Kuukausittainen arkisto:heinäkuu 2009

Incognito

Kimi Räikkösellä on ongelma. Hän ajaa Jyväskylässä MM-rallia, mutta toivoisi käytöksestään päätellen, ettei paikalla olisi lainkaan mediaa tai yleisöä. Räikkönen päätti jo hyvissä ajoin toimia Jyväskylässä samalla tavalla kuin talvella Arctic Lapland -rallissa — eli välttelemällä mahdollisimman paljon toimittajia ja muuta rahvasta. Räikkönen ilmoitti jo ennen kilpailua, ettei tule kommentoimaan ajosuorituksiaan millään tavalla. Tuosta hän on tosin jo muutaman kerran livennyt. Torstain Killerin EK:n jälkeen Räikkönen ilmiselvästi hätkähti, kun auton ikkunasta kartturi Kaj Lindströmiä haastatellut Anette Latva-Piikkilä heittikin loppuun yhden kysymyksen myös Kimille. Hämmästyksensä keskeltä hän sai murahdettua jotakin siihen suuntaan, että ihan OK. Niinpä kartturi Lindström on toiminut Kimin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin F1, Ralli | 41 kommenttia

Kurkistus realismiin

Jukka Keskisalo on juossut Jyrki Kataista siteeratakseni aivan fantastisen hienon alkukauden. Kun Keskisalo on painellut ennätyksen toisensa perään, on monella taholla alettu puhua jo MM-mitalista. Tilastojen valossa se vaatisi kuitenkin melkoista venymistä. Ei kukaan toki odottanut Keskisalolta Euroopan mestaruuttakaan 2006, mutta silti se sieltä tuli. Kaikki on juoksuradalla mahdollista. EM-kilpailut ovat kuitenkin kevyen sarjan estekisoja verrattuna MM-kisoihin. Esimerkiksi tänä kesänä vain viisi eurooppalaista on alittanut 8.20. Tarkastellaan hieman tosiasioita. Maailmantilastossa Keskisalon 8.12,93 sijoittuu 13:nneksi. Edellä on kuusi kenialaista, ja heistä Michael Kipyego, Abel Mutai ja Elijah Chelimo eivät MM-kisoissa juokse. Keskisalon MM-tilaston sijoitus on siis 10. Edellä olevista hyvinkin poimittavissa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleisurheilu | 6 kommenttia

Polkupyöräilyn alkeet

Olipahan taas melkoinen yleisurheilulähetys Pariisin Kultaisen liigan kilpailuista. Ihan näin äkkiseltään veikkaan, että TV-lähetyksen ohjannut ranskalaisveijari tuskin osaisi ohjata edes polkupyörää. Korkeintaan Jopoa apupyörillä horjahdellen. Koko lähetys oli käsittämätöntä tempoilua paikasta toiseen. Kenttälajeista ei saanut mitään tolkkua, mutta lähetyksen loppupuolelle sitten leikattiin koosteet monen kenttälajin kolmen parhaan suorituksista. Se ei ole idea yleisurheilussa. Idea on draaman kaari, joka syntyy siitä, kuinka kilpailut kehittyvät. Kuinkahan moni katsoja olisi tyytyväinen, jos Oscarin voittaneesta leffasta näytettäisiin vain parhaat palat tyyliin, tuossa tapahtui murha, tuossa murhaaja selvisi, tuossa murhaaja pääsi pälkähästä? Ikuisuuden näitä lähetyksiä on vaivannut se, että juoksulajien valmistautumisia näytetään minuuttikaupalla samaan aikaan, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Media, Yleisurheilu | 16 kommenttia

Doping tappaa

On järkyttävää huomata, kuinka paljon urheilijat ovat valmiit käyttämään dopingia. Mitä rajummat aineet ja cocktailit, sitä suuremmat terveysriskit. Kuluneen vuosikymmenen ajalta löytyy liuta entisten huippu-urheilijoiden epäilyttäviä ja ennenaikaisia kuolemantapauksia. Vain yksi johtopäätös on tehtävissä: doping tappaa. Totta kai on vielä käsittämättömämpää, että myös tavalliset kuntoilijat käyttävät kiellettyjä aineita pitääkseen kroppansa rantakunnossa. Sellainen taitaa valitettavasti kuulua tämän heti mulle kaikki tänne nyt –sukupolven ajatusrakenteeseen. Rahallista hyötyä ei ole, mutta potentiaalinen pariutumis- ja suvunjatkamishyöty on. Tosin dopingin käyttö ihan todistetusti tekee hallaa ainakin miehen suvunjatkamisvälineistölle. Talvella venäläisen 19-vuotiaaan huippujääkiekkoilijan Alexei Tsherepanovin sydän pysähtyi kesken ottelun ja hän menehtyi. Kuolinsyyraportin mukaan nuorukainen käytti … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Doping | 13 kommenttia

2000-luvun ennätykset

Miltä maailma näyttäisi, jos yleisurheilussa käytettäisiin ME- ja SE-tuloksissa vain kunkin vuosikymmenen ennätyslistoja? Aika aikaansa kutakin, sanoi tilastonikkari kun lyijykynältä päätä leikkasi. Partaa on päristetty paljon siitä, kuinka nykyiset ennätykset on tehty keinoilla, jotka eivät enää tänä päivänä päivänvaloa kestä. Villi arvaukseni on, että miesten ja naisten voimassaolevista arvokisalajien ME-tuloksista aika suuri osa kuuluu juuri tähän vähintäänkin epäilyttävien kategoriaan. Kukin voi itse spekuloida nimillä, minä pysyttelen tässä nyt vain numeroiden valossa. Miesten matkoilla tilanne on 13-9 puhtaiden eduksi, naisten puolella 5-16 toisin päin. Miesten ennätyksistä kymmenen on tehty 2000-luvulla, naisten ennätyksistä kahdeksan. Suomen ennätyksissä vastaavat arviolukemat ovat miehillä 11-11 ja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Doping, Yleisurheilu | 13 kommenttia

Superia liigaa

Superliiga kuulostaa lajissa kuin lajissa vähintäänkin mahtavalta ja upealta. Superleague Formula on kuitenkin jotain ihan muuta. En tiedä onko tämä juttu keksitty kieli poskella, räkä poskella vai muuten vain, mutta siellä se nitisee ja natisee jossakin nerouden ja hulluuden häilyvässä välimaastossa. Kyse on formuloilla ajettavasta autourheilusta, jossa tiimit on nimetty huippujalkapallojoukkueiden mukaan. Jalkapalloseurat eivät panosta sarjaan rahallisesti mitään, ne ovat mukana tavoittelemassa ainoastaan imagohyötyjä. Nettisivuillan sarja mainostaa itseään: Kaunis Kilpailu – jalkapalloa yli 300km/h. Sivujen mukaan Superleague Formulassa yhdistyvät kaksi maailman suosituinta urheilumuotoa, jalkapalloilun intohimo ja moottoriurheilun jännitys. Ensimmäisinä seuroina mukaan lupautuivat AC Milan, PSV Eindhoven ja Olympiacos. Nyt 20 … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin F1 | 6 kommenttia