Liesituuletin

Mitähän Itämerikokouksen lupauksista jää käteen? Toivottavasti jälkiseuranta on järkiseurantaa. Ja toivottavasti emme löydä itseämme pääministeri Putinin mainitseman Kaliningradin projektin rahoittajien joukosta. Muuten Vladimir Putin oli kyllä kokouksessa eturivin paikalla erityisen nyökkien ja myhäillen; ovathan Itämeren kaasuputken ratkaisun hetket käsillä Suomessa.

Itämerikokouksen tyylipisteet sai kylläkinTasavallan presidentti Tarja Halonen, jonka meripihkakoru muistutti kauniisti historiallisista perspektiiveistä; meren rantojen esteettisistä rikkauksista.

Muuten olen sitä mieltä että mielipideilmastokokouksetkin olisivat tarpeen. Kansalaisten syvimmät tunnot eivät aina tavoita poliitikkoja ja päättäjiä. Esimerkiksi raiskauksista annettavat tuomiot puhuttavat. Taannoin ihmeteltiin tulkintoja niin sanotuista ”lievistä raiskauksista” Keskustelu suomalaisista raiskaustuomioista kuumeni nyt uudelleen, kun julkisuuteen tuli tieto poliisista, joka raiskasi 16-vuotiaan tytön Helsingissä ja selvisi teostaan ehdonalaisella tuomiolla.

Monen mielestä Suomessa on vinoutunut oikeuskäytäntö, kun raiskaustuomiot ovat lievempiä kuin esimerkiksi talousrikostuomiot.
Maksimirangaistukset ovat kovia, mutta tuomiot ovat kuitenkin usein ehdollisia. Jos verrataan länsinaapuriin; Suomessa tuomiot ovat keskimäärin puoli vuotta lyhyemmät kuin Ruotsissa. Onko omaisuus meillä paremmin suojattu kuin ihmisen koskemattomuus tai henki? Ja edelleen, huomiota on herättänyt myös se, että tuomiot ovat erilaisia eri puolilla Suomea.

Kansalaisten oikeustajua koetteli -- suuntaan jos toiseenkin -- myös hiljattainen Kauhajoen käräjäoikeuden päätös, jossa hylättiin Kauhajoen rikoskomisarion virkarikossyytteet Kauhajoen kouluampumisjutussa. Käräjäoikeus hylkäsi myös omaisten 900 000 euron vahingonkorvausvaatimukset. Kauhajoen käräjäoikeuden mukaan rikoskomisario ei ollut syyllistynyt rikokseen, kun hän kuuli surmaajaa vain päivää ennen surmatekoja, mutta ei ottanut surmaajalta pois asetta.

Syyttäjä vaati rikoskomisariolle rangaistusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Omaiset vaativat poliisimiehelle rangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kymmenestä kuolemantuottamuksesta.

Itse huomasin miettiväni, oltiinko nyt yhtä selkeää syntipukkia hakemassa. Ja mikä oli tapahtumasarjassa omaisten vastuu? Voisihan ajatella, että surmaajan käytökseen tai aseharrastukseen olisi voinut kiinnittää jo aiemmin huomiota myös joku omainen tai muu läheinen ihminen.

Vaalirahapyykkiä pestään edelleen, ja kansalaisten mielipide näkynee kasvavana luottamuspulana poliitikkoja kohtaan. Esimerkiksi kansanedustaja Antti Kaikkosen muisti kilpailee huonoudessa pääministeri Matti Vanhasen muistin kanssa. Saadut kymmenien tuhansien eurojen rahapalkkiot ja erilaiset tapaamispaikat ja tehdyt lupaukset unohtuvat hupsheijaa. Kas kun on ollut niin paljon muuta ajateltavaa! Poliitikot, hohoi, keskittykää vaihteeksi duuniinne ja jättäkää telkkarin houkutukset ja muut kissanristiäiset ja koiranesittelyt vähemmälle!

Ja syökää mustikoita -- se kuulemma parantaa muistia!

Klassista mustikkakeittoa suosittelen myös suomalaisurheilijoille hörpittäväksi Vancouveriin. Ettei pääse käymään niin kuin Mika Myllylälle, joka nyt vasta muisti, että on tullut käyttäneeksi epo-hormonia aktiiviuransa aikana.

Kaljat ja popcornit esiin ja katsomaan valtiopäivien avajaisia tai eduskunnan kyselytuntia! Suomalaisessa politiikassa on draamaa. Viimeksi olemme nähneet tätä puskakomedia-buskista puhemiehen vaalin yhteydessä. Osa kansanedustajista katsoo Niinistön toimineen liian omapäisesti ja kamreerityyliin vahtiessaan eduskunnan tapaa käyttää rahaa. Osalta kansanedustajista on puuttunut käyntikortteja, joillakin on liian tavalliset hotellihuoneet ja osalle valitut matkustusluokat ovat tuottaneet päänsärkyä. Myös puhemies Niinistön linja eduskunnan hallintouudistuksessa on ärsyttänyt monia.
Muitakin syitä närään löytyy. Koko särmikäs persoona. Presidenttigallupien kuningas ja nuoren Jenni Haukion tuore aviomies herättää jo sinällään närää. Muistissa on myös Niinistön ex-vaimon traaginen kuolema ja lomamatkalla koettu tsunami. Tavallinen kansalainen ajattelee, että tämä heppu se tuntee ainakin surun ja tsemppaamisen.
Entinen eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen muistutti eilen, että eduskunta on arvokas työpaikka. Niinpä. Mutta eikö kansanedustajien tulisi ajatella sitä, kun pohtivat tykönään, kumpi on merkittävämpää, arvokkuuden säilyttäminen vai mediaseksikkyys? Samat kansanedustajat jotka surevat alastonkuviensa poistamista Facebook-profiilistaan suuttuvat siitä että puhemies Niinistö kutsuu heitä “veijareiksi”.
Mietitäänpä kansanedustajien ja ministerien “arvokkuus-saldoa” tältä vaalikaudelta: syytteitä seksuaalisesta häirinnästä, vaalirahavilppiepäilyjä, salarakkaita ja syrjähyppyjä, tekstareita strippareille, kaikenkarvaisia oikeudenkäyntejä; yhtä kaikki kuin Seksiä, valheita ja videonauhaa…

Eläkeiän nostaminen ja työurien pidentäminen puhuttaa suomalaisia. Yhteiskunnassamme tapahtuu vääjäämätön seniorisaatio: odotettavissa oleva elinikä nousee ja osa reippaista eläkeikäisistä pyrkii eläkkeelle jäätyään uudelleen vaikuttamaan: johtoon ja valtaan. He eivät tee tilaa, vaan tekevät väyryset. Sukupolvien kuilu korostuu, sillä osa nuorista ei pääse koskaan mukaan työelämään, tai jos pääsee, saa vain pätkätöitä.
Tasavallan presidentti puhui valtiopäivien avajaisissa erityisen huolekkaasti lapsistamme ja nuoristamme, koko nuoren sukupolven syrjäytymisestä, illuusiottomuudesta ja turhautuneisuudesta. Sukupolvesta, joka voidaan “menettää” laman ja ikääntymisen ongelmien kanssa painiessa.

Sukupolvet kinaavat myös Kiasman ympärillä. Entiset johtajat väittelevät kenen kaudella kävijämäärä laski ja ulkomainen kiinnostus väheni ja naapurimuseoiden nuoret johtajaleijonat jakelevat neuvoja ja analyyseja suomalaisesta taidemaailmasta, sen tunkkaisesta sisäänpäinlämpiävyydestä ja klikkiytymisestä.
Viimeksi Janne Gallen-Kallela Siren ja Osmo Rauhala ovat kritisoineet suomettumisen ajan taidepiirejä ja vasemmistolaisia klikkejä ja löytäneet naismafian, joka on huseerannut taustalla ja edesauttanut tiettyjen taiteilijoiden esiinpääsyä, apurahoitusta ja palkitsemista.
Oli niin tai näin -- mutta ihanaa, että keskustellaan! Suomessa kunnon rytinäkeskustelu aina alkaa ahistaa, ja nopeasti sanotaan, että pulinat pois ja korkki kiinni: henki takaisin pulloon. Niinhän eduskunnan kuohunnastakin vastikään sanottiin. Sen sijaan että purettaisiin kaunoja ja kauhuja, pannaan suu suppuun ja piste asioiden perään. Vaikka mitään ei selvinnyt, asioita ei kirkkaasti väitelty esiin ja siten puhdistettu työ -- ja keskusteluilmapiiriä.
Ehkä juuri siksi -- keskustelun tukahduttamisen vuoksi -- ei tässä kuvataidemaailman kuohunnassa mitään ihan uuttakaan ole: jo joskus 1990-luvun alkupuolella taiteilija J. O. Mallander arvosteli taidemuseoiden “helmikanoja”. Silloin Mallander taisi nähdä jonkinlaisen feministien, marxilaisten ja naismuseonjohtajien muodostaman klikin, joka hallitsi taidemaailmaa. Taisivat nuo helmikanat olla aika tarkkaan samoja henkilöitä, kuin Osmo Rauhalan kritiikkinsä kohteeksi nyt ottamat naiset?
Onko niin, että uusi kulttuuriliberaali oikeistolaisuus nostaa näin päätään ja heittää haasteen vasemmistolaisille kulttuuripiireille?
Muun muassa uudelle vasemmistotaiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden VATAK:ille? Tässä olisi myös kulttuurisen Lumedemokratia-pamfletin paikka. Puskii!

*

Suomen Keskustan Kaislikossa suhisee, näin satumaisesti sanottuna. Puoluesihteeri Jarmo Korhosta on nimitetty virtahevoksi, Paavo Väyrystä dinosaurukseksi ja vatsasyöväksi ja onpa joku parjannut Paula Lehtomäkeä deekuksi.
Matti Vanhasen pomokauden poreet taitavat nyt tulla pintaan. Jotkut keskustalaiset ovatkin vaatineet Korhosen syrjäytymistä ja tulevalle puheenjohtajalle oikeutta valita puoluesihteeriksi ikioma taistelijapari, eikä ikiomaa taisteluparia.
Nykyinen puoluesihteeri Korhonen iloitsi hiljattain siitä, että on saanut uuden lempinimen “virtahepo”. Hän kertoi ihailleensa ikänsä muumiperheen virtahepoja -- ja erityisesti perheen muumipappaa.
Kiva juttu. Ainoa vain, että muumit eivät ole virtahepoja, vaan peikkoja. Virtahepo-heittojen taustalla oli varmaankin Tommy Hellstenin Virtahepo olohuoneessa- teoksen alkoholisti-virtahepo, joka pitää läheisiä ihmisiään jatkuvan kauhun vallassa.
Puoluetyö taitaa tosiaan olla niin totaalista, ettei ole aikaa tutustua kotimaiseen kirjakulttuuriin, Tove Janssonin tai Tommy Hellstenin luomiin hahmoihin. Omantunnon kysymys Suomen Keskustalle: haluatteko johtotehtäviinne henkilön, joka ei tunne muumeja?

Keskustan kenttäväki eli Hattivatit taitavat nyt olla varsin kapinaherkkiä Matti Vanhasen eli Nuuskamuikkusen jäljiltä. Anneli Jäätteenmäki, tuo keskustaväen oma Pikku Myy, saattaa tehdä näyttävän paluun. Mari Kiviniemi, tuo hiukan takakireän Vilijonkkamainen asiapoliitikko, tarvitsee potkua haastaakseen tanakat maakuntien miehet. Kääriäinen, tuo muhoileva Muumipappa, varoittelee puheenjohtajakisan kuumenemisesta. Eikä syyttä.
Ja Sirkka-Liisa Anttila, keskustalaisten ikioma Muumimamma, joutuu huolekkaana pohtimaan milloin sikoja, milloin hevosia ja nyt viimeksi vale-eläinlääkäreitä.

Tove Janssonin Muumimamman tärkein kapistus on käsilaukku. Millainen veska lie Sirkka-Liisalla?
Ruotsissa naispoliitikkojen käsilaukuista on tällä viikolla noussut absurdi kohu, jonka nostatti sosialidemokraattien Mona Sahlinin kallis punainen Vuitton-laukku ( 50-vuotilahjaksi saatu ).
Tulee mieleen, että takavuosina Tanja Karpelan eräästä käsilaukusta sanottiin, että se on mauton kun se on feikki, eikä aito eli kallis. No kumpaa pitää olla? Pitääkö vasemmistolaisten naispoliitikkojen köyhäillä? Saavatko vain kokoomusmimmit ja svenskatalande käyttää huoletta merkkilaukkuja? Ex-taistolainen Sinikka Sokkakin osti taannoin Vuittonin. Kapinaan, vasurinaiset!

Ihan viimeiseksi: eläinten oikeudet? Ovatko nuo oikeudet vähätelty meillä ikään kuin kettutyttöhöpsöttelyksi? Mikseivät raskaan sarjan poliitikot voisi uskaltaa tunnustautua eläinten oikeuksien kannattajiksi? Aikoinaan puolustusministeri Elisabet Rehn -- tuo kunnaneläinlääkärin tytär ja Sukun ja Lakun emäntä -- otti kantaa eläinten puolesta. Taisi persupomo Timo Soinikin jossain vaiheessa paheksua eurooppalaisia eläinkuljetuksia. Mutta missä muut?
Älkääkä sanoko, että onhan tuo Ilkka Kanerva. Joo, se tykkää isoista mirreistä ja uiveloista.

Mediakritiikki on päivän sana. Mutta mitä kritisoidaan, kun kritisoidaan mediaa? Poliitikot ehkä ensimmäisinä ovat ryhtyneet käsittelemään mediaa kuin jotain klönttiä, esimerkkinä keskustalaisten mörkö “etelän media” -- ja vähitellen muutkin, myös kolumnistit, heittelevät käsitettä yhtään kohdettaan tarkentamatta. Iltapäivälehdet eivät ole koko media. Eivätkä myöskään Seiskat ja sen kaltaiset.
Mediako muka yksimielinen -- eikä ole! Kirkko ja kaupunki-lehti on osa mediaa, siinä missä Lääkärilehti, ET tai Image. Paljastaako viime aikainen Tony Halmeen kuoleman ympärillä käyty debatti sen tosiasian, että Suomi on entistä terävämmin jakaantunut Seiskakansaan ( rahvas), Imagokansaan (populaariälyköt) ja Yliopisto-Kauppalehtikansaan ( vallanpitäjät ja yliälyköt ).
Joku heitti tuolla nettiporinan seassa hauskan ajatuksen: pitäisikö meidän tulevaisuudessa tehdä mediatestamentti vähän niin kuin nyt tehdään elinluovutustestamentti. Jos sallii habituksensa ja imagonsa hyöty- ja hyväksikäytön kuoleman jälkeen, se mainittakoon erikseen tehtävässä mediatestamentissa.

Testamenttiaan ei ainakaan suunnittele vielä Paavo Väyrynen. Hän on viime viikot, itse asiassa jo muutaman kuukauden, kiertänyt erilaisissa keskusteluohjelmissa tekemässä itseään tunnetuksi nuoremmille sukupolville.
Paula Lehtomäki valitsi perheen ja lapset -- ja tuli samalla raivanneeksi tietä seniorisaatiolle, jääräinvaasiolle. Kuten muistetaan, myös Sari Sarkomaa jätti taannoin ministerinpestinsä perheen takia. Nuoret naiset siirtyvät taka-alalle ja sedät tulevat takaisin? Näinkö se nyt menee?
Seniorit tulevat olemaan tulevaisuuden sana -- vitsaus, joidenkin mielestä. “Ne eivät ymmärrä poistua“, kuten eräskin viime aikojen slogan kuuluu.
Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila ei ole tunkemassa puolueen johtoon ja pääministeriksi -- vaikka senioribuumissa hänkin voisi sen tehdä. Miksi kuusikymppinen mies on vielä vetreä, mutta saman ikäinen nainen tuntee olevansa ”ikänsä suojissa”, kuten Anttila asian ilmaisee.
Jos nuori nainen on perheensä takia esteellinen ja kuusikymppinen nainen on ikänsä takia esteellinen -- missä välissä se naisen, poliitikon tai muun vaikuttajan, johtajan, yhteiskunnallinen kukoistuskausi sitten on? Milloin nainen on sopivan ikäinen pomoksi?
Tällainen politiikan penkkiurheilija toivoo nyt ankarasti Mari Kiviniemen myönteistä kisapäätöstä, ja jonkin ajan kuluttua myös samanlaista ilmoitusta Anneli Jäätteenmäeltä.

Millainen nainen kukoistaa urheilun maailmassa? Onko rakkaus naisurheilijalle händikäppi, meneekö hermotus tolaltaan, jos huippu-urheilijatar rakastuu?
Moni on kallistunut olemaan tätä mieltä, kun on seurannut Virpi Kuitusen hiihtomenestystä -- tai siis menestymättömyyttä -- viime viikkoina.
Veikkaisin, että kemianhuumainen onnellisuus ei ole se syy Kuitusen keskinkertaisiin suorituksiin, vaan yksinkertaisesti liika julkisuus. Tuoreen kihlatun, mediasaarnaaja Jari Sarasvuon myötä hiihtäjä on joutunut jos ei nyt ihan tulilinjalle, niin ainakin liiallisen ja ulko-urheilullisen kiinnostuksen kohteeksi. Se on varmaan hivellyt naista, mutta ei hiihtäjää Kuitusessa.

Ihan ensiksi: auvoisaa vuodenalkua kaikille Mediakokin katselijoille ja tämän Liesituulettimen lukijoille. Tervetuloa taas mukaan!

Mistä on puhe kun on puhe suomalaisesta väkivallasta? Espoon joukkosurmien jälkeen keskustelu on taas vellahtanut käyntiin -- ja välillä sitä on surullista seurata. Eipäs-juupas. Nainen saa miesvihaajan maineen jos puhuu suomalaisen miehen väkivaltaisuudesta -- sama kuin maahanmuuttajakeskustelussa helposti sinkoava rasismi-leima! Viime aikoina on pyritty jopa tilastoin ja taulukoin osoittamaan, ettei Suomi ole kovin väkivaltainen maa, eikä suomalainen mies suhteessa mitenkään erityisen väkivaltainen. Väkivaltaisuus on meille suomalaisille arka paikka. Lyöminen menee meillä käyttäytymismallina isältä pojalle ( joskus myös tyttärelle )sukupolvien ketjussa, eikä sitä ketjua ole helppo katkaista.

Suomessa tähän parisuhde- tai lähisuhdeväkivaltaan, kuten muuhunkin väkivaltaiseen käyttäytymiseen, vaikuttaa syvällä oleva alkoholinkäytön sankarikulttuuri ja myytinrakentaminen. Kun alkoholi on muualla seurustelujuoma -- se on meillä lopultakin itsetuntouhoilun ja välienselvittelyjen juoma.

Väkivalta ja siihen liittyvä alkoholilla läträäminen on meillä “hauska maan tapa”. Kun Matti Nykänen puukottaa ties monennenko kerran Mervi Nykästä, se on viihdeuutinen ja siihen suhtaudutaan kepeästi naureskellen. Edesmennyt Tony Halme liittyi myös koko habitukseltaan ja elämäntavoiltaan tällaiseen väkivaltakeskeiseen sankarimyyttiin, joka elää osassa suomalaismiehiä vahvana. Nyrkki puhuu, minä en.
Tämä ihaileva, vitsaileva asenne viinaan ja väkivaltaan on syvällä -- ja se pitäisi juuria pois pienistä pojista jo varhaiskasvatusvaiheessa.

Niin sanottu kunniaväkivalta, tai häpeäväkivalta, tai itse puhuisin mieluiten kulttuuritaustaisesta väkivallasta, on aikapommi myös Suomessa. Toisen polven maahanmuuttajatytöt saattavat haluta enemmän vapautta kuin äitinsä, eivätkä enää suostu suvun järjestettyihin liittoihin. Suomen poliisilla ei ole tilastoja meikäläisestä kunniaväkivallasta, eikä poliisillamme ole Ruotsin mallin mukaan koulutusta kohdata ja tunnistaa sitä. Turvakoteihin tuli viime vuonna enemmän maahanmuuttajataustaisia asiakkaita kuin edellisenä vuonna -- eli ongelma on edessämme.

Miksi muuten koko ajan puhutaan valelääkäreistä kun on vanha hyvä sana puoskari? Joka tulee ruotsin kielen sanasta “bardskärare“, parturi jolla oli ennen vanhaan lupa hoitaa haavoja ja murtumia.
Lääkärin ammatti näyttää kiinnostavan joitakuita intohimoisesti ja rikollisen paljon. Epäkorrekti kysymys kuuluu: pitäisikö Lääkikseen päästää hiukan helpommin opiskelemaan, niin saisi nuo wannabeet pois ihmisten ja eläinten terveyskeskuksista kuleksimasta?
Sinänsä on hiukan kaksinaismoralistista kauhistella näitä melkein -- lekurinplanttuja -- kun samaan aikaan osa meistä juoksee kaikenmaailman hippaterapeuteilla ja vaihtoehtopainelijoilla -- eivätkä varmastikaan tarkista “terapoijan” taustoja ja mieti millaista vahinkoa ne saavat aikaan.

Lopuksi iloinen uutinen viime maanantailta. Suuressa Urheilugaalassa nousivat nimenomaan menestyneet nuoret naisurheilijat esiin. On ollut mukava huomata, esimerkiksi naisten jalkapallon yhteydessä, miten miehet ovat muuttaneet nuivahkoa suhtautumistaan naisurheiluun, ja ovat tätä nykyä jo erinomaisen ylpeitä esimerkiksi suomalaisten naisfutaajien saavutuksista.

Kööpenhaminassa kokoustetaan megalomaanisesti, mutta synnyttääkö vuori hiiren? Mitä tästä globaalista konventista jää käteen? Pääsevätkö teollisuusmaat ja kehitysmaat johonkin yhteisymmärrykseen jatkotoimenpiteistä. Entä “kehittyvät maat” kuten Kiina; mikä on maan oma vastuu ilmastotoimistaan? On tärkeää, että kehitysmaat kokevat tärkeäksi sitoutua tavoitteisiin.

Kokousalueen liepeillä mieltään osoitavat nuoret tekevät tärkeitä kysymyksiä, kuten: Suuryrityksetkö säätelevät maapallomme tulevaisuutta -- vai me ihmiset?

Julkisen Sanan Neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen erosi Yleisradion “lautagate”-ohjelmasta tehdyn päätöksen jälkeen, ja pulina Yleisradiosta, ohjelmantekijöistä ja Vanhasesta senkun jatkuu. Varsinkin päätoimittajat ovat reagoineet harvinaisen yksituumaisesti -- ja ihmetelleet JSN:n päätöstä.

Mitä tästä seuraa? Miten käy syvien kurkkujen? Onko lähdesuoja vaarassa? Tai, kuten ex-toimittaja, nykyinen kansanedustaja Tuulikki Ukkola väittää, tiedonvälitys on ajautumassa taas vallan sylikoiraksi. Hei haloo, Silminnäkijän tekijät, odotamme osaa numero kaksi. Heruttakaa nyt vähän!

Oikeutta eläimille-järjestö on väläyttänyt maa-ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan eroa. Syynä se, ettei kahdessa vuodessa ole tapahtunut mitään, mikä olisi parantanut suomalaisten sikatilojen olosuhteita. Tai joidenkin sikatilojen. Tuoreet videokuvat ovat tyrmistyttäneet muitakin kuin eläinaktivisteja. Nuo kuvat, joita Anttila epäili Yleisardion ajankohtaislähetyksessä ehkä jopa lavastetuiksi.

Nyt aletaan sitten parantaa “suomalaisen sianlihan imagoa”. Sirkka-Liisa Anttila satsaa 250.000 euroa tällaiseen touhuun, ja lisää lienee tulossa. Huhutaan, että 440.000 euroa ollaan seuraavaksi laittamassa “onnellisten sikojen sikala”-kampanjaan. Entä nuo videoiden lohduttomasti kohdellut siat? Entä toistuvasti selkeän huonosti hoidetut sikalat? Jos sikalat ovat niin suuria, etteivät farmarit jaksa niitä hoitaa, kuten Anttila on selitellyt asiaa, eikö parasta olisi pienentää sikaloiden kokoa? Ja samalla pohtia uusiksi koko teholihatuotantoa? Missä mättää, rouva ministeri? ( Ja loppuun ne kuuluisat sanat: Ruotsissa tämän skandaalin jäljiltä olisi jo erottu. )

Niin siinä sitten kävi, että tarvittiin Milanon kirkon pienoismalli ja 42-vuotias mielenterveyspotilas, että pääministeri Silvio Berlusconi saatiin hiljaiseksi. En ihannoi väkivaltaa, mutta tämän vuoden aikana kun on Berlusconin kohkaamista ja sinne tänne sinkoilevia panetteluja ja oikeusjuttuja, prostituutio- ja mafiavihjeitä seurannut, ei voi kun sanoa: sitä saa mitä tilaa.

Mikä lie tämän välikohtauksen vaikutus Silvio Berlusconiin ja koko Italiaan? Ehkä pääministeri vaatii jatkossa itselleen paavillisia turvatoimia, pleksihyttejä ja luotiliivejä? Ainakin hän on nyt kohdannut oman haavoittuvuutensa.

Lopuksi toivotan kaikille Mediakokin katsojille ja tämän Liesituuletin-blogin seuraajille Levollista Joulumieltä
ja Toiveikasta Uuden Vuoden alkua.

Tapaamisiin jälleen loppiaisen jälkeen!

Kiitos kaikista palautteista ja kommentoinneista,
Anja Snellman

Kööpenhaminan megakokous on alkanut. Yli 30.000 osallistujaa, ja mediaväkeäkin arvioiden mukaan noin 5000. Syntyykö muuta kuin lisää erimielisyyksiä rahasta, tuista, tilastoista? Sopivasti parisen viikkoa ennen Kööpenhaminan kokousta East Anglian ilmatieteen laitokselle tehtiin tietomurto jonka on käynnistänyt keskustelun koko ilmastomuutoksen aitoudesta.

Asiakirjoja, tilastoja ja sähköposteja on vuotanut julkisuuteen. Niistä voisi päätellä, että maailman huippu-ilmatieteilijät ovat varsinainen mafiaveljeskunta, joka kertoo mikä dogma vallitsee, kirjoittavat mustia listoja ja iloitsevat toisinajattelevan tutkijakollegan kuolemasta. Huh. Mutta on tietenkin myös syytä kysyä, kuka tai ketkä hyötyvät ilmastotutkijoiden tulosten kyseenalaistamisesta ja naurunalaistamisesta? Kenen saldoa päästöjen vähentäminen pienentää?

Finnairin murheet jatkuvat.Viime viikolla Finnairin koneita seisoi jälleen maissa. Ja matkatavaroita kertyi kymmenintuhansin kentälle.
Syystä että Finnair siirsi kuormaustyöntekijänsä ja matkatavaroiden käsittelijänsä Barona-nimisen yhtiön tyntekijöiksi. Noin viisisataa työntekijää sai kuulla olevansa Baronan työntekijöitä.

Yrityskaupan jälkeen työntekijöille heräsi epäilys siitä, että uusi omistaja alkaa ensimmäiseksi heikentää palkkausta ja työsuhteita.
Niinhän se usein käy. Kalliiden kokoaikaisten työntekijöiden tilalle palkataan pätkätyöläisiä. Ja vielä useammin eteen tulevat yt-neuvottelut… Eli firmat -- tässä tapauksessa Finnair/Northport ulkoistavat yt-neuvottelunsa.

Moraalitonta touhua, minun mielestäni.

Sveitsiläisäänestäjien enemmistö otti viime sunnuntain kansanäänestyksessä kantaa uusien minareettien rakentamisesta moskeijoiden yhteyteen. Kansa oli vastaan. Ei uusia minareetteja.
Tulos oli aika yllättävä, sillä gallupit olivat povanneet päinvastaista tulosta. Sveitsin hallitus ja parlamentti olivat etukäteen kehottaneet äänestäjiä hylkäämään aloitteen minareettien rakentamiskiellosta.

Minä katselen minareetteja ja katedraaleja -- ja oikeastaan tehtaanpiippujakin -- historiallisina kohteina; en kaipaisi mitään niistä enempää ja lisää kaupunkisiluettiin. Ja nehän OVAT enemmän kuin siluettikysymyksiä. Minareeteilla, siinä missä sipulikirkoilla ja katedraalien rosotorneilla ON uskonnollinen merkitys -- minareeteistahan kuuluisi julistaa muslimin päivän viiden rukoushetken kutsu. Vaikka ne olisivat vaitonaisia, imaginaarinen kutsu kyllä kuuluu.

Sveitsin kansanäänestyksen tuloksen jälkeen maan hallitus, mutta myös YK:n ihmisoikeusneuvosto ja EU-puheenjohtajamaa Ruotsi ovat todenneet minareettien rakentamiskiellon rikkovan kansainvälistä oikeutta, olevan vastoin maan perustuslakia, uskonnonvapautta ja perinteistä suvaitsevaisuutta.

Onko tämä meidän länsimainen suvaitsevaisuutemme ihan hassua kulttuurirelativismia? Voisivatko Saudeissa asuvat bisneskristityt saada rakennetuksi ristikirkkoja keskelle kaupunkejaan? Takuulla ei. Tutustukaa islamiin, moni asia kirkastuu.

Mitä mieltä olette tästä: demokratia ei voi tukea ihmisoikeuksia ja tiettyjä perusarvoja loukkaavien yhteisöjen toimintaa, eikä sallia mitä tahansa.
On syytä katsoa, millainen yhteisö on tasa-arvoista kohtelua pyytämässä; hyväksyykö se yhteiset pelisäännöt vai kuuluuko sen politiikkaan vastustaa esimerkiksi sananvapautta ja demokratiaa ja jäsenistönsä ihmisoikeuksia.

Sveitsin kansanäänestyksen tulos heikentänee Sveitsin suhteita muslimimaihin. Money talks?

Lautasmatkat -niminen ravintola oli ennen Lönnrotinkadulla, sitten nimi kai vaihtui Lautaseksi. Ajankohtainen nimi ravintolalla näinä aikoina, kun lautasista puhutaan päivittäin. Nimittäin politiikan huipulla.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen jäi nyt ilman omaa lautasta ( Alexander Stubb haluaisi puhua tuoleista ) seuraavassa EU:n huippukokouksessa. Suomea edustaa siellä vain pääministeri. Piste. Tarja Halonenkin haluaisi olla lentävä lautanen, kuten aikoinaan Martti Ahtisaari, joka lensi vaikka yksityiskoneella tärkeisiin huippukokouksiin, tuli kutsua tai ei.

Onhan tämä lautasenvenytys vähän noloa. Presidentin ja pääministerin roolijako Kööpenhaminan ilmastokokouksessakin on edelleen auki.
Mukana ovat presidentti ja pääministeri sekä ympäristöministeriön molemmat ministerit, mutta valtuuskunnan pomosta ei taida olla varmuutta.

Tasavallan presidentin arvovalta tässä riisuu itse itsensä; ei ihme ettei ilmoittautuneista ole jonoksi asti tulevaan presidenttikisaan. Pelkäksi seremoniamestariksi ei ole tunkua.

Ainakin voisi esittää näin joulun alla toiveen, että Joulupukki voisi tuoda Tasavallan Presidentille ikioman lautasen, jossa olisi vaikka se EU:n huippujohtajien ryhmäkuva. Siitä harmaan äijäpyramidin päältä Tarja voisi syödä vaikka lipeäkalaa…

Onko Joulupukki olemassa? Oliko holokausti totta ja olemassa? Iranin presidentti muun muassa on sitä julkisesti epäillyt. Entä onko ilmastonmuutos totta?

Taannoin englantilaisen East Anglian yliopiston ilmastotieteiden laitokselle tehty tietomurto on käynnistänyt keskustelun siitä, onko ilmastonmuutos faktaa vai fiktiota. Tietomurron tehnyt ( toistaiseksi tuntematon ) porukka on sittemmin levitellyt nettiin erinäisiä yliopiston tutkijoiden asiakirjoja.

Jyrki Kasvi kirjoitti hiljattain nasevasti, että jos ilmastotutkijoihin kohdistunut tietomurto olisi paljastanut koko ilmastonmuutoksen huijaukseksi, kyseessä olisi totisesti “kaikkien salaliittojen isoäiti”.

Kasvi jatkaa: Moiseen salaliittoon olisi tarvittu kymmeniätuhansia tutkijoita, poliitikkoja ja toimittajia eri puolilta maailmaa Kanadasta Etelä-Afrikkaan ja Ilmatieteen laitoksesta NASAan. Ja kaikkien olisi pitänyt pitää asia salassa vähintään kolmen vuosikymmenen ajan, sillä Maailman ilmatieteen järjestö WMO totesi ilmastonmuutoksen olevan globaali uhka jo vuonna 1979!

Lopuksi hyviä kysymyksiä: Miksi joku lähtisi kehittelemään tuollaista super-salaliittoa ja kuka, tai ketkä, siitä hyötyisivät? Kenen laariin sataa ilmastotutkijoiden tulosten kyseenalaistaminen? Kenen saldoja esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen pienentää?

Maahanmuuttoministeri Thors joutui sulkemaan nettivieraskirjansa törkypostitulvan vuoksi. Surullista. Kahdestakin syystä. Aloitetaan ruotsin kielestä. Minua ihmetyttää kiihkeys ja raivopäisyys jolla ruotsin kielen opetuksesta ja Suomen ruotsinkielisestä väestöstä tällä hetkellä puhutaan. Monet keskustelut ja kommentoinnit pursuavat suoranaista vihaa kielivähemmistöämme kohtaan.

Millaista “puhdasta” Suomea nämä törkypostien lähettäjät ja muut ruotsin kielen ja -kielisten solvaajat oikein haluavat? En minäkään kannata pakko-kielen opettelua, mutta pidän monen kielen opiskelua rikkautena ja henkisenä pääomana. Piskuisella Mauritiuksen saarella muuten aikoinaan hämmästytti miten sulavasti siellä taksikuskitkin vaihtoivat englannista ranskaan, ranskasta kreoliin ja kreolista hindiin… Opiskelivat koulussa neljää kieltä.

Nettimoskan määrä on se toinen pointti. Nämä lehtien ja myös sähköisen median verkkopalstat -- ns. keskustelusivut -- ovat nykyisin täynnä sellaista potaskaa, ettei niitä jaksa lukea. Nimimerkkien suojasta lauotaan kunnianloukkausta hipovaa alatyylistä parjausta ja suurimmaksi osaksi niin sekopäistä tavaraa, että tekee mieli lopettaa ennen kuin on aloittanutkaan ns. kansalaismielipiteen kartoittamista.

Tulee mieleen vuodentakainen JSN:n puheenjohtajan Pekka Hyvärisen ajatus, että palstoille tulisi oman nimen käyttävelvoite. Muuttuisiko tyylilaji toiseksi?

Presidentinvaaleihin on vielä aikaa, mutta gallupeja tehdään jo. Ketä kiinnostaa uusi, mahdollisesti riisuttu pressanmalli? Jos meille on tulossa hajuton-väritön-mauton pressuinstituutio, virkamiesten virkamies Olli Rehn olisi ehdoton ykkönen. Hän kun syökin varmaan paperilautaselta?

Ja naisethan muistetaan aina silloin, kun valta pakenee jostain virasta. Hei Anneli Jäätteenmäki, Sirpa Pietikäinen, Eija-Riitta Korhola ja Tuija Brax! Hätiin sieltä!

Vai pannaanko koko homma viihteelle? Joku ehdotti Jorma Ollilaa ja Nalle Wahlroosia seuraavaksi presidentiksi. Minä panen paremmaksi: Hjallis Harkimo, Kimi Räikkönen tai Paula Koivuniemi!

Viihteen Finaaliviikot ovat käsillä. Surutyö alkaa, vieroitusoireet kutisevat jo. Kaikki syksyn kestäneet telkkarikisat ovat ratkenneet tai näinä päivinä ratkeamassa. Talent Suomi, Diili, Muodin huipulla, BB-talo…

Ja samaan aikaan jaetaan erilaisia Finlandia-palkintoja, Suomi-palkintoja ja valtionpalkintoja. Tämä kaikenkarvainen kilpaileminen ja palkitseminen koukuttaa meitä -- ja kouluttaa kenties ajattelemaan, että on mahdollista vertailla yhteismitattomia asioita. Kuten laulua, tanssia tai pantomiimia. Tai erilaisia tietokirjoja. Tai romaaneja.

Miikka Mäkelä on Suomen Alexander Rybak! Hänen iloiset kasvonsa kannattaa pitää mielessä joulukuun mittaan, kun kilpailu-surutyö alkaa ja viihteen vieroitusoireet pistelevät.

Finnairin lentäjien lyhyt lakko herätti odotetun voimakkaita tunteita ajassa, jossa väkeä lentää pihalle ja lomautetaan sadoin ja tuhansin. On helppo ihmetellä, miksi isopalkkaiset lentäjät lakkoilevat. Lentäjien lakon kynnyskysymyksenä oli Finnairin suunnitelma ulkoistaa osa lentäjien töistä ulkomaisille lentäjille. Finnairin väistyvä toimitusjohtaja, suorasanainen Jukka Hienonen on kertonut jo monissa yhteyksissä, että Finnairin koneet tekisivät vuokrattuina voittoa. Jos me vuokraisimme kaikki Finnairin koneet, saavuttaisimme 100 miljoonan euron voitot, Hienonen kertoi medialle lentäjälakon alkamisen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa. Selväksi tuli myös, että Finnairin toiminnasta koituu tänä vuonna noin 200 miljoonan euron tappiot.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylykin ehätti sanomaan mielipiteensä lakosta. Hän kertoi, että nimenomaan ulkoistamiskysymyksessä hänen sympatiansa olivat lentäjien puolella.

Kiinnostavaa oli omistajan käyttäytyminen lakon alettua. Olisi voinut odottaa, että Finnairin hallituksen puheenjohtaja Christoffer Taxell (r.) olisi ilmestynyt mediaan setvimään kriisiytynyttä tilannetta. Ei vaan kuulunut. Sekin taitaa olla valtionyhtiöiden maan tapa.

Miten tästä eteenpäin? Finnairin kohtalosta ollaan montaa mieltä. Ottaako joku sinivalkoiset siivet isoon kainaloonsa, jää nähtäväksi. Ainakin on varmaa, että maamme sisäiset lentomarkkinat kokevat jonkinmoisen uusjaon. Sekä SAS-konserniin kuuluva Blue1 että Finncomm arvioivat lakon jälkeen taatusti laajentumismahdollisuuksiaan.

Toinen tunteita herättävä jätti on Hesari, joka -- hei haloo, kuuleeko kansakunta! -- on uudistunut. Itse asiassa tuntuu, että Hesarissa on vietetty 120-vuotisjuhlia jo monta viikkoa. Mikä puolestaan tarkoittaa, että Hesarissa on entistäkin painokkaammin käsitelty Hesaria: mitä me ajattelemme meistä ja mitä muut ajattelevat meistä.

Kaikki ns. lehtiuudistuksethan kertovat jonkinlaisesta identiteettikriisistä, aina. Tarvitaan ulkoisia muutoksia kun sisällä kuohuu ja nyt myös ulkoiset -- ns. sosiaalisen median -- haasteet painavat päälle. Osittain lehtiuudistukset ovatkin lohtukosmetiikkaa ja itsehoitoa.

Pohjoismaiden suurimman sanomalehden itsevaltiudesta kertoo surullisella tavalla sekin että lehteen on kerätty ns. Hesari-kritiikkiä eri ammattialoittain ja selitetään se sitten itse pois -- ikään kuin kritiikki kertoisi vain esittäjistään, heidän traumoistaan.

Entä uusi lehti? Mitä mieltä olette?

Ensinnäkin kuvien koko. Toimitus hohoi! Lehteä luetaan läheltä eikä kymmenen metrin päästä! Vai onko tarkoitus säikäyttää kansalainen hereille megalomaanisilla henkilökuvilla? Samalla kun kuvat tuntuvat itsetarkoituksellisen suurilta ja jotenkin stailatummilta kuin ennen, tuntuu kuin tekstiä olisi vähemmän ja myös paljon tyhjää tilaa, jota kai joku väljyydeksikin voi sanoa. Onpahan tilaa, mihin voi aamulla raapustaa vaikka koko viikonlopun kauppalistan.

Monet ovat todenneet, että Hesarin uusi ilme on maakuntalehtimäinen tai ilmaisjakelulehtimäinen. Ja yllä mainituissa megakuvissa on kautta linjan hiukka aikakausilehtimäisyyttä, etten sanoisi naistenlehtimäisyyttä. Shakki- ja bridgepalstat ovat poistuneet ja samalla mielipideosasto kasvanut, mistähän tämä kertoo?

Toinenkin lehti uudistui hiljattain: Kirkko & kaupunki. Siinäkin on mukana pastellivärejä ja uudenlaista, ilmavaa taittoa, sekä suuria kuvia. Joku ehti jo mainita uutta Kirkkoa & kaupunkia Kirkon Pressoksi. Jää nähtäväksi, milloin tämä piskuinen lehti siirtyy kokonaan nettiin, Verkko-Kirkoksi.