Berliinin MM-kisojen yski sensaatio on jo valmis. Etelä-Afrikan vasta 18-vuotias Caster Semenya on ollut naisten 800 metrillä huikean vakuuttava. Väkisinkin tulee mieleen, että tässä on uusi Maria Mutola -- monessakin mielessä.
Mutolan fyysinen olemus ja väkivahva vartalo herättivät aikoinaan kovasti keskustelua. Semenya on tismalleen samasta puusta veistetty. Jos rehellisiä ollaan, tämä nuori nainen näyttää ulkoisesti enemmän mieheltä kuin naiselta. Kroppa on käsittämättömän vahva käsivarsia myöten, hartiat leveät kuin ladonovet ja jaloissakin hurjasti jerkkua. Äänikin kuulosti YLE:n haastattelussa möreältä. Jos kyseisessä haastattelussa ei olisi tiennyt, että kyse on naisesta, ei sitä olisi voinut millään arvata. En väitä, että Semenya olisi mies tai että hän olisi pumpattu dopingilla. Kunhan vain vilpittömästi huomioin. Etelä-Afrikassa kiertää varmana tietona huhu, että Semenya olisi syntynyt hermafrodiittina eli sekä miehen että naisen sukuelimillä varustettuna. Jotenkin on sellainen tunne, että tästä asiasta kuulemme vielä tulevaisuudessa aika paljon.
Semenyan kehityskaari on mielenkiintoinen. Viime vuoden huhtikuussa Pretoriassa tuli ennätys 2.08,00. Heinäkuussa Puolassa nuorten MM-kisoissa hän oli alkuerässään vasta seitsemäs ajalla 2.11,98. Lokakuussa ennätys parani kuitenkin lukemiin 2.04,23.
Kausi 2009 alkoi tammikuussa tuloksella 2.09,85. Kuukautta myöhemmin kulki jo 2.03,68. Maaliskuun 6. päivä syntyi uusi Etelä-Afrikan junioriennätys 2.00,58. Heinäkuun viimeisenä päivänä pidettiin Mauritiuksella Afrikan nuorten mestaruuskilpailut. Erittäin tuulisessa säässä Semenya ampui heti kärkeen ja paineli omalla vedolla huikean uuden ennätyksensä 1.56,72. Kisan kakkonen jäi viiden sekunnin päähän. 15 kuukaudessa eteläafrikkalaistytön ennätys oli parantunut liki 12 sekuntia. Nuorella urheilijalla sellaiset parannukset ovat ihan mahdollisia, mutta aikaskaalalla 2.08-1.56 erittäin harvinaisia. Afrikkalaisilla urheilijoilla tämä ei tosin ole mitenkään sensaatiomainen poikkeus; vain vuoden Semenyaa vanhempi Pamela Jelimo aloitti 800 metrin juoksemisen urallaan vasta keväällä 2008. Ensi kokeilu toi tuloksen 2.01,02. Kuusi viikkoa myöhemmin kulki jo 1.54,99. Tänä kesänä Jelimo on ollut syystä tai toisesta täysin eri planeetalta, Berliinin välierässä hän oli alusta saakka aivan pihalla ja keskeytti toisella kierroksella jäätyään keulasta kymmeniä metrejä.
Tuolla yhdellä juniorikisojen näytöllä ei kovin moni vielä uskonut, että Semenya pystyisi Berliinissä ihmeisiin. Niin näyttää kuitenkin käyvän. Omassa välierässään hän juoksi keulassa alusta saakka ajan 1.58,66. Muut jäivät sekunnin päähän. Huomionarvoista oli Semenyan erittäin voimakas askellus. Hän juoksee hurjista voimistaan huolimatta niin rennolla askeleella, että meno näyttää suoraan sanoen melkein aamulenkkeilyltä. Veikkaan, että loppukilpailussa hän iskee avauskierroksen jonnekin 56 sekunnin tuntumaan ja jyrää vastustamattomasti voittoon. Sen jälkeen on aivan varmaa, että kansainvälinen media kääntää tämän nuoren naisen elämän taipaleelta jokaisen mahdollisen kiven. Mielenkiintoista odotella, millaisia lieroja sieltä löytyy.


No entä Bolt? Kehityskaaret ym. Kirjoitapa kriittinen blogi hänestäkin. Sellainen vilpitön. Jopa vilpittömistä vilpittömin, jossa pohdit, että sittenkö se onkin vain se elehtiminen, joka on nopeuden salaisuus…
Moro Ikke.
Onhan juuri tuota osittain pohdittu edellisessä blogissa. Pekingin jälkeen löytyy aiheesta myös pohdinta, klikkaa Lex Hollon aiemmat kolumnit ja kaiva sieltä juttu nimeltä Jamaikan ihme.
Late
“Etelä-Afrikassa kiertää varmana tietona huhu, että Semenya olisi syntynyt hermafrodiittina eli sekä miehen että naisen sukuelimillä varustettuna”
- Suomessa myös hermafodiittinä syntyneistä tehdään aina naisia. Taitaa olla yleismaailmallinen sääntö tai tapa.
Miten näihin pitäisi sitten suhtautua. Pitäisikö tällaiset tapaukset sulkea kokonaan kisoista pois ja siirtää vaikka paralympilaisiin? Toisaalta ei ole heidän vika, että kehityksessä jossain vaiheessa on ollut jotain ongelmaa ja sitten toisaalta myös joku toinen 800 metrin nainen voi kokea epä-oikeuden mukaiseksi sen että joku on saanut tällaisen syntymälahja edun muihin verrattuna. Vaikea kysymys, ehkä pitäisi ehkä ei…
En kyllä minäkään tämän naise.. no, urheilijan nähdessäni ollut uskoa että kyseessä voisi todellakin olla sen kauniimman sukupuolen edustaja.
Muistui samalla mieleen kun monia vuosia sitten oli menossa jotkut yleisurheilun arvokisat. Niitä olin siinä katsomassa kun emäntä tuli jostain ja esittelyssä olleen urheilijan nähdessään sanoi että onpas siinä kivannäköinen ja raamikas mies. Piti siinä sitten sen verran oikaista että tässä on alkamassa naisten 100 metrin aitajuoksu..
Jampan mainitsema “aitajuoksijatar” lienee ollut Bulgarian Svetla Dimitrova..
Jos tällä Semenyalla on ollut molemmat vehkeet syntyessään ja häneltä on leikattu nakki veks niin mahdettiinkohan kivekset jättää jäljelle? Jos on niin ajat voivat vielä jatkaa paranemista aika koviin lukemiin sillä ekstra testosteronilla.
Noh, sääntöjen mukaanhan nykyään sukupuoltaan vaihtanut saa kilpailla, joten ei kai siinä sitten mitään. Siihen taisi kyllä liittyä jotain, että pitää olla saanut asianmukaista hormonihoitoa tms. että saa kilpailla vai mitenhän se nyt oli.
Miettikääpäs nyt perusbiologiaa. Miesten etuna urheilussa on testosteronituotanto.
Jotta ihmiselle tulisi kivekset ja niiden mukana erittyisi ylen määrin testosteronia, pitäisi henkilön kromosomeissa olla vähintään yksi Y-kromosomi (normaalilla miehellä on siis XY).
Naisilla on vain X-kromosomeja (normaalilla naisella XX). Y-kromosomin olemassaolo on helppo testata ja manageri Härkösen mukaan Semenya on läpäissyt testin.
Erilaisia intersukupuolisuuden häiriöitä on monenlaisia, mutta pienellä Wikipedia-haulla en nähnyt yhtäkään, jossa pelkkiä X-kromosomeja omaavalla naisella voisi olla testosteronia tuottavat kivekset, edes surkastuneet sellaiset. Pelkän peniksen kaltaisen killuttimen olemassaolo ei siis faktisesti vaikuta siihen, onko kyseessä hormonitoiminnaltaan naisten sarjaan sopiva henkilö.
Heh, kiitti Harri! Juuri tuo Svetla Dimitrova se oli. Muistelinkin että hän oli kotoisin Unkarista tai Bulgariasta mutta nimeä en saanut päähän sitten millään.
Tavallaan hurja juttu, mutta eiköhän tuo urheilija ole jo lapsesta asti tottunut kaikenlaisiin päivittelyihin ja ihmettelyihin. Onhan hän niin selkeästi poikamainen.
Onhan näitä miesmäisiä naisurheilijoita nähty. Hyvin muistuu mieleen myös 800 metrin juoksija Jarmila,’jarmo’, Kratochvilova ja jo mainittu Maria Mutola. Myös tämä Kanadan hopeajuoksija naisten pika-aidoissa oli voimanostajan näköinen. Kuka sitten on miesmäinen jo geeniensä puolesta ja kenestä sellainen on tullut testesteronin ja steroidien käytön kautta.
Eräs itävaltalainen juoksitarkin muutti ulkomuotoaan aikalailla…
Urheilu on sillä tavoin epäoikeudenmukainen naisia kohtaan, että miesmäiset tyypit tahtovat menestyä. Jelimo oli kylläkin ihan ‘tyttömäinen’.
Toivon että sitten, kun Semenya on läpäissyt sukupuolitestin niin hän haalii itselleen hieman lisää matkoja, koska hänellä olisi luultavasti erinomaiset eväät pärjätä myös 400 metrillä ja 1500 metrillä. Iän ja ominaisuuksien puolesta voisi vielä menestyä lyhyemmilläkin matkoilla tai kenties olla ylivoimainen.
Kauhean epäsuvaitsevaa on tämä länsimainen media. Entä jos ihan vaan mielivallan perusteella ruvettaisiin toimittajien sukupuolisuutta epäilemään, kirjoitellaan maan suosituimmilla nettisaiteilla heidän penisten pituudesta tai pohditaan, onko sitä vaiko ei.
Moro Juge.
Se nyt vain on tässä urheilussa aika olennainen asia tuo sukupuoli. Tässä asiassa ei ole kyse mistään mielivallasta. Enkä usko, että media missään päin maailmaa suhtautuu tähän asiaan eri tavalla kuin muut. Vai minkämaalaista mediaa mahdoit tarkoittaa?
Sen sijaan se, että IAAF meni eilen ennen 800 metrin finaalia antamaan julki lausuman, jossa kerrottiin, että Semenyalta vaaditaan sukupuolitestiä, oli erittäin tökerösti ajoitettu. Asian olisi voinut esittää vasta kilpailun jälkeenkin. Se olisi ollut kilpailijaa kohtaan huomattavasti korrektimpaa.
Late
Arvoisa Lauri Hollo ,
Kaikella on rajansa. Mieti tarkkaan mitä seuraavan kerran kirjoitat.
Älä kirjoita joidenkin huhujen mukaan tai muiden epämääräisten
lähteiden kautta.
Soita minulle , jos haluat jotakin tietoa .
Kirjoita sitten.
Tulen suhtautumaan tämä kirjoituksesi jälkeen Sinuun yhtä tylysti
kuin IAAF nuoreen naiseen nimeltä Caster Semenya.
T Jukka Härkönen , Berliini
Moro Jukka.
Älähän nyt hiilly. Minähän en jutussani väitä yhtään mitään, kerron ainoastaan, millaisia juttuja maailmalla kiertää. Siinä on vissi ero. Tuskin pystyt kiistämään, etteikö näitä juttuja olisi olemassa. Ei minulla ole mitään manageroimaasi Semenyaa vastaan, päinvastoin. Upea askel, loistava lahjakkuus. En usko, että olisin kirjoittanut yhtään lausetta eri tavalla, vaikka kyseisen urheilijan manageri olisi kuinka väittänyt, ettei moisissa huhuissa ole mitään perää. Ihmisillä on oikeus tietää asioista, kuulla myös huhuista. Tulevaisuus kertoo, onko niissä perää.
Late
Hollolle,
Kommenttina vastaukseesi Härköselle. Semenyaa koskevassa jutussasi enemmän kuin puolet näyttäisi olevan sinun omiin aistihavaintoihisi perustuvia omia mielipiteitäsi, jotka olet ilmaissut passiivimuodossa. Loput on taas tilastoaikojen esittelyä. Siksi on ihmeellistä, kun väität kertovasi “ainoastaan, millaisia juttuja maailmalla kiertää”.
Ymmärrän täysin Härkösen tuohtumuksen, koska inhimilliseltä kannalta tässä on kyse aikalailla suuremmista asioista kuin siitä, kuinka nopeasti 18 vuotias nuori neiti voi ratakierroksen juosta. Varmaan ymmärrät, mitä tällä tarkoitan.
Yhtä hyvin tohon kropan kohdalle voisi heittää, turskattaren nimeltä Marit Björgen! Ei Fatima Whitbrediakaan helposti naiseksi olis luullut, kuten myöskään Anna Veroulia. Semenyasta en sitten viitti edes puhua!
Mikä ihme tota Härköstä nyppii. Semenya ansaitsee lääketieteellisen tutkimuksen. Jos puhtaat jauhot on pussissa, kaikkihan on hyvin.
Valmentaja-Härkönen on kyllä tainnut saada parhaat kicksit eteläafrikkalaisten muutoinkin hyvästä menestyksestä.
Häpeä Jukka kommenttiasi!