymykseen pari bloggausta sitten. Tuli mieleeni toinenkin ajatus, todella kaukaa haettu ja siksi mahdollinen.

Pekka Haavisto on neuvottelija, joka on työkseen ottanut haasteita vastaan sissi- ja sotapäälliköiltä. Tuossa hommassa oppinee väistelemään. Ja odottamaan. Ja odottamaan.

Rumble in the Jungle on nyrkkeilyn historian erikoisin ottelu. Muhammed Ali nojasi kehäköysiin 7 erää ottaen iskuja vastaan. Foreman hakkasi itsensä kirjaimellisesti huonoon happeen. Ottelun viimeisessä erässä Ali muutti taktiikkaansa täysin. Nopeampi Ali hyökkäsi ja vahvempi Foreman putosi kanveesiin.

Entä jos Pekka Haavisto noudattaa Alin taktiikkaa? Eli ottaa Niinistön haastoja vastaan tarkoituksella, vain suojautuen. Ja alkaa näin monien mielikuvissa vaikuttaa kiusatulta. Jolloin syntyy mielenkiintoinen kysymys: kumman puolelle suomalaiset (naiset) alkavat kallistua?

Entä jos Pekka Haavisto nousee viimeisessä suorassa tv-tentissä köysistä ja haastaa Niinistön tavalla, jota kukaan ei osaa odottaa. Ja jos näin tapahtuu viimeisessä tentissä, Niinistö ei ehdi enää puolustautua ennen sunnuntain vaalipäivää.

Jos näin tapahtuu, ja siitä seuraa se Haaviston kampanjan etsimä ihme, Haavisto muuttuu suomalaisten silmissä kaikkien aikojen taktikoksi ja pokerinaamaksi.

Ja mistä tämä aavistuksen lennokas yhtälö tuli mieleeni?

Kahdesta irrallisesta, toisiinsa liittymättömästä havainnosta, jotka perustuvat median ja kehon kielen lukemiseen. Ensinnäkin Haaviston tv-mainos ottaa kantaa kiusaamiseen (kts. yllä). Toiseksi, ensimmäisen kierroksen viimeisissä tv-tenteissä Haavisto puhui eteenpäin nojaavassa asennossa. Nyt nähdyissä toisen kierroksen tenteissä Haavisto on palannut takanojaan. Jos Haavisto palaa etunojaan seuraavassa tentissä ja ei vieläkään haasta Niinistöä, veikkaan että viimeisessä tentissä meitä odottaa yllätys. Haavisto joka nojaa eteenpäin ja haastaa.

Jos palaan hetkeksi maan pinnalle, ymmärrän toki, että kaiken edelläaprikoidun voi kuitata huuhaaksi. Voi sanoa, että ei kukaan voi toimia noin, ainakaan Suomessa. Voi sanoa, että joo, yhtä uskottavaa kuin UFO-havainnot.

Mitähän Muhammed Ali tästä tuumisi? Tai Obama, joka puhuu kropallaan usein kahteen suuntaan.

“Aamun Helsingin Sanomissa Pekka Haavisto puhuu vienninedistämisestä ja vapaasta kaupasta. Sauli Niinistö puhuu ilmastonmuutoksesta ja ihmisoikeuksista. Vielä viikko ja tiedä mihin tässä päädytään.”

Huomasin kyseisen päivityksen erään tuttavani Facebook-päivityksessä. Päivitys oli erinomainen ja osuu parlamentaarisen demokratian kipukohtaan numero yksi.

Nyt on se aika kampanjoista, jolloin ehdokkaat varovat ärsyttämästä ns. enemmistön ns. mielipiteitä. Lisäksi käydään aktiivisesti toisen ehdokkaan hunajapurkilla. Jos joku sittenkin vaihtaisi kantaansa.

Edustuksellisen demokratian keskeisin ongelma on se, että vaalivoittaja ei aina edusta parasta vaihtoehtoa (ja nyt en puhu tästä presidentin vaalista vaan yleisemmin). Yhä useammin poliitikot meillä ja muualla Euroopassa joutuvat toimimaan äänestäjien pelossa. Pelätään enemmistön reaktioita, pelätään hetkessä syntyviä tunnekuohuja, sosiaalisen median antisitäantitätä -ryhmiä. Poliitikot ovat alkaneet toimia “kansan” oletetuista reaktoista käsin. Ja toisaalta niitä hyväksikäyttäen. Tämä kaikki hidastaa ja kangistaa poliittista päätöksentekoa, joka jo ennestään on hidasta ja kankeaa.

Jos sattuisi olemaan oikeasti niin, että Suomelle olisi eduksi liittyä Natoon, sitä ei voi sanoa ääneen. Kukaan ei kuule perusteluita. Ja nyt ollaan jo tilanteessa, jossa Nato ja länsi ovat synonyymeja. Tämä kaikki siksi, että enemmistö suomalaisista vastustaa Natoa. Kun enemmistö suomalaisista ei tiedä milloin talvisota käytiin tai mitkä puolueet ovat hallituksessa, miten he voivat tietää, miksi vastustaa tai puoltaa Natoa?

Parlamentaarinen demokratia keksittiin alunperin juuri siksi, että kansa nimenomaan ei voisi päättää omista asioistaan. Ja miksi? No siksi, että ei kansa tiedä mikä sille on parhaaksi.

Nyt kuvitellaan helposti, että kansa tietää. Harha syntyy siitä, että jokainen saa äänensä kuuluviin. Eli kansalla on kyllä ääni, mutta se ei kyllä takaa tietoa. Tai edes parasta arvausta.

Tämä ei ole suomalainen vaiva. Tämä on eurooppalainen vaiva. Ja siksi esimerkiksi Kreikan kohdalla ei tehty sitä mikä olisi pitänyt tehdä. Eli ei mitään. Olisi pitänyt antaa Kreikan kaatua. Heti. Kyllä, olen tosissani.

Kun presidentin vaalit ovat ohi, alkaa hillitön mesoaminen kuntauudistuksesta. Onko oikea kuntien lukumäärä 70 vai 500. Koko kysymyksenasettelu on väärä ja yhdentekevä. Pitäisi luopua kaikista kunnista ja rakentaa alusta alkaen uusi, toimiva systeemi.

Esimerkiksi sellainen, että meillä on yksi Suomi, jossa on yhtenäiset tieto- ja johtamisjärjestemät sekä palvelua parantavaa kilpailua.

Lisäksi viedään osa, siis osa, paikallisesta päätöksenteosta todella paikalliseksi. Kaupunginosiin ja kyliin. Tämä voitaisiin toteuttaa jopa epäpoliittisin perustein.

Jos presidenttiehdokas ehdottaisi, että Suomen pitäisi liittyä Natoon ja heti, hän olisi entinen presidenttiehdokas. Jos presidenttiehdokas ehdottaisi, että lakkautetaan kaikki kunnat ja rakennetaan koko systeemi alusta uusiksi, hän olisi entinen presidenttiehdokas.

Näin siksi, että haluamme keskustella vain tunnetuista vaihtoehdoista, kannattaa kaikkea hyvää ja vastustaa kaikkea pahaa.

Näinä aikoina kannattaisi keskustella vain tuntemattomista vaihtoehdoista.

Minä rakastan kirjoja. Rakastan sekä hyviä että huonoja kirjoja. Rakastan kirjakaupoissa vaeltelua. Olen viettänyt toisiaan seuraavia tunteja elävien kirjojen parissa New Yorkista Hong Kongiin, Kampalasta Torontoon. Pariisista Roomaan, San Franciscosta Colomboon.

Käyn kirjakaupassa aina kun siihen avautuu mahdollisuus. Kirjat kertovat kaiken maista, kulttuureista ja ihmisistä.

Kirjat ovat ihmiskunnan yhteinen muisti. Tunnemuisti, myös.

Toisen kierroksen presidenttiehdokkaat Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto ovat erinomaisia kirjoittajia.

Niinistön kirja Viiden vuoden yksinäisyys oli hämmentävä lukukokemus. Eli luettavaa parhaimmillaan. Kirjassa Niinistön kertojaääni vaeltelee välillä unen ja valveen rajamailla -- ja se mikä on totta, on totta lukijan mielessä. Viiden vuoden yksinäisyyden kirjallinen voima perustuu toden moniulotteisuuteen. Niinistön kertojaääni ei ole kaikkitietävä, se on kaikkiepäilevä.

Lähdin minulle rakkaan ihmisen kanssa ensimmäiselle Inter-rail-matkallemme kesällä 1986. Pakkasimme matkaan kirjan, jonka nimessä kaikui lupaus: Nuori Eurooppa. Kirjan oli kirjoittanut muuan Pekka Haavisto. Nuori Eurooppa oli hämmästyttävä matkaopas. Se oli käytännönläheinen ja tarkka. Gare de Lyonilta osasi suunnistaa juuri oikeaan kuppilaan, kun kääntyi ensin oikealle ja kahden korttelin jälkeen vasemmalle. Haavisto kiersi kirjassaan vakionähtävyydet -- ja kaukaa. Juuri sitä nuorta Eurooppaa alta kaksikymppisenä halusi elää ja hengittää, karistaa kylmän sodan ahdistus niskasta muiden kiskoilla matkaavien kanssa. Pekka Haavisto osasi kirjoittaa hauskasti ja pienestä kulmasta käsin. Osaa edelleen.

Sunnuntaina 5.2. joko Niinistö tai Haavisto voittaa presidentin vaalin. Meitä suomalaisia onnistaa. Saamme kirjoittavan presidentin. Edellisestä onkin jo aikaa.

"Löytö" kirjakaupasta Ugandan Kampalasta tammikuussa 2011.

Maikkarin tentillä oli selvä voittaja. Tästä lopuksi. Paljastan myös yllättävän havainnon Haavistosta johtajana. Siitäkin lopuksi. Aluksi muuta.

MTV3:n illan tenttiä tuskin muistellaan vuosikymmenten kuluttua. Illan kohtaaminen lähti liikkeelle harvinaisen löysästi ja se ei oikein noussut kierroksille missään vaiheessa.

Ensimmäiseen mainoskatkoon mennessä oli juteltu niitä näitä maakunnissa kiertelystä ja Naturasta.

Jos tästä osiosta pitäisi jotain pisteitä jakaa ehdokkaille, ne joutuisi jakamaan arpomalla. En viitsi arpoa.

Ensimmäisen mainoskatkon jälkeen tentti onneksi käynnistyi.

Pekka Haavisto onnistui lanseeraamaan uuden käsitteen Helsingin harhan. Tätä käsitettä voi muuten pohdiskella pidempäänkin, myös kannattajien ja median näkökulmasta. Nyt taitaa nimittäin olla niin, että nämäkin vaalit ratkaistaan muualla kuin Helsingissä.

Huomio kiinnittyi ehdokkaiden tosiasialliseen ulkopoliittiseen osaamiseen. Tässä ei päästy puusta pitkään. Molemmilla on osaamista, paljon. Tässä osiossa pisteet jakautuivat tasan.

Yrittäjyyskysymys oli erityisen kiinnostava, koska olen sattumalta yrittäjä.

Haavisto korosti erityisesti start-up -yrittäjien roolia. Startupit ovat tämän päivän punk rokkia. Ja tällä on merkitystä. Jos Suomeen saadaan 50.000 uutta yritystä, jotka tekisivät miljoonan liikevaihdon tai enemmän (mielellään kannattavasti), meillä olisi jotain toivoa myös aivan uudesta kasvusta ja uusista työpaikoista, ja nämähän ovat sama asia. Haavisto on oikealla asialla, start-up -yrittäjillä ei ole liikaa tukijoita, ei yhtään liikaa.

Yrittäjien sosiaaliturva oli Niinistön keskiössä, kuten myös yrittäjien arvostuksen kasvattaminen. Samoin oikeita asioita. Molemmat reippaan tukemisen arvoisia aiheita.

Niinistö haastoi Haaviston talouskasvukeskustelussa. Nyt Haavisto hoiti homman kotiin 3-0 ja ei osoittanut merkkiäkään hermostumisesta. Puhuttiin nimittäin kahdesta eri asiasta. Talouskasvusta ja sen kasvun laadusta. Tämä kyllä selvisi katsojalle muutenkin. Haavistoa kuuntelemalla.

Maikkarin tentissä otettiin esiin myös ehdokkaiden kovimmat kokemukset. Haavisto kertoi kokemuksista Irakin sotatantereilta, ja Niinistö nosti esiin vaimonsa kuoleman ja tsunamin. Kun ihmiset jakavat omia henkilökohtaisia kokemuksiaan, ne otetaan myös vastaan henkilökohtaisesti. Ja siksi näitä kokemuksia ei ole mieltä myöskään tulkita.

Vesa Kallionpään kysymys vastenmielisimmästä kotityöstä oli aavistuksen yllättävä ja itseasiassa hyvä kysymys. Ehdokkaat rentoutuivat ja kertoivat yhteisrintamassa jotain olennaista suomalaisen miehen tuskasta. Katoavista sukista. Oikeastaan sympatisoin Haavistoa sukka-kysymyksessä enemmän. Kahden miehen taloudessa on kaksinkertainen määrä epäparisia sukkia. (Itse olen ratkaissut ongelman siten, että hankin vain kahden eri mallin sukkia, jolloin ei ole tavallaan väliä, jos sukka silloin toinen tällöin katoaa, koska sen voi korvata toisella sukalla samasta mallistosta.)

Niinistö lähti haastamaan Haavistoa uudestaan asevelvollisuuskeskustelussa. Valmiusjoukkokeskustelu ei varsinaisesti johtanut mihinkään ja ihmeellisten kiemuroiden kautta keskustelu päätyi asevelvollisuuden uusiin ja vanhoihin malleihin. Totean asiasta sen verran itse, että kun tässä taannoin seurasin erään tutun nuoren asepalvelustaivalta, joka lopulta päätyi lähtöön siviilipalvelukseen, voi todeta, että asepalveluksen suurin haaste on epälooginen ja -yhteinäinen johtajuuskulttuuri. Siitäkin huolimatta, että kenraalien määrä on armeijassamme kuulemma kaksinkertaistunut sodan jälkeen. Tai ehkä juuri siksi.

Kumpi ehdokkaista voitti illan tentin? Pekka Haavisto. Hän paransi enemmän eilisestä Ylen tentistä. Kehitys oli huomattava. Sauli Niinistö ei silti huonontunut eilisestä. Haavisto siirtyi kuitenkin johtoon yhteispisteissäni.

(Päivitys 12 tuntia myöhemmin. Vertailen ehdokkaiden kehityskaarta suhteessa edellisiin suorituksiin. Siksi kursivoinnit ja lihavoinnit edellä. Vaalin toinen kierros on jana, jossa äänipottiin tulee ääniä ja niitä lähtee. Varsinkin niiltä äänestäjiltä, joiden ehdokas ei ole toisella kierroksella.)

Tilanne nyt: Haavisto 11, Niinistö 10.

Maikkarin lähetyksen aikana tv:ssa vilahti tweetti, jossa katsoja kysyi, miksi Haavisto ei haasta Niinistöä? Olen miettinyt samaa kysymystä ja soitin eräälle ystävälleni, joka tuntee Haaviston hyvin. Vastaus oli kiinnostava: “Haastaminen ei kuulu Pekan tyyliin. Pekka kuuntelee mielellään muiden näkemyksiä ja lopuksi vetää kasaan hämmästyttävän tarkkoja ja yllättäviäkin johtopäätöksiä. Hän osaa myydä ihmisille omat näkemyksensä sekoitettuna toisten näkemyksiin.”

Olemme nyt siis tekemää valintaa kahden erilaisen ja toimivan johtajuustyylin välillä.

(Joskus 15 vuotta sitten olin myyntineuvottelussa Torontossa. Pöydän toisella puolella istui noin 80-vuotias japanilainen mediakonsernin johtaja. Tämä hiljainen herrasmies vetäytyi neuvottelutauolla lennättämään pientä leijaa kattoterassille. On sanomattakin selvää, että puhuimme eri kieltä. Ja on sanomattakin selvää, että näytin moukalta vanhan herran silmissä. Mikä toki olinkin. Nyt osaisin toimia tässä tilanteessa toisin ja vähemmän moukkamaisesti. Eli en häiritsisi leijailua tyhmillä kysymyksillä. Kyseinen herra muuten elää edelleen, mutta ei ole enää yhtä aktiivisesti mukana työelämässä. 95-vuotiaana joutuu jo hieman hiljentämään tahtia. Hänen yrityksensä menestyy hyvin.)

Lopuksi toivomus tv-kanaville. Päästäkää nyt herran tähden ehdokkaat keskustelemaan. keskenään. Oli yllättävää, että Timo Haapala ei vetänyt tenttiä. Hän on tehnyt tänä talvena parasta jälkeä tentaattorina.